keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Äetin päiväkirjasta 5

1.7.1958


Ihan sen takia otin vihkon piilostaan, kun heinäkuuhun kiännyttiin. Tiistai nyt on. Lehmisavu käryää kahassa vieläe kun ripsautti vettä iltasella ja uskalsin isommat tulet laittaa. Kohta ei jaksa illalla mitään ylimiärästä kun heinätöissä riehkasu alakaa. Joutuu noppeesti kaikki nyt kun on niin suotusaa ilimaa pitänyt. Vettä ja poutaa. Ja syöpäläisiä. Penakat ovat niihin tottuneet. Muutamia itikoihin ja puarmojen pahkuroita raapivat unissaan. Ampianen tai mehiläinen pisti Johannesta poskeen ja se vähän turposi. Pitelin sammaltukkoa piston piällä ja siitä se… Tarja on toisinaan kyllä semmonen, että kun silimä välttää, se koiruuksia on pojille tekemässä. Tökkii tikuilla tai hieroo liejua päihin. Viime viikolla yhytin sen Kustaata riepottelemasta. Oli vasikan riimun laittanut polosen kainaloihin alite ja veteli pottupellon vaoissa kuin kelekkaa.  Kaikki penskat alasti hipelehtää kesäsin niin onhan ne paksunahkasempia kuin kaupunkilaiskakrut, van silti... Ripsautin minä vitaksella kintuille vaikka ei kai tuota tavoille väkisin sua.

4.7.1958

Tauno muistutti äänestämisestä kun viimeksi kävi. Ovat nyt siellä Nilsiässä vaikka sano se jotta välillä käy Kaavillakin. Ylihuomenna sunnuntaina kolistelevat uurnat Kellomäen koululuokkiin. Rönköllekö tuo pitänee iänesä antaa kun muista ei hajua ole? Onhan se tuosta Sonkajärveltä kotosin, että tietää näehen korpien kuiskinnat. Taunolla kyllä äänestysasiat on seleviä, van ei se minua ohjasta. Tietää, että en minä eskoodeeällee äänestäisikään. Lukuisajäseninen mehtopoikue viipersi uamulla aikaisin tietä pitkin. Pieniä palleroita olivat emon jälessä menijät. Miiru oli sisällä, muuten se olisi niistä muutaman kyniny.

7.7.1958

Kuatamalla kuataa vettä. Eivät kattotuohet joka paikassa pitele. Lorkkasee uuninpiälle kattilaan ainakin. Heinäpoutia lupasivat ratiossa, suappaat nähä. Uamulla ajelin lehmät navettaan ja lypsin siellä. Keskiviikkona Tauno tulee ja lähetään Luikkolahelle niittämään. Iänestin eilen mualaisliiton Rönkköä, Tauno vissiin äskoodeeällän Rytköstä. Koululla olivat Heimo ja Oskari, mummi, Laina ja Lepolan sakkia. Ovissa kolokkusivat omalta suunnaltaan Rieti, Aino, Aarne ja Maija. Torikainen ja Silja kävelivät jo vastaan kun mentiin, niillä oli Aunen säksättäjä mukana, samoten Villelän porukka, paitsi Letus. Armaasta ja Sirkasta nähtiin selät kun ne menivät Toimilan aukeen takana poispäin. Taistoko lie pojista mukana viilettänyt? Uatu oli kirjurina, Juho uurnalla ja kirkolta kolme nuorempaa valavojaa joita en tuntenut. Kylän kakaroita vilisti joka nurkalla. Koulun huussin takaa kuului humalaisten örhentelya ja pölähteli tupakansavuja. Sinne mäni Taunohin veljiinsä kanssa. Tuli sitten ilosesti lirkutellen illasta tänne Unimäkkeen. Lähti taas aamulla ja sanoi, että Höylän koulun urakkakin heille jäi. Yöllä selänpuolelta piteli ja otti sittä kainaloonsa. Minun oli siinä hyvä olla.

10.7.1958

Ei saja ennään. On ihan kirkasta, kuu pienenee, sirpinsuipukkana jo. Taunoo ei vielä näy vaikka on puoliyö ja eilenhän sen piti jo tulla. Alustavasti puolet iänistä on laskettu. Rönkkö kuulostasi pääsevän ja Rytkösellähin kai melekonen kannatus. Ratiossa tänne asti tuloksia kiännelleet. Lapin perukat ja Oulun lääni on laskemati, ja osa itäistä puolta. Viitakkeet ja haravat penakoihin kanssa eilen vein kun katiskot ja verkot katottiin. Penskat likosivat Ahkiolahessa muutaman ajan. Siivosin ootellessani rannassa kalat. Oli kaksi isoa haukea ja ahvenia, ongittiin muutamia lisäksi. Tauno teki  keväällä isosta öljytynnöristä savustuspöntön. Savustin hauet ja ahvenista tein kukon evvääksi heinäntekoon. Lisäksi kuoripottuja, ruisleipää, voita ja kirnupimää niin muuta ei immeinen suuruksekseen tarvii. Kuuntelin uamulla, että ihan kuin Villeässä olisi liippa kilikkassu viikatteeseen. Torikainen kai siellä ne muutamat pellonpyökyrät seivästää kun Villelässä ei ennään Ukko-Villen ja Hiltan kuoltua lehmiä ole. Kirkolla pitäisi käyvä, van mitenkä tästä…

tiistai 26. helmikuuta 2013

Äetin päiväkirjasta 4

2.6.1958


Kesästä ensihaisut. Mustalaiset ajoivat kolmella hevosvankkurilla jossa yhdessä oli rättikatos Tikkasenpurolta päin. Pysähtyivät tässä muutamiksi tunneiksi ja jatkoivat sitten Kyntöläisen suuntaan. Sanoi vanhin, että Pielavedelle juhannukseen mennessä taivaltavat ja loppukesäksi Pihtiputaalle, eikä tietoa minne talaveksi. Samat mustalaiset on käyneet ennenkin. Anun ja Marin tässä elellessä vaikka kuinka monesti. Tuo tie on ennen ollut yleinen poloku Iisalmesta Palonurmeen ja Nilsiään. Vanhin kyseli, mitä Ananiakselle kuuluu. Sanoin sen kunnalliskoilla olevaksi, ja Marihan on jo aikoja kuollut. Kärryistä levisi penakoihen lauma kartanolle kun vankkurit pysähtyivät, vaan asettuivat kun vanhus kajahti omalla kielellään niille. Eivät erikseen kerjänneet. Keitin kuitenkin muuripaan kiveyksellä nuotiokahvit isossa kattilassa. Maijon ja sokerin kanssa tarjosin. Ahvenkukkoa oli puolikas ja se syötiin porukalla pois. Vettähin saivat alumiinitonkkansa täyteen ja pesivät astioitaan saunalla. Mustalaismuori kertuushameessaan ja kirjavassa huivissaan ennusti. Otti käestä ja toisella paino mahakumparetta. Sano, jotta sieltä se vasta elävä on tulossa, mutta saunassa hiän ei synny. Kysyin, että missäs muualla jos ei siellä, niin se sano näkevänsä valakeita, lämpimiä huoneita matkojen piässä täältä ja osoitti itään. Yksi mustalaispoika oli nukahtanut heinänrippeisiin navettalatoon ja sontinut housuunsa. Pestiin saunalla se ja annoin Johanneksen kuluneet, van muuten puhtaat alusvaatteet sille. Oli poika iloissaan, ja sen äiti. Ennen oli sanonta, että hyvä antaa vähästään, mutta paha ei paljostaankaan. Lienenkö nyt sitten miten hyvä?

7.6.1958

Allanille tuli möykäröintikohtaus kun Tauno kotiutui ja rupesi humalassa seinänvarjoon nukkumaan. Hoki kinaleuka, että isä kuoloo, isä kuoloo ja piti melkein köysiin panna poika. Rauhottu kun laitoin viltin ja tyynyn isän viereen nurmikolla ja asetin siihen pötkölleen. Rätin pani suuhunsa ja nukahti. Kahtelin pitkään, että siinä kaks yhtä avutonta mualimanlasta korsoo pahoja uniaan poes. Panin sitten saunan lämpiämään ja kun heräsivät, komensin Taunon poikien kanssa lauteille. Oli hiljasta miestä kun hyvän humalan nukku pois eikä uuteen nousuun salakussa pulloja ollutkaan. Mulukasi minua, van mitäs mahto. Suapi huomenna otran kylyvee navetantauslänttiin, tulis ees vähän siementä kanoille. Lehmät ja vasikat on kulukenu Ulukinniityllä ja pitkin ahoja. Enempiä joikumatihan nuo iltalypsylle polokujaan tulevat. On kuulunut huhuja, että ulukomehtälaitumet kielletään…

9.6.1958

Uatun syntymäpäivä. Täytti viisikymmentäviisi. Käytiin mummilassa koko porukalla ja mummolla oli makkeeta pöytä notkollaan. Sielloli porukkaa muutenkin. Kannoin tuohikontissa Kustaan. Villelänrinteessä oli kyy keskellä polkua. Penskat pelekäsivät vaikka heti se varvikkoon sujahti kun meijät älysi. Potut sain kivikkopeltoon vaikka sivuihin koski. Tarjan komensin itupottuja vaolle asettelemaan, Johanneskin yritti, van eihän siitä... Lapiolla ja kuokalla kopersin urat. Porkkanat ja lantut laitoin jo muutama päivä sitten. Herneitä ja sipulia istutin. Nauriinsiemenet suapi Uatu laittaa kaskeensa, se ossaa sen homman. Sieltä saahaan sitten syksyllä. Muutamia kukkia jo penkeissä on kun säilysivät nuilta pikkukaivelijoilta. Tauno lähti aamulla aikaseen kävellen kirkolle. Sanoi, että lopuillaan on urakka Rautalammilla ja sitten tekasevat Oskarin ja Samulin kanssa yhen talon Nilsiään ja toinen porukka alottaa Kaavilla koulunpohjalla. Siellä mennee ens talavi ja vaikka matka lyhenee, niin ei ihan lähelä ole sekään. Etteipä uutta penakkaa ole liekuttelemassa… 

10.6.1958

Juhanilassa ovat varppeillaan, kun ratiossa ja lehissä on ollut sotavankiasiaa. Minä kyllä käsitin, että kaikki on jo aikoja sitten palautettu. Niiltä se Otto hävisi Viipurin lähellä. Tauno kyllä on ollut sitä mieltä, ettei siltä suarelta kukaan elossa selvinny, vankeja eivät ottaneet. Toivoahan silti saapi. Ei kai tässä meijänkään elämässä muuten mieltä olisi.

19.6.1958

Torstaiksi kääntyi keskiyön ylite. Valavon kun koskee piähän ja mahhaan. Sormetkin niin pykineet, ettei aamulla lypsylle meinaa kuontua. Kuusenpihka vähän helepottaa, ja jos horsmanmaitoa olisi. Ulukona täysi kesä, ylihuomenna juhannus. Kellomäen pihkapuun parkkoojat kulkivat ohite eilen. Lie loppuneet savotat, uitot nyt ainahin. Ei kuulemma puu muutenkaan kule kun on se lama.

23.6.1958

Juhannus oli ja meni. Tauno vain vähän ryyppäsi, kävi Villelässä letustamassa Einarin kanssa kun muita kavereita ei ollut. Sitten se intoutui keväällä parkattuihin heinäseipäisiin kairaamaan tapinreiät. Koko läjän kai se valmiiksi sai. Tapitkin vuoli. Kohtahan sinne Luikkolahelle on niitä pajukoita lähettävä niittelemään, ja tästähin mitä kivien välistä suapi ja mitä eivät vasikat ole nyhtäneet turpaansa. Aiko se viikon olla heinälomalla Taunohin. Kustaa on virkistynyt, näyttää siltä, että se kävelemään oppii vielä tämän kesän nimiin. Perttulan hakupaperista ei ole puhuttu mittään, eikä Lastenlinnan sykiatrilla käynnistä vaikka sieltä tuli kutsu postissa. Ei tässä jaksa, ei jouva.

28.6.1958

Taunokin paikalla kun on lauantai. Korsoo tuossa että hirret tärisee. Minä en sua nukutuksi kun on niin kippeet kylet ja mahanpohja. Tauno kiipesi katon paikkuuseen päivällä kun tuohia oli tuuli käännelly. Aika laho se alakaa olla muutenkin. Valutti toissapäiväsen satteen aikana ruskeaa vettä keskelle lattiaa ja piipunjuuresta. Tuohia piti käyvä Kymin metästä kiskomassa paikoiksi. On se tämähin elämää. Muualla jo alakavat olla pois maakupista ja tämmösistä mökinrähjistä, van myö ei. Tämähin vielä kymmenen vuotta sitten oli Anulla ja Marilla savutupana. Kun myö asetuttiin tähän, niin Tauno ja Oskari muurasivat tuon uunin ja hellan. Louhivat kivet jostain Unipuron vierestä ja loput mistä lie. Seinissä on pahvia ja halteksia, mutta kyllä sieltä viisikymmentävuotiset savupirtin hajut toisinaan nenään tunkevat. Nähtiin tänään muakotka kun se liihotteli matalalla ylite.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Äetin päiväkirjasta 3



27.4.1958

Tauno tuli ja meni, hirmu touhotuksella. Ettei urakat kuse, se sano kun puhasta paitaa ja alushousua, sukkia ja kynsikkäitä salakkuunsa sullo. Supatti, että yksi timpuri, Säyneisen Leuaton oli hirttäytynyt keskiviikkona työmaalla. Oli herennyt tykinjytke pauhaamasta miehen päässä. Oskari ja Sirviö tulivat. Sirviö on moottoripyörällä ajellut, nyt tuli muihen kyyvissä. Auton olivat ison tien varteen jättäneet. Vielä tänne aamukohman aikaan pääsee, mutta ei sitten kun päivä mustaan liejuun paistaa. Eikä Pikkukervisen sillassa montaa hirttä ehyenä ole. Ukot kylypivät kun pyykinpesun takia saunaa öyhyytin ja siellä kuumuutta vielä tarpeeksi oli. Kumma kun eivät pulloo kallistelleet. Taunolla oli rahhaakin ja jätti ison nipun, mutta saapi sitä kourassa paljon ollakin eikä sillä kaupasta isoja irtoa. Rahan arvo ihan mitätön, vaikka melkein miljoonikkoja ollaan kun seteleitä laskee. Hallitus vaihtu. Monesko se on Kekkosen nimittämä? Ihan selevästi jo mahassa potkiskellaan.

30.4.1958

Keskellä viikkoo. Talaven lumet jo maatamyöten ripelehtii. Kokosulapälävessä kiviraunion kuppeessa makasi aamulla  kurjakarvainen otus. Ei meinannut karkuun jaksaa kömpiä kun sitä lähestyin. Sähisi ja irvisteli se tupsukorva. Hellakalikan koppasin lastukolta, että sillä kallautan jos päälle heittäytyy. Paulan soikea naama ovesta kurkki ja jottain se mokelsi. Osanneeko tuo jo pelätä pikkupuarijainen? Oisin jotain syötävää nakellut metänkissalle jos olisin älynnyt. Vein sitten tunkionlaijalta äskettäin kuolleen kanan sen jäljille tien taakse, jos se tulisi vielä takaisin. Ilimankos Miiru navettaan livahti eilenillalla eikä aamullakaan pois tullut. On pyöreentuntunen kevätilima. Olis mukava olla jos… Katiska pitäsi Luikkolahen poreeseen käyvä survomassa, saisi kukkoahvenet.

2.5.1985

Perjantai petkeleitä ja perkeleitä. Sattui vapunpäivä eiliselle. Tauno, Ilikko ja Timster-Vilikki nousivat pihhaan sorronyöstä niin että korpi raiku. Jo kuuluu kutsumustenhelevetti en paremmin sano!

11.5.1958

Äitienpäivä sujahti iltaan. Tauno kävi jonkun moottoripyörällä päiväseltään olemassa ja kun oli saunottu, lähti Rautalammille. Tai sano ainakin sinne oijustavansa yötämyöten. Tarja ja Johannes olivat saksineet kortit koulussa. Johanneksella pahvinpalasella väriviivoja, yhtään kirjainta se ei osaa tehä vaikka toista kierrosta jo ensimmäistä käy. Molemmilla pojilla koulunkäynti yhtä tyhjän kanssa. Itkua tuhertavat kun aamulla lähtevät ja parkuen illasta kotiin tulevat. Allan räkänokka varsinkin. Tarja oli piirtänyt kartonkipaperille käjen ja siihen kukkakimpun. Paistoin eilen pullaa ja kuuman mehun kanssa sitä syötiin tänään. Iltasella on valosaa aika myöhälle. Muutama pikkulintu  kokkeili liruttelua. Kuulostelin, että joko laulurastas, mutta ei se vielä. On liian aikasta kesäksi heretä. Alakaa lypsylle kumartelu sivuissa tuntua, kohta kylittäin joutuu olemaan. Lopussa ilman jakkaraa poloviltaan vetelen niin kun Paulaa oottaessa tein. Pottukuopasta meinaa katto sortua, kestäsi nyt kessään niin sitten korjaisi. Siellon vielä pottuja ja porkkanoita.  Mustikkaa, lakkaa ja vattuhilloa on muutamia purkkeja.  Viimeisen puolukkakorvon korttasin tyhjäksi eilen ja laitoin saunalle likoamaan. Suolamuikuntähteet olivat menneet jo ihan keltaisiksi ja kopistelin ne tunkioon. Närhet niitä kanto mehtään. Saattaa lintuja janottaa. 

17.5.1958

Tuas pyykkiä pesin. Muuripata kuumana koko päivän. Kumma kun kaivossa vesi piisannu koko talaven. Tarja pulikoi kaverina, pestiin petivaatteet kun niin lämpimäksi ilimat herkesi. Nyt viltinresuja roikkuu puihen oksilla ja saunan seinustalla. Mutta kukapa tiällä metän keskellä olisi ihhailemassa. Allilta tuli kirje. Mauri on ollut koko kevättalven kippeenä, keuhkoissa joku vaiva, ei kouluun ole kyennyt kuin muutamana päivänä. Aarne ättäröi ja luulottelee, nyrkittääkin välillä, ja uhkailee kirveen kanssa vaikka ei paljon juo. Sota kai sitähin painaa vai lie syntymähurja… Voi siskoriepu, ja suaressa assuuvat. Ei karkuun pääse jos ukko alakaa oikein riehumaan. Nyt laitan penakat ojennukseen ja lähetään kylypemään, jospa se Tauno yönseutuun ilimaantuisi jäläkilöylyihin.

19.5.1958

Oli Tauno toissayönä niin humalassa kun tuli, että ovenrehja meinasi hajota kun sisälle pyrki. Kuatu uunin eteen lattialle muate. Ei inahtanutkaan koko yönä. Kätesä oli repinyt tullessaan johonkin ja siihen käärin tyynyliinan kun muuta ei ollut. Lähti tänään eikä ollut tietääkseenkään humalastaan. Piti sen kanssa hualeen saunan lauteilla sitten päivemmällä käyvä mutjuilemassa vaikka… No, sanopa miehille, ettei nyt passoo. Ja onhan se minullehin kun ies vaekka perseen puolelta piellään.

28.5.1958

Muutama päivä vielä ja nuljahtaa kesäksi. Lumet on kaikonneet kaikki, mitä nyt sakeimmissa korvensyrjäkuusikoissa jäitä pohottaa. Penakat koulusta kesälaitumelle, tuplapoka pois ikkunasta ja kantturat ulukomehtään. Kanat ovat jo päivät pitkät kaakattaneet pihamualla. Havukka kiertelee tässä, mutta kyllä ne näköjään ossaavat varansa pitää. Ahvenia on tullut niin että kyllästyttää. Tuohikontti on ollut aina täysi kun on käyty Luikkolahella. Muutama hauvenluippikin. Nyt kun Tauno tulee, käyvään verkkoja tuluvaan laittamassa. Kanoillekin kalaa riittää, ja kun hakkaa pahkahuhmaressa petkelellä heinätöhkän kanssa pieniksi, niin syövät vaikka kuinka. Jytkypotkuja  muksii mahanelävä. Käki kukkui.

1.6.1958

Olipa Tarja hyvillään kun todistuksessa melkein kymppejä kaikki. Pojat eivät todistusta saaneet lainkaan. Kummallinen kirje vain mukana opettajalta, että ei tarvitsisi tulla ensi syksynä ollenkaan, että hakekaa paikkaa sinne Perttulaan… Ei kai se nyt nuin vain käyne sekään? Voi kun jaksaisi selevittää tämän. Viimeksi kun kävin, se Sosiaalikarppa huusi ja hulluiksi haukku. Sillä on jotain Taunolle ja sen suvulle hampaankolossa ja örmistelee sitten kaikille. Sotaa tai politiikkaa ne äyskäröivät ukot tällähin kylällä toisilleen vielä. Tauno yski vihasena, että katotaan nyt kesän ylite, ei ne meitä linnaan taluta vaikka ei evväämy asian tiimoilta liikauteta. Se tuli eilenillalla selevinpäin ja lähti äsken taas taipaleelle. Rahaa olisi saanut jättää enemmän, mutta ei sillä ollut. Isä Uappo on kunnossa Pohjosmäessä, Hellin oli käynyt ja kävi sitten tässähin. Oiva ei sisälle tullut, se on niin herraa. Hyvä kuitenkin, että suusa pitivät soikeena kun näkivät, että tuas on mökinakka maha pystyssä...

torstai 21. helmikuuta 2013

Äetin päiväkirjasta 2



18.2.1958

Maanantaipakkanen, ei kova. Sen puoleen helppo talavi. Lunta kyllä tullut. Hirvittää laittaa penskoja taipaleelle kun ummessa on mehtäpolut. Toisinaan alkuviikosta joku savottalainen hevosella ohite pyyhältää jo uamupimmeellä. Päivät ja viikot on olleet vaikeita. Ötläkeoloa, särkyä päässä, selekään koskenut, jalkoja turvottaa. Elukoihin ja huushollin takia pitänyt kuitenkin vornistautua.  Tauno hiihti aamulla kirkolle. Tuli Hartomuan taksilla takasin ja toi ruokaa. Lähti nyt illasta mualimalle. Eilen aukasutti Tulimäen Antilla tien. Korkeita nyt penkat. Liekö milloinkaan ennen aurattu tuota kärrytietä? Oli nähnyt Anttia kirkolla ja sillä oli ollut kuorma-autossa uusi kärkiaura, sitä kehunut niin Tauno oli lohkaissut, että et sinä Unimäkeen umpihankea halakase. Olivat vetoa lyöneet viinapullosta. Antti voitti, mutta niin Taunokin, ja myö. 

24.2.1958

Matin päivänä matikka kutee. Juhanilan Matti toi muutamia isoja. Oli Taunonkin rysät kokenut kun ei se itse tänä talvena niille kerkeä.  Matinpäiväksi rinkeleitä keitin. Matille kahvin kanssa tarjosin. Eilen kävi harvinainen sunnuntaivieras. Pohjoismäen Alliina. Hiihtämällä tuli. Sillä oli uutisia isästä. Sanoi sen kuumeilevan vieläkin ja Hiljan käyvän sitä joka päivä heillä voivottelemassa, sano, että heijän Erkka on ajanut niille talven puut ja muutenkin siellä autellu. Onhan ne Alliinalla ja Erkalla isoja ne tyttäret, ja Keijohin joilta lypsämiset luonnistaa. Ei sillä Uapolla ole kuin kaksi lehmää ja toinen lie ummessa nyt. On se, kun omaa issää joutuu vierastamaan…

1.3.1958

Sattui lauantaiksi maaliskuun ensipäivä. Tauno tuli eilen, ja humalassa. On vielähin, lämmittelee saunaa ja ottaa ryyppyjä. Hangessa sillä pullo on, useampikin. Saunalla kävivät iltapäivällä ainakin Lepolan Ilikko. Jallunrempula sillä oli mukana. Remupäällä nehin. Onneksi ei Sinikusti tai Ainon Rieti mukana olleet. Niitä isoneniä en minäkään olisi saanut karkotetuksi. Pahasuisena kylällä minua pitävät kun humalikoille huskyytiä komennan. Minulle yksi humalikko riittää. Pinnihuuko oli Taunolla eilen mukana kun ne Pakuran kyyvillä tulivat. Huuko näki minut navettapolulla ja kiänty Kyntöläistä kohti pehmein polovin konttasemaan. Sinne pääsee kovaksi tallautunutta hevosrekien jälkiä pitkin. Johannes tuli omin avuin koulusta, mutta Tarja lie Akulaan tai Villelään pistäytyny. Luvata sen teki, eikä ensmäestä kertoo. Allanista ja Johanneksesta tuli joku kysely Sosiaalikarpiselta. Aikovat jonnehin Hämmeenlinnaan kyijitä ja pitäsi käyttää Kuopiossa lastenlinnan sykiatrilla. Mitä siinä lukikaan? Että Perttulan Tylsämielisten Keskuslaitos pyytää perusteltua arviota sijoituspaikkaa varten. Kustaakin vain rievuissaan ynisee. Pipetillä pitkään ruokin kun aluksi ei tissille kuontunut. Elolle selevinneekö poloinen kun ei veny ei vanu. Paula kyllä on täräkkä tyttö. Kiipeilisi jos olisi minne kiivetä, matalassa majassa. Täyttää kolme kohta.

28.3.1958

Perjantai. Kävi Irene kunnasta koko viikon avittelemassa kun olin kippeenä, meinasi kai kesken tulla, arveli terveyssisar joka oli Irenen mukana maanantaina. Irene on Issakanpiän tyttöjä ja äsken kodinhoitajaksi Joensuussa valamistu. Aikoo vielä maalimalle lähteä, sillä on joku kirjaihminen Ilomantsista katottuna. Onko Ilomantsi maailmaa, niin tiijä häntä. Samanlaista korpea ja ryssä naapurina. Missä minä olisin jos sen Urpon kelekkaan olisin Porvoosta lähtenyt? Se kyllä jäi kai sille tielleen kun lähti kestapon kyytiin Itärintamalle. Missä Ukrainan arolla mätäntynnee luunsa. Lähetti kuvan muistoksi. Pääkallo sillä suikassa oli. Puistatti minua se. Urpo kävi heinäpellon laijalla hyvästelemässä 42 kesällä kun oli lähössä. Tuleekohan Tauno tälle pyhälle?

21.4.1958

Tauno kävi lauantain ja pyhän olemassa, eikä juonu. Ja vasta tänä aamuna lähti kun tuli Oskari pihasta hakemaan. Tulimäen Antti on aukassu tietä koko kevättalven. Liekö se yksi viinapullo riittänyt maksuksi? Tauno ampui soijinmehtoja Uniaholta. Niitä roikkuu nyt ainahin neljä vielä tuolla puihen oksilla kaivonkorvella. Tauno käristeli kaksi paistiksi ja keitoksi ja oli ne hyviä syyvä kun suolalihaa koko talavi on järsitty. Matikanjötkyjähin on vielä hangessa, van alakavat kohta sulaa kun aurinko lämmittää lumia alemmas. Muuten on kovat hankiaiset tänä keväänä. Kohtu on asettunu ja pahaolokin, vähän jo niin kuin potkisi, mutta ei se vielä… Kuvittelen vanahalta muistilta. Lokakuussa kai se… Isomanteli poikii näinä päivinä ja saahaan juustomaitoa herkutella. Kanelia pitää muistaa kun kirkolle asiaa tulee. 

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Äetin päiväkirjasta 1



1.1.1958

Alan kirjottamaan taas. Vähän niin kun Porvoossa sotien aikana kun hupsuna nuorena piikomassa olin. Minne näitä muuallekaan laittaa, näitä pimmeitä päiviään, tahi jos sattuisi ilonpilikahus järkyttämään.

Keskiviikoksi kiänty. Tumma on yö, lyhystä petroli loppu ja vaen ihrapottu pöyvän laijalla tirisee, häilähtellee ja sen syvän, risasta flanellipaijasta revitty kangassuikale rautalangan varassa mustaa savua lykkää. Paulan otin viereen nukkumaan, Kustaa ruipelo kitisee Tarjan ja Allanin keskessä olokipatjalla lattialla, Johannes korsahtelee uuninpuolimaisena. Viis penakkoo jo tässä lahotuvassa, ja taitavat nuo poijat olla… niin, mitä lie kun eivät ne normaalisti kehity. Tarjalla kyllä pää pelovaa vaikka muuten sehin… Nuohin peitonmutaleet pitäsi polttaa ja jostaen saaha uusia… vain eihän se Tauno ees niitä… Lunta tuprautti pyryviiman kanssa. Tuuli on Kyntöläiseltä päin. Sen puolen ikkunaruutuun asti seinustalle lumitönkyrän nostatti. Vihakoi leuvosti siis melekein kuin etelästä, nuoskaksi asti saattaa lumi saostua.  Rikki ainuvasta akkunasta ulommainen lasi, halaki nurkasta nurkkaan. Pitää ikkunateippiä laittaa jos sitä jostain löytyy. Taunohin lähti vaikka luulin sen vielä uuvenvuojen yli olevaksi. Sano Rautalammille jo menevänsä, että Oskari oottaa kirkolla kyyvin kanssa. Niinköhän. Juopivat vaen.

3.1.1958 perjantaiko se jo on?

Vihleksii selekää, päätä särkee. Ration uutisissa kerrottiin, että Pirkko Mannola on missiksi valittu ja sitten puhuttivat Kekkosta. Se piti uutenavuotena puhheen ja sitä vielä tilkitsivät. Lamalla uhkailevat. Voe tokkiisa, tiällä korvessa muuta ole ollukkaan. Lehmä ummessa nyt ja toiselta vain vähän sankkoon tirahtelee. Härkämullikka ja kanoja muutama, kesäsian Tauno lahtasi joulun alla ja tilsittiin se tiinuihin suolan kanssa. Navettahin piällekuatuva tönö.

5.1.1958

En pyhäkirkkoon piässy vaikka aikomus semmonen. Ei Tauno tullu vaikka huomenna on loppiainen. Vissiin se siellä Rautalammilla pyhäsä arkesa… Ration uutisissa eilen sanovat, että putnikki on tupsahtanu takasin avaruuvesta. Semmosiin maalima rahojaan lykkee, ja pommien kokkeiluihin. Mitä siitäen tulenee. Välitä eivät, miten Jaappanissa kävi maalimanpalon lopuilla kun tämmäyttivät semmosen ihmisten seassa. Perliiniin sehin olisi Hitlerin piälaelle kuulunu puottaa, ainahin toinen niistä. Nyt ratio on hilijoo, sen patteri on loppu.

9.1.1958

Hilipatihilipati hippampaa kyllä torstai meitä nyt lohduttaa. Hiskikö se oli joka laulo päivällä kotimaisissa? Torstaihan nyt on. Taunon pitäsi tulla ylihuomenna, tai pakkokin olisi. Ei ole rahaa millä kaupassa käyvä. Tiistaina hiihin Luikkosuon latua Karipurolle ja siitä nousin postiautoon. Kirkolla käväsin viimeset miljoonat tuhlaamassa. Nuo onnettomimmat sikiöt olivat sillä aikaa keskenään. Isommat Tarja ja Johannes koulussa. Allanista ei ole ollut lähtijäksi koko viikolla, mikä lie, korvaansa valittaa, räkä lentää ja ynisee kuin juottovasikka, silimillään mullistelee. Kustaa ja Paula eivät vielä tarvi mihinkään mennä. Pani kovaksi hangenpinnan kun suvesi ja sitten löi pakkasella niin että nurkat paukkovat. Mitenhän teeret nyt kieppiensä kanssa? Paleltuuvat yöoksilleen. Niitä varmaan jäi äkkipakkasen alle hankeenkin kun vain tietäisi mistä kohvan alta kopasis. Tauno niitä muutama talavi sitten silleen paistiksi sai.

12.1.1958

Könysi se Tauno eilettäin tupaan. Humalassa. Penakoille toi karkkipussin, ei ruokaa, ei mitään muuta. Jaloviinaa muutaman pullon kilisteli ruokahuoneeseen piiloon. Pani se rahanipun  pöyvänlaijalle ja silipasin sen laukkuuni ennen kuin… Koko yön niitä sotajuttuja… kuoli tuhannenen kerran Viinikan Mattikin sen syliin Rukajärvellä taas. Sitten korsasi koko päivän. En kirkkoreissulle lähteny kun niin kovasti pakkasta. Kuuntelin ratijosta messun. Ajo iltapimmeellä Juhanilan Matti ja Kustilan Aaro pihhaan hevosella. Tauno lähti niihen reessä kirkolle, sano menevänsä työmaalle Rautalammille yötäpäen. Oskarin kanssa, niin. Niillä se seurakunnan urakka siellä. Vähän minä niihen urakoeta eppäelen, kun ei itselle pirttiä ehyttä sua rakennetuksi. Saunan jäläkilöylyissä Tauno kampesi jalakovälliin pikasesti kun penakat oli viety sisälle. Nokiseksi meni selekä minulla.

20.1.1958 Maanantai mallillaan sanovat ratijossa. Liekö tuo.

Tuas miehestä tyhjä pyhänseutu takana. Kekkosen ja sen yhen sianpulskan venäläisen kuva oli Savon Sanomissa. Ruutseviko se on? Vaikee nimi kirjottaa. Eilen Villelässä käyvessäin luin lehtiä monelta viikolta. Aatukin oli siellä ja se aikoi käyvä viikolla jos lauhtuu. Sano minun isän, eli Uapon olovan pahalla päällä Pohjosmäessä, meinannu halavata kai. Kuulemma päätä särkenyt syksystä asti. Mutta ei sinne ole ieti mennä kun se viimeksi haukku meijät, Taunon ainahin. Ja kun se Hiljanoitahin asustaa siellä... Puita pitäisi jollain konstilla ajaa metästä. Uniaholla on kesällä hakattuja halakoja pinossa, ja rankojahin olisi. Jospa se Juhanilan Juho joutasi hevosella…

26.1.1958

Panin jo aamupimmeellä saunaan kivikasan alle tulet kun lauhtu. Ja ulos muuripaan sijoilleen käänsin ja tuohukset alle, nostin kaivosta veit ja vasta sitten hoijin elukat, lypsin sen vähän minkä tarvitsi. Kanat olivat munineet, se oli ihme. Koko viikolta jo toistakymmentä munaa. Saapi kakun leivotuksi pyhäksi jos se Taunokin tulis… Tarjalla vappaa lauantai koulusta ja sen komensin pulikoimaan lakanoita. Ättäröi vastaan vuan vitasta lupasin kintuille niin sitten… Pojista ei apua vielä, onko millonkaan. Kävi Korhosen Armas ja Vartiaisen Aarne. Olivat savotasta menossa pois. Keitin niille kahvit. Sanovat susien jäläkiä olleen Tikkasenpurolla. Olivat kävelleet toistakymmentä kilometriä Hälilän salolta jo. Alkumatkasta olivat vähän matkaa tulleet Kampmanin reenjalaksilla, mutta se ei ollut vielä pois tulossa, niin joutuvat kävelemään. Meni tuosta vanhan maantien rekitietä hevosraito myöhemmin Kyntöläisen suuntaan, vaan en niitä tuntenut. Olisko olleet nikinmäkeläisiä tai kangaslahtelaisia. Turkkipäälisiä ukkoja kuitenkin reet täynnä.

28.1.1958

Nyt on parempi mieli. Lyhyssä petrolia, tuvassa lämmintä ja lapsilla ruokaa. Kalakukko hautuu uunissa huomiseksi. Teeriä roikkuu kolome ruokahuoneen kylymässä. Aatu oli kaivanut Villelän suolta hangen alta, toi eilen viholaissäkissä ne tänne. Sinne suolle niitä oli jäätynyt koko parvi niin kuin arvasin. Olivat hakanneet päänsä verille jäiseen lumenkanteen. Tauno tuli lauantai-iltana myöhällä ja selevinpäin. Se ajoi Juhon kanssa eilen sunnuntaina puita metästä ja nyt niitä on pitkä pino tuomien välissä. Rankojakin toivat minkä kerkesivät. Aarne ja Armas lupasivat pätkiä niitä sitten kulukiissaan kun menivät taas savotoilleen. Hävettää kyllä, mutta ite ne ehottivat. Vaikka niilähin on omat katraat hoijettavana. Tauno halusi taas uuvestaan jäläkilöylyihin, niin minähin. Olihan se… ee muuten, mutta kun nuita penakoita pittää… ei hetken rauhoo pienissä tiloissa. Voi kun se ei jois niin oisi se ihan hyvä mies. Ei se hakkaa eikä pahasti humalassa pitele, mutta rahat sillä mennee, ja se puhumisen tarve… ei siinä nukkua saa kun se alottaa. Nyt se lähti vasta aamuyöstä suksimaan kirkolle ja siitä sitten Oskarin kanssa sinne Rautalammille. Sano kesään kestävän sen työmaan, viime keväänä aloittivat. Sitten Kaavista puhu ja koulu-urakasta siellä.

1.2.1958

Jostain Nasserista uutisissa. Egypti ja Syyria on nyt sama valtio vai miten se meni? Kekkosta haastattelivat kun sillä on keväällä meininki lähteä Moskovassa pistäytymään. Eduskunnassa Fakerholomi löi nuijaa puhemiehen pöytään, sieltä oli pieni katsaus.  Penakat metelöi ja en kuullut oliko muuta tärkeää, sitten tulikin vain iskelmiä. Tarja jäi kuuntelemaan kun kävin iltalypsyllä. Lauantaisauna höyryää valamiina taas, jospa se Taunokin tulisi…

3.2.1958

Ei tullut Tauno. Joutenmäellä joku kuollut, tai sitten akulalaiset panivat omiaan kun käväsin Villelässä. Toimi ja Silja kallistelivat reenjäläkiä vastaan Villelän rinteessä kun olin menossa. Olisivat olleet tulossa Unimäkeen, mutta kääntyivät takaisin. Letus kaatuili humalassa kusisohjoonsa pihalla. Toimi noitui veljensä pontikkahumalaa. Oli Uotilasta sitä tuoneet peelaritolokulla. Veikko kun tuli, niin sillon lähtivät kaikki vieraat, levisivät pihamaalle kukin omiin kuoppiisa, niin humalassa olivat. Letus juuttui ranteestaan kiinni pihlajanoksahaarukkaan jalat syvällä hangessa. Lie joku sen siitä irti päästelly ja yöksi kamariisa taluttanu.

8.2.1958

En näistä lauvantaipäivistä pijä. Ainasta ootosta, että tulleeko se vai eikö tule. Ja aamulla oksetti, niin kuin eilenkin. En kai minä tuas ole..? Varmaankin niin. Paljonkohan sitä pitää nuita maailmaan purkaa että olis tarpeeksi. Pikkunen Jorma silloin vajavat kymmenen vuotta sitten kuoli. Se oli sininen linttanapää kun saunan nokisilta lauteilta Nurmekseen töytyytettiin. Joka kerta sitten pelkään samaa. Tullee niin tyhjä olo kun lapsi kuolee, ja kun ei täällä kellekään voi asioistaan puhua. Haudalle ei ees puista ristiä Tauno vestäny vaikka kai sehin jotekin suri. Sille ruumiitten näkeminen on kai niin tuttua. Eihän Rukajärven ajasta vielä pitkästi ollut, eikä ole vieläkään. Mehtä tuolla, nuo sankat kuusikot ja niihen katve, siellä käyn sulan aikaan välillä itkemässä. Talavella itku tulee navetassa lehmän lämmintä kylykeä vasten, kesken lypsyn. Tässä pöyvänkin ääressä toisinaan kun lapsien nukkumista katon.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kenkkus Joosepin sielunvaellus


Rilikati ralikati moalima! Teältä tullaan ryysyt levällään. Pilivet väestykäätten, sajerapakot kuivakaatten. Alhaenen Näläkämoan kurjalisto peljästykee; Jooseppi Kenkkunen Taivaitten valtakunnasta soapuu katastamaan entisiä elonsijojaan, russakankuoria laskemaan, jäläkeläistensä jäläkeläisten pirtteihin kurkkaamaan, ja kaippa sen Näläkämoan laulunkin vielä kuulen…

”Hei liri lii!
Hei luri luu!
Kuperkeikka ja pyllylleen!”

Maesemat näöttävät tutuilta. Taevaanrannassa korkialle kohoaapi Rämsänrannan kirkontorni ja tapulissa kellot moekoaa. Ja ah, niin tuttuna loajan järvenseljän vesi liplatteloo Ryysyrannan mutalikkoon, humisevat hongat saloilla ja  Petkelkylän kummuilla… aah, mutta missä ovat pirtti, navetta ja riihisauna, kotani ja pontikkapannuni! Ovatpas peltotilikkujen kivirauniot tasottuneet, kasvavat pahaiset suosaratkin närreikköä, ja kovin pieniksi suuret salot ovat kutistuneet, risukoiksi maisemat nilistyneet, kuunmaisemiksi myllätty. Ihmisen toimiako kaikki tämä?

Vajavat satasen vuotta poessa vietin ja jo on jumalinen parturi tukistanut Isänmoani kuontaloa. Ja eilleenkin näkkyö puistelovan. Tuolla petäjän latva moahan lakovaa, tuolla jo toista riisutaan neolasistaan, oksistaan. Pätkitään, katkotaan ja: Hui soa-ta-na! Muutama minuutti voan kun kymmenen petäjäistä on nurin. Ah, savotta siellon menossa. On varmaan tuhansien miesten pihkasissa rukkasissa pokasahan peät, justeerit jaohavat purua puihen tyvistä, kirveet nalskavat…. Eei, ei, ei! Masiinoita, koneita. Hirveitä jättiläisropotteja, keltasia, vihreitä puimureita mäntyjen kimpussa? Neänkö minä unta? Ei, eivät kenkkusten sielut unia neä, ne nuku eivät. Tämä on totta! Totisinta totta ouvat nuo masiinat, jotka ryskävät ja räiskävät niin että nila nuoressa petäjässä kiehuu. Helevetin toemet teällä jyllevää, isopiru on peästetty irti!

Hoe mies! Sinä siellä tienvierellä, sinä joka pyörääsi nojaat ja neät saman kuin minäkin. Hoiiii! …ei se neä, ei se kuule vaikka kuin terhentelen. Mikä lie kuuropöljäsokea tai muuten vajaa.  Lähen tästä uuvelle unenlohkolle, ei tätä voi kahtoa, ei! Kärsin tästä näöstä enemmän kuin russakkapirtissä Kaisa-Reetan kanssa vainojen vuosina, ennen ja jäläkeen veljesten veren paisumusten, näläkä- pula- ja kieltolakiaikojen. Ah, miten taivaissa synneistä suurista, tuhansien kilojen painoisista rikkeistä puhtoiseksi pyykätty, entinen musta sieluni värisee vaikkei muuta jälellä olekaan!

Humpsista ja rilikati ralikati ril! 

Onpa ilonen olo. Mistähän johtuu? Enkelpölystä moakuntien välillä sielunneuvoin kulukiessa? Kuin salakodassa navetan takana ennen missä ämmin ja Kaisa-Reetan kanssa muuripaan alle tulia viriteltiin, mäskiä kiehumaan kauhottiin, ja kun maesteltiin ensimmäiset kotikeittosen tipat!  Marmelaati ja Äpyli ne van navetassa ammuivat kun pikkuinen Aapeli-Jooseppi nurkalla vahtia piti. Oe aekoja entisiä, oe niitä viinanpoltto-, salakalastus- ja metästyslakeja joista nimismiehen kanssa turpasoutuja souvettiin kun minnuo kurjoa, Ryysyrannan mehtäläistä Rämsänrannan käräjille reenjalaksilla kyijittiin.  Ja ihan vain nälän ja köyhyyven takia, ja ihmisen perityhmyyen, sen, että syntynnä oli tähän matoseen moalimaan!

Mutta mihinkäs pylskähin nyt? Kajjaaniin kaet kun tuossa Linnanrauniot ovat entisestään pienemmiksi kytistynneenä. Kah, onpa jouhtenia, niitä Pyhiä lintuja josta viime unessani Taivaan Ukko tuhannen kilon synniksi kirjoihinsa merkkasi kun olin yhen näläkääni ampunut. Ja sorsia! Oih! Oispa ennen olleet Petkeljoella nuin kesyjä kun näläkä suolia kurni, penakat laihoina nurkista isosilimäsinä, täipäisinä luisin kyljin pällyili! Voe tokkiisa mitenkä hyvälle oesi siansiivulla höystetty sorsan täkkä maittanut! Ne korteveissä kiehautetut, paistinpannulla käristetyt lihansäikeet sipulin ja lehmänsienien kanssa pottuhoavikkaihen särpimeksi puisille lautasille kauhoiltu. Syöttääkö tuossa nuita sorsia joku? Ja leivällä! Murusina viskelöö. Jumal´auta! Leipeä taevahan siivekkäelle syytää tuo onneton harmajapeämummo. Eikö nykymoalimassa enneä ommaan suuhun leivota? Hei hoe ämmänkäntys! Sinä onneton sauvakkoakka! Missä näläkäset sikkiös ovat? Kaekkiko kuolleet on vai joko iliman leipeä huokua lykkeävät?

Ee se Kenkkusen sielunsivellystä kuule tuo känttytuhlari.

Eänetön, näkymätönhän minä olenkin. Ei pälyä Kajjaanijoen mustasta veistä Kenkkusen entinen muoto vaikka kuin tyynen paikan kohille sieluani kurkotan. Jäe karvareuhkakin sinne koatunneen petäjän alle josta yläilmasiin aikanaan livistin. Sinne jäevät metänhoetaja Räkhalssi ja nimismiehet R.R ja Carolus Koskelin käsiään puristelemaan, harmittelemaan vakituisen asiakkaansa poistumista, töihensä vähenemistä kun honkapuu Ryysyrannan kiusankappaleelta hengen riisti.

Se eillinen Kenkkussielun laskeutumisalusta entisille asuinsijoilleen oli mitä oli. Metänraiskausta, luonnoriistoa, armotonta synnyinseutujen nahkan auki viiltelyjä, sieltä joutuin piti pois peästä. Van Kajaanin kulumat näyttäsivät peällipuolin Kenkkusen sielulle toisen puolen ihmisen elosta, jonka toista puolta pirttiviljelystensä kanssa vaivoa nähen, näläkäkuolemista kammoen itse aikanaan eleli. Ei taija Kainuussakaan kukaan kylymässä hangessa enneä uppuroija, ei nälän kanssa taiteilla? Ovat tainneet peästä onnelahan, siihen sosisaalirattien hoavemoahan josta punaista viivaa vetämällä osalliseksi lupasivat. Nyt on ihmiskunta kaepoomaansa paratiisiin souvellut ja mitenkä paksusti, ah miten paksusti hyö teällä elelöövätkin!

Tässä on suuri, kivetty aukea entisen mutaisen, hevosenpaskojen, sohjon ja mällisylkien täplittämän kaoppatorin paikalla. Pietari Brahe tuossa kaupunkiaan vahtii, teatteritaloa päin uhmasti kulumikkaan kiven peältä kahteloo. On kerroksia jotahin tuolla. Räppänöetä! Valtavasti ikkunaruutuja pinottu peällekkäen. Ja viirejä liehuu toisten rakennusten harjoella, värikkäitä lippuja niinko Kenkkulan akan rättejä kaivontakusen puihenvälinaruilla. 

Lienevät kaoppapuoteja nuo rakennukset tuolla? Ihmisiä ramppovaa eestaas niin että rautakehyksiset lasiovet ronkuvat, kilisevät, kalisevat. Mitä ovatten nuo valtavat kassit jotka pullakoina ihmisten käsissä kulukeutuvat mustiin, punaisiin, sinisiin, keltasiin, oransseihin… vaunuihin? Ei niissä ole hevosta eissä, ei ole aisojakaan. Eikä kulukuset kilise setolkassa…  Ah, automobiiilejapa ne, niitähän ne. Hurahtelee jokainen sekunti tästä ohite, ja moneen suuntaan, ristiin rastiin. Onko nuilla kaikilla jonnehin asioa? Punasta valoa tolopissa näyttäsivät peljästyvän ja toppaavat jonoihin risteyksissä, ja vihreällä taas töytäisevät höyryten eteenpäin. 

On moalima kyllä ihmeellinen nyt! 

Hyvästi näläkämoa, pettulantia! Hyvästi Ryysyranta! Tervetuloa vauraos, yltäkylläsyys. Nyt tätä tässä kahtelen ja ihmettelen kun Taivaanvartijalta menopaluuliput sain. Tämä on se Mullimäen Juuson Utopia jossa huolet eivät vaivoa, eivätkä russakat, luteet, kirput ja täitten saivaret vaatteihen poimuista nahkaa kalttamaan öisin hiivi, hirsien väleissä rapsahtele. Kaikki penakatkin pellavapäät niin pulskia. Oe tuota lihavoa pojannullia tuossa! Ja entä tuo tyvär! Hui helevetti mitkä poemut paljaalla vyötäröllä vyön peälle lötkeää! Mitä ne nuista pulloista imevät? Battery, Limelight? Energiaa! Hottia, poweria, pizzaa, jättiburgeria lukkee purkkien ja pullojen ja loatikoihen kylissä joita nuo ruottaat nakkelevat kuin jaamantiellä hevoset paskoa persiistään ennen… Missä ovat lanttukukot, pottuhoavikkaat, leipäjankki ja maetopeälärit? Mistä saesin palan pettua? Huikoo jo pötsitöntä sieluakin kun kahtoo tätä yltäkylläsyyttä, tätä runsaotta jonka jämiä vihreisiin pönttöihin sullovat, katujen ja teiden vierille holtittomat viskelevät. Näläkäkunnaat! Eväskeäreisiin sinut ouvat pakanneet. Pahviloatikoilla, pulloilla, puteleilla, renkailla ja kaikenmoailman rojuilla kuorruttaneet.

Näkkyykö teällä yhtään köyheä, sorrettua, korpisyrjien piiloihin sysättyä?  Missä ouvat Kenkkusen sukulaissielut, ryysyrantojen hulukkoset ja mullijuusot? Missä harmajavaarojen hannekset lukuisine, täisine sikkiöineen? Ho hoiii! En minä tätä rikkautta ymmärrä, en ossoa teällä kulukea ies sieluna olemattomana.

Ja niin Kenkkussielu onneton lähtee kauppatorilta, katujen ja kujanteiden väleissä säpsähdellen kulkee. Muutaman tutunoloisen, puistojen penkille pullojensa viereen nukahtaneen tapaa hän, mutta ylen ovat nekin siisteihin puettuina, auringossa autuain hymyin kuorsailevat, toisiinsa nojailevat. Välillä toki havahtuvat nuokin, ottavat ryyppyä, käärivät sätkää. Rähisevät, joku laulaa lurauttaa, hoihkaisee tuo yksi pitkä isosti kun ohitse joku neitilenkkeilijä sipsuttaa. Ei tunne Kotokainuuta Kenkkunen enää, ei. Apeana Jooseppi taivaalle vilkaisee, kietaisee ryysyjä kupeilleen ja antaa yläilmaiselle luvan imaista hänet mukaansa. 

Palaja en, en koskaan enneä, mutisee hiutuinen sielu kun saastepilven lävitse otsonia kairaten pois pyyhältää.

(Kenkkus Jooseppi on Ilmari Kiannon Ryysyranta-romaanin (1924) Jooseppi Kenkkunen, eli "Ryysyrannan Jooseppi".)

tiistai 12. helmikuuta 2013

Veksi

Eilen

Tuli paha korvasärky, otin pienen, sydämenmuotoisen Arcoxia-tabletin ja tungin ohrstöpselit  korvien tukkeeksi. Luin Anna Kortelaisen kirjaa "Ei kenenkään maassa". Nukahdin sen sivun kohdalla, jossa 13-vuotias Reino puree leukaperiään yhteen ettei itkisi kun äiti nyt hänet jättää kansalaissodan jälkihötäköissä Viipurin Papulanvuoren sotilassoittokuntaan opettelemaan klarinetistiksi. On siinä osattu kauheista asioista taas painavan hyvin kirjoittaa!

Aiemmin tuli puhelu, että velipoika on selvinnyt pitkän tehollaolon jälkeen henkiin, mutta jalat eivät ota päälle. Kohta tuli toinen puhelu, että toiseksi vanhin tytär oli viety KYS:aan myös kun oli alkanut "vettää kummasti oekeelle". Minulle tuli heti mieleen aivohalvaus ja tyttären pienet lapset, mutta tyynnyttelin itseni ja laitoin tulisijoihin tulet, saunan lämpiämään ja pojille eilisen eilisiä tähteitä mikron kautta pöytään. Minulla säikähdykset ovat sellaisia matalia tunteita, kuin suolammista nousevia mulahduksia joiden pintaväreilyt tyyntyvät äkkiä. Syvyyksistä vapautunut kaasu kuitenkin jatkaa mielenpainamista vielä pitkään ja näkyy ja kuuluu sitten muunlaisena käyttäytymisenä. Niin kuin vaikka selityksettöminä unina esimerkiksi.

Unessa itkin. Syy itkuun oli lumikolan rikkoontuminen eikä uuteen ollut varaa; lunta tuiskutti unen pihamailla enkä kerennyt niin kovasti lapioida, että pojat olisivat päässeet lähtemään koulutielle. Kaivoin sitten lumitunnelin kadulle asti ja sen valoisasta päädystä avautui ovi josta pääsi suoraan luokkahuoneeseen toisella puolella kaupunkia. Opettajat kyselivät, että mikäs poikia viivästytti. Yritin kertoa lumitilanteesta, mutta ilmaantui muuta selitettävää jota kaksi verisin käsin pulpettien päällä sotilastamineissa makaavien miehien mahoja ja päitä auki sahaavaa Kortelaisen kirjan sanitääriä tuli totisina todistamaan, että kyllä kouluista myöhästymisiin syitä saatana löydetään: "Porukalla vaikka perkele", se toinen kirosi ja pyyhki siperialaista linttanenäänsä niin, että siitä roikkui leikkaushaavojen töhnää pitkinä, punaisenlimaisina klöntteinä.

Myöhään illalla kävelin elokuviin. Lento oli kuvan nimi. Erilainen kuvaus lentokapteenin alkoholismista. Edellinenkin elokuva, jonka kävin muutama viikko sitten katsomassa, sattui mieluinen. Se kertoi Yhdysvaltain presidentin Abraham Lincolnin aloittamasta poliittisesta kamppailusta rotuerottelun lopettamiseksi. Se vaati presidentiltä henkilökohtaisiakin uhrauksia ja  lopulta myös hengen, mutta hänen aloitteensa on kantanut tänne, yli 150 vuoden päähän saakka ja nyt siellä tekee töitään jo toista kautta musta presidentti. Ku Klux Klan-järjestö elää amerikoissa silti kuin meillä tämä naurettavien riittien vapaamuurarit-veljeistö; äijän ilikiäävätkin isot miehet!

Elokuvista tullessa käveli vastaani farkkuihin ja vihreään tuulipuseroon pukeutunut, hyvin mustakulmainen nainen. Avokäsin ja ilman hattua. Se oli aika humalassa ja pysäytti minut tupakkaan tulta pyytääkseen. Kun minulla ei ollut, se tuli ihan naamaan kiinni ja pyysi minua mukaansa: "Otetaan taksi ja mennään Huuhkajaan." Kieltäydyin ja siitä suuttuneena se soperteli menevänsä Kaksin polille hakemaan lääkettä tänä iltana avautuneisiin haavoihinsa.

Tänään

Aamulla herätään niin kuin aina; repäistään luomet erilleen vaikka kesken unennäön.

Luin yöllä Kortelaista ainakin kahteen saakka. Kirja on kirjoitettu taiten, aiheensa taustat hyvin tutkien ja fiktio-osuus mielikuviteltu uskottavasti. En olisi Anna Kortelaisesta uskonut näin hyvää kirjailijaa löytäväni jos pelkkään telkkarituttavuuteen olisin jättänyt. Ei hän esiintyjänäkään huono ole. Että jotkut ne osaavatkin!

Kävelin pienimmän kanssa kolmen kilometrin matkan kerhoon ja tulin itsekseni takaisin. Otin pakastimesta lohen jonka sahasin kahtia. Pyrstöpuolen sujautin takaisin, mutta pääpuolen nirhasin vielä fileeraussuunnassa halki, laitoin palaset vuokaan, ripottelin suolaa päälle ja asetin vuoan arinalle. Jäisestä lohesta saa muuten ohutlapaisella timpurinsahalla komeantasaisia medaljonkeja paremmin, kuin tylsällä keittiöveitsellä. Pitää vain olla lujat näpit kun nuljahtelevaa, jäisenpolttavaa kalaa käsissään pitelee.

Tytär soitti: Huomenna kerroskuvaavat pään ja kaularangan ja kai ne nyt sitten ottavat sen aiemmin havaitun, munuaisten kupeessa olevan kystankin tarkempaan syyniin. Jokinhan siellä hermoa painaa kun sekä jalat että pää tunnottomiksi nuorelta ihmiseltä menevät?

Minulla on silimänalunen musta. Sain eilen halosta (en Tarjaa) kun uunia ladatessani kimposi yksi klapi poskipäähän. Selityshän tämäkin. Ei sitä kukaan usko, mutta sama sille. Kaupassa neiti K:ta nauratti selitykseni kun maitojen hintoja kassaan rimpsutteli. Vehnästelin sille, että Lidlissä on suonenjokinen maito parikymmentä senttiä halavempaa kuin tämä Pirkka, mutta sinua kaipasin ja siksi tulin ne täältä hakemaan. Ja tottahan se onkin tässä elämänharmaudessani.

Nyt on ilta. Koko ajan sellainen tunne, että on hyödytön olio vain. Sama tunne koko tämän alkuvuoden. Olenkin viettänyt sen niin tipattomana kuin miltei sanattomanakin. Lukenut kyllä olen. Miettinyt monasti, mihin kaikki lukemani minussa menevät kun ne eivät koskaan näy suurena viisastumisena. Että olenko kuin laiha syöppö joka läpipaskuutensa ansiosta ei liho koskaan? Uusimman Ulysseys-suomennoksenkin otin luvun alle, mutta en tiedä, jaksanko kannatella tuota jättiläiskirjaa käsissäni loppuun saakka. Paremmalta se kuitenkin vaikuttaa kuin Pentti Saarikosken koitos vaikka mihinpä laajempaan yhteyteen näitä kaltaiseni vähäpätöisyys osaisi verrata? Kun pitkää jonoa ei Donnerin Mammutillekaan ollut, varasin sen kirjastosta vaikka luulen, etten tämän omakehuisan äijän tekstiä jaksa kuin hampsimalla lukea. Donnerissa puolet on kuuluisaa sukunimeä ja vain puolet Jörniä itseään; sekin on toki hirveän paljon tässä älyvajaassa maailmassa.

Veli Veksiä ajattelen vähän väliä. Tai oikeammin koko sitä elämää joka meitä joka tapauksessa yhdistää. Hän on sillä tiellä, joka pian hautaan viepi. Voipi hän kituroida jonkin aikaa, mutta yhtä kaikki. Hän on niitä ihmisiä, joille ei Chopin muistotilaisuuksissa soi eivätkä puheetkaan kummoisia tule olemaan. Vaikka osasi Veksi pienenä nauraa radion ohjelmille, joissa Tauno äikää ja kirkonkellot moikaa. Useampi meistä sisaruksista muutaman kyyneleen haudalla kyllä vierittää, mutta jos natseilta kysyy, niin olisi aiemminkin saanut kuolla kuluttamasta yhteiskunnan sosiaalietuuksia. Veksihän on ammatiltaan kehitysvammainen, siis tyystin sellainen, joka olisi jo 53 vuotta sitten sukkapuikolla kohtuun pitänyt murhata. Parikymmentä vuotta aiemmin jos olisi ollut eräässä toisessa eurooppalaisessa maassa syntymässä, olisi sillätavalla saattanut käydäkin. Keskitysleirikokemuksilta Veksikään ei silti ole elämässään selvinnyt. Vuosikausia hän oli kahden muun veljeksen kanssa talvet Hämeenlinnassa, rotuhygienian kannattajiin kuuluneiden Edvin ja Emma Hedmanin perustamassa Perttulan tylsämielisten kasvatuslaitoksessa.

Tänään on korvasäryn lisäksi koskenut päähän. Liittyvät toisiinsa tai sitten tuohon Arcoxiin. Tekisi mieleni valittaa ääneen, mutta eilen viimeksi kuulin Puutarhurilta, etten muuta teekään kuin valitan. Sanon kyllä joskus kun särkyneitä jäseniäni kolottaa, mutta omasta mielestäni, ja särkyjen kovuuteen nähden valittelen hyvin säästeliäästi. Mutta Puutarhurinipa onkin luonteeltaan sellainen, ettei häneltä empatiaa muutenkaan heru. Siksi minä en puhu sille sairastelevista veljistäni, en edellisen elämäni lapsista, tai lapsenlapsista; mitä niistä mietin. Enkä kai kohta enää mistään mikä sisällä kaihertaa. Mutta eihän hän ole puhuvaista sorttia itsekään mitä oman päänsä sisäisiin juttuihin  tulee; en minä tuntisi koko naista lainkaan jos hänen omiin kertomiinsa tuntemiseni perustuisi. Että jotkut osaavatkin vaieta!