sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Äetin päiväkirjasta 3



27.4.1958

Tauno tuli ja meni, hirmu touhotuksella. Ettei urakat kuse, se sano kun puhasta paitaa ja alushousua, sukkia ja kynsikkäitä salakkuunsa sullo. Supatti, että yksi timpuri, Säyneisen Leuaton oli hirttäytynyt keskiviikkona työmaalla. Oli herennyt tykinjytke pauhaamasta miehen päässä. Oskari ja Sirviö tulivat. Sirviö on moottoripyörällä ajellut, nyt tuli muihen kyyvissä. Auton olivat ison tien varteen jättäneet. Vielä tänne aamukohman aikaan pääsee, mutta ei sitten kun päivä mustaan liejuun paistaa. Eikä Pikkukervisen sillassa montaa hirttä ehyenä ole. Ukot kylypivät kun pyykinpesun takia saunaa öyhyytin ja siellä kuumuutta vielä tarpeeksi oli. Kumma kun eivät pulloo kallistelleet. Taunolla oli rahhaakin ja jätti ison nipun, mutta saapi sitä kourassa paljon ollakin eikä sillä kaupasta isoja irtoa. Rahan arvo ihan mitätön, vaikka melkein miljoonikkoja ollaan kun seteleitä laskee. Hallitus vaihtu. Monesko se on Kekkosen nimittämä? Ihan selevästi jo mahassa potkiskellaan.

30.4.1958

Keskellä viikkoo. Talaven lumet jo maatamyöten ripelehtii. Kokosulapälävessä kiviraunion kuppeessa makasi aamulla  kurjakarvainen otus. Ei meinannut karkuun jaksaa kömpiä kun sitä lähestyin. Sähisi ja irvisteli se tupsukorva. Hellakalikan koppasin lastukolta, että sillä kallautan jos päälle heittäytyy. Paulan soikea naama ovesta kurkki ja jottain se mokelsi. Osanneeko tuo jo pelätä pikkupuarijainen? Oisin jotain syötävää nakellut metänkissalle jos olisin älynnyt. Vein sitten tunkionlaijalta äskettäin kuolleen kanan sen jäljille tien taakse, jos se tulisi vielä takaisin. Ilimankos Miiru navettaan livahti eilenillalla eikä aamullakaan pois tullut. On pyöreentuntunen kevätilima. Olis mukava olla jos… Katiska pitäsi Luikkolahen poreeseen käyvä survomassa, saisi kukkoahvenet.

2.5.1985

Perjantai petkeleitä ja perkeleitä. Sattui vapunpäivä eiliselle. Tauno, Ilikko ja Timster-Vilikki nousivat pihhaan sorronyöstä niin että korpi raiku. Jo kuuluu kutsumustenhelevetti en paremmin sano!

11.5.1958

Äitienpäivä sujahti iltaan. Tauno kävi jonkun moottoripyörällä päiväseltään olemassa ja kun oli saunottu, lähti Rautalammille. Tai sano ainakin sinne oijustavansa yötämyöten. Tarja ja Johannes olivat saksineet kortit koulussa. Johanneksella pahvinpalasella väriviivoja, yhtään kirjainta se ei osaa tehä vaikka toista kierrosta jo ensimmäistä käy. Molemmilla pojilla koulunkäynti yhtä tyhjän kanssa. Itkua tuhertavat kun aamulla lähtevät ja parkuen illasta kotiin tulevat. Allan räkänokka varsinkin. Tarja oli piirtänyt kartonkipaperille käjen ja siihen kukkakimpun. Paistoin eilen pullaa ja kuuman mehun kanssa sitä syötiin tänään. Iltasella on valosaa aika myöhälle. Muutama pikkulintu  kokkeili liruttelua. Kuulostelin, että joko laulurastas, mutta ei se vielä. On liian aikasta kesäksi heretä. Alakaa lypsylle kumartelu sivuissa tuntua, kohta kylittäin joutuu olemaan. Lopussa ilman jakkaraa poloviltaan vetelen niin kun Paulaa oottaessa tein. Pottukuopasta meinaa katto sortua, kestäsi nyt kessään niin sitten korjaisi. Siellon vielä pottuja ja porkkanoita.  Mustikkaa, lakkaa ja vattuhilloa on muutamia purkkeja.  Viimeisen puolukkakorvon korttasin tyhjäksi eilen ja laitoin saunalle likoamaan. Suolamuikuntähteet olivat menneet jo ihan keltaisiksi ja kopistelin ne tunkioon. Närhet niitä kanto mehtään. Saattaa lintuja janottaa. 

17.5.1958

Tuas pyykkiä pesin. Muuripata kuumana koko päivän. Kumma kun kaivossa vesi piisannu koko talaven. Tarja pulikoi kaverina, pestiin petivaatteet kun niin lämpimäksi ilimat herkesi. Nyt viltinresuja roikkuu puihen oksilla ja saunan seinustalla. Mutta kukapa tiällä metän keskellä olisi ihhailemassa. Allilta tuli kirje. Mauri on ollut koko kevättalven kippeenä, keuhkoissa joku vaiva, ei kouluun ole kyennyt kuin muutamana päivänä. Aarne ättäröi ja luulottelee, nyrkittääkin välillä, ja uhkailee kirveen kanssa vaikka ei paljon juo. Sota kai sitähin painaa vai lie syntymähurja… Voi siskoriepu, ja suaressa assuuvat. Ei karkuun pääse jos ukko alakaa oikein riehumaan. Nyt laitan penakat ojennukseen ja lähetään kylypemään, jospa se Tauno yönseutuun ilimaantuisi jäläkilöylyihin.

19.5.1958

Oli Tauno toissayönä niin humalassa kun tuli, että ovenrehja meinasi hajota kun sisälle pyrki. Kuatu uunin eteen lattialle muate. Ei inahtanutkaan koko yönä. Kätesä oli repinyt tullessaan johonkin ja siihen käärin tyynyliinan kun muuta ei ollut. Lähti tänään eikä ollut tietääkseenkään humalastaan. Piti sen kanssa hualeen saunan lauteilla sitten päivemmällä käyvä mutjuilemassa vaikka… No, sanopa miehille, ettei nyt passoo. Ja onhan se minullehin kun ies vaekka perseen puolelta piellään.

28.5.1958

Muutama päivä vielä ja nuljahtaa kesäksi. Lumet on kaikonneet kaikki, mitä nyt sakeimmissa korvensyrjäkuusikoissa jäitä pohottaa. Penakat koulusta kesälaitumelle, tuplapoka pois ikkunasta ja kantturat ulukomehtään. Kanat ovat jo päivät pitkät kaakattaneet pihamualla. Havukka kiertelee tässä, mutta kyllä ne näköjään ossaavat varansa pitää. Ahvenia on tullut niin että kyllästyttää. Tuohikontti on ollut aina täysi kun on käyty Luikkolahella. Muutama hauvenluippikin. Nyt kun Tauno tulee, käyvään verkkoja tuluvaan laittamassa. Kanoillekin kalaa riittää, ja kun hakkaa pahkahuhmaressa petkelellä heinätöhkän kanssa pieniksi, niin syövät vaikka kuinka. Jytkypotkuja  muksii mahanelävä. Käki kukkui.

1.6.1958

Olipa Tarja hyvillään kun todistuksessa melkein kymppejä kaikki. Pojat eivät todistusta saaneet lainkaan. Kummallinen kirje vain mukana opettajalta, että ei tarvitsisi tulla ensi syksynä ollenkaan, että hakekaa paikkaa sinne Perttulaan… Ei kai se nyt nuin vain käyne sekään? Voi kun jaksaisi selevittää tämän. Viimeksi kun kävin, se Sosiaalikarppa huusi ja hulluiksi haukku. Sillä on jotain Taunolle ja sen suvulle hampaankolossa ja örmistelee sitten kaikille. Sotaa tai politiikkaa ne äyskäröivät ukot tällähin kylällä toisilleen vielä. Tauno yski vihasena, että katotaan nyt kesän ylite, ei ne meitä linnaan taluta vaikka ei evväämy asian tiimoilta liikauteta. Se tuli eilenillalla selevinpäin ja lähti äsken taas taipaleelle. Rahaa olisi saanut jättää enemmän, mutta ei sillä ollut. Isä Uappo on kunnossa Pohjosmäessä, Hellin oli käynyt ja kävi sitten tässähin. Oiva ei sisälle tullut, se on niin herraa. Hyvä kuitenkin, että suusa pitivät soikeena kun näkivät, että tuas on mökinakka maha pystyssä...

5 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Sota tietysti, mutta toinen syy juomiselle oli epäilemättä reissutyö. Jollain täytyy tyhjyys iltaisin täyttää.

Minulla on kansakoulunopettajista vähän huono käsitys, ei sovi yksi yhteen sovitun kanssa.

Aika usein olivat sivistymttömiä hamppareita, jotka ilosta kirkuen tuomitsivat ja jalallaan survoivat huonompiaan kadotukseen.

Isoäitipuoleni, kansakoulunopettaja Aadolf, oli minulle kyllä aika kiltti, peitteli saatanaa sisällään parhaimpansa mukaan. - Toisinaan se paljastui.

Kansankynttilät - voi vittu!

On kyllä joistain hyviäkin muistoja, tosi hyviä, mutta jos lasken yhteen, vähemmistöksi jäävät.

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku

Syitä alkoholisti juomiselleen löytää jos se sitä minään toisille selitettävänä ominaisuutena edes pitää. Sotakokemuksetkin ovat vain yksi syy. Paljon oli veteraaneja jotka kyllä pitivät viinanjuontinsa aisoissa vaikka kuinka konekiväärit unissa lauloivat. Olivatko sitten sen onnellisempia tai parempia ihmisinä, niin se on avoin kysymys.

Vahva näyttö on geenien altistavuudestakin. Isän veljet, Heimo ja Oskari; ei heistä sillä tavalla ryyppääjiksi ollut kuin isästä. Vaikka kai se Heimolla, Alkon tehtaalla kun Helsingissä (25-30v) työuransa vietti, oli vaikeuksia pidellä itsensä kurissa: kertoi joskus, että alku-uralla oli "talon pullo" trasselikasassa aina jemmassa. Timsteri-Vilikki, eka serkku veljeksille oli ihan lyömätön juoppo, oli samalla suunnalla sotimassakin isän kanssa. Mukava kuin hemmetti selevinpäin, mutta sitten... Jalatonna kuoli ja eli vanhemmaksi kuin esim. isäni kun kukaan ei vuodeosastolle enää viinaa kantanut.

Isällä oli kaksoissiskot Laina ja Lahja. Lahja kuoli 18v. 50-luvulla palamalla. Laina alkoi ryyppäämään aika rankasti sitten, kun muuttivat pois pienestä pitäjästä. Hänkin elää Helsingissä vielä ja kai sille maistuu edelleen, mutta en tiedä miten sankasti. Aika huono kaljapää sillä on ollut, että sössöttää jo yhdestä oluesta.

Minun isälläni ei juominen aiheuttanut päänsärkyä, krapulaa se poti kuorsaamalla seuraavan päivän ja sillä selvä, varsinkin nuorempana. Vanhemmiten... no, sitä en ollut aktiivisesti seuraamassa, mutta kai se äidille harmia edelleen aiheutti sillä puheentarpeellaan jos ei muuten. Ja sitten kun kuoli kuten kuoli.

Sanoisin, että suurin "synti" isän juomisella oli se suusta tuleva puhe. Siitä olisi saarnaaja tai poliitikko kehkeytynyt jos uravalinta olisi sattunut silleen. Minulle isä oli paras isä. Ei se nyrkkien eikä vitasten kanssa heilunut, ei sitä tarvinnut pelätä.

Itseni alkoholismini on sen laatuista, että on haluttanut ryypätä yks jos toinenkin päivä peräperään, mutta migreeni ja sitten kammottavat painajaiset estävät jatkamisen, jopa aloittamisen. Kerran aukaisin punaviinipullon ja nuuhkaisin niin iski hirvittävä migreeni siinä siunaamassa. Kerran taas sain työnantajalta jouluna konjakkipullon ja kun korkin aukaisin, sama kuin edellä; juo siinä sitten! Pisimmillään olen raittiutta näiden esto-ominaisuuksien (luonnon syntymälahjana antama antabus) vuoksi viettänyt liki 5 vuotta. Se on silloin totaalista kieltäytymistä kun ei huvita niin ei huvita. Saunakaljoja en ole koskaan saunomisen takia tarvinnut. Mutta saakeli että olisi se joskus mukava olla huoletonna humalassa!

Mutta kun: saatan jo yhden illan humalasta kokea niin hirveitä unienmaailmassa, että sydänsaatana pysähtyy. Kaikenmaailman örniäiset tunkevat luitaan kalisuttamaan, tai sitten vielä pahempaa, näyttävät videoita joissa lapsilleni tapahtuu pahoja juttuja.

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku vielä

Opettajista: Niitä on ollut, ja on, hyviä ja huonoja ja sitten ne hirvittävät ääripäät joiden ei missään nimessä olisi pitänyt oepttajan uralle eksyä.

Opettajuus vaatii tiettyjä ominaisuuksia. Uskon, että se ammatti jos mikä on kutsumusammatti.

Täytyy pitää lapsista aivan erityisellä tavalla, ja ymmärtää heitä. Pitää olla äiti ja isä joillekin, mutta myös se Opettaja isolla O:lla. Pitää olla kärsivällisyyttä siinä kauhesaa melussa ja säpinässä. Ja siihen täytyy osata nähdä myös eri tausoista tulevien oppilaiden kirjo; tänä päivänä yhä enemmän.

Olen onnekseni sitten nähnyt niin paljon ammattiinsa soveltuvia opettajia (täällä mm. pojillani), että omista päinvastaisista kokemuksistani ei koko ammattikuntaa kohtaan ole mieltä syövyttävää vihaa jäänyt. Ymmärrän sotien jälkeisen ajan ja jonne ulottuivat vielä kansalaissodankin jäljet.

Poliittiset tunteet jotkut opettajat sitten hakkasivat heidän katsomusmaailmansa kannalta eitoivottujen oppilaiden kynsien alle, kintuille ja sydämiin. Niitä (oikeistolaisia) kun ei Neuvostoliiton aikaan saanut muuten esille tuoda. Lapset olivat hyvä kohde, mutta tyhmimmät eivät tajunneet, että hehän vain siirsivät itsenäisyytemme alun karmeuksia eteen päin käyttäytymisellään.

Onneksi heitäkin oli suhteellisen harvassa ja naisopettajat kai eivät koskaan sellaista väkivaltaa osanneet eivätkä halunneet harrastaa (paitsi se isoäitipuolesi?).

Mutta yksikin sopimaton opettaja pitäjässään saa kauheita aikaan.

Minä olen "Lillukalle" esim. anteeksi antanut, mutta kamalasti teetättää edelleen töitä hänen henkilöhahmonsa tuolla mieleni taustalla.

Tuo sinun isoäitipuolesi Aadolf on saattanut olla kyllä melkoinen... olisiko sillä ollut sisäinen n:llä alkava kauhtanansa suojissa? Oliko hänellä viikset?

Riku Riemu kirjoitti...

Täytyy tarkentaa, että puhuin seminaarin käyneistä kansakoulunopettajista. Niistä, jotka omassa koulutuksessaan oppivat harmoninsoittoa, virrenveisuuta ja aakkoset useammalla eri tapaa. Sen jälkeen olivat valmiita kasvatustyöhön, jossa sitten mahdolliset luonnehäiriöt pääsivät kukkimaan.

Ja turha edes sanoa, oli siellä erittäin hyviä opettajia joukossa.

Vastauksena kysymykseesi: viiksiä ei ollut, muuten oli.

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku

Tämän "Lillukan" taustaa vähän selvittäessäni, löysin papereita joiden mukaan hän on sodan jälkeen käynyt Hämeenlinnassa opettajaseminaarin. Ironisesti ajattelin, että jospa se onkin ollut erikoistumassa siellä Tylsämielisten keskitysleirissä kun niin päteviä diagnooseja perheemme hulluudesta antoi? Syntymäpaikkansa Kotkan lähelle Karhulaan se mies on haudattu 1970-luvun alussa eikä yhtään Lilierosta ole Suomessa enää olemassa. Vien kukkia haudalle kunhan sille suunnalle joskus eksyn.

Mutta minun mielikuvani hänestä ovat 6-9 vuotiaan, ja sen ikäiselle ei monasti tarvitse pahasti auktoriteetin sanoa tai kynsille karttakepillä lyödä, kun se syöpyy poltinmerkiksi hänen mieleensä. En kai muuten tätä sieltä korkeuksista annettua luuta näin kauan olisi kalunnut. On se perkeleellistä.

Minun pitää vielä tarkistaa, oliko "Lillukka" jo tuolloin opettajana, jota aikaa (1958) nyt kirjoituksessani käsittelen.