...yli haudan ne marssivat vaan.
Sunnuntai 20.9.1987
Tampere nojaa kämmentään poskeeni. Ihmiset kulkevat kallellaan, aivoitta päin.
Oikealla rivi kerrostaloja, pankki, kauppa, kalusteliike. Nekalan teollisuushallien hahmot erottuvat.
Yksi kukkula taustalla sumun peitossa. Syyssateen alakuloittama koivu harottaa lipputankojen metsikössä.
Kadun varrella siistissä rivissä jalavia. Vai lehmuksiako nuo ovat, perkele?
Miksikähän Unimäen tuomet kuolivat kun paikka jäi autioksi? Voiko puu kuolla ihmisen kaipuuseen?
Ihminen voi kuolla puun kaipuuseen. Sen tiedän jo.
Autoja murahtelee ohitse taukoja pitämättä. Kolmelta aamulla rumistelevat ensimmäiset rekat Nekalan terminaalille.
Minäkin olen ajanut rekkaa muutaman kilometrin. Rovaniemellä, Lapinlahdella, Siilinjärvellä, Kuopiossa, Helsingissä. Inariinkin kerran.
Ja dumbbereita, pakettiautoja, traktoreita, pyöräkuormaajia, trukkeja, kurottimia. Kerran ajoin Ervastin linja-autoakin pätkän.
Kun ei minun elämässäni muuta kehuttavaa ole niin kehunpa noilla.
Jos minulta kysytte, tämä näkymä ei miellytä minua. Miellyttikö se ketään vuonna 1918?
Ei pelkuruus ole ansio, yksin omistettavissa. Siitä on jakaa muillekin.
Rohkeuden jakamisessa ei ole mitään mieltä. Silloin jaetaan usein aseita.
Yksilöityminen vahvistaa yleisen tilanteen yhteiskunnassa. Palikoista vuolee sieluja hullu.
Aforismeja luin jostakin.Omiani kai.
Posion Jukka teki näytelmän ylioppilasteatterille. Sai aiheen isäni laulusta. Välitin sen hänelle:
"Yhen kerran kun jalattomat tanssi
ja sormettomat soitti kitaraa.
Kuurot siellä kuunteli
ja sokiat ne katteli
kun mykkäpojat lauloivat."
Minulle Jukka kirjoitti sotaveteraanin osan. Kuolin lopussa. Oma poika ampui minut.
Alussa tanssin tangoa pienen vaalean kanssa joka lauloi:
"Olen pieni ja hikinen tyttö vain
joka hellyyttä halajaa
kaipaa huuliinsa miljoona suudelmaa
ja sitä yhtä oikeaa."
Suudelman jälkeen menin naimisiin sen kanssa.
Tehtiin myös kuunnelma radioon:
Murteellisten laulujen maa.
Siinä murhasin Heikki Valtosena nuoria naisia. Ensimmäisen Kallansiltojen alle Kuopiossa.
Viimeisen Pispalassa vanhan talon makuuhuoneeseen. Nussin niitä ensin.
Pispalasta lähtiessäni pyyhin veriset käteni huussin ikkunaverhoihin. Karkasin Marokkoon.
Murhat menivät kaverin piikkiin. Sillä oli jo entisiä tuomioita. Se oli teurastaja ammatiltaan.
Murhaväline oli Tanskasesta varastettu meisseli. Pienin tyttäreni sanoi: "Meijän isipä on semmonen meisselismies." Se katsoi kaikki harjoitukset.
Kesällä tapasin Kyröskoskella Marittan. Se on naimisissa kuin minäkin.
Olkapäätä tarvitsen. Tai muuten menen ja tapan itseni.
Lakaisen kadunvieriä ja pihoja Koivistonkylässä. Kerään veteraani Sundströminkin nortinnatsat H-talon edestä.
Sudströmin naapurissa asuu mielisairas teini leskiäitinsä kanssa. Äiti makaa sängyssä lihavana.
Kaksi isoa koiraa vahtii sängyn vieressä kun siltä valuu leipävellin sekaista sylkeä syödessä leualle. Ne nuolevat sen pois.
Tyttö istuu koirien välissä pienellä jakkaralla. Mustat silmät katsovat pisteeseen seinällä kun hän syöttää äitiään. Näin tämän näytelmän, kun vaihdoin hanan niiden keittiöön.
Käyn Kylätaskun Jussin äidin juuttuneet ikkunat aukaisemassa. Se on herttaisen valkeapäinen karjalaisvanhus.
Jussi itse ajaa joskus Tillikasta taksilla klo 3 kadunvarteen. Sille pitää käydä aukaisemassa alaovi. Se ei asu täällä.
Viimeksi se nojasi jalavaan ja kusi. Ei puhunut mitään kun kopeloi itsensä oviaukkoon.
Korjaan saunanlauteita, kokoan keittiönkalusteita, maalaan, tapetoin, remontoin, vaihdan lampunvarjostimia. Auraan ja kolaan.
Ajan nurmikoita. Koristelen lipputangot enimmäkseen puolitankoihin.
Taloissa asuu iäkkäitä rintamamiehiä. Ja niiden leskiä. Kuolema kulkee usein pihakatua.
Yksi aamu näkyi harmaiden villasukkien peittämät jalat kynnyksellä. Yksi mummeli oli tuupertunut eteiseen nenälleen. Mitä lie yöllä rapussa käynyt? Eilen olin sille vaihtanut polttimon olohuoneen valaisimeen.
Hätistelen jengiä pankkiautomaatilta. Kaupan edestä ja takaa kerään tyhjät kaljapullot.
Kioskin sinappiset makkarapaperit ennen variksia aamuyöstä.
Riitelen puolikuuron Datsunmiehen kanssa. Se ei pidä lapsista. Ainakaan jos niistä pääsee ääniä.
Yläkerrassa asuu Vanhasaaren Kalle, jolla on kurkunpääavanne ja puhemikrofoni. Kuin tynnöristä tulee sen puhe. Paras mies koko korttelissa.
Kainan Reiska on entinen nyrkkeilijä, nykyinen keilaaja. Se on ollut kovissa paikoissa sodassa. "Mutta kun olen pieni mies, ei naapuri osunut", se sanoi.
Alakerrasta entinen alkon paikallisjohtaja tuo likööriin säilöttyjä mustikoita. Hörpitään liemet ja mustikat jäävät kuin rypistyneet katajanmarjat lasipurkin pohjalle.
Voisin kertoa 138 tarinaa näistä taloista. Yhden eroottisenkin. Viime viikolla yksi nuorempi rouva J-talosta pesi pikkuhoususillaan, ilman paitaa mattoja pyykkituvassa.
Sillä oli suipot tissit ja ne heiluivat juuriharjan tahdissa kun korjasin takaseinustalla pesukoneen juuttunutta rumpua.
Ei koneessa muuta vikaa ollut kuin kolmen tuuman naula rummun ja kehän välissä. Keksin lisää korjattavaa kun minulla ei äkkiä ollutkaan mihinkään kiire.
9 kerrostaloa. 138 asuinhuoneistoa.
Säästöpankki, elektroniikka- ja elintarvikekauppa, parturi. Ahistaa kuin Jussi Parviaista.
Päiväunilla joku työnsi peukaloa perseeseeni. Huusin. Puu kaatui takanani ja oksa pyyhkäisi varjon pois.
Kirjoitin Millalle Kempeleeseen. Lähetin Soilelle kortin Ouluun.
Soitin Marittalle Hollolaan. Sanoi muuttavansa Tampereelle.
Soitin Sirkalle Kuopioon. Sillä oli kieli kipeänä.
Soitin Tapsalle Kittilään. Siellä on satanut jo lunta.
Äidille Siilinjärvelle. Veijo on joutunut sairaalaan.