keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Tilanne eilen, nyt ja huomenna

(Kuva Kesä 1983 Kuuslahti , blogistin vanhimmat tyttäret)

Tarkkailen tilannetta. Lyhyellä aikavälillä mikään ei näytä, ei tunnu, muuttuvan. Lentokoneet nousevat ja laskevat, junat, bussit ja rikshat lähtevät kuin määrätty on, voimalat jauhavat sähköä, jalostamot jalostavat aineitaan ja soiden ja suistojen valjastamisten ja kulutuksen lisäämishimot vain yltyvät.

Ihmisen liike riippuu tekemällä tehdyistä funktioista joita se tärkeiksi väittää. Se ei uskalla tunnustaa tulevaa vaikka kupit ylitse jo vuotavat, tai toisella tapaa ajateltuna pohjat paistavat.

Tulee tsunami ja pyyhkäisee viisikymmentätuhatta ihmistä majoineen ja tärkeyksineen unohduksiin, mutta sekään ei hätkäytä muualla kuin siinä pienessä pisteessä kartalla, missä katastrofi tapahtuu. Muualla aletaan näytellä, ja vakuutella yhteiskuntien infrakstruktuurien olevan moninkertaisin turvajärjestelyin varmisteltuja. Pöljimmät kirkkain silmin väittävät huomisenkin olevan ennustettavissa ja että kyllä ihmisen tekninen viisaus siitä selviämään auttaa. Sanovat, että on ihminen ennenkin mullistuksista selvinnyt. Ihminen? Vähät muusta.

Ei viisas ihminen uskalla ajatella, kuinka minimaallisen vähän aikaa se kaiken muun olemisen rinnalla on ollut lajina olemassa, mutta kuinka suurta tuhoa silti on jo ehtinyt aikaan saada. Ikuisuus on ihmiselle 1 ylimääräinen minuutti jonka se joutuu junaa odottamaan tai nettisivujensa aukeamisen hitautta kiroamaan.

Lentokoneet nousevat ja laskevat, junat, bussit ja rikshat lähtevät kuin määrätty on...

Eloonjääneet keksivät uusia kimmokkeita toiminnalleen, jalostavat entisiä tärkeyksiä ja selityksiä kiireilleen, ruuhkilleen, ilmaan rakennetuille töilleen ja haaveilleen, matkustamisen tarpeilleen; nuhiensa hoidoille tropiikissa.

Kun tältä rannalta kaikkea katsoo, on pilkillä istuminenkin paljon tuottavanmpaa, harmittomampaa ja maailman tulevaisuuden kannalta ainoaa oikeaa harrastusta jos harrastuksia ihminen kerran tyhjän, mutta kaikkea tuhoavan tekemisensä lomaan tarvitsee.
Kun pitäisi pysähtyä, lakata hetkeksi olemasta, laittaa itsensä matkustuskieltoon, ajatella. Lakata hetkeksi jopa hengittämästä. Yrittää tajuta aidosti se, mitä on tapahtunut. Ja mitä tapahtuu koko ajan.

37 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Kymmenen minuttia asemalaiturilla talvipakkasen viimassa tuntuu joskus kovalta; työnantaja moisesta velttoudesta vielä piruilee.

Nykyään kun kaikella on hintansa, ymmärtäisin että vr:ltä voisin laskuttaa lukemattomia tunteja - vaan ei se niin mene, kuukausilippuja ostetaan, kuten ennenkin. Seuraavasta saanee hieman alennusta.

Minulla on sellainen ajatus, vakaumukseksikin sitä voi ehkä sanoa, että ihminen on kaikkein tärkein. - Faunan hyvinvointi ei mielessäni merkitse mitään ihmisen rinnalla. Lokki sinne tai tänne, aika ärsyttäviä ne kuitenkin ovat.

Kuitenkin, jotta voisimme täällä elää ja omiamme puuhailla, tulisi ympäristöön kiinnittää huomiota.

Ydinvoima on mitä on, mutta vaihtoehtoja sille ei ole olemassa. Hieman säälittäviä nuo vaihtoehtoiset energiamuodot ovat. Ydinvoimassa on isot riskit, fossiiliset polttoaineet tuhoavat maailman varmasti ja Jari Sillanpään propelleilla saadaan ehkä jonkun omakotitalon energiantarve katettua.

Tulevaisuudenusko on katteetonta optimismia, jos ei sitten erityisesti satu nauttimaan eräelämästä tai hyytävän kylmistä öistä.

Mikä elämässä sitten on tärkeää? Elämän lisäksi ei kai mikään.

Valto-Ensio kirjoitti...

"Tulevaisuudenusko on katteetonta optimismia, jos ei sitten erityisesti satu nauttimaan eräelämästä tai hyytävän kylmistä öistä.

Mikä elämässä sitten on tärkeää? Elämän lisäksi ei kai mikään."

Niinpä, Riku, kun katsoo Tokion metroissa edelleen töytäilevää ihmisainesta, niin siinäpä tämä sitten. Mikä heillekin on tärkeintä vaikka sellainen tuho vieressä sattui?

Mutta lokkeja ei olisi ärsytykseen saakka jos kohtuus vallitsisi meidän roskaajien joukoissa.

Tärkeyttään Ihminen voinee harrastaa mielinmäärin sitten, jos ja kun se joskus tulevaisuudessa kykenee kuuhun majoittumaan ilman mitään muuta elollista riesanaan -tai suojeltavanaan, ravinnepillerit ruokanaan ja sääntelyyn koulitut koeputket ja lisääntymiskohdut hoidettavanaan.

Tällä ihmismäärällä ja näillä kulutustottumuksilla jotka vähäistä osaa massasta vaivaavat, ei ydinvoimalle ole vaihtoehtoja.

Mutta väitän vakaumuksellisesti minäkin, että tultaisiin toimeen, ilman eräelämää ja kylmiä öitä, neljänneksellä, jopa vähemmälläkin siitä, mitä nyt kulutamme. Mutta lienee myöhäistä vapaaehtoisesti luopua "saavutetuista eduista"?

Joku raju juttu tekee sen sitten kerralla. Se on ikävää jo ajatella, mutta minnes ajatteluelimesi panet kun pensaissakaan se ei hiljene.

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Ihmisten olisi erittäin hyvä laittaa itsensä pysyvään matkustuskieltoon. Lähtökohtana olisi, että lihasvoimalla liikkumista ei lasketa matkustukseksi. Pyörällä voi päästä viidessä päivässä Kajaanista Helsinkiin, mikä on matkustamiseksi luettavaa liikkumista jos sen tekee omalla autolla, mutta matkavauhti ei taida yltää siihen käsitykseen, joka länsimaisella nykyihmisellä on matkustuksesta.

Uskallan väittää, että ihmislajin nykyiset "vääryydet" ja "pahuudet" eivät johdu siitä, että ihminen pitäisi itseään liian korkea-arvoisena, vaan päinvastoin. Luonnossa elämä ylläpitää ja säilyttää itseään, koska se ymmärtää olevansa ensisijaisesti ja ehdottomasti sen arvoista. Ihminen sen sijaan halveksii olemassaolonsa lahjaa aktiivisesti. Ihmiselämiä tai jopa -elämää ei pidetä minkään arvoisena verrattuna käsittämättömiin talous- ja tilastolukuihin tai kaiken ylittävään rahaan ja kauppaan. Jos ihminen ottaisi itsensä vakavasti ja tosissaan, Fukushiman – ja yleisemminkin ydinvoiman – kaltaisia käsittämättömiä emämöhläyksiä ei tehtäisi, vaan keskityttäisiin turvallisen energian kehittämiseen ja energiankulutuksen säästämiseen. Oikeasti.

Kirjoitinpas minäkin muuten ydinvoimasta: http://sosiokeiju.blogspot.com/2011/03/nyt-mennaan-asian-ytimeen.html

Valto-Ensio kirjoitti...

Keiju, eikä pakko ole laittaa mitään viiden päivän rajaa menemiselleen kun polkemaan lähtee. Voi viipyä vaikka viisi viikkoa ja tehdä vähän mutkaa matkaan, yöpyillä ja viipyillä. Kuluu energiaakin vähemmän.

Tuo on kyllä pohtimisen paikka minullekin kun sanot, että ihminen halveksii olemassaolonsa lahjaa aktiivisesti. Minä ehkä syyllistyn siihen paljonkin. Johtuu ehkä siitä, että hävettää toisinaan kaikki se tyhmyys, johon syyllistyy kustannuksin, jotka eivät ole korvattavissa mitenkään ja että se on joltain toiselta elolliselta koko ajan pois.

Mutta en kyllä minään pidä sitäkään, että kauppa-kaupankäynti, pörssikurssit ja raha määrää ihmisarvon vaikka niin se todelisuudessa toimii koko ajan.

