perjantai 28. marraskuuta 2014

32. Jessoila

Ke 25.6.2014 klo 11.45 Jessoila

Tämän kylän nimestä assosioituu mieleen Esso ja Esson baari. Kumpaakaan ei nukkavierulta vaikuttavassa kylässä kuitenkaan ole. Tosin rahan pöyhkeilevyys näyttäytyy köyhille täälläkin. Jonkun oliogarkin räikeästi punaisella pellillä aidattu huvila olla jymöttää parhaalla paikalla rannassa ja on varmasti tyhjillään suurimman osan vuodesta, niin kuin meillä kirkot ja lahkolaisten rukoushuoneet joista niistä monistakaan ei pöyhkeilyvyys kaukana majaile. Viereisillä tonteilla eletään miten kuten: On kaatuvaa tönöä, lahoa seinää ja hajoavia savupiippuja. Joku yrittää vanhaa korjata, joku toinen uuttakin rakentaa. Into palaa nuorten kasvoilla kun saa vasaraan tarttua, ja se tunnehan on minullekin tuttu kuten vastaus siihenkin kysymykseen, miksi rakentamiset tahtovat puolitiehen jäädä. Nostan heille mielessäni peukkua.
Harmaavetisen, haiskahtavan kyläkaivon löysin jonka lohkeilleella betonikannella tässä istun. Sähköinen pumppu nostaa veden kun osaa oikealla tyylillä rautaista kampea kosketella. Keski-ikäinen, kauppa-asioille suuren punoskassin kanssa liikkeelle lähtenyt isoluinen nainen pyyhälsi läheisen talon renksottavasta puuportista juttusille. Huidottiin siinä aikamme ja niin se väitti, että vesi on juomakelpoista. Edellinen sankkoihinsa vettä pumpannut sänkileuka, krapulaisen oloinen mies ei suostunut edes huitomaan, mulkoili minua vain epäluuloisesti ja läksi vesi astioista loikkuen kotiinsa.
Perhananmoinen, kylmä tuuli puhalteli Säämäjärveltä laajalta selältä päin. Se meinasi kaataa minut monta kertaa kun poljin rantatietä pitkin. Välillä pysähdyin ihailemaan aaltoja jotka hiekkaiseen rantaan voimalla heittäytyivät. Loppumatkasta eräältä oikealle lähtevältä polulta tuli seurakseni mies ja nainen pyörillään polkemaan. Pulisivat mahdottomasti, mutta minkäs sanan pulinan keskeltä olisin ymmärtänyt. Pulisin takaisin ja ne nauroivat kuin olisin vitsejä kertonut. Olivat melkoisessa pöllyssä heti aamutuimaan, mutta ei se taakattomien pyörien ohjaamista näyttänyt haittaavan. Kaupan pihassa ne sitten vippasivat rahaa. Annoin satasen ja kourallisen hiluja laukun pohjalta naisen kohmeisiin, täriseviin käsiin. Sitten siihen ilmestyi nurkan takaa koura ojossa myös mieleltään nyrjässä oleva mies. Panin senkin kouraan satasen ja housujen taskuista siellä kilisevät kolikot. Kyllä ne niillä aamukaljat saivat ennen kuin olin edes pyörääni lukkoon kerennyt laittaa. Tulivat kassit kilisten ulos ja kävivät vuorollaan kättelemässä. Sairaan miehen käsi oli kyllä aika paskainen, mutta ei minulla riitä mielenkylmyyttä torjua ojennettua kättä. Ves on paskan puoskar, tapasi äitini aikoinaan sanoa. Huuhtelin siis käteni kaivovedellä ennen kuin aloin leivän päälle voita silittelemään.
Kaupan myyntihenkilöstönä oli kolme naista, kaksi eleettömän harmaata ja yksi värikkäämpi joka istui kylmätiskin takana jakkaralla hymyilemässä. Se tuli ulos tupakalle, kun lastasin pyöränlaukkuihin kaksi muovikassillista ostamiani eväitä. Jäin sen seuraksi syömään jäätelön ja näytin kartasta jälleen kulkurointini ääret ja määrät. Ihmetteli sekin kovasti ja nauru oli herkässä. Tuli siinä seksistisiä ajatuksia mieleen kun haistelin naisen tuoksua niinkin läheltä. Isot tissitkin sillä oli ja farkkujen alla perskaari oikein soma. Lähti siinä kuuma veri virtailemaan nivusissa ja kainalot hikosivat eritavalla kuin pyörällä polkiessa. Jos olisin nuorempi, tai iästään välittämättä kehtaisi yrittää...

Asioidessani kerkesi magazinessa käydä aika monta viinanhakijaa, mutta myös makkaran, liepuskan, maidon ja kaalinkerän kanssa poistuvaa. Panin merkille, että ostokset pakattiin suomalaisen S-liigan muovikasseihin.

Irtokoiria ei näy täälläkään. Pieni mies talutti suurta shäferiä tuolla kauempana tien laitaa ja joku harmaja kissa pujahti häntä paksuna rakennuksen alta sitä katselemaan. Autoliikenne on tälläkin pätökylällä kohtalainen. Vähän pisaroi. Taidanpa lähteä Säämäjärven kylän katsastamaan vielä tälle päivälle ja sitten yöpaikan etsintään.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

31. Zasan ahvenat


Ti 24.6.2014 klo 10.10

Gaiuksen 7-vuotis synttärit. Mitenhän isoksi se poika siellä kotona kasvaa jytkistää tällä välin? Tuntuu varmaan oudolta sitten heinäkuun lopulla jälleen koukata lapsia syliinsä kun en ole niin kauaa vielä tämän perheeni aikana kotoa pois ollut.

Herättyäni olin jo lähdössä taipaleelle, mutta alkoi jälleen hiljaksiin sadella ja edelleenkin märkää paiskoo joten ollaanpa sitten vielä aloillaan. Ulapalla ristiaallokko. Näyttäisi, että Länsi ja Pohjoinen siellä herruudesta taistelevat. Ei mitenkään lämmintä.

Unessa Juhanilan Juho sanoi kuulleensa, että mulukunpiä on kuudella kielellä sama, mutta eivät ne kielet tule enää mieleen.

Kannaltani asia on nyt niin, että ruokaa ei ole kohta yhtään eikä kalakaan onkeen ota. Jos ei lakkaa satamasta, niin... No, sitten on vain työnnyttävä sekaan oli ilma mikä tahansa. Seuraavaan kylään Essoilaan on kymmenkunta km, mutta juuri nyt en millään ilveellä haluaisi lähteä kylmään vesisateeseen.

Yöllä oli joku mieshenkilö ongella oikeanpuoleisessa lahdenpoukamassa kun kävin kusella. Tervehdin. Ei se antautunut juttusille vaan harppoi polun ylitse mäkeen niin että kalalaukku kyljen päällä hytkyi. Sitten se laskeutui kauempana takaisin rantaan ja alkoi ongintatoimensa. Paksu savu nousi savukkeesta sadetakin hupun alta ja jos oikein kuulin, se pumisi jotain itsekseen. Se oli jättänyt nipun sanomalehtiä pusikkoon, tai jäivät kun niin äkeään joutui lähtemään. Otin yhden lehden telttaan, mutta en siitä tietenkään mitään selvää saanut. Automainos oli kyllä sen verran selkeä, että ymmärsin Nissanin X-Trailin maksavan venäjällä euroiksi muutettuna 19 000 euroa. Suomessa sellainen maksaa kai puolet enämpi.
Klo 18.00

Aamupäivällä yltynyt sade hellitti sen verran, että kerkesin raahata kauempaa petäjiköstä polttopuuta. Sytytin isot roihut jonka loisteessa sain vähän lämmitellyksi uhkarohkean uinnin jälkeen. Se piristi ja helpotti kylkien, olkien ja selän kipuja jotka aiheutuvat teltassa makaamisesta. Keitin kupillisen joutavanmakuista Neskaffetta. Löysin pyöränlaukkujen sivutaskusta keltaisen pussin, jonka luulin sisältävän jotain aamumurojen tapaista, mutta ne olivatkin kovia, litteitä ryynejä joihin ei hampi pystynyt. Kun haudutin ne pakissa runsaassa vedessä ja maustoin suolalla, niin tulipa siitä perhanan täräkkä puuro. Ihmettelen kyllä, mitä ryynejä ne olivat kun turposivatkin keitettäessä aivan pyöreiksi? Tattaria eivät ainakaan, eikä ohraa tai ruista. Eivät maistuneet lainkaan tutulta. Pussin venäläiset kirjoitukset eivät sano minulle yhtikäs mitään.

Mitähän maailmalle kuuluu?  Venäjä-Ukraina maaottelun  tilanne? En ole uutisia kuunnellut pariin viikkoon. Ei ole netin hipaisuilla avoimiksi lennähtelevät ovet olleet levällään edessäni eikä Hesari takapaksille aamuisin kopsahdellut. Vaan koska maailma ei kaipaa minua, niin en minäkään maailmaa. Eli mitäpä tuosta. Muutenkin netin tyhjänlorsaaminen alkoi jo ottaa viime aikoina niin kovasti pattiin, että saisi mokoma lumetodellisuus vaikka mennä pimeäksikin. Idea siinäkin hyvä, mutta kuten kommunismin kokeilussa, niin sekin on mennyt mahdottomuuksiin kehittelijänsä ja käyttäjiensä omin toimin kun ne sitä alkoivat "jalostamaan" oikein suurella porukalla maailmankattavakasi ideologiaksi. 

Kapitalismille ts. uusvanhalle uskonnolle Markkinavoimillehan internet on oiva ase työstää massoista mieleisensä. Sen pää päämäärä on kuluttamisen täysi ohjailtavuus ja sitä tietä massojen kokonaisvaltainen hallintaan saaminen; Rajaton Valta. Mutta valtaahan tulee vasta kun on rahaa, eli paskaringissä nekin keskenään kun heidänkin pitää kynsinhampain tapella ja keinotella myös keskenänsä rahaa ja valtaa saadakseen. 

Sodat ja "terrorismintorjunta"puuhat kytkeytyvät samoihin ketjuihin. Niitä internet sekä synnyttää, että aiheuttaa ja miljoonin mahdollisuuksin edesauttaa. Taustalla, "Siellä jossakin" aselobbaajat hykertelevät verisiä kouriaan olipa niskan päällä kuka ja mikä tahansa kunhan ne vain tulisesti halajavat kranusta sokan irti repäistä.

Tulipas sitä taas päähän tuota maailmanpolitiikan arkipäivää. Nukkuiskos taas?

Klo 19.40

Pikkuisen torkuin. Äsken oli hetken aikaa täysin tyyntä ja sateetonta, aurinkokin pilkisti. Se olisi aika korkealla vielä jos pilvet antaisivat periksi ja väistyisivät. Kun nyt katson kompassista, yltyvä tuuli on viittä vaille etelässä. Teltasta sade ei ole vielä lävitse tihkunut kuten Himolan leirissä, mutta muuten on ikävän märkää.

Luin Jerzyä: "Totuus on alaston vaikka kuinka puettaisiin viimeisen muodin mukaan." Muodikkaita asuja maailman mahtiherrat tässäkin ajassa käyttävät, mutta silti niin alastomina he sotiinsa käyvät.

Perkele, taas alkoi vesi lotista! Tuulla vonkaisee toisinaan lujaa, telttakangas soi ja narut laulaa. Kuinkahan saisin unen päästä kiinni? Jos kirjoittaisi kirjeen pitkästä aikaa? Mutta kenelle?
Ke 25.6.2014 klo 08.30

Yhä Kurmoilan kainalolammella. Olen kylläkin käärinyt leirin jo kokoon, mutta haikailen lähtemisen kanssa, sillä oli mukava olla vaikka vesisateeksi yltyikin. Nyt on lopettanut jo, mutta ei taivas silti poudalla uhkaa. Tuulee navakasti selältä päin. Tällä kertaa yölliset unet käyttivät minua erotiikkamessuilla.

Keitin ahvenpotut aamiaiseksi ja söin muutaman voittoman leivänkannikan särpimeksi. Hörppäsin tuulen roskaiseksi sekoittamaa järvivettä kyytipojaksi. Siinä olikin sitten viimeiset eväät laukkujen pohjilta. Paitsi "kestoeväät" joita hätävarana on useampaa laatua keiteltäväksi.

Zasa kävi eilen illalla likellä puolta yötä uudestaan. Koska hänen pyydyksissään oli tällä kertaa kuusi komeaa ahventa hän ystävällisesti antoi minulle niistä puolet. Kätteli ja halasi oikein lujasti ja lähti pötpöttelemään pikkutraktorilla kotiinsa. Kun sähersin paperilappuselle henkilö- ja osoitetietoni ja annoin sen hänelle, niin hän lupasi tulla käymään jos sellainen ihme eteen tulisi, että vielä matkustelemaan yltyisi.

Kun suomustin, fileoin ja suolasin Zasan ahvenat pakkiin pottujen, basilikan ja kokonaisten pippurien kanssa yöksi "marinoitumaan", tuntui mukavalta ajatella tätäkin hetken tapaamista ihmisen kanssa.

Kirvehdin äsken leppäkepin päätä teräväksi ja tökkäsien sen maahan pikkutraktorin kääntöpaikalle. Panin sitten kepin latvaan tienvarresta löytämäni parittoman rukkasen joka saa jäädä tervehtimään Zasaa kun hän seuraavan kerran kalaan tulla putputtaa. Varmasti hän siitä ymmärtää, että se on lisäkiitos ahvenista jotka niin hyvältä kulkurin suussa maistuivat.

Nyt on ranta omista jäljistä siivottu ja loput polttopuut pinossa ison tuohenryötän alla. Jos joku tunnin-parin sisään paikalle saapuu, niin hiillosta on varmasti sen verran, että uudet tulet syttyvät kun vähän kekäleisiin huulet tötteröllä pöhähtelee.

torstai 20. marraskuuta 2014

30. Pyykkipäivä

Ma 23.6.2014 klo 15 

Kurmoilan kainalolammella edelleen. Viime yö oli kylmä, vilunväristykset puistattivat ruppia kun koipia palelsi vaikka ne olivat untuvapussinperillä villasukilla verhottuina. Olisiko meinannut kuumetta? Nyt ei ainakaan ole sairasolo, en muuten munasillani makoilisi nurmella. On pikemminkin "koirasolo", naaraita vain näköpiirissä ei näy.

Kompassiin vilaisten tuuli tuhahtelee lännen suunnalla, eli järvenselältä. Aurinkokin kuumottaa välillä kuten kesällä kuuluu. Pesin koko garderopin sukkia ja kenkiä myöten. Hankasin oikein kunnolla laakean kiven päällä vaatekutjuihini mäntysuopaa ja huljuttelin järven kokoisessa saavissa moneen kertaan. Ovat taas vähän aikaa savun- ja hienhajuttomat. Pihlajanoksat painuivat aluksi märkien pyykkien painosta maahan saakka. Nyt takki ja pari paita alkavat ollakin kuivia sillä oksat ovat pian alkuperäisessä asennossaan. Huvittava näky.
Klo 17.50

Muutamien satojen metrien päähän leiripaikastani tuli uistimenvetäjiä raskaannäköisellä veneellä. Näytti siltä, että oli lapsiakin kyydissä. Ei niillä ollut moottoria, soutavat ja melovat. Samalta rantaleiriltä lähti myös pariskunta kanootintapaisella melomaan. Kun sytyttelin nuotiota ja rakentelin ruokaa, ne meloivat ensin kohti, mutta savujen tuprahtelun alettua, kääntyivät ja halkaisivat järvenselän pitkittäissuuntaan häipyen kaislikkoon. Samassa uistelijoiden leirirannaltakin alkoi nousta mahtavat nuotiosavut. Nyt soittaa jokin mankurauta siellä musiikkia. Paistavat lihaa sillä tuuli tuo hajut ja savut niemelleni.

Klo 18.45

Rupesi paiskomaan pisaroita. Harmajat pilvet eivät muutenkaan poutaa ennusta. Keräsin kuivat vaatteet kiivaasti suojaan ja sujahdin itsekin telttaan. Housujen vyön kiristin viimeiseen reikäänsä, eli on vissiin vähän laihduttu tälläkin reissulla. Järsin omenaa, se on viimeinen kolmesta jotka Veskelyksestä ostin. Olivatkos ne ukrainalaisia omppuja? Ei suinkaan vaan Unkarilaisia. Hungary se luki laatikon kyljessä.

Ropistelee jonkin verran. Taidan ottaa nokoset.
Klo 23.00

Kahdeksan jälkeen heräsin jurraavaan moottorin ääneen joka tuli polun suunnalta. Säikähdin vähän. Kiipesin katsomaan. Pikkuinen traktori jonka kuskipukilla istui pikkuinen mies, tulla jurrasi kumivene peräkärryssä keikkuen petäjien välistä. Näky oli kuin jostain lasten animaatioelokuvasta; hauska.

Minulla oli nuotiopuiden keko polulla ja potkin ne syrjään, että mies pääsee ajamaan rantaan. Menin kättelemään ja huitomaan asiani, mies huitoi takaisin. Zasaksi kurmoilalainen itsensä esitteli (Pieningällä tapaamani kanatarhuria oli Sasha). Autoin veneen veteen nostamisessa.

Zasa teki melontaretken lähivesiin, selasi verkot kahden puolen nientä. Katselin rannalta kun hän kurkotteli päästelemään muutamat kalansintit veneensä pohjalle. Jonkun verkon ala-ainaan oli tarttunut uppotukki. Sen Zasa hilasi vaivaa nähden rantaan. Menin avuksi ja kannoin märän ja helevetin painavan puunpötkylän nuotion luokse seuraavia polttelijoita varten kuivumaan. Sitten hilattiin vene takaisin traktorinkärryyn.
Valokuvaan Zasa ei halunnut, mutta pikkutraktorin kuvaamista hän ei vastustellut (otin jonkun kehnon salakuvan kun hän oli vesillä). Vielä kälätettiin kyydissä olevasta moottorisahasta joka sattui olemaan samanlainen Stihl kuin minullakin, uudempi vain. Hyväksi peli kehuttiin mikäli toisiamme yhtään ymmärrettiin. Traktorin valmistuspaikka selvisi kun kyselin, minkä maalainen moinen peli on: Siperiassa se on rakennettu. Jälleen sain selittää myös karttojeni avulla, mistä tulen ja minne aikomukseni. Zasaa retkeni kiinnosti kovasti. Ja myhäilytti.

Zasa osasi yhtä paljon englanninsanoja kuin minäkin. Eli ei paljon mitään, mutta kun kädet, joilla huitoo, ovat tunteikkaat, niin kyllä maailman asiat selviävät.

Alan lisäksi tottua näihin "tullenmennen ja puheiden lomaankin" kättelysessioihin. Eivätkä ne aina tunnu länsimaisen tapaiselta smaltalkilta, välttämättömältä mielistelynosoitukselta kun kauppoja on tarkoitus tehdä. Tai kun pitää päästä äkkiä eroon vastaan tulleesta tutusta jolla ei rahaa kaupankäyntiin ole.

Nyt on hyvä ruveta nukkumaan kun tietää, että lähiseudulla asustaa ihan tavallisia ihmisiä tavallisine ajatuksineen paistamassa vaatimattomissa keittiöissään särkiä ja lahnanlinttejä.

torstai 13. marraskuuta 2014

29. Kurmoilan kainalossa

Leiri nro 22, su 22.6.2014 klo 23.45

Komea on auringonlasku. Pari venekuntaa, vastarannan nuotiolta veltoin airoin soutelemaan lähteneitä lauleli voimakkain vedoin jotain suruista balladia. Kyllä niillä nuotit kohdilleen meni. Eivätkä ne pitkää kaarta tyvenessä jaksaneet vaan palasivat lisäämään bensaa liekkeihin. Nyt siellä ollaan jo hiljaa. Vai lienevät lähteneet pois kun ei kumiveneitäkään enää rannassa näy. Vain nuotion kitusavua kivikkoisen töyrään laidasta nousee ja sekin laskeutuu kaislikkoon makaamaan.

Mikä lie pienen järven nimi, ei sanota kartassani. Joka tapauksessa lampareen sijainti on Kurmoilaan kääntyvän sivutien vasemmassa kainalossa. Tämä rantaniemeke, jonne pyöräni juurakkoista polkua hyppyytin, on kumpuilevan mäntykankaan päässä. Äskeisen laulukuoron vastaranta hipoo Suojärvi-Petroskoi maantietä jota illasta kieli vyön alla kymmenkunta kilsaa poljeksin.
Edellisen tauonpaikan jälkeen pysähdyin Nov. Peskin tienhaaraan kuuntelemaan lehmänhuutokutsua jonka "sävel" niin tutulta kuulosti. Kuin Pikkumantelia olisi  äitini huhuillut, mutta vieraalla kielellä. Siihen jarrutteli henkilöautolla kaksi kovan parrankasvun sänkileukamiestä muka ystävällisiä turistille juttelemaan; nuorempi roikale osasi englantia. Läksin työntämään pyörää pientareen puolella ja hoin niille nietponimaitani kun kuljettaja työnsi autonkylkeä melkein kiinni minuun. Nykäisin rantsakan valmiiksi käteeni ja kerkesin suunnitella jo lyöntikohdan sivulasista ojentelevan miekkosen ranteeseen, mutta mitä tehdä pullukalle nahkatakkiselle ratin takana jos se pistoolin povestaan nykäisee? Tai kääntää auton päälleni? Pelastus tuli kuitenkin Veskelyksen suunnasta kun pari puutavararekkaa jurruutti hitaasti mäkeä ylös ja etumainen päästi alppitorvestaan törähdyksen. Kaverit kirosivat ja kuski kaarratti kärrynsä niiden edestä rekkojen tulosuuntaan. Olisipa se kurvaus mennyt täyspyöreäksi ja tömähtänyt päin tonneja, tai saatana vaikka telin alle! Nostin rekkakuskille peukaloa ja se töräytti uuden tervehdyksen

Läksi siinä sen verran mielikuvitus laukkaamaan, että pelkäsin roistojen tulevan rukajärveläisen mafiaparin tavoin pian takaisin ja sitten niiden ryöstöaikeet saattavat onnistuakin: kurauttavat takaa lujalla vauhdilla, avaavat kohdallani autonoven ja kun paiskaudun iskun voimasta raviin, hyppäävät kiinni, mukiloivat, lyövät kivellä kallon halki ja laittavat omaisuuteni takaluukkuunsa. Häipyvät roistot siitä rähähdellen kesäyöhön eikä koira perään hauku. Ruumiini alkaa märätä tienlaidassa ja kohta saapuu ensimmäinen korppi ja koettaa silmämunaa nokallaan, että jokohan se olisi tarpeeksi jähtynyt...

Semmoisia ajatellen hinkkasin niin lujaa kuin pääsin, taakseni vilkuillen, muutamat ala- ja ylämäet, kaarteet ja kurvit kunnes hiekkainen tie vasemmalle Kurmoilaan erkani eräästä mutkasta. Käännyin sille tielle ja parinsadan metrin päästä löysin polunsuun jonka tälle järvelle arvelin johdattavan. Työnsin pyörän pehmeän hiekkapientareen ylitse petäjää vasten nojalleen. Sitten katkaisin kuusesta havunoksia ja kävin kaikki hiekkaan jääneet pyöränjäljet lakaisemassa piiloon.
Nuotion teko olikin haastellisempi homma tällä kertaa. Tästä on poltettu kaikki irtoava lähietäisyydeltä ja piti jonkin aikaa männikössä ruhveltaa ennen kuin tervasta sytykkeeksi löysin. Sattui näköpiiriini myös yksi laho koivunpuolikas jonka potkin hajalle ja kannoin sytykkeiden päälle tuohineen ja mustine kusiaisineen. Ja kun tein vielä pitemmän kaarroksen, löysin tuulenkaadon jota oli sahailtu moottorisahalla metrin pätkiksi ja osa jätetty kankaalle. Niitä nyt polttelee jonkin aikaa. Kourin yhden kannonkin tuosta rantalepikosta nurin. Sitä ei oltu huomattu kun se oli sammaloitunut. Nyt sekin on tuossa odottamassa palamisvuoroaan.

Nyt mulla on masu täysi. Keitin potut lisukkeineen, leipää ja makkaraa höysteeksi. Kahvinluru on murukahvia elikäs saatanan pahaa, mutta pakosta menee kun ei ajattele.
On tällä rannalla erotiikka ollut valloillaan kun koivulle on puettu tissiliivit. Muuten rojua ja jätettä on hieman vähemmän kuin yleensä. Kuitenkin ehyitä sekä rikki lyötyjä viinapulloja, säilykepurkkeja ja muovikääreitä löytyy sekä naisen alempiakin vaatekertoja: Harmaat sukkahousut (revenneet), punaiset pikkarit ja matalamallinen kesäkenkä jonka sisällä oli elävä rupisammakko; suukkoa odottamaan jäänyt prinssi? Toisessa purkki-pulloläjässä näin miesten mustat sukat jotka ovat kantapäistä rikki ja peukalottomat rukkaset sekä villamyssyn. Tuolla kauempana pusikossa oli karikkeen ja sammalen peittämiä jätekasoja joiden sisältö kilahteli kun satuin potkaisemaan puita raahatessani yhtä kohoumaa.

Liikahda ei lehtikään, jonkun verran on itikoita. Mäkäriä oli nuotion luona, mutta nyt nekin ovat hyytyneet kylmään nurmeen. Menee ehkä miinuksen puolelle aamuyöstä, nyt on vain 2 astetta lämmintä. Kävin joka tapauksessa peseytymässä ja kylmä vesi rauhoitti mukavasti; en enää kuulostele tulojäljilleni, että saapuuko niitä roistoja raitona ottamaan omansa. Järvestä nostin kummallisen turvemöykyn joka muistutti jotain elukkaa. Katkaisin pajunoksasta pätkät ja teroitin toisen pään ja painoin ne silmiksi. Nyt tuo elukka tuijottaa tuimana tulojäljilleni ja saa toimia vahtikoirana leiriytymiseni ajan. Kun siihen vielä äänen saisi puhalletuksi, röhkinää, kiljahtelua ja vähän pomppimistakin...

Huomenna, jos aurinkoa ja vähän lämpöä luonto suo, pesen pyykkiä.

Nyt on aamuyö jo, palokärki huikkasi hämärässä ja käki kukkuu, tai kaksi. Vieheeseen ei kala käy. Minua väsyttää aivan tavattomasti. Mänen muate.

tiistai 4. marraskuuta 2014

28. Veskelys

Su 22.6.2014 Veskelys, tsasounan torni klo 18.30

Tässä seison aukon puitteisiin nojaten ja katselen Veskelyksen maisemia kukkulalta, lahoristisen tsasounan tornista jonka puiset portaat sentään olivat vankat ja hyväkuntoiset kiivetä. Pyhäinkuvien pirttiin oli ovi lukossa. Kurkistin ikkunasta, mutta eipä sinne paljoa nähnyt. Ja mitäpä merkillistä siellä olisi ollutkaan kun muutenkin kaikenlaiset  kiiltokuvat työntävät minua luotaan: Muutahan ei tsasounien seinillä roikukaan. Itse hirrestä pykätyt rakennukset ovat nähtävyyksiä sinällänsä, mutta harmaiden hirsien sisäpuolella kun on lapsuutensa viettänyt, niin ei niitäkään ihmeenä pidä. Kotoisina korkeintaan. Valitisisin siis mieluummin nokipannun hirttä vasten koristeeksi kuin kiiltelevän helyn tai pyhimyksen kuvan jonka tarina tai tarkoitus ei kerrottunakaan mulle aukea.
Näköalapaikkana tämä on mainio. Veskelyksestä saa täältä jonkinmoisen yleiskuvan. Vain tsasounan takapuolen pusikoitunut kukkula jatkuu ylemmäksi kuin tämä torni. Tulopolun kunto kyllä houkutti kääntymään pois, mutta puhuteltuani kahta naista pikkuisella puusillalla tuolla alhaalla, lähdin jyngertämään äskettäin auki kaivetun ojalinjan vartta ylös. Hiki siinä tuli. Nuorempi, jos kohta nätimpikin niistä naisista puhui luultavasti vepsänkieltä ja joka toisesta sanasta sain vähintään arvaamalla selvän. Se ymmärsi minun puhetta enämpi ja tulkkasi vanhemmalle naiselle puheemme. Niitä kikatutti kovasti matkani ääret ja määrät ja metsissä vietetetyt telttaleirit joista kerroin. Naisia olisi ollut lysti jututtaa kauemminkin, ties vaikka olisivat kohta kahvelle houkutelleet, mutta aina minä alan pappuilla eteen päin kun pitäisi ymmärtää pysähtyä.
Kauppojen pihassa ja eräässä tienristauksessa tapasin muutamia humalaisia miehiä. Niiden kättelyistä ei meinannut irti päästä. Iloiset ukkelit eivät muilla kielillä suostuneet puhumaan vaikka yksi sänkileuka kirosi selvällä suomenkielellä perkelettä kun karvasta viinaa hulahti ryypätessä kaula-aukosta sisäpuolelle. Pontikaksi niiden juomat päättelin ympäristöön levittäytyvän hajun perusteella. En maistanut vaikka tarjosivat. Eivät Veskelyksessäkään kaikki miehet tietenkään juoppoja ole. Tuossakin alhaalla olevalla laajalla, taimella olevalla pottupellolla yksi jäntevä, selväpäinen mies harasi vakoja rikkaruohoista puhtaaksi. Ihmettelin hänelle ääneen suomeksi, kun ei viime aikojen kylmyys ole noussut rinteeseen potunvarsia vikuuttamaan, mies vain nauroi ja pöllyytti multaa. Alakuloisuus on silti aistittavissa varsinkin rujojen kivitalojen törkyisillä tonteilla käyskelipä siellä miehiä tahi naisia.
Täytyy kirjata iltapäivän taivallus muistiin.

Hyrsylänmutkasta läksin pyöräntyöntöön auringonpaisteessa. Kolea tuuli jakoi ilmanalan kahtalaiseksi; toiselta puolelta kuumotti ja toiselta kylmetti. Vaeltajalle siis sopiva ilma. Mittari näytti lähtiessä 11 lämpöastetta. Ruisrääkkä jäi rääkymään kouluntakaiseen pajukkoon. Pyyemo viisti siipeään pitkän matkaa edelläni heti matkan alussa. Näytteli loukkaantunutta jotta poikaspartti kerkeää piiloon. Lie niitä ollut seitsemän kuin poikia Jukolassa kun pusikoissa pölisi vähän väliä ja viserryksiä kuului molemmin puolin tietä. Oravakin siinä kapsahti petäjään. Tapasin myös kankean kyykäärmeen auringonpuoleisessa mäessä kuusenkannolla. Kerkesi kuitenkin koloonsa kun kaivelin kameraani liian lähellä ollen. Aika pitkä se oli, väriltään enempi vihreä.
Mukavalta tuntui nyt kulkea tuota metsätietä pitkin yölliseen verrattuna. Tuli lapsuuden kärrypolut mieleen eikä tien kehnous lainkaan kummastuttanut. Päinvastoin ajattelin, että maailmanteiden pitäisi kaikkialla olla tällaisia, ihmiselle fyysisesti vaikeita edetä. Mitä tyydytystä sileällä asvaltilla kulkemisesta saa? Kivettömien, kannottomien ja liejuttomien taipaleiden kulkijat ovat usein myös ikävystyttäviä. Toisinaan kuulostavat myös kipeämmiltä, taitavat tarvita terapiaakin useammin kuin tiettömien taipaleiden takusissa sitkistyneet akat ja ukot.
Jossakin notkossa tuli sarkapukuinen ukko vastaan kumisaappaat jaloissa lonksuen. Luulin sillä olevan sianporsaan molemmissa kainalossa, mutta ne olivatkin koivupölkkyjä. Ukko kääntyi ojan ylitse metsään ja jäi männyn taakse odottamaan ohitse menemistäni. Olipa ujo kulkija.

Ennen Ignoilan voimalapatoa ei sitten tapahtunut mitään muuta kuin että piti käydä kahdesti paskalla. Maha oli lievästi ruikulla ensimmäisen kerran tämän matkan aikana.

Patoaltaassa uistelin. Viehe ei mahdollisia kaloja kiinnostanut, tarttui vain pitkää sammalta koukkuihin ja yksi oksankarahka. Portinvartijakoira kävi vusahtelemassa kun ohitse menin, mutta ei lähtenyt perääni. Hyvin oli vartiopiirin rajat sille opetettu. Maasturi oli hävinnyt, Niva peräkärryineen oli paikallaan.
Tasoristeyskyläpahasen jälkeen paremmalle tielle tultuani porhalsi vastaan keltainen Mosse jossa ei ollut rekisterikilpiä. Kuski vaikutti humalaiselta sillä auto teki laajoja mutkia laidasta laitaan. Kun se kääntyi vasempaan pistävälle tielle, käännös meni pitkäksi ja kolinalla se kurautti ojanpohjan kautta. Taisi puskurista jäädä pala kiven koristeeksi ojaan. Mossen jälkeen käveli keskellä tietä miehenkuvatus jollaisia näki aikoinaan Harjamäen mielisairaalan alueella huhhasemassa. Likaiset vaatteet leuhottivat miten sattuu, jaloissa oli eriväriset kengät, eikä nekään oikeissa koivissa. Kasvot olivat ruokkoamattomat, parta ja lätsän alta hapsottavat hiukset takkuiset kuin jätöksissä kierineen koiran turkki. Silmät ikäänkuin roikkuivat väljän nahan varassa poskilla, hengitys kulki rohisten ja askel oli lyhyt, hapuileva, kengät tiensoraa ryystäen viisti. Näkikäänkö tuo kunnolla? Sekin ihmisenhaamu kääntyi pois tieltä pihapiiriin, joka oli kuin mies itse, kaikki huiskinhaiskin.

Metsähakkuuaukealla töyhtöhyyppä oli pesintäpaikassaan metsäkoneiden särkemällä suoputamalla. Käyttäytymisestä päätellen poikasiaan sekin pyrki varjelemaan. Suomen puolella hyyppiä tapaakin vain peltojen laitamilla, ei juuri koskaan metsäaukioilla. Niin kuin ei kuovejakaan jotka tällä retkellä havaitsemani kaikki ovat olleet soilla tai niiden halki kulkevien teiden varsilla. Maatalouttapa laajoine viljelyksineen ei enää täällä esiinnykään. Miten lie linnut pesineet kolhoosien ja sovhoosien aikajaksoina? Onko ne kaikki pantu laidasta lukien pataan ja syöty nälkäisiin suihin?
Klo on nyt 20.15 ja olen kulkenut jonkin matkaa pois Veskelyksestä Petroskoin suuntaan, polkaissut "Priäzän piiriin" josta mietin, kyltin pusikossa havaittuani, että mitähän sekin enää todellisuudessa tarkoittanee? Veskelyksen kylän rajakylttiä oli posautettu haulikolla niin kuin melkein kaikkia kylttejä ja liikennemerkkejä jotka vähänkin syrjässä ovat olleet. Isokaliiberisten kiväärien ja pistoolien reikiä olen niissä myös nähnyt, että poikasten ja humalaisten kujeet ne täälläkin tosina näyttäytyvät kun kättä pidempää kouraan sattuu.
Ennen poistumistani Veskelyksestä, kävin kylätien perillä saakka. Asumuksia oli monenmoisia, päällekaatuvia ja muutamia kunnostettuja. Aiemmistakin kylistä tuttuja, valkotiilisiä ja elementeistä kasattuja, kamalanoloisia rakennuksia valokuvasin, hirsisiä kuitenkin eritoten. Idylliä olisi kun sen saisivat joskus pieteetillä remontoitua. Kaikenlaisen huolellisuuden opiskelukaan ei olisi Karjalan nykyiselle väestölle pahitteeksi. Tarvikkeita näyttäisi kaikkialla olevan kun vain osaisivat ne oikein päin paikoilleen naulata ja ruuvata, vasaraa kädessä varresta pitää.

 Veskelyksestä pitää erityisesti mainita, etten tavannut yhtä ainutta irti olevaa koiranhutaletta.

Äsken juoksi nuori tyttö tämän katoksen ohitse, missä nyt tätä kirjoitan. Roksit silloli jalassa. Nyt menee muutakin väkeä tiellä. 3 pienempää tyttöä, poika ja äiti. Tulivat kai tuolta lammen takaa johtavaa polkua. Menevät tienvarren taloon koko perhe, paitsi miestä ei tässäkään joukossa näy joka voisi olla noiden lasten isä. Ei ne näy kummastelevan minua lainkaan. Pitkälettinen äiti nyökäytti päätään. Oli topakan oloinen ihminen. Kissakin pujahti jostain jalkoihini kiehnäämään ja kurisemaan.
Kesäisen kaunis on seutu. Uskalsin jättää pyörän vähäksi aikaa lukittuna katokseen ja kävelin muutamia satoja metrejä eteen päin. Yksi palanut talo oli mutkassa, sitten erilaisista rakennustarpeista erilaisiin asentoihin laadittuja rakennuksia ja saunoja lammen rannalla. Tuokin talo, johon väkeä meni, sijaitsee lähellä vettä. Mikäs tässä asua on ainakaan näin kesäisten maisemien puolesta.

Söin aika lujasti Veskelyksen tsasounankukkulalla, mutta alkaa kahvia tehdä mieli. Iltakin viilenee entisestään, on uhkaavan tyynessä lampien pinnat. Minnehän panisi seuraavan leirinsä pystyyn? Kurmoilaan?