Rabo Karabekian: "Siniparran tarina sikseen, sillä ruumiita ei aitassani ole." Kurt Vonnegutin kirjat ovat luettavina levällään huushollissa, on myös Kunderaa ja Adolf Mollnarin omaelämänkerta Suuri ilveily joka kuljettaa erään suruttoman ihmisen tarinaa muuten surua ja murhetta täynnä olevassa eilisen Euroopassa.
Jos en lukisi, niin mitä kainalosauvoja yksinollessa muita olisi; viikonloppukin oli niin ilkeä, etten siitä kykene sanaakaan kirjoittamaan. Märehdin kuin nauta suuhun nousevia murheenpallukoita.
Radiossa nyt Fredi ja rakkaustarina. Uutisissa odotettavissa lamanviertoa, Erich Honeckeria ja Kanaalin tunnelia.
Cp-vammaisella serkkupojalla on beagle jonka nimi on Juppi. Tahatonta komiikkaa tässä juppitarhassa jossa kodittomiksi itsensä saneeranneet nyt ulvovat.
Ti. 4.12.1990 klo 05 Iisalmi
En jaksa iltaisin rivinkään vertaa piirtää. Luen vain ja yritän opetella nukkumaan. Aamuisin herään jo kolmen jälkeen kun postiluukut kolisevat mullikan jakajan juostessa rapussa. Hesari rapsahtaa eri tuojan toimesta tuntia myöhemmin. Luultavasti sitä ei muille tähän rappuun tulekaan. Minullekin pätkittäin kun huomaan jonkun tilaustarjouksen.
Eilenillalla soitti viisi ihmistä: Hante Hamulasta, Tuomo Hausjärveltä, Helena Kuopiosta, joku krääsäkauppuri ja käly Alapitkältä. Viimeksi mainittu puhelu oli niitä korsia, jotka katkaisevat vaikka millaisen kamelin selän. Tuula roihusi, että olen Sadun Muuruvedelle lapsista syrjäyttänyt. Miksi tuo kurja noita nyt tähän tarttuu? Ei se sairaalaankaan siskoaan katsomaan vaivautunut. Rätinänsä päätteeksi aikoi tehdä ilmoituksen sosiaaliviranomaisille, ettei minusta ole lasteni huoltajaksi. Vihjaisi, että oikeastaan he voisivat ottaa tytöt sijoitukseen (jos heille siitä maksetaan)! Tulisivatkin sossutädit pistäytymään. Saisimmeko sitten koko porukalle merkinnän MTT:oon ja terapiaa tarjolle?
Sittenpä yö menikin valvoessa, ei edes lukeminen auttanut. Ja jos torkahdin, alkoi painajaisten vyöry.
To 6.12.1990 jotain ½-yö Unimäki
Oliko se 73:s itsenäisyyspäivä tänään? Linnanjuhlien parfymoidun hien ja pierujen haju peittää usvana koko maan. On tarjottu kansalle tuntematonta sotilastakin. Luettuna se antaa kuitenkin toisen tunteen itsenäisyydestä kuin telkkarin mustavalkoinen jengi.
Kävin sotaveteraani Timsteriä katsomassa Nurmeksessa. Se makasi toinen jalka polvesta poikkisahattuna vuodeosastolla. Juurilaho aloitti tyvestä vaikka vanhan viinamäen miehen olisi luullut alkavan latvasta ruskistua. Jouni oli kuskina ja minulla pullo koskenkorvaa povessa. Kaksi ryyppyä Timsteri vain hörppäsi. Tullessa joku paksu ukko ravintolan baaritiskillä tuli örnistelemään, menin vessaan, se seurasi. Kusin ja poistuin, se seurasi. Ulko-ovella paksukainen kompastui lenkkareidensa nauhaan ja nurjahti tuulikaapin nurkkaan. Livahdin Jounin kyytiin. Olen muukalainen omassa synnyinkunnassani, sitä kai se paksukainen vikuutteli.
Lunta ei ole paljoa satanut. Unimäkeen pääsi vielä. On kylmä vaikka uunia pooruutin siitä kun iltapäivällä tänne kampesin. Pimeää pimeää pimeää on, ei tuiki tähtösetkään. Humalan helpotus.., ja pah! Huomenna ei ole onneksi töitä, mutta auton rattiin on selvittävä. Haen porukatkin tänne, ovat nyt Siilissä äidin luona.
Su 9.12.1990 klo 21 Iisalmi
Lech Walesasta Puolan presidentti. Kansa hurraa kun tyrannia väistyy. Niin se tekee myös silloin, kun tyranni virkaansa astuu. Tai pannaan hurraamaan.
Ma 10.12.1990 klo 06 Iisalmi
Pakkasta 25 astetta. Vein Sadun asemalle. Seurasin hänen nousemistaan Pohjolan Liikenteen oviaskelmille, kääntymisen ja villakinnaskäden heilautuksen, henki huurusi. Kuinka kaikenlainen lähteminen, meneminen ja tuleminen, meidän elämäämme onkaan pirstonut. Linja-autoasemalla me ensimmäiset katseetkin vaihdettiin keväällä 1976. Samaan bussiin Kuopiossa noustiin, hän eteen minä tapani mukaan takapyörien kohdalle ja samassa kirkonkylässä jäätiin myöhemmin pois. Hän lähti kävelemään etelän suuntaan, minä pohjoisen. Meni se kesä muine ystävineen, töineen, tansseineen kunnes sattuma tyrkkäsi jälleen vastakkain. Se elokuu oli häkellyttävin elämässäni. Nyt tässä ollaan ja itkua pidätellään.
Ti 11.12.1990 klo 17.30 Iisalmi
Syötiin perunahauvikkaat läskisoosilla ja leipää. Jälkiruuaksi marjakiisseliä maidon kanssa. Oli vähän vetelää. Pitää panna ensi kerralla enämpi pottujauhoa.
Zanussin panin toistamiseen rumisemaan. Kovakuntoinen on pyykinpesukone. Se on kiertänyt Tampereet ja kaikki. Oli alkujaan Hannelen perheessä; tuli siis takaisin kotikaupunkiin maailmalta. Lie kohta 20 vuotias? Hannele muutti Iisalmeen 1973 ja synnytti ensitöikseen postimiehelleen kaksoset, että kyllä pyykkikonetta on tarvinneet.
klo 23
Kerroin tytöille tarinoita kuin Orivedellä ollessa jolloin olivat vasta muutaman vuoden vanhoja. Sitsontiainen tarinassani tällä kertaa seikkaili.
Tuossa makuuhuoneen lattialla rumottaa viimeisimmän muuttomme jäljiltä muutamia pahvilaatikoita, kasaamaton koululaispöytä paketissaan ja keskeneräisiä neuleita, jokunen valmis kinnaspari; Satu on näppärä neulomaan, ompelemaan ja tekemään mitä vain käsitöitä terveenä ollessaan. Muistan, kun se neuloi nuorinta imettäessäänkin minulle kynsikkäät ja villapipon.
Nurkassa on myös metallirunkoinen lokerikko jossa ovat kaikki Sadun urheilukilpailuista saamat mitalit ja muut muistot. Niitä on kymmeniä. Joukossa varmaan ne kaksi minun Mikkelissä ja Sorsakoskella juoksemaa hopea- ja pronssimitalia. Sorsakoskella 800 metrin pikataival meni tosi pikaisesti koska minulla oli ripuli ja matkaan lähdin kentänlaidan huusista ja sinne myös maaliviivan ylityksen jälkeen syöksyin.
Sadun mitalit kaikki ovat kovan harjoittelun tulosta. Kerran se pääsi niin pitkälle, että oli SM-karsinnoissakin, mutta jäi jostakin sadasosasekunnista tappiolle. Kova peruskunto antaa sairauksille kovan vastuksen. Jopa psykooseillekin. Heikompi olisi sortunut ajat sitten. Minä ainakin.
Ke 12.12.1990 ruokatunti
"Humanistin tärkein tuntomerkki on ihmisen kunnioittaminen" G.H. von Wright. Täytyykö kunnioittaminen aloittaa omasta itsestä? Jos, niin minulle se tekee vaikeaa. Äitiäni kunnioitan ylitse kaiken, mutta en tiedä ketään, joka sitä ihmettelisi; häntä kunnioittavat kaikki. Mikään patriarkka hän ei silti ole.
To 13.12.1990 klo 17.30 Iisalmi
Mielentilaansa ei nyt osaa kuvata. Ilmaisun kliseisyyden pelko estää sen. Läheisyydenkaipuusta kuitenkin on kyse, mutta kun siitä iskelmätkin sekunnista toiseen urakoivat läyrytä, niin mitäpä siihen minulla lisättävää olisi.
klo 23
Lammilainen on Huittisissa työmatkalla ja soitti sikäläiseltä Seurahuoneelta. Ajelee huomenna loppuviikoksi Tampereelle. Vehnästelin, että menee Keskustorille ja hihkaisee minulta terveiset.
Ma 17.12.1990 klo 23.45 Iisalmi
Töistä vapaata. Aloitamme uuden työmaan vasta vuodenvaihteen jälkeen. Ensin on Parannuksen vuosiremontti ja sitten uudelle Alkolle tilojen saneeraus Makkosen liikenteen vanhoihin talleihin. Jotakin pikkuhommaa käyn nykimässä ennen niitä kunhan Juntunen ilmoittaa. Makkosten suvun vanhimmalle jäsenelle, Elsalle kävin perjantaina ja lauantaina tekemässä parvekeritilät, pyykkitelinerampin ja muutamat jakkarat. Se keitteli vahvaa kahvia tunnin välein, pani kymmentä lajia keksejä ja leivonnaisia pöytään ja halusi jutella loputtomiin kauan kestäneestä iisalmelaisesta elämästään. Eikä tinkinyt juttelutaukoja palkasta pois.
Aamulla läksin aikaisin. Satu Muuruvedelle, Siilinjärvellä äidillä ongelmia öljypolttimen kanssa; vaihdoin suuttimet ja luukkuun tiivisteen. Maaningalla vaihdoin Sepen tontilla olevan traktorin kauhannostimen hydrauliletkun ja rikki menneet ajovalojen lasit. Tulin Kotikylän kautta pois.
Ajellessani yritin ajatella tulevaisuutta. Että sitä on. Isommiksi ajatukseni eivät yltyneet. Kuuntelin kaseteilta Susiartturia ja Tapani Perttua.
Ti 18.12.1990 klo 22 Iisalmi
Mikä on pikapano? Selitäpä kymmenvuotiaalle tyttärelle se. Välitunnilla oli joku sen sanan sanonut.
Ke 19.12.1990 klo 21.10 Iisalmi
Kerran tulevaisuudessa joku minuakin ehkä muistelee ja kirjoittaa hajamielisesti: Isä kuoli kahdeksan vuotta sitten.
Silloin oli lumituisku, nyt melkein vesikeli, lunta siellä täällä härmänä nurmikoilla. Isän varjo on pitkä ja leveä, lävitsenäkymätön. Isä hallitsee unissanikin ihmisiä, tilanteita, minua. Viinahöyryjä mausteina uniensopassa.
Onko omakin varjo lasteni elämänauringon edessä jo nyt?
Ma 24.12.1990 klo 01.30 Unimäki
Tänä iltana pukit kantavat koteihin lahjoja ja hyvää mieltä, toivottavasti.
Minä syrjäytin itseni joulunvietolta. Se ei anna minulle mitään enkä minä sille. Sisälläni on kylmää ja pimeää. Mikään ei tunnu miltään, paitsi sanaton murhe; sekin tekee niin kipeää, että turruttaa vain. On siis jonkinlainen kehä josta ei posiota löydä.
Lapset ovat nyt Gunillan luona, Satu piti viedä KYKS:n kautta Harjamäkeen; se olisi kuollut muuten, oli niin hurjassa kunnossa viime viikolla kun joululoma alkoi. Epilepsiakohtaukset tulivat yhtenä pötkönä jälekkäin ja jos vähän niiltä löysäsi, alkoivat Jeesus, Nästärän Tuomas ja enkelit vuorotella harhoissa. Yksi niistä istui keittiössä pakastimen päällä ja Satu suuttui järjettömästi kun nostin kantta ottaakseni jonkun pakasteen sulamaan. Eivät meinanneet voimat riittää kun siinä painittiin. Sidoin vyöllä kädet selän taakse ja pitelin niin kauan, että väsyi. Sitten tulikin taas GM ja harhat unohtuivat, mutta pidellä silti piti sillä olohuoneen lattian neliötkään eivät olisi riittäneet sille rytinälle. Kaksi yötä ja kaksi päivää jaksoin sitä elämää, sitten piti soittaa neurolle. Yritin kai sen takia, koska joulu oli tulossa...
Satu oli jättänyt debrakineja myöten lääkkeet ties kuinka monena päivänä ottamatta, ja kun aloin tosetista jälleen niitä antamaan, huomasin, että hän oli vaihtanut tablettien paikkoja ja joihinkin koloihin laittanut asperiineja tai muita, sinne kuulumattomia tabletteja ja nappeja. Joulun kohdalla olisikin ollut pelkkiä vanutupposia.
Neurolla panivat heti lepositeisiin ja antoivat piikin käsivarteen. Riekkisen rouva kyseli tarkkaan ja koetin selittää tilanteen niin hyvin kuin taisin. Sen perusteella ne rukkasivat lääkitystä kohilleen, pitivät osastolla pari päivää ja kun mieli hieman oikeni, veivät ambulanssilla suljetulle. Olin siellä vastassa ja voi saatana sitä kauheutta taas..!
Ma 31.12.1990 klo 23.50 Unimäki
Olen riehunut minäkin. Kaadoin petäjiä ja katkoin ne sopivan mittaisiki pölleiksi. Ajoin ne Oskarin Lynxsillä pihaan. Teroitin isän vanhan kuorimaraudan ja kuin hengenhädässä, taukoja pitämättä pyörittelin pölleistä kaarnan niloineen irti. Nyt suunnittelen, että jos niistä saunan tämän talven aikana jossain välissä vestäisin. Yksinlukien niitä on 82 kappaletta ja latvukset päälle. Läpimitta viidestätoista sentistä kahteenviiteen. Pitäisi niistä 3,8 m x 4,2 m rakennus muovautua. Lajinsa hulluutta tämäkin, ja konsti selviytyä? Ylihuomenna menen jälleen Makkoselle. Äiti on huoltanut lapset, Satu on jo parempana ja pääsee sairaalasta pois. Menee kai suoraan, ilman sairaslomaa Muuruvedelle jatkamaan opintojaan. Minä en niiden sujumiseen luota lainkaan, pelkään vain.
Komppulan Eeva on kuollut toissapäivänä. Äiti muisteli, että oli 84 täyttänyt. Ananiaksen ja Marin jälkeläinen, mummini nuorempi sisko. Syntynyt siis tällä paikalla vuonna 1906. Hänen elämänsä on ollut muuten hyvä, mutta mies kaatui jatkosodan alussa. Äiti tämänkin nyt kertoi, muuten en olisi tiennyt.
Jossakin paukkavat kai raketit, tänne niitä ei kuule, ei näe. Tämän päivän maailmanuutiset tiesivät kertoa, että Bush on antanut Saddamille takarajan Kuwaitista vetäytymiselle. Se on 15. tammikuuta. Sitten alkaa paukkua siellä ja se kyllä kuullaan ja vaikutukset tunnetaan kautta maailman.
Mutta sanon nyt hyvästit hirveälle vuodelle jonka elimme.