maanantai 11. elokuuta 2014

8. Jätteiden pilaamat rannat


Pe 13.6.2014 klo 10  4. leiri

Maailma on kaunis, ja se on surullista, kirji Jerzy Lec.

Suontakuisten kurkien parjaukseen heräsin. Leirini rysineen on Mujejärven (Muujärvi) kupeessa nuoressa männikössä. Puikkaisin yöllä summassa kapealle, tiukkapintaiselle tieuralle joka noin kilometrin mutkiteltuaan toi minut jäkkikituppaisen suon laitaan päättyen roinaläjään kuten polut niin monasti aiemminkin. Purkkien, renkaiden, lasipullojen, ruosteisten rautojen, hellankehän ja mustasta ladasta rälläköidyn takakontin takaa, rapakon reunalta pyrähti lentoon pari kahlaajalintua leikaten kesäyön hämärää terävillä viklotuksillaan. Tein kuin jänis paluujäljet ja työnnälsin tieuralta pois viistoon mättäiselle kankaalle muutaman pikkukukkulan suojaan johon väsyneenä kokosin makuukseni. Käet kukkuivat niin että korpi raikasi. Luulin niiden häiritsevän uneen pääsyäni, mutta kukunta kävi kuin tuutulaulusta eikä muhkurainen teltanalustakaan saanut minua pysymään hereillä. Unessa kaadoin nokipannusta kahvia toistuvasti kuin katkeavassa filmissä jonka häntä ääntää kelalla kieriessään rämps, rämps, rämps. Rukajärventiellä tapaamani roistot liittyivät siihen uneen, ahdisti.
Ontrosenvaarasta liikkeelle uskaltauduttuani tie muuttui Kostamuksen tienhaaran jälkeen löysäksi soratieksi jossa pystyi polkemaan vain pieniä matkoja. Enimmäkseen työnsin raskasta pyörääni puutavararekkojen nostattaman pölyn seassa. Välillä hiekkausvasta rämisi esiin henkilö- ja pakettiautoja sekä pieniä kuormakkaita joita piti myös varoa. Eilisen ja iltayön taivallukseni mitta oli korkeintaan 40-50 km.
Erään kuivan kankaan kohdalla tien alitti järeä, betonipaaleilla suuvattu rumpuputki vaikka vedestä ei liene siinä kohden koskaan ollut vaivaa. Muutaman mutkan jälkeen tienpuolille aukeni märkä, lettoinen seutu, jossa olisi kuulunut olla vedelle useitakin tienalituksia. Siinä oli kevättulva roiminut tierunkoa alamäkeen pitkältä matkalta ja tilalle oli ajettu uusia maita monet kuormat. Joka tulvan jälkeenköhän saman täyttötyön tekevät? Olisiko Stalinin tiemiehillä ollut aikoinaan tietyömaakartta rutussa, suot ja kankaat sekaisin eikä sitä ole vieläkään sileäksi oiottu.
Metsät alkavat nuorentua. Kun kalashnikovit ovat jääneet sotien päätyttyä tarpeettomiksi ovat metsäpunktien ja -sovhoosien kirves- ja moottorisahamiehet painaneet niska limassa ikimäntyjä nurin. Petäjä on edelleenkin ylivoimaisesti yleisin puulaji näillä hiekkaisilla kankailla. Siemenpuuasentoon hakatut aukeat ovat kasvaneet ilman harvennusta ja näyttää siltä, että uudismetsän muodostumiseen raivausten puutteesta ei muuta "haittaa" ole, kuin että ihmisen arvottaman "hyötypuun" kasvu on vähäisenlaisesti hidastunut. Nyt tiukkasyistä, oksatonta 50-70-80-vuotiasta puuta hakkaa monitoimikoneiden armadat maailman tarpeisiin, oligarkien rikastuttamiseen ja valtion asevarustelun rahoittamiseksi. Paikallisesti metsien ryöstöhakkuut eivät edelleenkään väestöä paljon avita jos vaikka tiestöjen kuntoa arvioi tai kylien insfrastruktuuria.

Tähän mennessä autojen alle jääneitä eläimiä en ole nähnyt, yhden pienen kyyn vain. Hirven jälkiä ei hiekassa ollut eikä yhtään jänistä kiirehtimässä pusikkoon. Joitakin pyitä ja muutama isompikin kanalintu on tienvierestä rumistellut lentoon. Variksia, korppeja ja harakoita on ylenmäärin, varsinkin kylien ja metsään kannettujen kaatopaikkajätteiden liepeillä. Tikkoja ja palokärkiä näin vanhoja metsiä halkovilla taipaleilla. Tiiksassa keskellä kylääkin palokärjen helakasti rullaava huikkaus kuului ja punainen päälaki petäjävanhuksen kyljellä vilahti. Eilen vasta näin ensimmäiset viisi joutsenta kun niitä Suomen puolella lensi suuret parvet jo ennen Kuhmoa. Muita vesilintuja ja niiden poikueita on siellä täällä putamista ripsahtanut lentoon ja sukelluksiin. Pienet, metsien sisäiset, ojittamattomat suot, majavien patoaltaat ja muut purojen rönsyt ovat mieluisia varsinkin taveille ja telkille.
Iltapäivällä pidin kunnon tauon eräässä sillankupeessa jossa oli pengerryskivien kolossa västäräkin pesä ja jonne lintupariskunta kantoi urakalla öttiäisruokaa poikasilleen. Sytytin risuista pienen nuotion hiekkakuoppaan, keitin pottuja ja söin ne voin, sipulin ja kalasäilykkeen kanssa. Keitin sitten jälkiruuaksi kahvia. Enkä pientäkään ahventa onkeeni joesta saanut.
Myöhemmin Kuollunkijärven ja muutaman muun nimettömiksi jäävien järvien kauniita rantoja seuraillessani ja muutamat kerrat uituanikin sain jälleen kauhistella jätteiden loppusijoittamisen suruttomuutta ja muuta mielettömyyttä joka täytyisi olla kuolemanrangaistuksen uhalla kiellettyä koko maapallolla.

Mitkä kielteiset ympäristövaikutukset syntyvätkään jo yhdestä ainoasta, järven rannalla poltetusta henkilö- tai kuorma-auton, tai kaksi metriä korkean catepillarin renkaasta? Entä kun niitä on vuosikymmenien aikana samoilla rannoilla ja metsien kätköissä poltettu satoja, tuhansia tai valtion suuruuden huomioon ottaen sen koko alalla satojatuhansia, miljoonia?
Kuollunkijärvellä, juuri kun tulin uimasta eräs nuoripari oli kurauttanut autonsa hiekkapenkkaan, mutta ne vain naureskelivat onnettomuudelle vaikka eivät voineetkaan jatkaa matkaa. Kysyin "problem?", niin poika huitaisi kädellään ja näytti kännykkäänsä, että apua on soitettu jo. Kuvankin sain ottaa sillä nuoria niin huvitti minunkin taivallustyylini.
Yömyöhällä Suksingivaaran seutuvilla oli metsänvärisesti pukeutunut toistakymmenen hengen ryhmä sivutiellä. Ne nostelivat kylmälaukkuja ja muita pakkauksia maastoautojen kyydistä tielle, polottivat kovaäänisesti ja levittelivät pakkausten päällä karttoja. Arvelin niitä ensin kalamiehiksi, mutta ehkä olivatkin rajamiehiä tai sotilaita maastoharjoituksissa. Siitä alkoi jonkinlainen asvalttipintainen tie minunkin polkea ja pian tulin tienhaaraan, jossa oli päätettävä, ajanko suoraan Omeliaa ja Repolaa kohden vai käännynkö Muujärven tielle.
Päätöstä helpottamaan saapui risteykseen  Omelian suunnasta narisevalla, jouset pohjassa paukkavalla Samaralla maastopuvun kaulukset arvomerkein koristeltuina isopäinen, ruskeanaamainen mies joka tervehti ja alkoi kysellä "passporttia". Tutkittuaan passia tarkemmin kuin edellinen, samaan muotiin pukeutunut maailmanvahti ennen Lietmajärveä, tuo tärkeään virkaan nimitetty ihmisotus kaivoi muistivihkon taskustaan ja kirjoitti siihen kaiken, jonka osasi. Kun se kirjoitusähellyksensä päätteeksi uteli matkani määriä ja ääriä niin näytin kartasta aikomukseni. Ukko mutristeli mustia kulmakarvojaan ja puisteli päätään, teki sitten ranneäxän ja pani kämmenet vastakkain poskelleen kallistaen päätään hassusti nukkumista tarkoittaen. Ymmärsin sen niin, että rajavyöhykkeellä leiriytyminen on ehdottomasti kiellettyä ja kertakulkemisella en koko lenkkiä jaksaisi tuota matkaa tehdä. Kai minä tuon leiriytymiskiellon jotenkin olin sisäistänytkin, mutta olin ajatellut, ettei se nyt niin nuukaa olisi. Kun käännyin sotamuistomerkein koristellusta risteyksestä Muujärven tielle niin isopäinen ruskeanaama jäi vahtimaan, että varmasti myös jatkan siihen suuntaan.
Tämä maailmannapa on koettu, puran leirin ja lähden. Kello hipoo yhtätoista.

10 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Venäläinen sanonta taitaa olla meidän kirjaimin kirjoitettuna jotain sellaista kuin niitsevoo. Hällä väliä.

Ajattelen noita katsoessani, että olisivatko suomalaiset ja karjalaiset pitäneet roskakasoja levällään samalla lailla. Onko roskaaminen nimenomaisesti venäläinen ominaisuus?

Se taas on mahdollista, että jos venäläiset ovat tulleet asumaan karjalaisten ja suomalaisten taloihin ja maisemiin, niin eivät ole kohdelleet kuin omaansa. En tiedä.

Rajamaatahan se kaikki on ollut siellä aina. Sotajoukot kulkeneet eestaas. Herroillakin on ollut herransa, hoveilla orjansa.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, hälläväliä se on yleensäkin lajillemme, kuinka luontoa kohtelemme. Vain ankara pakko höystettynä kuolemanrangaistusuhalla voisi kelkkaa kääntää. Toivo on mennyttä.

Masentaa suunnattomasti nämä ajatukset vaikka täällä meillä roina kannetaankin pääsääntöisesti (paitsi autoilijat teidenvarsille) nykyisin piiloon tai "kierrätykseen", viemärit vievät ulosteemme kera kallisarvoisen juomaveden siistauslaitoksiin ja orgaanisen jätteen vienti kaatopaikoille on pian kokonaan kielletty.

"Kauhistele, väheksy, pilkkaa Pentti Linkolan ajattelua. Mutta millä kumoat tosiseikat, miten väistät todennäköisen kehityskulun? Ei valheen silta kanna katastrofin kuilun yli." Eero Silvasti

Riku Riemu kirjoitti...

Linkolaa arvostan monestakin syystä tavattomasti, mutta linkolalainen minä en ole. Kaikenlaisia kehityskulkuja, mutta eikö maamme luonto ole huomattavasti paremmassa kunnossa kuin 70-luvulla? Lievestuoreen haisulampi on siivottu, tukinuittojen pilaamat joet saatettu kaloille ja muille eliöille parempaan kuntoon. Vantaan joki ei enää haise niin pahalle.

Roskaa ja paskaa syntyy, missä ihminen vain liikkuu. Venäjällä, mutta myös monissa kaupungeissa ympäri maailman, niiden korjuu ei ole tapana.

Kuolemanrangaistusta ei missään tapauksessa saa soveltaa ainakaan ns. hyvien asioiden ajamiseen. Seuraukset olisivat pelottavat.

Riku Riemu kirjoitti...

Pakko vielä lisätä, että tavaton pessimismi minutkin usein valtaa. Jatkuvan kasvun teoriat ovat kestämättömiä. Kiina posottaa huoletta myrkkyjä, mahdollisesta Afrikan talouden elpymiestä tämä maailma ei enää ehkä selviä. Vihreä liike elää tuulimyllyjen valheessa, kuin Don Quijote aikanaan. Vähän eri lailla vain, eivät niitä vastaan hyökkää, vaan pelastajiksi ovat havainneet.

Isojen taakkojen kantamisessa on kuitenkin ihmisellä rajansa, kahdeksankymmentä kiloa kun on repussa, se on jo liian paljon pitkälle kannettavaksi.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku, meille tyrkätään tietoa enemmän kuin reppumme kestävät eikä sen paino ketään tapa vaan se, ettei asioille mitään tehdä, ja nythän se joka tapauksessa on myöhäistä. Sama siis sille, näännymmekö tiedon alle sen teoriavaiheen vai käytännöksi muuttumisen aikana.

Minun tai sinun reppusi painosta siis suotta kukaan on huolissaan, siinä ei koskaan ole isoista kysymys, jos yksilö nääntyy pois tungoksen kiilana olemasta. Elonkehän reppu olisi ollut tärkeämpi.

Minusta ihmiset eivät kanna tätä nykyä minkäänlaisia taakkoja, raukoiksi läskeiksi kaikki vain lihovat älyvehkeitään näpelöidessään. Huokailevat tuskissaan raukat jos joku sivu ei sekunnissa eteen lävähdä; siinä ihmisen vaikeusasteet nykyisin.

Kaikki maailman saastumiseen syylliset, eli jokainen meistä, eivät suostu tiedontulvaa jakamaan kuten jakavat sitä, tai ahnehtivat vain itselleen, mikä yksilötasolla elämää helpottaa ja ruumista lihottaa ja minkä tuloksena on elonkehän nykyinen, kauhistuttava tila.

Tiedon sisäistämisen vähäisyys on yhtä suuri tuskanaihe kuin elonkehän saastuneisuus. Jälkimäiselle kun olisi vielä vähän aikaa sitten jotain kyetty tekemään jos olisi alistuttu todentunnustamiselle, joka tarkoittaa elintason hallittua alasajao, eli sen kohtuullistamista globaalilla tasolla.

Valtioiden budjettikurin olisi täytynyt tarkoittaakin budjettikuria.

Maailmanlaajuisen herätyksen olisi pitänyt tapahtua viimeistään ydinpommin keksimisen aikoihin, mieluummin ns. Kehryy Jennyn mobilisoinnin aikana. Vihonviimeinen hetki nykyvalistuksen mukaan olisi ollut ns. vapauden vuosikymmen 1960.

Ihmisen olisi pitänyt edetä hiton paljon hitaammin kehityksensä kanssa pysyäkseen sen tuomien haittojen kera samoissa raameissa.

Väestönkasvua tuskin maailmassa silti olisi saatu aisoihin ja syyt me tiedämme tässä niitä kertaamattakaan.

Kuolemanrangaistuksia on maailmassa jaettu enimmäkseen väärien ajatusten, poliittisten- ja uskonnollisten mielipiteiden ja ympäristöntilasta huolestuneiden turmioksi. Muutamia vääriä teloituksia on tapahtunut sotien yhteydessä ja joitakin sähkötuoli- ja hirttotuomioita on muutenkin normaaleissa rajoissa esiintyville kriminaaleille jaeltu eikä ne ole sanottavasti vaikuttaneet yhtään mihinkään.

Ympäristörikoksiin syyllistyneitä ei hirtetty Nigeriassakaan vaan ne, jotka syylliset siihen osoittivat.

Kuolemanrangaistusten seuraukset eivät siis ole yhtään sen pelottavampia kuin poltetut autojenrenkaat kirkasvetisten järvien rannoilla.

Venäjän Karjalassakin viranomaisten, minun tapauksessani rajavartijoiden suurin huolenaihe oli se, miksi minä sillä seudulla liikun, mitä valokuvaan ja luultavasti sekin, mitä näkemästäni ajattelen, miksi teen muistiinpanoja ja esiinnyn uteliaana kylien takapihoilla ja ehkä sekin, mitä tulen kotimaahan palattuani kertomaan.

Ei niitä huolettanut lainkaan teidenvarsien törky, monttöörimontuista soille valuvat öljyt, edellä jo mainitut rantojen hirvittävät näkymät jne. vaikka olisivat aivan hyvin joutaneet niidenkin estämiseen ihmisten päidensisällön tarkkailun lisäksi.

Ja mitä hävettävää olisi tunnustautua "linkolalaiseksi"? Sekö, että häneltä on julkisuuteen poimittu ainoastaan (eko)fasistiseksi leimatut teesit joilla hän lähinnä on yrittänyt ensi alkuun pelkästään herätellä ihmisiä ajattelemaan, mutta toivottomana on jo sanonut, että niin hän oikeastikin ajattelee?

Moniko on oikeasti perehtynyt hänen koko tuotantoonsa yhtä perusteellisesti kuin verbaalinsujuvasti ja tekniseltä tiedonmäärältään ylivoimaisesti esiintyvään, mutta tarkemmin ajatellen avaruuspelleksi osoittautuvan Valtaojan tv-esiintymisiin?

Oletko sinä, Riku, lukenut kaikki Linkolan kirjat ja suodattanut sieltä sen, mitä hän pohjimmiltaan on tarkoittanut, mitä yrittänyt itse vähemmän ymmärtäville kertoa?

Riku Riemu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Riku Riemu kirjoitti...

Valtaojan ja Linkolan vertailuun sanoisin alkuun, että Linkola kirjoittaa loisteliasta suomen kieltä, Valtaoja taas kirjoittaa sitä mitä osaa. Kaikkia Linkolan teoksia en toki ole lukenut. Ihmiskunnan herättelynsä on oudon yksioikoisesti ymmärretty suorasanaiseksi, harva on ymmärtänyt hänellä olevan huolen ihmiskunnan säilymisestä. Siinä olen eri mieltä, että biodiversiteetit eivät kadonneita lajeja yleensä jää kaipaamaan, olivat sitten kasvi- tai eläinkuntaa. Joutaa niitä menemään vaikka enemmänkin. Ihminen on ympäröivää maailmaa huomattavsti tärkeämpi. Se toki tulee huomioida, että edut ovat mitä suuremmassa määrin yhteneväiset. Täällä maapallolla meidän on pakko elää, avaruuden valloittamisesta haaveilevat ovat päistään pahasti vialla.

Ja suurin ero Linkolan kanssa on siinä, että toivoa on mielestäni niin kauan kuin henki pihisee, vaikka se vähän vinkuisikin. Sitten kun hengityksen pihinä päättyy, päättyy kaikki. Liian isoja taakkoja kantavia ei tule sanoa viisaiksi vaan synkkämielisiksi.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku, emme me puhu lähellekään samoilla allonpituuksilla tästä aiheesta. Ei ihminen muulla muotoa ole ympäröivää elämää tärkeämpi kuten typillisenä lajin edustajana väität, ero muuhun on vain siinä, että se kykenee niin luulemaan ja vieläpä sanomaan sen.

Jos se kattavasti olisi sitä mieltä, että on tärkein, niin miksi se siten tuhoaa mahdollisuutensa elää? Miksi se tuhoaa muita lajeja vaikka tietää niiden tärkeyden omankin lajin säilymisen kannalta?

Lajikirjon tuhot ja sukupuutot ovat olleet miljardisessa syklissä aivan normaalia lajikehitystä, mutta vasta ihmisen ilmestyttyä faunaan, ovat sukupuuttojen kierrot tihentyneet eikä "suuri kuva", evoluutio enää pysy mukana.

Tämän tajuamisessa, ja paljon muun, jota ei osaa selittää, johtuu synkkyys.

Omasta viisaudestani (jonka olemassoloa itse epäilen eniten), enkä kenenkään toisenkaan, ole kirjoittanut sanaakaan.

Liikaviisaushan (insinöörien ja keksijöiden) meidät tähän tilaan on saattanut. Synkkänä jos olisimme iätajat metsiensiimeksissä lymynneet, niin kehityskään ei olisi ehkä kehittynyt tähän tuhoasteeseen kuin se nyt on.

Viisaat ilman maailamnlopun synkkyyttä ovat (olivat) esimerkiksi Eero Silvastin tapaisia, mutta osasivat silti sanoa melkein kaikesta sen olennaisen:

"Jumalan nimi merkitään kolmella kerakkeella: BKT. Se viittaa brutaaliin -kovaan, karkeaan, tunnottomaan, eläimelliseen. Minkälainen muunlainen voisi olla ihmisen jumala? Ihminen on tehokkain ja tuhokkain luomakunnan eläinlajeista, syö enemmän kuin voi, tahtoo maanisesti kuluttaa kaiken. Louhia, hiertää, jauhaa, runnoa, rakentaa, rikkoa, sauhuttaa, repiä, tallata, törsätä, kärrätä kaiken kaatopaikalle."

