keskiviikko 13. elokuuta 2014

9. Ilmeitä Muujärven kasvoilla


La 14.6.2014 klo 00.15, leiri nro 5

Illankuhjassa, jo väsyneenä polkupyörän työntämiseen väljän hiekan tiellä käännyin kuin mielijohteesta miltei huomaamattomalle syrjäpolulle jonka neulaspeittoinen ura aivan kuin imaisi väsyneen kulkijan metsän houkuttelevaan vehreyteen. Pari km poljettuani tien alitti ylhäältä rinteenlähteestä alkuvoimansa pumppaava, kirkasvetinen puronen jonka yli oli heitelty muutamia laudanpintoja niin, että siitä pyörän kanssa jotenkin ylitse könysi. Luonnollinen este kehnompijalkaisille kutsumattomille vieraille, ajattelin.
Perustin leirin pian puroselta lähtevään mäennousuun ja veistelin kannokosta tervaslastuja ja nuotio syttyi melkein kuin itsestään tiensyrjään. Keittelin kahvit ja söin leipää, makkaraa ja tomaatteja joita olin Muujärven valintamarketista aamupäivällä hankkinut. Raikkaasta lähdevedestä ja tervastulien äärellä aterioinnista jo sinällään tuli hyvä olo ja vielä kun alkoi tasainen tuulen soitto puiden latvoissa jota nyt kuuntelen rysän suojissa, niin olo on oikeinkin raukea ja hyvä ja päivän ponnistukset ovat kuin poispyyhkäistyt. Vain muutamat törkyiset näkymät muistin pohjalla kaihertavat kun päivää alan vihkooni kerimään.
Eilisaamuiselta leiriltä kun Muujärven koloiselle asvaltille kampesin, en ehtinyt monenkaan mutkan verran polkea kun vastaan tuleva Samaranrottelo kääntyi takanani, ajoi hitaasti ohitse ja pysähtyi uhkaavanoloisesti narahtaen muutaman kymmenen metrin päähän eteeni. Pysähdyin juuri itsekin lukemaan saapunutta tekstiviestiä ja panin pyöräni nojaamaan tien jyrkkään penkkaan. Tempaisin ranstakan ohjaustangon sisältä kameralaukun päälle valmiiksi, jos autosta vaikka millainen rosvo päälle töytää. Koppalakkinen rajavartija se vain oli joka tervehti unisesti. Kättäkin tyrkkäsi samalla kun kysyi pasporttia. Kaivoin sen kameralaukun pohjalta ja jälleen uusi virkamies ähelsi numerosarjojen ja suomalaisen nimeni muine tietoineen hiirenkorvaiseen vihkoonsa jossa näytti olevan lukuisten muidenkin pysäytettyjen tietoja. Soittikin jonnekin ja kyseli numeroita luetellen tietoja tarkastettavastaan. Tällekin koomikkolakkiselle piti kertoa sormella karttaa tökkien kulkemistensa määrät, ääret ja aikomukset. Meinasin perkele valehdella, että käännyn Muujärveltä takaisin niin suivaannutti myötäiset tietojen kaivelut ja se, kuinka ne tunnontarkasti vihkoihin ylös kirjataan. Ahdistavat ajatuksetkin valtasivat mielen. Lie tuokin mies pantu tietä edestakaisin ajelemaan koko aamupäiväksi, ehkä jo yöstä alkaen vahtimaan, milloin tämä outo polkupyörä-äijä Muujärvelle ilmestyy. Eikä antanut lupaa ottaa itsestään edes valokuvaa, sitä oikein hymyilytti moinen pyyntö.  Meinasin kyllä kaupan pihassa näpsäistä kun se myöhemmin päivällä lihavan eukkonsa apuna raahasi kauppakasseja Samaraan.
Valikoimaa hyllyt notkollaan olleen kaupan nurkalla kahta olutta hörppivää miestä sen sijaan ei valokuvauspyyntöni hätkäyttänyt. Oikein asettuivat kuvaan kaverukset ja kättelivät ja taputtelivat likaisilla kourillaan minua niin, etten eroon meinannut päästä. Vaikka mikäpä kiire mulla olisi ollutkaan. Oikeastaan harmitti, kun en älynyt heidän mukaansa lähteä. Olisin nähnyt asumuksensa läheltä, saanut hörpätä paskaisista mukeista murukahvit ilman maitoa ja sokeria ja kenties kameran ja kännykän akutkin ladatuksi. Lähellä olevaan tönörykelmään kaverukset siitä menivät. Siellä soi venäläinen humppamusakki ja muunlainen nuottien loukutus kuin kahdesta eri vehkeestä niitä olisi ilmoille päästelty. Paksupohkeisia, lihavia naisia tupakoi pulloläjien, tahkonrämän, autonraatojen, kottikärryn ja polkupyöränrunkojen seassa olevilla kuormalavoilla röhnöttäen pitkää heinää ja horsmaa kasvavalla pihamaalla.
Ajelin kaupassakäynnin jälkeen kylää ympäri. Kuvasin koiria, kissoja, ihmisiä ja rakennuksia. Vain yhtä hurttaa piti roimia perseelle kun se alkoi tulla liian liki irvistellen äkäisesti. 
Kyläkaivollekin eksyin ja nostin kanisteriini vetä. Nuori mies tuli myös muovisankkojen kanssa paikalle ja kun pyysin, hän asettui hyvillämielin kuvattavaksi.
Asumusten tonteilla vasarat paukkuivat, sirkkelien roukaisuja kuului sekä muuta kolketta ja kalketta, mutta edelleen linssiini löytyi myös neuvostoaikojen siistimätöntä rakennusperintöä runsaasti. Missään ei kuitenkaan näkynyt tämän haisevan perinnön vaalijoita, luhistumaisillaan olevien rakennusten museoijia, eikä yhtään turistibussia täynnä entisiä sovhoosien työntekijöitä, ruoskanheiluttajia tai vartijoita katselemassa kaihoisin mielin noita Suuren Neuvostoliiton ankarien aikojen monumentteja. Monetkohan julmurit pääsivät kaltoinkohdeltujen orjiensa kourissa hengestään Gorbatshovin perässään vetämän perestroikan vanavedessä? Onko tuosta "vapautumisen" ajasta kirjoja kirjoitettu? Millaista elämää Muujärven kylällä vuonna 1991 elettiin kun valtion hajoamiselle lyötiin lopullinen sinetti?

 
Kasvimaita oli useampien talojen pihoissa, laidoilla hieman väljemmin. Niiden avulla kai maatuskat juoppouteen retkahtanutta miesväkeä lienevät perestroikankriisistäkin huomiseen luotsanneet. Ja yhä luotsailevat.
Muutamissa varjopaikoissa tapasin omenia linkkuveitsillä lohkovia vanhuksia istumassa toisiaan tukien ränstyneillä puistonpenkeillä, lapsia leikkimässä koulun  pihalle asennetuissa välineissä taustanaan äänimaisemaa rikkova, autojen lakkaamaton renkaiden lotina kuoppaisilla kaduilla.
Karmeasti muovikukitetulla sotamuistomerkillä pari pikkupoikaa juoksenteli ympyrää toisiaan karahkoilla osoitellen. Kun tulivat ihmettelemään outoa kulkijaa, tarjosin heille juuri esille ottamiani suolakeksejä. Toinen otti sievästi yhden, mutta toisella oikein silmisä välähti kun koetti paksumman nivaskan sivaltaa. Kolme se sai irtoamaan ja lähti samassa juoksemaan. Minua huvitti, sillä olisin voinut antaa vaikka koko paketin sillä ei se maksanut kuin 25 ruplaa.

Ei kommentteja: