Yhä vain Tumban kupeessa, leirissä nro 7. Ollaan kai pitkällä aamussa jo, kännykän akku lopussa joten aika on arvauksen varassa. Varaluuria en viitsi kopeloida ensiapulaukusta, ja sitä paitsi siihen pitäisi sitten penkoa päänsä lokerikoista avauskoodikin. Käet kukkuvat kilpaa vaikka luulisi niiden äänihuulien jäätyneen ja kielien katkeilleen märän kylmän kynsissä. Muut linnut ovat vaiti. Sataa tuhuuttaa, mutta ehkä laantumaan päin. Heti, kun sade vähänkin taukoaa, tempaisen leirin kasaan ja lähden hippasemaan, ei tätä makaamista enää kyljet kestä, saatana.
Mutta Pieningästä lähtöäni edelsi vielä yksi hauska tapaaminen.
Hyväntuulisen miehen nimi oli Sasha. Hän huitoi minut pihamaalleen joka oli kylästä poistumisreitin alapuolella, lammelle antavassa rinteessä. Käteltyämme hän vei minut ensimmäiseksi tipolaan. Siellä oli pieniä huoneenkopperoita jonka karsinan aidoilla istui eri värisiä kanoja ja kukkopoikia kuin lihavia teeriä puiden oksilla. Yhden isomman kopperon kynnyksellä tuli vastaan kaakattava kanaemo joka paimensi kirjavaa lapsilaumaansa syrjemmälle kun tunnisti vieraan tuoksun. Näistä Sasha velleihinsä höystöjä talvella saa; munia ja kanantäkkää.
Sitten katseltiin tilukset. Pottua, kaalia, salaatteja, sipulia ja mitäpä lie taimella ollutkaan. Kasvihuoneessa tomaattia ja kurkkua niin kuin minulla itsellänikin kotona. Halla Holotnan vierailuja Sasha pelkäsi ja varmaan se nyt on sitten lammelta noussut vaikka sade, kylmä ja rännänkin sekainen pahimmalta suojeleekin. Tyynellä alavilta nouseva alkukesän pakkanen on säälimättömin vierailija kasvimailla ja mustikankukinnoilla.
Huoneistonsa keittiössä Sasha nosteli paistikulhon, leipää, voita, juustoa ja jotain kaalisäilykettä pöytään. Kouraisi sekalaisia suklaakompiaisia kristallikulhoon jälkiruuaksija kaatoi touhukkaasti sankosta vettä viisilitraiseen keittimeen tulistumaan kahvia varten. Kolisteli vielä laatikostosta lautasen, lasin ja haarukat pienen keittiönpöydän laidalle eteeni. Sitten käytiin komerokomuutissa pesemässä kädet. Pesuvesi lirisi vadin yläpuolella olevasta emalisäiliöstä johon se on kaivosta kannettu haalistumaan. Sasha otti hyllystä puhtaan pyyhkeen johon kädet kuivattiin. Alettiin ruokailemaan. Sianliha-nautapaisti maistui hyvältä yksinäisten nuotiomuonien jälkeen. Hörpin vettä särpimeksi vaikka Sasha näytti vodkapulloakin jääkaapin ovesta.
Ison vesimäärän kuumenemista odotellessamme, katseltiin vaatimattomasti kalustetut, mutta järjestyksessä ja siivottuina pidetyt huoneet. Olohuoneessa kirjavapeittoinen sohva, sen edessä matala, hopeanvärisellä kermillä peitetty pöytä jonka päällä kaukosäädin ja kynä, nojatuolissa kiskissi, mattoja lattialla, kolhupeltinen pönttöuuni väliseinää vasten, telkkari ikkunan vieressä, ikonintapainen seinännurkassa, kukkatapetit ja rehevästi kasvavia kukkia myös ruukuissa ja verhojen kuvioissa. Sasha otti poikavainajan asepukuisen kuvan piirongin päältä käteensä ja esitteli sen vuolaan kertomuksen keralla erikseen. Pienessä makuuhuoneessa parisänky, iso herätyskello pikkuisella pöydällä ja tohvelit sängynjalan vieressä lämminvärisen maton päällä.
Välissä myös kertomuskuvaelma vaimovainajan retongin avulla, josta luultavasti ymmärsin, että neljä lasta hameen alta yhteisen elämän aikana päästeltiin, ja että yksi tytär on opettajana paikallisessa skolanissa ja vanhin Volomassa samassa toimessa, mutta valokuvan laivastopoika on kuollut. Neljännestä lapsesta en enää saanut sitten selvää, missä hän on ja onko poika vai tyttö.
Kun kahvin aika tuli, pyysin molokoa valkaisuksi. Sasha nosti sormea "njet moloko...", että odota ja kipaisi porstuan suuntaan. Tuli pian pienen, sinisen säilykepurkin kanssa takaisin ja avata vängersi sen puukahvaisella purkinavaajalla. Kun hän sitten lusikalla lappoi viilimäistä ainetta isoon kahvikuppiini, niin kauhistuin, että eikös tuo kahvi tuosta myrry, mutta ei, tavallaan niin kitkerästä murukahvista tulikin makoista juotavaa.
Otin Sashan pöydänlaidalle laittaman purkinavaajan käteeni ja ilmaisin ihailuni sen erikoisuuteen. Sasha nosti jälleen sormensa pystyyn ja kipaisi ovesta porstuaan ja toi kohta täsmälleen samanlaisen jonka painoi käsieni väliin kertoen kaikilla ilmeillään, että muistoksi, muistoksi finskipojalle!
Ilta oli jo pitkällä kun läksin Pieningän mukavan kanatarhurin, Sashan luota soljuvahiekkaisille teille kohti uusia maisemia, uusia kyliä.