Katselin kylän raittia puolipilvisessä säässä. Autoja, pyöräilijöitä, jalankulkijoita, varusmiehiä ja poliiseja. Lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia.
Kauhajoen kylänraitti 26.9.08 (Kuva VE)
Leipää, maitoa, hedelmiä, voita ja luumuja nakkeli kahden lapsen äiti kärryynsä kaupassa, lottoamaan jonotettiin R-kioskilla ja apteekista haettiin lääkettä vaivoihin. Kaksi ambulanssia kurvasi pilliä ui´uttaen kauppaliikkeen eteen. Ne lähtivät pian pois, eli turha hälytys siis, mutta kadunvierellä kaulakkain kävelevä nuoripari säpsähti ja kurkkasi varovasti rakennuksen takaa hälytysajoneuvoja ennen kuin jatkoi matkaansa.
Kirkonpenkissä istui naisia juttelemassa. Itkuisia halauksia vaihdettiin ja yksi rouva jäi vielä. Kuvasin kirkollisia kulisseja. Jututin paikalle jäänyttä. Puhe kääntyi ampumistapaukseen, ampujaan, ihmisiin joita tapaus koskettaa, yhteiskuntaan, koululaitokseen, vanhempien vastuun suureen määrään; paljon merkityksiä sisältäviä lauseita ehdin vaihtaa ennen kuin rouvan täytyi mennä.
Kirkkopuiston äiti ja lapset 26.9.08. (Kuva VE)
Kirkon parvella valmisteltiin televisioitavia seuraavan sunnuntain kirkonmenoja. Sinne saapuisi myös tasavallan presidentti puolisoineen. Muutama toimittaja tunki ovella vastaan ja naakkaparvi teki ylilennon sodissa tuhoutuneiden muistoksi pystytettyjen valkoisten ristien ylitse. Ajattelin ankeita. Turhat kuolemat muistomerkkeineen ovat saaneet taas jatkoa.
Kävelin kylällä. Murhapaikan lähellä päivystävät toimittajat tunnistin kameroista, autoista ja kyllästyneistä ilmeistä. Yksi tumma ulkomaalainen kirjoitti kahvilassa läppärillä tekstiä menemään samalla kun puhui kännykkään oudolla kielellä.
Mitäpä minä täällä tämän enempää. Lähde pois, komensin itseäni. Kauhajokisten on jäätävä, jatkettava elämäänsä. Tiedän kuitenkin, että ei pitkään aikaan kuten ennen.
(26.9.08 Kuva VE)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti