Minä en perkele plokkaa, enkä kokkaa...

... asia on niin! Mutta saatana, korkkaan kyllä.

Joka päivä minä menen joenrantaan, tai kömmin tänne torille. Kaverit valuvat maisemiin vähitellen ja joskus, hyvillä ilimoilla ollaan jo valmiina jonkun puskanjuuressa örisemässä.

Vanahempi ja sitkein kaarti, eli Kake, Arska ja Joke ovat aina ensimmäesten joukossa, joskus Repe, Roope ja Hessukin. Me siinä vähän aamulla pyöritään kuin pullasorsat suvannossa, istuksitaan penkeillä, toripöydillä ja patsaitten jalustoilla, oksennellaan ja kuseksitaan puskiin, syljeskellään pitkiä aromaräkiä kuin lokit paskojaan nurmikoille. Noijutaan aamuruskoon saatanmoista kankkusta jota pelätään kuin ripulipaskaa joka toisinaan plörähtää housuun ihan kutsumatta. Luovuutta kyllä meillä riittää kun pähkäellään, että mistähän sitä tännään saahaan revityksi päiväannokset krapulankarkotinta, kossua, pulijuomaa tai edes kaljaa.

Kerjääminen ei näin pienessä kaupungissa kannata kun meijät tiijetään. Ohikulukijat kahtelevat vain muualle jos kättä ojentaa lanttia pyytääkseen. Yhen kerran oli kyllä joku hövelillä päällä ja toi meille rantapenkereellä remutessamme kaksikymmentä pulloa votkaa. Huikkasi vielä, että juokaatten saatanat hengiltä ihteny. Vaan eihän meistä hukkunut jokkeen kuin yksi sitten iltasella. Perkele niin. Ja taisi olla vielä semmonen, joka ei vakiporukkaan ees kuulunut, joku tuolta korpikylästä kaupunkiin tullut maanviljelijä.

Jossei oekeeta alakomahoolia muovikassiin heti aamupäevästä kerry, juuvaan sitten mitä käsiin saahaan, vaikka sinolia saatana. Tuurillaan sitten seuraavana päivänä muistellaan, ketkä ovat joukosta poissa. Toissa-aamuna Jori ee pensaanjuurelta ennään elävänä lähteny konttaelemmaan. Viime kuussa Kalle, Veikka ja Pena menivät kerralla tuolla yhen autiotalon vintillä. Sillon oli vielä kylymää ja taisi olla venäläisiltä hankittua pakkasnestettä mukana kun sinne kiipesivät. Tilalle kyllä näkkyy aina uusia riittävän. Yksi Väiski ilimesty viikko sitten kuin tyhjästä porukkaan ja jotkut luulivat, että se on kuulunut kalustoon jo vuosia, niin taitava se on ottamaan huikkaa muihen mukana. Jonkun rakennusfirman se on harjoitellessaan kuulema juonu, ja akkasa perinnöt ennen kuin kävi rannoille lauleksimaan.

Toisinaan menee kaksikin vuotta, että kukaan ei kupsaha. Sillon on menny hyvin ja on vissiin saatu oikeaa viinaa juuva. Kiljun tekkoon meisteijoo kenestäkään kun ryystetään ne rankit jo päivän vanahana ja sitten se paska vasta housuja ruskistaakin.

Ollaan monasti mietitty, että yhteiskunta tekis itelleen ja meille ison palaveluksen jos saatais sossun luukulta hakkee kaks koskenkorvaa päivässä per juoppo. Ne sitten juotaisiin, tae myytäesiin toisillemme, joskus ehkä kuoltasiinkin niihin, mutta ei aenakaan sen pahempi irvistys naamalla kuin niilläkään, jotka tenttua ryypättyään vetäsevät viimeset henkoset, vittuvie niin.

Joke on muuten tämän porukan Jeesus. Se on yliopistossa lukenut monta vuotta, ja jossain vitunseminaareissa teologiaa melekein papiksi asti. Sillon kaljukin kuin Kandhilla ja pittää pyöreitä silimälaseja että näyttäsikin viisaammalta kuin myö muut kaivosmainarit ja työttömät rupusakkilaiset. Ja niinko tuo Hessu perkele. Se eijoo ikänään kampaa tai mulukkuaan suurempaan työkalluun tarttunu, helevetin koijari. Miten lie pujotellu melekein viiskymmentä vuotta tuolleensa. Se on kyllä semmonen, että viepi vaekka vyön housuista jos siitä jokin hyöty hänelle on. Onneksi se elokuussa viimestään joka vuosi joutuu lusimaan ja talavisyön saahaan olla siltä rauhassa.

Joo, mutta minun pittää nyt männä. Poejat on hankkinu jo juomista ja oottavat tuolla penkillä. Tässä hoppuhallin kuoressa on tyttären tillaama kännykkä. Aamulla se sen töytyytti töihin mennessään tuossa torinkulumalla kätteen ja sano, että elä isä hyvä myö tätä kellekään että voit soettoo sitten, kun satut olemaan selevinpäen.

Ehkä joku päivä semmonenkin ihme sattuu.

Tarina on fiktiivinen ja kuvassa olevilla miehillä ei ole mainittuihin nimiin muuta, kuin sattumanvarainen yhteys.  Kuvat olen ottanut itse eräällä reissullani muihin maisemiin.