torstai 27. lokakuuta 2011

Eilisen kirjeet

Unimäki 6 Helmik. 1967

Isä!
Onko siellä Helsingissä yhtä kylymät ilimat kuin tiällä? Onko vuatetta tarpeeksi? Neuloisin uusia kintaita ja kynsikkäitä ja sukkia vuan kun langat on vähissä. Purin yhen risasen villapaejan ja neuloin siitä sukat pienimmälle. Korjasin tuon sinun naulareppusi jonka jätit viimeksi. Missä sinä nauloja nyt piät, taskuissasko? 

Kun  lähet seuraavan kerran tulemaan, niin kierrä Perttulan kautta. Käy kahtomassa, että poejilla kaikki hyvin. Että Jyrkillä ja Jarmolla villasukkia ja paijat ehyviä. Vie makkeeta mänijäisiksi, Jyrkille vatserin sekamelliä. Jarmo suattasi tykätä kurkkupastilleista, niistä joita Uatu-ukillakin aina on, niitä valakkeita. Kerrastot osta. Jyrkin pittuus jottaen 160-170, tukeva malli. Jarmo vähän pitempi, laehempi. Ei haetanne jos väljemmät hankit. Kirjottivat sieltä, että tämmösiä tarviivat. Soslautakunta kustantaa sitten loput listasta, mikä tuli kirjeessä.

Kaet sinulla rahhoo on? Minä sillä kyselen, kun viimeksi niin vähäsen laetoit, että onko se tilistä kuitannu, se ulososttomies?

Kuvvaenet tenttu-ukkoen köörissä tolskoes!

Pikku-Manteli on ummessa, maetoo ee heru. Suolalihakin on ihan kohta kaekki, ja muikut. Ukki toe kulukkiissaan kaks issoo matikkaa, tyrkkäsi kinokseen mökin takana. Tien sitten niistä keittoja. Mummolasta ja Juhanilasta olen maetoo suanut. Juho toi hevosella heiniä Luikkolahelta. Eilen olis ollut teeripaisteja puissa tuossa Kymin metässä, vaan kun en ossaa ampua.

Penakat ovat olleet kippeinä, kuumeessa, Valtolla ainahin korvatulehus, Hannelella angiina ja hampaita valittaa. Seinänrajasta on lattia jiässä eikä ovi mäne kunnolla kiinni. On sitten uamusella kirveellä auvottavissa, niin paksuksi on huurustanut yöllä. Veijo pisti kielesä kirveenlappeeseen kun jätin sen navetalle männessä ulos pakkaseen. Lähti irti lämpimällä veillä. Verinen läntti kielennahkoo jäi kirveeseen. Mehua ja teetä on Veijo pystyny vain juomaan. Seppo ja Eino ovat olleet terveitä vaekka kylymällä lattialla ryömiivät.

En tiijä...itkettää välillä tämä kaekki...jaksanko miten kaavan tämmöstä?

Ristin joka ilta käteni että jaksasin, ja sinuakin muistan vaekka tiijän, että jumalista vähät välität.

Käy siellä poekiin luona tullessasi, sano että ikävöevät kotona Unimäessä. Terveisiä kotoa kaekilta.

T. Äeti Gunilla

tiistai 25. lokakuuta 2011

Kirvesmiehen poika Lauri Viita makaa haudassaan...


...yli haudan ne marssivat vaan.


Sunnuntai 20.9.1987


Tampere nojaa kämmentään poskeeni. Ihmiset kulkevat kallellaan, aivoitta päin.

Oikealla rivi kerrostaloja, pankki, kauppa, kalusteliike. Nekalan teollisuushallien hahmot erottuvat.

Yksi kukkula taustalla sumun peitossa.  Syyssateen alakuloittama koivu harottaa lipputankojen metsikössä.

Kadun varrella siistissä rivissä jalavia. Vai lehmuksiako nuo ovat, perkele?

Miksikähän Unimäen tuomet kuolivat kun paikka jäi autioksi? Voiko puu kuolla ihmisen kaipuuseen?

Ihminen voi kuolla puun kaipuuseen. Sen tiedän jo.

Autoja murahtelee ohitse taukoja pitämättä. Kolmelta aamulla rumistelevat ensimmäiset rekat Nekalan terminaalille.

Minäkin olen ajanut rekkaa muutaman kilometrin. Rovaniemellä, Lapinlahdella, Siilinjärvellä, Kuopiossa, Helsingissä. Inariinkin kerran.

Ja dumbbereita, pakettiautoja, traktoreita, pyöräkuormaajia, trukkeja, kurottimia. Kerran ajoin Ervastin linja-autoakin pätkän.

Kun ei minun elämässäni muuta kehuttavaa ole niin kehunpa noilla.


Jos minulta kysytte, tämä näkymä ei miellytä minua. Miellyttikö se ketään vuonna 1918?

Ei pelkuruus ole ansio, yksin omistettavissa. Siitä on jakaa muillekin.

Rohkeuden jakamisessa ei ole mitään mieltä. Silloin jaetaan usein aseita.

Yksilöityminen vahvistaa yleisen tilanteen yhteiskunnassa. Palikoista vuolee sieluja hullu.



Aforismeja luin jostakin.Omiani kai.


Posion Jukka teki näytelmän ylioppilasteatterille. Sai aiheen isäni laulusta. Välitin sen hänelle:


"Yhen kerran kun jalattomat tanssi
ja sormettomat soitti kitaraa.
Kuurot siellä kuunteli
ja sokiat ne katteli
kun mykkäpojat lauloivat."

Minulle Jukka kirjoitti sotaveteraanin osan. Kuolin lopussa. Oma poika ampui minut.

Alussa tanssin tangoa pienen vaalean kanssa joka lauloi:

"Olen pieni ja hikinen tyttö vain
joka hellyyttä halajaa
kaipaa huuliinsa miljoona suudelmaa
ja sitä yhtä oikeaa."


Suudelman jälkeen menin naimisiin sen kanssa.


Tehtiin myös kuunnelma radioon: Murteellisten laulujen maa.

Siinä murhasin Heikki Valtosena nuoria naisia. Ensimmäisen Kallansiltojen alle Kuopiossa.

Viimeisen Pispalassa vanhan talon makuuhuoneeseen. Nussin niitä ensin.

Pispalasta lähtiessäni pyyhin veriset käteni huussin ikkunaverhoihin. Karkasin Marokkoon.

Murhat menivät kaverin piikkiin. Sillä oli jo entisiä tuomioita. Se oli teurastaja ammatiltaan.

Murhaväline oli Tanskasesta varastettu meisseli. Pienin tyttäreni sanoi: "Meijän isipä on semmonen meisselismies." Se katsoi kaikki harjoitukset.


Kesällä tapasin Kyröskoskella Marittan. Se on naimisissa kuin minäkin.

Olkapäätä tarvitsen. Tai muuten menen ja tapan itseni.


Lakaisen kadunvieriä ja pihoja Koivistonkylässä. Kerään veteraani Sundströminkin nortinnatsat H-talon edestä.

Sudströmin naapurissa asuu mielisairas teini leskiäitinsä kanssa. Äiti makaa sängyssä lihavana.

Kaksi isoa koiraa vahtii sängyn vieressä kun siltä valuu leipävellin sekaista sylkeä syödessä leualle. Ne nuolevat sen pois.

Tyttö istuu koirien välissä pienellä jakkaralla. Mustat silmät katsovat pisteeseen seinällä kun hän syöttää äitiään. Näin tämän näytelmän, kun vaihdoin hanan niiden keittiöön.

Käyn Kylätaskun Jussin äidin juuttuneet ikkunat aukaisemassa. Se on herttaisen valkeapäinen karjalaisvanhus.

Jussi itse ajaa joskus Tillikasta taksilla klo 3 kadunvarteen. Sille pitää käydä aukaisemassa alaovi. Se ei asu täällä.

Viimeksi se nojasi jalavaan ja kusi. Ei puhunut mitään kun kopeloi itsensä oviaukkoon.


Korjaan saunanlauteita, kokoan keittiönkalusteita, maalaan, tapetoin, remontoin, vaihdan lampunvarjostimia. Auraan ja kolaan.

Ajan nurmikoita. Koristelen lipputangot enimmäkseen puolitankoihin.

Taloissa asuu iäkkäitä rintamamiehiä. Ja niiden leskiä. Kuolema kulkee usein pihakatua.

Yksi aamu näkyi harmaiden villasukkien peittämät jalat kynnyksellä. Yksi mummeli oli tuupertunut eteiseen nenälleen. Mitä lie yöllä rapussa käynyt? Eilen olin sille vaihtanut polttimon olohuoneen valaisimeen.

Hätistelen jengiä pankkiautomaatilta. Kaupan edestä ja takaa kerään tyhjät kaljapullot.

Kioskin sinappiset makkarapaperit ennen variksia aamuyöstä.

Riitelen puolikuuron Datsunmiehen kanssa. Se ei pidä lapsista. Ainakaan jos niistä pääsee ääniä.

Yläkerrassa asuu Vanhasaaren Kalle, jolla on kurkunpääavanne ja puhemikrofoni. Kuin tynnöristä tulee sen puhe. Paras mies koko korttelissa.

Kainan Reiska on entinen nyrkkeilijä, nykyinen keilaaja. Se on ollut kovissa paikoissa sodassa. "Mutta kun olen pieni mies, ei naapuri osunut", se sanoi.

Alakerrasta entinen alkon paikallisjohtaja tuo likööriin säilöttyjä mustikoita. Hörpitään liemet ja mustikat jäävät kuin rypistyneet katajanmarjat lasipurkin pohjalle.


Voisin kertoa 138 tarinaa näistä taloista. Yhden eroottisenkin. Viime viikolla yksi nuorempi rouva J-talosta pesi pikkuhoususillaan, ilman paitaa mattoja pyykkituvassa.

Sillä oli suipot tissit ja ne heiluivat juuriharjan tahdissa kun korjasin takaseinustalla pesukoneen juuttunutta rumpua.

Ei koneessa muuta vikaa ollut kuin kolmen tuuman naula rummun ja kehän välissä. Keksin lisää korjattavaa kun minulla ei äkkiä ollutkaan mihinkään kiire.


9 kerrostaloa. 138 asuinhuoneistoa.

Säästöpankki, elektroniikka- ja elintarvikekauppa, parturi. Ahistaa kuin Jussi Parviaista.

Päiväunilla joku työnsi peukaloa perseeseeni. Huusin. Puu kaatui takanani ja oksa pyyhkäisi varjon pois.

Kirjoitin Millalle Kempeleeseen. Lähetin Soilelle kortin Ouluun.

Soitin Marittalle Hollolaan. Sanoi muuttavansa Tampereelle.

