keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Venäläinen verilinko

Stalin ei armahtanut Äiti Venäjää.

Ei sitä silkkihansikkain silitellyt Iivana Julmakaan ennen Stalinia eivätkä hänen ronttosiinsa astuneet nykyiset, ja tuskin tulevatkaan hallitsijat. Gorbatshovit ja jeltsinit ovat vain väliverhoja tällä näyttämöllä.

Murhaamisten monisuinen mylly pyörií Venäjällä ikiliikkujan lailla. Synkkänä virtaava veri johdetaan lannoitteeksi uusille murhille ja mustien leskien synnylle. Kaukasuksen vuorilta valuneet kyyneleet ovat jähmettyneet timantinkoviksi koston juonteiksi jotka ulottuvat kaikkialle Äiti Venäjällä. Metroihin valuessaan, ja toreilla, junissa ja supermarketeissa räjähdellessään ne pitävät sykäys sykäyksellä liikkeessä tätä armotonta tappamisen vuorovaikutuspuhelua jolle ei ainakaan Kremlistä hillihtimiä aiota laittaa koskaan.

Kymmenen pommia pommista. Ruumiinriekaleet ruumiidenriekaleista. Uusia ramzan kadyroveja hallitsijoiksi kuvernementteihin. Pimeyteen häviäviä isiä, äitejä ja lapsia.

Vladimir Putin; katsokaa hänen "hymyään" kun hän kättelee valtiovierailuillaan ulkomaisia kollegoitaan ja maiden päämiehiä ja muita kutsuille osallistujia. Ja katsokaa kameravalojen välähdysten lakattua hänen suupieltensä juonteita. Katsokaa ja kuunnelkaa, kun hän puhuu kostosta pommi-iskujen jälkeen; kun hän sanoo, että rotat tullaan vetämään kaikista koloistaan ja murhaamaan yksitellen tai samaan läjään, sama se kunhan se tehdään.

Ja katsokaa Putinin käsiä.

Minä näen niissä Pietari Suuren ja Stalinin kädet jotka kuristavat Äiti Venäjää kurkusta.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Kiväärierämaiden kasvatit


Tämän puukeinuhevosen on tehnyt raakalaismainen tappajapahoinpitelijävanki Pelson puutyöluokassa, veistosalin nurkkaan vasemmasta takajalastaan kahletankoon löysin ketjuin kiinnitettynä. Tai sitten pikkurikoksia humalapäissään näperrellyt taparikollinen joka kovia elämänkokemuksiaan esitelläkseen on tökityttänyt suttuisen "Papillon"-tatuoinnin poimuisen niskanahkansa hiusrajaan. Hellsangelsin jäsen se ei kuitenkaan ole ollut sillä sellaiset siivekkäät saavat erityiskohtelun Turussa tai Helsingissä muiden nahkatakkien synkässä syleilyssä.

Sama se sille millainen vanki, mutta keinuhevosen korvatapissa heiluvaan, peukalonpään kokoiseen hintalappuun oli kuitenkin kirjoitettu "Usko Hevonen 180 €".

Vankilamyymälää vahtiva myyjävartija kertoi tähän Usko-nimeen liittyvän tarinan, mutta siitä on jo vuosia aikaa, joten olen unohtanut sen, ja vankilamyymälänkin toiminta on kuulemma jo ulkoistettu varastomiehille. Hevoselleen nimen antanut vanki oli tullut uskoon tai uskoi vielä pääsevänsä vankilasta vapaaksi, jotain sen tapaista, yksinkertaisen ahdistunutta tarinassa kuitenkin oli.

Suomessa on arviolta 60 vankia 100 000 asukasta kohti joka tekee noin 3180 lukkojen takaista elämysmaailmaa vuositasolla kokevaa. Se on suunnilleen saman verran, kuin mitä esimerkiksi Venäjällä vankiluku kasvaa kuukausittain.

Hatarista tilastoista koottu selvitys kertoo lisäksi, että Venäjällä vankiluku kokonaisuudessaan on yli miljoona, mutta saattaa se vain olla kaksikin, jopa kolme sillä vankileirien saaristot siellä ovat edelleen solženitsyniläiseen historiankirjoitukseen jämähtäneitä. Siinä, missä Google Earthin avulla voit mennä liitelemään Sukevan vankilan yläpuolelle aivan vapaasti, peittää rasterikuvio tehokkaasti kaikki venäläisten epäluuloisen kulttuurin varjokohdat, sotilaskohteet ja Putinin lukuisat datshat.

Venäläisissä vankiloissa yleisin kuolinsyy on tukehtuminen julmetussa ahtaudessa hapenpuutteeseen. Ei nouse vankilan pihamaalla puolivälitankoon valko-sini-punasiivuinen lippu kun riutunut ruumis vinssataan jaloista rämeeseen. Poiskuihtuneen omaisillekin ilmoitetaan jos muistetaan tai heistä edes mitään tietoja on henkilökorttiin kirjattu.

Venäjällä vangit ovat jokatapauksessa ihmislihamassaa jolle ei ole väliä, mitkä heidän olosuhteensa ovat. Valtionhallinnon omalletunnolle on se ja sama, vaikka vankilarakennukset olisivat suuria ihmismateriaalipellettimyllyjä joiden etuovista tönittäisiin sisään rikoksista tuomittuja laitakansalaisia ja takaovesta kauhakuormaaja lappaisi lämpövoimaloihin poltettavaa rahtaaviin rekkoihin valmista, siistiä puristemassaa.

Meilläkin on omat, pinttyneet kuvitelmamme vangeista ja heidän taustoistaan. Jos nyt ylipäätäänkään uskaltaudumme ajattelemaan tätä välttämätöntä, ”etnistä” vähemmistökansanosaamme. Vankilatuomio on jokatapauksessa sitä häpeällisempi mitä pienemmistä rikoksista se on saatu.

Valkokaulusrikollisuus sen sijaan on häpeäpaaluilta turvassa. Nämä fryckmanit, juhantalot ja uotit saapuvat hymyillen parrasvaloihin sormittelemaan verottajan suuntaan kun heidän kymmeniä, jopa satoja miljooniaan on epäilty veronkierron kautta ja petoksellisilla toimilla hankituiksi. Itkevät suureen ääneen pieniä vankilatuomioitaan joita ovat prässit suorina saaneet vankiloiden kirjastoissa ja tennisterasseilla viettää. Riitelevät oikeudessa piiloon pantujen miljooniensa turvin vuosikausia jälkeen päinkin muutaman pykälänhännän virheellisestä asennosta tuomioita luettaessa. Kirjoittavat jopa kirjoja ja tekevät väitöskirjoja kaameasta kohtalostaan leivättömän pöydän ääreen joutumisistaan.

Enttententtenteelikamentten. Valintojen ensimmäiset tienhaarat ovat kuitenkin kaikilla kauppojen karkkihyllyjen edessä.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Pakanan osa


Professori Kari Enqvistin kirjoitus (HS 21.3.2010) "Lapsikaste on kirkolta moraaliton käytäntö" sanoo aiheesta tyhjentävästi sen, mitä olen itse ajatellut, mutten ole kyennyt sanomaan. Kirjoitus on hyvä ja antaa suuntia siitä, mistä seuraavaksi pitää ruveta vääntämään kättä valtionkirkossamme. Ensin on tietenkin hoidettava naispappi- ja homokammoa sairastavat saarnaajat Luther-säätiön siipien suojaan kuihtumaan kuivakan uuden piispansa, kirkon perustuslakia 2000 vuotta vanhasta raamatusta tulkitsevan Matti Väisäsen  paimennettavaksi. Seuraavana piispojen, pappien ja kirkon rahastosijoitusten tuotoista huolestuneiden jäsenten painajaisina siintävätkin sitten lapsikasteasian järkeistäminen ja sen jälkeen eroanomus valtiosta, netin kautta tietysti.

Pakanan osaa tämä ei kuitenkaan helpota vielä vuosikymmeniin ennen kuin kirkon ikiaikaisen korroosion jähmettämät saranat rojahtavat turhuuksien turhuuden painosta helvetin mäkeen.

Uskonnoton ja jumalaton saa kärsiä oikeassa olevien kuumentamassa pätsissä niin kauan, kuin suhteeton, oikeutukseton ja humaanintuulien tavoittamaton ylimielinen valta tulee olemaan valtiokirkkoon kuuluvilla.

20 prosentin kirkkoon kuulumattomuus merkitsee väestöstämme vain noin miljoonaa yksilöä ja heistä silkkaa pakanuutta edustanee minun, Kari Enqvistin ja Pentti Linkolan lisäksi ehkä 200 000 henkilöä, tuskin sitäkään kun ollaan menossa talouden alamäkeä ja monelle heikommalle ei jää muuta lohtua kuin ristiä kätensä tai mennä hirteen. Niitä molempia vaihtoehtoja tarjoaa sekä yhteiskunta, että sen kanssa aviossa oleva evankelis-luterilainen kirkko, K-Raudan naruhylly ja Motonetistä tilattu vaseliinipurkki. Pakanoille ei tarjota sitäkään, korkeintaan luunappeja pilin päähän ja maksullisia hautapaikkoja.


Joka kerta kun lapsiani on herrajeesusvapahtajan nimeen kastettu, olen joutunut miettimään omaa mielipidettäni toimituksen tarpeellisuudesta ja oikeellisuudesta. Mietteeni olen tosin joutunut pitämään lähes yksinomaan itseni päänsisäisenä monologina. Asiasta keskustelijaksi ei ole kenestäkään, jolle raamatunlauseet ovat tärkeämmät kuin vaikkapa vain omien lastensa isän mielipiteet. Siihenpä rahillesi jäät miettimään mietteitäsi kun et ota vastaa hengellisiksi seuroiksi muutuvissa sukujuhlissa käteesi työnnettyä virsikirjaa.

Kun pappeja kutsutaan hirvikämppien siunaustilaisuuksiin, syntymäpäiville, hautajaisiin ja ristijäisiin tai vihkimään perheisiin hankittua uutta autoa on pakana niissä tilaisuuksissa kuin variksenpelätin puutarhassa. Mihinkään juhlimisiin sukulaisten kanssa ei voi avoimin mielin tai onnellisena ryhtyä koska pakanan on otettava huomioon ne, joilla jumalansa on. Toisinpäin ei tarvitse olla sillä enemmistön valta on kaikissa toimissamme niin mahtava.

Pakanaan kohdistuva uhka on olemassa muutenkin kaikenlaisessa arjen elämässä. Tunnet joka käänteessä olevasi erilainen. Kun kuulet, että koulussa, jonne lastasi kiikutat, annetaan numero siitä, kuinka hienosti lapsi oppii ulkoa isämeidänrukouksen, tunnet kiukkua, mutta mihinkään sitä et voi järkevällä tavalla purkaa. Arvostelua ei ota vastaan koulun johto, eikä lapsesi opettaja koska koululaitoksen opetusjärjestelmä menee sen mukaisesti, mihinkä uskonto-uskonnottomuuskuntaan lapsesi kuuluu äidin perusteella. Tai mitä koulun ylirehtori asiasta ajattelee.

Selkein tapa olisikin opettaa faktoja. Realistinen uskontotietouden jakaminen jo alakoulusta alkaen olisi vaihtoehto isämeidän jankkaamiselle ja olisi varmasti mielenkiintoisempi kuin vuodenkiertoon liimatut Jeesuksen syntymät, hautajaiset ja ylösnousemussadut.

