perjantai 23. toukokuuta 2014

Allakan mukaan


15 aamua lähtöön. Tai iltaa riippuen siitä, mistä vrk:n ajasta haluaa aloittaa kammanpiikkien avohakkuun.

Öisessä unessani kiistelin edistysuskosta Alexsanteri Kannon kanssa. Alex rupesi itkemään kun mutaisin sanoa, että elä puhu paskaa. Kaikki, mihin ihmislaji on  koskenut, on kullaksi muuttunut, mutta panepa sitä puurosi silimäksi.


Oudoista unista huolimatta, näillä näkymin otan verryttelyn ja varusteidentestauksen vuoksi varaslähdön ja suoriudun kohti Kuhmoa jo 7.6 lauantaiaamuna jos ei aivan päntiönään vetisiä pilvenriekaleita taivaalla kuljeskele. Rajaloikka on sitten maanantaina Vartiuksessa, hyvissä ajoin aamusta sekin.

Viimeisimpiä varustautumishommia ovat olleet:

Smirklasin polkupyörän etutelineen tukitangot naapurin nurkilta löytyneistä metallitangoista; tukeva tuli. Kokeeksi kuljetin siinä keskimmäistä poikaani joka painaa noin 30 kiloa eikä huojuntaa tai tutinaa esiintynyt eivätkä tuet notkuntaan taipuneet.

Keskikolmion työkaluboxin kantta piti vielä entrata, se aukeili tienheitoissa.

Seisontatuki täytyy myös kehitellä parempi. Biltemassa näyttäisi löytyvän n. 7 euron hintaan mopoista tunnettu kaksitappinen, mutta pitäisi tilata ja Itella rohmuaa enemmän tuonnistaan euroja kuin osa itse maksaa. Mutta maksaisi sekin, jos Kuopioon tai Ouluun sen takia lähtisin.

Ulkomailta tilaamani yhden hengen (mihin laitan ruumiini?) sateenkestävä teltta osoittautuikin  kahden maattavaksi. Mutta hinta oli kuitenkin alkuperäinen. Ei muuten mittään haittaa, mutta painoa tuli 850g enemmän. Ompelija oli piärmännyt suojahupputilaukseni ja liikakankaasta tehnyt sille säilytyspussin joka käy sitten matkalla tyynynä kun laittaa sisään jotain vaatteenkutjua. Suojus painaa ainoastaan 200g.

Kun kaiken sen, minkä mukaan aion ottaa kötöstelen polkupyöräraukan telineille, niin tiiviisti maata myöten renkaat vierivät.

Lasketaas:

1. Polkupyörä täyden työkaluboxin, lukkojen, lampun ja mittarin kanssa n.16 kg.

2. Kaksi etutelineen sivulaukkua sisuksineen 8 kg, päällilaukku 4 kg.

3. Ohjaustangon telineessä roikkuvat kameravarusteet, vihkot, kirjat, kompassit, kännykkä ja karttalaukku 5 kg.

4. Takasivulaukut sisältöineen yhteensä 10 kg ja päällilaukku, isompi kuin edessä, eväineen, kahvivehkeineen ja henk.kohtaisine "hygienia"varusteineen 5-6 kg.

5. Teltta, itsestään ilmalla täyttyvä, 3 cm paksu nukkuma-alusta ja untuvamakuupussi yhteensä 4 kg ja suojakankaat 0,6 kg.

7. Alati vajuva vesivarasto kun se on täynnä (pulloissa) 5kg (5 litraa).

Yhteensä 58,7 kg. kiloa.

Kun hyppään itse satulaan, niin lähtöruudussa koko retelin kilomäärä huitelee likellä 140 kiloa.

Seuraavatkin asiat kuuluvat kesäisen poissaoloni etukäteishommiin.

Astianpesukone temppuili. Tyhjensin sen vedestä kangasluutun avulla, nitkuttelin pois syvennyksestään ja purin poistopumpun irti, ravistelin ja asensin takaisin; puhalsin paineilmalla letkun vastapäisestä suunnasta ja taisi sieltä jokin ylimääräinen roska irrotakin joka poistopumpun siivekkeitä jumitti.

Sitten ruuvailin kalusteita irti ja niiden takaa pesualtaan viemäriputket osiksi, irroittelin rasva- ja likatöhnät putkien seinmämistä rassin ja kangaspalasten kanssa irti, pesin ja sitten taas osat kokoon. Kun laitoin koneen jekkasemaan niin eiköhän tuo perhana vain alkanut toimimaan; huokaus!

Säästin siis ammattilaisliikkeen huollon verran, eli vähintään 76-100 euroa. Taijan juuva sen kunniaksi jäätelön kanssa kahavit.

Ruohonleikkuri oli myös talven aikana mykistynyt eikä lähtenyt pyörimään vaikka vaihdoin tulpan ja öljyt ja naapurin miehen kanssa vuorotellen sitä ryvittiin käyntiin. Kierrätyskeskuksessa sattui olemaan yksi käytetty Husqvarna jonka muutamalla kympillä sain haltuuni, että ehkä ne sillä kesän ajan ruohonkasvun torjuvat. Mutta sittemmin aloin purkamaan myös Stigaa ja kun vaihdoin yhden vaijerin ja öljysin muutamia muita paikkoja, niin nyt sekin toimii. No, onpahan nyt sitten Unimäkeenkin yksi ruohonmurhaaja vietävissä.

Pyykinpesukoneen laukeamista tietenkin odottelen seuraavaksi. Se on jo muutaman kerran allensa likavedet kussut, mutta napsuttelee kiltisti ohjelmansa loppuun vielä. Olisi tuossa likainen läjä sille nieleksittävää tarjolla jälleen, että eiköhän se siitä tälle päivälle särkynekin.

Mitäs muita samoihin aikoihin hankittuja koneita ja laitteita alkaa olla pahimoillensa tiensä päässä? Pakastimet ja jääkaapit, uunihella ja mikrouuni. Tietsikoista pöytämallinen tilttasikin eilen  ja nyt pienelle miniläppärille koetan kourieni sormitappeja sovitella.  Mahmud, jolle pöytäkoneen arvioitavaksi vein soitti äsken tietsikasta: "Minä korjata se, mutta jos kovin kalliksi tule sulle, nin minä en korjata se."

Tuomet puhkesivat viime yönä kukkaan, niiden tuoksu leviää helteisille pihamaille, on kesä. Tekisi mieleni lähteä jo nyt Karjalaan. Jos vapaa velvollisuuksista olisin, pyöräilisin jo kaukana Pieningän saloilla.

Mutta:

Lähden Unimäkeen viikonlopuksi. On taas intiaanileiriä tiedossa lapsille, lastenlapsille ja muutamalle afrikastakin tulleelle. Yritän varastoon jakaa tätä vaatimatonta isän osaani, että ilman sitä pari kuukautta pärjäävät. Vai itsenikö varastoon jotain yritän ladata ja vaimentaa huonoa omaatuntoa vastuuttomista matkustusaikeistani. En tiedä. Konkurssia pelkään.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Historian poltteessa

Ukrainassa etsataan kartta- ja historianlehtiin uusia viivoja, verellä ja aseilla niin kuin maailmassa totuttu on.

Krimin niemimaa antautuikin jo ehdoitta rintaruokintaan Äiti Venäjälle.

Itäukrainan äärimieliset hamuavat samaisen Äitijätin toista rintaa.

Ja näin kätevin keinoin saatiin koko Eurooppa pelon valtaan.

Nyt pelätään (tai lietsotaan katsantokannoista riippuen) sodan eskaloitumista.

Pienet ihmiset pelkäävät ja isoiksikin itsensä turvottaneet pyyhkivät pelonhikeä otsiltaan.

Suomen pääministeri Jyrki Katainen pelästyy hirmuisesti.

Sukunsa nykysijoitusnikkaroinnista vastaava Björn Wahlroos saa paniikkikohtauksen ja pakenee Ruotsiin.

Yhdysvallat (Nato) ei pelkää.

Valto Ensio kasaa kamppeita Venäjä-retkeään varten, mutta pöljä kun on, ei osaa pelätä.
Polkupyörä alkaakin itse olla lähtökunnossa. Se on perusteellisesti huollettu ja kaikki liikkuvat osat on vaihdettu. Vävy teki pyörän tyhjään kolmiontilaan lasikuituisen kotelon ja kiinnitin sen paikoilleen putkenkannattimilla sekä asensin luukkuun tiivisteen, lukon ja alaosan sisäpidikkeet. Päältäpäin sitä voisi vielä paklailla ja maalailla sievemmäksi, mutta en nyt kerkiä.

Koteloon mahtuvat retkikirves, tulentekotarvikkeet, pumppu, korjaustyökalut, pinnanippu kiristäjineen, varasisuskumi (kumeja varuilta polkijallekin), minikelavirveli, ongenkoukut ja vieheet sekä pari sissimuonapakettia, suolarasia ja ensiapupussukka. Ehkä jotain muutakin, nippu ruplia esimerkiksi ja pala mäntysaippuaa.

Etupuoleta puuttuu vielä tavarateline sekä siihen asennettavat laukut jotka "tulostan" käsilläni olemassaolevista tarpeista säästäen näin jälleen muutamat sataset olemattomista matkavaroistani.

Valokuvasta tarkkaankatsoen näkyy ohjaustangon sisältä esiin vetämäni päällystetty vaijeripatukka ainakin lahkeeseen tarttumaan pyrkiviä irtokoiria varten. Radiontoimittajaa nauratti tämä yksityiskohta kovasti kun haastatteli tässä päivänä muutamana retkeilyaiheeseeni liittyen.

Ompelimoon vein piärmättäväksi telttakankaisen, maastokuvioisen suojahupun (4mx1,5m) joka tulee tarvittaessa koko retelin päälle ja vielä kun korjailen itse vanhat takasivulaukut ja ostotarpeena hankin ainoastaan niiden päälle tulevan boxin, niin ovat nekin sitten vain täyttöä vailla.

Kunhan reteli on täysin pakattu ja lastattu, laitan valokuvan koko komedesta kyllä näkymään.

Tähän mennessä retken valmisteluihin ja suunnitteluun on palanut rahaa seuraavasti (ainakin):

1. Rokotukset ja lääkärintarkastukset verikokeineen 750 €

2. Passi&viisumi 203€

3. Pyörän huolto osineen 400€

4. Käytetty Canon EOS kamera 350€ (Olympuksen rungosta alkoivat sisuskalut -peilit- irtoilla jatkuvasti)

5. Vaatteisiin, yhden hengen sateenpitävään telttaan ja kenkiin 600€ (halvimmat mahdolliset)

6. Kaikenlaiseen pikkusälään, kirjallisuuteen ja oppaisiin 300€

7. Kompassiin, karttoihin ja niiden laminointiin 45€

8. Silmälaseihin 410€ (osamaksulla)

9. Tuleviin lastenhoitokuluihin pankista lainaa 4500€

10. Ruplien vaihtoon käteiskassaksi mukaan olen varannut 500€ joka tekee tämän hetkisen kurssin mukaan liki 24 000 ruplaa. Sillä pitäisi 2 kuukautta sitten pärjätä.

Ehkä yhtään hotelliyötä edes pienimmässä majatalossa ei tule olemaan vara viettää. Joitakin otoksia luin ruokailukustannuksista pikkukylien ravintoloissa ja kerta-annokset ovat siinä 45-70 ruplan hujakoilla, eli ei siis kovin kalliita. Kauppojen hintataso on samansuuntaista, mutta valikoimasta on vain hajanaista tietoa; yhtä tuotetta saa tuosta kylästä ja toista tuotetta tuolta toisesta. Leipää nyt ainakin löytyy kaikkialta, ja oekeeta voeta, pottuja, sianpintaa, maitoa, suolakurkkua ja kaalia. Kaloja saa järvistä ilmaiseksi; vapaa-ajan kalastus on Venäjällä sallittua puuhaa ilman maksuja tiettyyn rajaan saakka kaikkialla. Myös retkeilijälle syöntikalanpyynti. Metsissä ja niiden liepeillä liikkumisessa pätevät samat jokamiehenoikeudet kuin Suomessakin. Myös rajavyöhykkeellä ja sen läheisyydessä josta on kuitenkin neuvottu pysymään varoalueestakin vielä hieman kauempana (30-100km).

Valamossa käynti saattaa tulla kalleimmaksi. Laivoja kulkee tiuhaan tahtiin  ja eri nopeuksisia, etukäteen varattavia ja tuurilla tarjoutuen.

Laivaliput Sortavalasta Valamoon maksavat melkein 900 ruplaa (päälle 20 euron) ja Valamosta toiselle rannalle Käkisalmeen lienee hinta pikkuisen isompi. Kukaan ei ole osannut sanoa, eikä oppaissakaan lue, että saako Valamon saarelle ilmaiseksi telttaleirin viritellä jos yöksi jää? Hotellimajoitus siellä maksaa melkein 3000 ruplaa eli reilut 60 euroa ilman aamiaista.

Eli itse matkallaolosta täytyy selvitä mitättömällä summalla siihen  verrattuna, mitä valmisteluihin ja kotiin jäävien selviämiseen menee.

Onkohan näissä laskelmissani (suunnitelmassani) jokin, ja pahasti, pielessä? Laulelenpahan sitten loppuvuoden vaikka tätä:
https://www.youtube.com/watch?v=kMfgTgwb0qM

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Ylpeyden stigma


To 6.2.1992

Nukkavieruja kohtalonlapsia saa tökätä silmään ken paremmaksi itsensä tuntee. Todeksi kolahti tämä ihmispiirre päivällä Kuopiossa kun puliukko tuiskahti suojatiellä auton eteen ja kolhaisi ohimonsa puskuriin. Tukkalakalla jäykäksi tupruteltu akka sieltä ratin takaa hyppäsi kiljumaan, että toi saatanan törkymooses kolhii mun autoo. Jäi siihen ajovalonpesimen suuttimeen vähän verisiä hiuksia ja likaa kun muovikassimies könysi ylös ja raahusti tiehensä Sokoksen kongin suuntaan. Sen puhkikulunut hanska jäi auton renkaan alle. Akka kaasutteli kiukuissaan tiehensä eikä me muutkaan töllistelijät sitä estetty onnettomuuspaikalta karkaamasta. Istuin sitten Trubessa pitkään ja katselin ihmisiä joita tuli ja meni. Yhtä valkeahapsista miestä jututin. Sanoi kaikki viime sodat kolunneensa, mutta yhä näkö on hyvä. Tarkoitti kaikenlaista "näkemistä".

Ostin Anttilan ruokapuolelta paljon kananmunia kun olivat tarjouksessa. Ne säilyvät huoneenlämmössäkin kun  kääntää kennot joka toinen päivä. Jostain kirjasta luin tästä merellä viikkojakin kalastavien konstista.

Kyliltä pitää vielä toistaiseksi käydä soittelemassa ja se maksaa. Meni satasen edestä kolikoita kun soitin Kittilään asianajaja Raija Ylikoskelle. Menen ensi viikolla Eskon kanssa itsekin sinne.

Yöllä pomppasin petistä lattialle kun luulin, että mökki palaa. Unessa hehkui punainen tuli tuvan päätyseinään ja sitä säikähdin. Ajauduin seuraavaksi syömään vasikanleikettä isän kanssa Seutulan lentokenttäravintolaan. Minulla leike oli pöytälevyn kokoinen, mutta isällä kuin suuri kanootti ja sen laitaa isä joutui nakertamaan toisella puolella salia. Oksetti. Hyppäsin leikkeeni päälle ja liu´uin teräskaidetta pitkin ovelle jossa oli kumisia, ilmalla täytettyjä mustia kuplia lattiassa ja niitä polkemalla lasiovien olisi pitänyt avautua. Olin liian kevyt, eikä mitään tapahtunut vaikka hypin tallukoinen päällä. Isä venytti jalkansa ravintolan puolelta, polkaisi kerran ja ovet luiskahtivat kahtaalle edestäni. Sitten olinkin vessassa jonka lattialla oli niitä samoja mustia kuplia. Oksensin pisuaarin täyteen, sitten toisen ja kolmannenkin, mutta taas, kun piti painaa huuhtelukuplaa, mitään ei tapahtunut. Jälleen isän jalka ilmestyi ovenraosta painelemaan ja kohta vesi kohisi pisuaareissa ja lattialle kuohahdelleet oksennuksetkin hävisivät.

Herättyäni muistin, kuinka pikkupoikana, kun isän kanssa kävin Seutulassa, ihmettelin liukuovien avautumista lattiaan sijoitettuja kumisia kuplia polkaisemalla. Kokeilin varmaankin aika monta kertaa sitä ihmettä.

Pe 7.2.1992

Erno Paasilinna kirjoittaa Pohjoisen maisemista ja sen ihmisistä kuin olisi kovasti ylpeä omista lappilaistaustoistaan. Komea suku hänellä molemmin puolin päätä onkin, ja maisemat, vaikka karuja ovatkin, ovat luoneet siellä henkiin selvinneistä sukujen jatkajista sitkeitä, henkisestikin usein päätä pidempiä kuin muut "lantalaiset".

Miksikähän minä en osaa olla ylpeä taustastani? Miksi en ole ylpeä tästä pikkupitäjästä, jossa olen syntynyt? Yhtä saatanan sitkeitä täälläkin selvinneiden on täytynyt olla. Tai sitten ketunviekkaita kuin ankarasti kidutettujen mustalaisten suvut, joita on vainottu tällä saatanallisella planeetalla jota ilman rajojen rajoitteita kotipaikkakunnaksemme voisimme kutsua.

Eilen pari uteliasta kyläläistä, Koivurinteen Matti ja Hyvös Olli pistäytyivät. Ollin muistan jo lapsuudesta, kun se ajeli Minillä vaikka sillä ei ole toista kättä, ja että se käy metsälläkin. Oli täällä joskus sodassa kätensä menettänyt mies haudankaivajanakin ja se asui muistaakseni Rapakkolan rinteessä.

Kävin Juhanilassa. Siellä oli kotoisaa, navetalle haisi ja emännän juuri uuniin laittamat ruisleivät paistuessaan loivat samaa henkeä, kuin mitä lapsuuden tuvissa oli. Juholle oli tehty äskettäin vaikea ohitusleikkaus, mutta ryhdikkäänä se sängyllän istui ja muisteli sotareissujaan Kannakselle ja Lappiin. Lauri oli kylillä linkoamassa ihmisten teitä ja pihoja.

Huomenna, tai sunnuntaina lähden Kittilään. Tytöille ja huushollille siksi aikaa huoltaja vielä varmistettava.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Menneiden päiviemme värit: Ruuti on mustaa, niin myös ihmisen mieli


Pe 31.1.1992

Sydänalaa kourii. Päivällä allekirjoitettiin Iisalmessa paperit ja elokuussa ero astuu voimaan. Niin kuin meidän yhteinen taival elokuussa 1976 alkoi niin samassa kuussa se myös päättyy, jopa päivälleen. Sattumaako?

Eilen Kempeleessä käytiin psykologin juttusilla. Minä istuin ovensuutuolilla kuunnellen tyttösen monologia muistilehtiönsä takana. Satu itki toisella puolen pöytää eikä sanaa suustaan saanut. Enkä minäkään, paitsi sen, että olemme päättäneet erota. Tuli haudanhiljaista. Terapiaistunnon käsikirjoitus kellastui ja hapertui siihen nuoren naisen pöydälle kuin jo kauan sitten lakastunut krysanteemi nurkkapöydällä.

La 1.2.1992

Luen Erno Paasilinnan esseitä ja kaikkea, mitä hän on kirjoittanut. Yritän käydä huomiseen yhtä järkevästi kuin hän, mutta minulla tunteet lyövät järjen nurin. Lama ja EY, päivän puheenaiheet, sotkeutuvat nyt oman elämänlamani liejuun. Hihani ovat aivan tyhjät. Paskat välitän vaikka tämä päivä olisi koko maailman viimeinen. Mutta kukapa minun välittämisistä tai välittämättä jättämisistä välittäisi. Pakko lähteä minne tahansa.

Su 2.2.1992

Keleperi täyttää 60 vuotta Iisalamessa. Luin siitä lehdestä. Klo 14 alkavat kummitätini hautajaisseremoniat.

Eilenillalla menin Varkauden Torpalle humpalle erään Ninan kanssa. Siilistä sinne ja takaisin ajettiin sen farmarivolvolla. Minä ajoin. Tulin vasta äsken tänne Unimäkeen, klo nyt 08. Tytöt tulevat mummolasta äidin kyydissä Siljan hautajaisiin.

En osaa nukkua, tai jos, niin painajaisiin herään. Eilen päivällä nukahdin tuohon pirtinpenkille. Iski taas se kohtaus, jossa luulee heräävänsä, yrittää nousta, mutta putoaa makuuksensa ja lattian puoliväliin  johon jää ilmaan vaikeroimaan. Samalla jokin kammotushahmo uhkaa selän takana aseiden kanssa, mutta mitään ei voi tehdä koska lihakset eivät enää tottele. Se on kuolemankauhua kai. Tai voi olla myös toive siitä, että loppuisi jo tämä kaikki. Iske se puukkosi selkääni senkin pelkuri perkele!

Ti 4.2.1992

Hirveesti kirjoja kaikkialla ympärilläni. Avonaisia ja kiinni olevia, nuriniskoin huonekalujen alle potkittuina ja tyynyjen allakin joku. Luen kuin hengenhädässä nyt. Yritän ymmärtää elämää ja sen ilmiöitä, että tästäkin selviäisin. Tai takoa ajatukseeni, että on olemassa syitä selviämiseen.

Aamulla, tyttöjen jälleen lähdettyä maantien varteen lojahti mieleeni muisotojenryväs jonka ylitse enkä ohitse kyennyt kömpimään. Eritotenkin Satu sellaisena kuin  se joskus oli. Mustien vuosien peitosta tyrskähteli esiin onnellisiakin päiviä, nuoruuden huimat hetket joita yhdessä vietettiin ja erään valssin sävelet joka niin monasti tanssittiin Maaningan Kasinolla ja missä milloinkin. Itkua parahdellen koiranpentu sylissä, tuvan lattiaa kiertäen ja tanssien lauloin joka säkeistön:

elokuussa kun kaunis on ilta
elokuussa kun lämmin on yö
meren pinnalla kuun kirkas silta
syttyy kaduille valojen vyö
tule kanssani elokuun kuutamoiltaan tummentuvaan
taas kun kukkivat puistojen punaiset ruusut kauneimmillaan

... .... ....

joka ainoan kujan ja kadun hämy sininen romantisoi
arjen keskelle kauneimman sadun ilta elokuun loihtia voi
tule kanssani elokuun kuutamoiltaan tummentuvaan
taas kun kukkivat puistojen punaiset ruusut kauneimmillaan

... ... ...

varjot vanhojen lehmusten piirtyy veden kalvosta  heijastumaan
tämä iltakin muistoihin siirtyy
arki saapuva on aikanaan
tule kanssani elokuun kuutamoiltaan tummentuvaan
taas kun kukkivat puistojen punaiset ruusut kauneimmillaan

... ... ...

Se oli myös meidän häävalssi.


Ke 5.2.1992

Kälyperkele tuli Ossinsa kanssa tänne jo aamuhämärissä. Niillä oli asiana Sadun ja minun ero. Tai se, että minä olen sen kaiken aiheuttanut. T pillaroi avonaisen oven suussa, mutta Ossin vullukka istui autossa rappukivien edessä kynsiään pureskellen. Jos sillä akalla olisi ollut pyssy, se olisi ampunut minut niin leimusi silkka viha sen silmistä. "Ei Satu oikeesti saeras ole, sinä sen hulluksi teit ja Harjamäkkeen hommasit että suat huorata ja ellee niinku huoripukit ellää..." En kyennyt vastaan sanomaan. Nousin vain sängyltä jossa olin lukemassa ja otin uuninranssilta hiilihangon. Ehkä olisin lojauttanut jos se ei olisi älynnyt viskautua pellolle. Ennen autonoven läimähdystä se kuitenkin huusi vielä, että tytöt hän kyllä hommaa sitten pois minulta, saat nähdä senkin saatanan piru. Hakkipoloinen luikahti häntä koipien välissä sängyn alle sitä äkkinäistä pauhinaa.

On jo ilta pitkällä, tytöt tekevät parvella läksyjään, piirtelevät ja kikattelevat. Koiruliini kiipesi sinne portaita pitkin ja kellottaa tyttöjen välissä selällään. Minä koetan tunkea pahoja aavistuksiani kalloni pohjalle muun rojun alle. Koetan olla kuin en olisikaan, mutta oltavahan minun on. Isän.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Menneiden päiviemme värit: Tulkoon valkeus edes lumena

Pe 17.1.1992

Birdin kirja Spandaun yksinäisestä luvun alla. Ajankohtaisohjelmaa puolikorvalla kuuntelin. Keskustelivat konkurssien lisääntymisestä ja kansalaisten yleistyvästä ahdingosta. Käviköhän keskustelijoista kukaan tähän tupaan kurkkaamassa? Pohjois Karjalan radion puolelle käänsin ja siellä tuttu Anneli alkoi kuuntelijoiden toivelistaa lävitse. Eppu Normaalia saatana, sitä kyllä kuulee joka kanavalta vuodesta toiseen. Perhanasti lunta satanut viime päivinä. Lumesin seinät puoleen väliin niin ei ainakaan alustasta tuule. Hiirillä siellä hyvä.

Amilta, Timsterin pojalta, eli siis serkulta joka pitää urheiluvälineliikettä  Nurmeksessa ostin sukset ja monot meille kaikille. Maksoin 1300 mk ja jäin pystyyn vielä 980 mk.

Ti 20.1.1992

Lenkki Iisalmessa: Oikeusaputsto, verovirasto ja Kela. Kittilän käräjät ovat 12.2. Eskon kanssa sinne menen. Huomenna Nurmekseen valtion puhelinta tilaamaan. Vuokrapuhelin maksaa 900 mk plus asennus rakennukseen. Linjanveto ei mitään. Kirjat vain piti muuttaa tähän osoitteeseen näytiksi, että on meininki asua pitempäänkin.

Birdin kirja Rudolf Hessistä oli huono lukukokemus. Kehnon suomennoksen syytä luultavasti.

Kirjastosta tilasin Bullockin Hitlerin ja Arto Paasilinnan uusimman.

Viime viikonloppuna sain sanotuksi Sadulle, että haen eroa. Se oli sittenkin kamala paikka. Satu itki koko matkan kun vein hänet Siiliin Gunillan luokse jonne jäi odottamaan bussin lähtöä Kempeleeseen. Koko viikon olen märehtinyt asiaa. Tunnen itseni alamittaiseksi ihmiseksi. Miksi minulla ei ole äitini heikoimmista huolenpitämisen laupeutta ja sitkeyttä? Olen kuin maailmantuulille avoinna reuhottava isäni pusakka.

Löysin kellastuneen lappusen muiden lappusten joukosta:

lapsena olin musta
pieni tikku-ukko
piirrettynä hankeen:
ja joka päivä
kaikki
kävivät kusella ja paskalla
hankeen piirretyn tikku-ukon päälle

torstai 27. maaliskuuta 2014

Menneiden päiviemme värit: "Värinä vain oli värinä valon"

Torstai, tammikuun toinen päivä vuonna 1992 Unimäki

Panin pöydälle pitkän rivin kynttilöitä palamaan kun en jaksa kuunnella kaasuvalon tohinaa. Kynttilöiden keltainen valo on alituisessa, väräjävässä liikkeessä ja varjoja heiluu seinillä eikä sekään mukavalta päänsärkyisessä mielessäni tunnu.

Kuinka pitkälle tulevaisuuteen nyt näen?

En käsieni mittaa. Huominen on kuin tämän juuri esille ottamani uuden päiväkirjan sivut, kuin vuosi joka juuri alkoi.

Kuitenkin olisi rämmittävä sivulta sivulle perkele.

Joulukuun tapahtumista piirtyi järjettömiä kirjoituksia järjettömyyksistä joista piti kuitenkin järjissään selvitä. Vastuun vaativa kourankoukku koputtelee heikkoa olkapäätä.

La 4.1.1992

Lakkaan merkkaamasta päiväyksen yhteyteen "Unimäki". Tänne muun maailman ulottumattomiinhan olemme nyt jämähtäneet. Helsinkiinkin mietin jo töitä lähteä kyselemään kuin isävainaa ennen, mutta mitä siitä tässä tilanteessa tulisi? Uusi allikko vain johon lumpsahtaa hiusmarttoa myöten.

Näin unta jossa minua tempaistiin nyrkillä nenään. Kuka ja miksi? Sitten suolasin kinkkuja, paljon kinkkuja, liukuhihnalta niitä valui ja putoili keltaisiin ja punaisiin muovisaaveihin joihin lapioin karkeaa suolaa joukkoon. Saavit jatkoivat matkaansa seuraavaa hihnaa pitkin näkymättömiin.

Vuodenvaihteessa R.lahdessa tapaamani nainen lähetti jo lyhyttekstisen kirjeen ja valokuvansa. Hän haluaa tavata minut pian. Puhelinnumeron oli kirjoittanut kuvan taakse ja sanat: Soita! Pian! OU. Mikähän kutka siihen iski?

Luen Nadine Gordimerin Poikani tarinaa. Kurjensaarta ja Goebbelsia käsitteleviä olivat edelliset kirjat.

Ma 6.1.1992

Tänään kävin Lieksassa saakka känttykahvilla. Törmäsin Mirjaan rautakauppa Naumasessa Nurmeksessa sattumalta.

Pe 10.1.1992

Tytöt lähtivät juuri koulutaksille. Söivät ja joivat ensin aamupalansa, mylläsivät paikat sekaisin etsiessään vaatteitaan, sukkia, kintaita, kenkiä, pipoja.  Melko kylmää: -15. Radiossa, juuri nyt, laulaa Juice Leskinen norjalaisvillapaidasta.

La 11.1.1992 Lieksa

Mirjan lapset jykältävät. Gunilla on Unimäessä tyttärien seurana ja omatunto sassaroi. En uskalla täällä kauaa viipyä. Mirja tekee hyvää ruokaa ja oli leiponut oikeita karjalanpiirakoitakin. Keittää jälkiruuaksi mustaa pannukahvia ja panee tassille paksuja siivuja maustekakkua. Syvempiä asioita ei hänen kanssaan kannata esille ottaa, mutta naijakaan ei. Sillä on omiakin yksinhuoltajan huolia. Lasten isä kai on lähtenyt viertotielle.

Ke 15.1.1992

Satu Kempeleessä. Tiukkaa sen opiskelu tekee, mutta kokeesta kokeeseen se vain pinnistelee. Huoli hänestä ei hellitä vaikka yritän kovettaa mieltäni. Kokonaisvaltaista tilannettamme kaikki eivät ymmärrä. Eikä se kai kenenkään tehtäviin kuulunekaan.

Kaikenlaisia kanssakulkijoita kuitenkin on. Hante, Esko ja äiti ovat pelastaneet meidät jo monesta pulasta. Korvaamaan en koskaan kykene. Mutta eivät he ole olleet korvausta vaillakaan.

R Kouvolasta lähetti kirjeen. Sen mieheltä on leikattu epilepsiaa aiheuttavia vammankohtia aivoista. Ihme kuitenkin olisi, jos yhtään paranee, niin R kirjoittaa. Lääkärit ovat antaneet vain hyvin vähän toivoa.

Voisikohan ne pian kuroa Sadultakin sitä aivojen "mustan aukkoa" pienemmäksi? Epigkriisissä luki, ettei sitä voi operoida vaikka löydös on tarkka. Neurolla lohduttivat, että lääketiede edistyy koko ajan ja ehkäpä jokin päivä lähitulevaisuudessa niinkin syvälle aivoihin meneminen onnistuu. Myöhäistä se kuitenkin meille perheenä lie. Ja auttaisiko leikkaushoito skitsofreniaan vaikka epilepsiakohtaukset laantuisivatkin?

Kun oltiin seitsemäntoista, epilepsia siinä huumassa tuntui toisarvoiselta asialta. Minunko silloinkin olisi pitänyt älytä, etten jo valmiiksi sairasta ihmistä olisi rinnalleni elämään alkanut talutella? Isä, sinä siitä suupielestäsi kerran mutisit.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Menneiden päiviemme värit: Arvaa ne


La 16.11.1991 Siilinjärvi

Minulla on ollut jo pidemmän aikaa työn alla Kuopiossa erään vanhan piirongin putsaus moninkertaisista maaleista ja sitten uusintakäsittelyt. Hommasta oli jäljellä enää kuultomaalin jälkeinen suojapetsaus. Hioin kevyesti ja vetelin sienellä isot pinnat ja pensselillä kolot ja listojen koristeet sekä sen otsassa olevat ornamentit. Ihan kelvollinen siitä kai tuli. 800 mk hommasta sain ja lupasin vielä käydä selkääkin sutimassa harjakaissaunoissa joskus. Sillä on kyllä paitulinsa alla aikamoiset ryntäät, että etupuoltakin mielellään, kiitos.

Nyt ollaan äidin luona Simonsalossa. Äiti oli tehnyt eilisille syntymäpäivilleen täytekakun ja tietenkin oli pöytä notkollaan muutakin sisäänsä lapettavaa.

Lottopallot ryntäilevät lasikuvussa: 10, 17, 18, 28, 34, 35, 38. Lisänrot: 9, 27, 32. Eikä kuponkini kahdessa ruudussa yhtään oikein. Toissapäiväinen devalvaatio heikensi markan arvoa 12,3 prosentilla, että mitästäpä noista voitoista.

Ma 18.11.1991 Unimäki

Tytöt koulutaipaleelle. Itse lähden taas hampilääkäriin Iisalmeen. Jospa se nyt onnistuisi eikä lohkeaisi. Takuuseen se menee, ettei mulle muita kustannuksia tule kuin nämä matkat. Tästä on Iisalmeen matkaa 75 km sivu.

Illalla. Tulin Iisalmesta jo yhden aikoihin päivällä takaisin. Uusi hammas, tai siis se edellinen joka nyt takuuseen korjattiin, maksoi "vain" 168 mk.

Laitoin lihamureketta ja lihapullia sekä muitakin lihoja kypsyttelin uunissa valmiiksi muutaman päivän varalle. Ulkokaapissa ne säilyvät suojattuna kun alkaa olla kylmiä ilmoja.

Ti 19.11.1991 Unimäki

Sitä odottelee kirjeitä saapuvaksi. Mutta eipä niitä hirveästi tule siihen nähden, mitä itse raapustelen elämänhädässäni menemään. Täällä ei ole puhelinta eikä minulla ole niihin kannettaviin ericsoneihin tai nokialaisiin varaa. Kai ne kohta pienenevät kansankäyttöön, mutta saattaa se hinta olla sellainen, etten ensimmäisenä ostajajonossa ole. Olen sulkenut asian mielestäni.

Tekemistä riittää kun vain saa itsensä työn laitaan. Ikkunoita olen vähitellen riivannut ja lyönyt sisälistoja sekä ulkopuolelta puuttuvia myykejä ja pielilautoja. Rossipohjan suojaksi pitäisi laittaa tuulensuojaa. Mineriittilevyjä keräsin purkutyömaalta Iisalmesta ja niitä on melkoinen pino tuolla kentällä. Lämmitystä, vedenkantoa, siivousta, ruuanlaittoa, aikaisin heräämistä...

Iltaiset nukkumaanmenorituaalit lasten kanssa ovat jonkinlainen koettelemus. Pitäisi jokaiselle illalle keksiä tarina jossa on prinsessoja, prinssejä, kuninkaita ja kuningattaria ja jokin pikkuisen jännittävä juoni joka päättyy onnellisesti. Möröistä ja kummituksista ei saa kertoa, eikä muistakaan pelottavista aiheista. Sonja kysyi kerran, että tuleeko äiti enää koskaan takaisin kotiin. Kun sanoin varovaisesti, että luultavasti ei milloinkaan enää, niin siinä olivat sen illan tarinat. Sille murheenpainolle, joka pimeään tupaan sanojeni jälkeen laipiosta karisi ei ole sanoja olemassa. Sitä ei kannata edes yrittää kirjoittaa. Hyräilin päivänsädettä ja menninkäistä sen minkä taisin ja odotin, että molemmissa kainaloissani itkuinen tuhina tasaantui.

Minun pitäisi selittää lapsille, mutta en osaa. Meillä kolmella on jo vähän kokemusta äidittäolosta Oriveden ajalta, mutta ei se nyt tässä auta.

Ke 20.11.1991 Unimäki

Eka laulu tälle aamulle radiosta: "Pienen pieni murheineen on ihminen..."

To 21.11.1991 Unimäki

Pakkasta 6 astetta, täysikuu, pilviharsoa.

La 23.11.1991 Siilinjärvi

Eilen jo päivällä Iisalmeen. Tytöt jäivät Pietron perheeseen yöksi. Ajoin siitä Raaheen. Kasasin Sadun asuntolasta kamppeet kyytiin patjoineen päivineen niin, että takatila oli aivan täysi ja kuskasin Kempeleeseen kolmanteen opiskelija-asuntoon tämän Kelakoulutuksen aikana. Päähänpistosta koukkaisin Limingassa Martinkauppien pihaan. Vaivautunut olo siellä tuli ja lähdettiin kahvit hörpättyämme pian pois. Sen verran siinä lähtiessä viivyttelin, että kiersin autotallin takaosaan katsastamaan Sepon valtavaa asekokoelmaa. Kai se Sadun olomuoto oli sellainen, että entiseen verrattuna saattoi olla heille näin yllätysvierailuna kamala tapaus. Seppo jäi niin mukavana ihmisenä mieleen Kemiran kaivoksen ajoilta työtoverina, että halusin nähdä kun siitä kerran ohitse ajettiin.

Oli helvetinmoinen keli ajella. Satoi tihkua koko reissun ajan, lunta keskikaistalla ja raiteet liukkaat. 700 kilometriä muuttomutkineen ja hämmentävine ihmistapahtumineen melkein samoin silmin takana. Tämä mielentila on kylmä seuralainen matkoilla, jossa rekkoja vastaan pyyhkii.

Eilen tuli Merjalta kirje ja Helinältä kortti.

Nyt lähen kyllä Himalaan kaljoille vaikka kello on kohta puoli yö. Vilkaisin varovasti äidin makuuhuoneeseen. Tytöt nukkuvat mumminsa vieressä. Kohta hiivin hiljaa ulos, otan Kusterin polkupyörän seinän vierustalta ja karkaan yöhön...

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Menneiden päiviemme värit: Taivaalla tähtien kirkkaus

Ti 5.11.1991 Unimäki

Heräsin kun myrskyiset puhurit pauhaavat ulkona ja sen pyörteet kolkuttavat jotain irtainta räystäällä. Ehkä kattopellin naulat ovat löystyneet. Ulajaa se myös hormissa kun uunin ja hellan pellit auoin ja sytyttelin tulet tuohenkäppyröihin halkojen lomassa. Kävin Hakin kanssa kusella ja katseltiin taivaalle jossa kirkkaissa tähdenrei´issä kosmiset tuulet leikkivät. Niin kuvittelin kun en muuta yhtä älytöntä keksinyt. Kirkonkylän valot heijastuvat idästä kaakkoon viettävällä taivaalla. Pätö kylä ja sekin niin paljon valoillaan yötä pilaa.

Huomenaamulla hammaslääkäri Iisalmessa. Ajan sitten Kajaanin kautta pois. Käyn Helinän luona kun lämmintä kättään kaipaan. Ja kepeää vartaloaan. Hän on yhtä pieni kuin se Inarin tyttö "P-R-A-K-80":ssa, mutta se oli pikimusta saamensukuinen, tämä kuulakka kuin nauriin malto.

Tulivat eilen Kittilän käräjien pöytäkirjat. Pieksämäen kerahuijari on kiistänyt koko työmieslauman saatavat ja on nyt "sairastunut", joten käsittely siirtyy ensi vuoden puolelle. Että se saataviensa odottelusta jouluksi. Irtoavatko tähän suuntaan koskaan, niin epäilen.

Laitoin lihapadan ja koiralle luita uuniin kun tytöt olivat solahtaneet koulutielle aamun pimeyteen. Miltähän pienistä oikeasti tuntuu kaupungeissa vietettyjen lapsuusvuosien jälkeen katuvaloitta, ja kun maailma on kuin musta turkki joka päälle kietoutuu ovesta ulos astuttaessa? Kuinka olisi jo Koivistonkylässä ollut hyvä ala-asteet käydä ja sen jälkeen pätevien opettajien kansoittamat yläasteet ja vaikka kuuluisa Tampereen yliopisto? Vääristä aikuisten valinnoista kärsii aina lasten tulevaisuudet. Tästä suuresta erehdyksestä minutkin ammuttakoon.

Pe 8.11.1991 Unimäki

Sain Helinältä kortin: "Kerää matkallesi mukaan rakkauden ja viisauden kauniit kukat. Näin on tiesi värikäs ja kevyt." Lapsellisen lohduttavaa.

Uusi nastahampaani lohkesi. Taas!

Ma 11.11.1991 Unimäki

Kirjoitin muutaman kirjeen. Pitkiä kuin sunnuntainhesari. Säälin kovasti niiden saajia.

La-iltana olin kuskina Oskulle Nurmeshoviin. Tanssitin koko illan Juankoskelaista Merjaa. Siltä oli mies jäänyt kaatuvan trkatorin alle ja kuollut. Tuntui olevan elämä hänelläkin tukalaa kahden lapsen kanssa. Maatila, jossa perhe on elantoaan harjoittanut, on sovittu sukupolvenvaihdoksessa nuorelle parille miehen vanhempien loppuelämän asumusoikeudella. Tilanne aika paha jos nuori leski aikoo uutta isäntää tilalleen hankkia. Hitsaus- ja trkatorinajotaitoiseksi Merja itsensä esitteli. Mahtaa AIV-torniin rehunpolentakin onnistua vaikka saappaankoko ja muukin olemus kovin kepeältä tuntui; tykkään kyllä laihoista ja luisista naisista. Mistähän sekin johtuu?

Ti 12.11.1991 Unimäki

"Lunta lunta lunta, kaikkialla lunta vain. On onni unta, unelmat on harhaa vain." Ja makkarakeittoa unelmien ulkopuolella, kattilassa hellanringillä kiehumassa.

Unessa Tampereelle takaisin, epämiellyttävien ihmisten väistelyä. Hämeenpuistoon rakensivat rujonaamaiset miehet korkeaa tornia jonka kylkiin kasvoi tammia, jalavia sekä puita, joille en nimeä keksinyt. Rakastelin Sadun kanssa yhden suuren puun haarukassa. Satu oli kuin silloin 17-vuotiaana kun ensimmäisen kerran Lapinlahden perukassa Pällikkäällä teltassa riisuunnuttiin, kuunneltiin nauhurista tanssimusiikkia ja peuhattiin koko yö. Taisin itkuun herätä. Etsin teltassa räpsimiämme, mustavalkeita valokuvia meistä alasti ja sitten itkin niin perkeleesti. Hakki nuoli poskiani kun kiepautti itsensä viereeni sohvalle.

To 14.11.1991 Unimäki

Otin vanhan Adlerin yöllä pöydälle. Kynttilänvalossa yritin kirjoittaa jotain mukamas ison tarinan alkua, mutta raskas huppu rymähti kaiken ylle. Kun kirjoitin aivoinfrakti, sydänkohtaus, munuaistulehdus, maksakirroosi, tippuri, kondylooma ja niin edelleen, niin ne olivat vain sanoja paperilla. Mutta kun kirjoitin sanan mielenterveys, se muuttui järähteleväksi, merkityksiä mielivaltaisesti syökseväksi purkaukseksi: mielenhäiriö, epilepsia, masennus, skitsofrenia, mielisairaala, Harjamäki, itsemurha, haulikko, kivääri, naru, lääke, Satu, vaimo, lapset, koti, työ, katastrofi, äiti, isä, ambulanssi, pakkopaita, psykologi, aivokirurgi...

Siihen jäi kirjoitusyritykseni.

Pe 15.11.1991 Unimäki

Kaasuvalo tohisee. Ikkunasta katsoo pimeys tupaan. Katson takaisin ja pimeys sulkee silmänsä. Sitä hävettää katsoa murjottua metsämökin miestä.

Äidillä kierähtää mittariin vuosia 69.

Kylältä, puhelinkopista kävin soittamassa Raaheen Sadulle. Kiviojan puutarha, jossa osa opiskeluajasta täytyisi työharjoitella, on uhannut irtisanoa sellaisen opiskelijan, jonka sairaslomatodistus on kirjoitettu mielenterveystoimistossa. Lampsin sitten Kelaan. Talvisen ystävällinen rouva lupasi selvitellä asiaa ja soitella Kempeleeseen josta ehkä voisi järjestää uuden opiskelu- ja työharjoittelupaikan Sadulle.

Sairaan ihmisen edesvastuutonta pomppuuttamista tämä. Eikö kenelläkään "asiantuntijalla" ole sen vertaa maalaisjärkeä päässä, että mielenterveyspotilaalle täytyy järjestää elämä niin, että siinä on mahdollisimman vähän vaikeita, ulkoisia ärsykkeitä? Varsinkin epileptikon jonka isot kohtaukset nykyisellään aina ja poikkeuksetta aiheuttavat kulloinkin eri asteisen psykoosin. Ajattelen katkerasti, että Sadusta kidutuskouluttavat nyt sairaseläkkeelle joutuvaa floristia.

Minäkään en jaksa kohta tätä saatanaa vaikka terve olen. Mutta onko terveydestäni diagnoosia annettu? Voiko terveydestä antaa? Olenko minä terve? Tekeekö terve ihminen tällaisia ratkaisuja ahdingossaan kuten minä tein muuttamalla tänne umpiperälle Unimäkeen kaupungin ihmishyönteisille tarkoitetusta kolosta, jossa sentäs lapsillekin tarpeellinen olisi napinpainalluksella toteutettavissa?

Ostin Essolta valopetrolia, kirjakaupasta uusia kyniä ja leipomosta leipää. Pankkitili nollilla vaikka puoltaväliä kuuta vasta eletään.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Menneiden päiviemme värit: Metsän tummuus meille huokaa

Ma 21.10.1991 Unimäki

Paljonkos minä tänään täytänkään? Luultavasti muutamat tuhat vuotta, niin on askel käynyt raskaaksi. Tytöt olivat piirtäneet mulle kortit ja koiranpentu herätteli aamuun nuolemalla peiton alta pilkottavien varpaiden välit.

Isästä näin unta. Se vihelsi koiraa metsässä: "Hakki! Hakki tseh! Hakkiii...viiuuufff, viuuuufff."

Yritin heräillessäni muistella isän ääntä. Muistin vain, kuinka hän yski ja niisti nenäänsä. Ja mille haisi kun polulla edellä mennessään pieraisi.

Eilisen Hesarissa kysytään kolmannen sivun otsikossa "Lamako lisäsi itsemurhia?" Muutamat sadattonnit, tai miljoonat, markat ovat nyt panneet jokunen vuosi sitten aloitettuun itsemurhien tutkimukseen. Eikö niilläkin markoilla olisi voinut parit itsemurhat ehkäistä suoralahjoituksena hätää kärsiville? Jopa jonkun kurjan kympin puutteen kirpaisemana herkempi menee ja voitelee narun. Tutkija saa sen ansiosta kymppitonnin tililleen tuon onnettoman tekosen aprikoinnistaan; rivin verran sanoja naputeltuaan.

Tutkijat tutkivat, julkaisevat raportit, pistäytyvät puhuvina pärstinä telkkarissa ja mapittavat tutkimuksensa arkistoon josta seuraava saman aiheen tutkija käy niitä selaamassa. Kun sekin on hölkännyt apurahakierroksensa, panee hänkin tutkimuksensa edellisten viereen hyllylle jossa jo ennestään on miljoonia maksaneiden mappien siistit rivit seinästä seinään, lattiasta kattoon. Itsemurhaaja ei näistä tutkimuksista edes kuule eikä lue mistään. Ei sille lehtiä tule eikä se maksa tv-lupia eikä se ramppaa seminaareissa viisaita kuuntelemassa. Kun elämänseinä nousee pystyyn se naulaa siihen ovenkahvan johon viimeiset solmunsa kötöstelee; ovi vapauteen aukeaa köyden kiristyessä. 1990-luku on alkanutkin aikamoisin ruumisröykkiöin vaikka ei meillä sotatila olekaan.

Ti 22.10.1991 Unimäki

Saunalla vielä viimeistelyhommia tein. Nyt huikoo ja laitoin pottu-nauris-porkkanavellin tarpeet kypsentymään. Palastelen odotellessa ruisleipää ja hörppäsen kahvit. Tytöt ovat reippainaskelin jotostelleet itse Karipurolle eilen ja tänä aamuna. Lunta viitisen senttiä, välillä suveaa ja välillä pakastaa. Nyt satelee hiljaisia lumirättejä taivaalta ja on tunnelma kuin Kähäränhämärässä kerran.

Pe 25.10.1991 Unimäki

Krapulanpoikanen. Kossua ja muutamat kaljat eilenillalla Oskarin luona Keyrityn rannalla. Kompuroin tyttöjen kanssa metsän halki Luikkokankaan "vanahuuvenpolokua" pimeässä pois ja ihan hyvin osattiin. Auto jäi Oskarin pihaan. Pitää tehdä noutoreissu iltapäivällä. Gunilla hakee tytöt Siiliin viikonlopuksi ja minä menen Iisalmeen. Mulla on rehvit Helinän kanssa Seurahuoneella.

La 26.12.1991 Unimäki

Aamu melkein. Ihan äsken kurvasin vastasataneessa lumessa pihaan. Oltiin illasta vain muutaman tanssiparin ajan Seurahuoneella ja sitten mentiin Poroveden satamaan jossa peruutin Transpotteron kahden ison veneen väliin. Mulla on sen takatilassa patjat ja peitot niin ihan mukava siellä viileässä oli naija. Ja höpöstellä muutenkin. Vein Helinän sitten tullessa sen jonkun tuttavan tai sukulaisen luokse ennen Hernejärven tienhaaraa kääntyvästä liittymästä oikealle. Väisäs Kalle, timpuritoveri, asuu siinä toisella puolella tietä. Naitiin vielä senkin tienvarrenlevikkeellä hyvästeiksi etupenkillä poikittain. On se niin  mukavaa kun se mukavaa on eikä muuta tartte ajatella.

To 31.10.1991 Unimäki

Satu on ollut muutaman päivän täällä. Hain hänet Raahesta koska lääkäri oli määrännyt sairaslomaa viikoksi. Sunnuntaina vien takaisin. Se on reilun 500 km:n reissu edestakaisin.

Rasittavaa kun Satu vain makaa sängyllä ja välillä hyppää juomaan kauhasta vettä tai voitelemaan leivän päälle paksusti rasvaa. Siivuttaa siihen juustoa ja leikkaa makkaratangosta kolmen sentin lintin päälle. On lihonut melkoisesti tänä syksynä. Saattaa juoda pannullisen kahvia kerman kanssa tuosta vain ja särpimeksi niin paksuja känttysiivuja, että hirvittää. Koetin kysellä lääkkeistä joita oli tosettiin ilmestynyt muutama lisää, mutta en oikein saanut selkoa. Kyllä hän ne nyt kuitenkin ottaa ihan itse ja sitten nukahtaa melko nopeasti. Kohtauksia ei ole ollut. Katse on toljottava, huulet roikkuvat eikä hän tajua pyyhkiä valuvaa sylkeä pois leukapielistä. Tytöt istuvat välillä hänen kahtapuolta ja silittävät poskesta ja pitelevät kädestä. Yrittävät kontaktia, mutta ei se hyvillä mielin mene. Soila nukkuu äitinsä vieressä kun tein lattialle pikkuhuoneeseen kahdesta patjasta pedin. Sonja nukkuu parvella ja nyt sekin näkee äänekkäitä unia yöllä. Parkaisikin yksi yö ja kun menin kyselemään, niin mutisi vain jotain äidistä. Oli ihan hikinen pää ja luulin jo kuumetaudin iskeneen.

Minulla kourii sydänalaa, mutta ei kun niele vain se tunne kenellekään kertomatta. Jossain syvällä se lapsi minussakin itkee ja pelkää.

Ma 4.11.1991 Unimäki

Nyt on naula päässä. Ainakin tuntuu siltä. Eilen iltapäivällä mentiin Siiliin ja tytöt jäivät Gunillan luokse. Lainasin äidin Ladaa kun ajattelin, että sillä olisi helpompi ajaa Raahenreissu kuin omalla pakettiautolla. Olikinhan se, mutta aamuyöllä tullessa se teki tenän Salahmilla ja siinä värjöttelin monta tuntia. Kun yhteen taloon yritin mennä, niin suuri koira rykälsi pensasaidan takaa rähisten pihapolulle eikä edes valot ikkunoihin syttyneet. Viimein joku kulkija oli menossa Oulun suuntaan ja pysähtyi kun huitaisin sille. Kuski vei minut Vieremälle ja soitin puhelinkopista lankomiehelle Kainuunmäkeen ja se tuli avuksi. Rassattiin aikamme ja kun saatiin auto käyntiin, oli kello jo kuusi, kun tulin Siiliin. Siitä sitten potallettiin tänne Rautavaaralle ja tytöt kerkesivät juuri ja juuri taksiin ja kouluun. Matikan kirja näkyy jääneen Sonjalta tuohon pöydänlaidalle kiireessä. Loiro laulaa Lapin kesää radiossa.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Menneiden päiviemme värit: Lumetonmusta

Ma 30.9.1991 Unimäki

Sumua. Pikkupakkasta. Pilvistä. Mustaa pimeää.