Soitin Sirkalle Kuopioon. Sillä oli kieli kipeänä.

Soitin Tapsalle Kittilään. Siellä on satanut jo lunta.

Äidille Siilinjärvelle. Veijo on joutunut sairaalaan.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Isä saapastelee lupaa kysymättä uniini

Lauantai 20.9.1986

Isä riiputtaa Uniaholta ampumaansa soidinmetsoa pyöreässä nyrkissään. Vanha espanjalainen yksipiippuinen savuaa kainalossa.

"Mihin panitte sieluni?"

Isä löytää sammalmättäästä viinapullon. Kiertää korkin auki. Ähkäisee. Oikoo nenäänsä joka pongahtelee poskelta toiselle. Isän takaraivonahka rempsottaa irrallaan tuulessa. Verinen kalloluu on puhki.

"Perkeleen patolookit kun kirvehtivät piän halaki!"


Keittiön pöytä on mäntylankkua. Sen oksankuviot ovat ruskeita ja puunsyyt ovat kuin kynttilänliekit niiden ympärillä. Tiskikaapin alta antaa loisteputki vaimeanvalkeaa valoaan maalatulla kahitiiliseinällä olohuoneesta erotettuun tilaan. Katselen ruskeapuitteisesta ikkunasta ulos kirkonkylän valaistuun yöhön. Piirtelen puiden ääriviivoja vihkooni. Petäjiä näkyy viisi ikkunasta pohjoiseen. Piirrän kruunupäisen kopeloimaan prinsessaa, vuoroaan odottamaan kaitanaamaisen ja radiomaston vilkutusta vasten isonenäisen kirves olalleen. Katuvaloon kaarran lyijykynälläni mulkkuoksaisen ja variksen raakkumaan yhden oksan tyngälle.

Makuuhuoneessa vaimo möykyttää epilepsiakohtauksessa sängynpäätyyn. Rytmikkäästi, ja aina oikealla jalalla. Keskeytän piirtämisen ja kirjoittamisen. Huokaan. Laahustan ohitse lastenhuoneen lyhyen käytävän päähän, avaan oven. Seisahdun kynnykselle katsomaan pienen yölampun valaisemaan huoneeseen. Peitto on pudonnut lattialle ja lakana on sijoiltaan eikä patjakaan ole kuin puoliksi sängyssä. Vaimo makaa yöpaita korvissa ja selkään päin kaarelle vääntyneenä jalat osittain sängynreunan ylitse taipuneella patjalla.

Nostan patjan alta tukien koko lastin takaisin sänkyyn, käännän täristävää kehoa kyljelleen, oion jalkoja, päätä, käsiä ja pyöräytän sormella suun sisäpuolta; kieli on tallessa. Nostan peiton ja peittelen, kohennan tyynyä, silitän hiestä märkiä, pitkiä hiuksia. Tyynyllä on verta ja kuolaa ja käännän sen vielä toisin päin  vaimeasti yihkivää päätä varovasti nostaen.

Istahdan sängynreunalle, hieron peiton alla tutisevaa selkää. Tuntuu, ettei kohtaus mene ohitse koskaan.

Miten paljon ihminen tuollaisia kestääkään. Vuosia. Koko ikänsä.

Entä minä?

Katson muistini muutaman vuoden takaiseen kalenteriin. Tulin elokuussa 1980 Kemiran kaivokselta yövuorosta kotiin. Vaimo makasi maha pystyssä sängyssä liikkumattomana, silmät selällään. Kieli oli kääntynyt epilepsiakohtauksessa syvälle nieluun. Survaisin keskisormeni sen limaiseen mutkaan ja vedin, vedin. Veri ja kuola tyynyllä oli kuin punainen sohjo lastukolla. Vaimo korahteli ja lellui petillä velttona. Puhalsin suuhun ja painalsin rinnasta. Korahtelu muuttui pitkäksi sisäänpäin törähdykseksi ja lepattavat huulet aloittivat katkonaisen huokumisensa.

Yläkerran jehovalaistytöt soittivat ambulanssin.

Nukahdin KYKS:n kahvion tuolille. Unessa ajoin dumbberia kaivokseen ja murskalle, eestaas. Hartikaisen Enska polki piisamihattuaan apatiittiliejuun murskan edessä. Kirosi, kun kippasin liian hitaasti kivikuormaani murskaan. Murskakartio juuttui kiinni kun nostin lavan äkkiä pystyyn ja koko kuorma humahti laariin. Pitelin kaksinkäsin Enskaa kurkusta. Enskan kasvot muuttuivat vaimoni kasvoiksi, sinertyivät. Saatananperkele, huusin.

Kahvion tyttö ravisteli kädestä. Kysyi, mikä hätänä?

Sonja syntyi sitten muutaman viikon päästä terveenä.


Pyyhin hikeä vaippaharsoon. Oion pitkiä, imekkeisiä hiussuortuvia tyynylle. Kohtaus alkaa hellittää ja hengitys muuttua tasaiseksi. Painan käteni sydämen kohdalle. Syke on vieläkin voimakas, särähtelee kylkiluissa ja takana lapaluussa.

Itkettäisi.

Sonja tassuttelee lastenhuoneesta vessaan, istahtaa unissaan lattialle. Nostan pytylle. Ohjaan takaisin sänkyynsä. Hipaisen lapsia vielä poskista, kohentelen peittoja.

Radiomastossa vilkkuu. Siilinjärvi nukkuu. Yläkerran kirjastossa on kuolleiden kirjailijoiden Mukkula. Isä lahoaa kuusenjuurella tästä kaksisataa metriä etelään. Äiti ja veljet asuvat kilometrin päässä Simonsalossa.

Haluttaa pois täältä.

Pitäisi neuvotella vaimon kanssa.

Se ei jaksa nyt, eikä huomenna. Ei vielä ensi viikollakaan. Minä päätän vähäisillä kyvyilläni, ja aina väärin.

Epilepsia, mitä se on?

Vaimo tietää kahdenkymmenenseitsemän vuoden kokemuksella. Minulle tuttua ovat verinen kinovana poskella, elottomat silmät ja kohtauksessa kaarelle taipuva ihmisen varsi. Lääkepurkit keittiön kaapissa. Sairaalaviikot ja -kuukaudet kun äiti on lapsilta pois. Hätäkeskuksen numeron muistan.

Tampereelle olen jo tilannut työhaastatteluun ajan.

Sekin on niin pimeä paikka syksyllä. Kun kävin, lapset leikkivät kuolleissa lehdissä Hämeenpuistossa ja Pyynikin pyörivä teatteri oli käännelty talviteloille. Kauppahallissa ostin viidellä markalla mustaa makkaraa. Ryppyinen ukko kahviossa ähki luodiniskemiä lonkassaan.

"Tampere on erelleenki punanen. Mää ainaskin, ja naapurin Kuokkala."

Sanoin sille muuttavani tänne.

"Jahahs, se o sitte reilu peli semmottinen. Suomessa nääs saa muuttaa mihi haluaa. Olekkos kuullu hyvähaltija-vitsisn Hämeensillan patsaista?"

"En."

Ryppyinen ukko kertoi. Vitsissä loihdittu patsas paskansi puistossa lokin päälle. Toinen patsas piteli sitä lokkia.

Nauratti.

Ei se vitsi.

Ukon silmät menivät niin viirulle, ja korvanlehti naksui.

"Nääs siihen tuli kranunsirpale Rukajärvellä. Siinon rusto, kokeile."

Niin oli kova ja naksui.

"Minunkin isä oli Rukajärvellä."

"Sielloli monen isä, nääs."

Ukon rypyt silisivät hetkeksi kun se hulautti taskumatista.

torstai 20. lokakuuta 2011

Isän sielu on hämähäkin seitti märässä kuusikossa.


Perjantai 20.9.1985

Metsäautoteiden varsilla romisevat motot kuljetuslaveteilta alas. Kömpivät levennyksiltä metsään röykyttämään telaketjuillaan sammalikot silpuksi. Ikikuuset pätkiytyvät surkeiksi tikuiksi niiden kahmaisuissa. Perässä rymistelevät toiset koneet vältteineen halkaisemaan maaemon vatsan. Polut, muurahaiskeot ja nallekannot häviävät maapaltteiden alle. Kuusentarrien salaperäiset varjot haihtuvat, eläimet kaikkoavat. Metsojen soidinreviirit, pyiden rypypaikat.., sanat kuvata tätä hävitystä loppuvat. Tulos luonnolle on sama, kuin liittoutuneiden pommitukset neljäkymmentä vuotta sitten kun yhden äijäntarrin tykit piti saada vaikenemaan. 

Istun myrskyn nuriman kelopuun tyvellä sormillani puunsyitä kaivellen. Isä ampui tähän keloon metson kun minä olin vielä niin pieni, että reppuun mahduin. Sen latva, oksat ja runko ovat räjähtäneet kappaleiksi. Alle on jäänyt muutamia pieniä kuusia ja koivu. Nyt, isäni syntymäpäivänä raavin katsettani tähän jäljellä olevaan metsäsaarekkeeseen. Kotimetsät ovat kohta muisto vain.

Kaikkien matkaliput tarkastetaan, olkaatten hyvä.

 "Saapuu shyys", aloittaa saarnansa mies ravintolavaunussa. "Vaimenevat junien kolkkeet talven lumikinoksiin, haihtuvat kesälomalaisten hiet asemien väleillä, tipahtelevat  ruosteeksi raiteisiin. Radanvarren pylväiden ja ratapölkkyjen kreosiitin haju kiristyy vanteiksi maailmaa sahaavien ratalinjojen ympärille..."

"Kuuntele! Olin pappi. Virka on viety, juotu. Naitu kirkkoherranviraston kanslistin ruskealla pöydällä, pyyhitty lattioilla ajelehtiviin virkatodistuksiin, heitetty paperitolloina roskakoriin. Kuka radanvarren asukkaita rakastaa? Jeesusko, joka mutisi opetuslapsilleen, että kellä korvat on ne kuunnelkoot?"

"Mistäs tuollainen takkuparta tulee? Olet kuin sullipinoon puristuksiin jäänyt."

"Metsästä."

"Ota hömpsy. Tule opetuslapsekseni oikealle puolelleni, suntioksi avaraan kirkkooni. Pannaan Herran huone raiteille kulkemaan."

Oulu haisee. Kannattelen virkaheittoa pappia asemalaiturilla. Kaljan kastelema villapaita venyy. Ketjussa roikkuva risti on takertunut sen nurinoikein-silmukkaan kauluksessa. Toinen kenkä puuttuu. Konduktööri heittää puhkituhman, ruskean laukun asemalaiturille, irvistää ja nakkaa sinisen tennarin sadevesirapakkoon.

"Herra on hyvä ja jatkaa Rovaniemelle seuraavalla junalla, jos selviää."

"Konduktöörin sileään mieleen tuli särö", tirskahtaa entinen pappi.

Botnian tiskillä kerron:

"Vuosi sitten soitin täältä Letkunpuiston puhelinkopista äidille. Se sanoi, että Mauri on hirttänyt itsensä."

Reissuun lähtiessäni kävin Maurin luona. Juotiin kahvia termoksesta työkalupakkien päällä istuen. Mauri kiroili.

"Kymmenen sentin mittavirhe keittiökalusteissa, perkele!"

Sanoi, että sormiin koskee. Kävelikin kierossa: "Sivut kippeet, helevetti." Viimeksi oli kulkenut Viipurissa kirkonkupolien kuparikatteita uusimassa.

Mauri kävi isän kanssa kalassa Juurusvedellä: "Yhen kerran ui hirvisaatana verkkoon!"

Maurin oma isä räjäytti dynamiitilla Nilsiän Syvärin pohjaan itsensä ja veneensä. Aarnesta löytyi vain muutama suolenpätkä arkkuun laitettavaksi. Vedestä nostivat kuiville myös vähän veneen osia, kokan ja perätuhdon.

Mauri oli äitini siskon poika, kymmenen vuotta minua vanhempi.

Entiselle papille ei tarjoiltu enää. Tilasin pannullisen kahvia. Viraton veisasi: "Minä mainio olen mato matkamies  vaan..." Se nukkui silmät puoliksi auki. Minulta vasta alkoi vetoketju päästä aueta.

"Että Oskarinpenttikin se ampui itsensä, ja Vartiaisen poika. Kaksitoista onnetonta aiemmin ja kaksitoista myöhemmin.

"Opetuslapsetko?", havahtui viraton.

Armaalan Taisto hävisi merille, isä tukehtui oksennukseensa. Vaimoni kouristelee epilepsiakohtauksissa, sekoittaa Jeesuksen ja Nästärän Tuomaan keskenään. Punaista ja sinistä maalaa tauluihinsa. Hiilellä karikatyyrejä tutuista, minustakin piirsi; suihkutti fiksatiivia liikaa ja räkätappi valui nenän alle.

Appiukko värjäsi Miranolilla kaikki tintinpöntöt punaisiksi.

"Sinistä lippaan, hähää!", karjaisi viraton kyynärvaralta.

Itkin hihaani vähän.

Pubin ovesta solahti sisään Soile. Viraton kolahti tuolilta. Kadulle nirskahti vilkkuauto, korjasi kyytiinsä pudonneen.

Kävelin Soilen kainalossa Isokadulle. Soile kirjoitti mustakantiseeni: Hienoa, että olet täällä. Metsänlapsi, mörökölli, rakastettava.

Muisteltiin suukkoja KYKS:n hississä. Tulehtunutta umpilisäkettäni. Se puhkesi, koska minulla oli niin ikävä. Tai koska Kallanvintillä Erja manasi sen tulehtumaan. Isä oli juuri haudattu vinoine nenineen. Se murtui Ladan selkänojan ja takapenkin välissä. Äiti ei jaksanut vetää jaloista isää ulos. Jos olin mukana, minä vedin, pumppasin oksennuksen pois keuhkoista.

Anna anteeksi isä kun en ollut.

"Itke vain, minulla on iso kyynelämpäri", sanoi Soile.

"Ja isot tissit", nyyhkäisin.

Nauratti. Mentiin sänkyyn.

"Ensi kesänä alan rakentaa Unimäkeen erämajaa. Rakennuslupa on jo, ja seinähirret tiedossa."

"Tulenko käymään?"

"Tule vain, mutta sinne ei vedetä sähköjä eikä ole bideetä. Kaivolla sanko ja sankossa kauha."

"Ei haittaa."

Viiden aikaan joku soitti ovikelloa. Alakertaa valvottaa, yksi sängynjalka on lyhyempi kuin muut. Panin pöydältä psykiatrisia hoitomuotoja käsittelevän kurssikirjan sen alle.

Soile lähti kahdeksaksi Heikinharjuun hoitamaan hulluja.

"Nuku sinä", sipaisi partaani ja meni.

En nukkunut.

Kirjoitin Kalevan reunat täyteen kun vihkosta loppuivat sivut. Löysin kuitteja ja valkoisia kirjekuoria pöytälaatikosta. Kirjoitin elettyä vuotta pois. Kun sanat loppuivat, piirtelin paperilappusille hirtettyjen hahmoja ovien yläkamanoihin ja kattopalkkeihin kuin Kalervo Palsa. Taiteilin niille flanellipaidat, pussihousut, jatsarit ja reput selkään.

Kun olin tyhjä, virtailin Oulun kaduilla hetken ja nousin junaan. Ravintolavaunussa nuokkui sama viraton pappi kaljamuki nenänsä alla.

"Et jatkanutkaan Rovaniemelle?"

Se ei muistanut minua. En selittänyt. Sillä oli silmä musta ja ylähuulessa kuivunutta verta.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Ottoeinarin päiväkirjasta 10 (viimeiset sivut)


Torstai 3.8.1978 Hyvämaineisen saaressa

Soutelin saaren rantaan melkein heti töiden jälkeen. Poimin sankollisen mustikoita rantaa kiertävästä kuusikosta. Niitä ei tänä kesänä ole kovin paljoa tullut tavallisiin paikkoihin mantereella. Pahkapentti sanoi päivällä, että Hyvämaineisen saareen kannattaa mennä mustikkametälle. Houkuttelin Vaulasofiaa mukaani, mutta sen piti mennä illaksi taas siivoamaan linja-autoja.

Eilen ja tänään paneloitiin mökin laipiot. Kuparinaulojen vasaroiminen on aika vaativaa työtä. Vääntyvät helposti ja kun kannat ovat pyöreät, niin vasara luiskahtaa siitä helposti paneeliin ja tulee runtu. Oksakohtaan  pyöräytin käsikairan pienellä terällä esireiän, ei olisi kyllä muuten uponnut. Naulausrivit piti saada kulkemaan suoraan ja silloin ei voi oksaa kiertää tai jättää naulaa lyömättä. Turusvilleltä sekin homma kävi. On varmaan monta miljoonaa naulaa elämässään hakannut "terävä piä eellä puuhun" niin kuin se itse sanoi. Se täyttää ensi sunnuntaina 60 vuotta. Sanoi syntyneensä kapinavuonna 1918 punikki-isän kuudentena siitoksena. Sen jälkeen ei siihen perheeseen ketään enää syntynytkään. Isä oli viety alkukesästä eikä se takaisin enää tullut. Isä ei ollut osallistunut itse kapinaan, mutta oli ollut sillä kylällä tunnettu kommunisti. Sen se Turusville vielä sanoi ja sitten napsautti suunsa kiinni. Näytti, että sille teki ikävän olon itselleen tuntemattomasta isästä kertominen.

Yksi toinen päivä Turusville  puhui vähän omasta sota-ajastaan kun siitä kysyin. "Melekkein koko huviretken tein, vuan ihan lopussa tuli sirpalesaatana tuohon koepeen." Samasta kranaatista oli kuollut ensimmäistä päiväänsä poteroon komennettu poikanen ja toinen Turusvillen ikäinen veteraani. "Siellä ne sen suolet roikkuivat kesäpusakan mutkassa petäjänjuurakon piällä kun minua alettiin raahata taaemmas..." Sanottuaan tuon Turusville komusi taukolinjakkaasta ulos, pani sätkän holkkiin ja kävellä linkkasi vähän matkaa maantielle päin, seisahtui portinpielipaaden eteen ja katseli mäntyjen latvoihin harmaatukkaista päätään puistellen.

Sunnuntai-ilta 6.8.1978 kotona aitassa

Vähän sataa vaikka pilviä ei juuri taivaalla ole. Eilen ja tänään pinosin isän kanssa loputkin halot ja saunapilkkeet liiteriin ja yhteen tyhjään latoon. Niitä on varmaan kuusikymmentä mottia jos ei enemmänkin. Mitattiin silmämääräisesti koska isä on ikänsä tehnyt polttopuita niin ei sen tarvitsekaan mitan kanssa ookailla. Syksymmällä pitää tehdä vielä toinen samanlainen pumpsi jotka menee sitten myyntiin. Rasiin kaadetut koivu- ja leppänrangat on kaikki karsittu jo ja kerätty metsästä navetanpäätylanssiin, ja niitä kyllä riittää.

Pikkusisko on parantunut kokonaan. Äidin pitää sitä toppuutella, ettei vielä yrkäile mihinkään raskaampaan hyppelyyn. Ensi viikolle oli tullut kutsu loppukokeisiin sairaalaan. On siellä kaksi päivää. Isoveli oli nyt viikonlopun käymässä. Isä lähti äsken viemään sitä yöjunalle. Silläkin alkavat kohta opinnot. Se on kasvanut pituutta, tai minusta näytti siltä. Ja kun oli kasvattanut viikset, niin tuntui vieraalta aluksi. Se on tavannut jonkun tytön viime keväänä ja menevät kuulema kihloihin lähiaikoina. Äiti ihmetteli, ettei se tuonut miniäehdokasta näytille. "Ei se voinut kun meni viikonlopuksi Imatralle." "Mittee se sinne?" "No, kotonaan käymään." "Jaa, sekö on Karjalanlikkoja? Näytähän ees kuva." Velipoika kaivoi lompsastaan värillisen kasvokuvan josta katsoi nauravainen nuori nainen. "Onpas tytöllä sysimusta hiuspehko", sanoi äiti ja näytti kuvaa isällekin.

Tiistaina 8.8.1978 leikkimökissä iltapimiällä

Eilenaamulla lähdettiin isän kanssa jo neljältä järvelle. Nostettiin kalaverkot luotojen kupeilta. Niissä oli muutama kuha, lahnoja ja haukia. Jokunen iso ahvenkin oli tarttunut selkäevistään. Sitten isä ajoi minut toiselle puolelle rantaan josta Pahkapentti ja Vaulasofia hakivat kyytiinsä ja ajettiin tänne työmaalle. Aika pitkä päivä siis eilen kun vielä illasta jatkettiin laituriarkun valannalla isännän kanssa. Sitä olin laudoittamassa päivällä Turusvillen apuna. Ensiksi piti piikata käsin lekalla ja vanhalla porakangella pohjakallioon kolot tartuntaharjateräksille ja sitten tehdä raudoituskehikko ennen kuin pykättiin vormaus ympärille. Nyt on vesi alhaalla, niin ei jäänyt kuin yksi laudoituskierros veden alle.  Koko oli 2x1x0,5. Betonia meni kuution verran, mutta onneksi on iso hihnamylly niin saatiin valu pariin tuntiin tehdyksi. Mutta melkoinen lapioiminen myllyyn ja sitten ruukin kärrääminen kapeaa laakonkia pitkin viiden metrin päähän rannasta. Yhden satsin kanssa mulskahdin järveen, perhana. Pahkapentti oli tikahtua nauruun kun kiskoi minua ja kärryä sieltä pois. Virnuili: "Ennen ei kenestäkään kärräriä tule ennen ku se on siihen hommaan kastettu..."

Vaulasofia lähti äsken pyöräilemään kotiinsa. Kun oli rakasteltu, puhuttiin työmaan jälkeisestä ajasta. Ihan selvää se on, että tykätään niin paljon toisistamme, että ei se tähän lopu. Lukio pitää molempien saada käydyksi, se päätettiin, vaikka Turusville päivällä vähän virnuilikin nuorten tekemille päätöksille kun siihen suuntaan ääneen tauollakin juteltiin. Mutta sitten se sanoi, että nuorten maailma on nykyisin ihan toinen kuin silloin kun piti tappajaksi opetella.  "...yrittäkee ja kovasti, elekkeekä sotaintoiluihin osallistuko", se sitten sanoi vakavalla naamalla.

Tuossa leikkimökin takana pienen kuusen oksassa on ampiaisilla pesä. Melkoisen kokoinen ja pörräävät siinä ympärillä, mutta pistänyt ei ole vielä vaikka siitä joka päivä kuljetaan ohitse. Tottuukohan ampiaisetkin ihmisiin? Kotona aina hävitettiin räystäsalusista ja navettasolasta ampiaispesien aihiotkin heti kesän alusta. Joskus joku jäi huomaamatta ja sitten sai niitä pelätä kun hangottiin heiniä rehulatoon. Äiti ei ainakaan kestä yhtään ampiaisen pistoa kun sillä alkaa henkeä ahdistamaan. Isä taas ei mokomien pistoista paljoa perusta, mutta käärmeeltä se litistelee kepillä heti pään jos navettapolulla yhyttää. Minua yksi puraisi pienempänä, mutta ei sääreen tullut kuin kaksi pientä, vähän aikaa punoittavaa reikää. Ihmettelivät, kun ei edes turvottanut. Ukki sanoi, että ei kyy tyhmä ole että se ensimmäiseen iskuunsa kaikki myrkyt tuhlaisi. Se vain pelottelee ensin ja jos et usko, niin tömäyttää koko latingin.

Perjantai 11.8.1978 Vaulasofian luona illalla

Eilen oli Laurin nimipäivä. Saikaranlassi ei nimipäiviään enää vietä.  Eilen minulla myös oli vapaapäivä koska olin sen hautajaisissa. Siellä eivät papit puhuneet kun se ei kuulunut kirkkoon, mutta sen väsyneen näköinen isä sanoi muutaman, raskaan sanan, ja velisulevi sekä yksi sen toimittajakaveri harrastajateatterista. Väkeä oli paljon. En tiennytkään, että Saikaranlasse oli niin pidetty. Tiedoksi tuli myös, että sillä oli aivokasvain ja se oli perisyy itsemurhaan. Kun arkku oli avoinna hautausmaan ruumishuoneen ovella, Juliamarketta pani ensin kaksi sormeaan huulilleen ja painoi ne sitten nyyhkyttäen Saikaranlassen rauhallisen näköisille huulille. Minäkin hyvästelin Lassen laittamalla käteni sen kylmälle kädelle jotka oli laitettu kahtapuolen ruumiin sivua valkeiden kääreiden päälle. Haudalla soitti sen toimittajakaveri kitaraa ja lauloi englanniksi beatlesin Yesterdeyn. Taisivat kaikki itkeä sillä beatlesit olivat Saikaranlassen mielimusiikkia.

Tänään olin viimeisen päivän Pahkapentin töissä. Turusvillelle jäi mökissä vielä paljon tekemistä ja oma rantasauna sillekin kohdalle rakennetaan. Kaivinkone kävi jo pohjankaivuulla ja levittämässä sorapatjan. Linjapukit tehtiin vielä ennen minun lähtöä tänään ja vedettiin linjanarut osinpäin kohdilleen. Vähän haikeaa oli lähteä pois, sillä pidin Turusvillen kuivasta huumorista ja sen hyvistä neuvoista. Sanoi se mullekin: "... eipä pitkään aikaan ole ollut yhtä nohevaa apumiestä hänellä, että jatkahan vain tälle alalle kun sulla näkkyy tuota laskupiätäkin olovan. Vuan tähtee tarpeeksi korkeelle ettet selekääsi tarvihe montuissa ja telineillä keikkuissasi särkee..."

Toisen mökin asukkaiksi tuli tällä kertaa kolme saksalaista pariskuntaa, nuoria ihmisiä nekin. Heti alkoivat saunoa ja molskutella järvessä, ja ilman rihmankiertämää kaikki kerralla! "Ee nuita sak´manneja kyllä yhtään hävetä, saatana", totesi Turusville omantapaisesti kun katseli laiturilla toisiaan halailevaa, alastonta nuortaparia. "Kohta ne varmaan naipikin tuossa silimien alla kunhan tuo mies tuosta vielä kovennoo..."

Minä sain kotoakin vapaan viikonlopun eikä Vaulasofiankaan tarvitse siivota nyt yhtään linja-autoa eikä toimistoa. Huomenillalla aikoivat Pahkapentti ja Astamirjami lähteä taas kaupunkiin humpalle ja ottavat minut ja Vaulasofian kyytiinsä. Houkuttelin isää ja äitiäkin lähtemään. Empivät, mutta ehkä ne tulevat sinne omia aikojaan koska alkaa olla viimeisiä kesätansseja. Esiintyjinä ovat Reijo Taipale ja toisena Pauli Räsänen, että varmaan on tungosta.

Maanantaina alkavat sitten lukioaherrukset. Eipä ole paljoa kerennyt miettiä sitä ja nyt, kun koulun alkaminen on ihan tuossa kohta, niin kummasti ajatus sen parissa askartelee. Mutta liekö tuo muuta koulunkäyntiä kummempaa. Minulle kun se on niin helppoa ollut tähänkin saakka moneen kaveriin verrattuna.

Kesän saldo on ollut kuitenkin elämäni paras Saikaran kuolemaa lukuunottamatta, ja kun pikkusiskokin selvisi aivokalvontulehduksesta. Opin paljon rakentamisesta ja kun tuli Vaulasofia siinä mukaan kuin suunniteltuna, niin voiko ihmisenalku parempaa kesää koskaan kokea.

Tämän vihkon kaikki 200 sivua täyttyvät näihin riveihin sopivasti. Aloitanpa sitten lukiovihkon ensi viikolla. Ja kirjetarpeita pitää hankkia sillä emme varmaan joka päivä tapaa Vaulasofian kanssa...

maanantai 17. lokakuuta 2011

Ottoeinarin päiväkirjasta 9


Perjantai 28.7.1978 illalla, kotona aitassa. 

Sade ropisee kattoon, väsyttää. Toisen seinustan ikkuna antaa pellolle, mutta katselen tästä pienemmästä kotitalon pihamaalle päin. Pahkapentti toi minut töistä jo kahden aikaan iltapäivällä koska hänellä oli menoja. Vaulasofia oli mukana. Ne olivat kahvin verran kylässä. Kerkesin esitellä sillä aikaa vähän Vaulasofialle kotiani. Käytiin navetassa, täällä aitassa ja laitumella katsomassa lehmiä, sitten niiden piti kiirehtiä jo pois. Isää ja Pahkapenttiä vähän hymyilytti kun tultiin laitumelta pihaan käsi kädessä ja kun halattiin auton luona toisiamme.

Päivällä kävi setä vaimonsa kanssa työmaalla. Setä sanoi, että tultiin tekemään taas tämä valvontaisku. Se on virallisena valvojana Pahkapentin rakennuksilla ollut ennenkin ja kävi nyt kolmannen kerran tänä kesänä. Sanoi, että kylläpä se tuo Turusville osaa nämä rakentamiset paremmin kuin hän, mutta pitää näitä lanketteja täytellä kuntaa ja vakuutuksia varten. Kysyi Pahkapentiltä: "Mitenkäs se tuo veljenpoika Ottoeinari on kovasta rakentamiskesästä selevinny?" Pahkapentti siihen: "Hemmetti että on vilihakka tekemään, ja meinovaa viijä hyvänmiehen lisikseen  talosta tyttärenkin!". Iski sitten silmää ja setää nauratti. Annoin vaivihkaa sedän vaimolle paperipussissa Reubenin ja kiitin lainasta. Vähän kyllä punastutti.

Vielä reilut kaksi viikkoa ja sitten alkaa lukio. Kesätyöt ja -yöt ovat sitten ohitse. Mitenhän me Vaulasofian kanssa...

Luen nyt helpppolukuista kirjaa, Frederik Forsythen Shakaalia. Ei jaksa raskaampaa. Se satakielen surma oli aika luettava töiden ja kaiken päälle, ja Reuben jonka luin kuitenkin kannesta kanteen vaikka aluksi tuntui, että miksi, kun käytännössä ne seksiasiat kuitenkin sitten oppii. Mutta oli siellä paljon sellaista, jota ei tulisi ajateltua jos vain tekisi niin kuin Turusville sanoi, että kyllä luonto tikanpojan puuhun nostaa. 

Kysyin Turusvilleltä, että tietääkö se mikä on G-piste ja tohtori Grafenbergin joka on sen asian tutkinut.

"Huttustohtori on kjyllä tuttu tuon sotajalankampuran takia, mutta että Gra.., Grah... siis mikä pjerkele se oli?" 

"No se on semmoinen tohtori, jonka mukaan on nimetty naisten G-piste."

"Mikä vitun G-piste!?"

"Niin juuri, mistä tiesit?", vastasin ja voi että Turusville räjähti hohottamaan.


Sunnuntai 30.7.1978 leikkimökissä iltasella

Lämmintä, aurinko on jo painumassa tyynenä lillottavan järven taakse

Eilenillalla oltiin kaupungissa saakka tanssimassa. Vaulasofian isä ja äiti ovat kovia humpaltamaan ja ottivat meidätkin kyytiin. Äiti vei minut Vaulasofian luokse iltapäivällä, saunoin siellä ja muutenkin oli mukavaa. Opeteltiin niillä Astamirjamin opastuksella zazazaata ja se tuntui mukavalta tanssilta. Sitten illalla, kun lavalla soi jossakin vaiheessa "rytmi boleron kun kaikuu taas, saavuthan keinumaan, käsivarsilleni armahin..." niin oli tosi hyvä tunne, kun osasi jo perusaskeleet.  ..."tanssiessas kanssas häipyy muu, aikakin seisattuu", ja Vaulasofian silmät loistivat... Illan esiintyjät olivat Rauli Badding Somerjoki ja Eero Aven yhtyeineen. 

