perjantai 25. syyskuuta 2015

61. Käkisalmi

To 10.07.2014 klo 09.40 leiri nro 33

Tässä oli jälleen kelpo teltanpaikka. Sutjakkarunkoista männikköä jonka alla kasvaa suolle kallistuvalla laidalla myös lepikkoa, muutamia kuusentarreja ja pohjana mustanaan marjoista pohottavaa mustikanvarvustoa.

Heräsin tuulen voimistuvaan suhinaan korkeiden petäjien latvuksissa. Yksi lähipetäjä on kallistunut toisen kylkeen kiinni ja mitä laajempi tuulenpuhaus sitä pitemmät naukumiset niiden kuluneiden kaarnojen välissä.

Unessa rukoilin ortodoksijumalia järjestämään mulle naisen. Valamossa näkemäni isoluinen munkki putosi mäkeä alas ja alkoi hirveässä vihassa hakata valtavalla kalullaan petäjänkylkeä kun toisia munkkeja ilmestyi hytkymään kiimasta tuskaisina kaapujensa alla isolla näytöllä puiden välissä näkyvien alastomien naisvartaloiden äärellä. Minä, joka alun pitäen olin ollut naista vailla, jäin kokonaan osattomaksi munkkien "virtuaaliorgioista".

Kahdelta suunnalta lähestyi äsken mustikan- ja tattienkerääjäpariskunnat. Kääntyivät mitään sanomatta kun havaitsivat minut ja telttani. Ylen taitavia ne ovat pikkutattinsa löytämisen kanssa kun toisen pariskunnan miehellä näkyi olevan kori niitä puolillaan, mutta jos minä tässä nyt alan etsimään, tuskin yhtäkään löydän.

Söin mustikoita mahani täyteen. Pitää lähteä tulojäljilleen tarkastamaan päivänvalossa tuo kuuluisa Käkisalmi.
To 10.7 edelleen. Klo on 16.30. Istun tienhaarassa penkereellä ja syön eväitä, juon vettä ja kirjoittelen päivän tapahtumia vihkooni. Vilkasliikenteinen Pietarintie jää nyt kun erkanen siltä kohti Myllypeltoa ja Räisälää. Antrea ei olisi kovankaan polkaisun takana jos tie olisi kunnollinen, mutta näyttäisi ainakin osan matkaa hiekkatietäkin olevan tiedossa. Ja kun on jo näinkin iltapäivä, niin varmaankin rykäisen teltan pystyyn ennen sitä, ehkä Sairalassa jo.

Käkisalmen kaupungista lähdön jälkeen jatkui Pietariin johtavan valtaväylän varrella taajamaa vielä jonkin matkaa muuttuen jo toiseksi kyläksikin, mutta jonka nimi ei kartalla näy. Tien vierellä oli katettu vesiallas johon vettä virtasi betoniputken suusta vapaalla juoksutuksella jostakin muualta. Vedentarvitsijoita oli paljon. Yksi vanhus kahden aika nuoren lapsen kanssa oli täyttämässä jonossa ensimmäisenä isoja muoviastioitaan, mutta kukaan nuorista miehistä ei mennyt auttamaan kantamisessa kun nämä raahasivat gallonia ylämäkeen autolleen. En kyllä mennyt minäkään kun en uskaltanut jättää pyörääni vartioimatta. Tovin odoteltuani sain minäkin pulloni täyteen ja läksin jatkamaan matkaani. Vain yksi pakettiautolla paikalle kurvannut pariskunta kyseli pyöräretkestäni, muut keskittyivät jonottamiseen.

Ajelin koko päivän Käkisalmea ristiinrastiin. Tutkin polkupyöräliikkeessä hintoja jotka olivat tosi halpoja: vajaalla neljälläsadalla eurolla olisi saanut jymäkän maastopolkupyörän ja tavallisen seitsenvaihteisen sadallaviidelläkympillä. 21-28 vaihteisistakaan ei paljoa isompia hintoja olisi tarvinnut pulittaa. Osassa oli Shimanon vaihteet ja rungot hitsailtu vastaavissa maissa, eli Kiinassa, Taiwanissa tai Etelä Koreassa kuin esimerkiksi Suomessa myytävät.

Rakennustarvikeliikkeestä ostin kiinnitysrenksuja ja muutaman metrin verran keltavihreää kuminauhaa. Samalla katselin sirkkeleiden, porakoneiden, moottorisahojen ja muiden työkalujen hintoja. Merkitkin olivat osittain tuttuja; deWalteja, Boschia, Makitaa, Stihliä. Rautakaupan kaksi myyjää olivat nuoria kauniita naisia. Niiden korkokenkien kopse kuulosti oudolta rymäköiden konetyökalujen keskellä.

Kävin myös kännykkä- ja tietokoneita kauppaavassa putiikissa eivätkä tuotteiden hinnat sielläkään päätä huimanneet. Kovasti siellä tavara vaihtui rupliin ja ovi kävi.

Ihan oikeaa kahviakin sain hörpittäväkseni eräässä autojen pesuhallin vieressä olevasta kahvilasta, ja pullakin oli kohtuullisen makuista. Kaupoista ostin pieniä määriä ruokatarvikkeita ja vilkkaalta torilta kananmunia, kalasäilykepurkin, maustepussin sekä perunoita.

Vikkeläliikkeinen torimyyjä kertoi sujuvalla englannilla olevansa Pakistanista lähtöisin. Hän pani kaupantekijäisiksi käteeni omenan, pottupussiin yhden kookkaan sipulin ja pikkupussiin muhkuraisen suolakurkun. Ostokseni maksoivat muutenkin hävettävän vähän ja kun tyrkytin, että pitää koko setelin, hän työnsi vaihtorahat melkein väkisellä käteeni ja toivotti hyvää matkaa.

Käkilinnan porttikopissa istuvaa keski-ikäistä rouvaa jututin lippua ostaessani. Hän osasi jonkin verran suomea ja se helpotti juttelua. Sanoi olevansa Viipurlaisia alun pitäen, mutta ei suomensukuinen. Sisällä linnassa oli rihkaman lisäksi myynnissä myös aitoja käsintehtyjä koruja. Niitä olisi taas pitänyt ostaa kouramitalla eikä yksinkipalein. Parit riipukset vain raskin hankkia kotiin viemisiksi vaikka kukkaro ei juurikaan ruplista keventynyt. Turisteja maleksi linnassa jonkin verran, mutta suomenkieltä en kuullut lainkaan. Yksi viiden hengen ryhmä oli saksalaisia.

Piennarten istutushommissa olleita kazaktsanilaisia pyysin valokuvaan. Hasan, joka kätteli innokkaasti, asettui mielellään kamerani eteen, mutta toinen ei suostunut edes nimeään sanomaan. Kun päivän mittaan katselin jokapuolella käynnissä olevaa rakentamistouhua, näytti suurimmalla osalla työmiehistä olevan kaukasukselaiset tai aasialaiset kasvojen piirteet. Liekö he Venäjän halpatyövoimaa vai työvoiman puutteen vuoksi komennukselle lähetettyjä?

Pitääpä jatkaa matkaa. Klo nyt 17.15.

tiistai 22. syyskuuta 2015

60. Valamosta Käkisalmeen


Ke 09.07.2014 klo 17

Nyt sitä ollaan jälleen seilailemassa. Tässä paatissa kapteeni ja sen nuorempi apulainen olivat käytökseltään kuin toisesta maailmasta verrattuna Sortavala-Valamo pikakiitäjässä. Kantoivat polkupyöränruhmunikin kiroilematta ja varoen laivan kapeaa tulolaakonkia pitkin. Ehdittiin se viedä toiselle puolelle katokseen ja kiinnittää kaiteeseen, mutta kun porukkaa ei tullut matkustamoon kuin yksi nuori nainen ja sinihupparinen muori, niin ne hilasivat sen silmieni alle. Kuulutukset särisivät kaiuttimista englanniksi ja venäjäksi.

Nuorempi matruusi kävi vielä kysymässä minulta ja naisilta kaikilta erikseen, ettei kai haittaa, jos matkaan tulee ylimääräistä istumista kun keulaosaston iäkäs porukka haluaa käydä Mantsinsaaren edustalla mutkan. Mitäpä se minua haittaisi. Samainen nuori herra kiikutti kohta ison pahvimukillisen teetä minulle ja nuorelle naiselle. Muori hävisi vissiin omin jaloin juomaan tarjottavat alakerran kahvioon. Sokerinpalaset matruusi oli kääräissyt tarjottimelle serviettiin jossa oli myös käyränmuotoinen voisarvi. Ymmärsin, että se kuului matkan hintaan joka oli melkein 200 ru halvempi kuin äkäisten kapteenien Sortavalalaivassa.
Istuimia on päälle 70, tilaa siis olisi. Vanha, pikkuisen jo käsistään tutiseva järvikarhu, joka touhusi mukana kun matkustajia saapui laivaan, tupakehtii tuossa ulkopuolella kaiteeseen nojaten ja katselee kaihoisasti ohitse lipuvien saarten suuntaan. Muori ei ole tullut takaisin. Nuori nainen itkeskelee, sillä kai jäi joku rakas Valamoon. Se yritti soittaa kännykällään, mutta ei kai saanut yhteyttä. Minua ja pyörääni hän katseli kummissaan jo, kun tuli perässäni matkustamoon ja vilkuilee nytkin suuntaani kuin haluaisi tulla juttelemaan. Itkultaan ei saa lähdetyksi liikkeelle. Taidan yrittää torkkua vaikka penkin tila on reisille liian lyhyt.
Klo 18.30

Torkahdinhan minä. Mantsinsaari kai näkyi jossain, mutta en sitä itse kyllä erottanut, vai nukuinkohan pommiin sen lystin? Näin unta junamatkasta jonnekin. Kantosiipialus pyyhältää melkoista vauhtia ohitse. Lie ne edelliset kuskit sen ohjaksissa. Tämä paatti junnaa tasaisen varmasti ja on eri mukava matkustaa. Nuori nainen kävi äsken alhaalla, mutta tuli nyt takaisin ja istui lähemmäs. Sitä kiinnostaa polkupyöräni varustus. Kohta se tulee kysymään minulta jotain. Hymyilen niin ystävällisesti kuin osaan hänelle vaikka kai se viikkoja leikkaamatta rehottaneen parran seasta ei erotu edes.
Klo 22.30 Käkisalmi

Olen nyt pyöräillyt Käkisalmen päästä päähän ja tullut jo vähän matkaa takaisinkin päin. Käännyin paloaseman luota takaisin. Luulin rakennusta ensin tsasounaksi, mutta kun sen kupeella oli paloautoja eikä ristejä katolla huojunut, rakennuksen käyttötarkoitus selvisi. Komea se oli. Muutenkin Käkisalmen remontoinnissa näytti olevan kiivas vaihde päällä. Keskelle kaupunkia oli sivallettu leveä puistokäytävä ja sen toiseen päähän lappoi kuorma-autoja ja -sorarekkoja jonoksi asti. Työläiset eivät vissiin nuku täälläkään. Mutta täytyy huomenna sitten tutkia kylää tarkemmin.
Huilaan ja mutustelen hedelmiä paikassa, jossa joki tekee mutkan kauniiksi laitettuun Käkilinnan puistoon. P-paikan laidalla on kaksi Neuvostopanssari tönöttämässä ja niiden talaketjujen päällä kiipeili pikkupoikia kun tulin. Taivaalla on ajelehtinut synkänkin näköisiä pilviä, mutta ei niistä vettä ole niskaan tippunut. Joku vanhempi mies heittelee perhoa jokeen. Sillä on nivusiin saakka kahluusaappaat vaikka ei se edes veteen mene. Kohtalaisen kokoinen kala sillä äsken sätki jalkojen juuressa jota se kopsautti mustalla piinuijalla päähän. Kävin hankkimassa juuri kiinni menevästä isohkosta kaupasta evästä yötä ja aamupalaa varten. Täytyy lähteä etsimään teltalle paikka. Väsyttää. Mutta kirjaan laivamatkan mukavan loppuosuuden ylös.
Se nuori nainen tuli sitten seisomaan viimein pyöräni viereen ja kysyi ensin venäjäksi jotain, mutta sanoin suomeksi, etten ymmärrä. Takeltelin saman vielä englanniksikin ja nainenhan alkoi sitten kysellä sujuvan kuuloisesti polkupyöräni varusteista ja matkani ääristä ja määristä. Otin jälleen karttalehteni esille ja selitin viereeni istahtaneelle naiselle reittini tähän astiset maantiet ja kylät ja kaupungit. Kai se selvän mongerruksestani sai. Ihme juttu tarinani taisi olla. Hän itse oli kotoisin Pietarista. Opiskelee yliopistossa politiikkaa, tai yhteiskuntatieteitä, mutta tämä on vain arvaukseni. Selitti kai hän sen itkunsa syynkin. Frendit sinne Valamoon olivat holidayta jääneet viettämään kun hänen piti lähteä töiden takia kotiin. Laiva jatkaa sitten tunnin tauon jälkeen yötä myöten Käkisalmesta Pietarin suuntaan, jos oikein ymmärsin. Koko loppumatkan siinä huidottiin, mutta taisi vain naurun kieli olla yhteistä. Nimekseen se sanoi Marina. Koetin muistella, että eikös Vysotskin vaimon nimi ollut myös se, mutta ei hän asiasta tiennyt, tai ei ymmärtänyt kysymystäni. Trubaduurin hän kyllä tiesi ja taisi hyräilläkin jotain hänen lauluistaan. Kirjoitin hänelle paperilapulle tietoni ja blogiosoitteeni ja hän piirsi omansa sekä kyrillisin, että länsimaalaisin kirjaimin päiväkirjaani kissankuvan kera.

Satamassa Marina auttoi minua kantamaan pyörän puisia portaita ylös tasanteelle. Ylhäällä kuusien ja petäjien väliin kiilattuna oli synkännäköinen parakkikioski josta hän haki itselleen ison annoksen paistettuja perunoita, suolakurkun siivuja, makkaranpötkylöitä ja kokonaisia tomaatteja sisältävän ison pahvirasian. Kysyi minultakin, että haluanko samanlaisen annoksen, mutta ei minulla ollut nälkä. Istuttiin vielä siinä lahojen puupöytien äärellä hänen syömisensä ajan. Yhden makkarapötkön hän sai melko helposti ujutetuksi muovihaarukkansa piikeissä pala kerrallaan minunkin suuhun. Kun erottiin, halattiin ja katselin kaihoisasti kuinka ketterästi farkkuhousuinen neiti alas laivaan kipitti. Sieltä hän vielä vilkutti  ennen kuin livahti sisälle. Minä läksin etsimään polkua männikön halki Käkisalmen kaupungille.

perjantai 18. syyskuuta 2015

59. Lähtötunnelmia Valamosta

Ke 9.7.2014 Valamon satama

On aamupäivä, klo 10. Istun selkänojattomalla puupenkillä ja katselen elämisen verkkaista aamusykettä. Laiturilla sama oxpaha vartioi kuin aiemminkin, hiekansiirto proomusta maalle jatkuu, lie hakeneet yöllä kuorman lisää, munkkilaumat kuljeskelevat kännyköitään hipistellen. Kyselin jo muutamalta yksityisveneen kapteenilta kyytiä Käkisalmeen, mutta ei siihen suuntaan ketään ole menossa. Sortavalaan olisin kahdenkin kyytiin päässyt.

Eilenillalla myöhällä yksi suuripötsinen, romuluinen munkkihenkilö kitkutteli ruosteisella polkupyörällä leiriin. Se meni kuin kutsuttuna pitämään jonkinlaista hartaushetkeä teltan luokse, josta aiemmin illasta olin hakenut yksinäiseltä naisihmiseltä tylsän, loviteräisen kirveen lainaan jotta sain jonkinlaisia polttopuita jykerrettyä oksaisista kelleksistä joita oli pinoon ruohikkoon ajettu.

Tee virtasi ja sapuskaa munkin eteen kantoivat. Luultavasti sinne kokoontui kaikki muut leirin asukkaat, paitsi minä. Sekin moskovalaisrouvan köllykkä poikaköllykkänsä kanssa hipsi nuotiopiiriin istumaan. Aamulla seurasin samaisen rouvan voimisteluakuvioita jotka suoritettiin penkillä selällään maaten eikä se kovin esteettinen saatika eroottinen näky ollut vaikka lihaisaa ihmistä trikoista pursusi jokaiseen ilmansuuntaan.

