sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Lakeuden valkoiset ristit

Lohduton oli tunnelma Kauhajoella. Surun savuja nousi kynttilöistä lähellä mielenhäiriöisen hirmutekojen paikkaa. Sytyttäessäni itsekin kynttilän entisten jatkoksi, en kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin sen, että jokin paha on jälleen totta.Kynttilöitä satamäärin Kauhajoen keskustassa 26.9.08. (Kuva VE)

Katselin kylän raittia puolipilvisessä säässä. Autoja, pyöräilijöitä, jalankulkijoita, varusmiehiä ja poliiseja. Lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia.
Kauhajoen kylänraitti 26.9.08 (Kuva VE)

Leipää, maitoa, hedelmiä, voita ja luumuja nakkeli kahden lapsen äiti kärryynsä kaupassa, lottoamaan jonotettiin R-kioskilla ja apteekista haettiin lääkettä vaivoihin. Kaksi ambulanssia kurvasi pilliä ui´uttaen kauppaliikkeen eteen. Ne lähtivät pian pois, eli turha hälytys siis, mutta kadunvierellä kaulakkain kävelevä nuoripari säpsähti ja kurkkasi varovasti rakennuksen takaa hälytysajoneuvoja ennen kuin jatkoi matkaansa.


SPR:n päivystäjien auto 26.9.08. (Kuva VE)
Kirkonpenkissä istui naisia juttelemassa. Itkuisia halauksia vaihdettiin ja yksi rouva jäi vielä. Kuvasin kirkollisia kulisseja. Jututin paikalle jäänyttä. Puhe kääntyi ampumistapaukseen, ampujaan, ihmisiin joita tapaus koskettaa, yhteiskuntaan, koululaitokseen, vanhempien vastuun suureen määrään; paljon merkityksiä sisältäviä lauseita ehdin vaihtaa ennen kuin rouvan täytyi mennä.

Kirkkopuiston äiti ja lapset 26.9.08. (Kuva VE)

Kirkon parvella valmisteltiin televisioitavia seuraavan sunnuntain kirkonmenoja. Sinne saapuisi myös tasavallan presidentti puolisoineen. Muutama toimittaja tunki ovella vastaan ja naakkaparvi teki ylilennon sodissa tuhoutuneiden muistoksi pystytettyjen valkoisten ristien ylitse. Ajattelin ankeita. Turhat kuolemat muistomerkkeineen ovat saaneet taas jatkoa.

Kauhajoen kirkkorakennus näyttää julmalta käypäläisestä 26.9.08 (Kuva VE)
Kävelin kylällä. Murhapaikan lähellä päivystävät toimittajat tunnistin kameroista, autoista ja kyllästyneistä ilmeistä. Yksi tumma ulkomaalainen kirjoitti kahvilassa läppärillä tekstiä menemään samalla kun puhui kännykkään oudolla kielellä.



(Kuva VE)Kauhajoki soljui syksyisen jähmeänä koulun taitse jota sotilaspoliisit ja varusmiehet vartioivat. Vartiointi jatkuu 26.9.08 (Kuva VE)

Mitäpä minä täällä tämän enempää. Lähde pois, komensin itseäni. Kauhajokisten on jäätävä, jatkettava elämäänsä. Tiedän kuitenkin, että ei pitkään aikaan kuten ennen.
(26.9.08 Kuva VE)

torstai 25. syyskuuta 2008

Pommi rinnassa


Kaikkia ahistaa. Jokainen vastaantulija kulkee räjähtein vyötettynä. Henkinen miina voi lasahtaa tuolla, täällä tai siellä.

Kun ensimmäiselle paratiisimatkalle arvottu palestiinalaisnuorukainen vetäisi laukaisunarusta täpötäydessä bussissa ja uhriluku nousi kymmeniin, sen toistumisen myötä on Jerusalemin itkumuuri voinut toimia nimensä mukaisena lohduttomuuden symbolina jo vuosikymmeniä.

Itsemurhaiskujen malli on kopioitunut sen jälkeen laajalti maailmalla. Irakissa viime vuosina ehkä tiheimmin. Liekö hirmuisen, itsensä ja vihollisen samaan läjään teurastamisen alkujuuret japanilaisten kamikazien toisen maailmansodan aikaista perua vai jo jotakin aiempaa riittiä matkivaa, sitä tutkijat kammioissaan pähkäilköön ja maailmanlehtien kolumnistit artikkeleissaan vatvokoon.

Jokatapauksessa sen hirviömallin emo on rantautunut nyt Suomeen aikansa maailmaa kierreltyään ja etsittyään kaikkialle yltävän internetin välityksellä otollisia päitä joihinka siemenensä laskea kypsymään.

Melankoliaan ja väkivaltaan taipuvainen, kauan eristyksissä muusta maailmasta ollut Suomen kansa tarjoutui täksi alustaksi kuin luonnostaan. Täällä vuosittaiset 1000-1500 itsemurhaajaa ovat odottaneet sellaisen aamun koittoa, jona viimeiselle matkalle lipun hankkineet saisivat tehdä sen näyttävämmin kuin kiertämällä tympeälle paloöljylle haiseva köysi kaulaansa tai tunkemalla mustaruudin katkuinen haulikonpiippu suuhunsa. Tai ajaa päin puutavaralastissa olevaa rekkaa tai hypätä aamutakkisillaan kuudennesta kerroksesta asvaltille. Tällaisten harakirien seuraukset ovat näyttäneet sivustakatsojasta vain harmailta hautajaisilta harmaassa vesisateessa läheisten läsnäollessa.Sattui niinkin, että vaimoni oli tavannut entisen luokkatoverinsa ja he olivat miettineet, että olisi mukava pitää edes yhdet luokkakokoukset jos joku vain viitsisi nähdä vaivaa kootakseen porukan kokoon. Oli käynyt kuitenkin ilmi, että ainakin reilu kolmannes koulutovereista on jo poistunut tavoittamattomiin täältä ajasta, suurin osa heistä oman käden kautta ja kaikki alle 35-vuotiaina.

Suppea haastattelukierros aiheesta omien tuttavieni joukossa osoitti, että usealla oli samantapaisia kokemuksia tarinaan lisätä. Eivätkä yksityiskohdat, joista muutama halusi kertoa, ole kevyttä kenttäkeittoa alle 18-vuotiaille tarjoiltavaksi.

Ironisesti voin mainita myös oman, mitättömän koulutaipaleeni elossaolevista sen verran, että luokkakokouksemme mahduttaisiin pitämään aivan hyvin Pullikan entisöidyllä maitolaiturilla. Eikä näistäkään edesmenneistä tovereista kovin moni ole luonnollisen poistuman kautta täältä lähtenyt.

Kun koko maailmankaikkeus istahtaa pienen ihmisen syliin kerralla, sitä harva kestää.

Kaikenlainen tieto tulee tupaan seinistä välittämättä.

Oven kun aukaiset, et häikäisty päivän kirkkaudesta, lintujen liverryksestä tai perhosen lennosta viattomasti. Tiedät liian kypsymättömänä, mitä näiden petollisten kulissien lomaan on piiloutunut.

Viattomuuden aikasi, lapsi kulta, on liian lyhyt.


Kypsyminen hitaaseen tietoon jää kokematta. Äly ja ajatus revitään hajalle liian nuorena ja minuus jää etsimään itseään jonnekin pinnasängyn paikkeille lastenhuoneen nurkkaan.
Kuilut kasvavat niin tiedon kuin hyvinvoinninkin sektoreilla.

Kansakuntia kaikkialla johtavat vanhat miehet ja naiset, jotka ovat jo omastakin kelkasta pudonneet aikoja sitten. Eivät he kykene näkemään tätä, sen enempää kuin sitäkään, että kulutuksen ja kasvun astia on rajallinen ja että ne rajat on saavutettu jo aikoja sitten.Hukkunutta hakemassa Iisalmen Paloisvirrasta 19.6.2008 (Kuva VE)

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Miksi tosiaan?

Kuva Hesarin etusivusta 24.9.2008 VE

Jos voisin, syyllistäisin koko ihmiskunnan bysantista saakka, ja kauempaakin historian alkulehdiltä, Kauhajoen ja Jokelan kaltaisten tapahtumien aiheuttajaksi. Kiroaisin alimpaan helvettiin tappokoneiden ja -aseiden suunnittelijat ja valmistajat, niiden tuhovoimaa ihannoivat yksilöt ja kokonaiset kansakunnat. Laittaisin jokaikisen sotilaalle haiskahtavankin aivojen tehopesuun ja omiin aitauksiinsa rauhankasvatukseen puhumattakaan sotapelien ja -lelujen rakentajista, "tosi-tv:n" ährääjistä ja extreme-harrasteiden kehittelijöistä.

Vaan lakonisesti on todettava, ettei semmoisesta olisi pieneksikään avuksi kun suuri peli on kuitenkin menetetty.

Voimattomuus tämmöisten edessä on ainoa vastaus tällä hetkellä. Voi vain pienesti hipaista taustatekijöitä eikä siitäkään koe kovin suurta tyydytystä.

Yhteiskunnan vääristymien tulokset sikiävät markkinatalouden luoman kilpailuyhteiskunnan sivutuotteena kuin hirvikärpäset kohti Pohjoista ilmastonmuutoksen myötä.

Yhteiskunnan arvoja ilmentänee, että vasta mieletön joukkoteurastus saa valtakunnan "sananvapauden ja tiedonvälityksen kuningaslehden" Hesarin uhraamaan markkinavoimille 30 000 eurolla (oma arvioni) päivittäin kauppaamansa etusivun tragedian uutisointiin. Muutenhan periferioiden agraariväestönosa puhutteleekin Hesaria mainostoimistojen mainoslehdeksi.

Tiedonvälityksen alkuperäiset periaatteet ovat jo muutenkin haudattu syvälle mainostoimistojen suoltaman roskan alle josta vain aniharva jaksaa asiaa luettavakseen kaivella.

Mutta kun pääni muualle käännän etsiäkseni lohtua edes suomalaisen yhteiskunnan kivijalasta, perheestä, niin näen vain, kuinka isät ja äidit ovat aina töissä, poissa kotoa; luomassa henkilökohtaista cv:tä jota esitellä tilaisuudessa, joka jälleen mahdollistaa uuden hierarkian pykälän ylöspäin pompahduksen. Ja kun kaikki on kaupan, ainoa levolle pyhitetty viikonpäivä, sunnuntaikin töytäillään ostosparatiisien tungoksissa sen sijaan, että otettaisiin vaunuissa karjuva vauva lämpimään syleilyyn kodin rauhassa niin usein kuin se vain tahtoo.

Eikä pään kääntäminen seuraavallekaan sektorille auta. Sieltä tuijottavat duunarien ahdistuneet kasvot asuntoluottokorkokäyriä osoittavien fläppitaulujen äärellä, savuavilla tehtaiden raunioilla tai roikkumassa alkojen ovienrivoissa klo 9. aamulla. Ja leipäjonot mutkittelevat katumaastureiden lomassa maailman ajankohtaisdokumenttien kuvituksina...

Pääministeri Vanhasen lausunnot eilisen Kauhajoen ampumissession jälkeen osoittivat, etteivät poliittiset toimijat yritä edes ymmärtää mistä voisi olla kysymys. Heidän aivonsa ovat ummessa kuin entisvanhaisen lehmän utareet kevättalvella. He eivät uskalla kääntää katsettaan omaan pesäänsä, sinne josta mahdollistetaan niin paljon tapahtumia joita tunteettomat markkinakädet ohjailevat.

Sillä vain kilpailuyhteiskunta voi tuottaa tällaista jälkeä.

Vain kilpailuyhteiskunta pakottaa ihmiset loppumattomiin vuorotöihin ja lasten kiikuttamiseen puolivuotiaina vieraalle hoitoon.

Vain kilpailuyhteiskunnassa ihmiset tekevät luontonsa vastaisesti kaiken "vapaaehtoisesti" kun heidät on ensin narrattu 30. vuoden asuntoluoton ottoon, paikkakunnan vaihdoksiin ja silti niin epävarmaan tulevaisuuteen koska kaiken voi jokatapauksessa tehdä Aasiassa halvemmalla.

Vain kilpailuyhteiskunta voi tuhota maapallon ilmakehän sellaiseen kuntoon, ettei sekään anna kenellekään toivoa tulevaisuudesta.

Vain kilpailuyhteiskunta voi mahdollistaa sen, että metsät, joissa ihmiset ovat ikiaikaisesti vaellelleet vapaudenkaipuussaan, raiskataan jalankäymättömiksi kynnöksiksi joidenka äärellä pahoinvoinnin tunteet vain yltyvät sietämättömiksi kivuiksi joita ei voi ruumiissaan paikantaa.

Ja vain kilpailuyhteiskunnassa tämän toivottomuuden keskellä päättäjät ja lastenpsykiatrit peräävät teknisiä toimia, lisää ammattiauttajia, vartijoita, valvontakameroita ja aselakien tiukennuksia. Eikä kukaan tunnu hoksaavan, että niiden sijaan ja rinnalle täytyisi ilman vuotosten valjastamisten, lisäydinvoimarakentamisten ja uraanikaivosten avaamisten ruveta laatimaan lakeja ja asetuksia ilman byrokraattisia venkoiluja, jotka olisivat ihmisten ja heidän perheidensä puolella eikä heitä vastaan.

Ja sen, mitä tarkoitan edellisellä, sanoo paljon terävämmällä analyysilla toimittaja Kirsi Virtanen radiopakinassaan joka tuli ulos Yle 1:ltä vuorokausi siitä, kun Kauhajoella alkoi paukkua. Ohjelman nimi on Kirsi Virtanen: "Viranomaiset" ja sen voi käydä kuuntelemassa netissä Yle Areenalla.Kuva Vammalan Karkusta, paikasta jossa olen 22-27.9.08

torstai 18. syyskuuta 2008

Kivaniemi ei ole lomalla...

Lumikko nurmella, kuva Valto Ensio

...mutta on siunaantunut niin paljon kirjoitustöitä (ja pään sisään käsiteltäviä asioita), että joudun pitämään vielä viikon tästä etp itseni poissa täältä. Ehkä jotakin saan aikaiseksi jo ensi viikolla ollessani jälleen Karkussa kuntoutusreissulla.

Anteeksi mahdolliset lukijani huolimattomuuteni kun en ole informoinut syitä hiljaa olemiselleni vaikka maailmanpankit nurin nyrjähtelevät, omaisuuden uusjako on ovella, tehtaita ajetaan alas ja laman pullanössökoura läpsii kohta yhtä jos toistakin jälleen korvallisille.

Kaltio 4/2008 on ilmestynyt ja siinä on kesän alussa tekemäni pyöräretken alkuosan "parhaat palat" painettuna versiona kuvineen. Lehdessä on paljon muutakin luettavaa ja katseltavaa, suosittelen. Sitä voi käydä lukemassa kirjastoissa tai ostaa ainakin seuraavista paikoista:

Kaltion irtonumeromyyntipisteet

Helsinki: Akateeminen kirjakauppa (Helsinki ja Tapiola) A-Star/Tähti Kiasma-Kauppa Lasipalatsin mediakeskus
Kajaani: Kajaanin taidemuseo
Kemi: Kemin taidemuseo
Oulu: Akateeminen kirjakauppa Suomalainen kirjakauppa Nispero Kirjakahvila Lifestyle Kauppa Museokauppa Ainoa
Rovaniemi: Rovaniemen taidemuseo
Tampere: Akateeminen kirjakauppa
Tornio: Aineen taidemuseo
Turku: Akateeminen kirjakauppa

Pyöräretkeni jatkoa työstän puhtaaksi parhaillaan ja se ilmestyy sitten aikanaan lehdessä nro 5.

Kaltion voi tilata myös kotiin ja sehän tapahtuu helpoiten netin kautta kaltio.fi-osoitteesta.

Kansainvälisyyskasvatukseni jatkuu edelleen, mutta siitäpä sitten taas tuonnempana.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Vuoden 1918 kähinä alkaa saada mielessäni...

...oikeat mittasuhteet ja vaikka talvisodan henki vielä huuruaa, eivät vuosikymmeniä silmille puhkutut sankaruuspilvetkään enää kovin pahasti rajoita näkyvyyttä. Torjuntavoitot itäisilla maanrajoillakin ovat viimeisinä aikoinani laimenneet kuin ruotsalainen pilsneri ja lehväslaihojen sotatarinat haalenneet poikakirjojen rispaantuneiksi ensilehdiksi.

Lisäksi uusissa unissani Urho Kaleva Kekkosen kaljulta vierähtävä kruunu murskaantui Kalevi Sorsan punamultahallitusten kaatuvien tuolien selkämysten alle samalla kun Harri Holkeri vetäytyi smokkiaan oikoen (Juhani) Suomen takapihalle ryystämään kahvia nykyisten vanhasten ja muiden huolikasvojen seuraan.

Omatkin murheeni, joita itkeskellyt olen, kouraisin kuin leivänmurut pöydänreunalta ja nakkasin imuriin. Tämä uusi käänne johtuu ihosta jota olen koskettanut. Tarinoista, joita olen kuunnellut.

Tänäänkin pulpetissa vasemmalla puolellani istui opiskelemessa ihmisen anatomiaa kyynärvarsi kyynärvarressani kiinni tummahipiäinen ihminen ja oikealla puolellani toinen. Edessäni kuului nepalilaista puhetta ja takanani kambodzhalaista. Etuoikealta laulavaa somalianmurretta ja taustalta kauempaa, kuin rummun pumputusta kongolaista kielenkäyntiä.

"Rintakehäni oli miehitetty" kuten E. Paasilinna sanoisi.

Somaliassa on sisällissotaa käyty kaksikymmentä vuotta, ihmisiä ritistelty kuin russakoita sotilassaappaiden anturoiden alle, jäseniä silvottu ja revitty irti kuin suomenajokoira jäniksen takajalkaa kivenkolosta. Siellä, okranvärisen mullan maassa on lasten päitä pieksetty asumusten nurkkipäihin vuodesta toiseen, naisia raiskattu ja vanhuksia majoineen sytytelty tuleen. Ne, joilla onni on käynyt tuurin edellä, ovat päässeet pakoon Keniaan, Turkkiin tai syvemmälle Eurooppaan. Ne, joilla on ollut hitaat hoksottimet, on tapettu tai nakattu vankiloihin kiduttajien armoille. Tai suoraan kalashnikovien kylmästi tuijottavien rihlasuiden eteen.

Kun kuuntelee kambodzhalaista äitiä jolta on väkivalloin viety oikeus oman lapsensa hoivaamiseen ja syösty epävarmuuteen omastakin elämästään, näyttäytyy Tanja Karpelamme "kohtalo"tovereineen surkealta lööppikeksinnöltä vangittuna määräämättömäksi ajaksi kioskien telineisiin.

Hurjimpien selviytymistarinoiden alusmaat ovat kättenpäällepanijoiden siunaamia joista toinen on aina avustamassa asehankinnoissa sotiville osapuolille ja toinen varjostamassa ettei kukaan näkisi. Kun ei ole muita taloudellisia intressejä kuin murhaamisvälineistä saatavat osingot, pyyhkivät sotilasmahdit YK:n päätöslauselmilla perseitään ja rasvaisia suupieliään samalla kun käyvät sanapelisotaa (ja myös todellista) niillä kentillä, joilla energiahanat sattuvat sijaitsemaan.

Ihmisten hädällä, ikävällä ja kärsimyksellä ei maailman mahtivaltioiden kyydissä ole ollut, eikä tule olemaan, mitään näkyvää sijaa.