Vanhan kommunistin haamu

Mistä katkerat ihmiset tulevat?

"Kaivosta ja mutalammikosta", vastasi poikani E., 6 v.

"Liiterin takkoo tae suolta," intti P., 4 v.

"Mnoomnyymnjuuu...kriii!", parkaisi herra G., 9 kk.


Katkerat ihmiset tulevat kuivuneiden kaivojen ääriltä tai suota kuokkimasta; paikoista joissa vallitsee itku ja hammasten kiristys. Katkerien ihmisten synnytyssaleja ovat keskitysleirit ja Guantanamon kaltaiset, terrorismista epäiltyjen kuulustelukolhoosit. Maailman sivu katkeruuden taimia selkänahkaan istuttaneina ovat toimineet koulu, vankila, ruoska, piikkilanka ja teloituskomppania. Ankara isä, hyysäävä äiti ja lahkouskovaisten moraalisaarnat.

Taloa, jossa perheeni kanssa majailen, asuttaa katkeran kommunistin haamu. Kipeäksi piesty sielu narisuttaa nurkkia, kulkee portaissa ja kolisuttelee luitaan vintillä. Savuhormiin se rauhaton huutaa huu ja hoo ja käy kuutamoöinä katonharjalla julistamassa manifestiaan kaadellen kummituksen kurkkuunsa välipohjan sahanpuruihin unohtuneita jaloviinojaan. Jokunen yö se taisi löytää pirtukanisterinkin koskapa aamulla oli karissut kymmenen sentin sahanpuruläjä alakerran käytävän lattialle.

Vanhan kommunistin haamu lueskelee kymmenien vuosien takaisia Kansan Tahtoja vinttikomeron kiikkustuolissa ja polttaa Työmies-tupakkaa jonka se holkkiin on istuttanut.

Myrrysmielinen, kommunistin punaiseen kaapuun pukeutunut yössä vaeltelija mutisee itsekseen. On vihainen, kun sosialismi romahti, Neuvostoliittoa ei enää ole ja Varsovan liittokin kärrättiin Berliininmuurin jäännösten kanssa kaatopaikalle.

Kaikki muutkin ihanteet, Marxin opit ja Leninin testamentit, joidenka innoittamana vanha kommunisti aikoinaan pyöräili hirmuisen pitkiä agitaatioretkiä kaukana Kainuun kylissä, ovat murentuneet kuin vanhanpiian fantasiat käyttämättömän hääpuvun laskoksiin.

Vanhan kommunistin haamu laulaa römäyttää räystään alla surumielisen balladin Pieni sammakko-laulua mukaellen:

Vanha kommunisti vain
ennen polki työssä
vanha kommunisti vain
nyt yksin istuu yössä
haukkuu, kiroilee ja nyrkkiään
se pui tuonne tyhjään pimeään

Vanha kommunisti vain
katkerana yössä
vanha kommunisti vain
ei puukkoakaan vyössä
millä katkoisi kahlehet
-kaunavyötkin nää
joilla isänmaa miehen katkeroitti aikoinaan...

Vanha kommunisti vain....


Mutta siis.

Talomme on rakentanut ja sitä myös vuosikymmeniä asuttanut vanha kommunisti, tulipunainen semmoinen. Oikea aatteen mies jollaisia ei näe nykyään edes pitkillä suorilla minkään valtakunnan tiedon valtateillä. Niillähän surfailevat vain takinkääntäjät, kolportöörit ja muut joutopörriäiset siivet savuten ja silmistä ahneenrähmät valuen.

Kun remontoin taloani, käsiini sattui agitaatiopuheista aatteenpunaisiin lehtiin ja julistuksiin viittaavaa aineistoa. Väliseinämuhista, lattialautojen alta, koolinkien väleistä ja kattotuolien kainaloista löytyi kirjeitä, pamflettien synopsiksia ja katkeria kertomusyrityksiä kokemuksista vankila-ajoilta kun vapaat suomalaiset sotivat isänmaan puolesta.

Rakennusmieheksi tästä kommunistista ei kuitenkaan ole ollut. Vasaraniskemän ja kirveenlohkaisun jälki on ollut niin hurjan näköistä tolskaamista, suunnittelematonta ja järjettömyyksillä toteutettua, että sitä kauhistuisivat tämänkin päivän rakentamisperinteiden kiireellä pilaajat. Jokaikinen paikka on vinossa, mutkalla tai patilla; lattiamattojen alle ei ole mykytetty lemmikkihamstereita kuten mattomiesvitseissä, eikä tupakka-askeja, kynänpätkiä tai pullojen korkkeja.

Ehei perkele!

Olen kantanut roskalavalle navetallisen hevosenkenkiä, myrskylyhtyjä, kirveenkalsoja, sahanteriä, viinapulloja, tiiliä, kiviä, lyijyharkkoja, putken- ja ratakiskonpätkiä, luita, kaksi lehmänkalloa, kissanraadon, kenkiä, vaatteita, lehtipinkkoja, pahvia. Silkkaa muumioitunutta paskaakin oli käyttämättömässä kellarissa emaliämpäri puolillaan!

Voe sianleuka!

Mutta kiinnostuin kuitenkin miehestä, jonka haamu talossamme nyt kummittelee, sen verran, että luin hänen elämänkertansa. Itsensä kirjoittaman, editoimattoman ja hyvin sekavan sepustuksen, mutta kuitenkin. Saman kirjan "esipuheita" ja yritelmiähän olin jo lueskellut sahanpuruista ja seinälaudoituksien väleistä aiemmin.
Omakustanne, josta minulle vinkkasi eräs saman polun varrella asustava vanha herrasmies, löytyi lähikirjastosta. Sitä olivat muutkin lukeneet. Sen päättelin siitä, että kirjan kannet olivat pahoin rispaantuneet ja sivut hiirenkorvilla.

Uteliaat naapurit vai paikallisen entisen agitaattorin elämänvaiheista muuten vain kiinnostuneetko olivat ahkerina olleet ja lukeneet? Ehkäpä SUPOnkin edustajat?

Kaunokirjallisena teoksena kirja oli kuin tämä kommunistin rakentama talo. Jo perustukset olivat köntsällään suuntaan jos toiseenkin, ikkunat vinksottivat, läpiveto oli hirmuinen ja katto vuosi kuin piikkikkään ihmisen vesisänky. Tämmöisen kirjan lukeminen vaatii kärsivällisyyttä, uudelleen hahmottamista, rivivälien tulkintaa ja empatiaa.

Yritin tulkita kirjasen viestiä ja ehkä onnistuinkin saamaan jotakin selvää vanhasta, veneensä viereen Kainuunmereen 80-vuotiaana , matalaan veteen hukkuneesta kommunistista.

Lyhyesti sanottuna kirjan perusvire oli nuoren pojan, 17 v., vankilaanjoutumisen syyt vuoden 1939-40 talvisodan jälkeen Suomussalmen Juntusrannan tapahtumien jälkimyräkässä.

Kokonaisen kylän joutuminen kiivaasti hyökänneiden venäläissotilaiden saartamaksi aiheutti sen, että osa kyläläisistä ei ehtinyt paeta vaan jäi saartorenkaan sisälle. Nuori, halkometsässä koipeensa kirvehtinyt, sairastuvalta apua hakemaan mennyt poika jäi myös.

Talvisotamurhaamisten tauottua hänet luovutettiin takaisin suomalaisille, mutta nämäpä pistivätkin poikarukan kylmään vankikuljetukseen. Lyhyen, typerien kuulusteluiden/kuulustelijoiden ja oikeudenkäynnin jälkeen, perusteluja tai todisteita liiemmälti esittämättä, isänmaan edustajat tuomitsivat nuorukaisen muutaman muun mukana vankilaan, jossa hän vietti aikansa kunnes sodat oli sodittu ja valvontakomissiot määrätty.

Kuka tämmöisestä ei katkeroituisi?

Vai väittääkö joku, että 17 vuotias poika olisi siihen maailmanaikaan ollut vakaumukseltaan lähelläkään sellaista mielentilaa, jossa toimitaan kylmäveristen tiedustelija-agenttien tavoin ja että häntä näin ollen olisi syytä epäillä vakoilusta isänmaan vahingoksi?

Onko tälle ihmiselle kanssakärsijöineen ehdotettu rehabilitointia koskaan?

Kuinka paljon tällaisista kokemuksista katkeroituneita ihmisiä on mennyt hautaan tässä jalustoilla patsastelevia remmihemmoja palvovien sankareiden isänmaassa?

Annanpa vanhan kommunistin haamun kolistella kuin kotonaan. Kerron tästä lapsilleni kummitustarinoita, kehittelen legendaa jonka kirjaaminen jäi vanhalta aatteen mieheltä tekemättä.

Lähetän vanhan kommunistin haamun kolistelemaan myös Suomi-nimisen talon pirttiin kyselemään menetettyjen nuoruusvuosiensa perään. Utelemaan, miksi siellä asuneet ovat katkeruuden aiheita lähimmäisilleen olleet järjestämässä.