tiistai 9. syyskuuta 2014

19. Himolan hieho

To 19.6.2014 leiri nro 19.

Tältä ruohonpätkistä koottujen kusiaispesien pellolta on Porajärvelle matkaa muutamia kilometrejä. Aamuyöllä kompuroin kivikkoisen, jäkkiheinäisen ja harvakseltaan oksaisia männyntaimia kasvavan entisen viljelyalan halki metsänrajaan, pystytin rysän, luikersin makuupussiin ja nukahdin heti. En edes edelleen kosteita, savulle ja hielle haisevia päällysvaatteita riisunut.

Heräsin työn ääniin, kuorma-autojen lavoilta tienpintaan matoksi soljuvan soran  rahisevaan ja kolisevaan rymähtelyyn, moottorien kiihdytyksiin, jarruilmasäiliöiden vingahteleviin tussahduksiin ja ihmisten pulinaan. Kun kömmin katsomaan, saapui Porajärveltä päin liuta tiekarhuja, pyöräalustainen kaivinkone ja kirskuvin telaketjuin rekan lavetilta laskeutuva puskutraktori jotka ainakin tunnin ajan jyystivät ja ryystivät leirini kohdalla olevaa suoranpätkää ennen kuin häipyivät Himolan suuntaan. Katselin karkeantekoista, silittelemätöntä työntouhua pensaiden suojista enkä ilennyt ilmiantaa itseäni. Olisin minä niiden jalkapelissä kiviä potkiskelevien miesten kanssa juttusille voinut heretäkin. Pari pullollista kirkasta ne kerkesivät lapioinnin voiteluaineena koneiden jäljissä kulkiessaan tuhota. Sitten kuului vain kilahdus, kun tyhjät hylsyt raviin helähtivät.

Unta olin näkemässä: Olin juuri noussut Kemijärven Perävaaran lavan jyrkät ulkoportaat ja kipittämässä hakemaan tutunnäköistä naista humpalle kun tuo jyrsältäjälaivue tuli pilaamaan unenkohtauksen.

Aurinko armaskin jo välillä näyttäytyy. Teltta on hetkessä kuuma sillä paikan valinta tapahtui puolinukuksissa auringonnousun suuntaa miettimättä.
Himolanjärven leiristäni läksin liikkeelle eilen illalla, kun sade lopetteli ja tuuli auttoi nuotiota vaatteiden kuivatuksessa. Palastelin siinä ruokaa säästelemättä kun luulin, että Himolan kirkolta sitten saan evästäydennystä; kylänperän magazine oli mennyt puoli tuntia aiemmin kiinni. On laukuissa leipää ja voita edelleenkin, ettei tässä nälkään kuolla.

Yöllinen lyhyehkö etappi kävi soratien mutkaisia, jyrkkiä mäkiä ja pehmeitä notkelmia enimmäkseen työnnellen. Oli hyytävän kylmää alavilla paikoilla ja selkäpiitä romisutti pohjoinen, puuskainen tuulenhenki. Pari metsoa kuulin lähtevän ja eräässä majavien loukuttamassa, mäenalusen pikkuisessa suoputamassa yksinäinen telkänpoikanen ui ja sukelteli narskuttaen nokkaansa, pelkäsi pirusti minua kun toppasin katselemaan. Missä lie muu poikue ollut, ei emoakaan näkynyt. Näin myös karhunpaskan. Tongin hajanaista, vihertävää läjää tikulla ja siinä oli sulamattomiksi jääneenä muurahaisia, koppakuoriaisten panssareita, mustikan- ja puolukanvarpuja, kova luunpalanen, suomuuraimen tai jonkin muun marjan kovia siemeniä ja pätkä kalan häntäpuolen ruotoa. Hiekassa häämötti tassujen ja kynsien jälkiä, että aika äsken, sateen aikana tai sitä ennen metsien köntys oli siitä mennyt.




Kun tulin Himolan tienristeykseen, seisoi liikenteenjakajana hieho. Kohta paikalle kopsutteli utareet tiukkuen lehmä ja pari sonninmullikkaa. Lehmän karkea kieli lipaisi kämmentäni kun raajani sen suuntaan ojensin. Sitten pöllipinon takaa, kyläpellolta maantieravin pohjan kautta tielle ponnisti vitasta heiluttaen, väljät kumisaappaat jaloissa lompsaen reipas emäntä. Tervehdin ja kysyin lupaa ottaa valokuvia lehmistä. Paikalle ilmestyi myös Pavlovin koira vaikka lehmänkellokaan ei helähdellyt. Tästä otuksesta vaistosi pian, ettei sillä ollut aikeita käydä kimppuun ja kun juttelin sille ystävällisesti, niin se kiersi vierellä koko harmaarakennuksisen Himolan kylän saattellen poiskin päin niin, että minun piti jo komentaa sitä palaamaan.
Toiset irtokoirat eivät tulleet lähellekään kun tuo koira oli seuranani.
Hirsiseinien juurilla juhannusruusut kukkivat ja peltotilkkujen potunvarret olivat hallaöiden mustuttamat. Kaivolle löysin kenenkään opastamatta ja nostin tuoretta vettä säiliöön. Siinä puuhassa juuri ollessani, emäntä lehmineen palasi tietä pitkin ja nyt sillä oli renki mukana ajelemassa pientä karjalaumaa kotiin myöhään venähtäneeltä iltalypsyltä. Olisi pitänyt lyöttäytyä lypsyreissulle mukaan ja ostaa pullo täyteen lypsylämmintä, mutta senkin hoksasin siinä kaivolla vasta.
Juohtuu vielä mieleen kalamiehet jotka äänekkäästi turpakäräjiä pitäen, tietä laidasta laitaan käyttäen edelläni kalareissultaan tallustelivat. Pysäytin tapani mukaan utelemaan kalansaaliista. Näyttivät koria jonka pohjalla sätkytteli pari litteää säynettä tai lahnaa ja muutamia ahvenia, yksi hauenluippikin taisi olla. Viina haisi miehistä metrin päähän. Toisen miehen kourat olivat ryhmyiset kuin katajanjuurakoita olisin kätellyt, mutta hauskaa mieltä näytti heille minunkin matkantekoni tuottavan.
Himolasta poistuessa joen ylitti silta, jossa oli rautaa kannessa ja heti sen jälkeen alkoi metsä, jossa puiden ympärille oli kiedottu muovitaskuihin pujotettuja kirjoitusliuskoja. En ymmärtänyt venäjänkielistä tekstiä, mutta olisiko ollut jotain luonnonsuojellullista viestiä värkätty?

Ei kommentteja: