torstai 31. heinäkuuta 2014

3. Muoviuskonto

Ti 10.6.2014 klo 9.30 Leiri 1

Näin unta teksteistä jotka luikertelivat puiden lomassa, vesien päällä ja välillä kaukana pilvien lomassa josta syöksyivät kiitämään kuin toisiinsa punotut kalaverkot jatoina pitkin maanteitä. Tuli vastaan tienviitta Varkauteen ja sen alla betoninen este jonka eteen tekstit lyttääntyivät sekavaksi läjäksi josta ne pian selkeytyivät kuin paksut seteliniput rahanalaskukoneessa sivuiksi ja niittautuivat rautalevyjen välissä ohuiksi pamflettikirjoiksi loppumattomiin riveihin sienien lailla kankaankarikkeista pompahteleviin hyllyihin. Jokaisen kannessa tekijänä oli Pentti Linkola ja kirjat järjestyivät näppäränjämptisti paikoillensa Ekokatastrofi I, Ekokatastrofi II, Ekokatastrofi III jne.

Nyt, unen ansiosta Linkolan todelliset kirjoitukset muistaessani hymähtelen eiliselle ahdistukselleni jonka rajapinnan Venäläiskaupunki Kostamus aiheutti talojentorsoineen, hajuineen, rojuineen, saasteineen, epäjärjestyksineen ja pulujen kanssa seurustelevine lapsineen.

Ei Suomen tai jos ajatellaan laajemmin, Euroopankaan luonnonriistolle ole stoppia pantu eikä maaemon "rikkauksien" todellista rajallisuutta ole voitu kasvattaa  sillä, että siisteiksi parturoiduissa ja lakaistuissa kaupungeissa on kiva ja helppo liikkua, että tasainen asvaltti löytyy kansalaisten alle kotiovelta kauppaan, huoltoasemille, juna- ja lentoasemille ja että jokaisen pihasta löytyy kakaraikäisistä alkaen polttomoottoreilla varustetut liikkumisvälineet lähteäkseen tyhjänrälläämiseen näille sileille teille.

Eikä tajunnantilatkaan ole ihmisten päissä maailman todellisen tilan ymmärtämiseen saakka kasvaneet vaikka rajattomat mahdollisuudet tiedonhankintaan löytyy nykyisin imeväisikäisistä alkaen kaikkien povi- ja perstaskuista; musiikinjumputustahan niistä vain humeetiin ladataan.

Kuuroina ja sokeina, tekniikkaan kuin Timo Soini Paaviin ja aborttikiellon autuaaksitekemiseen uskoen sileitä katuja vain tallotaan kohti ekokatastrofia jonka tiedostamiseen Linkolan teesit lukevan ja uteliaan ihmisen helposti johdattelisivat.
Keitin ensin kahvit ja sitten potut jotka pistelin ruispalasten kanssa kitusiini. Heittelin sitten muutamat kerrat uistinta, ei nykäystäkään. Sotka tai koskelo rääkyi heräämiseni aikoihin lahdella ja äsken pari telkkää lensi siivet viheltäen, vettä viistäen lammen toiseen päähän. Tässä näköpiirissäni on petäjä jolla on pyllypahka keskellä runkoa ja toinen kilpikaarnainen, jonka ikä saattaa olla useampi sata.

Ennen leirinpurkua täytyy laittaa muistiin vielä eiliseltä: Kostamuksen hautausmaa jossa ihmettelin muovikukkien julmettua esiintymää jokaisella haudalla ja valokuvia hautakivissä sekä tienvarren lukuisat onnettomuuspaikat joissa kuolleille oli pystytetty muistomerkkejä.
Eräs muistomerkki oli koristeltu muovikukkaseppelellä ja viereen aseteltu ristikkoavain ja eteen joku autonosa, toinen muistomerkki muodostui sinisestä Ladan etuovesta ja kukin koristellusta puurististä. Oli myös yksi, nuorelle naiselle omistettu muistomerkki, jonka tekemiseen oli paneuduttu hitsaamalla risti ja sen oheisaihe kiiltävistä rosteriputkista.

Muutamat kymmenet kilometrit ja niin monet kuolinmerkit jo tällä matkalla näin! Eikä niillä näyttänyt jarruttavaa vaikutusta olevan kurjakuntoista väylää ohitse ja vastaan kiitävän liikenteen vauhdinhurmaan. Yksi tuore onnettomuuspaikkakin oli ja sen huomasin vain sattumalta. Melko uusi tila-auto Ford oli lentänyt kauas pusikkoon syvään notkelmaan. Siinä luultavasti ei ollut henkilöävahinkoja tullut koska turvatyynytkän eivät olleet lauenneet. Vai onko venäjälle toimitetuissa autoissa sellaisia krumeluuksia?
Se on valtava meteli mikä ajoneuvojen renkaista lähtee kun katkonaisella ja kuoppaisella asvaltilla painellaan menemään arviolta 120-150 km tunnissa. Tuuriin pitää minunkin luottaa, että pyöräilijänä tämänkaltaisessa liikennejärjettömyydessä olemattomalla tienreunallani tulen selviämään.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

2. Kostamuskokemus

Ma 9.6.2014 klo 23.22

Leiri nro 1 Venäjän puolella Kostamuksen piirissä. Mäen alla lampi jossa kelluu pieni saari rannan tuntumassa. Nuorehkon petäjikön seassa soranottoharju jonka monttuihin on ajettu roinaa. Yhdessä montussa läjä kuin asbestisidosta sisältänyttä, Varttikatteeksi nimetyn näköistä kattolevyä.
Uralilla on asbestia louhittu ainakin sata vuotta ja louhitaan edelleen, Suomessa panivat Paakkilan kaivoksen toiminnan jäihin kun kylän ukkoja alkoi kuolla tilastoennätyksellisesti keuhkosyöpään ja asbestoosiin. Tällä puolella rajaa ei taideta asbestilakeja duumassa säätää. Montakohan miljoonaa kurjaa pakkotyöhön tuomittua onkaan kuollut niillä myrkkylouhoksilla jo Stalinin aikana ja kuinka monta miljoona köhii asbestoosivaivojaan kuolinvuoteilla tällä hetkellä? Ja kun asbestia sisältäneitä rakennusmateriaaleja puretaan uusien tieltä, niin metsiinkö jäte joutuu? Entä minne sieltä? Purkajilla ovat tietenkin hengityssuojaimet ja muut asiaankuuluvat vetimet päällä niin kuin Suomenkin työsuojelulainsäädäntö edellyttää?

Eilen sateet tulivat ennen kuin olin majapaikassa. Polvisilla oli ruuat, kahvet ja sauna kuin lähtiäisiksi järjestetyt. Saunoessa ja jutellessa meni puolilleöin, mutta aamulla olin tullissa heti yhdeksän jälkeen. Rajakontin kahviossa eräs rekkakuski ja kahvionpitäjä neuvoivat Kostamuksen kaupunkikartasta rahanvaihtopaikan jossa oli sen hetken paras vaihtokurssi. Päälle 46:n se olikin, mutta kuittia tympeänoloinen, pyöreänhikinen muija viinatiskinsä takaa ei antanut.

Suomen tullissa passia vaivauduttiin juuri ja juuri vilkaisemaan, mutta naapurimaan puolella se tarkistettiin neljä tai viisi kertaa muutamien satojen metrien matkalla. Valmiiksi täytetyt tullauskaavakkeet se rekisteröimätöntä polkupyörääni ihmettelevä toimistomuori repi ja nakkasi roskiin. Suomenkieltä hieman taitava mies päästi ainoana pari hymynkaretta kasvoilleen kysellessään mitä pyöräni laukut sisältävät. Muut olivat kuin ilmeettömät vahanuket Mikkelin kabinetissa. Jos Vartius onkin kansainvälinen rajanylityspaikka, niin syrjäkorvalla kuunnellessani eivät englanninsanaa suustaan päästäneet autojen takakontteja penkoessaan vaikka joku turisti tuntui englanniksi jotain tivaavan.
Heti mutkan taakse päästyäni otin muutamat kuvat kunnioittamatta rajavyöhykkeen valokuvauskieltoa. Panin merkille majavapatojen tulva-alueet, tien päälle kaartuvien pensaikkojen raivaamattomuuden, kapean ja mutkaisen asvalttitien teräväreunaiset kuopat sekä ketun joka sujahti viistosti tien ylitse. Kohta myös tumman, melkein mustan, kultakurkkuisen näädän hipsimässä sulavasti vastaan asvaltinreunaa ja sitten yhdellä loikalla piiloon pensaikkoon kun pysäytin ja tavoittelin kameraa.

Kostamus oli äiläkkä kokemus. Venäjää koskaan aiemmin kokemattoman kulttuurishokiksi sitä kai voisi kuvata. Heti kaupungin laidalle saavuttaessa rakennusten järkälemäisyys, keskeneräisyys ja eräs tienvarren näky raskaan kaluston taivaskattoisesta huoltotontista ravauttivat silminevalkuaisten verisuoniin kohjuja.

Siinä oli kaikesta päätellen huoltotoimintaa harjoitettu jo vuosikymmenien ajan. Öljyn mustaama kenttä ja aukean äärien maamassat, romujen ja autonraatojen laajat rykelmät, korjatut ja korjattavina olevat kuorma-autot, perävaunut, lavetit, hyljättyjen renkaiden moni-ilmeiset sijoittelut ja kaikkialla leijuva öljyjen ja dieselin katku. Lisäksi kun yrmeänoloisia äijiä liikuskeli alueella jakareita ja muita tarvekaluja rasvaisissa kourissaan ei tehnyt mieli valokuviakaan näpsiä. Yhdelläkään monttöörillä en nähnyt haalareita saatika muita turvallisuuteen tai työviihtyvyyteen liittyviä asusteita päällä. Kellä oli paksun lian laikuttamat villapaita, pusakka ja farkut, kellä kauluspaita ja tavalliset suorat housut tai golitsit, ja jaloissa nappaskengät tai korkeintaan lenkkarit. Joka ainoalla kärysi suupielessä tupakka. Töitä siinä ahkerasti tehtiin, mutta millaisissa oloissa ja millaisin ympäristöriskein ja henkilövahingoin, niin sen arvioinnissa olisi vastaavilla suomalaisilla viranomaisilla päänpyörittelyä kerrakseen.
Pyöräilykokemus kaupungin kaduilla oli karmaiseva. Jos kevyenliikenteen väyliä missä oli ne saattoivat aivan äkkiä päättyä kokonaan tai katketa kaivinkoneen tekemään monttuun ilman suoja-aitoja tai ennakkovaroituksia. Eräälläkin osuudella oli kipattu selittämätön kasa hiekkaa koko väylän leveydeltä ja jonkun rikkonaisen asvaltin ylitse oli naulattu lautainen silta vain nämä pari outoutta mainitakseni.
Kun sitten kevyenliikenteen väylän yhtyessä risteyksessä katuun ja kiveyksen reuna oli vähintään 20 senttiä korkea niin juolahti mieleen kotimaiset debatit vammaisten ja vanhusten liikkumisten vaikeuksista julkisilla paikoilla. Millaisin konstein kostamukselaiset kalle könkkölät pyörätuoleillaan asioilleen voivat kulkea? Entä vanhukset joiden jalan nousu on puolesta sentistä korkeintaan kolmeen senttiin?
Kostamusta on hehkutettu moderniksi kaupungiksi jolle pikavauhtia revittiin Suomi/Neuvostoliitto-yhteistyöllä laaja temmellyskenttä kaivoksineen keskelle puhdasta, koskematonta selkosta, mutta nyt tekisi mieli mennä räjäyttämään palasiksi Kekkoselle ja Kosyginille valettu muistomerkki ja repiä molemmat herrat haudoistaan valvomaan insfrakruktuurin rakentaminen ja huoltaminen loppuun saakka.

Peruskiviä voi kuka tahansa käydä liimailemassa ja millaisiin korpiin tahansa ja sitten unohtaa koko koominen pelleily, mutta niin paljon kuin maan uumenista rikkauksia ovat Kostamuksessakin ympäristöä sumeilematta haaskaten riistäneet niin ei se edes paikallisessa elämässä kaupunkiviihtyvyytenä näy. Kuka ja millaiset oliogargit ovat uusiutumattomien luonnonvarojen hyödyntämisistä suurimmat saaliit taskuihinsa rosvonneet?

Sotkamon Talvivaaran kaivoksen ongelmatkin voisivat tarkemmin asioita syynätessä osoittautua minimaallisiksi Kostamuksen rautamalmion hyödyntämiseen verrattuna. Mihinkäs suuntaan alueen vedet valuvatkaan? Joko Kostamuksen kohdalla maailma viettää Vienaan sekä Ääniselle ja niitä reittejä pitkin kaikkialle? Ilmaan päässeet myrkkyhöyryt ja muut saasteethan ovat kuin taivaan linnut ja liuhuavat ilmasiltoja pitkin joka ainuan elonkehän eliön iholle kaikkialla ja tuulen suunnasta kulloinkin riippuen.

Luonnon puhtaus, veden- ja ilmanlaatu: kyseleekö näillä perillä kukaan niiden perään? Kuinka on Kostamuksen viemäröinti- ja jätehuolto järjestetty? Metsiin, soramonttuihin, järviin ja järvien rannoilleko kaikki ihmisen tuottama paska, saasta ja jäte lopulta päätyy kuten näin jo lyhyellä matkalla Vartiuksesta Kostamukseen?
Kostamuksen kaupungin sisällä tuli siis heti tunne, että äkkiä pois. Pois holtittomiin mittoihin kasvaneiden puluparvien paskomilta, epäsiisteiltä kaduilta ja toreilta, irtokoirien, -kissojen ja alkoholistien kehästä. Pois siitä ahdistavasta tunteesta jonka aiheuttaa ajatus tiedollisessa pimeydessä vaeltavista ihmisistä, jotka tällaiseen tyytyvät samaan aikaan kun piirien, kaupunkien ja koko maan johtotroikat kiillottavat sotimiensa ja vireilläolevien sotien muistomerkkejä orastavan uusnationalismin tuoreessa huumassa huomioimatta edelleenkään sitä, ketkä heille rikkaudet luonnosta kaivelevat, millä hinnalla ja mitkä noiden kaameiden kaivannaisten tulos on; eikä yksin ihmiselle vaan koko elonkehälle.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

1. Alkumatkan tuoksut


La 7.6.2014 klo 08

Kuhmoon n. 50 km. Heinäpelto ja lato, kuusikon varjo, mättäinen nurmikko. Nukuin 2 tuntia itikoiden ruokaillessa poskipäillä ja paljailla kämmenseljillä. Vähän ne kutiavat näin aluksi. Kusiainenkin järsäisi nilkkaan ja muutamat paarmat hyörivät verenhimoisissa askareissaan. Kesässä alkavat näkyä muutkin tutut kujeet kun pihlajat ovat alkaneet ummehtuneen hajuisen kukintavuoronsa tuomien väistyessä reserviin, eivätkä syreenienkään kaikki kukat enää nupuissa kutjota. Soilla tuoksuvat suopursut ja rinteiden alusmaiden lakka ja mustikka saattavat saada hallan vieraikseen. Kun vielä saisi mielensä käännettyä toiseen asentoon kotoa lähdön haikeudesta, niin mikäpä se olisi ottaa vastaan mitä tulevalla seikkailunpoikasella ehkä on tarjottavanaan. Paulukselta pääsi iso itku kun laitoin pojat illalla nukkumaan ja sanoin, että olen sitten lähtenyt jo kun aamulla heräävät.

Kun lähdin suunnistamaan ennestään tutulle tielle yhden maissa yöllä, pyöräilin kaupungin halki Eliaksen patsaspuistoon jossa tervehdin paikoilleen jämähtänyttä, messinkisesti kumajavaa Kalevalankerääjää. Olinhan lähdössä samojakin kankahia sivuaville teille joita piiritohtori 180 vuotta sitten muin kyytineuvoin ja ehkä suunnatuimmin aikein kolusi.

Otin pyöräilynalun hyvin rauhallisesti ja valitsin reitin yönhiljaisen Kätönlahden kautta Takkarannan tielle ja vasta sitten Nuasen pohjoispuolen pikipolulle. Kuluntalahden jälkeen työnsin raskaalta tuntuvan pyörän Leihunvaaran laelle ja kun käännyin kuhmolaisten vanhalle viinatielle, kiipesi jo puiden latvojen takaa näkyviin tulevien viikkojeni pysyvin seuralainen Aurinko.


Su 8.6.2014 klo 09

Lentiiraan jotain 30 km. Reissun ensimmäinen leiri, vai alanko laskemaan niitä vasta Venäjän puolella? Tein polulle kivien väliin risuista ja kävyistä pienet tulet, keitin aamukahvit ja juotuani ne, alkavat yölliset unet haihtua kehosta. Tässä kasvaa yli 35 vuotiasta mäntymetsää melko taajat alat ja pari vähän kuljettua polkua risteää telttani edessä. Toinen neulasinen ura vei suolammen laitaan josta hain kahvivedet.

Eilen tein Kuhmossa viimeiset suomalaiset ostokset. Pyyhe ja uimahousutkin piti hankkia kun ne unehtuivat kotiin. Muutamia ihmisiä jututin. Yksi haalarimies, jolla oli kaljapurkkeja riipputaskuissa tuhahti Kuhmon olevan yksi saatanan perssilimä, mutta ei hän tainnut kyllä muistakaan asioista järkianalyysia taitaa. Kaupan seinustalla toinen, reippaampi mies kertoi kulkeneensa Kostamuksessa ja Solovetskissa töissä kyllästymiseen saakka yhteensä 14 vuotta. Ensihoitoyksikön jäsenet, jotka olivat tulleet ambulanssilla torille kahvitaukoa pitämään, kyselivät matkani ääristä kun olen niin raskaasti lastatun pyörän kanssa liikkeellä. Toivottelivat hyvää matkaa hieman kauhistellen aikomuksiani. Pankkiautomaatilla Viroon lähdössä ollut vanhempi pariskunta vaihtoi myös muutamat sanat kanssani.

Heinäpellon unilta lähdön jälkeen näin miltei alastoman naisen tyrkkivän ruohonleikkuria tienvieren talon pihassa. Nainen vilkutti kun hitaasti ohi ajaessani tarkensin katsetta sen paljaina hytkyviin rintoihin, vilkutin takaisin. Järvessä, jossa uin, oli metriä pitkä kuollut hauki. Koukin sen vedestä oksaisella kepillä kiven päälle ja helvetti mikä haju maailmaan siitä levittäytyi.

Halpahintainen matkamittari teki lakon jo alkumatkasta, mutta myös kalliiden silmälasieni sangat vääntyivät mutkille könytessäni telttaan (joka muistuttaa matikkarysää vaikka sen nielu aukeaakin kyljenpuolelta) ja kyynäspään rusentaessa niiden suojakotelon lyttyyn.

Puranpa leirin ja jatkan matkaa.
Klo 12.00 Lentiira

Tauon paikka. Tienristeys, kyläkauppa ja postin toimipiste samassa, nurmikolle pölkkyjen päälle lukittu tervakansan veneenmalli tynnyreineen ja pihoja joita ympäröi orapihlaja-aidat. Alkaa tuoksua sateelle pilvisyyden lisääntyessä. Soitin tutulle kaverille ja sain neuvot Vartiustien talolle jossa olen seuraavan yön ennen rajanylitystä.