tiistai 25. maaliskuuta 2008

Luonnonsuojelulenkki...



...on aina tuore vaihtoehtomakkara luonnonsuolilenkille.

Vihreällä puolueella on yksinoikeus luonnonsuojelulenkin reseptiin joka on tynkä kuin Wikipedia. Reseptiä muokataan kotimaisissa puoluekokouksissa ja saunailloissa. Eurooppalaista sitkosta saadaan mukaan Heidi Hautalan Brysselinkutsuilla jonne myös ruskeamunainen Erkki Susi Pulliainen on kutsuttu alustamaan aiheesta Mitä vaikutusta aukkohakkuilla ja NATO:n sotaharjoituksilla on susien globalisaatiopyrkimyksiin tai poronkuseman pituuteen.


Keskeneräistä luonnonsuojelulenkkiä nautitaan tasaisin väliajoin ja (t)ulostetaan eduskunnan kyselytunneilla puhujapöntöstä läsnäolijoiden korviin.

Nih. Kuin Jumalan teatterilaiset sulaa paskaa kriitikoiden poskille Oulussa 17.1.1987.


Pääsiäisenä, näinä roistojen, ryöväreiden, tekstiviestittäjien ja heidän vapahtajiensa Golgata-päivinä käväisin syntymäsijoillani. Siellä, entisen humisevan metsän laitamilla, nykyisten risukoiden ja vänttyräisten puiden keskellä puksahtivat mieleeni vihreät pienet miehet ja naiset joita (marsilaisia mukaan laskematta) lienee 8-9%:n verran väestöstä. Yli 400 000 vihertävää suolenmutkaa, maksaa, keuhkoa, sydäntä, selkärankaa ja perspakaraa jotka jalkapohjiensa voimalla ovat muiden mukana tallomassa suomalaiskansallista ekologista jalanjälkeä maailmantilastojen kärkijoukkoihin.

Vuh.

Arkadianmäellä puolue nimeltä Vihreät ovat muiden mukana säätämässä lakeja ja asetuksia kansalaisten tueksi ja turvaksi. He ovat pitämässä perää kun vihreistä arvoista on kysymys. He ovat jo kauan toimineet aarniometsiemme ytimennäivertäjien ja hapsinkakkiaisten asianajajina, metsojen soidinpaikkojen suojelijoina ja soiden ainutlaatuisten biotooppien säilyttämisen esitaistelijoina. He asettuvat henkeään uhmaten soita ja metsiä uhkaavien telaketjuarmadojen eteen poikittain kuin kiinalasaktivistit Taivaallisen Rauhan Aukiolla Tiananmessa.

Minä melkein rakastan Vihreää Liikettä. Tykästän sen tarmokasta, luonnonmukaisesti savuttavalla peräprutkulla Teerisaareensa rauhoittumaan kiirehtivää Tarja Gronbergiä. Jos käteni ylettyisivät, niin miten lempeästi halaisinkaan lapiokourillani vihreän politiikan puistovahtia ja riihenlämmittäjää Irina Grohnia. Uh saatana kuinka lämmöllä muistan Ari Heikkistäkin joka jo v. 1983 oli Siilinjärvellä seuraamassa vihreän paikallisosaston perustamista ja puistelemassa kanssani Ville Komsia hereille kun tämä uniapnean yllättämänä nukahti kesken lauseen kajauttaen vihreistä aatteista kuumottavan otsansa kunnantalon saunakabinetin pyöreään pöytään.

Kiks.


Ay, mitä kiksejä saankaan kun luen runsaita, luontoarvoja korostavia kirjoituksia joita vihreät edustajamme buukkaavat väsymättä blogeihinsa, maailmanlehtien kolumneihinsa ja paikallislehtien yleisönosastoihin, annoihin ja avotakkoihin. Suuresti ihmetellen, kuinka he osaavatkin kirjoittaa luontomme puolesta niin, että Stora Enson johtajillekin luulisi kyynelen silmäkulmiin kihoavan.


Wöh!

Näin minun hippokampuksessani kumisi entisten metsiemme avarilla rannoilla. Vielä illallakin, matalassa metsämajassani, silmänkantamattoman aukkohakkion äärellä levolliseen uneen vaipuessani, kuin kiitosrukouksena saasteisen vihreää taivasta päin kumarrellen ajattelin:


Metsämme ovat liki 5%:sesti koskemattomina säilyneet vihreänliikkeen pioneerien ansiosta jonka jäsenistö tikulla pyllynsäkin hyyssiköissänsä pyyhkivätten ja metsämajoissansa, keräilytaloutta harrastaen asustavatten. Sieltä patikoiden ja yleisillä kulkuneuvoilla tunnollisesti ja väsymättä yhteisiä luontoasioita hoitamaan maalikyliin lähtevätten.

Ei kommentteja: