Entäpä postilaatikossaan?
Jotkut tuntemattomat poikasenkuhilaat ovat yöllisillä retkillään havainneet postilaatikkomme kyljen kovin autionnäköiseksi, että ovat päättäneet rohkaista mielensä ja pienessä limuviinapöhnässä vetäisseet siihen pedon luvun pehmeiden polviensa lotkuessa kuin munkkitaikina jota he sokeroituna ja paistettuna hyllyvin huulin ovat sisuksiinsa ammentaneet.
Jos olisin merkittävämpi oleskelija täällä ajassa, voisin peljästyä ja ruveta luulemaan kaikenlaista. Esimerkiksi että laatikko räjähtää silmille kun seuraavan kerran minä, tai perheeni joku toinen jäsen sinne kurkistaa.
Sedälleni, pienen kunnan pikkupoliitikolle, jolla oli hänelläkin mielipiteitä aktiiviaikoinaan, sattui kerran niin, että postilaatikkoon oli viritetty ilotulitusraketeista jonkinmoinen latinki ja laatikko lensi kappaleiksi lumipenkkaan. Onneksi kukaan ei siinä pämmäyksessä kuitenkaan loukkaantunut.
Minuakin on uhkailtu. Mielipiteeni on pantu merkille. Viisitoista-kaksikymmentä vuotta sitten nakersivat hermojeni kulmia pikkunatsit, nämä skeidaheadit, mutta nyt en tiedä, kenen hermojänteille olen käynyt kuseksimaan. Tai sitten tuokin piirros on vain sattumaa, kunhan johonkin on saatu mielessä pyörinyt luku piirtaista.
Täällä sananvapauden onnelassa, demokraattisessa ja ihmisystävällisessä maassahan saa tietenkin vaikka toisten postilaatikoita töhriä, teiden ankeat penkat koristella värikkäillä roskilla, tyhjillä pulloilla ja purnukoilla, autojen akuilla ja öljykanistereilla. Tupakatkin saa tumpata mihinkä haluaa ja piloille jalostetut lemmikin ruojakkeet viedä sontimaan mihin tahansa.
Roskaaminen ja paskaaminen ovat pienten ihmisten hauskaa harrastamista siinä, kun isommat ripottelevat ydinvoimaloita ja uraanitähteitä pitkin merien rantoja tai huhkivat maan toisella laidalla levittämässä risupropagandaa tai patoaltaiden puolesta puhujina ja kaivoslouhosten rikkomilla salomailla hehkuttamassa onnea ja autuutta vähiin supistuneille asukkaille. Nämä Lauri Kontron ja Mauri Pekkarisen suojissa lymyävät mielipiteiden muokkaajat haluavat repiä maasta kaiken sen mitä siitä vielä on jäljellä.
Pentti Linkola huokasi jo kymmeniä vuosia sitten, että kohta ne tulevat ja riipivät marjapuskatkin puutarhoista polttolaitoksiinsa. Tämä profetia näyttää toteutuvan hyvinkin pian, jopa Linkolan eläessä. Pian "metsät" ovat Hangosta Utsjoelle kuin kaupunkien puistoja sillä erotuksella, ettei sieltä roskan roskaa pistimeensä puistovahti löydä.
Pedon luku olisikin piirrettävä ympäristöministerin leveään ahteriin ja kauppa- ja teollisuusministerin tupeen alta löytyvään pintaan. Tätä lukua voisivat kantaa kämmenselissään myö Talvivaaran Pekka Perä ja Lassi Lammassaari. Heidän johtamaansa 666-kerhoon tulisivat vähitellen liittymään kaikki kaivosten johtajat Kittilän Suurkuusikkoa myöten.
Voisi sen kyllä ihan pysyvänä logona asentaa vaikka Lauri Kontron isännöimän, hassua nimeä kantavan aviisin nimeksikin, joka toimisi kerholehtenä luontomme alati lisääntyvän raiskausklikkien jäsenlehtenä: Maaseudun Tulevaisuus 666.
8 kommenttia:
Siinäs näet, kosto tuli samalla: ilkivaltaisen numeroraaputuksen muodossa! Onpa minunkin postilaatikossani joskus kauan sitten räjäytetty uudenvuoden paukku, mutta se meni kai normaalin uudenvuoden piikkiin. Laatikko oli kuitenkin vielä käyttökelpoinen.
Toivottavasti Pentti Linkolan erilaiset ennustukset ovat liian synkkiä! Niitä ei voi kuitenkaan kokonaan teilata, kuten siihen asti fiksuksi luulemani Pauli Aalto-Setälä vuosia sitten televisiossa teki; suuttui haastattellessaan, kun ei itse pystynyt ymmärtämään yksinkertaista asiaa.
Kyllä ne numerosarjat sieltä löytyvät, olen vakuuttunut siitä. Ellet sitten kerro tätä varten tarkistaneesi ympäristöministerin ahteria ja Pekkarisen tupeetelinettä.
Meillä päin pikkupojat räjäyttelevät uudenvuoden yönä opettajien laatikkoja, niiden jotka asuvat lähiöissä. Fundamentalistisen uskonnonopen loota oli räjähtänyt komeimmin.
Omasta postilaatikostani mökillä oli pimeänä syysyönä kirkottu kansi irti, ja kerran oli autokin viety siitä postilootan vierestä ja ajettu sillä kymmenen kilometrin päähän, ojaan. Oli kuulemma ukkostanut ja satanut liikaa, että pojat tarvitsivat nopeamman menopelin.
Iines and Riku, tiedän, että huvikseenhan pikkuiset poikaset paukkavat; itsekin olen ollut joskus semmoinen...
Silloin, kun pauke ja ilkivalta kohdistuu johonkuhun ennalta ajateltuun henkilöön, teko on suunniteltu ja silloin se täyttää muut, kuin satunnaisen ilkivallan rikosoikeudelliset lainkohdat. Rangaistuskin on sitten ankarampi jos teosta kiinni jää. Mutta mitäpä minä näitä meidän aikuisten kesken kertaamaan kun me se tiedetään.
Tuo 666-luku ja se, että sitä hetkellisen äimistyksen vallassa sain henkilökohtaisesta omaisuudestani aamusella toljottaa, laittoi jokatapauksessa mielikuvituksen liikkeelle koska uhkailuja on kohdalleni sattunut. Vaikka, kuten mainitsen, en pidä itseäni yhtään minään vaikuttavana tekijänä tässä hullunmyllyssä jota elämme.
Vai pieniinkö ne purkaukset suunnataan kun isoille ei mitään voida?
Pentti Linkolan kirja, "Voiko elämä sittenkin voittaa" kannatta lukea kaiken sen muun paasauksen päälle, jota hän on elämänsä aikana suorittanut. Ja myös Eero Alenin "Linkolan soutajan päiväkirja" toi toisen suunnan tarkastella ko. kiisteltyä henkilöä. Niissä avautui hänestä, ainakin minulle, aivan uusia asioita. Pidin aikanaan PL:n kolumneista Suomen Kuvalehdessä, sillä hän on hyvä kirjoittaja kun sille päälle herejää.
Ydinvoimalahankkeista pysyn kielteisessä kannassani kysyen lakonisesti, etteikö ihminen suuressa viisaudessaan osaa jo lyödä liinoja kiinni vaan haluaa hässiä tosissaan tämän maapallon palasiksi loputtomassa ahneudessaan?
Lajimme on pärjäillyt pärevalolla, savusaunalla ja liemuhellallakin vaikka kuinka suurten lapsikatraitten kanssa ja nyt, kun sähkön avulla kaikkea löytyy kotoa miljardikertaisesti niihin aikoihin verrattuna, tämä möllipää haluaa aina vain lisää.
Eli siinä olen Linkolan linjoilla, että ruusuiselta ei tulevaisuutemme näytä sanoipa ydinvoimapäätöksistämme "mielettömästi onnellinen" oleva, pienten lasten isä Jyrki Katainen ihan mitä tahansa.
Yksi koulupsykologi sanoi minulle, kun ihmettelin että koululaiset vartavasten tulevat pihallemme hävittämään istutuksia, puita ja pensaita (tämän on kaupungin omistama kortteli!), että siellä on niin paljon häiriintyneitä oppilaita tätä nykyä. Ja jos he kokevat että mikään mikä heidän eteensä kannetaan, ei edesauta heidän hyvinvointiaan, he kostavat sen puolustuskyvyttömille: kasveille.
Kyllähän tämä yleinen meno alkaa olla aika pölkkypäistä monella tapaa. Nuorten hävitysvimmalla on nimikin: näköalattomuus.
Mutta tärkeintä on varmaan se, että pääkallonpaikalta ohjataan ihmisiä viisveisaamasta mitä seurauksia sillä ja tällä lailla tulee olemaan. Ydinvoiman suhteen olen kyllä ihan samaa mieltä, enkä käsitä miksi vihreät ovat edelleen hallituksessa. En usko että nuoremme ovat aivan lukutaidottomia sentään.
No niin Ripsa. Sattuipa sopivasti kommenttisi sisältö tälle illalle. Tulin nimittäin juuri poikani koululla järjestetyltä luennolta jonka piti kasvatustieteiden professori ja filosofi Juha T. Hakala Kokkolasta.
Illan aiheena oli "Hitaan lapsuuden puolustus" joka juontaa juurensa Hakalan kirjaan "Isän kasvatusoppi".
http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/isan-kasvatusoppi/
Luennolta jäi ainakin seuraavaa mieleen, vaikka aika paljonhan näistä jo tiedänkin:
"Kiireiset isät ja äidit nukkuvat kännykkä tyynyn alla ollakseen valmiina maailman kutsuun vuorokauden jokaisena hetkenä, mutta lapsilleen nämä samat henkilöt, jotka hätäjälin kotona käyvät kääntymässä, antavat vain tarkkaan mitoitettua "laatuaikaa" 3 tuntia kaksi kertaa kuukaudessa. Silloinkin juostaan tukka putkella jäähallista keilahalliin ja hampurilaisbaarin kautta kotiin. Sen jälkeen kysytään lapselta, että olihan kivaa, eiköstä vain ja laitetaan tämä häiriötekijä pelikonsolin ääreen. Sitten nostetaan läppäri kiireesti syliin ja sohvalle tai sänkyyn jatkamaan pahasti keskeytyneitä, kotiin kannettuja päivän töitä..."
