torstai 24. joulukuuta 2009

Remontti -osa 5


-Tapsa! Kipasepas eteisestä punaisesta laatikosta hakemassa laaseri ja laeta se vilikuttamaan tuohon jakkaralle niin katellaan, minne päen lattiat ovat kallellaan.

-Tähänkö laitan jakkaran?

-Joo, tasaselle ja sitten sen piälle se vehje. Laete tassailee kyllä ite ihtesä jos alusta ei kovin killellään kellota. Iisalamessa kun tehtiin viinakauppaa, niin työparina mulla oli yks minua vanahempi Kalle eekä sen kuullen suanu sannoo, että on "kallellaan". Se korjasi heti, että eikä oo, pikemminnii se on "villellään", heh heh hee.

-Tuota, minä kun en milloinkaan ole laserilla korkoja katsonut, enkä paljon muillakaan vehkeillä, niin selitätkö, mitenkä se tapahtuu.

-Se on heleppoo kuin kiljun juonti, ja joka tappauksessa helepompaa kuin sen oksentaminen. Ennen piti vesiletkuin kanssa tohrata rakennusten korot, mutta kun pienemmillekin rakennuksille tulivat ensin vaaituskoneet ja sitten nämä monenlaiset versiot lasereista, niin sen kuin vain vilikuttelet menemään. Esimerkiksi tämä minun pyörivä vempain, keskihintainen tosin, on ihan sopiva näehin hommiin. Rahat Poes-liikkeihin halapiksia ee välttämättä kannata käyttöösä hankkia, suattaa muuten vyöryä huvilat järveen jos niihen mukkaan korkoja ajeloo. Tae kääpi niin kuin yhelle rikkaehin rinteen Erjalle Kuopiossa jolta oli umpilisäkkeen leikkuun takia häpykarvat ajeltu poes.

-No, mites sille kävi?

-Rojjautti aatolla lepikkoon kun rupesi huarukkoosa ruapimaan.., katos niät sänki alako pistelemään kesken ajon...

-Voi hemputti nuita juttujasi...

-Semmosia ne ovatten jutut rakennuksilla joo, ja päevästä päevään, vuojesta toeseen.  Mutta tämä laaserilla korkoin ajelu, senhän halluisit oppia? Kallistapas silimäs ja korvas hollille niin opastan alakuun. Tässä on tämä vastaanotin jota kannattaa käyttää kun on isosta alueesta kysymys, ja eritotennii auringonpaesteessa. Kun vastaanotin alakaa pilipattaa kuin tilhi pihlajassa, niin ollaan lähellä oikeaa korkoa ja sittä kun se herkiää huutamaan yhtäsoettoo kuin tulipalopiällikkö pakkasella kun vesi jiätyy letkuun, niin silloin äkkiä merkki siihen kohtaan ja rämpsyllä viivaa vetäsemmään. Mutta nyt, kun tuo punainen viiva kiertää pienen huoneen seinillä, on mitalla heleppo kahtoo eri kohista, onko talo pysynyt vaaterissa. Katopas näen. 87 senttiä tässä nurkassa.., 86,5 senttiä tiällä.., 87 senttiä ikkunan alla.., 86,8 senttiä oviaukon kahta puolen. On kuule lattia justiisa. Muutaman millin, eikä puolenkaan sentin heitosta tarvihe välittää. Katos kun milli ja sentti ei tunnu kuin munassa ja nenässä he he hee.

-Hehee, tosiaankin. On helppoa.

-Sitä paetsi onhan se tämä lattia kohallaan kun sen ite silloin viisitoista vuotta sitten liippasin, saakeli niin!

-Kuule, sinä lupasit kertoa minulle sen ukkisi tarinan...

-Niin oon luvannu, joo. Olen minä sitä miettinyt tässä näetä paekkoja purkaessa, vuan niin kuin olet huomannut, on pitänyt tehä eekä lotikoetella liikoja. Myö kyllä siihen keretään panneutua.., pittää vielä harkita, että onko se kertomisen arvonen rarina. Ja kun en minäkään kaekkee asiasta tiijä...

-Minua kyllä kiinnostaa kovasti.

-Onhan se ollut melekoinen reissu ukilla Ukrainaan, pjerkale! Joskus olen aatellut, että pitäsiköhän minun olla häppeissäni semmoisesta sukutaustasta, vuan mitästä sitä turhia. Vittuiloohan ne jotkut, mutta kun tiijän, etten ole semmoseen yltiötyperyyteen ite syyllinen, vaan ennen minua ollut henkilö niin sivvuutan ne vittuilut kuin sonni mahon lehmän. Ukki oli kuitenkin ihan mukava mies vaekka paenajaesiaan joe poes niin kuin muutkin kunniallisimmilla rintamilla veriään vaehetelleet sankarit saatana.., ja vaekka se uuven naesen vielä kotimuastahin paluunsa jälkeen löysi, niin kyllä se kaepasi sitä Saksassa kuollutta, isäni äitiä ja arjatartaan kovasti. Mummo, minulle siis neljännesmummo, siitä natkutti naarista jälttäessään ja sillon ukki otti ja lähti eekä palannut vasta kun muutaman viikon piästä puhumattomana, mustin kulumin. Loppuvuotensa se nukkui mummolan tuvannurkkaan laetetussa piästäveettävässä eekä kun murahteli vaen mummolle ja söe appelsiineja.

...jatkuu taas...

maanantai 21. joulukuuta 2009

Remontti -osa 4


Pimiöiden keittiökalusteiden ja lattioiden sekä myös eteisen parkettien purkutyöt vievät Vekkulilta ja Tapsalta siivouksineen kaksi päivää. Joona tulee käymään.

-Kuulepa, Joona! Soetin sille vakuutusukolle ja se sano, että jos minä ottaisin näistä kosteusvaurioista kuvia  ja lähettäisin hänelle sähköpostilla, niin ajattelin delekoeja sulle sen homman. Tässä lastulevyn palasella on sen Jahnukaesen osoite. Kirjoita kuvajoukon nimeksi "Vesivahinko, Pimiä, Valkeanmäki". Laeta sitten muiksi kustannuksiksi siivoukset, purkujätteiden käsittelyt, ynnä harmit plus harmit and muut vitutukset.

-Tottakai voin ne laittaa menemään. Annat varmaankin kamerasi muistikortin lainaan illaksi?

-Tosson sano ruotsalaenen! Vuan elä sellaele kaekkia kuvia. Siellä kun suattaa eukkokin pyllistellä iliman hoosuja verannalla, en kaekkia kuvvauskohteita ennään muista, tälle kortille kun soppii yli seitsemänsattaa räpsäystä ja se on melekein täysi. En ole joutanut sitä muualle tallentelemaan. Muuten, onkos teillä paikkaa, jonne voisitte remontin ajaksi muuttaa? Tässä pölyssä ee elä kyllä russakatkaan kun myö roeskettaan, ja sitä paetsi kaikki vesisysteemit menee uusiksi, poelerista on varoventtiili nurin, vesimittarin hanat ovat hapettuneet jumiin eekä ies ä´älle vessaan piäse muuta kuin....

-Joojoojoo. Se ei ole ongelma. Meillä on kaupungissa tyhjillään oma yksiö jonka ostin eräältä perikunnalta viime kesänä. Me muutetaan sinne niin saatte tehdä hommanne niin kuin parhaaksi näette.

-Emäntä tietenkin voipi sillontällön käyvä tiällä siivoilemassa...

-Uskallankohan minä sitä tänne yksin päästää? Olit viimeksikin kertonut semmoisia juttuja, että nauroi vedet silmissä niitä kertoillessaan.

-Nonoo, ee myö sitä pahonpiellä, puhellaan vuan mukavia että tuntee olevansa olemassa.

-Sinä se tuolla kielelläsi lipsuttelet...

-"Kielelläsi lipsuttelet..", mistä tiijät, että lipsuttelen? Onko minun eukko juorunnut?

-Noh noh ja heh heh. Olet kyllä aivan mahdoton mies, mutta erikoistahan se vain minun korviini on. Hammaslääkärin ammatissa kaikki on niin steriiliä eikä kaksimielisiä uskalla edes ajatella työpaikalla. Saattaisi joutua käräjille kuin Ahonen Siilinjärvellä...

Jatketaan Pimiöiden remonttia. Väliseinävillat ja osa ulkoseinäeristeistäkin on imenyt kosteutta itseensä. Keittiön ja väliseinän toisella puolella olevan eteisen kuivatus vie oman aikansa ja niin kuin yleensä remonteissa ne tuppaavat laajentumaan.

Kirvesmiehen kännykkä soi.

-Hei! Riitta-Leena täällä.

-No hei kultaseni, soitithan sinä viimeinkin. Tietäisitpä, kuinka myö ollaan Tapsan kanssa ootettu että rimmautat...

-..mikä kulta minä sinulle, hihii... Sekoitat heti minun ajatukset...

-Niinkö? Ei kai siitä nyt seota tarvitse jos joku kullittelee ihmistä jota kaepaeloo?

-Nyt sinä Vekkuli herkiät. Minulla olisi semmoista asiaa, kun Joonan kanssa mietittiin tätä remonttiasiaa eteen päin, niin olisiko sinulla sitten sen vakuutusyhtiön korvaaman osuuden lisäksi aikaa tehdä myös kylppäriin sekä saunaan täysremppa? Laitettaisiin kaikki siellä uudeksi saunan tähtitaivasta myöten. Ja oikeastaan haluttaisiin tehdä nekin eteisen ja keittiönkalusteiden, seinien ja katon uusimiset kerralla selväksi.

-Sinäpä lukaisit minun ajatukseni kuin taululle olisin ne käynyt kirjoittamassa! Sanoen Tapsalle just päevällä, että nuo saniteetti- ja saunatilat kaepaisivat päevitystä nehin ja nyt oesi samoella pölyämisillä ne hyvä tehä rutasta .

-Se on kyllä mukava kuulla että ajattelit jo itsekin asiaa. Kuinka kauan remontti sitten kestäisi tämän vesivahinkokorjauksen kanssa yhteensä?

-Suatta varrautua kaikkinensa kahteen kuukauteen, viimesiä listoja voen käyvä lyömässä vielä kolomannenkin puolella. Ja jos ukkosi lähtee Thaimaahan lomailemaan, niin kolomas kuukausi jiiroon sinun kanssa yhessä niitä listoja...

-Voi herttinen aika sinun kanssasi! Aikataulu ei tuota vaikeuksia. Sopisitko sitten Joona kanssa käytännön järjestelyistä, tarviketilauksista, palkasta ja muusta. Minä käyn valitsemassa kaakelit ja klinkkerit kunhan ehdin. Saunaan panelit ja lauteetkin pitäisi ajatella, keittiön kalusteet.., huhuh.., alkaa heti stressaamaan. Sekin tuli mieleeni, että tarvitsetko apumiestä koko ajaksi?

-No apumieshän on ihan ehoton. Ja sittä putkimies ja sähkäri ovat tärkeitä miehulaisia tämmöisellä työmualla pistelehtimään. Annanko parin hyvän numerot joille kannattaa soettaa niissä merkeissä?

-Voitko lähettää heidän tietonsa sähköpostilla?

-Ilimanmuuta ja muut iliman! Myöpä tässä Tapsan kanssa jatketaan ryskämistä!

Jatkuu taas kun jatkuu.., eli hyvvee jatkoo jos ei oma piisaa...

torstai 17. joulukuuta 2009

Remontti -osa 3


Remontti aloitetaan Pimiöiden vesivahingon runtelemasta keittiöstä.

-Tapsa, otapas akkukone tuosta lootasta ja ala ruuvailla keittiönkalusteita irti. Minä ite alan repiä lattiaa aaki tiältä ikkunaseinustalta.

-Onkohan ne ristipäällä ruuvattuja.., ei ole ei. Vekkuli, onko torskikärkiä, on semmoisilla ruuveilla laiteltu.

-Kuule, Tapsa, mitä minulla ei ole, niin sitä ei näissä hommissa tarvita. Katopas siitä mustasta rasiasta minkä olen niitannut akkuporakonelaatikon kylykeen, sieltä pitäsi löytä kaekki mallit.., mallit kuleksii ja kullit maleksii, he hee!

-Haha haa, olet sinä kyllä...

Tekevät töitään tahoillaan, Tapsa ja Vekkuli. Rominaa ja ruminaa, viheltelyä ja yskintää. Muutama perkelekin lätsähtää tapettiin kuin kärpäslätkällä olisi huitaistu.

-Kuule Tapsa. Mites isäsi jakselee?

-Eipä mukavasti. Hän on aut.

-Aut? Siis kaekesta ihan pihalla.

-Noh, esimerkiksi kysyin aamulla isältä, että mitä hän haluaa leivän päälle, juustoa vai makkaraa ja laitanko puuroon marjoja vai haluatko voisilmän, niin isä kirjoitti lapulle, että lohi on kohta kutua ja ahventa äitille ja lapsille laita paitaa... Isä on ihan sekasin.., tai en tiedä kun sen käsiala on edelleen niin hyvä, että sitä kelpaisi esitellä missä vain. Puhua ei osaa kuin puoli sanaa joskus ja sekin aivan mitään tarkoittamatonta mokellusta.

-Niin. Se oli niin paha se puttous sieltä telineiltä. Minä näin sen, sinähän tiijätkin?

-Näitkö? Ei minulle kukaan ole kertonut.

-Eikö? Myö oltiin samalla Wetterin työmualla ja minä olin seinustalla telineihin toisessa piässä ja isäsi toisessa kun se tapahtu! Perkele, että korpeaa vieläkin! Se kurottajankuski ajeli kuin Huttunen hatuttapäin pakkasella ja tuikkasi trukkipiikit telinejalakaan niin, että koko rivi meinasi huojahtaa nurin.

-Niin, kyllä minä ne työsuojelutarkastajan pöytäkirjoista luin, mutta kuinka se sitten sinun mielestä tapahtui?

-Katohan tappausta, se kävi näen. Isäsi oli lyömässä ensimmäisiä pontteja Mikan kanssa räystään toisessa piässä kun minä olin hakemassa konenauloja telineeltä etempää kun näin, että isäsi kimposi kuin leppäkeihäs kaiteen ylitse alas. Mika sai onneksi kiinni eka ponttilaudasta kun telineralllit romisivat alas.

-Niin ja sitten?

-Isäsi olisi varmaan muuten selevinyt säikähyksellä kun putosi villapaalien piälle, mutta perhana kun ne aluskaterullat vyörähtivät telineiltä ja yksi rulla putosi suoraan isäsi hartioiden piälle. Minä seisoin kuin Lootin vaimo suolapatsaana, mutta mitäpä olisin mahtanut!

-Niinniin. Eipä sille mitään semmoselle. Pahalta se nyt meillä tuntuu. Pikkuveli ja -sisko ovat aika surullisia.., kun se äitikin toissavuonna...

-Niin. Miksi pittää sammaan perheeseen niin paljon ja niin lyhyvellä ajalla sattua.., mites äitisi?

-Noh. Äiti aina joskus käy ja välillä se huhhailee omilla teillään. Pitkiä aikoja joutuu olemaan suljetulla kun harhajeesukset alkavat aivoja pommittamaan. Juhannuksena oli meillä käymässä, mutta jo toisena päivänä piti viedä sairaalaan kun meinasi itsensä... Sai isän haulikon asekaapista käsiinsä kun en ollut laittanut sitä lukkoon ja aikoi ampua päähänsä. Onneksi äiti ei osaa aseita käytellä, mutta oli kuitenkin panoksen piippuun saanut...

-Voe että! Tässä kyllä jo murhetta mustaa olisi pyykiksi asti. Mutta helekutin hyvä, että sinä pystyt puhumaan asioistasi. Ee moni uskaltasi.

-Niinno. Minähän olen jo aloitellut niitä lukujakin mielen alalta, että vähän ymmärrän. Nyt täytyy vain pitää jokunen vuosi luvuissa väliä kun ovat ne sisko ja veli vielä alaikäisiä. Kukapa heistä huolehtisi. Sijaisperheeseen en anna eikä sukulaisista kenestäkään ole sen vastuun kantajaksi. Ja sitäpaitsi minä kyllä tykkään huolehtia asioista näinkin.

-On, on poika raskas osa sinulla, on. En kajehi yhtään vaekka ee ihtenikään elämä aena näen vekkulia ole ollut.

Tehdään jälleen omia hommia kumpainenkin. Tapsa saa kalusteet irti ruokatunnille mennessä ja yhdessä Vekkulin kanssa revitään vielä parketit niiden tyhjiksi jääneiltä sijoilta.

-Pjerkele, eiköhän purasta palasta? Emäntä sanoi, että kahvit voidaan keitellä talon pöönistä ja jos jiäkuapista jottaen irti suahaan, niin olokeetten hyvät ja ahtakaa napaanne, he hee ja näen sen olla pittää.

Syödään. Radiosta tulee kello yhdentoista uutiset, sää ja seuraavan ohjelman ingressi.

-Kuule Vekkuli. Sanoit, että omakaan elämäsi ei ole ollut helppoa. Tarkoititko sitä juttua, että ukkisi oli niissä SS-joukoissa sodan aikaan ja isäsi...?

-Justjoo. Pitäsikö siitä jottaen muistella? Kiinnostaisiko nuorta psykohistorijoiksi aikovaa semmoiset jutut?

-Tottakai kiinnosta!

-Pahhaan rakoseen nyt minua uitat. Katos kun tämä työmua minun änskällä kahtoen kestää ainahin kolome viikkoo jossei neljäkin, niin siinä kyllä kerkiän huastella sulle ummet ja lammet ja jos en muista, mistä kohtoo alotin, niin alan kertaamaan ja...

-Kyllä minä sitten jo toppuuttelen.

-Koko aekoo en kuitenkaan ala menneitä muistelemmaan!

-Eipä tietenkään, eikä se sinulta onnistuisikaan, sanoisi isäni.

-Isäsi se vasta vekkuli oli.., on.

-...niin.

-Kuule. Ukkini oli siis viime sottiin aekaan SS-joukoissa ja kaekkia juttuja en tiijä, mutta sen tiijän, että isä ei ole syntynyt suomalaesesta äetistä vuan saksalaesesta, oekeen arjalaesrotusesta sorjasiärestä. Olen nähnyt ne kuvat ja ihan puistattaa kun ajattelenkin.

-Semmoisia ne kylillä puhuvat sinun suvun tarinaksi.

-Kuule, jos minä oesin ollut ukki niin oesin varmasti poloviltaan käsin rukkoillu semmoselta naeselta helemojen kiärintää siinä paekassa kun nähtiin. Siis eihän tikanpoekakaan sopivaa koloa kokematta jätä! Ukkiin ja siihen ukin morsijammeen minä olen tullut. Isä tuas oli semmoinen nyhvertelijä, vaekka viisas kun perhana, mutta aina silloli prässit suorassa ja kravatti kaulassa vaikka halakoja olisi hakkoomaan männy! Pjerkele, että se otti joskus pannuun kun liiterinnurkalta seurasin! Miten lie sitten äetin iskeny? Varmaankin jossaen muaherraen uuvenvuojen kutsuilla jossa ollaan kuin jottaen tärkkikaulasia pingviinejä.

-Niih. Äitisi oli myös ulkomaalainen?

-Paskat. Leppävirralta! Vuan uatelista sukua kun sen sukunimi kerta oli nen-piätteinen!

-Heh heh. Miten sinä osaat kaikki asiat kääntää huumoriksi?

-No. Jos on suvussa baijerilaista, sudeettisavolaesta leppävirtalaista ja kaekenkattavoo muikkokukolla höystettyä verta maustettuna slaavilaesella yrttirohdoksella, niin totta kaet sitä huumoria on säkillinen laettoo joka lauseeseen melekeenkuin hölömöläesillä pimmeetä ikkunattomaan pirttiin kannettaessa ...

-Heh että heh. Olet sinä kyllä hauska. Mutta mites sinun isäsi sitten Suomeen joutui vaikka Saksassa hänen siittämisensä tapahtui?

-Kuule, otetaanpas seuraava työvaihe tässä käsittelynalaseksi niin jos sen aekana kerron semmosen tarinan, jommosta et ole vielä ikänäsi kuullu! Soppiiko?

-Sopii.

Jatkuu tuas seuraavilla lehdillä

tiistai 15. joulukuuta 2009

Remontti -osa 2


Täsmällinen ja huolellinen kirvesmies tekee aina työmaan päätyttyä, ja ennen uuden aloittamista tuhannet tutut askareet.

-Maurijaenen, pistäyvyppäs pihalle!

-Iskä, huusitko minua?

-Huusin. Tule kaveriksi jos kerkiit läksyiltäsi. Nostellaan tuo Hiace tyhjäksi työkaluista.  Peräkärrystäkin heivataan pöytäsirkkelit ja muut raskaammat tuohon pressun piälle nurmikolle niin suan huollettua nämä vehkeeni kun huomenna alakaa se Valakeenmäen remontti. Männöö tuas yöhön myöhään näetä puhistellessa ja sirkkelien teriä vaehellessa. Perkale kun tuo kompurahin jupruili koko viimesen viikon Turusen työmualla, oesiko nuissa paineensiätimissä jokin vusku...

-Joo, minä tulen. Ei minulla ole kuin matikan kokkeet ylihuomenna ja niissä kyllä pärjeen.

-Onko se äeti soetellu?

-Soitti joo just, kun pääsin koulusta.

-Oliko hyvin se Finlandiatalon seminaari menny?

-Oli se. Äitiä ihan nauratti se oma esiintymisensä kun se oli sujunut kuin tanssi.

-Vaekken minä suanu sen puhheeseen yhtään asianvierusteemaa kehitellä, kjeh kjeh...

-Asianvierusteemaa.., sitä se äiti aamulla sitten tarkoitti.

-Kuule poeka, mites ne tyttöhommat?

-Äh. Ei mitenkään. En minä semmosille jouda.

-Niille asioille aina täytyy joutaa. Se on heleppoo kuin kirkonkelloin soettaminen luvata.., no voehan vitteli! Saatana kun lipes sormet kahvasta. Perhanan perhana. Jalakapöyvälle putos mokoma.

-Annahan kun minä nostan sen piikkauskoneen..äh. Sehän painava, miksi sulla tämmöinen iso vehe on?

-Iso vehe.  Poeka poeka. Tarvii se vanahakin joskus jyystee.., ies betonin syrjee. Turuselle piti roilo piikata viemäriä varten eekä Jaskalla ollut pienempee laenata. Enhän minä monasti piikkailla tarvihe, muuta kun kotona joskus..

-Sinä sitä jaksat aina noita kaksimieleisä. Äitikin aina sanoo.

-Juu, äiti aina sanoo niin. Ja oikeessahan se äiti on. Ihteenikin joskus kyllästyttää nämä jutut kun ne kyyvissä hillautuu kottiinkin asti. Vuan kun sitä on ikäsä miesporukoissa pyörinyt niin kolome aihetta on varmaa, joista ei riitaa tule.., muuta kuin harjannostajaisissa joskus.

-Mitkä kolme?

-No. Ensiksi V ja toiseksi V ja kolmanneksi V.

-Siis Suomeksi?

-Vittu, Viina ja Vastamäet.

-Anteeksi vain poikani poloinen, mutta koska olet jo seitsemäntoista vee, niin sinun pitää tämmöiset isältäsi kuulla. Eikä se nyt niin vakavaa ole.

-Mutta miksi ne vastamäet?

-Heh saatana. Tartuit siihen, olet tullut issääsi. Vastamäet siksi, että enimmäkseen niitä myö kaekki tiällä nousemme koko ikämme. Ne toiset kaksi veetä ovat vakavia vain sitten, kun ne alkavat hallita miehen elämmee arkenakin. Vitsiä niihen ympärillä voepi sietee justiinsa ne kaheksan tuntia päevässä sen takia, ettei vastamäet ala nousta liian jyrkiksi. Vastamäet siksikin, koska muistan ikäni kun ukin sotakaveri, Kemppisen Jukka-vaenoo sano kun oekeen vastusti, että "Perkele! Meekäläesen eessä ee nouse pystyyn muut kuin vitut ja vastamäet!"


Seuraavana aamuna Valkeanmäessä.

-Huomenta, tiällä vielä tukkaa käherretään ja poria terotellaan päevän koetoksia varten.

-Kas huomenta. Tulit kuten olit jo eilenillalla vaimon kanssa sopinut.

-Tietenniin minä tulen, ja varsinnii silloin, kun tulemisistani suan vaemoihmisten kanssa sopia, heh heeh hee. Joonan kanssa sovitaan vaen ne hammasliäkärille suapumiset.

-Niiih, sinä se osaat tuota sanaa käyttää. Vaimon luvallapa juu. Kai minäkin jotain...

-Elä elä puutu vaimosi ja minun välisiin juttuihin...hee hee hee! Maksumiehenä vaen olet ja soettelet raatakaappaan kun jottaen tarvitaan. Ee vaeneskaan, en minä mikkään Simpauttaja ole, kunhan lämpimikseni partaani pärisytän. Piästään näen helepommin ite asiaan, eli kirvesmiehen elämisen ehtoon, palakkaan.

-Niin, paljonkos se kirvesmiehen tuntipalkka nykyään onkaan?

-Kuule, se on varmaankin sammaa luokkaa kuin hammasliäkärillä ja lukion opettajalla yhteesä.

-Nyt narraat?

-En ikänä. Kaheksantoesta euroo tunti, työkalukulut, matkat ja lomakorvaukset sekä muut luontaisevut, kuten esimerkiksi talon emännän kanssa rautakaupassa käynnit, niin niistäpä sitä viivan alle jottaen jiäpi...

-On se arvokas ammatti, on. Mutta minkäs teet, maksumies maksaa eikä kitise.

-Hyvä. Nyt ollaan se asia puitu ja koska tässä tappauksessa vakkuutusyhtiö on selekkää pönkittämässä, niin eiköstä se siltä osin helepottane niin sinua kuin verottajaakin jolle kymmenyksemme ilomiellä vuosittaen makselemme.

-Minun on kyllä nyt lähdettävä vastaanotolle. Ensimmäinen potilas tulee jo kahdeksaksi. Sovi vaimon kanssa käytännönjärjestelyistä...

-Kuule. Yksi asia vielä, se nuapurin nuori mies tulloo apurengikisi, se Hannu Taanilan poeka Tapsa. Tunnetko??

-Tunnen. Asiallinen poikahan se on, Joskus paikannut häneltä hampaitakin.

-Hyvä. Tapsa tulee tuossa yheksän korvilla kunhan on isänsä vienyt hoitopaikkaan. Sillä kun se isä...

-No niin, mutta minun on nyt mentävä. Hei vain ja työniloa.

Peremmällä talossa.

-Niin huomenta vain minunkin puolestani. Vekkuli se taas siellä laittoi Joonan posket punoittamaan. Älä väitä muuta, minä kuulin.

-Ei se salapuhetta ollutkaan. Minun puhheet suapi kuulla vaekka Kalottia myöten kaekki.., siitäpä juolahti mieleeni. Tetääkökö armon kaunisrouva opettaja, millä korkonimellä ne minua Rovaniemen työmualla nuorena timpurina paiskasivat?

-No millä?

-Kalottisonnin arvokkaalla titelillä, oe aekoja niitä. Lapin tytöt Muoniota ja Utsjokea myöten saevat tuta savolaesen rakkauven lähettilään  lämpimät ruttuutukset.., oijoi joi kun ihan pahhoo tekköö muistella!

-No jo! Kalottisonni! Hihi hii, tänään on sitten hauskaa tiedossa opettajainhuoneessa kunhan tämän kerron.


-Elähän mittään, kerropas niille työtovereillesi yksi tosi tarina tämän kirvesmiehen Lapin ajoilta.

-Noh. Kerrohan ensin minulle.

-Katohan kuule kun Suarenkylän humppapaekassa yks Muonion tyttö otti ja kävi hakemassa minua vaekka ei ollut naistentuntikaan. Sano vielä, että sen takia haki kun olin niin kuin eksynyt linnunpoikanen siellä miesjoukon takimmaisena. Siinä sitä humpallettiin se ilta ja sovittiin toesesta tanssi-illasta ja toesena iltana kolomanesta ja kolomantena iltana neljännestä jii än ee. Joka kerta suattelin sen luonnonlapsen Tupsun yläkerrassa olevalle ovelle ja kiännyin ujona miehenä omille teilleni. Sitten, kun tuli ehkä viijes tae kuuves kerta, niin se tyttö nous varpaelleen, vaekka ei olis tarvinnut kun oli muutenniin minua pitempi, ja lopsautti käet olokapäelleni ja lausakehti että: "Kuulehan sie Savon Sulttaani! Jos sie aiot lapintyttöjen kanssa milläsekhään alakaa niin potkase polovitaepheisiin ja nai äkkiä ennen ko mie toivun!"

-Hii hiih hii! Pissit mennee housuun, hihii hii! Miten minä tämmöisen jutun voin koululla kertoa, hii hiih hiiii...

Jatkuu tuas kunhan kirvesmies töeltään ehtii...

maanantai 14. joulukuuta 2009

Remontti -osa 1


Kirvesmiehelle soitetaan sunnuntai-iltana.

-Vekkuli.

-...oh, anteeksi, onko kirvesmies Karppinen?

-Ononon, korkonimi tämä Vekkuli vuan on, heeh heeh heh.

-Niin, hauska.., täällä olisi Riitta-Leena Pimiä Valkeanmäestä. Tuttavat suosittelivat, että koska olette kirvesmies isolla K:lla, niin...

-Nooh, liijottelloovat, tuttavat...

-Niin enpä tiedä sitä, mutta meillä tapahtui vesivahinko keittiössä ja tarvittaisiin ammattimies apuun.

-Jaahas. Mimmonen se vahinko oli?

-Tiskikoneesta oli tiiviste vuotanut ja vesi on levinnyt vähän joka paikkaan meidän huomaamattamme. Se oli uusi tiskikone ja jo kerran sitä korjautettiin takuuseen, mutta vika uusiutui.

-No voehan perhana, se on ikävä. Tuota onhan vakkuutukset kunnossa?

-On kyllä. Huomenna tulee vahinkotarkastaja ja sitten tiedetään enemmän. Vähän Joonaskin, minun mies, katseli vahinkoja, mutta kun hän ei ymmärrä asian päälle sen enempää kuin minäkään, niin parempi jättää se ammattilaisten huoleksi. Selvästi täällä kuitenkin paikat ovat märkänä ja hajuakin alkaa jo olla.

-Monenko aekaan se vakuutusukko tullee huomenna?

-Hän soitti perjantaina, että lähtee Ylivieskasta maanantaina varhain ja arveli, että siinä puolenpäivän paikkeilla olisi täällä meillä.

-No perhana, minäpä ookkaelen sinne sammaan aekaan. Niin, tuota Valakkeenmäen Pimiän Joonan  rouvahan se on joka soettelloo?

-Niin. Tehän taidatte tunteakin mieheni?

-No perkele! Sehän se minun hampaita on poraillut ja ikeniä rasvannut joka toinen vuosi. Ossoon minä sinne. Yhen kesän kulin sen polun niin monasti kun tehtiin se Retriksonin navetta siitä teiltä etteenkäsin jokunen kilometri, ja muutenniin on se teijän talo tuttu.

-Niin niin, minä sen tiesin sillä Fredriksonhan teitä suosittelikin.

-Noh, nähhään huomenna. Käyn uamulla yhellä toisella työmualla ennen teille tulemistani ja ajelen sieltä. Terve!

Kirvesmiehen vaimo tulee suihkusta. Poika syö iltapalaa keittiön pöydän ääressä ja lukee Mauri Kunnaksen Koiramäkeä läksykirjojensa päällä.

-Kuka soitti, kysyy vaimo tummaa, paksua tukkaansa harjaten.

-Se hammasliäkärin opettajarouva Valakkeenmäestä. Soetti, että olisi paekat märkänä ja vähän hajuakin, tarvihteisi avuksi ammattimiestä kun oma mies ei kun vieraesiin suihin sorkkii...

-Hyi sinua, hyi! Mitä oikeasti?

-Toellaannii oes vesivahinko-remppa Valakkeenmäessä. Pittää huomenna satuttoo ihtesä sammaan aikaan vahinkotarkastajan kanssa. Sopivastihan tämä nyt tuli, kun se Turusen sauna ja aitta alakavat olla lopuillaan. Jonkun listan käyn pukuhuoneeseen lyömässä, asennan jakkarat paikoilleen, laetan pyyhekoukut ja saunan lämpömittarille ruuvin, kerreen kamppeeni koppimopooni niin se on siinä sitten.


Aamulla kirvesmies on noussut jo neljältä. Keitellyt aamupuurot ja laitellut eväät. Vaimo nousee viideltä. Hänellä on lähtö Helsinkiin ja aamujunaan on kohta kiire.

-Tein sullekin matkaevästä. Kato, laitoin rasiaan leipäpalasia ja niihen välissä on juustot, kurkut sun muut rönsyt. Olisi tuossa keitettyjä kananmuniakin, vuan se eväsrasia kyllä haisee sitten ihan sille itelleen kun vaunussa aakaset, hehe. Luulevat vielä, että minun pikku rouva piästi suhu...

-Lopeta! Tiedät etten pidä rakennusmonttujutuistasi.

-Niin, heh saatana, vuan evväistäni kyllä tykkeet. Onko sulla se puheluonnoksesi jo laukussa? Oesin voenu vielä vilikasta ja lisätä jonkun lauseen sinne, vaekka pari kaskua, kjeh kjeh. Kato, minua kiinnosti se kappale, jossa filosofoet naesen ylleismaailmallisista oikeuksista...

-Ei! Sinä et kyllä lisäile mitään minun puheisiini. Vaikka kai ne elävämpiä sitten olisivatkin...

-Joko se poeka alakas nousta niin mänisi samalla kyyvillä sinun kanssa niin en minä tarviis torin kautta kiertee?

-Äsken havahtui jo kun kävin sanomassa. Mitenhän hänellä sitten keväällä menee kun otti sen Venäjän vielä valinnaiseksi?

-Hyvinhän meijän Mauri venättä posmittaa. Eilenniin siellä kylypylän saanassa alako jonkun turistin kanssa juttelemmaan, ja naurovat niin pirusti. Jonkun vitsin oli se Pietarin paksulainen kertonut.

                                                           *****************

-Jahnukaisen Taito Koste Oy:stä terve.

-Jahhas, Vekkuli Karppinen Vekkulitehtaalta, terve terve! Ja talon emäntähin siellä niin simpsakkana puoli reiteen  kahloo omassa tupasessaan. Päevee.

-Päivää päivää. Taidat olla ihan oikeasti aika vekkuli, hih hih.

-Niinpä. Pienenä antoivat jäykkäkouristusrokotteen sijasta vekkulirokotteen ja sen jäläkeen olen jäykistellyt vaen jäsen kerrallaan naisseurassa, hehh heeh heh...

-Johan nyt, mutta katsotaanpas sitä keittiötä. Me ei ole osattu täällä mitään tehdä, ei edes purkaa kalusteita kun meillä on peukalo keskellä kämmentä.

-Ei haittaa. Nyt kun vahinkopaikka on siinä kunnossa kuin vahingon tapahduttuakin, otan kuvia sitä mukaa, kuin irroittelen vähän noita kalusteita, lattiaparketteja ja ehkä täytyy ottaa väliseinääkin auki tuolta kalusteiden takaa...

-Kuule, tuo nyt on jo selevää, että tämä lattia pittää kokonaan purkaa. Tiällähän huljuavaa vesi parketin alla tänne ikkunaseinälle. Katopas kun kiännän puukonkärellä tätä listaa irti.., yhhyh. Ihan on märkee niin kuin rouva eilen puhelimessa sanoi.

-Niin mutta jos nyt kuitenkin purettaisiin...

-Elä ala purkamaan. Porroot vuan muutaman reiän sinne tänne jotta suat vakkuutusmuodollisuudet tehtyä. Kun mittaelet niillä märkyysmittareillasi niin kaksattoo rosenttia löytyy kosteutta het ja jokalaejalta. Minä luulen, että on männy väliseinän alite etteisen puolellekin. Tässähän on parketin alla ponttilastulevy ja sen alla kakkosneloskoolaus roskavalun piällä ja lisäeristeenä on mineraalivilla. Melekkein viisainta, kun minä pyyvän nuapurista yhen poejan kaverikseni ja tullaan huomenna tänne sorkkarautojen kanssa, niin käyt sitten vasta ottamassa ne kuvasi. Muuten sinä konttaelet tiällä vielä ens viikollahin prässihousunesi ja homma ei ku vennyy niinku poekamiehen kesäpäevät torin rannassa.

-Mistä sinä nämä rakenteet niin hyvin tiedät?

-No saatana, minä olen tähän viimesimmän remontin tehenyt viistoista vuotta sitten. Alakujjaan tämän talon omisti ennen näetä Pimiöetä Tikkasen Uatu, vanaha sotaveteraani. Tämä on niitä lujasti tehtyjä, 1950-luvun rintamamiestaloja jonka on aekonnaan rakentanut minun isä ja sen isä, eli Karppisukkivaenoo.

-Vai niin, onpa hauska tietää tämäkin, mutta te varmaan pärjäätte täällä ilman minuakin? Minun täytyy mennä takaisin lukiolle kaupunkiin, työt odottavat, ja oppilaat. Laittakaa ovi lukkoon, soitellaan sitten illalla.

Jatkuu viikon sissään ilimestyvässä seuraavassa lumerossa

perjantai 11. joulukuuta 2009

Repii jäseniä tämä pitkäksi venähtänyt syksy



Kuura on lumena, vähän jääriitettä joen rannassa. Traaniset sorsat uivat sulassa sillan alla ja voimalaitoksen patoaltaassa. Traagiset rantojen miehet värjöttelevät bussikatoksessa, pitkät hulaukset pullonsuulta holahtelevat karheisiin kurkkuihin. Yksi monesti nähty on kesän mittelöissä telonut jalkansa. Tukien huojuvaa ruppiaan  kainalosauvoihin puhaltelee hän penkillä istuville raskaasti: "Prrttrrtt.., saiskos...saiskos sitä mul..leki..n asti..? Trrttrrt..."  "Perkele me sulle mittään anneta, me vatukkoos siitä, krääh!"

Työnnän lastenvaunut marketin katoksen luiskasta ja sisälle kauppaan. "Inä ävelen, ikkä! Inä ävelen" vaatii vaunussa istuja. Nostan hänet lattialle. Sinne juoksi, leluosastolle kuin kotiinsa. "Inä aluan ämän, ikkä! Ämä Paulukkelle, ämä Eiakkelle. Ikkä inä ota ämä", poika luettelee ja osoittelee leikkiautoja, pulkkaa, potkuautoa.

Minulla on tänään niin saatanan paha mieli. On ollut riitaa kotona, ja muutenkin. Sen nielaisen kuitenkin kurkusta alas kuin pulit tirmoolinsa ulkona. Irvistän.

"Pikku-ukko, tulehan nyt. Ostetaan maitoo ja leipää ja...ja mitähän muuta meijän piti ostaa?"

"O! Ikkä ottaa makka´aa, juuttoo, iiliä, ukuttia, akkia, kittantilimiä, tiankolvia..."

Meijän poeka se ossaa nämä kauppa-asiat.

Kassalla kysyn T:ltä, että joko kohta jäät äitiyslomalle. "Joo, viikko vielä ja sitten." Onnea paljon, sanon. Niin ne nuoret, ajattelen. Vielä viime talvena tanssitin tätä naista Napiksella ja nyt se jo on äidiksi tulossa. Mutta ei onneksi minun takiani.

Maksan ja lastaan ostokset kasseihini. Pojalle kuorin tikkarin.

Ulkona tapaan Kongon. Hupparin sisältä vilkkuvat silmien valkuaiset ja naurava, vajaahampainen suu. "Oo, kiva tavata, oo", puristelee hän minua lämpimin käsin. "Mitä kuuluu, lapsi?", hän kumartuu vaunun ylle. "Oo, kiva lapsi, oo. Onko hyvä, onko? Ooo."

Minulle tulee parempi olo, sen nostan huulilleni ja kysyn perheen vointia.

"Oo. Nyt on hyvä. Perhe, kaikki, kaikki Espoossa, minä vain täällä, minä vain täällä. Minulla Suomen kielikurssi jatkua, oo, mutta pojilla, tytöillä, vaimolla nyt hyvä. Oooo"

Työnnän vaunuja jalkakäytävällä. Poika puhuu koko ajan. Kysyy autojen värit, merkit. Huomaa "mönkijäiset" ja mopot.

Orava kiirehtii jalavaan kuuraisen nurmikon poikki. Sanon, että se on leijona! "Ikkä upattaa! Ee oo  u  o´a´va!"

Mäessä nojaa vanhus polkupyöräänsä. Huokailee raskaasti. Pysähdyn kysymään vointia. Sanon, että nämä vastamäet ne eivät vanhemmiten oikein ystäviksi ala. "Niin se vain jo nyt tällä iällä tuntuu olovan. Vuan eipä minulla kiirettä ole, hautaansa ehtii vaikka illemmallakin." Mummelin kurttuinen naama leviää hymyyn kun hän vilkuttaa punaisella kintaallaan pojalleni.

Isommat veljekset jykältävät ulkona. Juoksevat piiloon kun käännyn lasteineni pihatielle. En ole heitä huomaavinanikaan ja kohta he hyppäävät pihlajan takaa eteemme. Säikähdän, muka.

Samaan leikkiin tahtoo jo nuorempikin vaikka oli nukahtaa vaunun keinutukseen.

Katselen tonttiani kuten niin monesti ennenkin. Paha mieli haluaa hiipiä takaisin päätä kovertamaan.

Liiteri lenksottaa naapurin tontille päin keltaisenkallellaan, eikä mikään minkä näen silmilläni tässä kotimme pihapiirissä ole valmiiksi asti saateltu. Elämämme on tämmöistä ja siitä saan kuulla niin toiselta minältäni kuin joskus vaimoltanikin. Naapurit, tuttavat ja sukulaiset eivät tietenkään sano mitä oikeasti ajattelevat, mutta arvaa kai sen.

Ihmisen omaa syytähän keskeneräisyys on. Tässä tapauksessa minun kokonaan.

Näihin käsiini koskee sekin, että ajattelen tätä kaikkea niin kuin se on.

Muistan nyt herra Kongon. Häneltä on mennyt koti ja omaisuus sodan jaloissa, mutta melkein kaikki lapset ja vaimo säästyivät. Vanhukset jäivät kuolemaan eikä kaikilla sukulaisillaan ollut niin hyvää tuuria kun tappjat saapuivat viidakon laitaan kotikylän takapihalle.

Muistan sen mummelinkin rinteessä. "Kuolemaan kerkiää sitten illemmallakin, hihi..."

Niin siis mikäpä tässä, iltaan on aikansa meillä kaikilla.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Freud vuoteellani


Siihen hän tupsahti, maailmankuulu, miljardi kertaa siteerattu, kehuttu ja unohduksen hautaankin välillä sysitty psykoanalyytikko, vanha itävaltalainen juutalaisukko Sigismund Schlomo Freud! Aikaa varaamatta, kännykkään, sähköpostiin tai facebookiin viestiä jättämättä hän köntsähti työhuoneeni sängylle kirjahyllystä josta Sofi Oksasen "Puhdistusta" kaivelin.

Puhuivat vielä mennäviikolla niin paljon Sofista kaikkialla, että ajattelin kerrata jo kerran lukemaani, että jos vaikka joku kysyisi, niin osaisin jotain vastata. Luulen, että sanoisin kysyjille kuitenkin vain: "Sofi on kaunis, maanousemalta suojeltu, säilyy huoneenlämmössäkin kuin meetwursti. Mutta minulle riittää se, kun hän on kirjoittanut heistä, jotka vainotuiksi ovat joutuneet. Minulle riittää se, että hän on puolensa valinnut ja että se puoli ei ole voittajien puoli"

Nythän Sofin Tanska-kohusta on kaikki jo nyhdety irti, möly alkaa laantua eikä kukaan enää viikon päästä edes muista mistä olikaan puhe. Tälläkin hetkellä itsenäisyysihmisten mielet täyttyvät Linnan juhlista, josta riittää ensi viikon puoleenväliin saakka telineissä roikkuvia huutomerkkejä. Lie Sofikin sinne kutsuttu, ja varmaankin hänen kostyyminsa laittaa ruutujen äärillä vahtijat varpaitaan kipristelemään.

Vaan Sigismund Scohlomo Freud makailee nyt tuossa sängylläni. Nojaa tyynyyni koko 979 sivuisen elämänkertansa painolla. Häntä eivät suuret skandaalit aikanaan hirveästi retuuttaneet, mitä nyt Jungin kanssa peistä taittoi, mutta natsiryökäleitten vainojen ajat sitäkin enemmän alkoivat kolhia silloin jo iäkkääksi käynyttä miestä. Niitä tämä ihmismielen syväanalyysintekijä joutui vielä vähän ennen kuolemaansa karkuun lähtemään eikä hän kauaa enää jaksanut elääkään kun hän ystävänsä avustuksella luopui hengittämisen oikeudestaan.

Minäpä tässä kertailen muutamia sivuja Freudin elämästä, väliin sipaisen Sofin Puhdistusta ja Hitler-ruojakkeen elämänkertaakin on jäljellä vähän vajaa puolet. Sieltä ne sitten öisissä unissa kietoutuvat kummallisiksi tapahtumiksi eri aikakausilla eläneiden ihmisten sekamelskaksi. Unissani teen psykoanalyysiä Suomen syntymäpäivänä maamme lapsuudesta jota traumat vieläkin 92-vuotiaita helmojen alusia kaivelevat.

Alin valokuva on pirttimme seinällä olevasta taulusta, jonka on v. 1973 maalannut taiteilija R.Halmetoja. Löysin taulukankaan, joka oli siististi käärölle rullattu ja kangasnarulla kiinni solmittu, tämän talon remontin yhteydessä. Olen yrittänyt ottaa Halmetojasta selvää, mutta muuta en tiedä, kuin että hänellä on ollut näyttely Oulun työväenopistolla joulukuussa 1968 ja Oulunsalon kaupunki on hankkinut häneltä tauluja koulunseinälle ripustettavaksi.



tiistai 1. joulukuuta 2009

Köyttä ja vaseliinia


Talouksia on ennenkin paranneltu itsetuhoisin menetelmin. Hitleriltä itseltään aikalaisineen se onnistui vajaan kymmenen vuoden ajan, telineiden tekoineen liki 16 vuotta. Hänen taloudenelvyttämistoimien jälkeen olisi luullut, että kansakunnat olisivat vaipuneet syvään masennuksen koomaan ja Saksa itse hävennyt toimiaan niin paljon, ettei olisi vielä tänä päivänäkään arestinurkkauksestaan pois kääntynyt.

Äsh, mitä vielä.

Saksan Talousihmeen roihut syttyivät kaasutuslaitosten, krematorioiden ja kaupunkien savuavilla raunioilla kytevistä hiilloksista kuin maastopalot aboriginaalien nuotioista Australian kuivuuttaan pölyävissä pensaikoissa. Elintilaakin oli järjestynyt kuten natsien käsikirjoituksesta Valtiopäivillä Nurnbergissä kuulutettiin moneen otteeseen. Tosin germaanien maantieteelliset elämisenraamit kutistuivat entisestään, mutta olihan muutamia kymmeniä miljoonia ihmisiä jauhettu sodan jaloissa pois piereksimästä. Ilma ainakin oli siten puhtaampaa kunhan ruudinhaju ja sinappikaasut olivat haihtuneet.

Saksalaiset nousivat toisen maailmansodan jälkeen takajaloilleen hirvittävien ruumiskasojen ja luuröykkiöiden päälle aloittaen ennennäkemättömän siivouskampanjan ja  työnteon sytkytteleyn kuin krapulaisen mulkku ikään ja nyt se on jälleen Euroopan mahtavimpiin lukeutuva valtio. Baijerilaiset kourat puristelevat EU:n alueen valtioiden rintavarustuksia mielensä mukaan. Saksa alkaa olla päämäärässään Lebentrauminsa kanssa kun itse saksalaispipojakin yksinlaskien on jo enemmän kuin koskaan ennen. Juutalaisten  väestönkasvu tosin tyrehtyi Hitlerin toiveiden mukaisesti ja lienee maailman maanosien alhaisinta luokkaa verrattuna muuhun väestöpohjaan.

Pienemmässä mittakaavassa niin oli muidenkin maiden suhteen sodanjälkeisessä Euroopassa. Krapula oli kova, mutta jokainen henkilötasolla krapuloita kokenut tietää, että silloin myös häpeän ruokkima omatunto laittaa miehen entistä kovemmin kääntymään veistämänsä pölkyn puoleen ja unohtamaan eilisen humalamokailut.

Suomi karsi metsistä hyvinvointinsa ja sotakorvauksensa. Sopimukseen Neuvostoliiton kanssa tosin kuului, että nuolaistakin piti aina kun karhu murahti. Mutta minkäs muunkaan taisit paremmin, paitsi salaiset valmistelut sitten aikanaan koittavaa suventuloa ajatellen, jolloin Idänkarhu käännältää perseensä hetkeksi ja voimme laittaa hyväksi koulitun kielemme nuolemaan jälleen Saksan tussukkata.

Ensin oli Paasikivi-Kekkonen sitten Lipponen-Jeltsin joiden avulla me onnistuimme. Gorbatshov oli vain keinoleivänjuuri joka politpyroon ravistuneesta korvosta irti rapsuteltiin ja heitettiin glasnostin taikinanjuureksi  käymistilan alkuunsaattamiseksi.

Nyt ei tarvita nuoleskella kuin Natoa hankkimalla yhteisiin jalustoihin integroidut tykit ja muut mörssärit. Horneteihinkin varaosat saapuvat Englannin ja Norjan kautta. Niihin on asennettu valmiiksi digitaalisyötteet joissa sotaohjeet ovat yhteneväiset muun Euroopan sotakaluston kanssa. Osaavatpahan ohjukset sitten samaan maaliin vaikka Herhiläiskuski kuinka yrittäisi toimia omin päin.

Muuten me siis olla möllötetään globaalin markkinatalouden laineilla syöksähtelevässä veneessä jonka ruoriin ei ole itsellä lupa tarttua vaikka kuinka tekisi mieli.

Täällä sitten voidellaan yksilötasolla köysiämme, nakkaamme tabuja huuleen ja huuhtelemme ne tikkuviinalla, koskenkorvalla ja keskikaljalla suolenmutkiimme.

Suuret metsäyhtiöt ovat myös päässeet Suomen kamaralla maaliinsa saakka. Täällä ovat metsät jo kertaalleen rusikoitu paljaiksi maapohjia myöten, suot ojitettu hillankasvuun kelpaamattomiksi ja vain muutama kaivosmonttu jakaa silmiähivelevää rumuuttaan entisiä maisemia haikailevien silmille. Metsäyhtiöiden voitot on sijoitettu talousgurujen mukaisin ohjein omien kansalaisten ulottumattomiin. Voipi jopa sanoa, että petäjät ja kuuset vaihdettiin Rukkas-Antin hinnoilla eucalyptysplantaaseihin, mutta rahalliset voitot kipattiin maailman mammonanjanoisiin kurkkuihin ihan jossain muualla. Eikä ole toivoakaan, että toisesta päästä mahdollisesti irtoavat kikkarat hyödyntäisivät edes lannoitusmielessä maapohjaa, josta riistoviljely aloitettiin. Päin vastoin. Nyt on oikeasti fosforikin ehtyvä luonnonvara!

Ei käydä ahonlaitaan enää paidatta. Ei ole kyllä enää mansikkaisia ahojakaan ja talousmetsien risuoksistoista saa tovin etsiä tukevaa haarukkaa köyttä ripustaakseen. Sitä etsiessä voi koko kansakunta vajota rauhassa alkoholisimiin sillä tuottaahan sekin varoja maailmanjellukoiden tuhlata niitä hankkeisiin, joilla nuollaan koko maailman meille kääntämää tikkuista persettä.

Päiväkodeista, vanhustenhoidosta, kouluista, terveyskeskuksista ja muusta hyvinvoinnista viis.

Jos katselee yhteiskuntaa kuin masentunutta mielenterveyspotilasta, hän näyttää siltä, kuin olisi valmiina itsemurhaan.

Mutta sen jälkenhän koittaakin taas Suurten Ihmeiden Ajat!