18.2.1958
Maanantaipakkanen, ei kova. Sen puoleen helppo talavi. Lunta
kyllä tullut. Hirvittää laittaa penskoja taipaleelle kun ummessa on mehtäpolut.
Toisinaan alkuviikosta joku savottalainen hevosella ohite pyyhältää jo
uamupimmeellä. Päivät ja viikot on olleet vaikeita. Ötläkeoloa, särkyä päässä,
selekään koskenut, jalkoja turvottaa. Elukoihin ja huushollin takia pitänyt kuitenkin vornistautua. Tauno hiihti aamulla kirkolle. Tuli
Hartomuan taksilla takasin ja toi ruokaa. Lähti nyt illasta mualimalle. Eilen aukasutti Tulimäen Antilla tien. Korkeita nyt
penkat. Liekö milloinkaan ennen aurattu tuota kärrytietä? Oli nähnyt Anttia
kirkolla ja sillä oli ollut kuorma-autossa uusi kärkiaura, sitä kehunut niin
Tauno oli lohkaissut, että et sinä Unimäkeen umpihankea halakase. Olivat vetoa
lyöneet viinapullosta. Antti voitti, mutta niin Taunokin, ja myö.
24.2.1958
Matin päivänä matikka kutee. Juhanilan Matti toi muutamia
isoja. Oli Taunonkin rysät kokenut kun ei se itse tänä talvena niille
kerkeä. Matinpäiväksi rinkeleitä keitin.
Matille kahvin kanssa tarjosin. Eilen kävi harvinainen sunnuntaivieras.
Pohjoismäen Alliina. Hiihtämällä tuli. Sillä oli uutisia isästä. Sanoi sen
kuumeilevan vieläkin ja Hiljan käyvän sitä joka päivä heillä voivottelemassa, sano,
että heijän Erkka on ajanut niille talven puut ja muutenkin siellä autellu. Onhan ne Alliinalla ja Erkalla isoja ne tyttäret, ja Keijohin joilta lypsämiset
luonnistaa. Ei sillä Uapolla ole kuin kaksi lehmää ja toinen lie ummessa
nyt. On se, kun omaa issää joutuu vierastamaan…
1.3.1958
Sattui lauantaiksi maaliskuun ensipäivä. Tauno tuli eilen,
ja humalassa. On vielähin, lämmittelee saunaa ja ottaa ryyppyjä. Hangessa sillä
pullo on, useampikin. Saunalla kävivät iltapäivällä ainakin Lepolan Ilikko.
Jallunrempula sillä oli mukana. Remupäällä nehin. Onneksi ei Sinikusti tai
Ainon Rieti mukana olleet. Niitä isoneniä en minäkään olisi saanut
karkotetuksi. Pahasuisena kylällä minua pitävät kun humalikoille huskyytiä
komennan. Minulle yksi humalikko riittää. Pinnihuuko oli Taunolla eilen mukana kun ne
Pakuran kyyvillä tulivat. Huuko näki minut navettapolulla ja kiänty Kyntöläistä
kohti pehmein polovin konttasemaan. Sinne pääsee kovaksi tallautunutta
hevosrekien jälkiä pitkin. Johannes tuli
omin avuin koulusta, mutta Tarja lie Akulaan tai Villelään pistäytyny. Luvata sen teki, eikä ensmäestä kertoo. Allanista ja Johanneksesta tuli joku kysely Sosiaalikarpiselta.
Aikovat jonnehin Hämmeenlinnaan kyijitä ja pitäsi käyttää Kuopiossa
lastenlinnan sykiatrilla. Mitä siinä lukikaan? Että Perttulan Tylsämielisten Keskuslaitos pyytää perusteltua arviota sijoituspaikkaa varten. Kustaakin vain rievuissaan ynisee. Pipetillä pitkään
ruokin kun aluksi ei tissille kuontunut. Elolle selevinneekö poloinen kun ei
veny ei vanu. Paula kyllä on täräkkä tyttö. Kiipeilisi jos olisi minne kiivetä,
matalassa majassa. Täyttää kolme kohta.
28.3.1958
Perjantai. Kävi Irene kunnasta koko viikon avittelemassa kun
olin kippeenä, meinasi kai kesken tulla, arveli terveyssisar joka oli Irenen
mukana maanantaina. Irene on Issakanpiän tyttöjä ja äsken kodinhoitajaksi
Joensuussa valamistu. Aikoo vielä maalimalle lähteä, sillä on joku kirjaihminen
Ilomantsista katottuna. Onko Ilomantsi maailmaa, niin tiijä häntä. Samanlaista
korpea ja ryssä naapurina. Missä minä olisin jos sen Urpon kelekkaan olisin
Porvoosta lähtenyt? Se kyllä jäi kai sille tielleen kun lähti kestapon kyytiin
Itärintamalle. Missä Ukrainan arolla mätäntynnee luunsa. Lähetti kuvan
muistoksi. Pääkallo sillä suikassa oli. Puistatti minua se. Urpo kävi
heinäpellon laijalla hyvästelemässä 42 kesällä kun oli lähössä. Tuleekohan
Tauno tälle pyhälle?
21.4.1958
Tauno kävi lauantain ja pyhän olemassa, eikä juonu. Ja vasta
tänä aamuna lähti kun tuli Oskari pihasta hakemaan. Tulimäen Antti on aukassu
tietä koko kevättalven. Liekö se yksi viinapullo riittänyt maksuksi? Tauno
ampui soijinmehtoja Uniaholta. Niitä roikkuu nyt ainahin neljä vielä tuolla
puihen oksilla kaivonkorvella. Tauno käristeli kaksi paistiksi ja keitoksi ja
oli ne hyviä syyvä kun suolalihaa koko talavi on järsitty. Matikanjötkyjähin on
vielä hangessa, van alakavat kohta sulaa kun aurinko lämmittää lumia alemmas. Muuten on kovat hankiaiset tänä keväänä. Kohtu on asettunu ja
pahaolokin, vähän jo niin kuin potkisi, mutta ei se vielä… Kuvittelen vanahalta
muistilta. Lokakuussa kai se… Isomanteli poikii näinä päivinä ja saahaan
juustomaitoa herkutella. Kanelia pitää muistaa kun kirkolle asiaa tulee.
