lauantai 25. syyskuuta 2010

Mun tytär täyttää tänään klo 14.35 30 vuotta

6 kommenttia:

Iines kirjoitti...

Onnea vaan, Valto, noinkin vanhasta isyydestä!

Isän ja tyttären välinen rakkaus ei lähtökohtaisesti (kliseinen sana, mutta olkoon) poikkea äidin ja tyttären rakkaudesta, ei vaikkei asuttaisi samassa huushollissakaan. Tiedän tämän varsin hyvin itse. Kellonajankin muistat.

Ristiriitaista, että omaa vanhenemistaan ei juurikaan huomaa muusta kuin lasten kasvamisesta ja etenkin lasten vanhenemisesta.

Riku Riemu kirjoitti...

Onnittelut teille molemmille!

Ei tuo vielä tarkoita, että vanha olisit. Yksikin mummo sanoi, että vielä täytyy jaksaa, jotta sen viimeisenkin lapsista saisi kunnialla vanhuuseläkkeelle saattaa!

Irwinin kappale on ilmestynyt (lunttasin) vuonna 1978. Luulen, että se on sinulla soinut mielessäsi - ehkä muutenkin - jo tyttäresi synnyttyä.

Ripsa kirjoitti...

Valto, aikaisin olet ruvennut isäksi. Toisaalta sanotaan, että nuoret vanhemmat osaavat luontojaan käsitellä lapsia. Nuoruus on jotenkin nykyään venytettyä ja hirveästi näkee velttoilua, siihen pitää ehdottomasti puuttua.

Pois vapaus! Kuri takaisin! Kaljapullojen särkeminen pihoille loppu! Kaikki kielletty on todella kiellettyä, nyt loppuu se nurmikoiden tallaaminen!

Kasvatus on kuninkuuslaji, enkä ole tavannut ketään, joka olisi mielestään kasvatettu edes kohtuullisesti. Aina on jotain mutisemista vanhempien suhteen. Ovatko edes lapset kunnollisia vanhempien mielestä?

Hmm. On aikoihin eletty. Poikani täytti toissapäivänä 36 vuotta.

Valto-Ensio kirjoitti...

Kiitos kommenteista ja onnitteluista Iines, Riku and Ripsa. Tytärkin lukee blogiani joten hänellekin kirjoituksenne menevät luettavaksi.

Irwini kappale jäi hyvin mieleeni koska menin naimisiin 1978 ja ensimmäinen lapsi, siis nyt tämä 30 v syntyi 1980. Laulelin sitä jo synnytysalissa kun vauva ponnisti maailmaan eikä mitään roikkunut jalkojen välissä.

Kätilö kysyi, ennen kuin alkoi skrapaamaan synnytäjän karvoitusta (siihen aikaan sen tekivät, myöhemmin jäi pois turhana toimenpiteenä), että olenko ennen ollut mukana synnytyksessä. Sanoin: -Joo, kotona. -Ohoh, milloin? -Noo, monastikin kun lehmät poikivat. -Hryyyh! ärähti ärtyisä kätilö, ei tämä sama asia ole!

Silloin isä vielä istui tiukasti huoneennurkkaan asetetulla tuolilla eikä edes synnyttäjää kädestä saanut pidellä. Tunsi olevansa ylimääräinen kapistus koko huoneessa, ainakin Kuopion KYKS:ssa. Näiden nuorempien kanssa on ollut aivan toisenlaista, vähän liiaksikin "osallistumista".

Kun Sonja oli maailmaan saatettu, napanuora katkaistu, punnittu, pesty, tiukkaan kapaloiseen kääritty ja äidin rinnoille imetystouhuihin nostettu, poistuin käytävään valkea suoja-asu päälläni. Siihen ryntäsi Kemiran kaivoksen eräs insinööri ja hermostuneena uteli, kumpi tuli? kumpi tuli? Sanoin jotain sen tapaista (olin nuorena kova virnuilemaan), että minulle tuli tytär, mutta en tiedä mikä sinulle, tiijä vaikka luonnos vasta.

Tunsin tämän insinöörin koska oltiin samassa työpaikassa Siilinjärven kaivoksella, mutta hän oli niin tohkeissaan oman vaimonsa tilasta (ei uskaltautunut mukaan synnytykseen) että luuli minua hoitohenkilökuntaan kuuluvaksi.

Kun katselin hänen hermostunutta "seinille hyppelyään" siinä käytävällä, muistan ajatelleeni, että tuo mies on aivan toinen kuin se työmaan päällikönä sora- ja kaivoskivikasojen väleissä täsmällisesti asteleva hillitty kravattimies.

Tuosta kasvatuksesta kun Ripsa kirjoittaa pitemmästi, sanoisin, että nuorena ei edes ajatellut olevansa kasvatustehtävässä. Kun lapsia tulee ne pitää maailmaan hoitaa. Ehkä se siksi tapahtuu osittain vasemmalla kädellä, puolihuolimattomasti. Varsinkin kun itsekin tuntee olevansa niin pahasti keskeneräinen -tai ajatteleeko sitäkään silloin, oivaltaa vasta myöhemmin.

Meillehän perheenä kävi sitten aika rankasti kuten muistanette kertoneeni ja kovasti on jokaisella ollut siitä selviäminen. Niin äidillä, tyttärillä kuin isälläkin. Joskus tuntuu, että minä taidan olla se heikoin lenkki, tai kun uusia lapsia sittemmin on tullut, en traumojani ole ehtinyt käsitellä? Mutta eivät kai tyttäretkään, sillä hekin ovat ottaneet isästä mallia ja tehneet lapsensa jo nuorena?

En tiedä, mutta kasvatus on kuitenkin enimmäkseen perusteltuja kieltoja -vaikka toisten nurmikon polkemisesta ja roskaamisen rajoittamisesta, tietokonepelien rajoittamista kohtuulliseksi painottaen, että tehkööt kaverit ihan miten lystäävät.

Rankkaa se kuitenkin on. Olen hyvin väsynyt toisinaan, mutta vaihtaisikaan en johonkin tyhjempään elämisenastiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos isälle!!

Sonja

Valto-Ensio kirjoitti...

Sonja. Kiitoksia keitoksesta, liemestä ee mittään. (Gunilla mummo)