torstai 29. syyskuuta 2011

Ottoeinarin päiväkirjasta 3



Lauantai 6.5.1978 klo 20 Sedän luona.

Olen täällä vähän auttamassa viikonloppuna. Setä tekee remonttia, laittaa yläkertaan pojilleen, serkuilleni siis, huoneita kun ne ovat jo neljän- ja seitsemäntoista molemmat. Niiden pikkusiskot saavat alakerran kammarit kokonaan itselleen.

Maalattiin tänään molempien huoneiden laipiot ja äkkiähän se kävi. Serkut ovat innoissaan kun ei tarvitse sitten ahtaassa alakerrassa kinastella. Ja Arvokasperi kuiskasi mulle, että hän pääsee ikkunasta paloportaita takapihalle ja kylälle naisiin kunhan isä ja äiti ovat nukahtaneet. Naisiin, hah. No, mulle tuli heti Lainasinikka mieleen eikä asia naurattanut. Huomenna maalataan sitten seiniä, ovat hakeneet niihin maalit tänään.

Setä on osuuspankin työmaalla mestarina. Se valmistuu kuulema juhannusviikolla. Sanoi puhuvansa minulle kesätyöpaikan jonkun tuttunsa mökkikylätyömaalta naapuripitäjässä. Järven rannalla kesä, olisihan se.., ja saisi sitten omaa rahaa vaikka ainahan isä on jotain maksanut kun ollaan ahkeroitu. Nyt vain ovat jo puhuneet, että lopettavat kymmenen vuoden sisään koko tilanpidon jos ei meistä kenestäkään jatkajaksi ole. Minä kyllä, mutta haluaisin opiskellakin kun se kuitenkin on aika helppoa mulle. Isoveli pääsi yliopistoon ja se tuskin takaisin tulee. Minä huomaan, että tykkään myös rakentamiseen liittyvistä töistä.

Torstai 18.5.1978. Omassa aitassa illalla.

On ollut lämmin kevät. Ainakin tällä korkeudella. Siksi muutin viime sunnuntaina aittaan. Lumia ei enää ole missään ja jäät lähtivät viime viikolla. Isällä on jo kyntökalusto kunnossa ja se kokeilikin rinnepellon kestävyyttä eilenillalla. Potut ovat olleet itämässä ja kohta laitetaan nekin peltoon. On saatu paljon kaloja, ahvenia ja haukia. Talvella oli hyvät matikkasaalit.

Turkanen kuoli maanantaina. Sunnuntai-iltana kävin viimeksi sen luona kun vein postin. On ollut jo pitemmän aikaa jalat sillä niin, ettei ole postilaatikolle saakka jaksanut ja me on vähän aviteltu. Äitikin käynyt laittamassa ruokaa ja siivonnut. Turkanen kerkesi kertoilla minulle jo kaikenlaista. Sotaan liittyvät sillä oli enimmäkseen mielessä. Se oli vasta 61-vuotias, mutta varmaan se sota lopulta tappoi kuitenkin. Niin se ainakin talvella sanoi kun oli lorauttanut vähän pirtua kahvinsa sekaan, että kyllä se kuula, joka lähti naapurin pikakivääristä vielä hänetkin tavoittaa ja joka koko elämän ajan on häntä seurannut. Turkanen puhui aina sillä tavalla arvoitusten kautta. Koskaan se ei sanonut suoraan asioita ja siksi kai kyläläiset sitä vähän outona pitivät. Mutta se piti siitä, että minä kävin jututtamassa. Mulla on monta hyvää tarinaa ylöskirjattuna "Turkasen tarinoita"-vihkossani. Olisi pitänyt olla äänittävä mankka niin olisipa tarinat tallessa paremmin. Ja minua harmittaa, kun ei aikaisemmin tullut ruvettua kyläilemään naapurissa. Lapsena vähän pelkäsin Turkasta kun se oli niin iso ja käveli niin kummallisesti, ja ihmisten puheetkin vaikuttivat.

Turkasen ruosteinen, kauan ajamattomana ollut Hillman on meidän puoleisen ladon nurkalla. Otin siitä kuvia ennen kuin tulee joku ja raivaa kaiken pois. Otin minä Turkasestakin muutaman, mutta ei se siitä tykännyt. Sanoi, että kun on niin punainen tuo hänen nenänsäkin. Sanoin, että en ota värikuvia, niin se sitä nauratti ja sitten sain ottaa muutaman kun se oli liemun edessä kohentelemassa hiillosta ja laittamassa kahvijauhoja pannuun. Ne varmaan ovat parhaita kuvia mitä olen ottanut, mutta en tiedä vielä, kun en ole niitä kehittänyt.

Lauantai 10.6.1978 Aitta.

Kevätkynnöt ohi. Eipähän meillä niitä niin hirveästi olekaan. Isommilla pelloilla jyrräävät vielä tuolla järven takana, lähellä kirkonkylää. Kehitin Turkasen kuvat viimeisellä kouluviikolla kirkolla. Olivat tosi hyviä vaikka en niitä muille kuin Saikaranlasselle ole näyttänyt. Se sattui tuomaan veljensä sinne kerhotiloihin kun olin siellä ja tulin sitten sen kyydissä kotiin.

Sain peruskoulun suoritettua kunnialla. Loistavasti suorastaan sanoivat opettajat kun jakoivat stipendejä. Keskiarvo minulla oli 9,3. Sain 250 markan sekin. Nyt odotan lukioonpääsystä tietoa. Ei liene ongelma. Syksypuoli meni kyllä kuin usvassa uiden. Se Lainasinikan kuolema oli vaikea käsittää. Mutta ajattelin aina Lainasinikan isää ja äitiä ja pikkusiskoa, että niillä se vasta vaikeaa on ja sitten aina pääsin päivän eteen päin. Joulun jälkeen sitten vain luin ja luin ja luin että selviän koulusta.

Maanantaina menen sinne sedän hommaamaan kesätyöpaikkaan. Setä lupasi viedä. Siellä on kuulema joku leikkimökki rakennettu rantaan jossa voin yöt viettää. Sitten on vapaata viikonloput. Isä kai hakee tai ne mökinrakentajat tuovat. Jännittää vähän.

Sunnuntai 11.6.1978 klo 21 Aitta

Saikaranlasse on ajanut eilenillalla kuplansa katolleen. Ollut humalassa ja muitakin siinä kyydissä. Yksi tyttö oli joutunut keskussairaalaan leikattavaksi, takapenkillä olijat säilyneet ehyenä. Humalassa kai kaikki. Onneksi minä en kulje niiden mukana. Minua ei huvita. Maistoin keväällä Saikaranlassen tarjoamaa jaffaan sekoitettua koskenkorvaa, mutta oksensin heti. Nyt kun katselen aitan ikkunasta kesäiltaa, niin ajattelen Lainasinikkaa ja viime kesää. Sellaista kokemusta ei varmaan enää koskaan tule. Mutta voiko kauniinpaa muistoa olla kun muuta ei ole? Paitsi valokuvat joita katselen toisinaan kun oikein on ikävä.

Sain juuri luetuksi Marko Tapion Arktisen hysterian molemmat osat. Mullistaa ajatuksia. Joudun miettimään enemmän kuin Kalle Päätaloa lukiessa. Isä saa aina jouluksi Päätalon uusimman ja se on sitten pyhät nenä kiinni kirjassa välillä naureskellen, välillä kulmiaan vihaisena kurtistellen. Minä paistan lettuja ison pinon ennen kuin tartun Päätaloon ja sitten luen yhtä kyytiä koko kirjan jos ei ole mihinkään menoa. Viimeksi luin Loimujen aikaan. Sinne työmaalle yölukemiseksi otan tuon kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistä. Sen pihistin lainaan sedän kirjahyllystä, mutta kyllä sedän vaimo sen huomasi koska iski silmää ja virnisti.

Keskiviikko 14.6.1978 klo 23 Pahkapentin mökkityömaa, leikkimökki.

Kolmas työpäivä ohitse. Tehtiin melkein yhdeksään kun valettiin perustusten anturoita. Maanantai ja tiistai meni laudoittaessa, tänään aamupäivä raudoittaessa. Täällä on Pahkapentin ja minun lisäksi yksi kirvesmies töissä. Sen nimi on Turusville, hontelonlaiha vanhahko mies, mutta osaava. Sätkä käryää koko ajan suupielessä ja käsivarressa on iso palohaava. Sanoi sodassa tulleen sen ja samoin senkin, kun ontuu toista jalkaansa ja välillä kiroilee kun sitä särkee. Pahkapentillä on samanikäinen tytär kuin minä ja se laittelee ruuat ja keittää kahvit jo kauempana olevassa valmiissa mökissä johon tulee kesemmällä saksalaisturisteja vuokralle. Sitä varten Pahkapentti näitä muitakin mökkejä lisää tekee. On kuulema hyvät matkailumarkkinat tiedossa.

Pahkapentiksi kutsuvat siksi, kun se kerää kaikki vänttyräiset puunoksat, kelonkyljet ja koivunpahkat ja tekee niistä esineitä. Ne ovatkin hienoja joita valmiin mökin sisustuksena olen nähnyt. Yhden kuppituolinkin se on kovertanut niin isosta pahkasta, että siihen sopii istumaan isokin mies ihan kevyesti.

Viime yönä kolmen aikoihin heräsin kun käsiin ja joka paikkaan koski. Katselin ulos rantaan. Tyyntä oli ja lokkeja ja yksi tavi- tai telkkäpariskunta ui rantaa pitkin vasemmalle. Sitten näin, kun kaksi piisamia ui peräkkäin tässä rannassa olevaa laakeaa kiveä kohti. Pahkapentti oli virittäny illalla lankun päälle piisaminraudat ja etumainen uija nousi suoraan sen leukojen väliin. Kauhistuin, kun perässä tullut kiipesi sen raudoissa häntäänsä ympyrää vatkaavan piisamin selkään, nytkytti aikansa ja lähti uimaan pois.

Piisamien kohtaamisesta sitten muistinkin sedän kirjahyllystä pihistämäni kirjan ja aloin lukea sitä. En koskaan ollut ajatellut, että seksistä voisi jotain opiskella. Koulussa oli kyllä muutamia tunteja joissa käsiteltiin perusasioita ja onhan lisääntymisasiat kotieläinten kautta tuttuja. Lainasinikan kanssa ei  ehditty kosketusta edemmäs mennä. Halutti kyllä hirveästi, mutta kun ei ilennyt ehdottaa vielä. Eikä paljoa sitten tarvinnut itseään koskea kun menin aittaan tapaamisten jälkeen ja... Mietin kyllä joskus, olikohan Lainasinikalla samanlaista sitten yksin? Mutta ehkä hyvä näin. Ei säry kaunis kuva.

Tuo seksistä kirjoitettu kirja on vähän hämmentävä. Reuben David sen on kirjoittanut ja alkulehdillä se on kiitellyt vaimoaan Barbaraa joka on suonut hänelle 13780 onnellista päivää. Onko se laskenut kaikki naimiskertansa vai mitä se tarkoittaa? Pitää lukea lisää. Kai tästä jonkin tolkun saan.

Lauantai 17.6.1978 Omassa aitassa.

Pääsin Turusvillen kyydissä kotiin. Se sanoi menevänsä hakemaan pystykorvan pentua jostakin salotöllistä tästä meiltä vielä eteen päin vaikka asuu itse siellä mökkityöman lähellä. Kertoi tuntevansa isän, ukin ja Turkasenkin, jonka kanssa oli ollut samalla suunnalla sotimassa. Mutta vähän nuorempi se on kuin Turkanen oli. Ei halua kertoa sotajuttuja kun kysyin. Jospa se sitten myöhemmin kesällä...

Se Pahkapentin tytär on nätti. Katsoi minua pitkään kun lähdettiin eilen sieltä. Otin siitä kuvia ruokatunnilla kun keitti meille nokipannukahvit rannassa. Sen nimikin on nätti: Vaulasofia.

Kotona isä on hyvällä tuulella, ja äiti vaikkakin hämillään viime viikon yllätyksestä. Oli tullut asianajotoimistosta kirje, jossa oli pyydetty käymään Turkasen kuolinpesä-asiassa. Isä oli soittanut, etteivät he ole sukuakaan sille, mutta ei ne olleet puhelimessa kertoneet, mistä on kysymys. Kehottaneet vain tulemaan toimistoonsa. Isä ja äiti olivat menneet ja siellä oli heille selitetty, että Turkanen oli testamentannut koko omaisuutensa meille. Sillä ei ollut elossa yhtään sukulaista, ei ketään läheistä. Sen naimaton sisko oli kuollut jo aikoja sitten. Testamentin mukana oli keväällä kirjoitettu pieni lappunen, jossa oli vain että kiitos naapureille loppumetreistä.

Turkanen siis puhui totta. Se näki kuolemansa hetken.

Ei kommentteja: