maanantai 22. lokakuuta 2012

Seitsemän aikaansaamatonta päivää

1 päivä

Joka heittää ensimmäisen kiven se rikkoo jään, ja hiljaisuuden. Keskustelu voi alkaa.
2 päivä

Kuulin hengenmiehen siteeraavan: "Minä olen tie, totuus ja elämä." Jäin ihmetyksiin kaikkien kilometrieni jälkeen; tie on vain jäljellä, sekin kuoppaisena, kulkijoiden kuluttamana. Yhtään elävää totuutta ei vastaani ole tullut; säpäleiksi menneitä elämiä miljoonia miljoonien perään.
3 päivä

"Tähän paikkaan on haudattu 213 nälkään ja kulkutauteihin kuollutta vuosina 1866-68." (Hautausmailla voi lapsille kerrata lähihistoriaa, omaansa tai vieraiden.)
Lahjatäti paloi soihtuna kun valoksi syyspimeään sytytetty öljylamppu räjähti käsiin. Suru on sitkeä seuralainen; mies hirttäytyi yksitoista vuotta myöhemmin.
Meillä ovat syntymä- ja kuolinajat sekä -syyt tarkkaan ylös rekistereihin kirjattu, lopuksi jykeviin kiviin nimet jyrsitty. Kirkonkirjoista ja tuhansista rekistereistä voimme tulosuuntiamme käydä haistelemaan. Lopuksi ovat papit avonaisten monttujen äärillä vakuutelleet, että maasta sinä olet tullut, maaksi sinun jälleen pitää tuleman,  mutta heti perään ylösnousemuksella muistaneet uhata.

Vaan entäpä vähäisemmät veljemme ja siskomme? Nuo mustalaiset maanäärien. Mistä he historiaansa kertaavat?

Heidän tuhatvuotiset vaelluksensa ja sukujensa muistot löytyvät vain suusta suuhun kerrotuista tarinoista ja laulujen sanoista. Eivät ole papit heitä suostuneet siunaamaan syntymä- ei kuolinhetkellä, ylen ovat rekisteriviranomaisetkin kaalea katsoneet. Ihan äsken ovat tummien vainajat kirkkomaiden ulkopuolelle haudattu kuin koiria olisivat olleet. "Mustalaisen saa hirttää tavattaessa"-laki oli voimissaan vielä Lapuanliikkeen aikaan eikä siitä ole kuin muutama kellonlyömä.

4 päivä

"... alas vuorilta vaan
me laskeudutaan
kuin jumalat nuo
muinoin ennen ...
... älkää riidelkö vanhat ja nuoret
riita mieletön jo jättäkää
kyllä kauneimmat vuoret
aina valloittamatta ne jää..." (Vysotski
5 päivä
"Syntyvästä muodostuu ikään kuin virta, ja aika on hurja kymi. Näkyviin tuleva on samassa jo viety pois, ja uutta viedään ja toista tuodaan. " (Marcus Aurelius 121-180 jaa)
6 päivä

"Tarkastele jälkiä suurennuslasilla. Tarkempi tutkiskelu voi paljastaa lohjeneen kavion tai vaurioituneen kynnen, mikä tekee jäljistä yksilölliset ja auttaa sinua erottamaan kyseisen eläimen jäljet muiden lajitovereidensa jäljistä." (Sankarin selviytymisopas)
7 päivä

Kuulin, kun yksi vanha setä ja iskä puhuivat kuinka nykymaailma on ihan ylösalaisin. Osaavatkohan ne katsoa sitä koskaan oikeasta kulmasta?

10 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Valto,

tuo, oletettavasti Mr. G:n repliikki tuossa ihan lopussa oli hyvä. Uskon kyllä että poika miettii ihan selviä ajatuksia jo.

Minä olen toipumassa poijanlikkojen invaasiosta, joka tapahtui vauhdilla ja metelillä. Olen uuvuksissa. Kolmeen päivään ei ehtinyt ajatella, paitsi ihan ydinjatkoksella. Se on kyllä toisaalta muistini mukaan just niin kuin lasten kanssa on.

Tykkäsin kuvista ja lyhyistä pätkistä. Hyvä että kuljet välillä ihan toiseen suuntaan! Mitäs niistä vierivistä kivistä sanotaan...

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa

Lasten kanssa touhuaminen ottaa voimille, eiköstä vaan. Minkäs ikäisiä ne sinun mummotettavat nyt ovatkaan?

Minä nyt en muistakaan, millaista olisi olla ilman jälkeläisistä huolehtimista, ja ehdinkö edes sellaista olotilaa kokeakaan, mutta tässähän tämä menee jos älyää ajatella välillä "oikeasta kulmasta".

Mr. G ja toisetkin lapset ovat kyllä ajattelevaista lajia. Kyselevät monenlaisia, ottavat kantaa ja siitä sen huomaa.

Mökille tulin taas kun lapsilla on syysloma. 2 pojista meni mummon "kiusaksi" kuten sinullekin lapsenlapset ja vain keskimmäinen on kanssani täällä Unimäen pimeydessä.

Alettiin varhain nukkumaan niin heräsin jo nyt aamukahvin keittoon ja katselemaan rappusilta, kun lumihiutaleita hiljalleen sataa maahan ...mustaan.

Riku Riemu kirjoitti...

Sukupolvet vaihtuvat ja miespolvet vaipuvat unholaan.

Hoidetuilta vaikuttavat sukulaistesi haudat, minun täytyy tunnustaa, että harvoin hautausmaalla käyn. - En ainakaan niinä pakollisina päivinä. Ovat nekin haudat silti hoidettuja, elossaolijoita vielä piisaa.

Ajattelen minä heitä silti, mennyttä lähipiiriä, ystäviä ja tuttujakin.

Isäni äidin haudalla olen käynyt kerran, se on jossain keski-Suomessa. Olin siellä käydessäni hyvin nuori, meillä oli joku kuskina. Faija valutti hieman ottaneena muutaman kyyneleen äidilleen, jonka menetti ollessaan kymmenen vanha: "Anteeksi, että haudallesi humalassa tulen!"

Faijan haudan ja hautausmaan ohi takavuosina ajoin usein autolla, huikkasin usein autosta morjenkset. Hautakiveensä menivät ensimmäiset tienaamani talvilomarahat, toisen broidin kanssa ostimme puoliksi.

Kuvat ovat hauskoja,minua nauratti pikkutytön tarkka tuijotus! Geemies taitaa taloa rakentaa, mutta en minä ymmärrä, mihin noita nalleja kuskaa.

Riku Riemu kirjoitti...

Aamukankeutta, edellisen kommenttini tekstistä tuli huonoa. Ja hauskoilla tarkoitin tietysti kuvia lapsista.

Anonyymi kirjoitti...

valto

miltä näyttää pienen pojan elämä? usein valokuvat ja dokumentit terrorisoivat lasten maailmaa niin, että siitä syntyy setien ja tätien rakentama nukketalo, jossa lapset ovat niin kuin heidän halutaan olevan. näissä kuvissa pojan annetaan puuhata omiaan ilman teennäisiä tai päämäärähakuisia kerronnallis-rakenteellisia tavoitteita.

ylipäätään olisi hienoa, jos kertojanääni olisi kuvissa ainoastaan lapsella, näin hän saisi paremmin tilaa olla oma itsensä. tietysti tekijäkin on jatkuvasti läsnä, sillä kuvaaja-isänä sinun ei tarvitse peitellä isän rooliasi, jos tilanne sitä vaatii.

Anonyymi kirjoitti...

Aattelin vain tuosta Ripsan ajatuksesta kommentoida, että yhtäaikaa raskasta ja ihanaa se on olla lasten kanssa. Omani neljä eivät hetken rauhaa anna, joten viimeiseen seitsemään vuoteen ei ole ollut tilaa, aikaa eikä paikkaa omille ajatuksille rauhassa istua. Kaipa sitä sitten eläkkeellä kerkeää. Mutta olisi se kyllä mielenterveyden kannalta suotavaa jo nytkin edes välillä. Jaksaisi sitten paremmin niitä kullannuppujakin kuunnella, kun asiaahan niillä on koko ajan.

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku

Minulle iski eilen mökillä mahatauti; lie ollut ruotsalaista sikanautaa josta spgettikastikkeen murjaisin, haisikin pahalle vaikka myynti- ja käyttöpäivää oli jäljellä kuin balsamoitua olisi paketissa ollut.

Aamukankeat ajatukset, vaikka ilmikin pantuina, ovat aitoja ("aitoja" hmh!=pittää etsiä veräjä).

Joku niitä meidänkin sukulaisten hautoja käy kohentelemassa, en tiedä syntymäkotikunnassani olevien, että kuka. Setä-Oskarilla on esimerkiksi jo "liikut kiinni" vanhuuden takia, ettei ainakaan hän. Siilinjärvellä olevilla isän ja äidin haudalla käyvät nämä kehitysvammaiset veljeni ahkeraan kukkia kohentelemassa ja kynttilöitä sytyttelemässä, että siitä minä joskus ajattelen, etteivät heidän päänsä johdonmukaisia ajatuksiakin sisältäisi. "Säädetyt" haudallakäyntipäivät tuskin rituaaleihin kuuluvat.

