52. Toveri Puu-ukko

Pe 04.07.2014 klo 23.00

Satoi koko hemmetin päivän. Oli makailupäivä. Illasta pilvet väistyivät, mutta aika viileää on. Hengettömiä mäkäräisiä on pirusti. Työntyvät taipeisiin järsimään. Silmäluomi ja toinen korvanlehti on jo paksuna niiden jäljiltä. Kutittaa. Aloitteli sateen viime yönä jo kun siirsin teltan piiloon kuusikkoon ja naamioin sen niin, ettei näkynyt vaikka kuinka läheltä olisi joku kulkenut. Tuli vähän ontelo olo yöllä kun kuulin moottoripyörän ajavan ensin ohitse, sitten tulevan takaisin, taas käyvän jossakin kauempana kääntymässä ja jälleen kiihdyttelevän ohitse. Muutenkin tämän paikan ilmiselvä sotahistoria tekee olon jotenkin säpsähteleväksi vaikka kummitteleviin, murhattuihin haamusotilaisiin en uskokaan. Mielikuvittelen kuitenkin kaikenlaista ja sitten ampumisia sisältäviä unien melskeisiin hereille säpsähtelen.

 

Löysin rannasta puu-ukon raadon. Siltä oli jalka irti ja toinenkin löysässä, oioin naulat ja hakkasin kirveennysäni hamaralla ne takaisin. Kikkelin käpypussejakin piti ehostaa ja sitten kaivaa kankaaseen jaloille kolot joihin sen upotin töröttämään. Pitkänokkainen mokoma on, mutta kelpaa seuraksi jos ei  nenällään soppaani ala hämmentelemään. Nimittelen ukkoa toveriksi ja höpöttelen sille kuin  näyttelijä Tom Hanks jalkapallopäälle elokuvassa Cast a way.

 

Teltta piti siirtää takaisin nuotiopohjan lähelle, koska aivan teltan edessä, ruohomättäässä oli hyvin pienen, vihertävän pikkulinnun pesä ja siellä karvaton poikanen. Tuuria oli pikkuisella, etten telttaa kasaan telutessani polkenut sitä murskaksi. Emo parka oli aika hätääntynyt aina kun tulin ulos teltasta, mutta kyllä se kuitenkin lapsensa suojaksi heti lennähti kun lopetin liikehdintäni.

 On kirkasta vettä ja kaunista jokimaisemaa. Puu-ukon lisäksi seurakseni on tyrkkäytynyt  jo pariinkin otteeseen valkeapilkkuinen vesilintu. Koskelo se ei ole, mutta veikkaisin harvinaisemmaksi pilkkasiiveksi koska valkeat laikut sijaitsevat kylkien niillä kohden joihin siivet päättyvät. Silmän ympärilläkin sillä on valkea puolirengas ja pyöreänä pollottavan mustan pään jatkeena  porkkananvärinen latuskanokka. Se sukeltaa jo kauempaa tuohon laiturinrenkkanan päähän ja kömpii sitten makailemaan sen päälle. Mutta heti, kun näkee vähänkin liikettä täällä ylhäällä töyräällä, se sujaltaa karkuun. Otin kameran valmiiksi edellisen poistumisensa jälkeen, mutta ei minun  kärsinyt liikahtaa sitä vierestäni ottamaan, kun lintu lähti taas.

 

Juolahti mieleen se Laatokan rannalla tapaamani kostamukselaismies jota nauratti uimiseni kylmissä aalloissa. Se löi kaksin käsin polviaan, nauroi ja hoki "malakias, malakias.."  Mitähän se sillä tarkoitti?

 

Olen ruokaillut nyt toisen kerran lämpimän aterian tällä nuotiopaikalla. Tuli palaa korkein lieskoin ja on oikein rattoisa kesäilta. Keitän vielä kahvit ennen kuin yritän nukkumista. Huomenna polkaisen Salmin kylään.

La 5.7.2014 klo 08

 

Sainhan minä nukutuksi vaikka tiukille se otti pitkän makailupäivän jälkeen. Näin unta kävelevistä, kaksijalkaisista, riippuvaoksaisista kuusista joilla oli kumisaappaat ja nahkahousut joissa rämpsähtelevät henkselit.

 

Kävin ensitoimikseni uimassa. Pilkkasiipi lähti laiturilta jälleen. Uiminen raikasti unteloa oloa kovasti. Join kroolatessani vettä kuin virtahepo mahani täyteen sillä ei noin kirkkaassa vedessä kovin pahoja pöpöjä lie. Ja vaikka olisikin, ei ne peltimahaani pysty.

 

Otin naamastani lähikuvan kun ei ole peiliä. Mutta ei kameran näytöltä siitä muuta selvää saa, kuin että parta on ollut jo pidemmän aikaa ajamati. Aika metsäläinen alan olla.

 

Keitin täräkät aamuöötöset. Käristin tikunnokassa venäläistä, lihaisaa hiillosmakkaraa ja söin sitä leivän kanssa. Pottuja lukuunottamatta muuta syötävää minulla ei enää olekaan. Paitsi hätävarasäilykkeet.

 

Kirjoitin nämä asiat vihkooni, kusen nuotion sammuksiin ja rupean purkamaan leiri nro 29:ää kun klo lähentelee yhdeksää. Taivas on ½pilvinen, tuuli länneltä lämpimästi huokuu, asteita on +15.

51. Rajakontu

 To 3.7.2014 klo 22.40 leiri nro 29

Nyt leirini sijaitsee vanhalta Suomen rajapyykiltä (Rajakontu) lykkäyksen verran Salmiin päin. Tähän saavuttuani menin heti veteen ja huuhtaisin hiet pois nahkasta ja paidoista. Narua löysin jälleen rojuläjästä ja sitaisin sen puiden väliin pyykkejäni varten.

Kangasmaastoa, puusto 40-60 vuotiasta ja hyvin, hyvin kirkasvetinen joenpolveke jyrkkien maankohoumien välissä. Joen pohjalta paistaa valkeaa hiekkaa ja uppotukkeja. Pieniä ahvenia luikkii vikkelästi karkuun rantaa lähestyttäessä. Vesilinnulla on pesä lumpeikon takana olevalla kohoumalla. Huomasin sen kun ruskea lättänokka räpylöi mättään päälle ja hieroi vatsansa pesäkupuraan. Heinäsorsa se ei ole, taviksi liian suuri joten olisiko jouhisorsa? Pahimmoilleen sen verran kaukana, että lajimääritys on epävarma.

Leiripaikalla on useita vanhoja nuotionpohjia, puihin on naulailtu poikittaisrevoja joissa lie ollut kiipeilyjuttuja, köysiä sun muita. Yksi lahonnut nuora puisine kädensijoineen roikkuu vieläkin tuolla alempana ja luultavasti siitä on otettu vauhtia ja roiskaistu veteen. Rannassa on lyhyt, lahonlainen laituri. Sen päällä oli linnunpaskoja jotka huuhdoin pois paitoja mäntysuovalla hinkatessani. Tässä on myös sotien aikaisia poteroita ja korsujen pohjia joihin on nykyaika tuotattanut roinaa ja tyhjiä pulloja.

Siivosin laajan alan tasaista neulaskenttää, nakkelin muoviroskat monttujen läjityksiin ja keräsin puunpärtöä, käpyjä ja oksankappaleita puhtaalle paikalle. Sytykkeeksi veistelin lastuja tervaskannon juurakosta kuin savustetusta poronronkasta. Nuotion lisäruuaksi raahasin kauempaa riukuja ja latvuksia.

Kankaalla lojui pressunrutale joka oli kiinnitetty riukukehikkoon ja sen asettelin joenpuoleiselle sivulle suojaseinäksi kun kolakanvinkka tuuli alkoi puhallella illan syvetessä. Teltan uskalsin viritellä myös tähän avonaiseen maastoon, mutta jos alkaa mieltä juilimaan, niin siirrän sen sitten tuonne kuusikkoon piiloon. Tielle ei ole matkaa kuin muutamia satoja metrejä ja tänne pääsee helposti vaikka henkilöautolla.., tai se moottoripyöräilijä jonka varjo tuntuu niskassani alati olevan.

Jospa tässä pari päivää oleilisin. Tiijä vaikka joku sinttikin onkeen nappaisi.

Edellisen leiriytymisen ja tämän paikan välillä ei mitään mullistavia asioita tapahtunut. Tuuloksen tsasounalla huilatessani kävi siinä iso mies tarkastamassa kulkurin aikeita. Esitteli Villeksi itsensä kun  kätteli lujalla kourallaan. Karjalanmurretta puhui josta hyvän selvän sain. Kertoili pikkuisen Tuuloksen kylän hiljaisesta elämästä. Vähän kuin olisi Kuhmon Iivantiirassa jututtanut vanhusta jonka viimeisten elonvuosien kokemus on, että samaa tahtia kuin omakin elämä, myös yhteisön elämä kuihtuu ja kuolee pois. Surullista. Kysyttäessä neuvoi kaivon paikan. Sanoi kyllä, että olisi hänen omassakin pihassa kaivo, ja voisi emäntänsä vaikka tsajutkin sujauttaa. Taas voin vain harmitella, etten ottanut puolileikkistä tarjousta tosissani ja lähtenyt ukon matkaan.

Kaivo löytyi neuvojen mukaisesti paikasta, johon Suomen valtio on muistokiven asennuttanut 57. sotavainajalle. Paaden juurella oli aika tuore seppelvihko ja sinivalkea tökki johon niitattuna paperilappunen runoineen. En lukenut paatoksellista tekstiä "sankarimme" sanaa enempää. Vaatimatontahan suomalaisten rotaryjen hartaat seppeltenlaskut muutamine "jumal ompi linnamme"-veisuineen ovat naapurin vastaaviin, seppelsidoksetkin sentäs ekologisista materiaaleista värkättyjä.  Kirkkaankylmävetinen kaivo oli muutaman kymmenen metrin päässä muistomerkin takana.

Tuuloksen jälkeen Vitele jonka tienvarsitorilla oli kauppiaitten laahkoja. Erästä kojua piti hieman kieltäni osaava nainen ja se sai myytyä minulle siniset verkkarit. Maksoivat 300 ru. Aluksi se tahtoi neljääsataa, mutta kun puistin päätäni niin huojensi satasella. Verkkarien sopivuutta koetin päälleni telttalaahkan perällä vaatekasojen takana samaan aikaan isotissisen naisen kanssa joka sovitti tiukanoloista paitaa päällensä. Ei se maatuska nolostellut kun liivisillään siinä mahamakkaroitaan hetkutteli.

Viteleen jälkeen petäjänjuurakkoisessa tienmutkassa oli iäkäs muori pojan kanssa kauppaamassa lakkoja ja sieniä. Pyysin saada räpsäistä valokuvan ja panin sitten purkkien viereen kolikkokasan. Ehkä siinä oli rupliakin kopeekkojen joukossa, mutta näytti sen muorin synkkä ilme hieman siliävän pikkutekosestani.

Pian alkoi kuulua aaltojen loiskuntaa Laatokalta ja kurvasin rantaan johtavalle hiekkatielle. Enämpi kurvailu loppuikin kuin tomusokeriin olisin tupsauttanut. Työnsin loppumatkan, asetin pyöräni hiekkaharjulle ja kaivoin pyyhkeen esille. Menin rantaan, riisuunnuin ja pulahdin aaltoihin. Vesi oli saakelin kylmää, mutta niin oli itselleni antama lupaus täytetty uimisesta Laatokassa.

Evästellessäni pyörän luona, soitin lyhyen puhelun Heimosedälle Helsinkiin. Kerroin, että jäi Äänisen rannalta laulamatta yönäänistä joten korvaan sen tällä soitolla. Heimo oli tietenkin mielissään ja alkoi muistella, etteikös se kohta Salmin jälkeen tule Syskyjärvi, jossa isänsä (minulle ukki) Uatu talvisodassa ollut.

Pian Vitelen jälkeen nousin pyörää työntäen Rajakonnun korkealle mäelle josta oli näkymät metsien ylitse rannattomalle Laatokalle. Tienvarressa oli harmaita rakennuksia, taustalla kylän kahta puolen vilkutteli kaksikin linkkitornia ja kauempana. Vieläkin korkeammalla kukkulalla oli sotien aikainen betonibunkkeri jonka päälle oli koottu teräväharjainen talo. Se oli erikoinen ilmestys ja olisi tehnyt mieleni mennä katsomaan. Reitti bunkkerille kulki luultavasti kylätien kautta, mutta  siellä käyntiharkintani keskeytti suomalaisäijäryhmä joka pysähtyi levikkeelle sinisellä Mersullaan. Jäin heitä jututtamaan ja sanoivat etsivänsä rajakiveä. Arvelivat ajaneensa siitä ohitse ja kääntyivät mäkeä alas.

Kun sitten kerkesin minäkin mäen alle, olivat äijät heinikossa tavallisen, ison kiven luona. Kivessä oli CCCP punaisella- ja Suomi sinisellä värillä.

Otettiin siinä valokuvia ja äijistä joku kulautti hömpsyt. Sitten ne jatkoivat kiireistä matkaansa ja minä läksin etsimään leiripaikkaa jonka tästä joenpolvekkeesta löysin.

50. Anuksenlinnu

To 3.7.2014 leiri nro 28

Klo yli puolenyön. Paikka on mäntykangas kaukana Aunuksen kaupungista, laajan peltomeren jälkeen, jonka halki poljin viileää kesää uhkuvan iltayön jonka tunnelmasta teki erikoisen auringonlasku jollaista en vielä tälle reissulle ole kokenut.

Tästä ei pitkälti enää Tuulokseen ole ja sitten pitäisi jo Laatokankin alkaa näkyä. Olen päättänyt jo, että heti kun ranta antaa myöten, pulahdan aaltoihin vaikka olisi millainen keli.

Hyppyytin pyöräni maantien ravin ylitse metsätielle, jolta oli varsinainen yhteys päätiehen kaivinkoneen rouhaisulla katkaistu. Poljin sitten lujahiekkaista, neulasten peittämää metsätietä ja pian tulin risteykseen jossa valitsin kapeamman uran vasemmalla. Vähitellen se kapeni kuin käärme häntäänsä kohti häviten pian kokonaan näkyvistä. Tyrkin kulkupeliäni vielä vähän matkaa mustikanvarvikossa ja kun löytyi pari harvaoksaista närettäkin mäntyjen  seasta, ajattelin, että tähän on turvallista taas rysänsä viritellä.

Kusiaisia on runsaasti ja kintut haisevat eritteille kun ne äkämystyivät ruikkimaan telttaa kasatessani. Ei niitä montaa kipaletta ole sisäpuolelle silti kulkeutunut. Pureksivatpahan jos ovat pureksiakseen, ei se hetkauta. Itikoitakin oli ihan kiitettävä määrä kämmenselkiä ja päälakea kuppaamassa ja nyt ihoa vähän raavituttaa. Väsymys on niin kova, ettei nukkumisestakaan tule mitään; jalat polkevat makuupussissa vielä.

Aunus "Harmaasilmä" oli kokemisen arvoinen paikka. Jo saapuminen M18-tieltä kaupunkiin johtavaa erittäin huonokuntoista, kuoppaista ja kapeaa väylää on erikoinen kokemus. Kahta puolen jokea on asutusta joita yhdistää siellä täällä ylitse kulkevat riippusillat. Sanoisin näkymiä jopa idylliseksi jos en näkisi tämän kaiken pinnan alle. "Anuksenlinnu"-kyltti tienhaarassa panikin aprikoimaan, että eikö se anus ole kaikilla kielillä persereikä?

Ajattelin jossakin vaiheessa jäädä ortodoksikirkon luokse sakeaan pusikkoon yöksi, mutta aikani sitten kaupunkia kierreltyäni arvelin nähneeni kaiken tarpeellisen.



Kävin pankissa. Kun menin sisälle, niin opastamaan kopsutteli korkokengissään tiukkapohkeinen, kaltaiseni metsäläisen silmään äkikseltään järkyttävän tyylikäs, tumma nainen. En tarvinnut ottaa vuoronumeroa, sillä pankin muut asiakkaat olivat jotain toista palvelua vailla. Opas pani minut lasikoppiin ja oven lukkoon takanani jääden odottamaan asiointiani. Minun piti laittaa eurot ja passi pyöreälle levylle joka pujautti ne näpsään alakautta kierteellä lasiseinän toisella puolella olevalle, kuulokkeet korvilla ja mikrofoni suun edessä odottavalle vaalealle naiselle. Nopeasti nainen siellä toimi ja sijoitti paksun nipun ruplia ja muutamia kolikoita sekä tarkan laskelmakuitin tulemaan takaisin. Passista se otti kopion ja vasta sitten pyöräytti senkin tulemaan. Mikrofoninsa kautta nainen sitten humautti sanoa asiakasystävälliset spasibat ja dasvidaniyat ja minä yritin nyökkiä samoin lasissa oleviin reikiin. Kurssi oli 46,3 eli sain 250. eurosta 11750 ruplaa.

Ostin epämääräisen oloisen miehen pitämästä, nuhjuisesta vaatekaupasta pitkähihaisen paidan (350 ru). Runsailla kulutustuotteilla varustetusta, isohkosta magazinesta hankin banaania, kalasäilykkeitä, pottuja, maitoa, hedelmiä, jugurttia, suklaata, suolakeksejä, ja mitäpähän kaikkea semmoista sattui käsiini jonka arvelin laukkuihini mahtuvan ja syötäväkseni kelpaavan. Rahaa ei taaskaan mennyt täyteen muovipussilliseen kuin parisensataa ruplaa. Ostin myös tavallista pannujauhatuskahvia pienen paketin joka oli kyllä kallein ostos. Ja jäätelöä tietenkin. Kaupassa näin myös ison pakastealtaan jossa oli paljaaltaan pitkänokkaisia kaloja ladottuina päällekkäin. Varmaankin sampia?

Kaupan eteisessä oli kengänkärkiinsä katseleva nuori nainen suurikokoinen valokuva narun varassa kaulassa roikkumassa. Kuva esitti lasta ja sen alla oli venäjänkielistä tekstiä. Kädessä naisella oli sankamallinen, muutaman litran vetoinen emalikannu. Jäin kaupan ulkopuolelle syömään jäätelöä ja näin siitä lasiovien lävitse, kuinka asiakkaat aina silloin tällöin antoivat naiselle almunsa. Eräskin hyvinvoivan näköinen rouva pani kannuun paksun tukun seteleitä. Varmaan siinä lapussa oli vakuuttavaa tekstiä kerjäävän ihmisen hädänalaisuudesta. Mietin siinä, että olisiko minunkin pitänyt jotain laittaa.

Hurtan perkeleitten näkemiseltäkään en Aunuksessa säästynyt. Laumoja tapasin useita ja aina ne herättävät sietämättömiä pelontunteita. Pankin kulmalla kännykkää ladatessani seurasin naisen lastensa kanssa yrittävän pankkiin sisälle, mutta kun kärpäkoiralauma saapui paikalle rähisemään, meinasivat parkuvat lapset jäädä hurttien jalkoihin. Laumassa oli vaalea narttu, jonka kiima oli parhaimmillaan ja sen selkään yrittäjiä riitti eivätkä kiihottuneet koiraat muusta ympäristöstä välittäneet.

Kun kävin taluttelemassa pyörää hieman syrjemmällä, ränstyneiden kerrostalojen ja päälle kaatuvien muiden tönöjen ja teollisuustilojen kujilla, niin siellä jouduin sivaltamaan muutamaa vutaletta kyljille kun työntyivät ihan kiinni vaikka ei ne hampaitaan näyttäneetkään. En lakkaa ihmettelemästä venäläistä irtokoirapolitiikkaa. Ei se voi olla inhimillistä koirien itsensäkään kannalta.

Tapasin hotellin pihassa suomalaisia. Ilomantsista oli pari eläkeläiskaverusta jotka kertoivat matkustelleensa myötäänsä rajan tällä puolella. Siihen sattui myös hotellissa majoittuva, Porvoosta matkansa aloittanut retkipyöräilijä, nuori kaveri, jonka sukujuuret ovat Savossa, Pieksämäellä. Hän oli tullut junalla Imatralle ja menossa Pietariin, mutta jos muistan oikein, hän käyttää välillä yleisiä kulkupelejä pahimpien paikkojen ohittamiseen. Viimeistään sitten Pietarista jälleen junalla Helsinkiin. Olisi pitänyt vähän tarkemmin kysellä, tai kirjata heti muistiin.

Olihan heidän kanssaan mukava jutella. Harkitsin jopa hotelliin majoittumista, mutta päätin pitää itselleni antamasta lupauksesta kiinni, että yhtään yötä en sisätiloissa Karjalassa nuku.

Aunuksen peltomerien jälkeen oli suuri navettakompleksi aivan tien vieressä. Aidatun alueen takana näin sekä uusia että vanhoja tuotantotiloja ja portinpielen kyltissä kerrottiin maitotilan nykytilanne. Portilla oli myös isohko rakennus jonka lasiseinäisessä kulmahuoneessa oli vartijan koppi. Kysyin eleillä, voiko aitauksen sisäpuolelle mennä niin vartijanainen puisteli topakasti päätään, mutta valokuvaamisaikeilleni hän nyökytteli myöntyväisesti.

Pelloilla oli juuri tehty heinätöitä tuoreesta tuoksusta päätellen. Ihmettelin kyllä mielessäni, että minne rehu on sullottu kun ei näkynyt luokona, ei paaleissa eikä pelloilla yhtään traktoria ollut enää huhkimassa. On täytynyt olla melkoinen työkonekolonna tekemässä, kun niin yhtä aikaa koko satojen hehtaarien ala oli pois näkyvistä kerralla sipaistu.

Navettojen jälkeen oli vielä monta pientä kylää joiden yöelämä oli yllättävän vilkkasta. Nuorisoa liikkui jalan, pyörillä ja autoilla. Yksi mutkaisesta menosta päätellen ilmiselvä vanhempi kännikalle ajoi oikein vanhalla moottoripyörällä mäkeä ylös pihaansa ja meno taittui vasta kasvihuoneen muoviseinään. Ei ollut onneksi kova vauhti, niin etuseinä vain painui rikki. Äijä kaatui pyörän mukana päin muoveja ja kova posmitus sieltä pian maantielle saakka kuului.

Näin myös sellaisen ihmeen, että miliisiautoon ottivat yhden nuoren ladakuskin jota puhalluttivat takapenkillä. Millaisethan lienevät seuraamukset Venäjällä jos viisari värähtää?

Mutta nyt ovat jalat lakanneet polkemisensa ja silmät painuvat väkisin kiinni. Metsästä kuului äsken jotain jymähtelyä, olisiko hirvi kulkenut. Autotien kaukainen kumukaan ei ole lakannut. Aina siellä jokin mennä rämistelee ja lätke vain renkaissa kuoppien kohdalla käy.