Kysyä voi siis, mitä muuta voi lapsista kasvaa kuin sinunkin mainitsemiasi näköalattomia tämmöisen jumalattoman kiireen keskellä jossa uraa tekevät aikuiset painavat menemään yhtään kyseenalaistamatta toimiansa lasten tasolta katsoen.
Minua nimenomaan viehättää illan otsikko "Hitaan lapsuuden puolustus". Se sanoo oikeastaan niin paljon, ettei muuta kotvaan tarvitse miettiä.
Ennen kaikkea tuossa hitaan lapsuuden puolustuksessa on erittäin hyvä pointsi siinä, että kun lapset yritetään pusertaa nyt pikavauhtia koulujen ja jatkokoulujen läpi, että pääsisivät tienaamaan rahaa meille eläkeläisvaivaisille, eli tuleville vanhuksille, niin kun pääsevät putken läpi, huomaavat että koulutuksella ei ole käyttöä.
Sillä ei pääse töihin.
Silti jostain syystä ihmiset eivät saa jäädä eläkkeellekään!
Työvoimaa ei yksinkertaisesti haluta enää käyttää. Ainoastaan koneet kelpaavat, vaikka niistä ei ole päiväkodin tai koulun opettajiksi, hoitajiksi, siivoojiksi (joo on se robotti, mutta kuulemma ei tee kovin siistiä jälkeä!), saati sitten oikean työn tekijöiksi, joka tekisi niitä koneita ja keksisi niitä yhä enemmän.
Eivätkä robotit osaa viljellä maata. Traktorit eivät pahus vie vieläkään käsitä mikä olisi paras kylvöaika, sen paremmin kuin tajuavat mitään korjuuajoista. Olen tässä viime aikoina miettinyt etenkin sitä että ruokaa tarvitaan aina.
Minusta EU:n isoin puhallus oli se, että Suomesta pakotettiin lopettamaan pienviljelys, joka piti tuhansia ja tuhansia perheitä leivän syrjässä kiinni. Maaseutukin oli asutettu. Muistaakseni joskus 5-6 vuotta sitten sanottiin että maatiloja oli lopetettu 100 000, mikä on huima määrä.
Mutta muuten: työtä ei ole jaettu tasan. Ne joilla sitä on, pakotetaan hirveään oravanpyörään sillä uhalla että on sata muuta tulossa yhden tilalle heti. Siinä jäävät lapset jalkoihin.
Ai se oli Kokkolasta se ihminen? Vaasasta on kotoisin se Kari Uusikylä, joka kanssa on saarnannut lasten säädyllisen ja hyvän kohtelun puolesta jo pitkään.
Niin, Kokkolasta oli ja itsekin seitsemän lapsen isä, opettajana mm. opettajille jne.
Juha Hakala mainitsi luennossaan myös, kuinka 1990-luvulla, kun työpaikoilta ajettiin ihmisiä eläkkeille ja verukkeille, niin luvattiin, että se on vain väliaikaista, että tilanne palautuu entiselleen ja palkataan sama määrä ihmisiä toimiin kuten ennenkin. Mutta p:n marjat, "tilapäisyys" on edelleen voimassa ja pahenee vain. Muutama ihminen yksikössään tekee kaikki ne työt, joita hoitamaan aiemmin on tarvittu vähintään kaksinkertainen määrä.
Muistan itsekin aikaani seuraavana nämä samat asiat.
Tuo pienviljelyn lopettaminen tulee jossain mailmanvaiheessa maksmaan paljon ihmishenkiä. Tulevaisuudessa olisivat äkkijyrkkien kyytöt kysyttyä kantturaa monessa perheessä. (Katsoitko päivällä TV 2:lta "Natalian"? Ei kovin hyvä toteutukseltaan se elokuva ollut, mutta jotain ajankuvaa se ilmensi. Se lehmä, Natalia, oli Äkkijyrkän kyyttö-näyttelijätär.)
Ei asvalttiviidakko-ajan ihminen enää tiedä, kuinka elämässä oikeasti selvitään syntymästä kuolemaan. Uudelleen opetteluksi menee ja raatoja tulee. Jos nyt sitten niistä suurista katasrofeista lajimme tulee ylipäätään selviämään.
En ottanut talteen jotain juttua venäläisestä yhteiskuntakriitikosta joka ennusti, että 10-15 vuotta tätä vielä jatkuu jotakuinkin tältään ja sitten tulee uusi "perestroika" joka pyyhkii muidenkin lattioita kuin venäläisten...
KELA:n tilasto viime keväältä: Suomessa korvattavia mielialalääkkeitä käytti 740 000 kansalaista ja suurin osa työssäkäyviä....
Lähetä kommentti