Monasterin kellojen aaltoileva kumina kuuluu jälleen. Jälkikaikuna venyttäytyy maiseman ylle kuin liivatehuntuna djoingggdjoingggdjoiiiinnnggg-kaiku. Sävel on erilainen kuin suomalaisten kirkontornien mäike. Iltapalalleko vai päiväsyntien käsistä poispesuun nyt kutsunevat?
Päivänokosten torkahdusunessa olin seminaarissa, jossa pohdittiin, käyttävätkö nykynunnat dildoja ja onko munkeilla millaisia seksileluja kammioissaan. Unenkulmalla istui harmajapartainen, lihava ukko jonka rintaplakaatissa luki Isäviisas ja joka luennoi aiheesta Ruumiintoimintojen ankeansynkkä historia ja niiden kanssa kilvoittelu. Lopuksi ukko nousi nuotiokiville ja roihujen takaa pauhasi selvällä savonmurteella, että helevetin kaahee tulj´ nielkööt ne ryöttäjuuttaat, jotka jarruja ihmisten nussimisenhaluille lyövät. Kun heräsin, ajattelin, että pakkohan tässä on jarrutella vaikka kuinka panettaisi nytkin.
Ankea on tämän Vazejärven niemennokankin historia. Kommunistien könytessä verissä päin ja kourat toistensa kurkuilla Venäjällä valtaan, saapui tännekin erillinen komennuskunta joka vodkaa voimajuomanaan käyttäen nuiji hengiltä kaikki munkit, paskoi ja tuhosi pyhiksi suitsutellut paikat ja hautausmaat ja lopuksi piti peijaistansseja luostarin saleissa. Sitten tänne päästettiin sosialistisiin unelmiin uskovaiset Amerikan suomalaiset, jotka perustivat maatalouskolhoosin. Kun se unelma oli miltei valmis, niin itse unelmoinnin kohde ja maallinen autuususkonto, kommunismi, isä Stalinin johdolla aloitti heidän murhaavan jahtaamisen. Yksikään kolhoosin unelmatyöläinen ei tainnut hengissä selvitä.
Seuraavan historianlehden kun aukaisee, siellä kerrotaan, että jatkosodan aikana Hyrsylänmutkassa suomalaisten käsiin jääneet sotavangit tuotiin piestyin kyljin tänne perustettuun vankileiriin nälkään kuolemaan. Ja kun viimein kaikki tuokin, kansallissosialistien sytyttelemä globaali tohina ja murhaamisaalto maailmassa laantui, tänne rakennettiin suojapaikka neuvostoliittolaisen yhteiskunnan aivan laitimmaisina harhailleille mielisairaille, entisille vangeille ja alkoholisteille. Heidän jälkeläisiään asuu yhä täällä muutamia ja muiden kurjien sielujentyngät kummittelevat rikki revittyjen rakennusten raunioissa.
Mistä sitten uudet munkit ja muutamat nunnat tänne syrjänmutkaan lienevät itsensä talutelleet? Onko heidänkin yläpuolellaan käsi, joka Valintojen Portilla määrää, ketkä minnekin elämänikäistä katumusta harjoittamaan lokeroidaan? Ja mikä on seuraava historiannikama kun jälleen kaikki muurit murretaan, hautojen ja tornien vinoristit murskataan ja moikavat kellot valimoihin uusiokäyttöön raijataan?
Mitähän tapahtuu, kun tsasouna karkaa käsistä? Tuolla kelluu järvessä yksi sinertäväkattoinen. Mäellä kirkastelevat luostarin kupolit ja mäenrintuuksen harmaat, miten kuten katetut ja paikkaillut, harmailla aitariu´uilla ympäröidyt rakennukset antavat kontrastia maallisen ja taivaallisen välitilaan.
Nyt minulla on täällä ainakin kaksi kaveria, Azerbaidzhanista lähtöisin oleva Alexsandr ja täällä syntynyt Jevgeni. Juotiin nokipannukahvia ja huidottiin asioita selväksi. Alex näytteli ilmeikkäästi kuin Vesa Vierikko ne kohdat, joita en ymmärtänyt. Hän myös piirsi tikulla hiekkaan symboleita. Niistä en kyllä tajunnut yhtikäs mitään. Sitten, kun hän pääsi kunnolla vauhtiin, hän näytti naisystävänsä pimpankuvan kännykkänsä kotigalleriasta. Jevgeni, joka oli selvinpäin vei äsken kännykkäni ja kamerani kaikki akut latautumaan. Alex lähti ottamaan lisää viinaa, viittoi tulevansa kohta takaisin. Hauskaa.