maanantai 7. helmikuuta 2011

Jostain me olemme tänne kävelleet...

Luulin tässä välillä, että henkeni heitän. Tai vähintään, että halvaannun. Mutta se siitä, ohennan verta asperiinilla.

Luin lyhyelle aikaa joitakin tiukkoja kirjoja. Synkistä, eilisen ajoista ja historian tyranneista ne kertoivat ja kun se ei vielä riittänyt, luin pamfletteja tulevaisuuden toivottomuudesta. Filosofien tekstejäkin selasin ymmärtääkseni uusia katsantokulmia vanhoilla silmilläni. Vaikka eihän toinen ajattelija kolmannen ajattelijan selityksiä saa sen tiukempaan solmuun. Saatika, että solmuja auki. Solmuja solmitaan lisää lukemalla, sen huomasin taas kerran.

Toisinaan kurjalta tuntuvan yksityisyyteni keskellä elin siis toisten elämiä, ajattelijoiden päiden sisuksia. Järkeni valo häälyi ja lepatti kuin pieni liekki portinvartijan myrskylyhdyssä. Huomisen merkitykset olivat kuin keväällä sulavia lumirintuuksia alituisissa vuodenkierroissa.

Kummallisen turta olo edelleen. Voiko aivojen järjestys muuttua näin lyhyessä ajassa? Ajattelen nyt aivan eri tavalla kuin vielä joulukuussa. Kirjoittaminenkin on kuin mättäillä hyppelyä ja kuuraisten karpaloiden noukkimista.

Muistutan välillä itselleni, että olen pohjaltani työläinen, kirvesmies, en filosofi sen enempää kuin lintukaan.

Kuuntelen joikuja. Marie Boinea, Ulla Pirttijärveä sekä keskiajan gregoriaanisia hittejä. Huonokuuloisissa korvissani sävelkulut muistuttavat toisiaan; yhtenevät tuntemukset ovat näitä säveltäneiden mieliä liikauttaneet; jumalat tahi jumal-uskomukset antaneet pontta; sama se sille, vanhenen paitani sisällä.

Kuunnellessani näen sisälläni näkyjä menneistä ajoista, auringon nousuista ja laskuista. Näen paimentolaisia jutaamassa tundralla ja lakanaisiin pukeutuneita platoneita roomalaismallisten pylväikköjen varjoissa. Nukahtaessani otsa työpöytäni kanteen nojaten, siirryn muinaisten vesien äärelle, mutaisille kaislikkorannoille. Taivaalla kiitää oransseja pyörteitä, joita harmaa tuuli puhaltelee kieppumaan yhä ylemmäs. Näen kasvissyöjädinosauruksen hamuamassa kaidoilla huulillaan lehtipuun latvaversoja, liskolintujen liitoa ja taustalla uhkaavasti vavahtelevan tulivuoren jyhkeän silhuetin.

Havahduttuani murehdin ensimmäiseksi, miksi minusta ei tullut jonkin tekijää, johdonmukaisen aatteen edustajaa, miestä jolla olisi ollut elämässään jotain sanottavaa, jonkin asian puolesta jykevästi räyhääjää. Epäkohtia, rajuja aineksia elämä on tarjonnut tähän sylimitoin syntymästäni saakka. Kun ensimmäiset raiskaajatraktorit ilmestyivät äitimaatani teräskyrpineen särkemään, en ollut kuin toisella kymmenellä. Mutta minä vain itkin silmänkantamattoman raiskion äärellä sanomatta sanaakaan vaikka minun olisi pitänyt syöksyä niiden telaketjujen murskattavaksi, että olisivat ymmärtäneet, minkä savotan raakalaismainen ihmislaji aloitti kotimetsissämme.

Minä olin pelkuri, heikko ja herkkä. Murehdin myrskytuulen pudottamaa linnunpesää ja sen poikasia, vaikka minun olisi pitänyt itkeä niitä miljardeja linnunpesiä ja muurahaiskekoja joita metsäteollisuus tuhosi ja tuhoaa edelleen kautta maanpiirien että perseemme pyyhkiä saisimme ja typerät kulutustavaramme kääreisiin pakkaisimme, repiäksemme kääreet sitten uuniemme sytykkeiksi.

Naapurin poika oli rohkeampi. Hän ampui itsensä kun ymmärsi, kuinka pahasti ympäristöä alettiin runnoa, kun kotipolut ja naapureiden väliset kaitaiset käytävät käännettiin välteillä nurin, suuret kuuset vaihdettiin vänttyräisiin taimikoihin ja lävitsekulkemattomiksi tureikoiksi. Hän ansaitsisi mitalin hautaristilleen, mutta minä sekä kaltaiseni sukupolvemme miljoonat kuluttajatuholaiset häpeänviitan harteillemme.

Käsitän vasta nyt kuinka suuri tuska sisälläni asuu kokonaisten elämien menetysten vuoksi. Maailmansotien hirveydet, olivatko ne mitään verrattuna siihen tuhoon, joita niiden jälkeen metsissämme on harrastettu?

Haudatkaa jo mannerheimit, pol potit, hitlerit ja stalinit, haastakaa sen sijaan oikeuteen koko tuholaislaji, ihminen, rikoksista biosfäärin pienimpiä kohtaan, rikoksista, joita se työkseen urakoi yhä kaikkialla minne vain koneidensa kynnet ylettyvät.

Intiaanipäällikkö Seatlen väärennetyiksi väitetyt pateettiset lauseet "ihminen kuuluu maalle, ei maa ihmiselle" pitää paikkansa.

Myös suurimpiin ajattelijoihimme kuulunut Georg Henrik von Wright oli vanhemmiten sitä mieltä, ettei ihmislajilla toivoa ole. Hän osasi kuitenkin pettää ajatustensa pintapuolisia seuraajia, ja niin nämä yhä luulevat, että sitä on eikä Pentti Linkolan päätelmiin siksi kannata pohdinta-aikaansa uhrata.

Olemme muutenkin eteviä pettämään itseämme, unohtamaan, sulkemaan silmämme ja lisääntymään. Eleskelemään mistään välittämättä, tuhlaamistamme säätelemättä, mutta nöyrinä kulutushihnassa jonka pituutta säätelevät kauppapuistojen sijainnit ja bensatankin tilavuus.

Olen itse yksi näistä globaalin elämänmuodon kurjista tuhlareista. Olen ollut lisääntymisviettini vietävänä, en järjen, kuten kaikki karsastamani, samoista leivänjuurista pierunsa tussauttelevat perussuomalaiset pentti oinoset. Olen ikäni ollut vaatimassa itselleni ja heimolaumalle ympärilläni alituista hyvinvointia, rajoittamatonta kulutuksen vapautta, polttoainetta tankkeihin ja kauppakeskuksiin lisää neliöitä ja turhan tavaran hyllykilometrejä. Valinnanmahdollisuuksia turhuudentoreille.

Ja mikä hirvein rikokseni onkaan ollut se, että olen osallistunut vuosikausia Lapin tuntureiden ja Vuokatin vaarojen kerskarakentamiseen, tuhansien ja tuhansien neliöiden kauppahallien, tavaraterminaalien ja ökynavetoiden pykäämiseen ja järvien ja merenrantapoukamien -saarien- huviloilla pilaamiseen. Olen käyttänyt näitä kädellisen taitojani maan tuhoamiseen, ilmaston pilaamiseen ja otsonikadon edistämiseen.

Perkele, että ajatustani satuttaa koska minusta ei ole ollut vastarintaliikkeen mieheksi, ei sissiksi Koijärvelle tai kettinkeihin Kessiin tai Talaskankaalle!

Me kaikki, minä ja kanssaeläjäni, ymmärryksen kipentäkään omaamattomat maatiaiset perussuomalaiset, kepulaiset, ahmattiyhdistysliikkeen jäsenet tai vasemmistolaiset emme ole yhtään parempia kuin nekään kammottavat maailman kauppasaksat, tunteettomat pörssimaakarit ja nykyajan riistäjäkapitalistit, jotka toimistamme voittonsa ja pelimerkkinsä lypsävät.

Äiti Maan kosto, se ei tule olemaan suloisen sylin hellää keinutusta.

34 kommenttia:

Iines kirjoitti...

Voi Valto, jos ihminen ottaa harteilleen koko maailman syyllisyyden, hän musertuu! Sinulle riittää pienempikin taakka. Jos he, jotka eivät mitään tunne, saisivat harteilleen osan tästä kaikesta syyllisyydestä, jota esität, olisi maailma keveämpi paikka hengittää.

Mutta eivät he ota, he ottavat vain hyödyt ja edut ja sitäkin tehdessään heidän omatuntonsa on kuollut.

Olet totisesti syvissä vesissä. Pakko kirjoittaa tähän, että kuvaat tuntemaasi tarkasti. Sekin on on osa prosessi. Kun asioita saa näin käsiteltyä, maailmalla on tapana selkeytyä, vaikka oma ajattelutapa olisikin muuttunut entistä laajemmaksi.

Iines kirjoitti...

korjaus viimeisen kappaleen tekstiin:

sekin on osa prosessiA

Valto Ensio kirjoitti...

Iines, olen myöhässä maailman syyllisyyksien hartioilleni otossa, siihen olisi pitänyt (kaikkien) herätä jo silloin, kun tajusi vähänkään asioiden menevän pieleen tämän loppumattoman ahneutemme kanssa.

Kirjoitanhan, että jo kun ensimmäiset metsänraiskaajat saapuivat, olisi minun, silloisen pikkupojan, pitänyt murskatuttaa itseni niiden telaketjujen alle koska tunsin sisimmässäni, ettei tuo voi olla oikein. Ensin olisi tietenkin pitänyt olla kykyä ja kypsyyttä kertoa maailmalle, miksi niin tulee tekemään.

Tuhlasin ainakin 20 vuotta pelkkään levottomaan lainehtimiseen paikasta toiseen. Mutta ehkä nyt vasta alan ymmärtää, että miksi.

Tämä suru, vai miksi se vuosikymmenien saatossa on muuntunut, on poiskulumaton ja se minua ahdistaa.

Jos syyttäisin yksinomaan niitä, jotka siellä metsässä tuhojaan tekevät ja niitä, jotka ketjun ja hierarkian yläpäässä suurimman hyödyn repivät, olisin väärässä. Tässä on välttämättä syytettävä niin itseään kuin kanssakulkijoita jotka olemme yksissä tuumin ja vakain mielin antaneet avustuksemme luonnon tuhoamiselle. Ja jotka huudamme edelleen loppumattoman talousturvotuksen puolesta vaikka hiiva on jo lopussa.

Me olemme tekniikkauskovaisina kansakuntina aiheuttaneet myös monen ihmisen itsemurhan, sen uskon, sillä niin moni muukin, kuin minä, on raiskattujen maisemien äärellä kyyneleitään vuodattanut.

Uskon tosiaan, että 17-vuotias naapurin poika, päättäessään päivänsä, oli monet kerrat kuljeskellut entisten metsien äärellä (tapasin hänet muutaman kerran istuksimassa polunmutkissa kannon nenässä), autioituvalla kylän raitilla ja surrut syvästi sitä, liian nopeaa muutosta, joka ympäristössä juuri silloin tapahtui.

Jos jaksaisin, kaivaisin itsemurhatilastot, asuinpaikkakunnat ja ikärakenteet esiin niiltä synkimmiltä muutto-, ja aukkohakkuuajoilta 1950-80 luvuilta. Vertailisin hieman vaikka metsäyhtiöiden tulostaulukoihin ja -käyriin jne.

En ole nimittäin missään itsemurhien syitä pohtivissa kirjoituksissa vielä nähdyn spekuloitavan sillä, että luonnon turmelemisella olisi tai voisi olla syy-yhteys tekoihin.

Siinä, että yritän vajavaisin kyvyin kirjoittaa ja valokuvata särjettyjä maisemia ja niiden aiheuttamia synkkiä tunnelmia, on pieni, hetkellisesti parantava vaikutus itselleni. Mutta en usko sen suurempaan tehoon sillä koneiden ja helpon elämän meteli peittää allensa kaiken muun kitinän.

Esimerkiksi haluaisin, että sinä, Iines, kun harkitset uuden auton ostoa vain päästäksesi metsään kuvaamaan perhosia, tuntisit ilkeitä pistoksia rinnassasi tästä aikeestasi. Miksi et menisi sinne jalan tai polkupyörällä ja hävittäisi entistäkin autoasi tai ainakin sen käytön rajoittaisit minimiin?

