keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Äetin päiväkirjasta 1



1.1.1958

Alan kirjottamaan taas. Vähän niin kun Porvoossa sotien aikana kun hupsuna nuorena piikomassa olin. Minne näitä muuallekaan laittaa, näitä pimmeitä päiviään, tahi jos sattuisi ilonpilikahus järkyttämään.

Keskiviikoksi kiänty. Tumma on yö, lyhystä petroli loppu ja vaen ihrapottu pöyvän laijalla tirisee, häilähtellee ja sen syvän, risasta flanellipaijasta revitty kangassuikale rautalangan varassa mustaa savua lykkää. Paulan otin viereen nukkumaan, Kustaa ruipelo kitisee Tarjan ja Allanin keskessä olokipatjalla lattialla, Johannes korsahtelee uuninpuolimaisena. Viis penakkoo jo tässä lahotuvassa, ja taitavat nuo poijat olla… niin, mitä lie kun eivät ne normaalisti kehity. Tarjalla kyllä pää pelovaa vaikka muuten sehin… Nuohin peitonmutaleet pitäsi polttaa ja jostaen saaha uusia… vain eihän se Tauno ees niitä… Lunta tuprautti pyryviiman kanssa. Tuuli on Kyntöläiseltä päin. Sen puolen ikkunaruutuun asti seinustalle lumitönkyrän nostatti. Vihakoi leuvosti siis melekein kuin etelästä, nuoskaksi asti saattaa lumi saostua.  Rikki ainuvasta akkunasta ulommainen lasi, halaki nurkasta nurkkaan. Pitää ikkunateippiä laittaa jos sitä jostain löytyy. Taunohin lähti vaikka luulin sen vielä uuvenvuojen yli olevaksi. Sano Rautalammille jo menevänsä, että Oskari oottaa kirkolla kyyvin kanssa. Niinköhän. Juopivat vaen.

3.1.1958 perjantaiko se jo on?

Vihleksii selekää, päätä särkee. Ration uutisissa kerrottiin, että Pirkko Mannola on missiksi valittu ja sitten puhuttivat Kekkosta. Se piti uutenavuotena puhheen ja sitä vielä tilkitsivät. Lamalla uhkailevat. Voe tokkiisa, tiällä korvessa muuta ole ollukkaan. Lehmä ummessa nyt ja toiselta vain vähän sankkoon tirahtelee. Härkämullikka ja kanoja muutama, kesäsian Tauno lahtasi joulun alla ja tilsittiin se tiinuihin suolan kanssa. Navettahin piällekuatuva tönö.

5.1.1958

En pyhäkirkkoon piässy vaikka aikomus semmonen. Ei Tauno tullu vaikka huomenna on loppiainen. Vissiin se siellä Rautalammilla pyhäsä arkesa… Ration uutisissa eilen sanovat, että putnikki on tupsahtanu takasin avaruuvesta. Semmosiin maalima rahojaan lykkee, ja pommien kokkeiluihin. Mitä siitäen tulenee. Välitä eivät, miten Jaappanissa kävi maalimanpalon lopuilla kun tämmäyttivät semmosen ihmisten seassa. Perliiniin sehin olisi Hitlerin piälaelle kuulunu puottaa, ainahin toinen niistä. Nyt ratio on hilijoo, sen patteri on loppu.

9.1.1958

Hilipatihilipati hippampaa kyllä torstai meitä nyt lohduttaa. Hiskikö se oli joka laulo päivällä kotimaisissa? Torstaihan nyt on. Taunon pitäsi tulla ylihuomenna, tai pakkokin olisi. Ei ole rahaa millä kaupassa käyvä. Tiistaina hiihin Luikkosuon latua Karipurolle ja siitä nousin postiautoon. Kirkolla käväsin viimeset miljoonat tuhlaamassa. Nuo onnettomimmat sikiöt olivat sillä aikaa keskenään. Isommat Tarja ja Johannes koulussa. Allanista ei ole ollut lähtijäksi koko viikolla, mikä lie, korvaansa valittaa, räkä lentää ja ynisee kuin juottovasikka, silimillään mullistelee. Kustaa ja Paula eivät vielä tarvi mihinkään mennä. Pani kovaksi hangenpinnan kun suvesi ja sitten löi pakkasella niin että nurkat paukkovat. Mitenhän teeret nyt kieppiensä kanssa? Paleltuuvat yöoksilleen. Niitä varmaan jäi äkkipakkasen alle hankeenkin kun vain tietäisi mistä kohvan alta kopasis. Tauno niitä muutama talavi sitten silleen paistiksi sai.

12.1.1958

Könysi se Tauno eilettäin tupaan. Humalassa. Penakoille toi karkkipussin, ei ruokaa, ei mitään muuta. Jaloviinaa muutaman pullon kilisteli ruokahuoneeseen piiloon. Pani se rahanipun  pöyvänlaijalle ja silipasin sen laukkuuni ennen kuin… Koko yön niitä sotajuttuja… kuoli tuhannenen kerran Viinikan Mattikin sen syliin Rukajärvellä taas. Sitten korsasi koko päivän. En kirkkoreissulle lähteny kun niin kovasti pakkasta. Kuuntelin ratijosta messun. Ajo iltapimmeellä Juhanilan Matti ja Kustilan Aaro pihhaan hevosella. Tauno lähti niihen reessä kirkolle, sano menevänsä työmaalle Rautalammille yötäpäen. Oskarin kanssa, niin. Niillä se seurakunnan urakka siellä. Vähän minä niihen urakoeta eppäelen, kun ei itselle pirttiä ehyttä sua rakennetuksi. Saunan jäläkilöylyissä Tauno kampesi jalakovälliin pikasesti kun penakat oli viety sisälle. Nokiseksi meni selekä minulla.

20.1.1958 Maanantai mallillaan sanovat ratijossa. Liekö tuo.

Tuas miehestä tyhjä pyhänseutu takana. Kekkosen ja sen yhen sianpulskan venäläisen kuva oli Savon Sanomissa. Ruutseviko se on? Vaikee nimi kirjottaa. Eilen Villelässä käyvessäin luin lehtiä monelta viikolta. Aatukin oli siellä ja se aikoi käyvä viikolla jos lauhtuu. Sano minun isän, eli Uapon olovan pahalla päällä Pohjosmäessä, meinannu halavata kai. Kuulemma päätä särkenyt syksystä asti. Mutta ei sinne ole ieti mennä kun se viimeksi haukku meijät, Taunon ainahin. Ja kun se Hiljanoitahin asustaa siellä... Puita pitäisi jollain konstilla ajaa metästä. Uniaholla on kesällä hakattuja halakoja pinossa, ja rankojahin olisi. Jospa se Juhanilan Juho joutasi hevosella…

26.1.1958

Panin jo aamupimmeellä saunaan kivikasan alle tulet kun lauhtu. Ja ulos muuripaan sijoilleen käänsin ja tuohukset alle, nostin kaivosta veit ja vasta sitten hoijin elukat, lypsin sen vähän minkä tarvitsi. Kanat olivat munineet, se oli ihme. Koko viikolta jo toistakymmentä munaa. Saapi kakun leivotuksi pyhäksi jos se Taunokin tulis… Tarjalla vappaa lauantai koulusta ja sen komensin pulikoimaan lakanoita. Ättäröi vastaan vuan vitasta lupasin kintuille niin sitten… Pojista ei apua vielä, onko millonkaan. Kävi Korhosen Armas ja Vartiaisen Aarne. Olivat savotasta menossa pois. Keitin niille kahvit. Sanovat susien jäläkiä olleen Tikkasenpurolla. Olivat kävelleet toistakymmentä kilometriä Hälilän salolta jo. Alkumatkasta olivat vähän matkaa tulleet Kampmanin reenjalaksilla, mutta se ei ollut vielä pois tulossa, niin joutuvat kävelemään. Meni tuosta vanhan maantien rekitietä hevosraito myöhemmin Kyntöläisen suuntaan, vaan en niitä tuntenut. Olisko olleet nikinmäkeläisiä tai kangaslahtelaisia. Turkkipäälisiä ukkoja kuitenkin reet täynnä.

28.1.1958

Nyt on parempi mieli. Lyhyssä petrolia, tuvassa lämmintä ja lapsilla ruokaa. Kalakukko hautuu uunissa huomiseksi. Teeriä roikkuu kolome ruokahuoneen kylymässä. Aatu oli kaivanut Villelän suolta hangen alta, toi eilen viholaissäkissä ne tänne. Sinne suolle niitä oli jäätynyt koko parvi niin kuin arvasin. Olivat hakanneet päänsä verille jäiseen lumenkanteen. Tauno tuli lauantai-iltana myöhällä ja selevinpäin. Se ajoi Juhon kanssa eilen sunnuntaina puita metästä ja nyt niitä on pitkä pino tuomien välissä. Rankojakin toivat minkä kerkesivät. Aarne ja Armas lupasivat pätkiä niitä sitten kulukiissaan kun menivät taas savotoilleen. Hävettää kyllä, mutta ite ne ehottivat. Vaikka niilähin on omat katraat hoijettavana. Tauno halusi taas uuvestaan jäläkilöylyihin, niin minähin. Olihan se… ee muuten, mutta kun nuita penakoita pittää… ei hetken rauhoo pienissä tiloissa. Voi kun se ei jois niin oisi se ihan hyvä mies. Ei se hakkaa eikä pahasti humalassa pitele, mutta rahat sillä mennee, ja se puhumisen tarve… ei siinä nukkua saa kun se alottaa. Nyt se lähti vasta aamuyöstä suksimaan kirkolle ja siitä sitten Oskarin kanssa sinne Rautalammille. Sano kesään kestävän sen työmaan, viime keväänä aloittivat. Sitten Kaavista puhu ja koulu-urakasta siellä.

1.2.1958

Jostain Nasserista uutisissa. Egypti ja Syyria on nyt sama valtio vai miten se meni? Kekkosta haastattelivat kun sillä on keväällä meininki lähteä Moskovassa pistäytymään. Eduskunnassa Fakerholomi löi nuijaa puhemiehen pöytään, sieltä oli pieni katsaus.  Penakat metelöi ja en kuullut oliko muuta tärkeää, sitten tulikin vain iskelmiä. Tarja jäi kuuntelemaan kun kävin iltalypsyllä. Lauantaisauna höyryää valamiina taas, jospa se Taunokin tulisi…

3.2.1958

Ei tullut Tauno. Joutenmäellä joku kuollut, tai sitten akulalaiset panivat omiaan kun käväsin Villelässä. Toimi ja Silja kallistelivat reenjäläkiä vastaan Villelän rinteessä kun olin menossa. Olisivat olleet tulossa Unimäkeen, mutta kääntyivät takaisin. Letus kaatuili humalassa kusisohjoonsa pihalla. Toimi noitui veljensä pontikkahumalaa. Oli Uotilasta sitä tuoneet peelaritolokulla. Veikko kun tuli, niin sillon lähtivät kaikki vieraat, levisivät pihamaalle kukin omiin kuoppiisa, niin humalassa olivat. Letus juuttui ranteestaan kiinni pihlajanoksahaarukkaan jalat syvällä hangessa. Lie joku sen siitä irti päästelly ja yöksi kamariisa taluttanu.

8.2.1958

En näistä lauvantaipäivistä pijä. Ainasta ootosta, että tulleeko se vai eikö tule. Ja aamulla oksetti, niin kuin eilenkin. En kai minä tuas ole..? Varmaankin niin. Paljonkohan sitä pitää nuita maailmaan purkaa että olis tarpeeksi. Pikkunen Jorma silloin vajavat kymmenen vuotta sitten kuoli. Se oli sininen linttanapää kun saunan nokisilta lauteilta Nurmekseen töytyytettiin. Joka kerta sitten pelkään samaa. Tullee niin tyhjä olo kun lapsi kuolee, ja kun ei täällä kellekään voi asioistaan puhua. Haudalle ei ees puista ristiä Tauno vestäny vaikka kai sehin jotekin suri. Sille ruumiitten näkeminen on kai niin tuttua. Eihän Rukajärven ajasta vielä pitkästi ollut, eikä ole vieläkään. Mehtä tuolla, nuo sankat kuusikot ja niihen katve, siellä käyn sulan aikaan välillä itkemässä. Talavella itku tulee navetassa lehmän lämmintä kylykeä vasten, kesken lypsyn. Tässä pöyvänkin ääressä toisinaan kun lapsien nukkumista katon.

10 kommenttia:

Keiju kirjoitti...

Ja sitten syssymmällä...

Anonyymi kirjoitti...

Ei nämä oikeasti äitis kirjoittamia ole, ovatko? Asiat tieten voivat olla. Tyyli ainakin on juuri kuin omasi.

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju

Nii´in, syssymmälläpä hyvinkin...

Valto Ensio kirjoitti...

Nimetön

Minäpä olenkin äitini lapsi, ja savolainen; otapa tästä selevää.

Ripsa kirjoitti...

Kyllä kai äetin tunsivat kaikki pojat.

Muistan että isä ja setä puhuivat äetistä vielä silloinkin, kun kaikki elivät siinä Seinäjoen/Nurmon tietämillä. Mamma ei ikinä luopunut savon puhumisesta, vaikka oli sillä toisaalta finglishiä Ameriikan tuomisinaan.

Perheen kaks tyttöä tuntuivat rakastaneen äitiään tavattomasti, pojat lähinnä oikein kovasti kunnioittivat. Harmittaa että suhde Mammaan jäi ohueksi, kun ensimmäinen miniä ei oikein pitänyt anopistaan ja piti lapset erossa hänestä.

Oulujärven rannalla hän oli oppinut ilmeisesti fantastisen tavan, jota yritin oppia itse vuosikausia kunnes luovutin: syödä kalasoppaa niin, että soppa kauhotaan kyllä suuhun, mutta yhdestä suupielestä tulevat sitten takaisin kalanruodot.

Mamma näki tarkan katseeni, mutta hymyili vain. Äidin mielestä oli sotkua, että soppalautasen reunaan tuli kasa kalanruotoja. Isä hymyili äetilleen, mutta me lapset tiskasimme astiat järven rannassa.

Tämä oli joskus mökillä 50-luvun loppupuolella. Ameriikasta Mamma ja Pappa tulivat pariskuntana vuonna 1908.

Pahuksen viina sentään! Kummatkin isovanhemmat olivat raittiita, nuorisoseuralaisia kun olivat. Ei se ole miesten juominen ikinä helppoa äideille. Olivat ne sitten aviomiehiä, veljiä tai poikia.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa

Kyllä tunsivat, ja myöhemmin sanomaton ikävä elämän monissa käänteissä, viimeksi sitten kun äetin hautaa umpeen luotiin.

Mutta sanopa, että kannattaisiko minun "kääntää" ihan kokonaan kirjakielelle tämmöiset tekstit? Oliko sinulla vaikeuksia lukemisessa?

Itselleni näin "lievä" murteenkäyttö on ihan helppoa.

Tuntuisi, että muutamilla viännöksillä saan omanlaisensa äänen tekstiin niin siksi esim. enimmät d:t ovat t tai j kirjaimia koska niitähän ei juuri puheessa viljelty, eikä kirjoituksissakaan, eikä monella seudulla Suomessa viljellä edelleenkään.

Viina, se on hirmuinen piru ihmiselossa. Kyllä sen mokoman kanssa olen itsekin kamppaillut.

Isä oli humalassa lapsia kohtaan parasta mitä siihen aikaan voi kuvitella moneen muuhun isään verrattuna, kun se hehhetteli ja vitsaili ja puhua lorsasi vain, mutta ei senkään juominen pitkässä juoksussa ja sellaisin määrin mitenkään vaurioittamatta voi onnistua hyvältäkään ihmiseltä. "Telineiksi" sen ajan äijät joi kahdella ryypyllä kossupullon, ähkäisivät ja: "alettaanhan nyt sitten se ryyppeeminen".

Riku Riemu kirjoitti...

Minulla on 60-luvulta muistikuva, kun äiti keitti ennen nukkumaanmenoa lihaliemikuution vedessä, sitä join, kun oli olevinaan kauhea nälkä. Faija tuli ruokakassien kanssa kovassa kännissä joskus aamuyöllä, hämärästi muistan, että jotain nousin silloin syömään.

Kreikkalaiskatolisella kirkolla oli messu varmaan tuolloinkin, evankeelinen leikkikirkko siirtyi messuamaan vasta paljon myöhemmin.

Minä en tietenkään ole minkään murteiden asiantuntija, mutta tuntuu, että kirjoitukset menettäisivät paljon, jos ne yleiskielelle murjoisit.

Isäni oli sodan aikana lapsi, mutta kertoi, että isoisä oli kyllä joskus aika tukevasti kännännyt. Ei enää uskaltanut, kun meni isoäitipuoleni, Adolfin, kanssa naimisiin. Hänen, joka karkoitti isäni kaupan yhteydessä olevaan huoneeseen yksin asumaan jo lapsena.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku

Olet sinä kyllä jokin sanomaan. Jos toi murreilimasu vähänkään lukijan mielessä taipuu, niin en sitä kirjakielennä.

Nuo isät, nuo isät! -ja isoisätkin!

Minun isoisistä toinen, Abraham Tuovinen oli uskonnollinen fundamentalisti (äitin isä), raitispaska tekisi mieleni kirota, mutta tiukilla sekin elämänsä eli sen ikuisen rehellisyytensä ja jumalvelkojensa vuoksi, sekä muutenkin. Mm neljän tyttären yksinhuoltajana: kevensi tosin huoltajan taakkaansa ajamalla vanhimman, Mirjamin 16 vuotiaana pois kotoa kun se peeveli oli pamahtanut paksuksi kylillä.

Isänisä Adam oli vakaumuksellinen kommunisti, mutta ei mikään kiihko-sellainen. Hän teki paljon, ja tunnustetusti, töitä kunnallisissa luottamustöissä. Oli rauhan mies ja käytti alkoholia hyvin säästeliäästi. En nähnyt koskaan humalassa, en edes ryyppyä ottamassa ja paljon oltiin tekemisissä. Mistä perkeleestä se viinamato isäni ryysyihin ui? Sodasta? Ei, koska se joskus sanoi ottaneensa ensimmäiset ryypyt 13-vuotiaana. Silloin oli teurastanut myös ensimmäisen vasikkansa. Olisiko kaatoryypyt tarjonneet?

Pirustako nämä tietää.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin tuota savoa ymmärsin minäkin, turkulainen. Ei kannata vaihtaa kirjakieleen.

Samuli

Valto Ensio kirjoitti...

Hyvä, kiitos Samuli.