Hermannihannesta näin kahviossa tauolla Se sanoi, että Pattinki laalelloo kännissä, mutta en minä huomannut. Se itse oli ympäripäissään. Oli  linjakyydillä tullut, mutta kyseli meiltä paluukyytiä. Sanoin, että auto on täysi, että etköhän sinä parhaiten pääse sillä, millä tulitkin. Tuumasi siihen: "No,jos eivät tuas putkaan hilloo..." Aika juopotteluksi on silläkin elämä sitten mennyt.

Isä toi minut jo tänään tänne työmaalle kun se menee huomenaamuna aikaisin kaupunkiin asti asioille. Traktorin voimasiirrosta särkyi nivel eilen kun tehtiin polttopuupilkkeitä. Aikoi ostaa samalla suodattimet ja öljyt, että voi huoltaa puimakautta varten kaikki koneet. Meillä on tänä kesänä ohraa neljä ja puoli hehtaaria. Nyt on meidän tilan koko pinta-ala turkasineen melkein sata hehtaari, metsää ja suota siitä on yli puolet, mutta aikamoiset lahjaverot tuli Turkasen testamenttaamasta alasta ja muista "hyövyistä", niin kuin isä sanoi. Varmaan myydään metsää ensi talvena, että saa ne maksetuksi.

Alkuillasta ulkona käydessäni katsoin linjavaunun vierestä, kun alastomat saksalaisnaiset kirmasivat rantasaunasta järveen. "Hukkaviivoo siinä tuas oekeen urakalla huuhellaan", sanoi Turusville samaisesta näystä  viime viikolla kun ne polskivat ja metelöivät ilkosillaan keskellä päivää. Sanoin sille, että otanko valokuvia niin voit viedä eukollesi todisteen millaisella työmaalla olet töissä. "Elä perkeleessä härnee! Se hirmu kyllä tappasi minut jo siitä, että kahtelen nuita polskijoita jos tietäisi..."

Tiistai 1.8.1978 leikkimökissä

Ulkona on pimeää jo. Havahduin äsken kuselle eikä heti tule uni.

Töiden jälkeen uituani kävelin maantietä kylälle päin vanhan kivisen kilometripylvään kohdalle ennen kuin Vaulasofia kerkesi tulla pyörällä vastaan. Tultiin sitten tänne. Rakasteltiin ensimmäisksi ja sitten mentiin uimaan ja sitten rakasteltiin uudestaan. En osaa tästä tunteesta mitään kirjoittaa, se on niin kaiken kattavaa. Pitäisi varmaan ruveta lukemaan enemmän runoja. Runoilijathan ne ovat kaiken näistä sanoneet. Eino Leino kyllä sortui aika alakuloisiin päätelmiin rakkauden kaaresta. Äidillä on sen romaaneja ja muutama runokirjakin joista muistuu mieleeni nyt se ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden yllä täysi kuu...niistä sydämeeni laulun teen...

Vaulasofia lähti äsken. Sen pitää aamulla ennen tänne tuloaan käydä kaksi linja-autoa siivoamassa. Astamirjami sanoi, että kun Vaulasofialla alkaa lukio, niin pitää palkata siivooja firmaan. Meinaavat ostaa kaksi linja-autoa lisää kun ovat turistimatkat lisääntyneet. Yksi ajaa Leningradiinkin eikä se reitti kuskeista ole mikään kovin haluttu kun matkustajat ovat enimmäkseen kännissä oksentelijoita ja rajalla on oltava koko ajan erityisen tarkkana.

Alan nukkumaan. Ehkä näyttää taas yhtä mukavaa unta Vaulasofiasta kuin viimekin yönä.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Ottoeinarin päiväkirjasta 8


Lauantai 22.7.1978 Kotona aitassa illalla

Hilppahellevi pääsee ensi viikolla sairaalasta. Rokotukset on määrätty koko perheelle. Isä ja äiti ovat sen jo saaneet. Isoveli oli tullut eilen Helsingistä ja aikoi myös sen hankkia. Minä käyn ensi viikolla piikityksellä. Sanoin Pahkapentille ja muillekin, että pitäisikö niidenkin se ottaa niin Turusville murahti, ”pjerkele, ei sattunu kuulakaan Rukajärvellä aivoihin niin mitenkäs se miljaarti kertaa pienempi virus sitten…”

Tänä viikonloppuna en voi tavata Vaulasofiaa kun niillä on kiireitä äitinsä firmassa. Sen tehtävänä on imuroida ja pestä autot jokaisen pitemmän kyydityksen jälkeen. Pahkapentti ajaa Kekkosen seurueen sinne patotyömaalle. Sanoi, että nimilistassa oli ollut ministeri Johannes Virolainenkin.

Eilen piti tehdä inhottava työ eli yläpohjan eristys. Lasivilla kutitti ja aivastutti peevelisti. Turusville sanoi, että homman jälkeen menet suoraan järveen niin viileä vesi pumpsauttaa sulkeutuvista ihohuokosista lasinsirut pois. Tein niin ja helpotti ihmeesti.

Sunnuntai 23.7.1978 klo 22 aitassa

Saikaranlasse on ampunut itsensä eilenillalla. Sillä oli ollut riitaa Juliamarketan kanssa joka on heilana ollut tänä kesänä. Juliamarketta oli sanonut lopettavansa suhteen Saikaranlassen juopottelun takia ja noussut Joensuuhun menevään linjakkaaseen.

Saikaranlasse oli mennyt isänsä luokse Mataranmäkeen, ottanut sieltä pistoolin ja rannan venevajassa ampunut itseään sydämeen. Oli kirjoittanut viestilapun: ”Elä Juliamarketta pahastu, mutta sinun takiasi en ammu itteeni päähän että voit viimesen suukon antaa ehhyille huulille. Isältä pyyvän anteeksi kun likasin siantappoasseesi, syytönhän sinä tähän olet. Lasse.”

Saikaransulevi näytti lappua kun kävi tänään. Se oli löytänyt veljensä kun oli aikonut verkoille. Lappua se ei ollut näyttänyt poliiseille, sanoi, että ne olisivat sen vieneet arkistoihinsa eikä sitä sieltä olisi heti saanut. Aikoi soittaa Juliamarketille asiasta. Isä huokaisi raskaasti ja katseli pihalle monesta ikkunasta ennen kuin rauhoittui istumaan vakipaikalleen pöydän päähän. Ne on serkuksia ja olleet aina yhteyksissä. Niin kuin minäkin Saikaranlassen kanssa vaikka se viisitoistavuotta  vanhempi olikin. Isä niiltä oli nyt joutunut sairaalaan kun oli rinnasta ottanut.

Saikaranlasse kirjoitteli lehtiin elääkseen ja teki näytelmiä ja oli niitä joskus ohjaamassakin. Toissakesänä se sai maakuntalehdessä isot ylistykset Nilakanrannan Rantarosvoista. Hyvä näytelmä se olikin kun käytiin koko perhe se katsomassa.

Saikaranlasse sanoi minulle, kun kirjoittamisista tuli puhetta: ”Poika, kirjoita, kirjoita mitä vain aina mieleen juolahtelee ja mitä ympärilläsi tapahtuu niin niitä on sitten hyvä eläkeukkona keinustuolissa lueskella. Eihän sitä elämäänsä muuten muista.” Istuttiin sen kuplavolkkarissa silloin Lainasinikan kanssa ja kasettisoittimessa lauloi Markku Aro.

On aika surullinen olo nyt.

Maanantai-ilta 24.7.1978 leikkimökissä. Hyvät ilmat jatkuvat, liiankin kuivaa jo.


Vaulasofia jäi yöksi tänne, sai luvan isältään. Nyt se on rantasaunassa saksalaisnaisten kanssa kun se osaa saksaa jonkun verran. Ne lähtevät huomenna ja uusi ryhmä tulee keskiviikkona. Kummallista siellä Saksassa, ei suomalaiset nuoret naiset ryhmissä noin vain matkustele, en minä ainakaan semmoisista tiedä.

Hilippahellevi pääseekin jo huomenna pois sairaalasta. Kaikki kokeet on otettu ja saatu selville mikä aivokalvontulehduksen aiheutti. Pahkapentti käytti minua päivällä rokotuksella ja otti sen itselleen sekä Vaulasofialle myös. Että onneksi tästä surusta selvittiin näin.

Saikaranlassea ajattelen. Onneksi se ei lapsia ja perhettä hommannut niin kuin viime keväthangilla itsensä metsään hirttänyt kunnaninsinööri. Siltä jäi kolme tyttöä ja yksi minun ikäinen poika miettimään, että miksi. Se oli sairastellut viime aikoina ja kai se siitä johtui. Sen vaimokin oli laihtunut luurangoksi kun näin sitä koulun juhlissa joskus. Juoruilivat, että siinä perheessä nyrkki heilahti aina, kun isäntä haki konjakkia kaupungista.

Tiistai 25.7.1978 leikkimökissä puoliltaöin, pimeää.

Oli meillä yö!

Minä en tarvinnut kondomihankinnoista huolehtia sillä Vaulasofia oli löytänyt aukaisemattoman paketin siivoamastaan linja-autosta sunnuntaina. Eka yrityksellä laukesin jo, kun laitoin kondomia paikoilleen, mutta sitten toisella yrittämisellä alkoi onnistumaan vaikka jännitti niin vietävästi molempia. Kun immenkalvo puhkesi, Vaulasofia voihki hiljaa ja kynsi selkääni.  Jälkeen päin se sitten käpertyi kainalooni ja nyyhkytti hiljaa. Säikähdin, mutta se sanoi, että on niin onnellinen ettei muuta voi kuin itkeä. Yritettiin sitten nukkua, mutta uni ei tullut ja mentiin järveen uimaan ja pesemään tahraantunutta lakanaa. Ja sitten koko loppuyö…

Nyt en tiedä, miten päin olisin.

Keskiviikko 26.7.1978 leikkimökissä illalla, pilviä kerryttelee taivaalle ja tuulee.

Hilppahellevi on kotona. Soitin heti aamulla tyhjästä mökistä kotiin ennen kuin uudet turistit saapuivat. Isä vastasi helpottuneen oloisena. Oli lääkäri määrännyt pitkän antibioottikuurin eikä ainakaan kahteen viikkoon saa rasittaa itseään lainkaan. Kuukauden päästä on lopputarkastus ja jotain kokeita sairaalassa.

Isä puhui Saikaranlassesta. Ruumis on viety avausta varten keskussairaalaan.  Epäilevät, että on jotain muutakin syytä ollut tappaa itsensä kuin naishuolet. Ainakin se humalassa kolarointi, siitä saatu tuomio ja kortin menetys. Sakkojakin aikamoisesti määräsivät koska oli muitakin kyydissä. Mutta miten sillä niin nopeasti asiat alkoivat jumittaa? Äiti niiltä on kuollut jo, kun veljekset olivat vielä alle kouluikäisiä. Minä en äitiä kerennyt nähdä, valokuvia vain niiden isän tuvassa, kirjahyllyn reunalla. Isä ajoi taksia ja kun jäi eläkkeelle, jatkoi Saikaranlassen pikkuveli siinä ammatissa.

Saikaranlasse suoritti lukion, mutta ei jatkanut opintoja vaikka olisi lahjojakin ollut. Armeijan jälkeen se oli vuoden jossakin etelässä, mutta palasi hissukseen takaisin. Eikä puhunut minullekaan siitä ajasta. Mitä lie sattunut? Joku naisjuttu varmaan meni sielläkin mönkään. Kirjoittamalla se hankki minkä hankki. Voi että minua harmittaa kun se sillä tavalla…

Isä sanoi myös, että joku vanhempi nainen oli käynyt Turkasta kyselemässä. Olivat kuulemma olleet joskus nuoruudessa kirjeenvaihdossa ja tämä oli käynytkin Turkasen luona, mutta silloin ei asia ollut sen kummemmaksi tullut. Oli jäänyt leskeksi se mummeli ja ihan vain yksinäisyyttään olisi käynyt Turkasta tapaamassa. Oli näyttänyt jonkun kirjeen isälle ja isä sanoi, ettei olisi uskonut Turkasen semmoisia kirjoitelleen.

Mitähän kaikkea mielenkiintoista niissä kirjeissä lie ollutkaan?

tiistai 11. lokakuuta 2011

Ottoeinarin päiväkirjasta 7


Maanantai 17.7.1978 Hyvämaineisen saaressa

Soudin tänne. Halusin olla jossain muualla illan kuin leikkimökin hämärässä. Nyt ei haluttanut edes nukkumaan kun on mielessä pikkusiskon vointi. Soitin päivällä kotiin saksalaisnaisten vuokraamasta mökistä, muualla ei ole puhelinta. Pyysin anteeksi sillä englannillani minkä taidan ja että on välttämätöntä saada soittaa. Of course, not good, sanoi se vähäpukeisin, isorintaisin punapää ja nuolaisi hellalla kiehumassa olevasta kattilasta nostamaansa lusikkaa. "Mmjuuumh, mjam.., shcönen knabe", tai jotain sinne päin se vielä sanoi, maiskautti suutaan ja viittasi lusikkakädellään huoneessa olevalle toiselle, vaalealle pisamanenälle. Iski vielä silmää kun vilkaisi minua.

Äiti vastasi puhelimeen. Oli itkuissaan. Selitti, että kyllä se Hilppahelleviin aivokalvontulehdus tuli, mutta koska ajoissa saatiin sairaalaan, niin isommat on mahdollisuudet selevitä. Isä ryki taustalla ja kuvittelin sen kulkemaan ikkunasta ikkunaan niin kuin se aina tekee kun jokin asia painaa mieltä.

Painaa minunkin mieltä, puistattaa ja tulee Lainasinikan kohtalo koko ajan mieleen. Isä oli ihan outona kun tulivat sitten yöllä. Kun aamulla lähti tuomaan minua työmaalle se sanoi monasti, että kyllä se Hilipatipippan seleviää, kyllä se seleviää, vahva tyttö se on, kyllä se seleviää... Eivät varmaan saa nukutuksi kunnolla. Äiti aikoi mennä sairaalaan huomenna useammaksi päiväksi kunhan saavat apuvoimia navettahommiin. Lainasinikan vanhemmat ovat luvanneet auttaa.

Aamulla Vaulasofia halasi ja vähän itki kun kerroin siskosta. Olisi halunnut jäädä töiden jälkeen, mutta sillä oli äitinsä firman siivousta kun lauantaina tulee Kekkonen maakuntakiertueelle. Olivat tilanneet linja-auton presidentin kansliasta Kekkosen seurueelle kun ne haluavat käydä patotyömaahan tutustumassa. "Ite kaljupäiden kuningas ei linja-autoa tarvitse, sillä on limusiini ja siinä kuukausipalakkainen säfööri", sanoi Pahkapentti. Kunnanjohtaja on aikonut esittää uuden tiehankkeenkin Kekkoselle, mutta sille kyläläiset ovat vain naureskelleet. Ei me olla kainuulaisia, ei Kekkonen meille teitä rakennuta, sitä paitsi ei eletä ennään 60-lukua, tiet on kohta tehty, korpien kätköistä asukkaat kaikonneet ja mehtäyhtiöt huolehtivat lopusta, ovat lehteen haastatellut sanoneet.

On tämä. Mitään osaa kirjoittaakaan.., paitsi että oudolta tuntui, kun Pollenaama ei enää tullut töihin koska sillä se muuraushomma loppui perjantaina. Turusville sanoi juopotelleensa koko viikonlopun ja haisikin se vanhalle viinalle vielä aamulla. Ladallaan se pihaan seitsemäksi kurvasi ja työtahti oli sama kuin ennenkin. Tehtiin aamulla ensimmäiseksi telineet ja naulattiin kuistin alakaton laudoitus. Kerettiin sitten iltapäivällä pulttailla pilasterien nokkaan kuistin lattiankoolaus ja naulata muutama lautakin päälle ennen kuin päivä oli ohi. Kovasti piti taas lankkua ja lautaa kantaa ja naulaa lyödä. Sormet ovat ihan pykineet ja nivelissä avohaavoja ja hemmetin kipeää tekee koko ajan.

Otin valokuvia saaren rannassa. Täältä ylhäältä kallionnyppylältä kuvasin äsken iltamaisemaa. Lokit pesivät kaikissa kallion- ja kivien koloissa. Niiden poikaset ovat jo kuoriutuneet, isoja ja uimasillaan, mutta eivät ole kauaksi saaren rannasta vielä uskaltautuneet. Isommat selkälokit yrittävät tappaa pienempien lokkien poikasia, muutama riekaleiksi revitty raato on tämänkin kivipaaden juurella. Ukin muistan sanoneen, että luonto on kauniin julma kun katsottiin pellonreunassa kuinka kanahaukka pöllyytti pyytä niin että höyhenet pyörteilivät auringon vastavalossa korkealle heinäseipäiden välissä. Kun sitten mentiin lähemmäksi, juoksenteli useita pyynpoikasia hätääntyneenä sinne tänne heinänsängellä. Minua suretti koska ymmärsin, että ne jäivät nyt orvoiksi kun kanahaukka teki paistin niiden emosta. Ukki sanoi, että kyllä luonto omistaan huolen pitää, jos ei hyvin niin sitten vähemmän hyvin.

Pitäisi vaihtaa minunkin värifilmiin, mutta valokuvakerholle hankkivat vasta ensi talvena värikuvien kehittämiseen tarvittavan kaluston. Ovat kuulema kalliita ja sitten pitäisi kansalaisopistoon saada kurssi, että joku alkaisi osatakin niiden valmistuksen ja neuvoisi muita. Minä kyllä tykkään mustavalkoisista, mutta johtuu varmaan siitä, etten väreillä ole kuvannut paitsi sillä lonksahtelevalla ja raksuvalla kasetti Kodakilla jonka isä osti Hilppahelleville syntymäpäiväksi. Jospa sitten kesän tienesteillä hankkisin monipuolisemman järjestelmäkameran. Joutaisi vain opiskelemaan sitten tätäkin touhua.

Pahkapentti maksaa minulle 11 markkaa tunnille. Turusville sanoi palkakseen 22 markkaa plus kyytikulut. Työkaluista ei ota mitään kun ruoka on talon puolesta. Sanoi se, että ihan käypä palakan minäkin saan. Ei isommilla työmailla aikuisille apumiehillekään makseta aina kaheksaakaan markkaa tunnilta.

Laskeskelin eilen, että kesän työtunteja kertyy vajaa 500 ja siten palkkaa 5500 markkaa miinus verot. Käteen jää jotain 4300.  Uusi perusjärjestelmäkamera maksaa 2000 markkaa.., äkkiä ne nuo rahat saa menemään jos jotain erikoista haluaa. Ajokorttiinkin pitäisi ruveta säästämään vaikka onhan siihen vielä aikaa ja varmaan kotoakin siinä auttavat.

Torstai 20.7.1978 Puoliyö, leikkimökissä.

Vaulasofia lähti äsken pyöräilemään kotiinsa. Ei voinut jäädä yöksi vaikka houkuttelin. Opeteltiin jo koskettelemaan toisiamme housujen sisäpuoleltakin. Minua ei Vaulasofian tarvinnut paljoa hyväillä kun se sai käsillensä kaiken. Vähän hävetti, mutta se oli hyvin kiinnostunut siitä, miten siemensyöksy tapahtuu. Minä en osannut vielä paljon tehdä vaikka Vaulasofia yritti neuvoa. Ja kun minulla ovat kaikki sormetkin ihan halkeilleet haavoille ja pykimät ovat kipeitä. Tuntuvat hyvin kömpelöiltä muutenkin... Sovittiin sitten, että ennen työmaan loppumista rakastellaan oikeasti, mutta että siihen Vaulasofia haluaa koko yön. Ja että kondomeja pitää olla. Kuinkahan minä niitä ilkeän käydä ostamassa? Kirja- ja kemikalion omistaa sedän vaimon sukulaiset ja apteekissakin on tuttuja kaikki. Essolla ovat sen myyjänaisen selän takan hyllyssä, tupakka-askien vieressä. Sultania ja jotain mamboja. Onkohan niitä eri kokoja vai käykö kaikki kaikille? Meinasin Turusvilleltä päivällä kysyä, mutta se olisi varmaan alkanut hörähdellä...

Joka päivä olen käynyt soittamassa kotiin. Hilppahellevi on jo ruvennut syömään, lukenut äidin viemiä nakke nakuttajia ja Viisikkoja. Alkaa selvitä ja kohta pääsee sairaalasta. Isä oli helpottunut puhelimessa, naureskeli ja vitsaili että Hilipatipippan se järjesti hänelle melkein sydänkohtauksen, vaan issääsä se on tullu, yhtä sitkee... Isällä oli ollut lapsena keuhkokuume josta vain vaivoin oli selvinnyt. Melkein vuosi oli mennyt ennen kuin oli parantunut kokonaan. Mutta onhan ne siihen aikaan olleet vähän vaatimattomammat hoitokeinotkin. Kamferitippoja mummo sanoi sokerissa antaneensa kun oikein oli kuumehoureissaan isä höpötellyt.

Mutta kyllä minullakin on nyt hyvä mieli. Ja mielessä Vaulasofia.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Ottoeinarin päiväkirjasta 6


Tiistai 11.7.1978 Leikkimökissä, aamukolmea näyttää kello. Katselen ikkunasta rantaan, pilvienriekaleiselle taivaalle ja pienilaineiselle järvenselälle joka hämärässä häilyy.


Eilinen oli raskas, nukahdin töiden jälkeen heti. Kolahdukseen äsken heräsin. Kettu! Se kaivelee rannassa kalanperkuutähteitä. Lokki härnää syöksyillään sitä.

Pahkapentti arveli harjakaislupauksen sattumista perjantaiksi kun katseli Pollenaaman uuninmuurauksen edistymistä. ”No helevetti tietennii”, ilvehti muurari, ”…ja muutama jallupullo savujaisia tai piisistä ei savu taevaalle kiehkuroe.”

Aamupäivästä tiensuulle körötteli vanha linja-auto. Ovi aukeni sihahtaen ja Astamirjami laskeutui kesähameessaan askelmat alas. ”Pena hei! Siinäpä tilauksesi, peruuttele itse paikoilleen kun olet vienyt minut takaisin toimistolle.”

”Siinä meijän uusi taukotupa”, sanoi isäntä kun lähti viemään volkkarillaan Astamirjamia kylälle.

”Tuolla on tehty monta lomareissua”, sanoi Vaulasofia minulle ja tuli kylkeen kiinni.  ”Onko äidilläsikin linja-autokortti?” ”Tietenkin!”

Mentiin autoon sisälle. Taakse Pahkapentti oli rakentanut makuutilat, keskelle keittiön ja edessä oli kahdeksan istuinpenkkiä muuteltuna niin, että aina kaksi ja kaksi oli vastakkain, pöytä välissä. ”Vessa vain puutttuu”, sanoi Vaulasofia.

Kun Pahkapentti tuli takaisin, peruutti hän taukotupalinja-auton soratasanteelle leikkimökin viereen. Nyt se peittää näkyvyyden mökkityömaalle, mutta eipä se haittaa. Auto on Vanaja merkkinen, mustapohjaisilla rekisterikilvillä. Sen kyljissä on uudet, komeat värit. Ruskeaa, harmaata ja oranssia. Etukeulassa Hanko-Petsamo kyltit, talteen irrotetut kuulemma jostain vielä vanhemmasta, Astamirjamin isän sotia ennen omistamasta linjavaunusta.

Eilen iltapäivällä tihuutti vähän vettä. Kotona jäi sivuniityn kuivaa luokoa latoihin keräämättä, mutta pieni sateentuhnu kuivuu kyllä jos vaikka päivänkin paistaa ja joku käy luokoja pöyhimässä. Saavat ne isä ja äiti ne varmasti latoon tällä viikolla.

Pitää muistella pyhänseutu tähän.

Lauantai-iltana ajoin moottorilla järvenselän ylitse. Nostin lähtiessä polkupyörän veneeseen ja polkaisin sillä vastarannasta kylän halki vanhalle sillalle jossa Vaulasofia jo farkuissaan ja valkeassa, kukkaisilla hihansuilla koristellussa paidassaan odotti. Vähän aikaa nojailtiin ja oltiin vain. Itikat häiritsivät joten pyöräiltiin tanssilavalle. Vaulasofia oli katsonut lehdestä, että siellä esiintyy Erkki Junkkarinen ja toisena yhtyeenä Savon Jätkät ja Tane. Ostin molemmille liput. Vaulasofia sanoi, että isä ja äitikin ehkä ovat tanssimassa. Ne tulivatkin heti lavan sisäänkäynnin kynnyksellä vastaan hikisinä. Vähän nolotti, mutta Astamirjami sanoi, että mennäänhän nuoriso kahville. Siinä sitten juteltiin kaikenlaista. Tai en minä montaa sanaa saanut suustani.

Lavalla vaihtui kappale ja Astamirjami kysyi, osaakos Ottoeinari valssia?  Sanoin, ettenpä paljoa mitään osaa. "Lähepäs, niin äiti vähän opettaa." Eikä se sitten vaikeaa ollutkaan kun alkuun päästiin. Ilta menikin sitten Vaulasofian kanssa opetellessa. Polkalle ei yritetty silti.

Olin kotona aamulla juuri kun äiti nousi kahvinkeittoon. Kysyi, missäs viivyit.  Vastasin, että Vaulasofian kanssa tanssimassa.  ”Ei kai ne nyt aamuun asti kestäneet?” Mutisin, että eipä niin, mutta kun… Äiti vain naurahti. Tuntui siltä, että hyvillään se vain on kun minulla on Vaulasofia. Varmaan pelkäsi viime talvena, että minä suren itseni kuoliaaksi Lainasinikan takia.

Äiti sanoi sitten, että käyhän nukkumassa muutama tunti niin jaksat sitten heinäpellolle lähteä.

Tätä kai se rakkaus lie. Tekee mieli kirjoittaa vihko täyteen Vaulasofian nimeä. Yhden sivun tuossa sille uhrasinkin. Sopi neljä rinnan ja kaksikymmentäyhdeksän päällekkäin. Eli 29 Vaulasofiaa kertaa neljä Vaulasofiaa on yhteensä 116 Vaulasofiaa. Voiko yhtä ihmistä enempää ajatella?

tutustun toiseen
tutustun itseen
kuka olet?
kuka olen?
ihoa
iloa
lämpöä
tuoksua tuulen

Perjantai 14.7.1978 klo 23.30 Kotona aitassa

Tänään valttasin mökin ulkoseinät. Se ei ollut helppo nakki jo hajun takia. Alkoi särkeä päätä. Vaulasofia kävi välillä pensselöimässä kaverina. Väri tuli pähkinänruskea, räystäslaudat beigellä ulkomaalilla. Rauhallinen väritys, sopii mäntykankaalle.

Pollenaama urakoi hellan ja takan valmiiksi. Loppusipistelyihin se ei minua hanslankariksi tarvinnut.

Keskiviikkona tulivat saksalaisnaiset. Niitä on nyt viisi siellä toisessa mökissä. Torstaina tehtiin katolla piipunlerssilaudoitusta ja kun oli kova helle, saksalaiset levittäytyivät mökkinsä rannalle ottamaan aurinkoa. Minusta näytti, että Pollenaama alkaa kohta hirnumaan kun se katseli alastomina kellottavia naisia sieltä ylhäältä.: ”Voehan vitteli! Olisipa pitempi kantomatka niin…” se ähkäisi kuin tuskissaan. Häijysti minunkin nivusia vihloi vilkaistessani alastomiin auringonpalvojiin päin.

Työt lopetettiin ruokatunnilta. Alettiin kauhoa Astamirjamin ja Vaulasofian keittämää hernerokkaa lautasille. Pollenaama lusikoi täyslautasellisen ensimmäiseksi ja kulautti päälle puoli pulloa koskenkorvaa ähkäisten: ”Telineet pittää tehä ensin mahhaan ja sitten vasta ruvettaan syömmään ja juommaan.”

Kaksinkäsin ne sitten Turusvillen kanssa sitä tointa alkoivatkin toimittaa. Ja sotimaan sekä muistelemaan rakennustyömaita. Kun Rukajärven korsuissa oli Äänisen aaltoja muutamaan kertaan laulettu ja koko lääni kertaalleen rakennettu, ne nukahtivat kaulakkain mökin lattialle, uunin kylkeen nojaten. Pahkapentti otti viinaa vain sen verran, että mustat kulmakarvat menivät vinoon ja sitä hyräilytti.

Syötyämme soudin Vaulasofian kanssa kumpuilevamaastoiseen saareen, jota olin katsellut jo tovin, että haluaisin tutustua siihen. ”Se on Hyvämaineisen saari” sanoi Pahkapentti kun irtaannuttiin rannasta ja sanoin soutusuunnan. ”Miksi sillä semmoinen nimi on?”, kysyin. Pahkapentti virnisti ja sanoi, että kertoo sitten kun ei ole muita kuulemassa.

Hyvämaineisessa kiivettiin korkeimmalle kallionyppylälle katselemaan ympäristöä. Sieltä näki kitukasvuisten petäjänlatvojen ylitse joka puolelle laajaa järvenselkää. Istuttiin selät vastakkain ja kerrottiin toisillemme mitä näimme tai olimme näkevinämme omalla puolellamme. Sitten suudeltiin pitkästi.

Soudettiin takaisin, kun meistä näytti siltä, että mökkirannasta huidottiin valkealla liinalla. Äiti ja isä olivat tulleet hakemaan minua. Pikkusiskokin oli mukana ja se oli mennyt heti järveen uimaan. Söivät hernekeiton tähteitä kun tultiin saarireissulta. Isä joi vielä olutta Pahkapentin kanssa kunnes äiti alkoi toppuuttelemaan, että koska hänen pitää nyt sitten ajaa, niin kovin humalaista ukkoa ei viitsi kyllä kuunnella.

Ei isä koskaan itseään kovin humalaan juo. Nytkin se vain vähän laulaa lurautteli kun ajettiin kotiin ja puheli äidille mukavia.

Sunnuntai 16.7.1978 Aitassa

Pikkusiskoon nousi äkkiä korkea kuume päivällä ja sillä alkoi koskea myös kovasti päähän. Lähtivät viemään kirkonkylälle ja varmaan sieltä pitää mennä kaupunkiin, koska lähempänä ei ole päivystystä kuin lauantaina. Äiti pelkäsi, että on aivokalvontulehdus…

Ei, ei saa! Pikkusisko on äidin ja isän silmäterä...

maanantai 3. lokakuuta 2011

Ottoeinarin päiväkirjasta 5

Lauantai 1.7.1978 radiossa soivat lauantain toivotut, ulkosauna lämpiää ja luokoihin pöyhitty heinä tuoksuu pelloilla.

Tästä kehittyikin kova kesä. En ehdi viikonloppunakaan lepäämään. Nuori mies nyt yhen kesän jaksaa vaekka aejanvitaksena, sanoi Turusville kun sen kanssa tästä tuli puhetta.

Osa heinistä seivästettiin päivällä, mutta kun säätiedotus lupasi muutaman päivän helteitä, niin isä arveli luottaa tuuriin ja aikoi kuivattaa heinät luokoihin. Meillä on jonkun verran myös tuorerehua torniin poljettuna, mutta isä ja äiti eivät ole sen tekoon oikein mieltyneet vielä. Torni rakennettiin kolme vuotta sitten eikä kertaakaan sitä ole niin täyteen tehty kuin voisi.

Isä ja äiti menivät järvelle uistelemaan. Minä en jaksanut. Kuha ei vielä ole kuduillaan, mutta joskus sieltä silti joku tuppi vieheeseen erehtyy. Muutama hauki ainakin joita sitten savustetaan tai hiilloksella kypsennetään. Isä tykkää laittaa haukifileitä myös suolaan ja sitten se leikkaa niistä paksuja siivuja ruisleivän päälle.

Isä haki minut eilenillalla töistä. Vietiin Vaulasofia kotiinsa tullessa koska isäntä jäi vielä työmaalle vetelemään pressuja mökin katolle. Kerettiin nostaa perjantaina kattotuolit  ja naputella räystäslaudat sekä räystäiden osalle jo raakaponttikierroskin ympäriinsä. Kattohupakuorma tulee vasta ensi viikolla ja sitten mökki on "siänsuojassa" niin kuin Turusville sanoi holkkitupakkaa suupielessään pyöritellen. Pahkapentti lupasi pitää reilut harjakaiset jossakin sopivassa taitteessa. Ehkä jo ensi viikon lopulla.

Luin äsken Reubenin kirjasta prostituutiosta. Mitä siitä ajattelisi? Se on niin kaukana näiltä kyliltä. Kaksi ”nahkaksi” kutsuttua on kylän juoppojen hupina ja niistä kaikki tietävät. Ei mahtaisi sillä ammatilla yksikään nainen pitäjässämme pärjätä. Tai ehkä sitten, jos kiertäisi jollain pikkufiiulla koko läänin tiettyinä päivinä kuin kirjastoauto...

Maanantai-ilta 3.7.1978 leikkimökissä

Muurari tuli tännään. Ruholtaan isoluinen kolho ja harteilla soikea, hevosnaamainen, kalju pää. Ihan säikähin kun se aamulla rölähti ovella: Tämä majako se piisiä katolleen kaeppoo!

Sitten se romisteli kihveleineen, muurarinvasaroineen, vatupasseineen ja liippeineen Datsuninsa takakontilta sisälle eikä hiljaista hetkeä tontilla sen jälkeen koko päivänä ollut. Isäntä oli aamusta sille hanslankarina kun se naulasi muurausvihjeensä uunille tarkoitetulle valuvahvikkeelle keskelle mökkiä ja alkoi vaatia tiiliä ja ruukkia kätensä ulottuville. 

Iltapäivällä jouduin minä Pollenaaman orjaksi. Että se juoksutti. En osannut aluksi tehdä mitenkään sopivaa siitä laastista. Se viilsi paljussa jokaiseen satsiin kihvelillään viivan ja kohotti sitä alta ja jos se ei ”auennu ottavaks ku Holli-Ievan tavara”, niin uusiksi meni. Sama oli tiilien kanssa. Ne piti asetella just sillä tavalla kuin hän milloinkin siinä piipunmuurauksen kanssa sattui olemaan, että vasen käsi sattui heti tiileen eikä ”haronu tyhjee niin ku Vättö-Puavon rukkanen pakkasessa kun se kuselle yritti.” Telineitäkin sille jo piti korottaa yhden kerran minunkin. Ja kun en koskaan ennen ollut sellaista työtä tehnyt, niin meinasihan siitä perkules jos toinenkin Pollenaaman violetista suuhalkeimesta karkailla. Ihan huominen pelottaa, että onko se samalla tuulella vai oliko vain maanantaipäivän vittuilunhalua.

Vaulasofia lähti äsken pyörällä kotiinsa. Isänsä lähti jo päivällä asioilleen kaupunkiin saakka ja jäätiin nelistään Pollenaama, Turusville, minä ja Vaulasofia. Olisi ollut mukava iltapäivä, mutta se muurari pilasi sen.

Mutta kun Turusville ja Pollenaama lähtivät mentiin Vaulasofian kanssa uimaan. Sitten istuttiin laiturilla ja vain katseltiin järvelle ja juteltiin. Kerroin kaiken viime kesästä ja Lainasinikasta ja siitä, kun sen kanssa käytiin soutelemassa ja siitä, kun se sairastui. Vaulasofia on hyvä kuuntelemaan eikä se sitten sano turhia, tulee vain lähelle ja silittää ja suutelee.

Tultiin sitten kuuden maissa tänne leikkimökkiin. Hiplattiin, mutta ei sen enempää. Vaulasofia katseli minun kirjojani joita lukemiseksi olen tänne tuonut. Reubeniakin käänteli ja katsoi sitten minua ja hymyili. Vähän vaivaannutti, mutta se sanoi, että luetaan joku kerta yhdessä tätä. Sanoin vain että joo. Sitten taas vain oltiin ja vähän jotain räpellettiin. Kun yritin kättäni sinne, niin Vaulasofia kielsi, ettei nyt, ettei vielä, pitää olla varma. Ja kun se lähti, niin en tarvinnut kuin vähän esinahkaa sormien välissä singuttaa, niin ruilahti leikkimökin karkeaan lautaseinään sängyn takana.

Keskiviikko 5.7.1978  pian laskee aurinko leikkimökin ikkunasta katsottuna oikealla olevan, kumpumaisen saaren taakse. On siis aika myöhä kun lopetin lukemisen. Luin aluksi Reubenia, mutta se kyllästytti ja otin laukusta Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. Mieltä kiehtova kirja niin kuin takakannessa sanotaan. Tämän varmaan Vaulasofiakin lukisi.

Kattohuopakuorma tuli tänään, ja muitakin rakennustarvikkeita.

Pollenaamaankin näkyy tottuvan. Eikä se sitten enää ärissyt kun opin tekemään mitä se käski. Turusville löi tänään Pahkapentin kanssa melkein koko katon umpeen. Vähän hidastuu näissä saatanan rontissa, tuskaili Turusville leikillisesti. Muurari kerkesi ensin muurata piipun kattotuolien välistä ja harjalta vähän ylitse valmiiksi. Sitten se lähti kotiinsa jo kahdelta ja sanoi, että huomenna ne pirut vasta seinillä loikkivat kunhan takkaa ja hellaa aletaan fuugailla piipunjuureen. Virnisti pirullisesti ja iski silmää. Teatteria kai se onkin koko mies.

Ei uni tule. Mietin töitäni ja syksyistä lukion aloitusta. Ajattelen Vaulasofiaa ja Lainasinikkakin tuppaa luomien taakse kun yritän niitä sulkea.

Tämä leikkimökki on tuotu Vaulasofian kotoa keväällä traktorilla rantojen jäitä pitkin. Pahkapentti oli ottanut vanhasta hevosreestä jalakset ja tunkannut ne mökin alle. Kiinnittänyt sitten kulmaraudoilla ja täkkipulteilla tukevasti ja ne tämän alla vieläkin ovat kun se harkkojen varaan on aseteltu. Hassun näköinen jostakin kulmasta kun sitä valokuvasin joku päivä. Aika tilava. Se on ollut Vaulasofian ja sen isosiskon käytössä. Täällä ne ovat kesäöitään nukkuneet. Dannyn, Markku Aron, Arto Sotavallan ja Sammy Babitsinin julisteita ovat niitanneet seiniin. Katossa on Bob Dylanin ja Johny Cashin pienet kuvat -repäisty jostain suosikista. Ja sitten on tyttöjen kirjoituksiakin. ”On tyyni nyt ei tuule nyt on tuulikin jo tyyntynyt, jos tuulis nyt niin tuuli nyt ei oliskaan nyt tyyntynyt.” Vaulasofia ja Armisisko 15.6.1974


Torstai 6.7.1978 ilta jälleen, 21.00

Vaulasofia ei ollut tänään kuin aamupäivän. Sen äiti haki firmaansa siivoamaan. Niillä on muutama linja-auto ja pieni matkatoimisto kirkolla. Äiti on mukava. Sen nimi on Astamirjami ja se antoi pusun Pahkapentin hikiseen otsaan kun tuli. Se on vähän isompi miestään tai sitten sillä oli niin paksupohjaiset kengät että näytti isommalta. Oltiin juuri lopettelemassa ruokatuntia. Kannoin Vaulasofian kanssa likaiset astiat valmiiseen mökkiin ja pestiin ne yhdessä. Vaulasofia suuteli minua ja sanoi, että on yöllä aina ikävä. Sanoin, että minäkin koko viime yön melkein valvoin ja ajattelin sitä.

Sitten piti kiireesti juosta laittamaan mylly pyörimään: sankollinen vettä, seulahiekkaa neljä, yksi muuraussementtilapiollinen ja taas neljä hiekkaa, yksi muuraussementti…

Ensi viikolla tulevat ensimmäiset saksalaisturistit valmiiseen mökkiin lomailemaan. Ovat kaksi viikkoa ja sitten tulee uusi ryhmä. Saas nähdä, millaista sakkia se on. Vaulasofian täytyy sitten ruuat laittaa kai tässä leikkimökissä vai mitenhän isäntä sen lie ajatellut?

Perjantai 7.7.1978 ja kohta on puoliyö. Kotona aitassa.


 Äiti 51 vuotta. Oli täytekakkukahvit odottamassa.

Tulin linja-autolla Vaulasofian kotoa. Sinne tultiin työmaalta sen isän kyydissä. Kävin niillä sisällä kun oli aikaa. Niillä on iso talo isolla tontilla. Tiiliverhoiltu, aumakatto. Rakennettu viisi vuotta sitten. Entinen vanha on purettu. Tontti on Vaulasofian äidin perintöjä. Joki menee ihan takapihan rajalla, pohjoisen puolella. Toinen päätysivu rajoittuu metsään ja toinen pääty Seurakuntatalon aitaan jonka takana on siinäkin vankkaa männikköä ennen rukoushuonetta ja kirkkoherran virastoa. Etupuolella on ainakin viisisataa neliötä vapaata tilaa jossa on hyvin hoidettua nurmikkoa, omenapuita, kasvimaa, mansikkapenkkejä ja nurkkauksessa pieni kasvihuone tomaateille ja pihatietä pääsee kapealle asvaltille, joka menee suoraan kirkonkylän keskustaan. Aika rauhallisella paikalla siis.

Vaulasofian äiti varmaan jo tietää, että me nuoret vähän..? Huomenillalla ajan moottorilla järvenselän ylitse. Sovin Vaulasofian kanssa, että tavataan kaupunkiin ennen kulkeneen vanhan maantien vanhalla sillalla. Mutta ensiksi on huomenna tehtävä kotona loppujen kuivien heinien latoihin kuljetus ja polkeminen. Ei niitä onneksi paljoa ole kun isä ja äiti ovat ahkeroineet viikolla.

Pahkapentti lupasi, että kun uuni on muurattu, niin harjakaishernekeitto laitetaan välittömästi muhimaan.