Patsaiden ja muistomerkkien tekijöille on jälleen tiedossa urakoita...Miltä näyttävätkään näidenkin panssariajoneuvojen tykinputkista lähteneiden ammusten jäljet siellä kaukana siviilien keskuudessa, siellä, missä kokonaisten perheiden teurastamot sijaitsevat. Siellä, missä kranaatti ei lajittele, rysähtääkö se katkaisemaan lapsen, vanhuksen, naisen vai sotilaan kahtia, räjäyttämään kakkapyllyä pesevän äidin vauvoineen kylpyhuoneen rakenteiden, betonin, laastin, kaakeleiden ja tiilenpalasten mukana tuusannuuskaksi.
Kokonaisen kaupungin ovat taistelevat osapuolet jo allensa jyränneet, ihmisten kodit, koko insfrastruktuurin törröttäviksi savupiipuiksi ja rikkiammutuiksi kerrostaloiksi pommittaneet.
Montako tuntia kello tupani seinällä aikaa tikuttelikaan tänä aikana?
Vielä eilenaamulla, kun lapsilleni aamupuuron tarjoilin ja kotona olevan väen kanssa vanhimman pojan koulutielle saattelin, ei Georgian tilanne näyttänyt muuta kuin yksittäisten kahakoiden sarjalta, mutta jo illalla, kun samaiset lapset olimme pehkuihin ohjailleet, unten maille tuuditelleet, luin netistä, kuinka yli tuhat ihmistä oli päästelty hengiltä (jonka luvun saanee heti kymmenellä kertoa) ja kuinka sotatoimet olivat täydessä käynnissä Ossetian vuoristoisella maaperällä.
Myöhään yöllä katselin Euro Newsiltä kuinka Georgian presidentti Saakasvili puhtoisin valkein paidoin kumartui ohimoonsa pipin saaneen sotilaan ylle joka lakanoiden välissä virui, taputteli tätä kuin omaa poikaansa ja jo seuraavassa uutispätkässä sama tärkkikaulus pui nyrkkiä sodan vastapuolelle mikrofoniin sotaisasti uhoten. Seuraavaksi ruutuun räpsähti Putin-maridanikoteloisesta äskettäin kuoriutunut Venäjän pressa Medvedev joka ampui samanmoisin sanankääntein takaisin niin että Kremlin paljon verta ja suolenpätkiä nähneet muurit kajahtelivat.
Pian huljahti uutiskuvat mantereilta toisille, Kiinaan ja sinne, mistä pakkopullaurheilua minunkin pitää seuraavina viikkoina niellä kaikilta kanavilta.
Katsomosta näytettiin vilaus kahdesta maailman tunnottomasta superpsykopaatista, G.W.Bushista ja V.Putinista etsimässä hyvin toimiville ruuansulatuskanaviensa loppupäätteille istumapaikkaa. Sijoittamassa siloisia perseitään kiinalaisella silkillä päällystetyille penkeille kun niiden kuuluisi olla siellä, minne he pommejaan lähettelevät putoilemaan. Näihin, robottikäden pyyhkimiin, lanoliumilla voideltuihin takamuksiin pitäisi samojen sirpaleiden upota samoilla verisillä tantereilla jossa äidit, lapset ja vanhukset räjähtelevät kappaleiksi, murskaantuvat luujauhoksi, palavat soihtuina toreilla ja kujanteilla, tukehtuvat väestönsuojiin ja sairaalasänkyihin.
Kuinka tämäkin sota on jälleen mahdollista?
Tavallisen kansan tyhmyyden vuoksi. Sen äärettömän typeryyden takia joka kaikissa tavallisissa ruokapöydissä maailmanlaidoilla sijaitsee. Sodat kaikkinensa ovat enimmäkseen aivan tavallisten miesten syytä jotka ihailevat tykkien ikuista erektiota, sotilaspuvuista ja litteistä bareteista uhkuvaa ylemmyyttä. Niiden, jotka sokaistuvat vallantunteen huumassa saatuaan rynnäkkökiväärin kouriinsa, nipun munakranaatteja tesettiin roikkumaan, luotiliivit ja peltisen kypärän päähänsä antamaan harhantunteen siitä, että niiden turvin voi rauhassa käydä murhaamaan toista samanmoisin varustein evästettyä naapurikansalaista.
Sotiin ovat syyllisiä sotilaat jotka pelkäävät, mutta eivät sitä, että sodassa kenties kuollaan, haavoitutaan, tullaan sokeiksi ja jalattomiksi. Sotiin syyllistyvät pelkurit jotka tutisevat luisuotsaisen kersantin edessä joka simputtaa, taaksepoistattaa, panee arestiin ja lomakieltoon. Jotka pelkäävät punaniskaista lutia joka huutaa posket pyöreinä uhkauksiaan, vähättelee, tutkii vaatekaapin sisällön ja punkan lakanoiden viikkaukset.
Sodat ovat pelkurien verinen teatteriesitys.
Vaihtoehto on ollut aina olemassa.
Pelkääjän typeryyden sijaan heidän tulisi ottaa rohkeus käyttöön. Rohkeus, joka ei ole Antti Rokan konemaista rohkeutta, Lammion ylemmyyden tunnetta tai Lahden uhmakkuutta.
Rohkeus olla tarttumatta aseeseen. Rohkeus astumatta kohti panssariajoneuvon ohjaamoa. Rohkeus olla lähettämättä pommilastia hävittäjästä alhaalla olevien avuttomien niskaan. Rohkeus uhmata niitä, joita sota hyödyttää.
Rohkeutta jo lapsesta lähtien uhmata auktoriteetteja jotka tukeutuvat armeijaan, asekuntiin, armeijan ylipäällikköön ja Natoon.
Haistattaa pitkät paskat kenraaleille, sotakalustoa valmistaville tehtaanjohtajille, öljy-yhtiöille ja kansakuntien luotsaajille joidenka pätemisenalustoina kokonaiset maailmat iät ja ajat ovat olleet.
Jos tavalliset kansalaiset olisivat tällä tavalla rohkeita, kenraalit saisivat sotia sotansa keskenään, mutta tällaiset ajatukset ovat vain lapsellista utopiaa. Muutaman Ardnt Pekurisen kaltaisen, Vienan korvessa 5.11.1941 teloitetun rohkean yksilön vaimea ehdotus. Kuin sorsametsällä kastuneen haulikonpanoksen tussahdus märässä kuusikossa.
Rohkeus ei tavoita aamulehtensä urheilusivuja tavailevaa, energiajuomia sisäänsä kittaavaa, sotapeleillä elämänsä aloittanutta ja iskelmien imelyydessä elävää markkinatalouden syöttöporsasta. Kun aika tulee ja kaksikymmentä vuotta Tuntematon-elokuvan kouluaineena olevaa itsenäisyysesitystä on koettu ja armeija käyty, hän sulkee päänsä monitorin, pukee käskystä varusteet päälle ja alkaa ampua kuten opetettu on.
Kuva Mikkelistä 4.6.2008
Niin myös vielä jonain päivänä täällä, meillä, tälläkin mitättömällä, Suomeksi rajatulla maankamaralla kun aletaan maailmanlaajuisesti taistella siitä, kuka ryystää viimeiset pisarat ehtyvästä avaruuden kukkasesta nimeltä maapallo.
Sillä siitähän on jo kysymys Georgiassa, Tshetseniassa, Ruandassa, Darfurissa, Nigeriassa, Lähi-idässä jne...
Kuva Mikkelin torilta 4.6.2008
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti