maanantai 17. tammikuuta 2011

Markkinatalouden aamupuurot

Saivartelematon ajattelu on tärkeää. Kuten oikeaoppinen hengittäminen saalista vaanittaessa. Kumpaakaan en ehtinyt elämäni aikana opetella. Reseptorit vain kipinöivät.

Silti vähän yritän.

Urheilusta ajattelen aivan äinpäin kuin suuri enemmistö. Suuri enemmistö tietää siis, ilman sitä tässä selvittämättäkin kuinka urheilusta ajattelen.

Politiikasta ajattelen vakavasti. Se ei ole leikin asia kuten jotkut kuvittelevat. Politiikan jatkeeksi löytyy hyvin nopeasti puukko, kivääri, ydinpommi. Perussuomalaisuus ei ole politiikkaa. Se on kansallisromantiikkaa eikä sillä pitkälle pötkitä. Kysykää vaikka Veikko Vennamolta.

Markkinatalous taas on sellainen kummitusfasisti jota haluaisin olla hirttopuuhun vinssaamassa kuin aikalaiset diktaattori Benito Mussolinia. Mutta en usko, että tämän, käynnissä olevan Kolmannen Maailmansodan syyllisistä  yhtäkään Haagiin raahatuksi saadaan.

Ihmispesien vaatimaton markkinatalous on sitä, että ruoka ja juoma riittää, on vaatetta ja katto pään päällä.

Ihmispesien pelimerkit ovat pienet, ja voitot vielä pienempiä.

Peliaddiktio ihmispesän yhdelläkin jäsenellä tarkoittaa silloin samaa kuin jos tämä menisi suoraan hirteen.

Isojen peliaddiktiot tyydyttyisivät aidattuinakin. Ne aidat olisivat helppoja tehdä; kääntäisivät vain ajatuksensa nurin Wall Streetillä; peliaika päättyy klo 09, avataan jälleen huomenaamuna klo 07. Puristelkaa vaikka munianne tässä väliajalla; muuhunhan teistä ei ole pelaamisen lisäksi.

Siitähän tässä hulluudessa, tässä sodassa, on ainoastaan kysymys. Rajoittamattomasta peliajasta ja rajoittamattomista luotoista maksukyvyttömille pelimiehille joiden takaajina ovat kokonaiset kansat kotitalouksineen.

Tämä sota voitaisiin aivan hyvin jo lopettaa. Kliimaksi on jo saavutettu. Yhtään aivo-orgasmia ei pelihimoisille ole enää tarjota.

Häviäjät ovat jo antautuneet. Sinä ja minä. Aukaise vaikka tänään tullut sähkölaskusi ja lue se tarkkaan.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Merkintöjä pyöreästä tornista

Olemme reissussa. Ei missään merkillisessä paikassa, ei edes maan rajojen ulkopuolella. Milläs sitä, näillä eväillä, kauemmas. 361 km/sivu.

Päänsä sisään kun joskus osaisi oikeita reittejä matkustaa.

Katselin unessa miestä, joka kirjoitti, ja joka myös tiesi, kuinka kirjoitetaan; ammattilaisella on ammattilaisen otteet. Unen miehen työhuoneen seinällä oli kaksi yksinkertaisilla kehyksillä varustettua taulua, jotka eivät esittäneet mitään. Niiden alapuolella oli maalarinteipin palasille kirjoitettu Beige 1 ja Beige 2. "Emäntä jätti nuo kun lähti", mies sanoi ja viittasi tauluihin päin sinijuonteisella kädellään.

Urheiluopiston hotellihuoneen kalustus, verhot ja päiväpeitteet ovat tummasävyisiä. Huoneessa on imelähkö haju ja valaistus heikko. Haju tulee suihkutiloista kuten kaikissa niissä matkustajille tarkoitetuissa huoneissa joissa olen majaillut. Lukulamppu sängynpäädyssä on kelvollinen. Netti ei toimi tai se on niin hidas, ettei viitsi mitättömien asioidensa vuoksi siihen aikaansa kuluttaa. Laajahkolla opiston tontilla rakennetaan uusia asuinkerrosneliöitä. Huurreukot porasivat ruokalan seinään reikää ja asensivat ilmalämpöpumpun siihen. Saman firman miehiä Lappeenrannasta kuin ne, jotka olivat avopäin sataman viimassa Ugissa talvella 2001. Opiston iäkkäämmän rakennuskannan arkkitehtuuri on kopioitu Wanhasta Wiipurista pyöreine torneineen. Myös opiston toimintaidea lie sieltä peräisin. En ole kysellyt. Minulle urheiluun liittyvät asiat ovat hepreaa, mutta tiesin kuitenkin, että peltiin polttopillillä leikattu reliefi eräällä seinällä esittää Wiipurin naisvoimistelijoita.

Lueskelen. Teen merkintöjä vihkoon. Haluaisin olla edes ajatuksissani johdonmukaisempi.

Mukana on Marc Chagallin elämänkerta ja Parosen aforismeja. Laukusta löytyy myös Matti Yrjänä Joensuun Rautahuone josta en ainakaan alkuunsa tahdo tolkkua saada. Kännykkään tuli tekstiviesti kirjastosta: "Varaamanne aineisto, Mussolinin elämänkerta, on noudettavissa..."

Chagall on ollut melkoinen veijari nuorena. Keikaroiva itsensä ihailija ja ikänsä väärin muistaja, arka myös. Mutta aika nopeassa tahdissa taiteellisen tiensä löytävä pitkän iän eläjä. Kirjassa kerrotaan hänen 39 vuotta kestäneestä, onnellisesta avioliitostaan. "Onnellinen avioliitto" -mitä se on? Sattumaa. Ajattelemattomuutta. Jonkun alistumista. Silkka vahinko. Helvetin suuri valhe. Yli 50 vuotta olen elänyt ja sellaista en ole nähnyt. Paitsi jos onnellisuuteen sisällytetään myös ne suuret ja pienet tragediat joita jokainen suhde sisälleen synnyttää.

Äitini isältä kuoli vaimo kun äitini syntyi. Myöhempi uusi vaimo jota sanottiin neljännesmummoksi, oli vain koukkuselkä noita joka käytti hyväkseen syvien metsien yksinäistä miestä. Ja miehen kuoltua koukkuselän sukulaiset tyhjensivät pirtin ja makuuksien alle säilötyt sukanvarsisäästöt. Koukkuselkä itse kuoli kivuliaasti yksinäiseen tienvarren huusholliinsa sitten aikanaan.

Isäni vanhemmat nukkuivat eri huoneissa kymmeniä vuosia. Ukillla oli rakastajatar 40 kilometrin päässä Nurmijoella jonne hän ajoi mopolla kunnanhallituksen kokouksen jälkeen. Kun ukki halvaantui, nukkuivat he loppuelämänsä jälleen samassa sängyssä.

Vanhimmat tyttäret soittelivat. Niiden äidin, minun ensimmäisen vaimoni,  katonrajassa ovat äänet jälleen voimistuneet. "Herra Vapahtajan" ääni käskee noudattamaan annettuja ohjeita. Hypätä vaikka tasajalkaa tunti jos niin  sanotaan. Kun olimme vielä yhdessä, ääni käski tehdä itsemurhan tai lyödä puukolla -minua. Kerran juoksin karkuun lumihankeen. Toista kertaa ei tullut sillä piilottelin ensin puukkoja, aseita ja kirveitä kunnes erosin hänestä. Nyt ääni on sanonut, ettei Nokia Missioon saa lähteä matkustamaan, mutta kymmenykset on köyhälle Kuopion helluntaiseurakunnalle maksettava. Muuten tulevassa maailman lopussa vuonna 2012 kortinjako keskeytetään hänen kohdallaan. Masennuslääkitys on kokonaan lopetettu ja neuroleptiset valmisteet ajettu minimiin. Tässä tulos.


Kuinka paljon tässä maassa on näitä mielenterveyspotilaita joiden mitättömiä eläkkeitä ovat kuppaamassa lahkolaisten häikäilemättömät koivuniemien herrat? Ah Jeesukseen Perkele!

Entinen elämäni; tuossa se vierellä puhelun päässä kulkee. Se on. Kun kuulen mainosmiehen älynväläyksen "elämä on", minulta pullauttaa oksennusröyhtäyksen. Elämä ei ole kännykkä tai sen operaattoriliittymä. Se ei ole mainos. Koskaan en hanki sellaista liittymää. Minussa itsessäni on dna.

Savonlinna on ahdas, kiemurainen kaupunki,  olen aina ajatellut. Tässä kaupungissa kävin viimeksi polkupyöräillen. Nälkämäen komealla näköalapaikalla kirjasto töröttää kuin joku tasakattoinen omakotitalo. Rakennus on kuulema saanut 1964 valmistumisensa jälkeen palkinnon arkkitehtuurinsa kauneudesta! Nyt suunnittelevat Savonlinnaan uutta kirjastoa. Miten pitkällä lienee. Fiskarsilla sen pienoismalli on ollut näytteillä viime kesänä. Lasia ja puolipyöreitä muotoja siihen ainakin tulee ja luultavasti näkymä jonnekin Savonlinnaa ympäröivään vesistöön. Entistä kirjastonmäkeä havittelee YIT matkailurakentamiseen, mutta ovat laittaneet jäihin sen yhteistoimintasopimuksen. Jotain rotia, perhana, kirosivat kaupunkilaiset.

Savonlinnaan on aloitettu myös ohikulkutien rakentaminen. Se tulee murtamaan maisemaa Haapaveden selältä nähtynä. Mutta niinhän tiet ja ihmisten rakennelmat ovat aina tehneet. Ihmisen silmään massiiviset maisemanmuokkaukset siltoineen, torneineen ja muureineen saattaa komeaa katseltavaa ollakin, mutta... no, taivaan linnuiltahan ei näitä kysellä ja liito-oravien puolesta puhujille vain naureskellaan.

Sitä paitsi kun ihminen on itsensä ajanut siihen tilaan, että päästäkseen huvi- ja massakuljetuksineen satamista sisämaahan, sen täytyy alati leventää kulkemisenkaistojaan. Peräytyminen tältä tuhontieltä näyttäisi nololta avaruudenolioista.

Muistan taas unen jota näin kun nukahdin kesken viimeisen sivun lukemisen Matti Yrjänän kirja rintani päälle keikahtaneena. Siinä seilasin kahden kosken väliä vuotavilla kanoottivituilla.

M.Y. Joensuun Rautahuone on pettymys. Alku haparoi savessa ja lopussa tarinan toinen päähenkilö ampuu haulikolla oman kämmenensä tohjoksi vaikka uhkaa toista tyyppiä sillä aseella. Miten se on mahdollista? Miksi se tahallaan olisi käteensä ampunut? Haulikossa on pitkä piippu ja ampujan pitää olla melkoisen erikoisessa asennossa saadakseen sen omaan käteensä losahtamaan. Aika kaukaa haettu sellainenkin vertauskuva, että hän tässä vaiheessa, ammuttuaan juuri isänsä, haluaisi symbolisesti vahingoittaa vain kättään joka hoivatyötä vaivaisten hyväksi niin lempeästi on suorittanut.

Alun ja lopun välillä lähihoitaja Orvon ja pyörätuoliin iäksi sidotun Neean välille syttyvä romanssikin on kaikkine raiskauksineen, pidätyksineen ja itsemurhineen parissa päivässä ohitse. Kuin joku kaataisi sankollisen sekaisen väristä solahtavaa katuojaan. Ja ne sammakot Harjunpään rivitalon päätyasunnon nurmikon rajassa olevassa ojassa; sammakot eivät kurnuta soidinmenojaan kesällä! Ne eivät kurnuta kuuluvasti muulloin, kuin sohjoisissa lammikoissa ja purojen varsilla kun kesä vasta aloittaa jään alta esiinmarssinsa.

Mitenkä Nadja Novak, tuo mainio kirjallisuusihminen radiossa, oli niin lääpällään moisen kirjan äärellä? Ja moni muukin on kehua retostanut tuota kirjaa pitkin matkaa sen ilmestymisestä lähtien.

En muuten laittaisi näin pitkää puheenvuoroa jonkun dekkarin arvostelemiseen jos sen olisi kirjoittanut Ilkka Remes tai Teemu Mäki joita ei yhden kirjan jälkeen voi muita lukea. Mutta Joensuu on jokaisessa haastattelussa painottanut sitä, että ammentaa aiheet ja osin tapahtumatkin entisestä ammatistaan rikosten selvittelyjen parista. Silloin pitää faktojen osua kohdilleen eikä kiirehtiä ratkaisujen kanssa. Siksikin Rautahuone oli pettymys, sillä muistan Pahan papin aivan erilaisen käsittelytavan, kiireettömyyden ja erilaiset tapahtumien tulkintojen sävyt.

Särkee päätä, niskaa, käsiä ja oikeanpuoleista jalkaa. Tavanomaista. Kävin kokovartalo hieronnassa. Lujanäppinen nainen muokkasi tunnin. Jaloille se ainakin teki hyvää.

Ajattelin äsken Haanpäätä ja Säisää, niiden hukkumista. Haanpää ajoi polkupyörällä tämän kaupungin halki Punkaharjulle päin vuonna 1928. Minä 2008. Tekisi mieleni alkaa talvikalastamaan jälleen itsekin. Hukkuisin sitten kun aika olisi sille kypsä.

Miksi minunkin pitää laittaa sanoja talteen? Niitähän on kaikkien suut täynnään. Vai siksikö, että talvikalastus-mietteen jälkeen hilautui ajatuksen oksalle Hiljaistenmiestenlaakso-tienvarsikyltti jonka näin Kangasalla sinä syksynä kun Kauhajoella ammuskeltiin?

Muistan aina muita asioita kuin pitäisi. Kun minun pitäisi muistaa ostaa kaupasta juustoa, meetvurstia ja tuorekurkkua, niin kauppakassista löytyykin kananmunia, hiivaleipäjauhoa ja ananasmurskaa. Tai lumilapio.

Piirsin vihkoni sivulle ukon nurinkäännettyyn metsään. Olen aihetta pyöritellyt jo useita vuosia, mutta en saa vain aikaiseksi koskaan viedä sitä eteen päin. Ja minnepä minä yhtä ukkoa kavereineen tarjoaisin. Laadukkaampia piirtäjiä on tämäkin maa pullollaan.

Vielä huominen tätä vuotta. Sitten taas räiskävät tyhjää iloa taivaalle ympäri maailman. 10 euroa per paukku ja niitä hankitaan perhettä kohden ties kuinka paljon. Mutta jos kerjäläinen kadunkulmassa pyytää lanttia mukiinsa, siihen sylkäistään mieluummin.

Olemme kotona jälleen. Pesukone ei toimi. Jääkaapissa oli vain valot. Pitäisi lähteä kauppaan mutta rahaa tulee vasta maanantaina tilille. Pakastimesta jotain sulatellaan. Tälleen se kotielämä alkaisi vaikka oltaisiin käyty Shanghaissa.