Itse olen yhden kerran vienyt sinne kukat kun lehteen kuvan halusivat. Joskus ohitsekulkiessa kynttilään olen tulet tuikannut. Isä eläessään jyrkästi kielsi kukkiin kuolleille rahojen tuhlauksen. Sanoi, että elävät niistä ehkä jotain ymmärtävät, viekee niille.

Nallet G:n rattailla ovat tietysti halpatyövoimaa menossa sille rakennustyömaalle joka kivistä rakennetaan...

Valto-Ensio kirjoitti...

Meri

Samankaltaisia ajatuksia minullakin oli kun aloin väsäämään tätä kuvakollaasia, mutta vasta viimeisessä sen tavoitin kuvatekstiksi saakka. Perhana, olisi pitänyt vielä antaa olla ja hauduttaa.

Jatkuvasti kun näiden pienten poikien, ja välillä tyttöjenkin, elämää seuraan ja kuuntelen heidän monologejaan leluja kasatessaan, tai dialogeja jos useampi on paikalla, niin luulisi tässä jo alkavan ymmärtää, millainen pienen lapsen maailma on.

Paljon tässä seuratessa juohtuu omaakin lapsuutta mieleen vaikka siitä jo ihmisikä onkin. Mökillä kaikki nallekannot, mörrimöykyt, tuulenpesien pelottavat asukit... minulla oli valtava mielikuvitus silloin ja aina muistan pelänneeni pimeänolioita. Vanhin siskoni kun oli/on psykopaatti, niin hän se pelotteli alati ja nautti valtavasti siitä!

Valto-Ensio kirjoitti...

Anonyymi

Repäise itsesi aina hetkeksi jonnekin. Ei se pahaa lapsille tee, että ovat jonkun vieraan huomassa aina vähän aikaa.

Mutta paha, jos ei ole vierasta, ei tuttua, ei mummolaa ei ukkilaa minne muksuja joskus kiikuttaa.

Yhteiskunnalta tähän pulaan on turha apua pyydellä. Kodinhoitajasysteemi hoitajineen ovat hautausmailla eikä uutta perheapumallia ole tilalle kehitelty.

MLL:sta saa kyllä tilapäisesti hoitaja-apua, mutta eipä ole halpaa se. Kyllä minä sen ymmärrän, ettei mikään järjestö ilmaiseksi voikaan toimia, mutta minne ovat sulloneet veromarkat, jotka muka kodinhoitajasysteemistä säästöjen takia on karsittu? Ne on kuitenkin jonnekin pohjattomaan pussiin kansalaisilta kerätty entivanhaiseen tapaan...

Missä yleensä ovat niiden juustohöyläleikkausten tuotot joita jatkuvasti tekevät? Veroprosentit säilyvät, nousevat ja kunnallisveroja vain korotetaan, mutta uupunut kansalainen jos jotain olisi vailla, niin paperisota, jos jonottaa jaksaa, on valtaisi ennen kuin mahdollinen apu kynnyksen ylitse tupaan astuu.

Ripsa kirjoitti...

Valto,

joo, isoäiteen ajatukset ovat vanhemman likan, 8 vee, mielestä varmaan ainakin antiikkia. Nuorempi ei vielä ehkä huomaa.

Tää isoäitee puolestaan tajuaa, kuinka yhtäkkiä on revennyt kymmenien vuosien välinen kuilu pikkuisten ja minun välille.

Kesällä sitä jo mietin, kun tutustuin pihalla hilluneisiin ruandalaisiin ja sudanilaisiin. Heidän olemisensa oli niin uskomattoman aseistariisuvan välitöntä ja luonnollista, että kävi kateeksi. Voittivat mennen tullen suomalaisen kansanluonteen juuri sillä tavalla.

Ja itketti se, kun 6-vuotias laiha pikkuflikka kertoi että isä on kuollut. Lisäsi että äiti ei halua puhua siitä. Mutta kun on kyse Ruandasta niin sen tietää.

Yritin puhua niistä lapsista meidän lapsille, mutta kun eivät afrikkalaiset sattuneet olemaan ulkona juuri silloin, niin jäi tapaaminen välistä. Minusta olisi ollut tarpeellinen juttu.

Tosin voi olla että vanhempi flikka tapaa afrikkalaisia myös koulussa, ja varmasti tapaakin. Mutta kuolema tuntuu olevan kaukainen asia vielä. Niin kai sen kuuluukin olla. Vaikka ei se ollut minulle, muusta kuullutkaan pentuna kuin sotaan kuolleista.