lauantai 2. lokakuuta 2010

Mystinen kalakukko

Taikina: Ruisjauhoja, vettä, suolaa. Sitkokseksi voi ropsauttaa mukaan kouranpuolikkaallisen vehnäjauhoa.
Taikinamöykky sivalletaan kylmästi veitsellä kahtia.
Jaetut taikinapalat pölökytään kaulimella levyiksi. Reunat tasataan. Pohjapuolen taikinalevyn keskelle hurautetaan joko tavallista puuroriisiä, ohraryynejä tai isoja kaurahiutaleita. Tässä tapauksessa laitoin riisiä ja kauraa.
Siivutetut sianlihapalat ja muikut (tai ahvenat) ladotaan vuorotellen taikinalevyn päälle nätiksi keoksi. Muista ripistellä suolaa joka kerrokseen.
Sitten kansi kiinni.
Varaa puhdasta vettä astiaan ja liimaa veden sekä taidon kanssa taikinalevyjen reunat kiinni.
Koska puulämmitteisen uunin lämpötilaa on hankala säätää, niin esipaistaminen kannattaa tehdä sähköuunissa jos omistaa sellaisen. Siannahkapala kukon päällä tässä vaiheessa antaa sulaessaan kuorelle oman makunsa. Jos ei pidä siitä, sen voi käydä naulaamassa ulkoseinään tilttalteille.
Jotta lapsetkin kiinnostuisivat leipomisesta, voi taikinanlopuista muovailla vaikka savolaisukonpäitä -tai jäniksiä.
Vajaa tunti sähköuunin kovimmilla lukemilla paistunut kalakukko kääritään ensiksi tiiviisti alumiinifolioon.
Sitten otetaan sunnuntain Hesari (liekö suurikin häpäisy, kun ei Savon Sanomiin?) ja kääritään kerros kerrokselta kalakukko sen sisään. Olen joskus käyttänyt lisäksi paperikassia päällikerroksena.
Eilen tuliseksi lämmitetty uuni on seuraavan päivän iltana sopivan lämmin (110-150 astetta) jolloin kalakukon voi huoletta asettaa arinalle yön ajaksi hautumaan.
Tänä aamuna klo 07.00 kukkoa on syöty jo aimo pala aamiaiseksi. Tällä pärjää pitkälle.
Ja savolaisukon pää tuli paistetuksi eilenillalla sähköuunin jälkilämmössä, sikarikin on niin aidon värinen että! Ottaisivatkohan Kiasman kokoelmiin tällaisia taiteenteon ulottuvuuksia? Taikina säilyy kuivettuuaan kymmeniä vuosia sopivan kuivissa olosuhteissa jos eivät hiiret pääse järsimään. Minulla on känttysiivu yli viidenkymmenen vuoden takaa tallessa. Löysin sen tämän, vuonna 1953 rakennetun talon sahanpuruista vintiltä.
Vuoden 1953 pullaa.

16 kommenttia:

Iines kirjoitti...

Hienon näköinen kukko siitä tulikin, ja ohjeet ymmärtää tumpelokin. Tuota suolan ripsimistä joka väliin vaan vähän mietin, että onko tarpeen. On kai, mutta eihän tämä paistos mikään terveyspaukku olekaan, on vaan herkullinen.

Olen elämässäni kerran voittanut pääpalkinnon. Se oli kalakukko, savo-karjalaisen osakunnan arpajaisissa. Tarpeellinen opiskelijan niukkaan ruokabudjettiin.

Valto-Ensio kirjoitti...

Huomenta Iines.

On se tuo kalakukko hyvää varsinkin kun sen ottaa aamulla uunista ja alkaa tuoreenlämpimänä sitä syömään. Suola on välttämätön paha, mutta en minä sitä paljoa ripistele. Ja sitä paitsi meillä käytetään PAN-suolaa vaikka purkki onkin Jozon.

Kalakukon terveellisyys.., mitähän siihen sanoisi. Ruisjauhot sisältävät hitaasti sulavia hiilihydraatteja sekä suoliston toiminnalle tarpeellisia kuituja ja kalahan sinällään on kuulu terveellisyydestään. Ainoa on tietenkin tuo sianliha, mutta ei sitäkään nyt niin kauheita määriä tule, että tarvitsee huolestua.

Kyllä kalakukko terveellisyydessä ainakin valmiseinespakkaukset voittaa.

Koska kalakukko oli lapsuudessa hyvinkin tavanomainen ruoka varsinkin keväisin ahvenenkudun aikaan ja sysyllä muikkujen, niin sitä kaipaa ihan oikeasti toisinaan. Harmi vain, kun meillä eivät oikein muut perheenjäsenet ymmärrä sen päälle ja joutuu melkein itse syömään koko tekosensa.

Oli onneksi yksi kirvesmies Porvoosta käymässä yökylässä ja hänelle kukko kelpasi aamupalaksi. Varmaan pitää joku muukin kutsua kyläilemään...

Riku Riemu kirjoitti...

Jos paistaisit kalakukon tuon savolaisukon muotoon, siitä tulisi hittituote lyömään Hanna Partasen!

Iineksen kanssa olen eri mieltä, suolaa pitää olla runsaasti mutta paljon. Läsää myös. Ei kai kalakukkoja kuitenkaan kovin usein paisteta taikka syödä.

Myönnän, että siitä kun olen kalakukkoa viimeksi syönyt, on jo vuosikymmeniä. Täytyy muistin virkistämiseksi joskus ostaa...

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku, ukonpääkalakukko olisi varmasti myyntimenestys, voisi laskuttaa vähintään 25€/kg. Mutta jos asiakas haluaakin vain puoli kukkoa, niin mistäs kohtaa lipsauttaisi ettei menisi naamapuoleksi?

Sulle voin myydä kympillä kilo tätä tavallista kukkoa sinne jonnekin matkan päähän, mutta jos tulet vierailulle, niin ilimaseksi piimän ja riisivellin kanssa tarjoilen. Känttykahvit jälkiruuaksi. (Muuten meillä ei eskimoiden tavoille kannata heittäytyä)

Kaupassa näkyy olevan kahta hintaa: 12 ja 15 euroa kilo. Lohikukkosella on vielä hirveämmät hinnat vaikka ei ne muikkukon veroisia ole ja kansi puuttuu kokonaa!

Mikä siinä lie, mutta vaikka täyteleivällä eibiicii-asemien hyllyissä ei ole lohta kuin nimessä, niin järjetön on hinta.

Minä muuten olen joskus leiponut leipää ja kalakukkoja myyntiinkin -silloin markka-aikaan. Onnistuisi se nytkin, eikä luistaisi kytkin.

Raili kirjoitti...

No jopa vesi herahti kielelle ja kuvat sai hyvälle mielelle. Hieno blogi sulla....mielenkiintoisia pohdintoja ja kauniita kuvia. Täytyy lueskella joskus ihan ajan kanssa. Mukavaa syksyä sinulle.

Valto-Ensio kirjoitti...

Terve, ja kiitos Raili!

Se on sulla sitten Hanna Partasen kautta meno huomenna, tai itse ruvettava leipomaan.

Lueskele pois poikkeen näitä kirjoituksia, sitä vartenhan ne ovat. Voi tietenkin yrittää myös suodattaa kehnoimpia luomuksia.., tai jopa hyppiä sellaisten ylitse.

Kuvia tulee otettua aika paljon ja niistä on sitten hyvä valita kulloiseenkin kirjoitukseen sopivaa materiaalia. Aika homma toisinaan, mutta jos ne muitakin joskus miellyttävät, niin siinä tulee sitten työstä palkkio.

Mukavia syyskelejä sullekin.

Raili kirjoitti...

Jo vain jymähdinkin tähän lukemaan vaikka aikomus oli olla ajoissa Höyhensaarilla. Sinulla on todella sana hallussa ja niin sydämeen käypiä ovat tarinasi...ja millä mielettömällä rohkeudella kirjoitat. Toivonpa todella että vielä joskus julkaiset kirjasi!
Nyt mentävä nukkumaan, huomenna töihin.
Ja taitaa mulla jäädä kukko tekemättä, ei ole tuota puulämmitteistä uunia nääs. Kakarana herkuteltiin äidin kukoilla....yö uunissa(se kukko siis) ja aamulla kalakukkokekkerit...njams...eipä se siinä kauaa lojunut.

Riku Riemu kirjoitti...

Siinä kohteliaasti kahvista ja pullasta kiittäessäni, kysyisit oudon virneen kera: arvaa mitä vuosikertaa...

Anonyymi kirjoitti...

Tuusniemen oikeet immeiset saivat laatunimensä muinoin papin luona vieraillessaan. Heillä oli oekeet eväät kukkoinen ja muine kotona leivottuine lisineen. En muista tarkalleen, mitä naapurikuntalaiset ovat Kuavin kierrekauloja lukkuunottamatta.
Olin äidin opissa kalakukkoja leipomassa. Paistaminen on ongelma virtuaalisesti Munkkiklubilla. Kaasu-uunissa tuli pomminkestäviä piirakoita ja tehonsa menettäneessä sähköuunissa ei riitä lämpö. Microssa ei kannata kokeilla kukkoa kypsyttää, vaikka se ei ole kiellettyä enempää kuin kissan kuivatus konepesun jälkeen.
Kyllä miehetkin ovat hyviä leipureita, kun saavat tilaisuuden eivätkä pidä töitänsä roolipelinä 'ukko akan töissä ja akka ukon töissä'. Näin tapahtuu vain hölmöläissaduissa.

Valto-Ensio kirjoitti...

Raili, kyllä kukon voi sähköuunissakin paistaa ja saa jopa lämmöt säädettyä paljon helpommin. Mutta mikä siinä lie, ettei se aivan samanmakuinen ole?

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku, voisi ilmeesi olla näkemisen arvoinen kun kukon haudutuspeittona olleet Savon Sanomien sivut osoittautuisivat vaikkapa vuodelta 1958...

Valto-Ensio kirjoitti...

Anonyymi Munkkiklubilainen Tuusniemeltä. Kuavinmiehiä on työmailla joskus kuleksinna ja muutamia tuusniemeläesiäkin. Kaekki ovat olleet kalakukolla kasvatettuja eikä heitä ihan pieni tuulenvire kuatummaan sua...

Delilah kirjoitti...

Hyvin havainnollistit kalakukon teon ja näyttääpä käsistäsi syntyvän komea leipäveistoskin. Kuka lie ollut mallina. Onkos kalakukko EU;n listalla, jotta eivät kauppiaat saisi myydä kuin saman päivän paistoksia?

Valto-Ensio kirjoitti...

Delilah, kiitos. Minä piirrän tämän näköisiä ukonpäitä kaikki paikat täyteen; rakennuksilla levyseinät olivat parhaita alustoja.

Kukon muistaakseni meinasivat kieltää perinneruokien listalta tyyten EU:ssa, mutta pidin asiaa niin naurettavana, että en painanut muistiin koko kotkotusta enkä tiedä sitten, mitä tirektiivit siitä nyttemmin sanovat.

Kalakukon historiaa jos katsoo, niin sillä on ollut erittäin tärkeä rooli ainakin suomalaisilla peräniityillä ravinnonlähteenä heinänteon aikaan. Niin itsenikin lapsuudessa. Ja varmasti muillakin työmailla metsissä ja rakennuksilla, uitoissa, sahoilla, tehtaissa. Mielelläni olen ottanut joskus kukon rakennuksille mukaan ja tarjonnut muillekin eikä tarjoukseen ole syljetty.

Kukko säilyisi jääkaapissa leipomisen jälkeen ainakin viikon, mutta aina sen joku hotkii kitaansa, että se tämän ruoka-artikkelin viimeinen myyntipvm-merkinnästä.

Eikä kukko ole savolainen keksintö, kunhan vain on otettu enemmän tavaksemme jossakin historian vaiheessa. Ei taida olla edes alkujaan suomalainenkaan, muistelen lukeneeni ihan vastottain asiasta.

Kainuulaiset tekevät lanttu- ja peruna-/lihakukkoja ja niin kai karjalaisetkin. Lohikukkokin on jossakin päin suosittu ruoka, siihen kun ei rasvaksi sianlihaa tarvitse.

Kukon sisään voi varmaan leipoa vaikka anopin, tai hankalan vävyn...

Se kahvallinen malli olisi joskus ihan näytön vuoksi tehtävä: Kalakukon sisään laitetaan ennen paistoa koivunvitas lenkiksi ja siitä on hyvä kantaa eväs sinne, minne on menossa.

Isävainaa vitsaili kulkumiesten kissakukosta: Leipuri jättää kissasta hännän kantamista varten ulkopuolelle...

Meijän suurpeheen äiti teki isoja kukkoja jotka saattoivat painaa 8 kiloa. Eli niin suuria kuin vain uuniin mahtui ja silti se oli syöty ennen iltaa...

Raili kirjoitti...

Kukon kasaamisessakin on näemmä erilaisia tapoja. Minun äitini teki sellaisen ison reunoistaan ohenevan lätyn jonkä päälle kasasi keoksi muikut tai ahvenet ja silvat. Sitten hän nosti reunat ylös ja veden avulla liimasi ja siloitteli päällisen saumattomaksi. Tekotapa ei varmasti kuitenkaan vaikuta makuun tai muuhunkaan oleelliseen mutta uuni kyllä vaikuttaa....
Muistan kuinka veimme kukkoja tuliaisiksi pohjanmaan sukulaisille...ja mitä tekivätkään nuo pölhöt...kääntelivät kukkoa ihmeissään ja leikkasivat sen siivuiksi...siis siivuiksi...eivät pököt osanneet kukkoa päältä avata. Mutta ovatpa hekin oppineet kukkoa arvostamaan ja suvun nuorisoa on ollut äidin kalakukkokoulussa. Vielä minäkin joskus hitsi vieköön.... Ei pitäisi nälkäisenä noita kukkokuviasi katsella...voisnpa nyt syödä vaikka tuon äijän pään...voita nokkaan ja rouskis...

Valto-Ensio kirjoitti...

Raili, minulla oli tässä "opetuskukossa" pienet neulamuikut ja niitä ei voi laittaa kuten isommat; pääpuoli sisäpuolelle, hännät ulkokehälle. Kunhan jotenkin lihojen kanssa asettelin. Isompien kalojen kanssa on "keon" tekeminen tarkempaa. Teen soikeammat taikinalevytkin.

Tuo kuoren "liimailu" kuten kuvasit lienee yleisin tapa; sama se oli äitivainaallanikin.

Olen itse vähän sitä omasta mielestäni mukamas parannellut ja tavallaan painelen päällilevyn aluslevyn helmaan kiinni märin sormin ja kääntelen sitten kaiken ylitursuavan kylkiä pitkin ylös ja lopuksi koko kämmeniä käyttäen pyörittelen ympäriinsä. Koetan tällä tavalla saada siitä mahdollisimman vuotamattoman. Nytkin onnistui tulemaan täysin tiivis. (Kuvat eivät aivan kaikkea kerro. Niitä räpsi vanhin poikani, 8 v.)

Jos rasvat pääsevät vuotamaan pahasti pois, ei tulos ole kovin hyvä. Toki taikinaa pitää jättää paikkausta varten, mutta se on lisätyö ja sitä mielellään välttää ainakin jos on tekemässä useita kukkoja.

"Kertatekemällä hyvä", sanoi vanhapoika kun kehtopuita liimaili.