Mistä tulee luterilaisuus, mistä ortodoksisuus, miksi ja miten Muhammed polkaisi kuin tyhjästä islamin, millaisella paatoksella Lars Leevi Laestadius kiersi kiihottamassa Pohjoisen kansaa jumaluusoppeihin ja mitä varten on olemassa Paavin Vatikaani. Pohdinta siitäkin, että mistä johtuu, etteivät kaikki ihmiset tunne tarvetta uskoa mihinkään yliluonnolliseen. Ihmisaivojen osuuttakin uskontokysymyksiin voisi alkaa hahmottamaan.

Pienimpiä opetettaessa olisivat sarjakuvat mainio tapa käydä uskontojakin lävitse, mutta islamin kohdallahan se ei tietenkään käy päinsä. Silloin astuisi kuvaan suvaitsevaisuuden opetus kuten uskonnottomienkin suhteen. Jos joku ei pidä jumalankuvista, niitä ei härnätäkseen myöskään pidä väkertää. Eihän hämähäkkien talttaaminen leikkipuiston aitaankaan ole suotavaa eikä edistä sanan- tai ilmaisunvapautta millään tavalla.

"Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta." (Tämä "aforismi" on raamatusta, mutten muista mistä.)

"Luullakseni uskonto perustuu etusijassa ja pääasiallisesti pelkoon. Se on osittain pelkoa tuntematonta kohtaan, osittain sitä, että ihminen toivoo, että hänellä olisi eräänlainen isoveli seisomassa rinnallaan jokaisen vaikeuden ja kiistan kohdatessa. Pelko on koko jutun perusta – salaperäisyyden pelko, häviämisen pelko, kuoleman pelko. Pelko on julmuuden alku, eikä sen vuoksi olekaan ihme, että julmuus ja uskonto ovat kulkeneet käsi kädessä."  Bertrand Russel

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Anonyymeille muusia

Meidän täytyy pitää tuntokarvamme pörhöllään näiden internettiin tappouhkauksia ja solvauskampanjoita suorittamaan rantautuneiden anonyymijoukkojen suhteen. "Meillä" tarkoitan ihmisiä, joille demokratian elinehto on, että suurilla julistuksilla ilmoitettu ja omilla lainkohdillaan suojeltu itsensäilmaisun vapaus omana itsenään säilyisi ilman, että tarvitsee pelätä vainoamista, pahoinpitelyjä ja murhia.

Anonyymien lymyilijöiden vihakampanjat tarvitsevat vastakampanjoinnin.

Heidät on nypittävä kuin kirput samaan koriin ja osoitettava heille hylly, johon kuuluvat. On käytettävä samoja aseita heitä vastaan, mutta poikkeuksena se, että kampanjoi omalla nimellään. Halvennuksilla ladatut aseet, joita anonyymit kampanjoissaan käyttävät, ovat kuin kranaatit, joiden aikaviive on sen verran pitkä, että ne voi lähettää takaisin.

Muistakaamme, minkä vyöryn katuojien pohjilla ryömineen Hitlerin masinoimat joutoäijät saivat aikanaan alkuunsa aivan mitättömän suuruisella joukolla, mutta sitä suuremmin kipinöivällä juutalaisvihallaan josta kopioituna anonyymit nykyiset vihaihmiset ovat mallinsa hakeneet.

1900-luvun tappava ja yhteiskuntia rapauttava ajanjakso alkoi yhden nukkavierun kaljakuppila-agitaattorin palopuheista katkerasti hävityn ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Tämän "veitikan" sitkeällä, saman asian jankkaamisella aloitettu juutalaisvihamielisyys laajeni vähitellen polttaen lopulta koko Euroopan tuhka- ja raunioläjiksi.

Vankilatuomiot kiihottamisesta ja kapinoinnista laillisia hallituksia vastaan kuuluivat tuohon aikaan agitaattoreiden cv:n ehdottomiksi hommiinpääsy vaatimuksiksi. Kuten on nytkin.

Ian Kershaw kirjoittaa Hitleristä mm. näin: "Hän puki sanoiksi fobiat, ennakkoluulot ja katkeruuden taitavammin kuin kukaan muu. Olennaista ei niinkään ollut, mitä hän sanoi vaan miten hän sen sanoi."

Esimerkiksi historiansa siirtomaaisäntien verisesti lompsivissa saappaissa tallustelevassa Hollannissa Geert Wilders on kohta pääsemässä samaan tulokseen yhden kohteen vihassaan. Pian siellä saavat kannattajat mestarinsa kukitettua kunniakujaa pitkin valtiopäiville, ja jos ei käy kuten Itävallan Jörg Haiderille, tämä liehutukka kiihottaja tovereineen istuu kohta paikoilla joilla ei olla enää valjastettavana vaan valjastajana. Ja orjaruoska alkaa viuhua taas.

Tämän päivän anonyymit, joidenka sisuksien mustia sydämiä viha polttaa, on vielä lukumäärältään pikkiriikkinen, mutta se tarvitsee vain lietson, puhujan ja Johtajan jolla puhalletaan happea pelkoa porisevan muuripadan alla kyteviin liekkeihin.

Suomessamme joku peruslaidallinen anonyymia massaa halaji kalvakkaasta Jussi Halla-Ahosta johtajaansa, mutta ei hänessä "Mestaris"ainesta lopputappiin saakka ole. Välisytyke vain. Muualta tämmöisten, maanosia kattavan vihaliikehdinnän johtajat tulevat. Osastot tarvitsevat tietysti pomonsa ja siihen tämä valju kansalaisemme lienee kelvollinen niin kauaksi aikaa kuin joku katsoo tarpeelliseksi. Tulppien vaihdon aikaan vaihdetaan sitten myös puolan johdot.

Kun vihanpidon, tappouhkausten ja rasismin kohde on rajattu kuten Hitlerkin rajasi oman, juutalaisiin kohdistuneneen kampanjansa, niin mikäpä on veren vuodatusta haluavien toimiessa "Fuhreria kohti" nykyisinkään kuten elämänkerturi ja historioitsija Ian Kershaw asian ytimekkäästi ilmaisee. Vihan tunne pysyy, kohde vain vaihtuu kuin rakkauksiensa kanssa pujottelevalla casanovalla.

Muukalaisia meille kaikille vihata riittää kun niin annetaan aiheeksi ajatella. Minäkään en tunne tämän kotikatuni 50 talon asukkaista kuin muutamat, kaikki muut ovat muukalaisia.

Jos minä olisin vihaihmisiä, olisin otsikoinut tämänkin pikkukirjoitukseni uhkaavasti : "Anonyymeistä muusia!"

Lähden tästä retkelle Joensuuhun, viemään ahkeria maahanmuuttajaopiskelijoita kouluunsa josta he aivan varmasti aikanaan valmistuvat ammattiin ja ovat auttamassa tämän yhteiskunnan "jälleenrakentamisessa" taloudenpidon maailmanlaajuisten terroristien jäljiltä.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Lisää fennowoimaa joulupukilta tv. Kokoomus ja Keskusta sekä Janne Virkkunen

http://www.youtube.com/watch?v=3TLRGlSg4DE&NR=1

Poimintoja; Janne Virkkunen, Helsingin sanomat 7.2.2010: "Vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa moni asia on suomalaisessakin yhteiskunnassa kääntynyt päälaelleen."

"Vielä vuoden 1993 syksyllä tämäkin lehti laski ennen eduskunnan äänestystä, onko ydinvoiman lisärakentamisen kannattajilla enemmistö vai ei. Ei ollut, sillä eduskunta päätti äänin 107-90, ettei ydinvoimaa ole tarpeen rakentaa Suomeen.
Vastustajien joukossa oli nuori kansanedustaja Matti Vanhanen, samoin silloinen pääministeri Esko Aho."

"Nyt kaikki on toisin. Vallassa on samaisen Vanhasen johtama porvarihallitus. Ydinvoiman lisärakentamisen kannalla on eduskunnassa enemmistö. Sen tietäen on keskustalainen työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen aloittanut ministeriössään uuden ydinvoimaratkaisun valmistelun."

"Hakijoita on kolme: Teollisuuden voima, Fennovoima ja Fortum. Teollisuuden voiman ja Fennovoiman omistajina on osittain samoja yhtiöitä. Niiden joukossa myös yhtiöitä, joissa valtiolla on vahva omistus."

"Hallituspuolueista kokoomus on ottanut selkeän kannan, jonka mukaan lupa pitäisi antaa kaikille kolmelle voimalalle..."

"Kiinnostus ydinvoiman lisärakentamiseen on suurinta Kiinassa, Venäjällä, Etelä-Koreassa ja Intiassa.  Yhteensä maailmassa valmistaudutaan rakentamaan yli 50 uutta ydinvoimalaa."

"Ilmastonmuutos tarjoaakin monelle ydinvoimaa vastustaneelle poliitikolle helpon tien vaihtaa kantansa kielteisestä myönteiseksi."

"Ennen ydinvoimaa rajusti vastustaneet keskustapuolue ja kristillisdemokraatit  ovat päätöksessä mukana, koska se on osa kunnianhimoista ilmastopoliittista ohjelmaa."

"Jos yksityisellä pääomalla halutaan rakentaa Suomeen uutta ydinvoimaa, miksi hallituksen pitäisi se estää?"

"Jos teollisuus pystyy rahoittamaan hankkeensa ja siihen liittyvän riskin, sen tulisi kaiken järjen mukaan saada se tehdä."

Ja minä, Valto Ensio, pyydän lukemaan vähintään viimeisen Janne Virkkusen, Hesarin päätoimittajan muotoileman kepeän lauseen riskeistä sekä miettimään sitä tykönänne periaatteella että, milloinka yksityinen teollisuus, tai yleensä minkään pörssiyhtiön rahoittama teollisuus tai voittojensa maksimointiin pyrkivä yritys olisi  riskienanalysoinneissaan ottanut huomioon nimenomaan muuta kuin voittojensa maksimoinnin? Millaisissa amerikkalaiskonsulttien laatimissa selvityksissä kerrotaan, kuinka yritykset  maapallon tilanteen stabiloivat kun ilmakehäämme kuohahtava ketjureaktio jonkin tuhansista ydinvoimaloista alkunsa saaneen virheen vuoksi käynnistyy? Kuinka Virkkunen kuvittelee, että seuraajansa sen tuhon tulokset lehteensä kuvailisivat? 

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Yksinkertaista arkiajattelua...

...joka minullakin on pyörinyt viime aikoina vihanpidon ja väkivallan liepeillä. Mutta sopineehan tuota miettiä vaikka kovin johdonmukaista se kohdallani ei olisikaan.

Ihmistä kun rutistellaan pienestä pitäen, saattaa hänestä kehkeytyä rutistelija itsestäänkin.

Kärsimys ei jalosta kuin poikkeustapauksissa. Alituinen kiusa tekee ihmisestä katkeran ja ympäristölleen vaarallisen.

Jos kärsimyksen aiheuttaa toinen ihminen, on kärsimyksen kokijan vihankin kohde selvä: Toinen ihminen.

Vihan kohteeksi saattaa silti joutua kuka tahansa. Vaikka se, joka bussissa haisee samalle partavedelle joka kärsivää on kurittanut. Tai nettikiusauksen kautta bloginpitäjä, jonka ajatukset ovat toiset kuin itsellä.

Voi vihapäinen isäntä katkaista kakkosnelosen  lehmänkantturan luiseen ponkkaankin lypsyreissullaan tai potkaista juoksulangassa ikäväänsä louskuttavaa koiraa. Tai joku voi kerroskolhoosiasuntonsa ahdistuksessa tökkiä lemmikkirottansa sukkapuikolla sokeaksi tai kaataa marsun päälle kuumaa kahvia, mutta ilmeisesti suurin hekumanhuippu, jonka väkivallan mielihalun vallassa olija saa, on lajikumppanin mukiloiminen henkihieveriin. Mieluummin kuitenkin niin, ettei toisesta ole fyysistä vastusta.

Vihanpidon kohde voi vaihtua iän myötä, tai kun kuolleille kostaminen osoittautuu turhauttavaksi.

Jos väkivaltainen isä on polttanut mahorkkaa piipussaan, ajeluttanut perhettään ikivanhalla Mossen- tai Ladanrämällä niin mahdollisesti pieksetty poika vihaa venäläisiä sielunsa syvyydestä. Tai että moitetta kiitoksen sijaan jakavan äidin soo-soo-sormea heiluttava, korujen peittämä ranne on lahosuojattu Chanell Vitosella, niin nalkutuksesta suivaantunut nuori lähtee reppumatkalle Grasseen puukottamaan parfymoituja vastaantulijoita. Viha laajenee täten kokonaisia kansakuntia kohtaan käsittäväksi.

Annapa tällaiselle valtakunnan avaimet ja ydinasesalkku koodeineen.

Yksinkertaistuksia, juu, mutta niin ovat vihan syytkin useimmiten yksinkertaisia. Ei tarvitse kuin lukea muutaman hirmuhallitsijan elämänkerran niin huomaa, kuinka tavanomaisesti kiusattuja ja lapsina kaltoinkohdeltuja useimmat heistä ovat olleet.

Ei Freud pöljiä puhellut.

Vaikeaksi tavallisen ihmisen käsittää tätä mielenprosessia tekevät ne, joiden työnä on tikulla kaivella selviä asioita ja laittaa ne yleisön nähtäville lähdeteoksineen. Saahan sillä tavalla apurahoja ja uusia tiedekuntia perustetuiksi, mutta nyrkinheiluttajaan sillä ei muuta kautta tehoa saavuteta kuin kirjoittamalla puolivuosittain monistettava resepti mielialalääkkeille.

Psyykenkyntäjät ovat yhtä kaukana potilaistaan kuin on lakkautettujen mielisairaaloiden arkistoissa kilometrien mittaiset potilaskansiorivistöt.

Jotkut virtahepoja olohuoneisiin taluttavat onnistuvat hetkeksi rahastamaan tälläkin saralla. Puhuvat empatiaa sädehtien televisioiduissa ja valmiiksi taputetuissa tv-ohjelmissa, mutta tupaan saranapuolelta uitetun virtahevon painava perse keikauttaa kohta kuitenkin kirjahyllyn parkettilattialle, ja taas on tappelu pystyssä kun jäi sekin mielen opaskirja sinne Voi Hyvin-lehtien, alibien ja perhepotrettien alle.

Jotta väkivallantekijään voitaisiin vaikuttaa suoraan, hänen tulisi itse itsensä ymmärtää ja katsoa sinne peilinkin taakse. Kun hän seuraavan vihanpuuskan valtaan joutuu, niin sillä sadasosasekunnilla hänen olisi muututtava itsensä tutkijaksi. Hänen pitäisi osata siinä silmänräpäyksessä kysäistä siltä hemmolta nahkansa sisässä, että miltäpä nyt oikeasti tuntuu, miksi olet vihainen, mikä vihasi nostattaa, onko vaikeuksia luopua lyömisestä kun kerta nyrkkisi olet vauhtiin laittanut?

Näitä kriminaalipsykologiakin kyselee sitten jos nyrkkisi ehtii mennä perille saakka. Silloin se vain on jo myöhäistä.
Valokuvat ovat omasta pihasta, jossa lunta riittää. Sitä veistellessä voi purkaa agressioitaan ja kun nämä tilapäistaideteokset kevään edistymisen myötä häipyvät, voi miettiä muotoilustaan saamaansa mielihyvää, mutta samalla myös kaiken katoavaisuutta.

Hangen muotoilu ei satuttane ketään, sillä niin monen ohitserientävän kasvoille kohoaa hymynväre katsellessaan lumipenkkoja, joille olen suhteellisen pienellä vaivalla luonut uuden ilmeen jonkun toisen taas kirotessa omalla pihallaan katkerasti, että eikö tämä saatanan lumentulo jo lakkaa.

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Ketkä pitäisi tappaa...

...että maailma välttyisi tulevaisuuden historiastaan tai säästyisi sitä jälkikäteen analysoimaan tai analysoimasta?
Uutiset kertovat, että Suomenkin nettilohkolle on rantautunut vihasivusto, jossa luetellaan toimijoita, joiden päiviltä päästäminen olisi tarpeellista heidän maanpetoksellisen työskentelynsä vuoksi.

Vihasivuston mukaan Suomessa näitä tuholaisia olisivat presidentti Tarja Halonen, pääministeri Matti Vanhanen, Eurooppa- ja maahanmuuttoministeri Asrtid Thors ja sisäministeriön kansliapäällikkä Ritva Viljanen.

Ja kun pää murhille olisi saatu arvovaltaisten tapettavien avulla auki, voitaisiin siirtyä loisien murhaamiseen.

Listalla seuraavina olisivat maahanmuuttajien integroimisessa avustavat virkailijat, avustustyöntekijät ja muuten vain kaikille kanssakulkijoille ystävälliset myötäeläjät sekä heidän puolestaan kätensä ylös nostaneet.

Anonyymit Globaalit Rasistit  töö-yy Suomen haaran kommendantti, perheellinen ja töitätekevä hellä isihahmo, mutta joka ei halua nimeään julkisuuteen, kirjoittaa, että maahanmuuttajille ja heidän tukihenkilöilleen voisi sattua sopivasti onnettomuuksia, satunnaisia väkivallantekoja hämärillä kujilla ja putoamisia portaikkoihin. Malli on haettu Kambodzasta. Siellähän tällainen toiminta on pääministeri Hun Senin armollisella myötävaikutuksella ja "demokratiaan" kuuluvana osasena hallitsemisen automaattisena funktiona Pol Potin haamun nyökytellessä viidakon laidasta hyväksyvästi.

Työkseen vihaavien anonyymien aivoissa kristallisoitunut toimintamalli toisi kujillemme kristalliyöt vuoden kaikille vuorokausille.

Huikaisevat ovat näkymät lumisilta katoiltamme suuresti kunnioittamamme Amerikan suuntaan josta tämän vihasivuston alkuperäinen konsepti on kopioitunut Eurooppaan. Hakaristiheput nyökkäävät hyväksyvästi myös Hollannin Geerd Wildersin suuntaan joka rasvaa koneistoa omalla Euroopan lohkollaan samalla kun hänen omat pikkupikkunatsinsa pitävät sopivasti fasismin liettä kuumana, vaikka taannoisen Dresdenin tapaisia takaiskuja heidän esiinmarssinsa tielle välillä sattuukin.

Antifasistit ovat hiljaa vaikka heidänkin kokoamalleen tappolistalle olisi jo käyttöä.

Odotetan vain kiltisti käykö kuin Hitlerin murhayritysten kanssa, että pääjehun eteen kaatuva tamminen pöytä pelastaa yhä uudestaan pääperkeleen eliminoimisen.

Syynä nettiterroristien eliminoimisen suhteen on tietenkin se, että anonyymiä on vaikea viedä Haagiin ja hirttää. Ylen vaikeaa se on Sarajevonkaan murhien syyllisille löysällä nahkalla verhottua lihaa ja luuta antaneen Radovan Karazicin tapauksessa.

Toisaalta pelastus voi ollakin se, että tämä vihanpito tapahtuu netissä. Kuka nettinössykkä nyt tuonne tuuleen ja tuiskuun viitsii lähteä ketään tappamaa kun voi istua lämpimässä kömmänässään ja vain kuvitella kaiken?

Siellä, kellarien uumenissa nettihampurilaistikkupottuPattery-anonyymin läskivartinen käsi naputtelee viestejä vihasivuille samalla kun toinen ampuu maahanmuuttajia, presidenttejä, ministereitä ja muuten vain virkeinä ruudulla vilahtelevia hahmoja niin että savu pelikonsolin kotelon takaa nousee.