Eilenaamulla ammuin kiväärillä tiellä mahallani maaten ison ukkometson männynlatvaan. Putosi toisella jytkyllä. Matkaa oli 150 m. Meillä oli täällä koko kesän myös kaksi sikaa äidin kanssa huolehdittavana ja nyt ovat molemmat äidin pakastimessa Siilinjärvellä. Lihaa niistä tuli kai puolisentoistasataa kiloa. Tytöt vain eivät niistä tehtyjä ruokia syö kun oli se niin ikävä tapaus kun teurastin ne. Eikä täällä säilytyspaikkoja ole kun suolalihatiinut ovat mennyttä aikaa.

Olen minä tässä välilläkin kirjoitellut, mutta en mitään isosti. Muutama merkintä siitä, että muutin tyttöjen kanssa tänne ei mihinkään ja että olen kulkenut Hirvensalmella saakka erästä teollisuushallin vakuutuspetosjuttua remontoimassa. Ei ole mun petokseni, mutta linnatuomiota odottelee se, jolle sitä tehdään.

On ollut melkoinen järjestely tyttöjen hoidon ja koulunkäynnin suhteen tämä Unimäen alkuaikamme, mutta pakko oli ottaa työ vastaan vaikka se olisi Kiinassa ollut. Matka on yli 300 km sivu Hirvensalmelle Suonejoen kautta josta olen Eskon kanssa jatkanut perille ja jonne ollaan yöpymään ajeltu. Yhden nelireikäisen piipunmuurauksenkin tein Suonenjoella muutamana iltana kaiken päälle saatana.

Iisalmi siis jäi kuten sitä ennen Tampere, itkemättä liiemmälti menetystä. Olenko nyt kotona? Kierros on kestänyt Siilinjärvineen ja Lapinreissuineen sun muine mutkineen parikymmentä vuotta.

Nyt ollaan totaalisesti alkupisteessä. Ei ole sähköä, ei vesijohtoa eikä sisävessaa. Kaasuvalo ja -hella vain teknisinä laitteina tohajavat kun niille tulitikusta tulta näyttää. Tuvan uuni on suuri ja kun sen jyräyttää kuumaksi, niin parvella ainakin tarkenee, mutta lattialla saattaa sankossa vesi jäätyä. Tämähän on vain puolihuolimattomasti, muualta käsin koottu erämaja. Täällähän oli alunperin aikomuksena käydä Tampereen tomuja huuhtelemassa kurkusta alas ja metällä.

Ulkona hirsisaunaankin vielä piippu muuraamatta ja lauteet tekemättä.

Nyt en enää kuitenkaan Hirvensalmelle mene. Jospa jotain löytyisi lähempää.

Pe 18.10.1991 Unimäki

Piippu on saunaan muurattu, lauteet tehty ja lattian betoni silitelty ja ritilöity. Ovet ja ikkunat kötöstelin itse ja omin käsin muurasin myös pukuhuoneen ja saunan väliseinän. Esko ja Hante ovat auttaneet kovasti minkä omilta töiltään ja välimatkoilta ovat ehättäneet. Ilman heitä ja äitiä minä en jaksaisi ehkä edes elää. Viime keväänä meinasin ampua kuulan kallooni niin kuin Oskarin Pentti ja Vartiaisen Pekka, mutta se tunne meni onneksi ohitse eikä edes ajatus ole nyt vaivannut mieltäni. Mutta raskas on rintakehässä puristus jatkuvasti.

Ensilöylyt on otettu ja sen puolesta ihan hyvä. Kaivoin lapiolla vesijohdolle ojan kaivolta saunalle ja Eskomestari asensi käsipumpun sinne ja vesi tulee nyt siihen saakka. Pitää vain pukuhuoneen Porinmattia pitää pakkasilla lämpimänä, ettei se jäädy. Saunankatolla on toistaiseksi pelkät pressut kun en katehuopia ole irti saanut. Ehkä kevääseen pitää odottaa.

Nyt on aikainen aamu. On hirveän hiljaista ja ulkona pilkkoisenpimeää. Kaasuvalo vain tohottaa ja Hakki lattiamatolla haukottelee. Hain tuon pystykorvanpennun Kaavin Kortteiselta. Siellä kävin katsomassa samalla reissulla sen kansakoulun, jonka Isä ja Oskari ovat 50 tai 60-luvulla urakoineet. Keltainen, vai punervako se oli väriltään. Matala ja kaksiosainen se koulu oli ja paljon ikkunoita. Taitaa olla vielä toiminnassakin jopa. Sisälle en yrkäillyt.

Kennel oli siinä koulun lähellä. Sen omistaja oli suurimahainen ja harmaanaamainen, epämiellyttävä ukonketku. Juuri vieroitusiässä olevia, erirotuisia koiranpentuja emoineen rinkui monessa häkissä. Piti olla uroskoiranpentu se, jota osoitin ja kai se olikin, mutta se ukko koppasi vissiin siitä vierestä. Oskarin Pekka huomasi täällä, että se on narttu. Kylläpä nauratti helevetisti. Mutta takaisin en vie, on tuo niin mukava rellukka ja tytöt jo ovat tottuneet siihen.

Koulutaksi ottaa tytöt kyytiin ja tuo Karipurolle, Iisalmen tienvarteen. Kävelymatkaa 1,5 km. Saattelen toisinaan heidät tienvarteen jos pelottaa. Kovilla vesisateilla vien autolla, niitä on nyt muutamana päivänä ollut. Susista ja karhuista en ole puhunut mitään etteivät ala pelkäämään. Niitä täällä kuitenkin on, ja ilveksiä. Metsissä aina on. Ihmiset vain kaupunkeihin ja kyliin ovat metsistä omia varjojaan aina paenneet. Ja sieltä ne nyt korpikuusikoiden suuntiin nyrkkejään heristelevät.

Su 20.10.1991 Unimäki

Hirvimiehiä passissa tuossa tiellä. Meinasin jo käydä sanomassa, että menisivät hieman kauemmas torrakoimaan, mutta olokoot. Lähin ukko on 50 metrin päässä ja mitä metsästyslaki siihen sanoisi? No, kunhan eivät taloon päin sohi. Ovat autioiden vuosien aikana tottuneet olemaan miten sattuu tälläkin kohtaa korpea. Nuotioitaankin pitävät noiden kahden tienhaaran suilla kun eivät metsiin viitsi mennä. Lihavia ukonkörmyjä nuista suurin osa on, ettei niistä kaikista risukoissa kulkijoiksi olekaan.

Polttopuita pitäisi tehdä lisää, että talvi pärjättäisiin. Tuulenkaatoja olen raahannut melkoisen pölkkyläjän pihaan ja läheiseltä hakkuuaukealta latvustenrojua voin kerätä niin paljon kuin kerkiän ennen lumen tuloa. Että eiköhän tässä.

Helinä Kajaanista on minulla vaki-naisena nyt. Iliman en pärjää ja sekin joskus vituttaa.

Satua en uskalla välillä edes mieleeni päästää, ettei masennus iske. Tytöille äidin poissolo on hirveää. Minä vaistoan sen sillä tavalla, että niskassani nousevat karvat pystyyn ja selkää kylmää, kyyneltäkin lykkää. Varsinkin, kun kuulen Soilan joskus itkevän nukkumaparvella unissaan. Tai ennen nukahtamistaan. Mutta minkä tälle taidan? Vain äiti, joka tällä samalla metsätontilla yhdeksän lapsen kanssa aikoinaan eli vielä kurjemmassa mökissä, sen voi käsittää, mutta ei tästä osaa puhua hänenkään kanssaan. Ehkä tilanteeni näkeminen nyt järkyttää hänenkin mieltä raskaasti kun se toisinaan Siilistä tänne ajelee vaikkei jaksaisikaan. Voi äidit, kuinka tärkeitä te lapsille olette olettepa olemassa tahi ette. Ei meistä isistä ole paikkanne täyttäjäksi kirjoittavatpa sosiologitutkijat ja psykologit mitä tahansa.