maanantai 27. lokakuuta 2008

Oikeisto-vasemmisto akseli on vihreällä vaseliinilla voideltu...

...ja populismin lukkosokat päihin väännelty. Nyt se muistuttaa traktorin ja lietenlannanlevityssäiliön välistä voimansiirtotankoa. Rapakin alkanee jälleen lentää.

Minuuttiminuutilta etenevä ääntenlasku on yhtä absurdia seurattavaa kuin Linnanvaappujaiset joulukuun kuudes. Tai kuin Jack Bauerin pomminpurku punaisten numeroiden vilkkuessa 24 h:n viimeisillä sekunneilla.
Huvittava näytelmä, jonka lopputulemana demokratian täytäntöönpanosta päättää eniten ääniä saanut.
Mutta onko voittaneen puolueen demokraattinen työ päättävissä elimissä mahdollista kun äänet on saatu kilpailemalla?

Suomalaisen demokratiakäsityksen mukaan sen eettiseen pykälään on kirjattu, sinne rivien väliin vähintään, että se, jolla vähän on, sitä autetaan, mutta onko yhteiskunnassa, jossa kansalaisten äänetkin ovat kaupan ja kilpailutettavissa, toista auttava demokratia mahdollista? Yhteiskunnassa, jossa eniten ääniä kalastelleen puolueen tuki-, tausta- ja äänestäjämateriaali on hyvinvoinnissa kylpevää kansanosaa ja köyhä, alistunut osa ei edes äänestä? Tai jos äänestää, niin lankeaa populisminkukkasten rakastaa ei rakasta-terälehtikompiin.
Mitä poliittinen demokratia Suomessa tarkoittaa jos sitä tulkitsee muutenkin kuin Wille Wikibedian avustuksella? ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Demokratia)

Ovathan esimerkiksi Kongo ja Kambodzhakin demokraattisia tasavaltoja, mutta voiko niistä sanoa niiden oma väestö sen enempää, kuin ulkopuolinen tarkkailijakaan, minkä kategorian demokratiaa siellä valtaapitävät harrastavat? Tarvitseeko demokratioista pakolaisiksi lähteä? Miksi poliittisia pakolaisia näistäkin esimerkkimaista silti joka hetki joutuu lähtemään? Kuinka "globaalimaailma" voi niiden sallia itseään kutsuttavan (kaikenkielisiin karttoihinkin nimiksi painettavan) "Kongon Demokraattiseksi Tasavallaksi" tai "Kambodzhan Demokraattiseksi Tasavallaksi"?

Mutta nyt, arvon demokraattisesti valitut, suomalaiset kuntaduunarit, nuohotkaapa piiput entisten demokraattien jäljiltä vanhasta noesta ja tuhkasta ja alkaakaa uusien tulien virittelytalkoisiin. Työrukkaset, sytykkeet ja tulitikutkin on osallisille jo etukäteen jaettu.

Ei kommentteja: