torstai 29. elokuuta 2013

On eletty taas...


...muisteltu myös menneitä joista niin kipeä juotti aivojen muistikeskukseen on loirahtanut.

Kaikkien kunnioittama auktoriteettiprofessori kylläkin kirjoitti, etteivät henkilökohtaiset asiat kenellekään kuulu. Kun se tuon oli saanut sanotuksi, pani siihen muttaa ja ettää ja laittoi koko postauksen henkilökohtaistaan. Lukijat olivat myytyä miestä ja naista.

Näin meitä pyöritellään.

Mutta kun jo valtioiden kokoisten aivotrustien myötävaikutuksella ja informaatiotulvan kaikenkattavalla voimalla, häikäilemättömällä propagandalla koko maailma on tullut syliimme sotineen ja rahahuolineen, niin silmämme kun aamuihin avaamme, ruumiimme on yhtä maailman ruumiin kanssa. Vain unet ovat omiamme. Vai ovatko nekään?

Luin Pentti Haanpään tarinan (laatinut Matti Salminen, Into-kustannus 2013). Panin Salmiselle kiitosta menemään, oli mies sen edestä asian eteen arkistoja penkonut ja töitä tehnyt. Vastasi vartissa tuplakiitoksella. Varmaan olin ensimmäisiä joka on kirjan lukenut ja siitä hyvät puolet bonjannut. Jotain kritisoitavaakin kirjasta löysin, mutta en niin paljoa, että alkaisin nokertelemaan. Haanpään elämästä ennen kertomattomat siinä tärkeimpiä olivat. Ilahduin kovasti, kun kävi selväksi, että metsänreunan mörökölliksi vuosikymmeniä lanseerattu kirjailija oli elämänsä lopussa löytänyt salarakkaan Kiinan matkaltaan ja että ei "rakastunut mies tahallaan itsemurhaa tee". Hukkuminen oli siis humalapäisten kalastajien vahinko; tapaturmainen kuolema kuten niin nätisti luki isänikin ruumiinavauspöytäkirjassa.

Ei Haanpää kovin kauaa tervennä, eikä ehkä elossakaan olisi sen aikaisin keinoin selvinnyt kuusikymppiseksikään. Maksa, munuaiset ja sydän loppuvetojaan ovat jo vedelleet; sellaisiin ei edes rakastumiset auta.

Haanpään vaimo, Ailikin sai omanlaisensa mitat kirjassa, peiteltyjä ja kaunisteltuja asioita tuli esiin. Senkin ymmärsin, ettei hänestä ainakaan muusaksi enää sota-ajan ja Pentin kanssa naimisiin menon jälkeen ole ollut. Mutta onkos aviopuolisoista toisilleen ollut koskaan?

Olin Haanpään tarinan lukemisen jälkeen sopivassa mielentilassa ja otin hyllystä erään toisen Pentin elämänkerran, Pekka Tarkan kirjoittaman Pentti Saarikoski, vuodet 1937-1963.

Mielenkiintoista huomata heti alkuun, että Saarikosken isä, Simo oli kunnostautunut ahkerana pakinoitsijana samoihin aikoihin kuin Pentti Haanpää. Toisenlaisiin julkaisuihin se oli kirjoitellut, ja enämpi sellaisia hupaisia tekstejä joilla ei kantavuutta aikansa ylitse ole ollut niin kuin Haanpään teksteillä. Simo Saarikoski, toisella tavalla kuin Haanpää on sitä paitsi ollut nationalisti, isänmaallinen oikein Aunuksen retkeä myöten: onkohan samoilla tulihtoilla Ikikiannon kanssa sianpotkaa käristellyt? Olisi pirun mielenkiintoista, jos joku vaivautuisi tutkimaan Suarikosken Simpankin kulkemiset, sotimiset ja kirjoittelut.

Pentti Saarikosken pitikin sitten potkia kaksin jaloin aisojen ylitse isää murhatessaan.

Vanhenneet ovat jo Pentti Saarikosken nenän pakinat, Euroopan reunat ja ajat Brahassa, toisin kuin Haanpäällä, jolla jokaiselle lamasyklille olisi sanottavaa ihmisluonteen ja sen tien yhteiskuntarakennelmien nurjuudesta. Nyt tässä mietin, mitkä Saarikosken kirjoitukset elävät yhtä pitkään kuin Haanpään? Ehkä runous, ja jotkin käännökset. Kirje vaimolle tuntuu jo nyt hieman hassulta vaikka ajankuvaa siitäkin löytyy. Minulle se vielä jotain mieleen juolahduttelee, mutta tekeekö sitä enää lapsilleni tai lapsenlapsilleni?

Kuvassa olen kesällä syntyneen yhdeksännen lapsenlapseni kanssa. Hänen nimensä on komeasti ja häpeilemättä Silvia.