Aamuhartaudeksi kuuntelin Juhani Ahon matkakuvia.
Päivällä Radioateljeessa Samuli Paulaharjua.
Illalla kotona Puutarhuria.
Korville makiaa yöksikin miettiä.
G ja E olivat Ristijärvellä. Hain heidät illasta. Mummi antoi mukaan porkkanoita ja kaksi ohrarieskaa. Pani pussiin vielä maustekurkkutölkin. Mummit ne aina.
Tiet liukkaat muutaman lumentuprauksen jäljiltä. Joku venäläisrekisterinen kaarsi mustalla maasturilla Kostamuksen suunnasta Vitostielle eteeni, luisui toiselle puolelle ojaan, mutta nousi vauhdilla takaisin tielle, luiruutteli hetken laidasta laitaan ja kohta siitä näkyi kaukana kaksi punaista pistettä.
Yömyöhä nyt ja kuuntelen nettiradiosta arkistojen aarteita. Max Rand puhuu Romaniasta, nauhoitus on vuodelta 1988. Tätä ennen tunnin tai kaksi Jukka Lehesvirtaa, Tshernopylin ydinvoimalaonnettomuutta ja Olof Palmen murhaa. Niiden myötä muistan omiakin elämisen tunnelmia kahdenkymmenenviiden vuoden takaa.
Ma
Luen entisen päätoimittajan Janne Virkkusen kirjaa Päivälehden mies. Hesaria parjataan paljon ja kehujakin sen reppuun sullotaan. Molemmat se kestää kun sen kyljet niin ihraisiksi ovat yli sadan elossaolovuoden aikana käyneet. Seuraavat sata se laihduttaa. Janne Virkkunen liikkuu omiensa parissa, tänne alas se ei vaivaudu vilkuilemaan. Muutaman kerran mainitsee "lehden lukijat" ja kohta menee Vappu käsikynkässään illalliselle Nallen kanssa. Kirjaa itseään on kyllä käytännöllisen hyvä lukea kun ymmärtäisi vain, kuinka sokeita nekin ihmiset ovat joille tietoa kertynyt on.
Sain päätökseen myös Teemu Keskisarjan Vääpeli T:n tapauksen. Kotimaisen terrorin historiaa siinä valaistiin ja juuri tuon vääpeli T:n elämän kertaus tarinoista mietityttävin oli. Verta ei paljoa kirjan sivuilla vuotanut, mutta ymmärretyksi tuli, kuinka mustia oksankohtia suomalaisuudenkin ytimessä on.
Tojotanrottelossa takaluukun lukko rikki ja poikien polkupyöriin jos jaksaisi vaihtaa nastarenkaat.
Ti
Ei pitäisi, mutta harrastan entistä ammattiani nyt. Kippaili traktorikuski 27 kappaletta (ihan ilimasia) yksitoista metriä pitkiä pylväshirsiä pihaan ja niihin aloin moottorisahailla koirankauloja jotta vielä joskus oikeassakin saunassa Unimäessään saisi kylpeä. Entinen, kannolta pihaan saakka vuolemani hirsisauna paloi ja sen jälkeen siellä on kylvetty viisitoista vuotta väliaikaisessa pressusaunassa.
Pian on puolet jo aikomastani tehty ja homma käy kuten ennen vanhaan. Paitsi että sitten olen iltaisin ihan rikki käsistäni: mittailin, että isoin, tarpeeseeni katkaistu pölli joka on tyveltään 30-40 senttiä, painaa parisataa, jopa kolmesataa kiloa. Konstilla niitä toisten hirsien päällä liu´uttelen aina valmiin kertuuksen selkään. Kun viisi kierrosta tulee valmiiksi, numeroin ne ja puran seinät viereiselle pedille läjiin, fuugailen viidennen takaisin ja jatkan siitä: Näin säästyn telineitten teolta. Tuohon korkeuteen selviän kotikatuni päässä olevasta Akkukaupasta ruinaamillani trukkilavatelineillä.
Selkää vihoittelee, mutta sen kestää. Pahinta on yöllä, kun herää eikä tiedä, millä kyljellä saisi uudestaan unen päästä kiinni. Joskus auttaa, kun ajattelen olkapäiden kipukohtia ja kuvittelen vedet silmistä tiristen kuinka elimistön laboratoriossa valmistuu lääkecoktail jonka se verenkierron mukana kuljettaa tarvittavaan kohtaan. Buranaa tai asperiinia näihin särkyihin on turha niellä.
Ke
Entinen presidenttimme Mauno Koivisto tulee muutaman päivän kuluttua miehen ikään. Hän on samanikäinen kuin isäni joka on maannut haudassa kolmekymmentäyksi vuotta. Jos isäni olisikin jostain luonnon oikusta huokunut tänne saakka, olisi hän ollut jo kauan pystyyn halvautunut elävä ruumis eikä hänen elämisen tapahtumista olisi julkisuudessa katsauksia tehty. Miksi olisikaan? Yhteiskunnallisesti täysin vaikutukseton kirvesmies kuten ihmismassasta suurin osa. Jos ei lukuun oteta sitä, kuinka runsainmitoin hänkin omaa ja edeltäjiensä geenejä uusiin elämiin ripottelikaan. Montako ihmisgeenienkantajaa päästeli 70 vuotta sitten Rukajärvellä hengiltä niin se ei mistään tarinoista avaudu.
To
Nyt on ruuhkaa kirjoista. Kirjaston tekstiviestipalvelu ilmoitti äsken Suomi öljyn jälkeen saapuneeksi ja heti perään pari muuta varaamaani. Entisestäänkin monta pinossa ja levällään kun nukahtelen niiden kanssa miten sattuu. Unessa äskenkin olin sahaavinani hirteen varausta, mutta se muuttui jäätyneeksi sotavangin ruumiiksi Borovitsin leiriltä. Kuviin vangitut-kirjaa nukkumaan alkaessani viimeiseksi selasin ja siinä ruumiitakin esiintyi.
Pe
Hämmästellä saa täällä miljardien murhattujen ja silvottujen elämien ruumisröykkiöiden päällä kuinka yhdestä tapetusta miehestä vuosikymmenestä toiseen jaksetaan juttua ja salaliittoteorioita rakennella. Tarkoitan J.F. Kennedyn salamurhan vuoksi viisikymmentä vuotta sitten käynnistetyn koneiston tyhjänjauhantaa.
La
Seuraavat rivit ovat vaikeita kirjoittaa: Aamulla heräsin hirveään panetuksen tunteeseen. Mutta naippas tässä. Ymmärtävätkö vapaat olijat, kuinka kortilla rakastelu avioliitossa saattaa olla, tai tyystin loppu kun toista lakkaa asialle ryhtyminen kiinnostamasta. Näin on ollut meillä jo kauan. Syitä asiantilalle on varmasti sysissä sekä sepissä ja ihmisen omissa, ikään liittyvissä biologisissa prosesseissa. Mutta selitäpäs kaikki teoriaviisaus sille toimintaan tottuneelle viidakon jermulle joka minussakin majailee.
Seksuaaliseksi väkivallaksi tämänkinkaltaisen tilanteen tavallaan koen, mutta ei sitä sellaiseksi saa sanoa. Joskus tuntuu, että tyydyttämättömän halun pakottamiseen taka-alalle voisi jopa kuolla. Ei se ainakaan terveyttä edistä; käteenvetokin on yhtä tyhjän kanssa.
Kaappiin minut on seksuaalisuuteni kanssa lukittu enkä ovea uskalla lynkkauksen pelossa murtaa.
Paninpa sitten haalarit niskaan ja ryntäsin hirsikehikon kimppuun. Sahata kurnutin kokonaisen hirsikertuuksen ennen kuin pimeä saapui. Saunoin poikien kanssa, rupesin lukemaan aamulla lukematta jäänyttä Hesaria ja nukahdin. Heräsin kirjoittamaan nämä sanat, suodatan kohta ison kupillisen kahvia ja katson Pappi lukkari talonpoika vakoojan tai Komisario Frostin. Tai jatkan lukemisiani. Niissä ainakin saan itse päättää mieltymykseni vaikka kaikki eivät sitäkään taida oikein suvaita. Eikä kirjoittamistani. Eletäänköhän me tosiaankin tätä aikaa?
Su
Pyhätyöllä ei ole siunausta, sanoivat ennen (sanovat edelleen) tosiuskovaiset. Minähän en uskovainen ole minimaallisessakaan mielessä ja siksipä sahasin hirsiäni muutamat valoisat tunnit tauotta. Minusta tuntuu, että olen ammattilainen vaikka työmaani ei suuren suuri olekaan.
Illasta, kun lapset oli saatu nukkumaan, ajattelin herkin sydämin kuinka mukavia poikia meille on siunaantunut itsemme hankalista luonteista huolimatta. Vähän aikaa oli mieliala sees, mutta sitten erehdyin taas artikkeleihin Syyrian sodasta ja luin, kuinka siellä poikiemme ikäisiäkin jää tulituksen alle. Kuinka heiltä kuolee isiä, äitejä ja kaikenikäisiä lapsia jää kokonaan täysorvoiksi raunioiden keskelle ja pakolaisleireille kasvamaan. Tuossa synkkyyden ilmapiirissä he kasvavat tulevaisuuden vihaisiksi nuoriksi miehiksi ja uusien sotien tappokoneiksi.
Montako minuuttia ihmisen hyvä mieli tässä tiedon maailmassa kestää jos se silmiään availee?
Ma
Tänään ei mitään erikoista. Lunta vähän oli yöllä satanut, mutta ei oikein kolata asti.
Jatkoin urakkaani. Vaihdoin moottorisahaan karkaistun teräketjun, mutta yhtälailla se tylsyy ja jokaiselle hirrelle se täytyy teroittaa: Ei se kovin kovaa karkaisua ole koska viila pystyy. Syö kyllä laippaan kierrettä tiheämpään kuin tavallinen ketju. Bensaa on viikossa kulunut toistakymmentä litraa ja ketjuöljyä ehkä viisi. Minulla on kovia työvuosia rakennuksilla ja halkosavotoissa kokenut vanha Stihl 025, mutta kyllä se vielä tämän urkon aikoo suorittaa. Ei siis merkkiäkään, että alkaisi uupua.
Hirrenvaraussysteemiksi olen kehitellyt kolmea eri konstia. Perinteinen harppimerkintä koirankaulojen reilulle ensivuolaisulle, viimeistelymerkintöjen vetelyyn kolmea eri leveyttä olevaa puuntyöstötalttaa eli temmiä sekä nurkkia varten että pitkillä sivulla. Myös yhdet halpissakset niittasin yhteen asentoon ja niillä saisi pehmeämpään puuhun helpostikin varausviivan vedettyä, mutta ei näihin hirsiin koska sen verran vielä voimia näpeissäni on, että ne ensiyrityksellä linksahtivat nurinnarin.
Asiaan vihkiytymättömille edellä mainitut toiminnot pitäisi esittää livenä muuten niitä ei ymmärrä. Kuvia netistäkin löytyy ja alan kirjallisuudesta, mutta temmisysteemistä eivät monet tiedä.
Ti
Iltana muutamana jokunen aika sitten pidin esitelmän puhumisen ja mykkyyden kulttuureista, niiden törmäyksistä. Ablodeerattiinko minulle? No ei. Hyvä ettei minua skalpeerattu puheitteni johdosta. Ajassa taivaltajat eivät jaksa ehkä ymmrtää mitä juuri heidän ajastaan keskustelunalustukseksi otetaan.
Ke
Tänään oli vanhimman pojan opettajan ja vanhempien keskustelutuokio Keskuskoululla. Hienoa kun saa pojastaan ylpeä olla. Se on niin iso asia, ettei sen perinpohjaista merkitystä itse ymmärrä. Pojan opettajakin sattuu olemaan alalleen omistautunut.
Ollaan me kai yhteiskuntana sentään kehitytty ainakin koulujen osalta. Olen kuullut, että jopa itsenäisyyden alussa on ollut paljon hyviä ja oppilaslähtöisiä opinahjoja, mutta omia kouluaikojani en voi hyvällä muistella. Niitä karseuksia eivät edes allakanlehtien kellastumiset kultaa. Minua ei koulussa käsitelty niin, kuin lapsia täytyy kohdella. Olin iljettävä roska kiiltävän pulpetin kannella ja se tunne kantaa tänne kymmenien vuosien päähän.
Siitä olen hyvilläni, että itse olen kyennyt itseäni sen verran koulimaan, etten vihaksi sitä tunnetta ole sisälleni kumuloinut.
Luen tänä iltana loppuun Janne Virkkusen ja sitten jatkan muilla kirjoilla.
Pihamaallani tavoite on, että seuraavana sunnuntaina on hisrikehikon viimeinenkin hirsi vuoltu ja voin ruveta miettimään osiksi puretun rakennuksen kuljetusta sadan kilometrin päähän Unimäkeen. Sitten sille pitäisi perustukset kohennella, koota hirret jälleen päällekkäin riiveitä unohtamatta ja kattaa ja... Yhtä puuttuu tästäkin näennäisesti ilmaisesta projektistani: Rahaa!