keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Pakanan osa


Professori Kari Enqvistin kirjoitus (HS 21.3.2010) "Lapsikaste on kirkolta moraaliton käytäntö" sanoo aiheesta tyhjentävästi sen, mitä olen itse ajatellut, mutten ole kyennyt sanomaan. Kirjoitus on hyvä ja antaa suuntia siitä, mistä seuraavaksi pitää ruveta vääntämään kättä valtionkirkossamme. Ensin on tietenkin hoidettava naispappi- ja homokammoa sairastavat saarnaajat Luther-säätiön siipien suojaan kuihtumaan kuivakan uuden piispansa, kirkon perustuslakia 2000 vuotta vanhasta raamatusta tulkitsevan Matti Väisäsen  paimennettavaksi. Seuraavana piispojen, pappien ja kirkon rahastosijoitusten tuotoista huolestuneiden jäsenten painajaisina siintävätkin sitten lapsikasteasian järkeistäminen ja sen jälkeen eroanomus valtiosta, netin kautta tietysti.

Pakanan osaa tämä ei kuitenkaan helpota vielä vuosikymmeniin ennen kuin kirkon ikiaikaisen korroosion jähmettämät saranat rojahtavat turhuuksien turhuuden painosta helvetin mäkeen.

Uskonnoton ja jumalaton saa kärsiä oikeassa olevien kuumentamassa pätsissä niin kauan, kuin suhteeton, oikeutukseton ja humaanintuulien tavoittamaton ylimielinen valta tulee olemaan valtiokirkkoon kuuluvilla.

20 prosentin kirkkoon kuulumattomuus merkitsee väestöstämme vain noin miljoonaa yksilöä ja heistä silkkaa pakanuutta edustanee minun, Kari Enqvistin ja Pentti Linkolan lisäksi ehkä 200 000 henkilöä, tuskin sitäkään kun ollaan menossa talouden alamäkeä ja monelle heikommalle ei jää muuta lohtua kuin ristiä kätensä tai mennä hirteen. Niitä molempia vaihtoehtoja tarjoaa sekä yhteiskunta, että sen kanssa aviossa oleva evankelis-luterilainen kirkko, K-Raudan naruhylly ja Motonetistä tilattu vaseliinipurkki. Pakanoille ei tarjota sitäkään, korkeintaan luunappeja pilin päähän ja maksullisia hautapaikkoja.


Joka kerta kun lapsiani on herrajeesusvapahtajan nimeen kastettu, olen joutunut miettimään omaa mielipidettäni toimituksen tarpeellisuudesta ja oikeellisuudesta. Mietteeni olen tosin joutunut pitämään lähes yksinomaan itseni päänsisäisenä monologina. Asiasta keskustelijaksi ei ole kenestäkään, jolle raamatunlauseet ovat tärkeämmät kuin vaikkapa vain omien lastensa isän mielipiteet. Siihenpä rahillesi jäät miettimään mietteitäsi kun et ota vastaa hengellisiksi seuroiksi muutuvissa sukujuhlissa käteesi työnnettyä virsikirjaa.

Kun pappeja kutsutaan hirvikämppien siunaustilaisuuksiin, syntymäpäiville, hautajaisiin ja ristijäisiin tai vihkimään perheisiin hankittua uutta autoa on pakana niissä tilaisuuksissa kuin variksenpelätin puutarhassa. Mihinkään juhlimisiin sukulaisten kanssa ei voi avoimin mielin tai onnellisena ryhtyä koska pakanan on otettava huomioon ne, joilla jumalansa on. Toisinpäin ei tarvitse olla sillä enemmistön valta on kaikissa toimissamme niin mahtava.

Pakanaan kohdistuva uhka on olemassa muutenkin kaikenlaisessa arjen elämässä. Tunnet joka käänteessä olevasi erilainen. Kun kuulet, että koulussa, jonne lastasi kiikutat, annetaan numero siitä, kuinka hienosti lapsi oppii ulkoa isämeidänrukouksen, tunnet kiukkua, mutta mihinkään sitä et voi järkevällä tavalla purkaa. Arvostelua ei ota vastaan koulun johto, eikä lapsesi opettaja koska koululaitoksen opetusjärjestelmä menee sen mukaisesti, mihinkä uskonto-uskonnottomuuskuntaan lapsesi kuuluu äidin perusteella. Tai mitä koulun ylirehtori asiasta ajattelee.

Selkein tapa olisikin opettaa faktoja. Realistinen uskontotietouden jakaminen jo alakoulusta alkaen olisi vaihtoehto isämeidän jankkaamiselle ja olisi varmasti mielenkiintoisempi kuin vuodenkiertoon liimatut Jeesuksen syntymät, hautajaiset ja ylösnousemussadut.

Mistä tulee luterilaisuus, mistä ortodoksisuus, miksi ja miten Muhammed polkaisi kuin tyhjästä islamin, millaisella paatoksella Lars Leevi Laestadius kiersi kiihottamassa Pohjoisen kansaa jumaluusoppeihin ja mitä varten on olemassa Paavin Vatikaani. Pohdinta siitäkin, että mistä johtuu, etteivät kaikki ihmiset tunne tarvetta uskoa mihinkään yliluonnolliseen. Ihmisaivojen osuuttakin uskontokysymyksiin voisi alkaa hahmottamaan.

Pienimpiä opetettaessa olisivat sarjakuvat mainio tapa käydä uskontojakin lävitse, mutta islamin kohdallahan se ei tietenkään käy päinsä. Silloin astuisi kuvaan suvaitsevaisuuden opetus kuten uskonnottomienkin suhteen. Jos joku ei pidä jumalankuvista, niitä ei härnätäkseen myöskään pidä väkertää. Eihän hämähäkkien talttaaminen leikkipuiston aitaankaan ole suotavaa eikä edistä sanan- tai ilmaisunvapautta millään tavalla.

"Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta." (Tämä "aforismi" on raamatusta, mutten muista mistä.)

"Luullakseni uskonto perustuu etusijassa ja pääasiallisesti pelkoon. Se on osittain pelkoa tuntematonta kohtaan, osittain sitä, että ihminen toivoo, että hänellä olisi eräänlainen isoveli seisomassa rinnallaan jokaisen vaikeuden ja kiistan kohdatessa. Pelko on koko jutun perusta – salaperäisyyden pelko, häviämisen pelko, kuoleman pelko. Pelko on julmuuden alku, eikä sen vuoksi olekaan ihme, että julmuus ja uskonto ovat kulkeneet käsi kädessä."  Bertrand Russel

10 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Valto Ensio, olet kyllä täysin oikeassa siinä, että uskonnottomia on vielä niin vähän, että jäädään tässä jalkoihin.

Kiukustuminen taas lähinnä vissiin lisää aivoinfarktin vaaraa. Minä olen ottanut tavakseni tutkia jonkun tuollaisen perhejuhlan lähetessä tai silloin, kun juhla muuttuu uskonnolliseksi ja tiedän etten voi sanoa sanaakaan, jotain buddhalaista mantraa, joitakin ajatuksia joita muistan jostain Timanttisuutrasta tai jostain muusta sellaisesta.

Buddhalaiset kirjoitukset lähenevät monesti runoutta. Niitä voi lukea päänsä sisällä.

Ja kun varsinkin buddhalaisuuden zeniläinen haara ei perustu uskoon, vaan on ennemminkin filosofiaa ja runoutta, niin voi kiittää itseään, että ei lankea harmittelemaan ja vannomaan mielessään että näitä ihmisiä minä en kyllä ikinä mene katsomaan enää.

Antiikin kreikkalaisilla oli samantapaisia itsehillintäkursseja, joihin filosofit johdattelivat vapaita miehiä akropoliilla. Naisilla ei valitettavasti ollut vapautta vielä. Orjatkin saattoivat päästä vapauteen, mutta eivät naiset.

Maailma on jatkuvassa heiluriliikkeessä, eikä sitä aivan helposti pysäytetä. Pahinta minusta on se, että esimerkiksi Lähi-Idässä on ilmiselvästi murhanhimoisia fundamentalisteja puolin ja toisin. Olisi luullut että ne ajat olisivat ristiretkien myötä jääneet kauas taa.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Ripsa, omasta mielestäni hillitsen kaikesta huolimatta itseni aika hyvin, mutta jos olisin se oma itseni, joka sisälläni tunnen olevani, hillitsisivätkö muut?

Kyseenalaistaisin vaikkapa papin puheet isoon ääneen, sanoisin haudan äärellä mitä mieltä oikeasti olen ollut vainajasta.., ja voisihan sen virsikirjankin nakata seinään ja kirota, että näitä prkleen puametteja tässä vielä tutkimaan...

Koetan siis kääntää tilanteen toiseksi edes mielikuvituksessani. Itse olen aina yrittänytsuvaita kaikenlaista uskonnollisuuttakin. Tähän ehkä on äidillä suuri merkitys; hänellä oli jumalansa johon turvasi, mutta koskaan hän ei yrittänyt sen enempää omia lapsiaan kuin muitakaan käännytellä omalle kannalleen.

Isästä en oikeasti tiedä muuta, kuin että hän oli kironnut ainakin papit kahteen kertaan elämässään; sodassa ja silloin, kun eräs oli tullut sanomaan siskon hautajaisissa isälle, että kirkkaamman kruunun saa kun täällä käydessään joutuu kärsimään. Oli pappi tarkoittanut isän siskon kärsimyksiä koska tämä kuoli viikon kitumisen jälkeen paloöljyllä toimivan lampun räjähdettyä. Luulen kuitenkin, että isä oli vähintään agnostikko jos ei ihan kokonaan ateisti. Yksi hänen mielilausahduksistaan hänellä oli humalapäissään: "Näin on käänyt kun ei Jeesusta seurattu."

Maailma ei tosiaankaan suostu pysähtymään, mutta miksi tuntuu, että joku pysähtyneisyys vallitsee maailmassa?

Tuosta "maailmassa meitä on vielä vähän" -ajatuksesta tuli mieleen muutaman vuoden takaiset gallupit joissa väitettiin ihmisten maallistuneen kovasti talouskasvun myötä. Nyt taitaa heiluriliike siinä asiassa jälleen olla palaamassa lähtöasetelmiin ihmisten pelätessä työn ja toimeentulon tuoman turvallisuudentunteen menettämisen pelossa. Tarkoitin tätä sillä kirjoitukseni kohdalla, jossa mainitsen käsien ristimisestä ja kaupasta saatavasta köydestä.

Kirkko kyllä pelkää, että se menettää maksavaa jäsenistöään enemmän lahkoille ja muille new age-liikkeille kuin pirulle.

Riku Riemu kirjoitti...

Isojen kirkkojen historia on synkkää kertomaa, jota rakkauden opit eivät joka kohdassa ole päässeet häiritsemään.

Kun ev.lut ei oikein sytytä minua minkäänlaisiin kannanottoihin - vähän on kuin väljähtänyttä kaljaa - laitan tähän näitäkin asioita loistavan syvällisesti käsittelevän, mutta hieman epäortodoksisen linkin: Juice-vainaa ja Safka laulavat. (Tämän täytyy upota sinuun Valto, kun se on savonkielellä tehty!)

http://www.youtube.com/watch?v=DfSnCM7Zy_M

Ripsa kirjoitti...

Juice on hyvä!

Valto Ensio, kyllä, tajusin että et sano ääneesi. Minä olen sanonut kaikenlaista ääneenikin, mutta huonostihan siinä kävi tietenkin. Tämmöstä enemmistön diktatuuria vähän eletään.

Uskon asiat pelaavat varmaan juuri tuolla turvallisuuden tunteella. Mutta edelleen häiritsee, kun Enqvist sanoi että lapsia ei pitäisi kastaa, niiden uskovaisten vastalauseryöppy. Perusajatus on se, että koska vauva on niin pieni että se ei osaa ajatella, niin vanhemmilla on oikeus ajatella lasten puolesta.

Se tuntuu väärältä, ihan niin kuin lapsia eivät ihmisoikeudet (uskonnonvapaus) koskettaisi.

Kyllä tämä on vapaa-ajattelijoidenkin ohjelmassa. Ja sosiaalidemokraattien Forssan kokouksessa 1904 oli semmoinen että kirkko eroon valtiosta. Suomi on kohta Vatikaanin lisäksi ainut valtio Euroopassa jolla on valtiokirkko.

Maallistuminen on tottakai ollut jo ainakin 1980-luvun elämän suunta länsimaissa. Siis fundamentalisteja lukuunottamatta.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Hyvä Riku! Muistutit tahtomattasi, että onhan suvaitsevaisuus meidänkin vähäpätöisen elinkaaremme aikana näennäisesti lisääntynyt ainakin kirkon julkisivun puolelta. Liekö Juice laulaa luikauttanut Haetarirockin ihan temppelien sisälläkin?

Tallaista laulua ei edes eetteriin vielä 60-luvun puolella olisi päästetty vaikka maailman sivu kaikesta kansan keskuudessa onkin rallateltu.

Ahdasmielisyys ja kapeankaistan ajatteluradoilla ajelu itse kansan keskuudessa ei ole mihinkään hävinnyt. Ja kuva siitä näkyy nyt näissä "koivistolaisissa" ja "väisästelijöissä" jotka tajusivat tilaisuutensa tulleen.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Ripsa, juuri luin päivän Hesarista erään vastapuheenvuoron Enqvistin kirjoitukseen. Jo otsikko "Kaste oli parasta, mitä saatoimme tarjota lapselle" puhui paatoksesta, ei järjenkäytöstä eikä siitä, että olisi edes yritetty ymmärtää, mitä Enqvist kirjoitti.

Tuo, että kirjoituksen laatija helsinkiläinen Ulla-Maija Nurmi ilmoittaa ammatikseen opettajan, osoittaa omalta osaltaan, kuinka kapeasti kansankynttilämme edelleen ajattelevat.

Yleistystä minulta, ehkä, mutta on minulla silmät ja korvat seuranneet tämänkaltaisia keskusteluja jo niin kauan, että suhde lienee sama ammattikuntienkin välillä näissä uskonto/uskonnottomuuskysymyksissä kuin kansankin keskuudessa.

En minä appivanhempiani syytä mistään vaikka eri polkuja näissä asioissa tallaankin. Ymmärrän heitä koska ymmärrän taustatkin josta he tulevat.

Ja jos minua ei ymmärretä eikä vakaumustani hyväksytä (vaikka sitäkään ei ääneen lausuta), niin ei kai se enää niin kauheasti vaivaa koska iltahan tässä alkaa minullekin vastaan kääntyä. Nuorena ei näitä edes vakavasti ottanut ja silloin kyllä tuli sanottua aika karkeasti omiakin mielipiteitä joukon jatkoksi.

Ehkä kirjoitukseni oli kokemuksen sanelemaan ja ajattelin samalla omia lapsiani, että jospa suvaitsevaisuus heillä tulisi olemaan mittavampaa.

Korjailin tekstiäni vielä hieman ja lisäsinkin siihen loppuun jotain.

Ripsa kirjoitti...

Minun isäni ei uskonut Raamattuun, vaan luki sitä minullekin vähän kuin piru. Mutta hänen ja koko perheen oli pakko kuulua kirkkoon, koska opettajan hommaa ei muuten saanut.

En tiedä onko tilanne siitä muuttunut. Mutta olin ihan lapsi vielä kun isän kanssa puhuttiin näitä, muistan että säälin häntä ja samalla säälin koko perhettä, kun pitää yrittää olla jotain muuta kuin mitä on.

Minä en nyt muista kuka kirkkoherran tai piispan tai jonkun vaimo, siis emäntä, oli vähän katkerakin siitä, kun koko ajan tekemisiä seuraa sata silmäparia vähintään. Että joutuu asumaan lasitalossa. Eikä voinut puhua asiasta mitään ennen miehen kuolemaa. Luulen että tämä tapahtui ennen kuin naispappeus oli hyväksytty.

Todennäköisesti kirkkoon kuuluvienkin tilanne on monimutkaisempi kuin mitä näkyy numeroista. Eiväthän numerot oikeastaan edes mitään sano.

Minun sukuni on suurelta osalta körttikansaa, kivaa väkeä, joista en muista yhtään, joka olisi yrittänyt tuputtaa minulle tai sisaruksilleni yhtään mitään. Vaikka körttiliike on herätysliike, se ei ole hirveän ahdasmielinen.

Tosipaikan tullessa, siis silloin kun moni meistä erosi kirkosta, joku körttipappi tuli puhumaan ja ihmetteli että miten on mahdollista että sinä tosiaan et usko. Mutta ennemminkin se pappi oli ihan järkyttynyt, sukulainenkin se oli, ei siis syyttänyt meitä mitenkään.

Joskus siis keskustelutkin onnistuvat onneksi.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Joku voi olla humaani luonne jo syntymästään, joistakin kasvaa iän ja kokemusten myötä laajasti ajattelevia ja joillakin on kyky kulkea koko elämänsä, ainakin ulospäin näyttäen, kuin mikään ei muuttaisi kerran omaksuttua ajattelutapaa, ja kaikki nämä mahdollisuudet uskonnosta tai uskonnottomuudesta riippumatta.

Eikä taida olla väliä silläkään, mistä kohden maailmannapaa ihminen lähtöjään on.

Itselleni oli jo aikapäivää sitten suuri helpotus sen tiedon tunkeutuminen kaiken tarjolla olevan lävitse, ettei jumalia oikeasti ole. Tämä tieto auttaa ainakin itseäni ajattelemaan mahdollisimman humaanisti jos ja vain siihen kykenen niissä käänteissä joita elämä jatkuvasti tuo elettäväksi. Ainakaan "peruutusvaihde" ei ole tässä prosessissa vaihdelaatikostani rikkoontunut.

Joku öykkäripoikkeus on tielleni sattunut, jolta en sanojani anteeksi mene pyytämään, mutta pitkällisen mietinnänkin jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että he ovat kritiikkini ansainneet itse.

Riku Riemu kirjoitti...

Kevyehköllä kommennoinnilla en minäkään halunnut vähätellä käsittelemääsi asiaa.

Käsittääkseni kaikkia kauniita aatteita tai uskontoja on käytetty omien etujen, tai ainakin ahdasmielisten tarkoitusperien toteuttamiseen.

Tätä kristinnuskoa on historiassa muuteltu aina tarpeen mukaan. Tuo mainitsemasi lapsikastekaan ei taida kuulua niihin aivan vanhimpiin opinkappaleisiin; Bisnes on bisnes. Idea on nerokas, kun se saattaa maksavaksi asiakkaaksi ilman omaa tahdonilmaisua.

Hubbardin, joka perusti tämän kuuluisan scientologian, kerrotaan sanoneen, että miljoona on helpointa tienata perustamalla uskonto.

Suuri on ollut ihmisten hätä, kun ovat aikojen saatossa pyrkineet olemaan papille ja pipille
- siinä sivussa uskonnolle - kelvollisia.

Ihmisen täytyy olla aika vahva, ettei hakisi lohdutusta jostain, silloinkun maailma murjoo.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Riku, edellinenkään kommenttisi ei suinkaan ollut "kevyt" sillä osoittihan sen kärki suoraan sinne balladientekijöiden ehtymättömään laariin josta parhaimmat satiirit saamme kuulla aikamme ilmiöistä. Juice hallitsi sen homman omana aikanaan ja varmaan monta hänen kantaaottavaa sanoitusta tulee ajankohtaiseksi aina uudestaan.
tulevaisuudessakin

"Ihmisen täytyy olla aika vahva, ettei hakisi lohdutusta jostain, silloinkun maailma murjoo." Allekirjoitan tämän minäkin, mutta toivottavasti ei itselle enää tule muita kovia "murjaisuja" kohdalleni, etten tarvitse käsiäni tyhjyyteen ristiä. Luultavasti kestäisin silti. Tai kuolen siihen paikkaan.

Ymmärrän kyllä sitäkin ihmistä joka ei muuten jaksa kuin rukouksen avulla.

Tänäänkin oli luonamme nepalilainen, yksin Suomeen joutunut ihminen. Hänellä on Budhansa jota jokainen päivä kumartaa. Mitäpä muuta ihmisellä on kun kaikki on viety eikä uuden rakentaminen ole vasta kuin alussa? Ei jokaiselle, jotka tempaistaan työn ja tuttuuden äärestä kielitaidottomana maailmanääriin, ole päänsisään ehtinyt filosofista kenttää raivautua lapsuudesta saakka tarjottujen jumalien tilalle.