Ajattele oikeasti, kuinka vaikeaa on luopua siitä "hekkumasta" jonka uuden auton hankintasuunnitelma jo itsessään antaa vaikka tiedät, mitä uhrauksia luonto joutuu jo sinun yhden auton eteen antamaan uusiutumattomista varannoistaan. Saatika että kuinka monta kaivosmonttua vaativat nämä miljoonat ja miljoonat, päivittäin tehtaiden liukuhihnoilta valmistuvat kulkupelit jotka päätyvät sitten tuonne suurkaupunkien aamuruuhkien jonoihin.

Minä olen tympeä tyyppi, vien ihmisiltä ilon tässä kulutuskimarassa ja se minulle on sanottu tuhanteen kertaan. Aavistan vain heikosti, miltä näitä asioita syväluotaava ornitologikirjailijakalastaja ja asioista perillä oleva Pentti Linkola voi tuntea.

Luulen, ettei minullakaan mielipiteideni vuoksi ystäviä kovin montaa olekaan.

Sekin on yksi syy, miksi minua masentaa ihan oikeasti.

Ripsa kirjoitti...

Käys katsomassa millainen on Odysseus Elytiksen Profetian loppu, jonka äsken löysin hänen kirjastaan.

Ethän sinä ole Valto yksin noiden ajatusten kanssa, vaan paljon enemmän on vielä haettavissa ja mietittävissä, ihmisiä ja ajatuksia, jos ne joskus vaihtuisivat teoiksi.

Mutta luulen että ihminen ei tästä luulotellusta valta-asemastaan luovu. Voisi kuvitella että ihmiset alkavat jo oikeasti miettiä, kun Australiassa tulvii ja hirmumyrskyjä on sekä siellä että USAn itärannikolla.

Tai meidän kovat pari talveamme, jotka ovat jo harvinaistuneet.

Voi olla että lehti kääntyy. Muistan kyllä tuon että Georg Henrik von Wright ei myöskään toivoa antanut. Olisi ollut toivottavaa että muutos tapahtuu ihmisten yhteisesti sopien. Mutta siitä ei näy paljon toivetta.

Huomasitko muuten, että se viimekesäinen kuvasi Kalervo Palsan Getsemanesta pääsi televisioon Minna Joenniemen ohjelmaan Suojele minua. Siinäkin olisi hyvä päämäärä, ihmisten, asioiden. ajatusten, rakennusten, ideoiden ja muiden suojelu.

Minä en oikeasti tiedä mitä ihmiset ajattelevat maailmasta, siis ne nämä hyvintoimeentulevat, keskiluokkaiset itsessään viihtyvät, tavaroiden kerääjät. Ehkä eivät mitään.

Keiju kirjoitti...

Minusta se, että ihminen kadottaa perin pohjin toivonsa koko omaan lajiinsa, on yksi huijatuksi tulemisen päätepiste. Toinen päätepiste on elämänsä päättäminen omin käsin. Kumpaakin on huiputtanut ihan sama tekijä, joka vastaa myös noiden mainitsemiesi iloisten kuluttajien huiputuksesta. He elävät valheessa, mutta vasta valheen paljastuminen ja sen jälkeinen tyhjiö täydellistää kehitysprosessin.

Kirjoitat, että sinun olisi pitänyt jo aikoja sitten oivaltaa, mitä tapahtuu ja miten siihen täytyisi reagoida. Se olisikin ollut parempi, mikäli sinun aktiivisuutesi ei olisi päättynyt sinne telaketjujen alle. Ei kuitenkaan ole liian myöhäistä, jos vielä voi vikistä, että on liian myöhäistä.

Ripsa kirjoitti...

Siis en tarkoittanut sinun kuvaasi, mutta kyllä sinun ottamasi kuva oli varmaan monelle meistä aivan uutta. Ja vielä se nimi, Getsemane.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, kävin lukemassa: "... ... ... ... . Ja unet kostavat ja kylvävät sukupolvia vuosisadoista vuosisatoihin!"

Profetian loppu käy hyvin ajatusteni tämän hetkiseen pirtaan.

En uskokaan, että olen yksin näissä mietteissäni. Tällä hetkellä kouristavaa pahaaoloa tuntevat laajat mm. alkuperäiskansojen rippeet joita häädetään sademetsistään ja kas, yhteisten riistäjien toimesta jotka täälläkin häärineet (ja häärivät) ovat.

Mutta tuskaahan eivät enää tunne ne, jotka tähän valmiiseen tavarataivaaseen ovat syntyneet, joilta mitään ei (vielä) ole viety.

"Luonnonkatasrofejahan on ollut aina", tiuskaisevat ne, joille kritiikistä haittaa olisi. Eivät he yhdy arvovaltaisten nobelistienkaan laatimiin, pitkäaikaisiin tutkimustuloksiin nojaaviin tuhonskenaarioihin joita nimenomaan ihmismassojen toimesta, liikakansoittumisesta ja maan riistosta aiheutuu. Saatika että Linkolan kaltaisen, tarkkaan punnittuja ääripuheita pitävän ihmisen kantoihin joissa kuitenkin hyvin suuri viisauskin asuu jo yksin sen vuoksi, että hän on tutkinut nimenomaan sitä eniten kärsivää ekolokeristoa vuosikymmenien ajan.

Toivotontahan tämä on. En tiedä, miten sanani asettaisin. Olen kuitenkin aika laajasti viime vuosina ollut tekemisissä ihmisten kanssa, joilla ei taloudellisesti huolenhäivää ole, jotka tuosta vain voivat vaihtaa autonsa aina uuteen, rakentaa koteja, kesämökkejä ja tehdä säännöllisesti ulkomaan matkojaan. Tiedän heidän vain yksinkertaisesti sulkevan silmänsä todellisuudelta. Ja on joukossa niitäkin fatalisteja jotka pitävät kohtalonaan elää juuri niin kuin elävät.

Olen riidellytkin näistä asioista monen kanssa ja tuntenut jääväni poikkeuksetta häviölle vaikka mistään "kilpailusta" ei ole ollutkaan, omasta mielestäni, kysymys. Ehkä tietämyksessäkin ihmiset kilpailevat ja väärä luulokin saattaa käydä tietämyksestä?

Kalervo Palsan Getsemanen-laulujutun katsoin äsken Areenalta muuten se olisikin mennyt huomaamatta, kiitos vihjeestä. Ovat aloittaneet jo Getsemanen korjauksen koska rahaa on jo sen verran kasassa.

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju, "Minusta se, että ihminen kadottaa perin pohjin toivonsa koko omaan lajiinsa, on yksi huijatuksi tulemisen päätepiste. Toinen päätepiste on elämänsä päättäminen omin käsin."

Itsemurhien syyt ovat hyvin moninaiset, ei ehkä käy vertaukseksi tähän selittämättä. Huijatuksi tuleminen on vain yksi mahdollinen syy.

Se, toivon kokonaan menettäminen on ainakin hyvin lähellä. Minulla on yksi pieni oljenkorsi tässä paradoksaalisessa elämässäni näihin nykyisiin ajatuksiini vertautettuna: Lapset.

Minä voin yrittää toisenlaista aivopesua, "huijausta" heidän suhteensa. Voin yrittää poiketa valtavirrasta ja kertoa heille kylmästi, pikkuhiljaa kasvatuksen lomassa, kuinka maailma makaa.

Kouluhan edelleen kannustaa lapsia huolehtimaan tulevaisuutensa taloudellisista ja kulutuksellisista osuuksista ensisijaisesti. Tämä on päivittäistä havainnointia opetuksen päämääristä ja se on ymmärrettävää sillä opettajat eivät poikkea valtavirrasta eivätkä yhteiskunnan laatimista opetussuunniltelmista ja niiden päämääristä.

Jos näistä nyt alaikäisestä neljästä lapsestani saisin vaikka yhden poikkeamaan jollekin elämänsuojelulliselle polulle tulisieluisena sanansaattajana tuleville sukupolville, tuntisin ehkä tehneeni sittenkin jotain.

Mutta ehdinkö nähdä edes sellaisen "suuntautuneisuuden" koska olen jo näin iäkäs isä...

...johonkin tähtäävää vikinää se on tällainenkin yritys, vai mitä?

Valto Ensio kirjoitti...

Anteeksi, unohtui mainita. Tuo "Odysseus Elytiksen Profetian loppu" löytyy kokonaisuudessaan Ripsalta:

http://ripsaluoma.blogspot.com/

Keiju kirjoitti...

Vielä. Oletetaan, että on jotkin voimat, jotka kaatavat metsät ja lietsovat hillitöntä kulutusta. Oletetaan, että on pieni ihminen, joka vastustaa metsien kaatamista ja kulutuksen hillittömyyttä. Oivalletaan, että metsiä kaatavat ja kulutusta lietsovat samat voimat. Ne ovat pienen ihmisen pyrkimyksille "vastavoimat". Vasemmistolainen sanoisi, että nyt puhutaan kapitalismista, hippi kenties että Babylonista. Itse sanon tietysti molempia.

"Vastavoimien", siis Babylonin / kapitalismin näkökulmasta pienet ihmiset (ts. edellä mainittu ja kaltaisensa) edustavat yhtä lailla vastavoimia. Mitä se pyrkii tekemään pienelle ihmiselle? Tietysti nujertamaan hänen vastustuksensa. Siihen on kaksi vaihtoehtoa: joko saada hänet myöntymään haluttuun linjaan tai tuhota hänet kokonaan. Nujertaminen on pääasia.

Moni meistä myöntyy ikään kuin puolittain. Periaatteessa säilytetään vastustus, mutta käytännössä silti myönnytään. Vastavoimat hykertelevät tyytyväisinä. Mutta entäs, jos pieni ihminen ei suostu myöntymään ollenkaan? Silloin vastakoneisto siirtyy nujertamaan vastustuksen sijaan vastustajaa. Poliisi- tai sotilasvaltioperiaatteen sijaan se nyky-Suomen kaltaisessa maassa käyttää aseinaan mahdottomuuden ideaa, pessimismiä ja yleistämistä. "Maailman tai yhteiskunnan muuttaminen on mahdotonta", "mitään ei ole tehtävissä", "olen yksin kaikkia muita vastaan" ja "ihminen on paha" ovat niitä fraaseja, joilla Babylon-kapitalismi-koneisto tekee vastustajastaan lopullisesti selvän.

Mutta kukaan ei ole yksin kaikkia muita vastaan. Ihmisen hyvyys on täsmälleen yhtä paljon totta kuin aikana, jolloin siihen uskoi useampi. Mitä hyvänsä on tehtävissä ja kaikki on mahdollista. Se ei vaadi edes uutta sukupolvea ja kasvatusta isältä pojalle, äidiltä tyttärelle. Se on nyt, siinä missä eilen ja huomenna, ja sitä edistää jokainen vastavoimille antautumaton sana tai teko.

Riku Riemu kirjoitti...

Muistan 70-luvulta, kun mukavuudet olivat keittiössä ollut kylmävesiraana lavuaareineen, radio ja mustavalkotelevisio, josta kakkoskanava oli joskus mahdoton saada esiin.

Muita mukavuuksia olivat ulkovessa, puulämmitys ja tilattuna paikallinen sanomalehti.

Asuimme silloin 35 000 asukkaan asuttaman etelä-suomalaisen pikkukaupungin lähes ydinkeskustassa, vastaavanlaisia asumuksia oli runsaasti.

Linkolasta ei oikein pääse yli muuten kuin perspektiiviä vaihtamalla. Mitä ihmeen merkitystä suomalaisella linnustolla tai muulla luonnolla, edes maapallolla, on maailmankaikkeuden lähes rajattoman ajan ja tilan näkökulmassa?

Mailmankaikkeuden lehdissä ei maapallo taitaisi uutiskynnystä läpäistä.

En voi unohtaa Linkolan sadismia, kun lapsensa valittivat ainaisesta kalaruoasta ja seuraavana päivänä pöydässä olivat näiden lemmikkikanit; opetuksen vuoksi.

Maailma on kaikkinensa kova paikka, ihmisellä on oikeus olla onnellinen, viihtyä, niissä kuitenkin ajallisesti ja muutenkin hyvin rajallisissa olosuhteissa, jossa elää. - Ihminen yli kaiken.

Riku Riemu kirjoitti...

Lisään vielä 70-lukuun luettelon asioista, joita puuttui: sähköhella, jääkaappi, pakastin, kahvinkeitin, keskuslämmitys kunnollisine lämpöeristyksineen ja kaikki ne keittiön sähköiset hörpöttimet.

Nuoremmille muistukseksi, että kännyköitä ja tietokoneita ei silloin ollut edes keksitty, oli vain kiinteä lankapuhelin. Paitsi meillä.

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju, luin jo yöllä viimeisimmän kommenttisi, mutta annoin jäädä hautumaan väyrysmäisesti yön yli.

Sanot paljon asiaa, mutta samalla monimutkaistat puheena olevaa.

Kaikki asiat maailman kannen alla ovat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia ja siten myös yksinkertaisesti ilmaistavissa.

En esimerkiksi ymmärrä kielenpyörittelyä jonkin oletusten ympärillä. Me emme tarvitse olettaa yhtään mitään koska kun katsomme elämää ja kaikkea mitä täällä tapahtuu, se tapahtuu, on konkretiaa, ei oletusta. On olemassa vastavoimat ja "vasta"voimat, eivät oletukset ja "oletukset".

Ja välillä ne ovat "näin" päin ja välillä "noin" päin. Välillä hiton sekaisin kuten nyt arabimaailmassa "oletetaan" olevan.

Katso vain, kuinka monia asioita nyt oletetaan olevaksi niin ja oletetaan olevaksi näin ulkopuolisten silmin. Sitä kapinaa elävillä tapahtumat ovat kuitenkin selviö, konkretiaa, vaikka huomisen järjestystä ei kaikki tajuaisikaan.

Minä en usko, että ihan mitä hyvänsä on tehtävissä. Ilmastonmuutoksen jarrujakin on liikaa, ja niitä, jotka eivät edes välitä koska on päästökauppa jossa siitä voi selvitä rahalla.

Kauppamiehet kun ovat saastuttamisen tai saasteettomuuden asialla, tulos on aivan varmasti katasrofi.

Nyt on koettu Rio de Janeiro, Kioto, Montreal ja Kööpenhamina, mutta miltä tulos näyttää? Sanoisin, että kuin luirua hernekeittoa yritettäisiin globaaliin kurkkuun kaataa.

Keiju, mitä Sinä teet sellaista (yhteisöidesi kanssa tai ilman), että voit itse olla edes uskovinasi vaikuttamiseen "tässä ja nyt"? Laiva on todella mahtavaksi rakentunut ja matkustajia pullollaan.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku: "Linkolasta ei oikein pääse yli muuten kuin perspektiiviä vaihtamalla. Mitä ihmeen merkitystä suomalaisella linnustolla tai muulla luonnolla, edes maapallolla, on maailmankaikkeuden lähes rajattoman ajan ja tilan näkökulmassa?... Maailma on kaikkinensa kova paikka, ihmisellä on oikeus olla onnellinen, viihtyä, niissä kuitenkin ajallisesti ja muutenkin hyvin rajallisissa olosuhteissa, jossa elää. - Ihminen yli kaiken."

Tässä menet ytimeen mutta edelleen, sanoisinko "kenkä ensin sitten vasta sukka"-metodilla.

Me emme tarvitse vaihtaa perspektiiviä koska elämme siinä tilassa, jota muutama linkola yrittää vaihtaa toiseen näkökulmaan, perspektiiviin. Nämä linkolat yrittävät olla herättelijöitä, ei heistä ylitse tarvitse päästä.

Tuolla Iineksen blogissa pohdittiin bussikuskin hakanneiden poikien ja heidän kaltaistensa syyllistämiskysymystä. Saako syyllistää mm. kasvattajat, koulut, yhteiskunnan vai vaiko vain heidät? Sama minusta on näiden laajempienkin asioiden kanssa. Syyllisyydenpistos rinnassa heti, kun vaikka roskaa, kaataa öljyä maahan, ajaa turhia kilometrejä autollaan, ei käytä joukkoliikennevälineitä, jalkojaan, polkupyörää...

"Ihminen yli kaiken" -ajatteluhan meidän suuri virheemme onkin vaikka mahdollisessa "maailmankaikkeuden lehdistössä" on se yhtä tyhjän merkityksetön.

Minun pitäisi oikeastaan kirjoittaa pieni elämänkerta omasta lapsuudestani ja myöhemmästäkin elämästäni, että ymmärrettäisiin, miksi minullekin metsä/luontoelementti on niin tärkeä ja miksi siis ymmärrän niin hyvin Linkolan huolia sen puolesta.

Linkolalalta pitää lukea kaikki, että ymmärtää, mitä mies yrittää sanoa. Ehkä "parasta" antia häneltä on 2004 ilmestynyt "Voisiko elämä voittaa" -kirjoitussarja.

En minäkään osaa hyväksyä hänen julmaa käyttäytymistään perhettään ja lapsiaan kohtaan. Mutta olen käsittänyt sen niin, että hän otti heidät mukaan (lyhytaikaisesti) tähän elämänmittaiseen "kokeiluunsa", mutta myönsi lopulta itsekin, ettei se onnistu, se ei ole mahdollista. Ja lopultahan vaimo sitten kampesi omille teilleen tyttärien kanssa kuten oikein oli -myös Pentin mielestä.

Mutta sivuutan nämä perhetragediat, sillä niillä mässäilee mielellään päivänperhoslehdistö. Keskityn etsimään hänen teeseistään, kirjoituksistaan, niitä asioita, jotka kykenen ymmärtämään. Niistä löytyy mitä pöyristyttävimpiä asioita turvallisissa tuvissa luettuina, mutta jos osaa mielikuvituksessaan viedä ne lähellekään sitä elementtiä, joihin paatoksella tähdätään, selkäpiitä karmii niiden todellinen mahdollinen toteutuminen.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku, yritänpä seuraavassa kirjoituksessani käydä pääpiirteittäin lävitse millainen elämä ja lapsuus (ja vähän varhaista aikuisuuttakin hipaisen niiltä osin, jotka nyt käsillä olevaan aiheeseen jotenkin liittyvät) itselläni on ollut vaikka olen kai niistä usein pätkiä kertonutkin. Minua nimittäin rupesi mietityttämään viittauksesi 70-lukuun ja omaan muisteluusi lapsuutesi kasvuympäristöstä.

Mutta sen kirjoittamiseen saattaa kulua jokunen päivä kun on tämä elämä tässä.

Mutta sen huomaan, kun saan näin purkaa ajatuksiani, vaikka kuinka vastakarvaankin, niin minua helpottaa. Kuin olisin diapamin huuleen nakannut.

Riku Riemu kirjoitti...

Pakko minun on vielä sanoa, että oikeasti Linkolaa olen kaikessa ehdottomuudessaan aina ihaillut, tässä opportunistien ja tilannepoliitikkojen maailmassa.

Ripsa kirjoitti...

Odotin että joku teistä olisi sanonut tuon oleellisen.

Riku nimittäin jo vei koko olemisen kosmiseksi, tähtitarhoihin. Meillä on kyllä nyt ongelma. Näkökulmaa ei niin vain siirretä.

Nyt on ollut SETI- järjestelmä käytössä kotitietokoneilla (jotka haluavat sen) parikymmentä vuotta. Sitä ennen joka puolella maailmaa oli koordinoitu radiokaukoputki-ketju ja on kuunneltu hiiskahtamatta tuleeko avaruuteen ihmisten lähettämistä signaaleista vastausta. Ei ole tullut yhtään.

Johtopäätös: joko siellä on elämää, joka on niin erilaista kuin meidän että siitä ei tule kommunikaatiota TAI me ollaan täällä todella ihan yksin.

Lopputulos on sama: meidän on pakko olettaa että ollaan täällä yksin (jossakin kaukaisessa planeetassa oleva ihmiskunnan siirtokunta on sci-fi-utopiaa, ja ilmeisesti jää sellaiseksi). Siitä seuraa luonnollisesti se, että ihminen, jolla on Erittäin Suuret Aivot, voisi nyt elää ihmisiksi ja säilyttää myös omalta osaltaan maapallon elämisen kestävänä ja mahdollistajana.

Riku Riemu kirjoitti...

Ripsa,

minun ajatukseni on, että ihminen on maapallolla, maailmankaikkeudessakin tärkein, kunhan se vain sitä olisi.

Keiju kirjoitti...

"Mitä Sinä teet sellaista (yhteisöidesi kanssa tai ilman), että voit itse olla edes uskovinasi vaikuttamiseen 'tässä ja nyt'?"

Niin. Voisin puhua politiikasta, luovasta toiminnasta, ostopäätöksistä ym., mutta se olisi vain pieni osatotuus. Elän siinä ymmärryksessä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, mistä johtuen jokainen meistä vaikuttaa koko ajan jokaiseen meistä, mikäli on yhtään missään tekemisissä yhtään minkään kanssa.

Vastaus on siis: elän elämää. Kaikella on väliä, sillä miten Sinä elät ja sillä miten minä elän.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, katsoin pe-iltana "Ensimmäinen yhteys"- scfi-elokuvan. Kaikissa kulissirakennelmissa, "aikakoneen" suunnittelussa ja käsikirjoituksessa näkyi ihmisen valtavan mielikuvituksen määrä, ymmärrys ja oivallus mutta patetiasta ei siinäkään amerikkalaiset päässeet entisistä asetelmistaan yhtään mihinkään ja se pilasi toteutuksen.

Uskottava se ei kyllä ollut nykyisen teknisen tietämyksen valossa. Viihdyttävä, hieman.

Eli emme edes mielikuvituksen avulla pääse uskottavasti tutustumaan ulkoavaruuden elämään näillä näkymin.

Jos jostakin kumman syystä säästymme jatkamaan elämäämme maapallolla, niin ehkä miljardien valovuosien päästä joitain elollisen ääniä tännekin alkaa ehtiä. Mutta me ei ehkä olla sitä todentamassa, kauhistelemassa, ihastelemassa.

"... .... ... ....ihminen, jolla on Erittäin Suuret Aivot, voisi nyt elää ihmisiksi ja säilyttää myös omalta osaltaan maapallon elämisen kestävänä ja mahdollistajana." ;tätä minäkin toivon tämän kaiken pessimismini keskellä -silti. Kuten myös Rikun viimeisimmän kommentin sanomaa.

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju, sinä ilmaiset asiasi hyvin, selkeästi ja jalat maassa ollen. Olet reaalipoliitikko. Oletko ehdokkaana Treelta?

Olen käynyt lukemassa ajatuksiasi, ja ne ovat asiaansa perehtymässä olevan, siihen uskovan Tekoja. Uskon, että uskot voivasi vaikuttaa.

Ja olen ymmärtänyt, että sinulla on myös jonkin verran aikaa perehtyä ja paneutua toimintaan?

Minun, linkoloiden ja edesmenneiden paasilinnojen tahi parosten pessimismi tulee jostain muualta, syvältä (ei sieltä "syvältä") koska murroskausi, joka alkoi särkeä alustaa, jolla olemme lapsuutemme kasvaneet, sattui kohdallemme. Parosella ja Paaasilinnalla olivat myös sodan aiheuttamat arvet kannettavanaan.

Miksei myös minulla, sillä isän aitoa arpea niin usein unissakin vielä näyttää.

Tämä on hyvä vastaus: "Vastaus on siis: elän elämää. Kaikella on väliä, sillä miten Sinä elät ja sillä miten minä elän."

Tuo vähän kuun pilkistystä minunkin elämääni. Kiitos.

Keiju kirjoitti...

No jaa. Käytän "reaalipolitiikkaa" niin usein haukkumasanana, etten osaa suhtautua tähän nyt yhtään mitenkään. Kuvittelen megalomaanisesti itseni enemmän filosofiksi ja ideologiksi kuin poliitikoksi.

Ei, en ole ehdokkaana. Kampanjaduunissa kylläkin.

pikkuliisu kirjoitti...

No, minäkin tänne jo eilen kirjoittelin mielipiteitäni ja akatuksiani, jotka syntyivät lukiessani postaustasi. Mutta arvaas, miten kävi!

No, juuri kun olin lähettämässä sitä, meni ruutu valkoiseksi ja sitten ilmestyi teksti: ODOTA...

Odotin. Aika kauan. Lopulta ilmestyi teksti: Koneesi kirjasi sinut ulos!

Olin ihmeissäni. Mitä pahaa minä olin sille tehnyt.
Jos se nyt taas ajaa minut pois, suutun, ja vien sen huoltoon.

Tärkein asia siitä poisajetussa tekstissä oli: Teit vaikutuksen. Kirjoituksesi on väkevää tekstiä!

pikkuliisu kirjoitti...

Näkyypä nyt toimineen, säikähti uhkaustani. Heh, en vie sitä huoltoon, pidän lupaukseni.

"Akatukseni" tuli siis perille. Ajatukseni eivät, niin kuin piti. :)

Mtä ajatuksiini tulee, kuulun niihin, jotka ajattelee, että ei ihmisen onnellisuus ole kiinni mukavuuksista. Päinvastoin. Mitä enemmän omaisuutta ja mukavuuksia, sitä enemmän huolta niistä. Minulla esim. on kaikki mukavuudet, oikeastaan triplaten, jos tarkkoja ollaan. Olenko onnellinen? No en. Onnellisuus riippuu minussa vain ihmissuhteiden avulla ja kautta. Jos niissä on häikkää, olen tosi onneton. Ei siinä mukavuudet auta! Kaikkein onnellisimmillani olin opiskelijavaiheessa, jolloin asuin huonosti, söin huonosti ja rahaa oli huonosti, mut oli kiva, kun sain tehdä mitä halusin. Eräänlainen vapaus sai minut melkein lentämään onnesta. Mutta sen jälkeen, nyt myöhemmin, ajattelen minäkin kaikkea maailman onnettomuutta, epäoikeudenmukaisuutta, toisten sortoa, sitä, miten julmia ihmiset voivat olla toisiaan kohtaan, miten kokonaiset kansat joutuvat kärsimään joidenkin diktaattorien ahneuden ja vallanhimon takia, ja miten joku voi noin vain puukottaa toista, vaikei edes tunne häntä....

Mun on pakko alkaa ajatella kaikkea sitä hyvää, mitä sentään elämässä on, iloisia, ystävällisiä ihmisiä, auttavaisia ja myötätuntoisia kansalaisia, upeata luontoa, kauniita maisemia, ihmisiä, jotka omistavat elämänsä toisten auttamiseksi jne. jne, muuten en kestä tätä joskus niin sietämätöntä ihmiskuntaa, josta suurin osa ajattelee vain omaa hyvinvointiaan.

meri kirjoitti...

valto,

miksi vaisto on usein erehtymättömämpi kuin äly? missä kulkee lopultakin ihmisyyden raja, ja keitä kaikkia täällä oikein liikkuukaan näkymättöminä, jos voin unessa ja kuvitelmissa liueta niin helposti toiseksi?

meidän suuri halumme ymmärtää pahan olemassaolo ja yhtä suuri toive löytää hyvän, kauniin ja kuolemattoman perusta, vaatii katseen kierrätystä, sen fokusoimista mahdollisimman monesta, erilaisesta minuudesta ongelmien ytimiin.

minä uskon että eettinen vaisto, omatunto, on aisti kuten näkö ja kuulo, ja että se sijaitsee vuosimiljardeja vanhoissa geeneissämme. tätä en pysty todistamaan, en ennen kuin geenikartat on saatu valmiiksi. mutta miksikä ei? kyky ottaa toinen ihminen, koko populaation onni, huomioon, on ollut tärkeä ominaisuus koko lajin säilymisen kannalta.

ihmisyys on siis parhaimmillaan merkitysten, arvojen, oikean ja väärän tajuamista. ja tähän kohtaan asettaisin myös kirjallisuuden työsaran.

se minusta on hiukan surullista, että meillä ei ole enää työläisiä, jotka pitäisivät itseään työläisinä. eikä meillä sen puoleen ole enää sivistyneistöäkään, vaan moukkia jotka juovat hyviä viinejä. heiltä puuttuu lika kynsien alta ja sen mukana kaikenlainen solidaarisuus kaltaisiaan kohtaan.

mitä siis tehdä? yksi toimintasuunnitelma: vaihda televisio pesukoneeseen. lue runoja. muodosta yhteisöjä. tapaa ihmisiä. keskustele. itke. lohduttaudu.

pysytään kimpassa, valto.

Raili kirjoitti...

Väkevää ja ajatuksia herättävää tekstiä taas kerran Valto! Minusta on kyllä rohkeampaa elää....turhaa mitalit hautaristillä. Hyvä jos lapset antavat sinulle elämän tarkoitusta. Olen vakuuttunut siitä, että sinun jälkikasvusi tulee aikanaan ajattelemaan omilla aivoillaan. Luulisin kuitenkin, että kannattaa heidän aikanaan itse antaa valita intohimonsa kohteet eikä yrittää "aivopestä" mihinkään suuntaan. Oma esikoispoikani oli lapsena yhden sortin maailmanparantaja....olin hieman huolissani kuinka hän ehtii ikinä ajoissa kouluun kun hänellä oli tapana pelastaa kaikki pikkuötökät pyöräteiltä ja vesilammikoista hukkumasta. Kärpästäkään ei kotona saanut tappaa, hänen kavereitaan kun olivat. Ja koulusta tuli kerran tuo ekaluokkalainen murheenmurtamana kun "ne kaataa kaikki sademetsätkin". Aattelin silloin, että miks ihmeessä pitää pikku ihmisen kaikki maailman murheet kantaa. Voimia sinulle Valto! Me tarvitsemme sinunlaistasi ajatusten herättäjää, taitavaa tarinan kertojaa...SINUA!

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju, sorry, reaalipolitiikka käy kirosanastakin. Mutta minähän helposti sekoitan näitä asioita koska otan sanat pilkun tarkasti ja en usein hoksaa niiden taakse kurkistaa.

Tuokin sinun viimeisin postauksesi Tampereen keskustorin vaalikojulta, siis kertomuksesi "ääliöistä äänestäjistä" oli niin realistista, että eipä siihen ole paljoa lisättävää. Tuollaistahan se äänestäjien käyttäytyminen hyvin pitkälle on: http://sosiokeiju.blogspot.com/2011/02/aaliot-aanestajina.html

Minun piti kommentoida siellä itsessään, mutta kun täällä katkeaa nämä vähäisetkin blogikierrokseni velvollisuuksien vuoksi jatkuvasti. Ja olen vähän sairastellutkin tässä, tai aika pahastikin mm. noiden päänsärkyjeni kanssa. Nyt alakaa helepottaa...

Miten se Tillikan tilanne nykyisin on, eli ovatko palanneet entisiin vai onko pysynyt siinä asussa johon se savuisen menneisyytensä jälkeen riisuttiin? Missä yhteiskunnalliseen keskusteluun jne osallistujat nykyisin Treella kokoontuvat? Ei varmaankaan Wienervaldissa -liekö sitäkään enää edes olemassa?

Valto Ensio kirjoitti...

Pikkuliisu, minä en osaa hahmottaa onnellisinta aikaa elämässäni sillä aina ovat huolet olleet seuranani.