Parempia ovat ne, jotka voivat paremmuutensa näyttää matkustelemalla, hankkimalla miljoonien arvoisia asuntoja, autoja, huvijahteja. Lisäksi niiden paremmuuspanssariin kilpistyvät minunkin kaltaiseni huudahdukset täältä rahkasammaleen tasolta. Ne ovat kammottavan kylmiä kokemuksia kun sellaisia ihmisiä kohtaa. Eivätkä ne itse sitä tajua. Niille ei mahda yhtään mitään. Ja sellaisten on tämä valtakunta.

Liisu kirjoitti...

"Ja sellaisten on tämä valtakunta... " Ja syyllinen? Minä. Meillä on kaikkea liikaa, johtuu kyvyttömyydestä päästä eroon tavaroista ja kaikesta muusta, joka aiheuttaa pelkkää huolta. Mutta yhden asian olen omaksunut: Olen alkanut sammutella turhia valoja. Yhdessä amerikkalaisessa blogissa, jota joskus seurasin, sanottiin: Eihän kukaan jätä vettäkään virtaamaan raanasta. Miksi hän jättää huoneesta poistuessaan sähkövirran virtaamaan.

Se oli minusta hyvä opetus. Nykyisin meillä sammutellaan valoja.

Hyvä keskustelu täällä. Luin.

Jos sähköstä on puutetta, sitä pitää käyttää säästeliäästi, se on uusi tunnuslauseemme!

Anonyymi kirjoitti...

vallankumous on vaikea juttu, mutta demokratia on vielä vaikeampi. suomessa kuten eräissä muissakin valtioissa on vallassa kansa, jonka enemmistö ei kuitenkaan ole toistaiseksi osoittanut kovin ihmeellistä kiinnostusta planeetan loppuunpalamiseen joko kertaleimauksella tai vähän hitaammalla säästöliekillä.

jos tämä niin kutsuttu demokratia ei ymmärrä muuttaa kurssia, ajoissa, mitä pitäisi tehdä – ja kenen? pentti linkola on esittänyt yhden mahdollisuuden: esivallan rautahanska käy kahvaan kiinni ja määrää ihmisten elämisen mallin jos ei hyvällä, niin väkisin, vahvan poliisin ja armeijan avulla.

eihän se mukavaa olisi, mutta olisi se sentään mukavampaa kuin lopullinen ja peruuttamaton tuho…vai olisiko?

diktatuurin oikeutus perustuu sille, että vallan kaapanneen vähemmistön tilannearvio on oikea: jos historioitsijat pystyvät jälkeenpäin kyllin vakuuttavasti osoittamaan, että diktatuuria todella tarvittiin kansakunnan pelastamiseksi, kansa pystyy sen hyväksymään. suomalaisten enemmistö kiittää paasikiveänsä ja kekkostaan sodanjälkeisen tilanteen selvittämisestä, vaikka siinä ei demokratia aina ollut päällimmäisenä.

sellainen tilanne olisi helpompi ymmärtää, jossa tämä meidän ihmiskuntamme olisi jonkinlaiseen yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvalla määräenemmistöpäätöksellä ja perinpohjaisen lähetekeskustelun jälkeen tietoisesti päättänyt, että hyvä on – ihmislajin tarina tällä taivaankappaleella saakin jo olla lopussa ja että se oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti.

jos tällainen harkittu ja sanan varsinaisessa mielessä demokraattinen päätös syntyisi, niin mikäs siinä; kai ihmisellä on oikeus päättää tällaisistakin asioista, ja voivathan äänestyksessä tappiolle jääneet aina merkityttää pöytäkirjaan eriävän mielipiteen.

mutta sitä on ylivoimaista hyväksyä, että tällaiset päätökset tehdään tiedostamatta, vieraantuneesti, keskustelematta ja punnitsematta, huomio pelkästään välittömään tarpeentyydytykseen kiinnittyneenä. se ei totta vieköön vetele, ja tästä on pidettävä kiusallista ja häiritsevää meteliä kunnes toisin on.

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Valto, miksihän et pidä arvossa sitä, että kauppa-arvot, pörssikurssit ja raha määräävät ihmisarvon? Kuule, saanko yllättää sinut vastauksellani?

Yllätys, yllätys.

Vastaus: ...

Ihan samasta syystä, miksi minäkään en pidä sitä arvossa.

Nyt tullaan siihen olennaiseen kysymykseen, minkä takia meidän näkökulmiemme – ja varsinkin niiden saaman palautteen – välillä on jotain olennaista eroa. Siis, lyhyesti sanoen, miksi?

Olen ehtinyt miettiä sitäkin, olenko minä nyt jonkin sortin politrukki, kun aktiivisuuttani netissä ohjaa yhtä lailla pyrkimys vaikuttaa eduskuntavaalien lopputulokseen kuin kiinnostus keskusteluun arvoista ja asioista. Olenko omistautunut jonkin aatteen levittämiselle netissä? Juu, varmaan. Olenko jonkin poliittisen ryhmän pelinappula poliittisessa pelissä? Öh, en olisi sitä, vaikka haluaisin.

En siis oikein tiedä, mitä kommentoin blogikirjoitukseen silloin, kun minulla on jotain selkeää sanottavaa. Minulla ei ole mitään epäselvyyttä sen suhteen, miten Sinä ja minä ajattelemme tietyistä asioista. Mutta olemme höpsähtäneet elämään kulttuurissa, jossa poliittisten teemojen ilmaisu osana argumentointia on jotenkin epäuskottavaa ja luotaantyöntävää, mikäli asiasta saavat päättää eräät puolueetonta teeskentelevät kommentoijat.

Lisäys: minusta olisi todella mielenkiintoista voida keskustella asioista asioina. Käyskentelen aina silloin tällöin Kainuussa, ehkä sitten... jotain.

Ripsa kirjoitti...

Jäi mieleen tuo ihmistyyppi jolla on nuo miljoonatalot ja tavarat.

Onko kukaan teistä lukenut viime vuosien Maarit Verrosta? Siinä on erittäin lahjakas dystopia-kirjoittaja, mutta niin kuin monissa tieteis-henkisissä jutuissa, näissä on "pahoilla" vastavoimansa.

Oikeastaan ainut jota olen huomannut reaktioksi miljoonaihmisten valtaa vastaan, on pako. Se on se viimeinen mahdollisuus, siitä yksinkertaisesta syystä että rahalla saa aseita ja sotilaita.

Minusta Libyaa ja Bahrainia ei pidä nyt unohtaa. Uusia pakolaisleirejä syntyy, ja sitä myötä vihan kierre jatkuu.

Valto-Ensio kirjoitti...

Pikkuliisu, pennissä miljoonan alku, sanoivat ennen. Walt Disneyn mielikuvitushahmo Roope Ankkakin aloitti mammonan keräämisen yhdellä kolikolla. Sitä, ensimmäistään se sitten varjelee kuin silmäteräänsä milla magioilta ja muilta ryöväreiltä.

Mutta mitenkä malli sopisi sähköön kun sitä ei voi kuin hetkellisesti varastoida lyijyakkuihin? Eikä tässä valtakunnassa sähköstä puutetta ole.

Sähköä kuluttaja ostaa rahalla, kuten ihan kaikkea nykyään. Hengittämästään ilmastaankin se maksaa eikä bonuksia siitä saa jos kulutus pysyy minimissään.

Vaikka sähkönhinta pörsseissä kuinka ylös rullataan, on sen tarve määritelty asumisolosuhteissa niin välttämättömäksi, että vaatimattomammankin kuluttajan on sitä ostettava.

Ne, joilla varaa on, eivät tarvitse välittää siitä, palaako valot huushollin jokaisessa lampussa kuten eivät he valita bensiinin hinnastakaan kuin malliksi. Jos joskus säästäväisyysvimma iskee, se menee ohitse kuin syksyinen flunssa koska mikään ei pakota niin työlääsen toimeen. Kun satanen sinne tai tänne ei merkitse mukavuusvaatimuksissa mitään.

Olen näitä tuulahduksia nähnyt ja ne ovat pääsääntöisesti muistista karisseet seuraavaan kaamokseen mennessä.

Se, jolla ei rahaa kaikkeen välttämättömäänkään ole, kulkee lastensa jäljessä sammuttelemassa valoja, ei raski pitää edes tarpeellista lämpöä yllä, joutuu komentelemaan tietokoneen käytöstä, vedenjuoksutuksesta, ruuanlaitosta jne. Eikä se tee ensisijaisesti sitä tunnollisuuttaan tai luontoa säästääkseen vaan vain siksi, koska kaikesta on välttämättömyyden pakosta nipistettävä.

Minä en siis usko ihmisen vapaaehtoiseen kykyyn kitsastella pitkässä juoksussa sellaisesta hyödykkeestä, mitä vapaasti seinästä voi astioihinsa lorotella ja kun lasku tulee vasta perässä.

Se on ylen vaikeaa sillekin, joka vähävaraisuutensa vuoksi säästämiseen pakotettu on.

Anonyymi kirjoitti...

ripsa,

tykkään verrosesta ehkä siksi, että hänen tarinoissaan on eniten kysymys siitä, että hän yrittää sanoa jotain toisin ja kyseenalaistaa asioita. että ihmisillä on sellaisia voimavaroja, joista he eivät ole tietoisia.

verrosen novellit eivät lokeroidu tavanomaiseen science fictioniin.hän on käsittääkseni pitänyt tähtitieteen ja kirjoittamisen aika lailla erillään, koska tieteen metodi on niin erilainen kuin fantasian metodi. tieteessä pyritään rationaaliseen lopputulokseen ja perustellaan kaikki eikä tehdä mitään epätodennäköisiä arvauksia. fantasiassa paradoksien etsiminen on paljon tärkeämpää.

lempiverroseni on älä maksa lautturille, joka sisältää kertomuksia, joissa kaikissa jokin yliluonnollinen käänne aiheuttaa henkilöiden elämänkulussa peruuttamattoman muutoksen.

kun kirja alukee, huomaa että ihmismieli toimii melko kaoottisesti. tieteessäkin ideat ja oivallukset tulevat tältä kaoottiselta alueelta, mutta niihin yritetään saada jotain järkeä. fantasiassa taas ideoita ei välttämättä pyritäkään kovin rationaalisesti perustelemaan. vapaalla assosiaatiolla on paljon tärkeämpi merkitys, eikä siinä aseteta rajoja esimerkiksi luonnonlakien mukaan.

Valto-Ensio kirjoitti...

Meri, jos on vallankumous vaikea, niin valtakysymys lienee vaikein olipa järjestelmä mikä tahansa ennen tahi jälkeen vallankumoustenkin että se oikein menisi.

Yksinvaltainen diktatuuri aiheuttaa suunnattomia kärsimyksiä, ja eniten sille osalle kansaa, jonka sen hetkinen hallitsija katsoo vallalleen vaarallisimmaksi. Lampaitaan se kyllä vaalii taiten, vie välillä laumansa tuoreeseen äpäreeseen valistaen näin isäaurinkoiset kasvonsa nöyrimmille palvelijoilleen, että nämä näin sokaistuina jaksaisivat seuraavaa huomionosoitusta odottaa.

Demokratiassa kärsimys jakautuu tasaisemmin, vain elintasokuilu, joka aikaan on saatu ja jota kaikin keinoin ylläpidetään ja suurennetaan, jakaa kärsimyksen painopisteen heikommin toimeentulevien kontolle joita suurin osa matoisista maan aina on.

Markkina/vaihdantatalouden demokratian kasvoton diktatuuri vallitsee ja hallitsee. Kansalaisen vapaus on illuusio, näennäistä kuin Ukko-Kustin pullassa rusina. Sen tuntee nahoissaan jos ei aivoissaan. Ja kun mitään muuta ei voi, ovat työlääntyneimmät valmiita äänestämään vaikka millaisia populisteja kun mitta on täysi.

Mutta sekin on vain paikoilleen sijoitettava palanen demokratian diktatuurissa. Se on otettu laskelmissa huomioon. Paineventtiili se on joka pieraisee. Meillä on tuore esimerkki Ruotsista. Sieltä kuului viime vaalien aikaan kova paukku, mutta siihen se pauke loppuikin kun rahan edustus pääsi pitkän boikotin jälkeen todelliseen valtaan.

Vihreiden puolueohjelma on jäänyt jo aikoja sitten kulutususkonnon jalkoihin koko Euroopassa. Siitä ei ollut, eikä tule olemaan vallanjakajaksi, tai tasapainottajaksi. Ja sitä paitsi vihreät arvothan lätkäistiin toripöydille myyntiin kuin UPM:n rannasta katiskoihin uineet limaiset hauet kun ilmastosopimuksilla alettiin kauppaa käydä.

Mikä siis nimeksi sille yksinvaltiaalle, tai niille, jotka laittaisivat suitset kuluttamiselle? Miten sellaisen edes saisi valtaan? Ketkä ja mitkä voimat siihen virkaan olisivat työntämässä?

Yksinkertainen kysymys tappaa nämä utopiat: Kuka haluaa pettuleipädiktaattoriksi jonka olisi itsensäkin sitä esimerkillisesti järsittävä?

Mikään kansa ei tule äänestämään vapaaehtoisen maailmanlopun, siis kertakaikkisen luovuttamisen puolesta sen enempää kuin että kukaan olisi valmis pakottamaan sellaiset johtajat valtaan, jotka vain kynttilän valo aseenaan kävisivät taistoon lopullista tuhoa vastaan.

Olen lukenut Linkolalta hänen teesinsä siitä, millä tavalla maailmalla olisi vielä toivoa. Kirjoitukset noudattelevat toistosta toistoon nimenomaan niukkuuden, suoranaisen nälän ja kurjuuden äärellä elämistä, että toivo vielä heräisi edes hiukan lepattamaan. Mutta johtajaa (johtajia) sellaiselle niukkuuden yhteiskunnalle ei saada. Ja ilman johtajia joukot hapuilevat pimeässä, samanlaisessa sameudessa kuin ne nytkin tekevät. Tällaisille massoille oli vielä tilausta sata vuotta sitten niiden toimesta, joilla elintilan lisääminen ja nimensä historiaan saaminen (vaikka kuinka mustin kirjaimin) olivat päämäärinä.

Näine ajatuksineni tunnen kyllä olevani vain risu polkupyörän pinnoihin kalisemassa. Ilkeää kuultavaa moinen. Toivottavasti.

Anonyymi kirjoitti...

valto,

ekokatastrofien näkökulmasta on surullista, ettei vihreistä utopioista enää löydy imua. niistä ei löydy uutta; on kuin kaikki olisi jo kertaalleen sanottu. keskustelualoite on karannut vihreiltä maailmanparantajilta lamantorjujille ja eurokiistelijöille.

yhteiskunnallinen ilmasto on muuttunut. ajattelen tässä nyt vaikka sitä nuorta tanskalaista kansankäräjäehdokasta, joka vaalipuheessaan muutama vuosi sitten ehdotti, että huoltoapua saavien ei tulisi saada lainkaan äänestää. ruotsin uusi demokratia -puolueen johtohahmo valitti tuohtuneena, että kaikki on nykyään rakennettu pyörätuolia käyttäville. portaissa mahtuu tuskin kulkemaan, koska niissä on voitava ajaa.

demokratia sinänsä ei takaa enää mitään turvaa kovaosaisimmille. hyvinvoiva enemmistö voi nykyisin vapaasti terrorisoida marginaaliryhmiä, ei vähiten kieltäytymällä verotusteitse tapahtuvasta tulonjaosta. ja puolueet vilkuilevat keskiryhmiin, jotka viime kädessä rakaisevat kaikki vaalit.

vanhat ihmiset äänestävät tottumuksesta samaa puoluetta kuin ennenkin. työttömiä ei myöskään tarvitse ottaa lukuun, he makaavat kotona häpeämässä hylkiönosaansa.

malli toistuu kaikkialla maailmassa. sitä mukaa kuin nälkäisten ja kodittomien määrä kasvamistaan kasvaa, lisääntyy myös taloudellisesti suotuisassa asemassa olevien etumatka. vaurain viisi prosenttia USA:n väestöstä kahmi viime vuonna 26 % tuloista. avautuvat kuilut vievät ajatukset dickensin armottomaan 1800-lukuun.

miten estottomasti ylin porras uskaltaa ajaa etujaan, käy ilmi tiedosta, että time-konsernin johtaja nosti 80 miljoonaa dollaria palkkana ja bonuksina samaan aikaan kun hän potki pellolle 600 lehden työntekijää. mitkään kriisit eivät estäneet myöskään englannin pankin johtajaa hankkimasta itselleen 17 prosentin palkankorotusta.

toivonsa menettäneille jää viimeiseksi keinoksi rikollisuus. "omaisuus on varkautta", on vanha iskulause, jolla pankkirosvo voi kannustaa itseään yrittäessään omalla laillaan edistää tasaisempaa tulonjakoa.

rikkaat eivät huomaa, että he ovat omalla sydämettömyydellään, omalla kylmällä yliolkaisuudellaan hankkineet tämän uuden luokkasodan niskoilleen. vain sosiaalinen vastuuntunto auttaa nousevaa rikollisuuskäyrää vastaan - eivät poliisipartiot tai sähköiset hälytyslaitteet.

köyhien asian pettämisellä on yhteytensä sosialismin luhistumiseen idässä. kapitalismi röyhistää rintaansa, kun sillä ei ole enää ideologista vaihtoehtoa. jos sekä jumala että sosialismi ovat kuolleet, tie on auki niille, jotka haluavat vihdoinkin selvittää välinsä solidaarisuusintoilijoiden kanssa. oikeus työhön vaihtuu oikeuteen tehdä ihmisistä "markkinoiden" nimissä tarpeettomia.

neuvostojärjestelmä onnistui perusteellisesti kompromettoimaan marxin. mutta miten helposti unohdetaan, mitä hän ja engels ovat merkinneet kapitalismin kasvojen inhimillistämisessä. teollistumisen alkuvaihe oli kauhistuttavan raakaa; manchesterin työläishelvetin ovat ylittäneet vain stalinin kanavatyöt. inhottunakin marxismi oli pitämässä hereillä porvariston omaatuntoa.

pelkkä vasemmiston uhka riitti välillä pakottamaan vallanpitäjät etsimään uutta sosiaalista strategiaa. vuoden 1848 kommunistinen manifesti ei suotta puhunut euroopan halki kulkevasta haamusta. mitä jonkun bismarckin reformeista olisi tullut ilman tätä haamua?

leninin voitosta ei kuitenkaan tullut tasa-arvon läpimurtoa. mairean julkisivun takana kasvoi luokkayhteiskunta, joka kuuluu historian julmimpiin.

oikeimpaan on ehkä osunut louis dumont, joka väitti 1966 kirjassaan homo hierarchius - intian kastijärjestelmä silmissään -, että hierarkkisuus on ihmiskunnan normaalitila, tasa-arvo sen sijaan aina uhanalainen poikkeus. tocquevillen luonnonvoima on kutistunut sankarilliseksi välivaiheeksi.

ps. blogger ei päästä kommentoimaan tunnuksilla.

t. meri

Valto-Ensio kirjoitti...

Keiju, minulla on hidasta tämä keskusteluun osallistuminen kun on hoidettava näitä velvollisuuksia joita perhe-elämä väistämättä asettaa. Nytkin tulin juuri vanhempainillasta.

En minä muuten näitä viitsisi selitellä, mutta minulla on aina syyni, miksi saatan pitkäänkin olla hiljaa. Joskus on mietittävä tovi, toisinaan taas olen alla päin, toisinaan kaikki tuntuu niin turhalta.., viime viikkoina podin aika hankalaa silmätulehdustakin, ja nyt siihen saadut lääkkeet alkavat purra, mutta toisaalta sitten ne väsyttävätkin.

Mutta oli hyvä, etten nyt ollut paikalla. Merillä on nimittäin sellainen puheenvuoro tuossa viimeisimpänä, että minä en ainakaan osaa paljoa siihen lisätä. Taputtaa vain karvaranteisia käsiäni. Näen ja koen, että siinä on sinullekin aika paljon purtavaa ja ehkä ymmärrät toisesta kulmasta Merin esittämiä asioita kuin minä.

Tajuan minäkin asiat joista Meri kirjoittaa, mutta en sivistyneen sutjakasti vaan minun täytyy jokaisen lauseen kohdalla tehdä kovasti töitä, kuin halkoja hakkaisin kun luen tuollaista älyn kimallusta.

Tuosta Sinun roolistasi nettikirjoittajana en tarvinne paljoa sanoa siitäkään. Ne ovat valikoituja sanoja joita kirjoitat eikä niitä vastaan inttämään voi alkaa. Ne ovat politiikan tekemisen perusasioita joita edustat ajatuksinesi. Enkä usko, että siinä tarvitsee kenenkään pelinappula pelkästään olla. Tai ajatellaan sitten niin, että kaikkihan me ollaan; on hyviä ja huonoja pelinappuloita.

Rohkeaa kuitenkin olla niin vasemmalla tänä päivänä kun tiedetään kommunismin musta menneisyys. Aatehan on syvä ja jalo, mutta toteutus ei onnistunut, eikä onnistu edelleenkään siellä, missä sen nimiin vielä vannotaan.

Itse en osaa tällä hetkellä sanoa, ketä äänestäisin. Tässä vaalipiirissä ei edes nouse esille sellaista persoonaa joka vähänkään hätkäyttäisi kuten aika ehkä vaatisi.

Vain sen osaan taata itselleni, minkä puolueiden edustajia en ainakaan äänestä. Jos vaihtoehdoksi jäisi vaikkapa persut, kokoomus ja muutama muu puolue, niin mieluummin jätän tyhjän lapun kuin niille yhteiskunnallisesti ainoaa merkittävää, vähäiseksi kutistunutta asiaa, ääntäni antaisin.

Silti en koe olevani puolueeton, mutta voiko näin ollen olla sotkeutumatta politiikkaan?

Anonyymi kirjoitti...

"Mutta väitän vakaumuksellisesti minäkin, että tultaisiin toimeen, ilman eräelämää ja kylmiä öitä, neljänneksellä, jopa vähemmälläkin siitä, mitä nyt kulutamme. Mutta lienee myöhäistä vapaaehtoisesti luopua "saavutetuista eduista"?"

Tämä on varmasti totta. Ja heti sodan jälkeen syntynyt sukupolvi tietää sen omissa nahoissaan. Illalla oli mökeissä hiki kun uuneja lämmitettiin ja aamulla vilu kun taas ruvettiin töihin, mutta hengissä pysyttiin. Joku elelee näin vieläkin eikä edes osaa valittaa.

Saavutetusta eduista on tosiaan vaikea luopua, mutta jos uuden ydinvoimalan rakentamisen vaihtoehtona on sähkön säästäminen, uskon kansan innostuvan talkoisiin. Ensin toki pitää sähköyhtiöiden taata, ettei sähkön hinta nouse, vaikka kulutus vähenee.

Otetaan ensin vaikka tievalaistus tarkasteluun. Helsingin ja muidenkin kaupunkien liepeillä ajellaan moottoriteillä, jotka keskiyölläkin ovat valoisia kuin päivä. Ja autoissa on omatkin lamput...

Mitäs jos jätettäisi muutama tuikku vain risteyksiin ja muut valot sammutetaan kerta kaikkiaan? Pelkästään tievaloja pihistämällä säästyisi yhden ison voimalan tuotanto.

Tievaloja on väsätty pienissäkin kunnissa, koska yleensä kunta on paikallisen sähköyhtiön iso omistaja. Mitä enemmän sähköä menee, sitä enemmän kunta (muka) tienaa.

Mitäs muuta? Hiihtokeskuksissa palavat valot yöt läpeensä, olen huomannut. Kai sillä mainostetaan rinteitä. Minunkin kotikaupungissani on valaistuja lenkkipolkuja, jotka paistavat avaruuteen kuin paraskin Broadway. Miksi ei voida laittaa polun alkuun liiketunnistinta, joka sytyttää valot joka toiseen tolpaan, kun Matikaisen aikamiespoika klo 23 00 joka keskiviikko hoitaa kuntoaan radalla.

Noita liiketunnistimia voisi laittaa myös aivan tavallisille asuinkaduille. Katselkaapa varsin: vähäinen sivukatu loistaa kuin Mannerheimintie pitkin pimeää iltaa eikä siitä ole iloa kuin parille koirankusettajalle. Liiketunnistin sytyttäisi valot ja tolpissa olevat anturit kertoisivat, milloin koira on tarpeensa tehnyt ja valot voisi sammuttaa.

Nämä ideat keksin kymmenessä sekunnissa ja söin vielä voileipääkin samalla. Keksikään lisää säästöideoita!

van V.

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa, muistin Maarit Verrosta ajatelleeni ainakin elokuun alussa 2009 tekemälläni pyöräretkellä Kokkolaan. Kurvasin pienelle hautausmaalle katselemaan ja joku kivi oli, jonka alle Verrosen nimisiä kerrottiin haudatun. Aprikoin siinä, olisiko sukulaisia kirjailijalle. Hautausmaa oli Sievissä, aika lähellä Kalajokea jossa hän on syntynyt: http://kivaniemi07.blogspot.com/search?q=maarit+verronen

Lukenut olen Verrosta ja eikä ole aikaakaan kun katsoin Areenalta hänen haastattelunsa "Karsintavaihe"-kirjan julkaisun aikoihin: http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=23&t=785&a=6873

En ole ajatellut häntä dystopia-kirjailijaksi, mutta nythän sekin selvisi, että mitä tällä sivistyssanalla kirjallisuuden yhteydessä tarkoitetaan.

Kuuntelen juuri aamun uutisia. Kerrotiin, että lentokielto Libyan taivaalla on YK:n turvallisuusneuvostossa hyväksytty ja että Gaddafi näin pakotetaan teurastustaukoon. Mutta mitä sitten? Miten tuollainen hirviö saadaan pois vallasta? Entä se länsimaisen koulutuksen Englannissa saanut poikansa jos isi-hirviö salamurhataan? Jatkaako hän kansansa tappamista?

Kertakaikkinen öljynvientikielto sille maalle, ja taas kansa kärsii...

Ripsa kirjoitti...

Valto ja Meri,

en tiedä mikä siinä on, mutta vaikka, kuten Meri sanoi, Verrosta ei voi tuosta vain niputtaa tieteiskirjailijoiden joukkoon, niin kyllä hän niin maan monipuolisesti Suomea katsoo ja etenkin ihmisten välisiä suhteita, että ne kuvat/kohtaukset alkavat vaikuttaa todelta.

Kirjailijoiden tehtävähän se tietysti onkin.

Se tuo Karsintavaihe oli aika karmea kirja. Pidän sitä enemmän todellisuudenkuvauksena sitäkin kuin dystopiana. Ehkä pitää heittää roskalaatikkoon kerralla seka utopiat että dystopiat?

Sillä kyllä meillä jo lapset joutuvat aikaisin karsintavaiheeseen: siinä merkitsee vanhempien status, raha, yhteiskunnalliset mielipiteet ehkä enemmän kuin lapsen kyvyt. Sitä paitsi: lapsen tapa ja kyky oppia ovat samaa kodin perimää.

Verronen ei ole ottanut ihmisluokituksiinsa vielä tulossa olevaa geneettistä ryhmittämistä. Se voi olla hyvin tulossa. Se oli olemassa jo Natsi-Saksan aikana, enkä näe mitenkään mahdottomaksi että se tulisi uudelleen.

Eli tässä tulee juuri se varoitus, minkä Linkolan profetiat tarvitsevat. Kuka osaa arvata minkämoinen Suuri Johtaja lopulta rupeaa johtamaan? En usko että sitä tietää ennen kuin valta korruptoi ja ehdoton valta korruptoi ehdottomasti. Niinhän se on aina mennyt.

Valto-Ensio kirjoitti...

van V, sulle pitää kerrattaman sama pessimismini ihmisen suhteen kuin Pikkuliisulle, sillä erotuksella, että koska ehdotat säästökohteeksi yhteiset sähkönkulutuksemme muodot, että millainenhan mahtikäsky tarvittaisiin, että hyötyä tuottavaa valaistuksen supistamista saataisiin aikaan?

Yleisten tilojen, katujen ja syrjäisempienkin asuinsijojen valosaaste kuulunee niihin saavutettuihin etuihin joita kynsin hampain puolustetaan. Eivät ainakaan poliitikot ole etunenässä niitä nyysimässä pois ennen kuin totaalisen pakon edessä. Ja kun ajattelee koko planeettaa tällä asialla, niin ennemmin kansat nousevat kansoja vastaan kuin että stereoista virta vapaaehtoisesti katkaistaan.

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa, minun pitää ihan hakea tuota Verrosta luettavakseni, että muistaisin mitä ja miten hän kirjoittaa.

Eikö geneettistä ryhmittelyä jo muka suoriteta käytännössä? Ihmisten (ja nautakarjan) geenikartat ovat ainakin melkolailla valmiita ainakin länsimaissa.

Syntymisten ennen aikainen seulonta takaa jo melko rotupuhdasta ainesta entiseen verrattuna, koska suuri osa vammautumisen uhan alla olevista sikiöistä abortoidaan. Se merkitsee pelkästään Euroopan kokoisella alueella kymmeniä miljoonia raskaudenkeskeytyksiä vuosittain.

En ole tilastoja kyllä nähnyt, eikä niitä torvet toitotellen julkituoda, kuinka seulonta on ehtinyt jo vaikuttaa esimerkiksi kehitysvammaisuuden vähenemiseen sanotaanko nyt vaikka 1960-luvulta tähän päivään. Kiinnostaisi kyllä.

Toisaalta kun tietää, mikä taakka kaikille kehitysvammainen lapsi on, sen jotenkin hyväksyy, mutta toisaalta koska se on luonnon asia ja ihmisten sen järjestyksen ronkkimisen tuloksista on yleensä kokemuksena vain kammottavuuksia, hirvittää niin totaalinen, järjestelmällinen rodunjalostus jota neuvoloissa ja aborttiklinikoilla suoritetaan.

Kirjailijoilta, eritoten Verroselta voisi odottaa perinpohjaista asiaan takertumista kunhan aikansa on kypsä.

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Minulla on ollut vuosien varrella hyvin monta roolia nettikirjoittajana. Itse asiassa niitä on tänäkin päivänä useita, paitsi ettei olekaan: samoja ideaaleja lipsauttelen, kun arvostelen levyjä englanniksi tai puran henkilökohtaisia tuntojani. Politiikka ei ole minun luontoni, se on enemmänkin "elämismaailma", joka sattuu olemaan nyt aika vahvoilla, kun on eduskuntavaalit tulossa ja olen aktiivisesti mukana yrittämässä vaikuttaa.

Tämän blogin löysin sattumalta (sikäli kun sattumaa on olemassakaan) hyppiessäni kirjoittajalinkistä kirjoittajalinkkiin. Vakuutuin siitä, kun pohdinta oli niin valmista ja pitkälle vietyä. Olin tuolloin nykyistäkin turhautuneempi netissä tapahtuvaan puoliksi ajateltuun heittelyyn, sananviskontaan. Täällä, mistä se puuttui, uskalsin osallistua keskusteluun. Mutta kun satuin näkemään politiikkaa sielläkin, missä sitä ei tiedostettu olevan, kommenteistani tuli poliittisia – siihen pisteeseen asti, jossa minulle on hienovaraisesti vihjattu (ei tämän blogin kommenteissa tietääkseni), että parempi olisi pysyä poissa.

Siitä tämä hämmennys. Jos kirjoittaja ja toiset kommentoijat näkevät ongelmien ketjun ja yksi kommentoija näkee ratkaisun, pitäisikö tämän yhden vastarinnan kiisken olla hiljaa? Onko hän ilonpilaaja? Sosiaalinen epäkypsyyteni, joka kulkee aina yhteiskunnallisen tietoisuuteni kääntöpuolena, ei anna siihen vastausta.

Anonyymi kirjoitti...

Valto-Ensio,
olet totisesti oikeassa mitä tulee saavutettujen etujen karsinnan vaikeuteen. Muistelen kuitenkin - olisiko se ollut vuonna 1973 - että silloin säästettiin joukolla sähköä ja öljyä. Varsinkin sähkön säästämisestä taisi tulla oikea kansanliike. Säästäminen taisi mennä jopa niin pitkälle, että sähköfirmat huolestuivat.
Mielestäni suomalaiset eivät ole tyhmiä. Yllytyshulluja kuitenkin vähän. Niin että jos tarpeeksi uskottava taho kehittäisi reippaan säästökampanjan, uskon, että se saisi kansan innostumaan.
IOtse osallistun sähkön säästötalkoisiin sulkemalla koneeni nyt.

van V.

Valto-Ensio kirjoitti...

Keiju, ei missään nimessä ainakaan hiljaa pidä olla! Olet mielestäni keskusteluun osallistujana helvetin johdonmukainen. Lisäksi kun sanot tuossa niin selkeästi omasta roolistasi, että se on mahdollisesti ratkaisuntarjoajan rooli, niin miksei? Ongelmiin ratkaisuja kaikki etsivät.

Pelkkää puhetta on määrättömästi, mutta se tuntuu toisinaan pelkältä ajankululta sellaisille, joiden kelloissa ei vedettävää vieteriä ole olemassa.

Ehkä tarve onkin vain jaaritella ajankulukseen, mitään intohimoja tuntematta?

Niin se on ollut ikiaikaisesti eikä sitä tarvetta rajoittamaton sananvapauskaan koskaan tyrehdytä. Päinvastoin asiat sotkeutuvat määrättömyyteen. Sananvapaus kääntyy omaksi vihollisekseen. Hallitsijoiden unelma tällainen kunhan saavat organisaation, jota maailmanlaajuisesti ollaan rakentamassa, täysin kuntoon.

Itseäni vaivaa aito epäusko minkään ratkaisun toimivuuteen kun melkein kaiken tämä ihmiskunta on jo kokeillut. Mielipiteeni voivat joskus näyttää tylyiltä, mutta se on vain minua itseäni, sellaista en muilta ole vaatimassa. Ehkä kuitenkin kaiken pessimismini lomassa koetan edes hetken uskoa johonkin. Kuinkapa tässä muuten jaksaisi edes hengittää.

Olen laillasi käynyt laajalti lukemassa nettiblogeja ja muita kirjoituksia, mutta ei arki riitä syventymiseen kuin ihan muutamaan. Kirjoja pidän paljon tärkeämpänä.

Eikähän sitä millään joka lootassa niissäkään täysimittaiseen keskusteluun yllä, jotka "sattuman" tai minkä mieltymyksen mukaisesti sitten onkaan itselleen valinnut (kun ajattelen tarkemmin, niin eivät ne paljaita sattumia minullakaan ole kuten itsekin toteat valinnoistasi).

Haluaisin sitä paitsi pitää kielen omalta osaltani mahdollisimman virheettömänä ja se vaikeuttaa nopeaa keskusteluihin osallistumista. Olen hidas tässä toimessa ja kun joskus erehdyn kommentoimaan mielenkuohussa, se menee kyllä harakoille, eli on mieltä vailla ja joutaakin mennä.

Minäkin olen ikäni ollut politiikasta kiinnostunut. Se on kuin toinen luonto, mutta jos "sotkeutuu" jotenkin kaivamaan näkyvästi kuopat tietyn poliittisen juoksuradan aitioon, niin on ikään kuin sen vanki lopun elämäänsä.

Koen, että kirjoittaja on vapaa kirjoittamaan vain, kun pysyy erossa kaikista jäsenkirjoista, asevoimista, jumalista, ismeistä, opeista, kirkoista ja jopa erä- ja hirviporukoista. Eikä liity ammattiliittoonkaan muuten, kuin leivän vuoksi jos on muita elätettävänään. Itsestähän yksinään ei olisi niin väliä.

Kirjoittaja tekee joka tapauksessa töitä muidenkin kuin itsensä eteen ilman ”työnantajaakin” jos sillä tavalla on elämä kuljetellut, että siihen tarve on syntynyt eikä muuta mahdollisuutta asialleen näe.

Valto-Ensio kirjoitti...

van V, minäkin muistan vuoden 1973, tai oikeastaan jo pari vuotta aiemmin tapahtuneita kriisiytymistunnelmia vaikka ei se meillä muuhun vaikuttanut, kuin että ihmeteltiin isän Pikkufiiun tuulilasiin ilmestynyttä autoverotarraa. Meillähän ei ollut sähköjä ja kaasupullon sai kyllä vaihdettua luultavasti edelleen aika edulliseen hintaan, puita riitti metsässä savusaunan ja pirtin lämmitykseen, lehmille jäkkiheinää ja kerpputarpeita Keyrittyjärven rantapajukoista. Samoin kuin petrolia lyhtyihin.

Kukaan ei väitä, ettäkö suomalaiset, sen enempää kuin muunkaan maalaiset, olisivat tyhmiä. Sellaisen rajan veto on aika mahdotonta vaikka joku sitä välillä yrittääkin. Mutta laajoilla kansanjoukoilla on tapana kriisiaikoina mennä massan mukana, ihmistä on helppo jallittaa laumaantumaan koska se tuntee itsensä yksinään turvattomaksi.

Ja joukkovoimaahan on perätty muutoksen tuulia haikailemaan niin kapinoissa kuin ammattiyhdistystenkin propakanda-aalloissa. Markkinavoimille se ei ole koskaan mitään pitkässä juoksussa mahtanut sillä kapinoivastakin joukosta nousee samanlaisia ihmisiä johtamaan joille hunaja kelpaa.

Muu, kuin joukkovoima, ei tietenkään auta kun muutosta halutaan, vaikka sillä olisikin surullisia lopputulemia kautta historian ollut. Nyt Libyassa.

Niukentuvien energiaratkaisujen taakse on vaikeaa ylinopeutta suosivaa, autoilevaa kansaa saada.

Ehdotin toisaalla, koska ja kun globaali maailma on avoin tiedotukselle Japanin tapahtumien vuoksi tällä hetkellä, että laitetaan sellainen viesti menemään jossa kaikkia yhteiskuntia ihmisineen kehotetaan sammuttamaan sähköä tarvitsevat vempaimensa ja laitetaan sen jälkeen päälle vain ne, joita todella tarvitaan. Sitten arvioidaan uudestaan tarvitaanko lisävoimaa rakentaa vai puretaanko entisetkin ja aletaan toimia polkupyörän dynamojen valossa. (En usko tällaiseen itsekään, kumpahan vain vitsailen ennen pakkoratkaisujen yhteiskuntajärjestysten tuloa...)

Anonyymi kirjoitti...

Vähän pelkään minäkin, että pakkoratkaisuihin energia-asioissa on pakko mennä, jos säästöjä tosissaan tavoitellaan.

van V

Raili kirjoitti...

Taas on niin mielenkiintoista ja älykästä keskustelua Valton lootassa, että tällainen tavantallaaja joutuu suorittamaan kaikkien aivosolujen liikekannallepanon pysyäkseen kärryillä. Sananlasku ”hyvä antaa vähästään, paha ei paljostaankaan” lienee totta. Ne, jotka kyynärpäätaktiikalla ja lähimmäisiään astinlautanaan käyttämällä ovat päässeet vallan kahvaan ja rahasampojen johtoon, eivät välitä köyhistä/lapsista/sotaa paenneista/luonnosta tms. kissanpierun vertaa.....samanlaisia riesoja kuin kengänpohjaan tarttuva koiranpaska lenkkipolulla. Usko ”jatkuvaan kasvuun” ja sen tuottamaan yhteiseen hyvään on todella naivia....jonkinlaista elämäntapojen kohtuullistamista varmasti tarvittaisiin.... Täytyy todella miettiä, kenelle äänensä antaa.
Pilkkimisharrastuksen ohelle nostaisin mustikoiden poimimisen ilman poimuria.....silloin huomaa, että ”eihän mulla minnekään kiire ollutkaan....”

Anonyymi kirjoitti...

"Pöljimmät kirkkain silmin väittävät huomisenkin olevan ennustettavissa ja että kyllä ihmisen tekninen viisaus siitä selviämään auttaa."

Meillähän atomiväki sanoo, ettei tänne tule manjäristyksiä eikä tsunameja. Eikä Suomenlahden vesikään koskaan nouse voimaloihin saakka.

Kuinka lienee? Lauantaina jytisi lupaavasti Etelä-Suomessa. Kuinka on mahdollista, että tämä graniittiperustamme järisee. Eihän kivi liiku!

Olen hakenut tuloksetta varmaa tietoa siitä, kuinka syvälle jääkauden jääpaljous oikeastaan painoi mainion maamme. Joka tapauksessa maa nousee jään vetäytymisen jäljiltä koko ajan, Merenkurkun tienoilla puolisen senttiä vuodessa. Ja maa on noussut kauan, tuhansia vuosia. Ja yhä nousee. Kun käyn katsomassa lapsuuteni onkipaikkoja Pohjanlahden rannoilla löydän teitä, mökkejä, kuivaa maata.

Entäpä jos maa jonakin päivänä pomppaa sanokaamme kymmenen metriä ylöspäin. Joku jännitys laukeaa ja huiskis vaan, ylhäällä ollaan! Kuinka käy vesiputkille, jotka tuovat jäähdytysvettä atomivoimaloihin? Aivan oikein, ne menevät poikki. Samalla saattaa särkyä jotain muutakin. Ja mitä tekevät silloin insinöörit? Mutisevat vakavin naamoin, ettei tällaiseen ole mitenkään osattu varautua.

Maan äkillinen kohoaminen saattaa tehdä kivoja tsunameita. jotka huuhtovat itämerta pitkin ja poikin. Vaikka mitä voi tapahtua.

Mutta noita odotellessa kannattaa tosiaan käydä pilkillä ja syksyllä poimia marjoja sekä sieniä. Metsässä on mahdollista saada hyviä ajatuksia.

van V

Anonyymi kirjoitti...

keiju,

en minä oikeastaan usko että meidän aatteemme niin kauhean kaukana toisistaan ovat. oletan että olemme yhtä mieltä ainakin siitä, että ihmistä käytetään hyväksi, sorretaan ja solvataan, irtisanotaan markkinoiden tarpeiden mukaan. niin kasvatetaan virtuaalisia rahamassoja. nuo rahavirrat sitten jakavat näkymättöminä ja kaikkivaltiaina reittinsä varrelle kurjuutta tai rikkautta: onnea tänne, rauniota tuonne, kasaantumista jonnekin, hajaantumista toisaalle, varjojen kokoamista jollekulle ja haaskio sille, jota näiden energiansiirtymien siipi ei ole armollisesti koskettanut.

lisäksi oletan, että olemme samaa mieltä huomisen paratiiseista, joista tämän päivän helvetit ovat syntyneet. tunnemme punaisten khmerien kasaamat pääkallopyramidit, kiinan verestä punaiset virrat. eikä se veri aina ole ollut opposition edustajien.

lisäksi työläisen kohtalo on meille kummallekin tuttua: kynitään kanoja pitkin päivää, päätellään tuhansia kankaita, perataan kaloja pitkin vuotta, pakataan tilkkuja eläkeikään saakka, maalataan autonkoreja myrkkyhöyryissä etc. etc.

sinulla ja minulla vain on eri tapa toimia ja ajatella. sinä olet valinnut aktiivisuuden, minä passiivisuuden. sinä analysoit, minä en jaksa enää.

vaikka olen aina uskonut, että unohdetuimmat muodostavat hypoteettisesti tehokkaimman hiivan loogiselle kapinalle tai vallankumoukselle, tunnen kuitenkin enemmän myötätuntoa henkistä vallankumousta kuin marxin vallankumoustaitoa kohtaan. runoilijoita ja kirottuja kuin marxin dialektikkoja ja ammattivallankumouksellisia kohtaan.

mieluummin rimbaud kuin lenin.mieluummin shakespeare kuin marx.

olen luopunut periaatejulistuksista ja suurista aatteista; ne ovat vain tuulenpieksentää, sillä ne oikeuttavat retoriikan ja ammattiskolastikot.

silti tunnen anarkistisen säikeen elämässäni. minä vai toteutan sitä toisin kuin sinä.

uskon taiteeseen. taide on yksi harvoista alueista, jolla yksilö voi saavuttaa täyden ulottuvuutensa, mikä sitten aikakausi, historia tai maantieteellinen sijainti onkaan.

taide on kaiken vallan vastalääkettä.

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Meri,

ei se, että uskoo poliittiseen ratkaisuun, tarkoita ettei uskoisi taiteeseen.

Yst. terv. nimim. "levyn tehnyt ja kirjoituskilpailuissa jotenkuten pärjännyt kulttuurivallankumouksellinen".

Valto-Ensio kirjoitti...

Raili, mustikoita olen ilman poimurin napsinut korkeintaan suuhuni. Kuitenkin kun pysähtyy ajattelemaan, niin sankollinen tsuhnusateen kastelemia mustikoita siivottavanaan vie saman ajan jos olisi käsin noukkinut ne kerralla pakastamiskuntoon.

Kiire, ainainen hoppu, se tappaa maailmasta monta hyvää asiaa. Taivallettava matka meillä kaikilla on kuitenkin sama; kohdusta hautaan.

Kävin muuten viime lauantaina muksujen kanssa pilkillä ensi kertaa moneen vuoteen. Mutta päästäksemme asialle, piti mennä ensin kauppaan. Jokaiselle pieni vapa, muutama koukku, siimat sekä toukka-astia maksoivat 36€. Siihen vielä auton bensat, niin eipä ne muutamat ahvenen sirrit halvaksi tulleet.

Raili kirjoitti...

Jos tulikin ahvenille hiukan hintaa, niin elämys ja sen aiheuttama muistijälki pojille on varmaan ollut sen väärti....ja nythän on sitten pelit ja vehkeet valmiina seuraavaan kertaan. Minä poimin aina mustikat suoraan pakastusrasioihin....siivoaminen on työlästä ja tylsää. Pitää muuten aiheen vierestä vielä kertoa, että minäkin elämäni ekan kalakukon väänsin tuossa lomalla ollessani ja sehän jopa onnistui.

Anonyymi kirjoitti...

Valto-Ensio,
luulen, että tuo 36 euroa oli mitä parhain sijoitus lastesi tulevaisuudelle. Se, että ollaan Isän kanssa pilkillä voittaa 100-0 tietokonepelit ja matkat elämyspuistoihin.
Kuten Raili tuossa kirjoitti ei ahventen hintaa kannata laskea. Ja kukaties ensi kerralla tulee pannukarkeaa ahventa niin paljon, että koko perhe syö siitä. Vähän voita ja perunaa ja se on siinä!
Minulla on tallessa muutamia valokuvia ensimmäisistä kalastusretkistä lasteni kanssa. Oli se jännittävää. Itsekin sai tuntea olevansa suuri järjestäjä, lasten ylin ystävä, joka tietää, mikä on kakaroille parasta. Ja nyt olen ollut ongella myös lastenlasten kanssa. Itse sitten sytyttivät tulet savustuspöntön alle, itse savustivat, itse söivät. Vakuuttivat, ettei mikään mäkkärin sapuska mene edelle savuahvenesta. Särkiäkin söivät, ja sen pienen hauen, joka kai vahingossa tarttui koukkuun.

Kalastuksen alkeet pitää oppia nuorena, samoin sienestys. Olen käyttänyt ensin lapsia ja sitten lastenlapsia sienikoirina. He kulkevat nenä pitkällä metsässä, nuuskivat äänekkäästi ja muuten löytävät pienen harjoittelun jälkeen tatit ja vahverot vain hajuaistinsa avulla. Aikuisen nenän ovat tupakka, viina ja ilmansaasteet pilanneet. Silmätkin ovat synninteosta tuhristuneet.
Mainio kuva tytöistä portailla!

van V.

Valto-Ensio kirjoitti...

Raili & van V, joo en minä hintaa muuten hirvittele, mutta minuthan tiedetään kevytkukkaroiseksi ja aina ylimääräiset menot, pienetkin, ovat tosissaan harmittelun aiheita!

On mulla jossakin tallessa entisetkin pilkkivehkeet, mutta kun en löyvä mistään!

Itse en koskaan ole ollut kovin innokas pilkin kanssa jäisen reiän ääreen nykimään, mutta nuorena olin täky- ja iskukoukuilla, verkoilla ja rysillä jatkuvasti järvien luotoja koluamassa.

Elämyksiähän kaikki pikkureissutkin vielä poikieni ikäisille jellukoille ovat. Melkein voi sanoa, että tekeepä arjessa millaisen poikkeavan operaation tahansa, niin muksut kyllä sellaisia muistelevat pitkään. Ja sehän siinä hienointa onkin, ettei pikkuelämyksille kovin suuria taustatöitä tarvitse lasten kanssa tehdä. Ei tartte mennä merta edemmäs kalaan, juu.

Tuon ylläolevan valokuvan, vaikka ei kertoisikaan vuotta, voi helposti sijoittaa tiettyyn aikakuteen jo sen laadusta. Ja kohteen raamit paljastavat lopun: On 60-70-luvuilta periytyvät mineriittiseinät, kyllästämättömät puuportaat, isolasisessa ovessa vielä alkuperäinen Abloy-lukko, mutta portailla "Soila se lähti piiriin, tinttatanttantallallei"-lastenmusiikkia soittava radiomankka tarkentaa ajanjakson juuri 80-luvun alkuun. Ainakin minulle jos olisi outo kuva katsottavissa.

Anonyymi kirjoitti...

Kuvassasi on tosiaan väärentämätön 80-luvun kieppeen tuoksu. Radiomankkoja ei enää pitkään aikaan ole tuotu portaille pauhaamaan. Mineriittiä kyllä näkee vieläkin, vaikka sitä jo osataan hävetä.

Vanhin lapseni (jo keski-ikäinen ja vakiintunut) muistaa lapsuudestaan jännittävimpänä elämyksenään sen, kun laitoin hänet sytyttämään talvella, puolimetrisessä hangessa, yhdellä tikulla nuotion, jolla voidaan paistaa makkaraa ja keittää nokikahvit. Apuvälineenä sai olla vain puukko.
Olin selostanut asian etukäteen ja näyttänyt käytännössä parikin kertaa, mutta kuulemma oli ollut tosi mahtava tunne, kun tulen teko onnistui myös pieneltä natiaiselta.
Tämä elämys ei maksanut mitään, mutta jäipä mieleen loppuiäksi.

van V

Valto-Ensio kirjoitti...

Keiju kultturelli kumouksellinen, meille riittänee lievempi versio vuonna 1966 alkaneesta Maon kulttuurivallankumouksesta? Liekö se ohitse vielä Kiinassakaan?

Onko sulla jonkinlainen skenaario, julistus, manifesti suomalaisesta tämän lajin kumouksellisuudesta? Saadaanko kansaa toreille ja turuille enää lähtemään muualla kuin Tiananmeilla (turhaan) tai arabimaailmassa (epätoivoisesti)?

Miksi täällä kukaan lähtisi ja ketä/mitä palvoen? Ketä/mitä peläten?

Kun ajattelen sanaa ja käsitettä kulttuuri niin asia on joltisenkin ok. Mutta kun liitän siihen kumous-sanan, ja koska tiedän, että sen merkkisessä verimyllyssä jauhettiin miljoonittain kiinalaisia luita maan tomuksi, niin en oikein saa myönteistä kuvaa syntymään millään asian ympärille. Kirkasta sameaa ajatustani.

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Minulla ja tuttavillani tapasi olla joskus pienlehti nimeltä Kulttuurivallankumous. Sillä oli hyvä nimi, koska se provosoi. Moni kysyi, ihaillaanko lehdessä Maon Kiinaa, mihin vastasimme, etteihän nimi sitä tarkoita. Kulttuurivallankumous on selkeää suomea, vaikka yhdyssanan ensimmäinen osa onkin lainasana, ja sillä on yleinen merkitys, jonka tietääkseni pitäisi olla kielessä ensisijainen.

Minusta noin vuonna 1966 alkoi Suomessakin eräänlainen kulttuurivallankumous. Sillä ei ollut juuri Maon kanssa tekemistä. Kiinan sijaan ainakin tämän kirjoittaja ihaili – ja ihailee - sen ajan suomalaistakin kulttuuriradikalismia, ei väheksy ollenkaan radikalismin parjattua perillistä (70-luvun vähemmistökommunismia) eikä edes sen vastavoimana näyttäytyvää, punkista vaikutteita ottanutta "uuden aallon" kulttuuriajattelua. Kaikkien niiden piirissä pyrittiin muuttamaan radikaalisti maailmaa kulttuurin keinoin.

Siis lyhyesti sanoen, kulttuurivallankumouksen ideaa ei pidä millään lailla liittää "palvomiseen" ja "pelkäämiseen". Sen sijaan se on paikallaan yhdistää "kulttuuriin" ja "vallankumoukseen".

Anonyymi kirjoitti...

minulle kulttuurivallankumouksesta tulee ensiksi mieleen kiina. sitten tulee mieleen kello viiden tee arsenikilla. sen lisäksi tulee mieleen aldous huxleyn uusi uljas maailma.

jotkut ennustukset toteutuvat - pelottavalla vauhdilla. vuosi 1984 meni orwellia lukiessa, mutta elämä tuntui jatkuvan kuin ennenkin. poliisi ei vielä perännyt puhelimen salakuunteluoikeuksia julkisesti ja isoveljen pitelemä liekanaru tuntui siedettävän löysältä.

mutta entä nyt, kun huxleyn klassisen uljas uusi maailma -kirjan julkaisemisesta on 79 vuotta? kirja karmaisee aivan eri tavalla kuin orwell kaksikymmentäseitsemän vuotta sitten.

huxleyn utopiassa isoveli ei valvo - sen ei tarvitse. ihmiset oloutetaan unihypnoosilla ja kemikaaleilla sikiöstä lähtien sopeutumaan kastiinsa osaansa onnellisina. ja jos onni ei muuten saavu, niin onhan somaa, alkoholin ja huumeet korvaavaa nautintoainetta. se tuo nirvanan, muttei krapulaa.

huxleyn utopia ei ole myöskään yhtä totalitaarinen kuin orwellin. villeille intiaaneille on oma asuinsijansa, samoin liian älykkäille, kyselemään ryhtyneille ihmisille.

romaanin päähenkilölle, villien parissa kasvaneelle mutta shakespearea lukeneelle johnille ei lohtua kuitenkaan suoda: hänen kohtalokseen jää itsemurha, sillä niin villien intiaanien kuin tahdottomien sivistyneidenkin parissa hän jää yksin.

yhteys, samuus, lujuus. utopian tunnuslause voisi olla kuin euroopan yhteisön maastrichtin kokouksen julkilausumasta. eu haluaa yhtenäistää monipuolisuutta pursuavan, monikeskisen euroopan. utopia menee pidemmälle: se yhtenäistää ihmiset. identtisten kaksosten sijasta keski-lontoon hautomis- ja olouttamiskeskuksessa jalostetaan identtisiä tusinoita.

utopia on keskittynyt pitämään ihmiset työssä, kuluttamassa mahdollisimman paljon ja rentoutumassa soman ja vapaan seksin avulla. "jokainen kuuluu jokaiselle" on salliva tunnuslause, joka peittää kavalammat iskulauseet kuten "jos yksilö tuntea saa, niin yhteisö hoipertaa".

tuntuu vanhanaikaiselta ajatella, että yhteiskuntamme rakenteet liikkuvat kenties ilman kenenkään tietoista ohjausta tähän suuntaan: kohti vapautta nautintoon, mutta pois vapaudesta yksilöllisyyteen ja itsenäisyyteen.

mutta huxleyn uhkakuvalla on vielä aikaa toteutua: hänhän ajoitti antiutopiansa vuoteen 632 jälkeen Herramme Fordin syntymän.

Valto-Ensio kirjoitti...

Meri, Keiju. Lontoolaisia vahtii noin miljoona valvontakameraa. Entä montako sataatuhatta kylmää isonveljen silmää suhteessa huomattavasti vaatimattomammassa ”metropolissa”, Helsingissä?

Minne voit mennä, etteikö sinua voi pitää silmällä näkyvästi tai näkymättömästi? Netti, kännyt, pankkikortit… Helpompi luetella keinot, joilla ei valvottaisi (ei tule yhtään mieleen).

Huxleyn skenaario, kuten Meri sen moniulotteisemmin kirjoittaa, on täällä.

Wikileaksit ja muut hakkeroijat, joilla ei ehkä(?) ole tavoitteenaan miljardit tai paratiisipaikat seitsemine neitsyeineen, tekevät seuraavan vallankumouksen. Päämääränään valvonta-internet-digitaalidiktatuurin kaataminen. Vallankumous jolla ei ole vielä nimeä ja jonka organisaatiolta ei ole vielä päästy kysymään, onko pontimena humaanius, kaikenlaisen elämän suojelu vai vain kiusanteko.

Mitä sen jälkeen? Ovatko he ehtineet sitä miettiä keskittyessään vallankumouksen aseistamiseen?

"Vallankumous syö lapsensa"; millainen Siperia kaiken tämän jälkeen meitä odottaa?

Valto-Ensio kirjoitti...

Katselin YLE:n Areenalta dokumenttia maatilan emännän elämästä vuodelta 1971:

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=5&t=121&a=4250

Tässä yhteydessä, ja näin vaalien alla kannattaa muistaa SMP:n yhtä elämään jäänyttä lohkaisua "talonpojan tappolinja". Kuinka talonpojalle kävi? Entä talon emännälle? Paraniko olo ja elo maaseudulla, pysyikö maaseutu ja se kuuluisa "talonpoika" elävänä?

Vähän saman suuntaisia puheita pitää persujen Soini. Mikä yhteiskuntamuoto tullaan seuraavaksi hautaamaan?

En haikaile aivan tuollaista aikaa emännille enkä isännille kuin mistä filmissä kerrotaan, mutta miksi todellakaan ei tehty elämistä maaseudulla helpommaksi? Olisiko yhteiskunnan rattaiden pyörinnän turvaaminen tullut yhtään kalliimmaksi kuin pienten tilojen työtaakan keventäminen, maaseudun elävänä pitäminen, ihmisten onnellisuuden lisääminen?

Onko se onnellista elämää jota nyt vietetään tehomaatalouden parissa ja sen tuotteiden linjojen päissä, täyteen ahdetuissa kaupungeissa?

Elämän raskaus haetaan nyt jostain muualta. Se tehdään, jos ei ihmisten itsensä toimesta niin lääkefirmat vähintään ehdottelevat, etköhän suinkin ainakin tätä ja tätä vaivaa pode? Ota pilleri, tuosta toinen ja elämäsi käy keveämmäksi.

Valitus ja voivotus täyttää maan paljon kattavammin kuin maatilan emäntien ja isäntien huokaukset 40 vuotta sitten. Tehdään elämä voivottelun arvoiseksi jos se ei luonnostaan sitä ole. Syödään, juodaan ja löhötään itsemme sairaiksi kun työ ei ole sitä tekemässä ja kuluttamassa.

Keskustapuoluetta, joka maaseudulle selkänsä käänsi, tullaan tulevaisuudessa sanomaan uraanipitoiseksi kaivos- ja patoallaspuolueeksi. Se on ollut yhtenä lynkkaamassa synnyttäjänsä, äitimaaseudun tulevaisuutta hinnalla, jota ei pörsseissä ole mitattu, mutta joka on ollut kallis yhteiskunnalle, luonnolle, ihmiselle. Vihreät, smp:t ja persut ovat olleet kusemassa tälle tunkiolle vaikka ne muuta väittäisivät koska tekevät sitä yhä. Kokoomus ei ole vaivautunut edes kusemaan maaseudun suuntaan. Sen ei ole tarvinnut koska muut ovat tehtävästä niin kattavasti suoriutuneet.