Suurlähettiläs Avi Granot ja syöpä

Lähi-Idän nykyisellä paperigoljatilla, Israelilla on kaukana historiassa saatu polvivamma. Ikuisilla takuilla olevat kainalokepit se sai vaivaansa maanpiirien viimeisimmissä uusjaoissa USA:lta evästyksellä, että se harjoittelee niiden käyttöä aktiivisesti, ottaa vastaan uusia innovaatioita ja ilmaista teknistä tukea. Sohii niiden teräksisillä, tulta, rautaa ja kuolemaa syöksevillä putkilla ympäristönsä pikku daavideja etteivät taidot pääse ruostumaan.

Israelin hiekkaiseen takataskuun on sullottu myös ydinkäyttöiset varakepit pelokkeeksi suurempia mahtailijoita varten. Se kieltää niiden olemassaolon maailmalta, mutta aina silloin tällöin päästää alkuperäisen isähahmon luvalla pienen, radioaktiivisen suhupierun, että ehkäpä, ehkäpä sittenkin...

Israelilla on nivelvaivojen lisäksi myös syöpä, ja lienee haimatulehduskin.

Israel on USA-nimisen pääsyövän yksi etäpesäke, yksi pahimmanlaatuisista niistä monista joita se maailmalle on lähettänyt ja jotka taas lähettävät pienempiä etäpesäkkeitään eteenpäin että homma ei pysähtyisi.

Israelin syövän etäpesäke aktivoitiin jälleen Gazassa. Harjoitukset voivat siis jatkua. Näin saadaan ihka uusia varaosia kainalokeppeihin kun sopimus teknisen tuen kanssa taas uudistettiin. Ulkoministeri Tzipi Livninkin puku pysyy rypyttömänä kuin James Bondilla lentävässä veneessä.

Aktivointiin käytettiin provokaatioita joissa "Mossadin miehet" nuljauttelivat muutamilta palestiinalaisilta pikkudaavideilta päitä termiittien ruuaksi iltojensa iloksi, hämärien hetkiensä ratoksi. Sen tarkoitus meni perille. Kipeästi sivaltavia kivä alkoi lennellä daavidien lingoista Israelin jumalan siunaamaan otsalohkoon. Niitä tussahteli Jerusalemin porteille kuin Kuopion torilta lähetettyjä uuden vuoden boombaboita Puijon kuusikkoon.

Ja kristikansa kautta hytkyvän sivilisaation hymistelee käsiään ristien. Kyllä Jeesus hoitaa tämänkin asian ja Jumala antaa anteeksi kun Vatikaanissa Paavi pyörähtää jakkarallaan ja kaartaa vapisevan, homokammoisen kätensä kaiken ylle.

Sattuvan sopivasti kirjoitti...

...sukukaimani Mikko-Pekka Heikkinen Välihuomionsa Hesariin 27.12.08.Tästä innostuneena menikin sitten tovi, kun pengoin "arkistojani" tarkoituksenani löytää yli kymmenen vuoden takaisia " keskustelevia kommentteja" sen aikaisiin sanomalehtikirjoituksiini.

Nimettöminä pysyneet muukalaiset lähestyivät minua postilaitoksen välityksellä kymmenillä kirjeillä, korteilla ja muilla törkeyksillä. Silloin ei vielä "bloggailtu" netin kautta, mutta yhtä kaikki arkajalka kivijalkalaiset käyttivät anonyymiutta yrittäessään lannistaa ajatuksiaan esilletuovia persoonia.

Kirjekuorien päälle oli kirjoitettu vimmalla nimeni ja osoitteeni ja aina oli uusi "titteli" liitetty mukaan:

Kirjeiden sisältä löytyi samaa pääpipisen lauseitten rakentelua jossa ei kovasti tolkkua ole:

...tai tällaisenkaltaista kopiota: ...

Samalla käsialalla kirjoittava H-UNK:n kirjuriheikki (Helsinki-Uudenmaan Nationalistiklubi) nakkasi "Vapaan Miehen" Sieg Heilillä ja Jörg Haiderilla terästetyn kirjeen 11.7.2000. Tyylin, sekä nykyisen tiedostojen haun helppouden perusteella voinee päätellä, mistä Kallionkolosta häiriköinti...-anteeksi- "kommentti"kirjeet aikoinaan lähtivät liikenteeseen.

Kun nyttemmin olen lueskellut hilla-aholaisten tekstejä ja "teesejä" niin eivät ne muuten erotu toistakymmentä vuotta sitten levitetystä makulatuurista kuin siltä osin, mitä heidän kyseenalainen "mestarinsa" suoltaa.

Maanalaistoiminta, jota ovat kaikkien ismien ja uskomusten puolesta käsiään ristineet harrastaneet kaikkialla, pyrkinee hyllyaholaislinjalla nyttemmin yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi malliin Jörg Haider-vainaa. Heille on jopa "Johtajakin" löytynyt entisten kirjoitustaidottomien sijaan. Lataisenpa lopuksi kuhilaalla kuivumassa olleen H-UNK:n 1990-lukulaisen Vapaanmiehen ("Heikin") Kallionkolossaan sirppimästä ennustuksesta pätkän:

Helsinki 12.5.1998

Yltiömaahanmuuttokriittiset...

...pääsivät ääneen globaalin maailmantalouden hukkaputkenpään lorahduksessa. Ne väittävät nyt, että kriittisyyttä ei ole ollut olemassakaan ennen kuin he sen hoksasivat. Että nyt vasta on ilmaantunut suorastaan huutava tarve "keskustelulle" tunkiessaan hallanpaneskelemia ajatuksiaan jokaiseen rivinväliinsäkin.

Nämä suo, kuokka ja Jussi -turvelinjalaiset ovat kuin Vihtori Kosolan kapinallet menossa Mäntsälään tietämättä tarkalleen, mikä homman nimi nyt olikaan. Minä olen viisikymmentä vuotta ollut tämän yhteiskunnan jäsenenä enkä ole sitä päivää vielä nähnyt, etteikö joku aina jossakin rölähtele oman paremmuutensa innoittamana rasistisia kannanottojaan vailla syvällisempiä perusteluja.


Kakaruudessani kuulin irvailut evakkojen, mustalaisten ja vammaisten kustannuksella. Sittemmin näin ja koin köyhien, pultsareiden ja muuten vain joukosta erottuvien sättimisen. Myöhempien kokemusteni mukaan eivät edes lahjakkaat kirjailijat tai taiteentekijät ole säästyneet paremmiksi ihmisiksi itsensä korottaneiden luudanvarsien iskuilta tässä kapinan ja pappien jakamassa luokkayhteiskunnassa; kuinka kävi Timo K. Mukan Pellossa? Tai Kalervo Palsan Kittilässä? Heidänkin pahimmat vainoajansa olivat niitä, joiden "ohjekirjassa" seisovat neuvot siitä, kuinka ihmisen lähimmäistään tulee rakastaa kuten itseään.

Eläinten vainoistakin tämä maa on kuulu. Auta armias jos muutama susihukkanen tai karhupoloinen yrittää pitää omalta osaltaan yllä surkeaan kuntoon riistetyn luonnontynkämme biodiversiteettiä! Heti on niiden kintereillä tuhat miestä hurttalaumoineen ja pyssyntorrakoineen. Hylätyillä syrjäkylien kouluilla käy kuhina kun punaniskat pitävät kokoustamisiaan ja vaativat suu vaahdossa EU:lta jos jonkinlaisia direktiivimuutoksia siihen, että he saisivat murhata viimeiset, pedoilta näyttävätkin otukset risukoitaan tallomasta. Ja maakuntalehdet yhtyvät tähän kuoroon levittelemällä verisiä kuvia hirvikoirapoloisista joita susi luontonsa mukaisesti on käynyt hampimaan kaulapannan juureen.

Hah hah ja perkele näitä ihmisten touhuja kaikilla taistelurintamilla!

Nyt sitten joku polkaisi "lapsiensa tulevaisuudesta huolestuneet" perheenisät kokoamaan kuoroa nettiblogeihin möläkehtelemään kun kansalaisiin on väistämätön verenvaihto-operaatio alkamassa kuten evoluutioon kuuluukin.

Ällistyttäväähän se onkin, että uutta siementä saapuu lentorahtina viivasuoraan, ilman muinaisia mutkia esi-isiemme mailta kaukaa Afrikan savanneilta ja Aasian vuorilta tähän tunkkaiseen ilmanalaamme. Siinä moni valju skinipoika katselee peilin edessä näppyläistä pippelinjoluaan ja tuntee katkeraa kaunaa ajatellessaan mustien makkaroiden invaasiota muuallekin kuin Tampereen kauppahallin tiskeille.

Yltiömaahanmuuttokriittisten bropakandavoitoksi kirjautuva kahden somalipakolaisen maastakarkotus tapettavaksi entiseen kotimaahansa saa pyhien jälkeen netissä valtavat tyhjänlouskuttamisen muodot. Hella-ahojen vieraskirjoissa käy säpinä kun "haistavittu-neekeri", "painukotiisi-raiskuri" jne. älynväläykset kilisyttävät kävijämäärälaskurien lukemia.

Joutojoukahaiset kellareissaan runkkailevat näyttöpäätteidensä äärellä näiden tuomioiden innoittamina. Levittelevät hauskoiksi tarkoittamiaan kaskuja toistensa luettavaksi kun hekumoitsevat mielikuvillaan, kuinka raukoille rajoillemme viimeinkin ollaan laittamassa pönkää, salpaa, lukkoa että saisimme degeneroitua rauhassa ja laulella yhä epävireisemmin keväistä virttämme "...jo jo uutui a rrma as ai ii kaa jaa su uu uvii suu uloinen..."

Tässä tulee verrokiksi mieleen Slussenin sissit. Miksi Ruotsi hyysäsi onnettomia suomalaisia kaupunkiensa siltojen alla ja liekkimajoissaan 60-70-luvuilla? Miksi se ei karkoittanut kotimaahansa niitä onnettomia, jotka eivät kestäneet pakkomuuttoa Ruotsin sosiaalidemokratiaan vaan sortuivat viinaan, huumeisiin ja rötöksiin ikävöidessään kotiinsa?

Tai miksi kaupunginjohtaja Pajusen lapsuuden Helsinki ei kyydinnyt asemalle ja junaan niitä kymmeniä tuhansia savolaisia, lappilaisia tai kainuulaisia joilla ei ollut voimia pysyä kaidalla tiellä sen jälkeen, kun heidän oikea kotimaansa, periferiaan jääneet kodit ja metsäyhtiöiden raiskausten uhreiksi jääneet lapsuuden sielunmaisemat rusentuivat silmänkantamattomiksi raiskioiksi?

Kiinakin siis...

...on liittymässä merirosvojen häätämisoperaatioihin Somalian rannikkovesillä.

Aiemmin ovat Nato ja EU päättäneet jo omista operaatioistaan asian suhteen. Ovat tehneet alustavia tunnustelujakin itse Somalian maaperällä suoritettavien kommandoimisten suhteen ja jos kokeilut hyvin menevät, voivat sotilaalliset "väliintulot" Somalian "sisällissodassa" eskaloitua koko maata kattavaksi YK:n siunaavien kätösten suojissa.

Oi, minkä vapahduksen tekosyyn muutamat merirosvot antoivatkaan maailmanoffensiiveille nyt, kun Somalia on jo nälän ja tuhon keskiössä eivätkä siellä olevat "ääri-islamistit" enää jaksa edes kärpäslätkää heilauttaa ajeleepa poltetuilla pihoilla Type 96 (ZTZ96), Leopard 2A5:set, T-5:set, Pasit tai Jeepit.

Kukas se muuten merirosvoille aseet, veneet, navigointilaitteet ja sateliittipuhelimet kaupittelee? Nokia? Erickson? Samsung? Entä mikä CIA:n tapainen järjestö vuotaa merirosvoille tiedot tankkereiden ja muiden arvokuljetusten aikatauluista?

Mitä koetinkaan väkertää blogiini muutama viikko sitten: http://kivaniemi07.blogspot.com/2008_10_01_archive.html

Miksi Kiinakin kiinnostui Somalian lähivesistä? Ovatko taustojen aiheet samat kuin Sudanissa, jonka maaperällä nyrhii paljain käsin, loputtomiin riittävä, halpa pakkotyövoima uraania, timantteja ja muuta mukavaa kiinalaisten komennossa.

En tarvitse sammakoita tai kristallipalloja ennustaakseni, kuinka muutaman ajan päästä Somalia "rauhoittuu" ja tankkerit alkavat rantautua sen satamiin talousmahtien pystytellessä tuotantolaitoksiaan öljylähteiden äärelle.

Ja täytyyhän ne kalat, jotka ovat lisääntyneet hurjasti näillä levottomilla, mutta runsaudestaan kuuluilla vesillä kahdenkymmenen viimeisen vuoden aikana, saada kalatiskeille Lissaboniin, New Yorkiin, Kööpenhaminaan...

Tiktiktiktiktiktiktiktiktiktiktiktiktiktiktiktik...tik...

...väestölaskuri tikuttaa: http://jersey.uoregon.edu/vlab/population/Population.html

Muutaman hetken päästä väkiluku kiipeää 6,8 miljardiin, sitten seitsemään, kahdeksaan, yhdeksään ja kymmeneen joka on tieteentekijöiden mielestä ehdoton yläraja sille, minkä tämä hentoinen tähti jaksaa pinnallaan ihmisiä sietää.

Muita lukuja:
Telluksen väestöstä alle kahdella taalalla päivässä selviytyviä, eli köyhiä löytyy pyöreät 2,6 miljardia joista kehitysmaiden kaatopaikkojen liepeillä kituuttaa 876 miljoonaa. 1,25 taalan päivätuhlareita shoppailee tähtemme varjoissa melkein 1,4 miljardia, mutta ilmeisesti he saavat vielä senkin summan riittämään päivittäiseen kaloriannokseensa koska laskelmien mukaan aliravittuina horjuskelijoita löytyy joukoistamme "vain" noin 923 miljoonaa pipoa.

Aliravittujen nälkäisiä mahoja kurnii eniten Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa eli 212 miljoonaa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä 33 miljoonaa, Kiinassa 123 miljoonaa ja Intiassa 231 miljoonaa. Latinalaisesta Amerikassa sekä Karibialla luut paistavat 45 miljoonan ihmisveljiemme ja -sisariemme kyljistä. Kongon sotakoneistojen yskäisyt ovat tuottaneet muutamassa hetkessä 34 miljoonaa nälkäkurkea kun taas taloudellisesti kehittyneissä maissa tasaisena pysyttelevä nälkäisten luku huitelee 16 miljoonan paikkeilla.

Vertailun vuoksi: Suomessa elintasokuilun köyhemmällä laidalla kuikuilijoita on yli puoli miljoonaa ja se tarkoittaa sitä, että ennen kuin paitasi hihamerkiksi saat ommella köyhän tähden, perheesi yhteenlaskettujen tulojen pitää jäädä alle 2000 e/kk eli 66 e/pv/perhe. Tällä perheellä tarkoitettanee keskivertokokoista, kaksi aikuista ja kaksi lasta käsittävää taloutta.

Näitä miljardilukuja lueskellessani ja tänne kirjatessani ajattelin, että kuinka surkean pienillä kierroksilla joidenkin aivot toimivat kun ne kauhistelevat 1500 turvapaikan vuotuista "hakijaryntäystä" tänne ahdasmielisten valtakuntaan nimeltä Suomi.

Vanhan vertauksen mukaan kaikki maailman ihmiset sopisivat vielä toistaiseksi edelleen Inarinjärven jäälle jos sopuisasti paikallaan jaksaisivat seisoksia. Ja kun jää alkaisi alla pettää, löytyisihän sitä porojen paljaiksi kaluamia ja harvesterien nylkemiä, aukeita tunturien kupeita leiriytyä vähän syrjemmällekin, valua siitä pikkuhiljaa kohti Vantaata, Sipoota ja Sottungaa. Asuttaa siinä kuljeskellessaan autioitetut torpat, asukkaattomat pikkukyläset ja kansallispuistot. Leiriytyä Kuopion torille tai sen alaiseen parkkihalliin, Anttilan yläkertaan ja käytöstä poistetuihin kasarmirakennuksiin joita löytyy muistakin kaupungeista, Marskin komentopaikasta, Mikkelistäkin.Helsingissä itsessään voisivat maailman ihmiset asuttaa ainakin rakennushirviöt, eduskuntatalon, Hartwall-areenan, Kiasman sekä Finlandia-pömpelin, mikseipä myöskin kohta valmiina, ja enimmän osan tyhjänä töröttävän musiikkikeskuksenkin.

Kaisanimenpuistoonkin olisi hyvä, ainakin kesällä, leiriytyä ja mitäpä ne piäkaapungin torit yökausia autioina töllöttäisivät saatika asematunnelit joissa tyhjänkulkijat vain nykyisinkin eestaas ryntäilevät...
Mitäpä tuumaat, Aleksis K, ihmisten nykyisistä jytinöistä?

Alvari 17.3.1923-10.12.2008 In Memoriam

Sinne kupsahdit, kuopiolaisessa palvelutalossa olevan yksiösi keittokomeronlattialle. Tekohampaasi olivat lentäneet suustasi lattialle ja astmapiipun osat vierineet nurkkaan kirvotessaan viimeisen kerran sirkkelinterän aikoinaan vaurioittamista hyppysistäsi. Tyttäresi löysi sinun jo köntistyneen ruumiisi aamulla, kun oli tuomassa pyytämiäsi ruokaostoksia jääkaappiisi.

Ruokahuollostasi huolehtiva tyttäresi, s. 1959, eleli kanssani yhteistä taloutta vuodet 1976-1990. Tekaistiin pari tytärtäkin ukitettavaksesi jotka taas myöhemmin ovat laittaneet geenejämme kiertoon viiden lapsen veriin.

Siitä on vierähtänyt tovi, kun viimeksi yhdessä ryyppy otettiin.Viinaa päänuppisi kyllä kestikin, mutta käyttäytymisesi kanavaohjaimet aivoissasi eivät. En ottanut kovin vakavasti nuoruuden hurmoksessani sitä, kun istuit halkomispölkyn päällä tyttäresi aitan oven vieressä ja huutelit ryypynväleihin tappavasi minut kunhan kömmin pihalle. Naureskelin sillekin, kun känninen rölähtelysi kaikui vehreässä, siilinjärveläisessä kesäyössä kehottaessasi nuoria lempiväisiä rakastamaan toisiaan: "Nussikee nyt, nussikee niin että kyrvänrypyistä rupi tippuu... ihan ootta kun äetiny... nussikee huorat perkele...häähäää!"

Laulelit sitten mustalaisilta oppimaasi laulua jonka sanoja muistan aksentilleen vieläkin vaikka siitä kesästä on kulunut jo yli kolmekymmentä vuotta:

"Yhten yhten kerran/unelmoen minä onnestani/Onko lempeä totellakin/onko kyyneleinen sen tie/onko lempi totella unta/unta jota en saata voe /Vuan jos joskus sinne kuljet/ missä on minun haotani/ niin istuta se valakonen lilja/laeta hautalleni kukkimaan/niin istuta se valakonen lilja/laeta hautalleni kukkimaan."

Olit pieksänyt vuosikymmeniä vaimoasi, ajanut perheesi pakosalle monet kerrat, räyhännyt kaikkien mahdollisten tuttaviesi kanssa ja kuljit aina vähintään linkkuveitsi taskussa siltä varalta, että tarvitset viiltää ryyppykaveria nenään tai jotakuta muuta, joka on toista mieltä kanssasi. Olit siis oikeasti pelottava tyyppi, Alvari perkele! Se, esimerkiksi, oli tyttärellesi, joka vielä luonasi asui, hirveää aikaa kun parissa kuukaudessa laitoit kanttuvei puhjenneesta silmästä saamasi vakuutusrahat, 16 000 smk:aa. Summan muistan, koska itse maksoin edellisenä syksynä ensimmäisestä autostani, tuliterästä Mossesta täsmälleen samaisen markkamäärän! Se oli suuri raha siihen aikaan, työmiehen tuntitaksa taisi keikkua siinä 12 markan kieppeillä, Alvari, ja kaiken laitoit menemään taksin takapenkiltä käsin kuin se olisi ollut jokapäiväistä työtäsi.

Oikeastaan ensimmäistä avioliittoani jouduttaneet tapahtumat johtuivat juuri siitä ryyppykesästäsi, Alvari. Kas, kun toin eräänä heinä-elokuisena iltana 17-vuotiasta tytärtäsi kotiin, olit kantanut poissaollessamme hänen kaikki tavaransa pihamaalle. Molla-Maijakin roikkui pihakoivun oksassa hirttoköysi kaulassa ja sen jalkovälitäytteisiin olit tunkenut hellapilkkeensälön kuin woodoo-nukelle konsanaan.

Olit eläessäsi erittäin hankala ihminen, Alvari. Luulotaudin ja vainoharhaisuuden riivaama, mutta myös älykäs ja lahjakas jollain käsittämättömällä tavalla. Tämä jakomielisyys selittänee senkin, että kanssasi oli joskus myös hauskaa ja juttujasi oli mukava kuunnella hetken aikaa. Se siinä petollista olikin. Varsinkin kun osasit ulkoluvulta pitkät litaniat Eino Leinon julkaisemattomia härskiyksiä.

Minulla on ristiriitaisen pahoja muistoja Sinusta, ensimmäinen appiukkoni Alvari. Yleensä ikävät asiat jätetään muistokirjoituksiin liimaamatta, enkä minäkään tässä muuta kuin vihjaisen hieman päälimmäisinä mielessä olevista.

Minähän olen jo kauan ollut ulkopuolinen niin elämäsi ehtoopuolesta kuin nyt kuolemastasikin. Kuin myös kaikista sukulaisistasi ja heidän tapahtumistaan. Hehän hylkäsivät perheemme kun tyttäresi sairastui mieleltään. Panivat vielä minun syykseni senkin; kuin olisivat isäänsä tulleet harhaluuloisuudessaan?

Mutta nämä ovat vain sisälläni asustavia, mutta ahdistavia muistoja jotka tunkevat mieleen vähintään painajaisissa. Yksin näidenkin muistojen kanssa jokatapauksessa olen, sillä yhteydet kaikkeen entiseen ovat kokonaan menneet poikki. Vain vanhimmat tyttäreni ovat muistoina nuoruuteni avioliitosta ja muutamat, vaivalloiset puhelut sairaan, entisen vaimoni kanssa. Niin kuin nyt tänä aamuna kuolemasi johdosta, Alvari-vainaa.

Kuolema tuo aina muistot muisteltavaksi. Niitä pulppuaa kuin tulvavettä ränneihin. Tutisuttavat nuppia kun avaa vanhoja valokuva-albumeja ja katselee haalistuneita kuvia. Kuvia, joita otettaessa ei puhuttu vielä pikseleistä eikä resoluutioluvuista tavuakaan. Biteistä mainitsemattakaan.

Tässä ja nyt, kuolemasi ensimmäisenä vuorokautena, ensimmäisen vaimoni isä ja ensimmäinen appiukkoni Alvari, minä jälleen muistelen omaa ensimmäistä elämääni ja mietin, olisiko asioita voinut tehdä toisin. Niin Sinä omassa elämässäsi kuin minäkin omassani.
Ja kuolema vastaa: Ei, ei elämää voi elää sen kummemin kuin sen elää.

En minä kaunaa kanna Sinulle, Alvari. En omastani enkä muidenkaan puolesta. Mikäpä minä siitä kostuisin kun en ole osannut omia kiviraunioitanikaan elämieni pelloilla järjestyksessä pitää. Toisaalta jotain ymmärränkin siitä, miksi olit sellainen kuin olit. Lapsuutesikin oli ilmeisen väkivallan ja halveksunnan täyteinen eikä kukaan Sinua oikeasti rakastaen sylissään tuuditellut. Ei ollut olemassa omaa isää antamassa mallia ja kun vielä syttyi ne sodatkin ja pelkäsit oikeasti sinne menemistä, eikä pelkojasi silloin, eikä myöhemminkään kukaan ymmärtänyt saatika että olisi hyväksynyt...

Jos olisit, Alvari, uskaltanut sotaan, tai ollut reilusti aseistakieltäytyjä ja jättänyt piileskelyjen vuodet lapinlahtelaisissa metsissä suorittamatta, olisitko kummassakaan tapauksessa saanut elää, sitäkään me ei tiedetä. Tiedämme vain, kuinka olemme eläneet ja piste, eikä viimeisen henkäyksen jälkeen edes sitäkään.

Minun oma isäni kävi juoksemassa Rukajärven rintamat lävitse, haavoittui, jäi henkiin ja yksi hänen elämänsä tuloksista istuu nyt tässä pohtimassa joutavia. Muistelemassa päiviä, joiden kulku on ohitse, mutta jotka ovat toistuneet miljardeissa elämissä ympäri maailman. Ja jotka toistuvat edelleen eri vivahtein ihmisten luullessa hallitsevansa päiviensä kiertoa. Joskus jopa toistensa.

Minä tässä huokunen vielä jonkun matkaa haistellen näitä saasteisen maailmamme tuulia. Mietiskellen, kuinka moneen ihmisen pää kykenee, mutta ei kuitenkaan siihen, että hillitsisi itseään väkivallanteoilta, ahneudeltaan ja lisääntymisen kiimaltaan. Ajattelen omaksi raskautuksekseni sitäkin, että sattuman kaupalla alkupunnerrukseni mennessä niin kuin se meni, sain yhden elämän bonuksena entisen päälle, vaikka hintansa silläkin on.

Tästä pohdintojaan jatkaen entinen vävypoikasi, eli Hyvästi Alvari!

Attitude problem

Viranomaisten ohella mitenkään hallittavissa oleva kellaribloggaajien heimo tekee tilastoja maahanmuuttajien aiheuttamista värinöistä kotimaisen perheväkivallan sädekehän loisteeseen.

Yhteiskunnan laitapelurit pelkäävät jo, ettei eppunormaalien lauluihin löydy enää aiheita työttömyys-, viina-, kirves- ja hanki -linjalta vaan sanoittajanikkarit joutuvat sekoittamaan säveliinsä väriäkin mukaan. Näihin pelkoihin liittyy, että laulujen lunnaita maksellaan tulevaisuuden rallatuksissa kunniamurhista ja rituaaliteurastamisista, väärinnaimisista ja vääräuskoisuudesta, väärin ajoitetuista neitsyyden menetyksistä, Kaisaniemen puskaraiskauksista ja ympärileikkauksista.

Mutta itseasiassa eivät aiheet muutu, vain niiden nimitykset sillä erotuksella, että Olavi Virta lopettaa viimeinkin täydenkuun jollotuksensa ja Kari Tapion juna voi lähteä asemalta viimeiselle matkalleen eikä kukaan kaipaa sitä takaisin pienten myrskyjenkään jälkeen. Samoista lähteistä ammentavien ihmisten aivojen kirvehtimiset on voitu tähänastisessa, väkivaltaisessa nurkkakuntaisuudessamme painaa koskenkorvaan kostutetulla villaisella käräjäoikeuksien pölyisiin arkistoihin. Tai rykäistä hetkeksi näkyviin alibien ja bilibien otsikoihin, että verisillä mielikuvilla mässäilevä perjantaipullon hankkija voi vetää krapulaiset kuivat niiden kansien väliin sunnuntairiisipuuron syötyään. Suomalaiset blogikeitoksistaan huumaantuneet kellarijournalistit voisivat oikeastaan laajentaa erinomaisen, erityisesti maahanmuuttajiin liittyvän tietoutensa levittämistä alkamalla rakenetelemaan uudenlaisia lauluja jotka sopisivat monikulttuuriseen ilmapiiriin mukavammin kuin pikkuskinin nyrkkirauta repaleisten farkkujen taskuun.

Paha vain, jos kielellinen ilmaisu on yhtä avutonta kuin kuvieni graffiteissa, voi laulujen sanoman tulkkaaminen tuottaa mittavampia ongelmia kuin ikuisesti kuuta tuijottamaan jäänyt tangokuningas.

Isänmaamme kasvot 6.12.2008...

En voi olla ylpeä maastani, jossa asun.

Olen kuvannut teidenvarsiemme ja metsiemme rujoja näkymiä, luonnotilaa mihin tekniikan haltuunsa ottanut eliölaji on sen ennen aikojaan saattanut.

Kuvieni äärellä ihmettelen, miksi tätä maata täytyisi kynsinhampain puolustaa muualta tulevien invaasioilta, maahanmuutoilta tai ylipäätään yhtikäs miltään.

Emme me ole kyenneet suojelemaan ympäristöämme maamme sisällä asuvilta ahneilta rosvoilta, luonnonarvoista piittaamattomilta ministereiltä, tehtaidenjohtajilta, pörssiin yhtiöittäjiltä, kaivos- rakennus- ja metsäyhtiögryndereiltä,vesivoimien patoajilta ja muilta luonnon tuhoon yllyttäjiltä.

Ennen kaikkea itseltämme emme kykene suojelemaan ympäristöämme, kaikki nyhdetään maasta irti mistä vain vähänkin lyhytaikaista hyötyä elämäämme saadaan. Irtirevityn elollisen tilalle rahtaamme takaisin jätettä, joka ei lahoa, ei pala, ei häviä. Ne ovat homoelektro-deluxen reviirimerkintöjä.

Niiden hallaisten ahojen jälkeläiset, jotka ovat kaupunkiemme ghettoihin aidattuja, eivät tietenkään ymmärrä luontoarvojen päälle kovinkaan paljoa. Eivät edes sitä, kuinka kuvottavassa tilassa meri on, jonka rannoilla yskiskelevät kuin kaksitahti wartburgit hajottamoiden saattohoitoloissa.