Anonyymi kirjoitti...

valto

miten kävisi jos linkolalaisuudesta tulisikin huomisen valtavirtaa? ei kai se mahdotonta olisi, koska niin moni kaipaa paluuta huomattavasti nykyistä yksinkertaisempaan elämänmuotoon. sitä päivää joutuu valitettavasti vielä odottamaan, koska juuri nyt valtaapitävien suosiossa ovat talouskasvun ja kilpailun välttämättömyyttä korostavat aatteet.

itse löydän tärkeimmät vaikutteeni niin sanotuilta toisinajattelijoilta. monen mielestä toisinajattelijoiden listassani on varmasti täysin vääriä änkyröitä. itsestään selvänä siellä on pentti, jota arvostan pilviin, vaikka en valitettavasti osaa ajatella ihan yhtä rajusti toisin.

vierastan penan poikkeusyksilöiden harvainvaltaan perustuvaa yhteiskuntamallia, mutta arvostan hänen kykyään lähestyä ja kuvata luontoa, kuten mustarastaan luritusta ja vanhan metsän elämäniloa. samasta mustarastaan laulusta ja sen ilmentämästä elämänilostahan sinäkin, valto, lumoudut. ja se mikä sinun kirjoituksissasi näyttäytyy radikalismina tai fanatismina, on usein hätää - sitä samaa jota pena tuntee.

globaali tuho tulee - sen todennäköisyys on selvästi suurempi kuin matti nykäsen fifty-sixty. ihmiskunnan sisään on rakennettu itsetuhomekanismi, joka muodostuu ihmisten ahneudesta, jolle ei ole mitään rajaa, itsekkyydestä, piittaamattomuudesta, raakuudesta ja lopuksi vielä tyhmyydestä, mikä joukon lisääntyessä tiivistyy.

tulilanka on jo sytytetty; sinun ja penan kaltaiset huutavat äänet korvessa kykenevät ehkä sen pituutta vain hieman venyttämään.

meri

Valto Ensio kirjoitti...

Meri

Minulle Linkola kuten muutamat muut ajattelijat ovat antaneet kipinän ryhtyä miettimään omilla aivoilla ihmisten toimia ja niiden seurauksia. He osaavat ajattelunsa tulokset paremmin kirjoittaa näkyviin ja minä ehkä ymmärrän, mitkä heidän vakavat tarkoitusperänsä ovat; en leikittele enkä pilkkaa koska ymmärrän.

Silti minua ei minkään joukkueen rivistöihin hevillä saataisi jos liikehtimään pitäisi ruveta. Ei ole historiassa yhtään sellaista joukkovoimannäyttöä olemassa, joka vakuuttaisi sen toimivan niin, että liikkeelle laitettu iso pyörä jarruttaisi edes.

Jos joku nyt nousisi toreille ja viinikellareihin huutamaan Linkolan teesejä linkolalaisuuden (Puolueen) nimissä ja saisi joukot villiintymään ja lyöttäytymään armeijaksi taaksensa, se tietäisi vain, että tämä "joku" lähiihmisineen siitä lopulta vain hyötyisi ja lopulta hekin saisivat kuulan kalloonsa ja entinen meno jatkuisi. Tyrannia olisi siis tulos, mutta ei Linkolan tarkoittamassa mielessä, eikä varsinkaan kestävästi.

Ainoa järkeenkäypä ja toimiva tie olisi ollut, että me yksilöt omassa elämässämme olisimme ymmärtäneet ajoissa ryhtyä jarruttamaan kehityksen kulkua l. ahneutta; Joukkovoima ilman fyysisesti kokoontuvaa joukkovoimaa olisi ehkä toiminut.

Nyt, kun välineet (internet) koota tällaista joukkovoimaa näkymättömin käsin yhden asian taakse (ympäristönsuojelu), niin eipä se onnistukaan enää, sillä sen ovat vallanneet täysin ne voimat, jotka sen kehittivätkin: Markkinat ja markkinavoimat.

Vastavoima puuttuu kokonaan. "Vihreät arvot" ovat metsäteollisuuden ja automainosten teemoina niin törkeältä kuin se ajattelevasta ihmisestä tuntuukin.

Mietin tässä myös edellä mainitsemastani vastakkainasettelusta poltetut autonrenkaat/kuolemanrangaistus.

Kummanko jättämät saasteet aiheuttavat vakavimmat vauriot luonnossa ja koko ilmakehässä pahimmassa mahdollisessa muodossa: Miljoona luonnossa poltettua catepillarin rengasta vai miljoona niiden vierelle teloitettua sytyttäjää?