perjantai 5. kesäkuuta 2009

Kuinka pitkä matka on taivaasta helvettiin

Omaisten tulevasta jälleennäkemisestä sieluina taivaan kukkaisissa puutarhoissa saarnaillaan samalla, kun ropistellaan multaa maan syleilyyn lasketun arkun kannelle.

Tuottaa kyllä vaikeuksia saada päänsä mielikuvitusosastollekaan syntymään edes höyryhaituvaa tämän paljon puhutun sielun itsensä ominaisuuksista.
Sielu lienee aika vaikea piirtääkin jos ei ota painajaisissa nähtyjä vänkyräisiä harhoja mukaan paperille. Mutta jos sen saisi uskottavasti kuvannetuksi, saattaisi siinä käydä kuin Ville Rannalle, että jonkun uskonlahkon liperikaulukset saapastelisivat rimpauttelemaan ovikelloa hirttoköydet mukanaan syyttäen pyhäinhäväistyksestä. Joka tapauksessa, jos osaisin piirtää muutakin kuin ukkeleita hassuihin asentoihin, hahmottelisin ihmissielusta jonkinlaista rauskun ja lattialuutun välimuotoa muistuttavaa lituskaista leijailijaa. Kuin ufoa ikään.

Dualistisia uskonkäsityksiä mukaan tunkien olenkin yrittänyt mielikuvitella, kuinka tällaisten sielujen tapaaminen voisi käytännössä ehkä tapahtua.

Lapselliselle tasolle laskeutuen ja ankarasti ponnistaen olen ajankulukseni miettinyt, että haluaisinko edes tavata äitini jo raskaassa, maanpäällisessä elämässään riutuneita sielunrippeitä. Saatika, että äiti puolestaan paratiisin puihin riemusta loikkisi minun loppuun luututtua tiskiriepua muistuttavaa sieluani halatessaan.

Entä isäni, 3,9 promillen kännissä ruumiista irtaantuneen, alkoholismin, sodan ja muiden vaivojen kolhima, nortinpolton vuosikymmeniä puhkomien keuhkojen näköinen sielu, olisiko sitä mukava morjestaa: "Kato, isä perkele, kovinpa sinä siinä horjuskellen liitelet. Ovat tainneet kossua täälläkin tarjoilla. Laulelithan eläissäsikin, että ompi taivaassa tarjolla lapsillekin..."

Entä jos isä on muiden pakanasielujen kanssa syösty samaan pätsiin, missä Stalinin ja Hitlerin mustaakin mustemmat peltisielut ovat löylynlyöjiksi itsensä juonitelleet?
Pappishenkilö Mitro Repo, jos pääset sinne kaikkivoipaiseen, jumalia rukoilevien EU-parliamenttiin, otapa piätyöksesi muiden sielunveljiesi kanssa sen selevittäminen, kuinka pitkä matka on taivaasta helevettiin. Selevitä samalla, voinko minä vierailla äidin luona taivaassa jos joudun helvettiin tai toisin päin, isäni luona, jos livahdankin taivaan iloihin?
Paljon muitakin ongelmia ilmennee tässä taivaallisessa perheidenyhdistämisprosessissa. Siinä hyytyisivät Halla-ahonkin kielillä puhumiseen alttiit aivonystyrät katsellessaan miljardilla alkukielellä toisiaan etsiviä suunnattomia sielulaumoja.

Tässä alkaa ihan hihityttämään kuvitellessani, kuinka valtavat, tuhansien ja taas tuhansien vuosien aikana kertyneet, biljoonien ihmissielujen litteät jonot luikertelevat mittaamattomilla taivaanlakeuksilla odottamassa pääsyä edellä menneitä halaamaan. Ja kuinka sukuhaarojen sielut toisensa jälkeen lyttääntyvät avaruuksia vasten kuin lätyt paistinpannulta taitamattoman heitosta laipioon.

Tai sitten sielujen ominaisuuksiin kuuluu muotoutua taivaaseen (tai helevettiin) päästyään kuin venäläisiksi, puusta sorvatuiksi maatuskoiksi: "Mummon sisällä mummo."

Amen


Maatuskakuva: http://kuva1.kuvablogi.com/iso/img173091.jpg

Ei kommentteja: