perjantai 6. kesäkuuta 2014

Näkemiin!



En malta lähteä hyvästelemättä. Nukun kotona vielä muutaman tunnin ennen kuin lähden tien päälle voimailemaan.

Pyörä on pakattu sellaiseen tällinkiin ettei kohdallani koskaan. Jokohan Pohjavaaralla, Käppyrän mutkassa alan tiputella tavaraa pois kun en jaksa enää polkea?

Iloista ja kaunista kesää kaikille. Muutama oikein musta ukkospilvi sekaan, ettette onneenne pakahdu. Yritän palata hengissä ja muutenkin kunnossa sitten joskus ja kirjoittaa kokemuksistani tänne ja sinne, sinne ja tänne. Jos jaksan. Lupaa en yhtään mitään.

Susi Artturin musiikilla on oma muistonsa elämässäni. Kuunnelkaa, sehän laulaa kuin minusta.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Kesän tärkein retki

1.6.2014 klo10.29 
Päätettiinpä erinomaiset ja ysin keskiarvolla olevat todistukset lakkarissa pyöräillä iskän kanssa Lapinlahdelle. Ja vaikka melkein pohjoisesta puhaltava tuuli puhalteli paikalle kylmiä tihkusadepilviä, niin eikun sekaan vaan.
 Kontinjoen sillalla ensimmäinen tauko.
Puomitauko Suojellujen tienhaarassa. Koivurivistöjen takana olivat rumanpaljaaksi jyrsityt turvesuoalueet. Sade kasteli ja käytiin kuusenjuurella vähän aikaa sen loppumista odottelemassa.
Kah, Talvivaaran suunnasta lirittelee puro, mitähän jos tammettaisiin se ja tehtäisiin niin kuin  isot Perän pojat tuolla Kainuun kuiskuttelevien korpien kätköissä.
Parasta ottaa hämäriä kuvia ja puhua vain sipiä asiasta, joka vaikuttaa meidän tulevaisuuteen enemmän kuin niiden herrojen ja rouvien, jotka haisevat, uraanilla maustetut nikkeliretkensä luonnonhelmaan aloittivat.

Non´nih, pato on valamis, eiköhän jatketa polokemista.

Iskä, saapiko näitä tutkia?
Eiköhän nuo sen kestäne.


Iskä, miks kaikki nämä romut on tänne jätetty? Kuka sen on tehny?

Karjalan louhintapojat on käyneet Talavivaarassa konkurssilla ja ne on jättäneet Sotkamon kunnalle pikku lahjan. Rusetit vain puuttuvat.
Sillä aikaa kun me tutkittiin autonromuja, iskä teki kunnon roihut.
Ja kun tuli vähän asettuu, aletaan paistaa makkaraa.
"Nytpä tahron olla ma pienen majan laittaja..."

Iskä, puhalla telttapatjaan ilimmoo, myö ee jakseta!
Iskän ajatuksia:

Pojat uinuvat, teltan vieressä kivikin nukkuu. Kun sipaisen makuupussien suista pilkottavien lasten poskia vuorollaan ajattelen ylpeänä kuinka minulla onkaan tomeria poikia. Kuusivuotias juniori, joka matkanmitan ja -tahdin määrää, lasetteli pahemmin itkeskelemättä tänään 40 kilometriä. Saa siihen joku toinenkin, vaikkapa liikuntaa harrastamaton aikuinenkin lähteä rinnalle yrittämään.

Teltan päällitse värpyttelee lehtokurppa, motkottaa mennessään visit-gurb, visit-gurb. Reidarin taivaanjäärä laittautuu ylemmästä ilmakerroksesta syöksykierteeseen  päkättäen alas tullesaan lampaan lailla, suonlaidan teerikin kukertaa ja laulurastaan reviirilaulut erottaa telttakankaan lävitse. Luonnollisen äänirepertuaarin taustalla ihmisen toimista muistuttaa kaivosalueen viljankuivurin mallinen jurina ja paineilmalla toimivien vesilintupelotteiden patskahtelut. Maata vasten olevassa kyljessä tuntuu myös kallioiden louhinnasta aiheutuva jyrsinä ja ennen kuin nukahdan, päässä alkaa soida Laulu maalle. 

Kuka väittää, on murhattu maa?
Enää koskaan ei kukka tee terää. 
Älkää uskoko, maa odottaa.
Maa on uupunut, pian taas se herää. 
Ei,ei palanut poroksi maa, se on murheesta mustaksi tullut. 
Kukaan merta ei voi ammentaa, tappaa maaemon voivat vain hullut. 

Koskaan laske sen haavoja et, etkä tajua miten voi sietää, helvetilliset kärsimykset, jotka maan hermot revityt tietää. 
Maa ei huuda, ei maa vaikeroi, sydän povessa maan yhä sykkää. 
Kuka sanoikaan etteivät soi, enää laulut ja maa on nyt mykkä? 

Maa laulaa, maa elävä on.
Suurta riemua purkaa tää pallo. 
Maa on sielumme kuolematon, jota saapas ei hengiltä tallo.
Maa on sielumme kuolematon, jota saapas ei hengiltä tallo.


Hui, kummitustalo!
Iskä, minä käyn laskemassa närhenmunat!
Ei se ole närhenpesä vaan räkätin. Etkä säre sitä.
En en.
Tästä kaupasta ostettiin maitoa, leipää, piirakoita, banaaneja, juustoa, gotleria ja tietennii jiätelöt! Iskä pyysi siltä vanhalta kaupanpitäjältä vettä astiat täyteen ja se ei maksanu mittään.
Onneksi iskä on opettanut meille savonkielen kun murreraja tuli vastaan tässä.
Nyt en kyllä jaksasi ennee polokkee!
Iskä sytyttelikin sitten tulet Haajaistensalamessa ja piettiin monen tunnin tauko.

Myö tehtiin sillä aikaa kaarnalaivoja, sytyteltiin tuohipurjeet tuleen ja laitettiin virran vietäväksi. Iskää nauratti meijän touhut.
Hypittiin vähän grillikotien katoilla, mutta kun iskä sanoi, että västäräkillä on hätä koska sillä on pesä harjaorren päällä ja varmaan poikasetkin niin lopetettiin se kiipeily ja seurattiin, kun ne pitkäpyrstöt sitten lensivät sinne pesäänsä.
On kyllä mukavaa kun on kesäloma!
Uisteltiin kaksi pikkuista haukea. Laskettiin ne takaisin jokeen. Iskä vehnästeli, että tehhään kuin ne luonnosuojelija-ekokalastajat, jotka lentävät tuhansien kilometrin päähän etelänmaihin, nousevat siellä laivoihin tai veneisiin ja uistelevat valtamerien eväeläviä, ottavat niistä kuvia ja laittavat saaliinsa vapaaksi syömättä niitä.
Ei myö sentäs ihan kaikkia kaloja takaisin järveen nakattu...
Kun iskä haudutti mukamas kuusenkerkkäteetä, niin se kuatu kivelle.


Haa, savea tienposkessa! Sillä voipi vaikka kirjottaa asvalttiin.
Jyrkän ruukkimuseossa tallusteli Pikkukarhu vastaan van ee myö pelätty.
Museossa oli semmonen iso rautamalmin sulatusuuni joka ei meinannut mahtua kuvaan.
Hante tuli hakemaan ja mentiin kuormapakettiautolla loppumatka. Iskällä alkoi tulla kiire kun se lähtee sinne Venäjän Karjalaan koko kesäksi. Muuten olis varmaan pyöräilty vaikka kuinka pitkälle.

Oltiin rantasaunamökissä seuraava yö ja kylläpä nukutti makiasti.
Sitä paitsi iskän pyörästä petti etuhuarukka kun se lastasi siihen niin paljon tavaraa. Piti ihan Iisalamessa käydä osia hakemassa ja koko päivän iskä ja Hante sitä pyörää rassasi. Kehuivat lopuksi, että nyt se on parempi kun uutena. Eikä se sitä Venäjän reissua olis kestänyt sillä entisenkuntosella huarukalla, iskä sanoi. Että hyvä kun lähettiin testoomaan.


Lopulta myö hyvästeltiin talon emäntä, tyttäret, pitkät rantalaiturit, kukat ja punanenäinen koira ja Hante toi meijät takaisin kotiin. Nyt on jälellä vain yksi päivä ja yksi yö kun iskä nousee pyöränsä satulaan ja suuntaa sinne Karjalaan lopuksi kesää. 

Voi itku. Mutta nyt myö tiijettään, miten mukavaa se pyöräily on ja ymmäretään iskää pikkusen.