Muutenkin aina oli joku kokkaamassa, kantamassa ruokaa tarjolle, keittoja, leipiä, makkaraa, juustoja. Muuna aikana keksien, karkkien, suklaan ja limppareiden jatkuva mussutus kävin kautta leirin. Ja useammalle toimelle ristinmerkki ja vieno kumarrus.

Aamuyöstä ripsautti vettä, mutta muutamat mustat pilvet eivät jarrutelleet kohdalle vaan jatkoivat länsituulen riepottelemaa kulkuaan kohti itää kuin lokkiparven ylilento. Päätin lähteä pois vaikka olisi se halpaa makoilla leirissä muutama päivä eelleen. Mutta mitä täällä sellaista katseltavaa löytäisin jota eivät miljoonat turistit olisi jo kolunneet? Ei huvita enää valokuvatakaan kun näkee, kuinka kaikki kuvaavat kuvaamasta päästyäänkin kaikkea mitä eteen tulee.

Jututin kioskinpitäjää joka tuli kahville tähän puutarhabaariin jossa eilisen tuttavuuteni kanssa istuksin. Juon kahvia ja syön lihapasteijan tapaisia leipomuksia jotka ovat lämpimiä ja tosi hyviä. Olisi ollut juuri savustettua lohtakin, mutta olisi pitänyt vähintään puolikas ostaa ja olivat niin saakelin isoja lohkareita, että kerkeisivät märätä laukkuuni ennen kuin saisin ne tuulensuojaan ahmittua.

Kioskinpitäjä osasi suomea ja kertoili kaikenlaista. Myös Käkisalmilaivan lähtöajan se kertoi kun ihmettelin, etten ole missään havainnut aikatauluja. Se lähtee suunnilleen 16.30.

Yksi amerikkalainen vanha herra puhutti myös tuolla markkinakujalla. Jos en väärin ymmärtänyt, mies oli Nebraskasta. Helsingissäkin oli joskus käynyt. Harmitti taaskin kun en englantia osaa kuin yksinkertaisten sanojen verran.

Täälläkin muutamat koirat saavat maleksia kahvilassa kuin kotonaan, Ja kissoja näkyy vähän jokapuolella. Mahtaa luostarin puutarhassa lintujen laulun kuuleminen niiden jäljiltä olla harvinainen kokemus.

Kerran vielä läksin satamasta pois päin. Pyöräilin vähän matkaa kuusikoissa kiertelevää soratietä ja poikkesin sitten tänne pellolle jossa muoviin kieritettyjä heinärehupaaleja on pitkät rivit. Levitin telttapatjan sängelle ja siinä vasta hoksasin, että olisihan sitä voinut eilen sen mikkeliläisnaisen kanssa tehdä saman. Paitsi että patja oli kyllä eilen leirissä.

Hiirihaukka huikkailee taivaalla. Se ottaa kierroskierrokselta korkeutta. Nopeasti se saavutti mieleisen ilmavirtauksen ja liiti näkymättömiin. Muita lintuja ei näy, lokkien kirkunaa kyllä kuuluu. Ja helikopterin ääni jostakin. Jos ottaisi nokoset.

Istun jälleen satamassa, nyt selkänojallisella rahilla. Nokoset pellolla venähtivät mukavasti pari tuntisiksi. Kusiaisia reisi shortsinlahkeeseen ja siihen heräsin. Kohta sen laivan pitäisi tulla. Vieressäni kävi istumassa äsken myös se moskovalaisrouva. Selitti kovasti, että Putin on tullut käymään saarella. Helikoptereita muutama on pörrännytkin ilmassa ja miliisejä ilmaantui jokin aika sitten paatilla rantaan. Kävivät kahvilassa ja kahvilan takana sekä kiertelivät muidenkin rakennusten takusissa. Nyt ne parveilevat tuolla markkinakujalla munkkeja ja siviilejä jututtamassa. Tuolla se laiva kaartaa satamaan. Onkohan millainen vastaanotto tällä kertaa?