Itsekin huolia itselleni ja läheisilleni olen ollut aiheuttamassa, ettei nyt kaikki ole "yhteiskunnan" syytä. Paitsi että sopivalla filosofialla ryyditettynä kaikki voidaan kääntää kenenkä muun syyksi kuin itsensä. Kysymällä esimerkiksi, että minäkö tänne itseni olen halunnut syntyväksi, häh? Tällaiseen maailmaan?

Onnellisimmillani olen kuitenki ihan yksin jossain tuulten ja tuiverrusten keskellä menossa polkupyörällä jonnekin, ilman tarkkaa päämäärää, aikataulua. Tämäkin on tietenkin tulkinnanvarainen juttu, sillä onhan onnellista olla myös lastensa kanssa kun sattuu sekaan seesteinen päivä, laskut on maksettu, lämpöä ja ruokaa on riittävästi eikä puolisonkaan kanssa (tai hän on reissussa) ole kärhämiä. Ehkä nyt olen väsynyt tähän arkeen, masentaa helposti ja tulee kaikki kivutkin riesaksi. Niin kuin nyt viimeksi kun luulin, että tulee aivoinfarkti koska otti niin oudosti pääkopasta; eihän se mikään ihme olisi, olenhan jo yli kriittisen rajan elänyt.

Mutta toisinaan pitää vain osata hetkeksi sulkea silmänsä ja olla ajattelematta, että ensi viikolla ovat taas laskut lankeamassa ja rahat riittävät juuri ja juuri niihin, jäiköhän yhtään Prismassa käynteihin...

Sinällään tälle päälleni, näille aivoilleni sen kovan kuoren alla, en mahda yhtään mitään. Jatkuvasti se punnitsee ns. suuria ongelmia, maapallon tulevaisuutta, luonnon ja ihmisten suhdetta, väestöräjähdystä ja ja mitkä kaikki syyt tilanteeseen, jossa ilmiselvästi biosfäärissä olemme, ovat siihen johtaneet. Haluan selityksen ja selityksiä. Minusta olisi tullut varmaan jonkinlainen filosofi jos en olisi näin hidas kehittyjä.

Mutta niin sinulle, Pikkuliisu, kuin kaikille muillekin sellaisille ihmisille, jotka eivät välttämättä jaksa näin raskaita jatkuvasti ajatella, haluan sanoa etten ole mikään ääri-ihminen missään asiassa. Peruuttelen kun huomaan loukkaavani tai saavani itkua ja toivottomuutta aikaan sellaisissa ihmisissä, jotka eivät sitä suinkaan ansaitse. Populisti en kuitenkaan halua olla. Periaatteita on olemassa ja niistä kyllä pidän kiinni kunnes ne hatariksi osoittautuvat, tai osoitetaan.

Ne kovanaamat, jotka eivät tietenkään näillä foorumeilla vieraile, ansaitsisivat kovimman mahdollisen kritiikin ja iskuja päin egoismiaan, mutta minkäs heille taidat?

Valto Ensio kirjoitti...

Meri, sinä olet yksi niistä "sielunveljistä-siskoista" joiden kanssa on yhteys vaikka ei olisi koskaan tavannutkaan. Sinä osaat pukea sanottavasi sellaiseen asuun, että ei voi kuin kadehtia. Paitsi etten minä osaa kadehtia, pois se minusta; kimppaehdotuksesi, toteamuksesi, on asia jota kannatan. Kiitos siitä.

Minäkin olen paljon pohtinut jumaliin uskomattomana, yliluonnollisia asioita karsastavana, että mistä tulevat maut, hajut, unet, de´javu-tuntemukset historian aamuhämäristä saakka kuin häivähdyksinä ihan kesken rauhallisen oleskelun kun vaikkapa auringonsäde sattuu silmiin sälekaihtimien raosta?

Tuleeko "verenperintönä", siis geeneissä kuten arvelet, jotain sieltä helevetin kaukaa menneisyydestämme kun jokin murroskausi, luonnonkatasrofi, sota, väkivalta on katkaissut jonkin kulttuurin, yhteisön, heimon rauhan?

Sillä minulla nämä tuntemukset liittyvät poikkeuksetta johonkin uhkaavaan, johonkin rajuun juttuun joka on tapahtunut vaikka en ole itse sitä kokenut.

Isäni kokemukset sodassa, se kauhu, kuolemanpelko, kipu kun kuula on kulkenut pitkin selkää... koenko minä sitäkin, niin lähellä ollutta kauheutta (verrattuna miljoonavuotiseen historiaamme eri kehitysvaiheineen)?

Siis voiko ylipäätään selvitä muutamassa sukupolvessa mistään traumoista ilman, etteikö siivu murhetta kulkeutuisi sukupolvelta toiselle jollain selittämättömällä tavalla?

Mistä sellaiset unet tulevat joille ei löydy vertailukohtia edes hirveimmistä elokuvakäsikirjoituksista saatika live-tapahtumasta elämässään?

Ja mistä hirveimpien elokuvien laatijoiden mielikuvitus niitä ammentaa? Tai vastaavien kauniiden? Mikä Perkeleensiemen kulki Hitlerin ja Stalini suvuissa että ne kykenivät kehittymään itse sellaisiksi kuin mitä olivat?

Tuohon "metafooraan" televisio/pesukone: Meillä katsotaan telkkaria hyvin vähän, hyvin täsmällisesti kun on ensin tutkittu etukäteistietoa katsottavien rajoissa olevista ohjelmista. Lapset tietenkin katsovat vähintään Pikkukakkosen. Turhaan se toosa ei nurkassa rallattele.

Pesukone taas on nykypäivän mittapuun mukaan välttämätön. En saisi ketään tästä huushollista kaivolle tai avannolle muuripadan ääreen. Ehkä sitten, kun isfraktruktuuri murtuu ja on pakko...

Keiju kirjoitti...

Vastaus kysymykseen: en tiedä. Kaksi-kolmikymppiset ovat sentään tavanneet kokoontua Hertassa, joka on Näsilinnankadulla samassa talossa mm. vasureiden ja kommareiden toimistojen kanssa. Mutta nyt Hertta on vesivahingon takia suljettu toistaiseksi. Keskustelu- ja muita tilaisuuksia on pidetty myös Telakalla. Voi hyvin olla, että ne jotka ovat aikanaan tavanneet Tillikassa, tapaavat siellä vielä tänäkin päivänä sikäli kuin maksa ja muut elimet sietävät, eivätkä uudemmat tulokkaat löydä heitä ja heidän juttujaan.

Valto Ensio kirjoitti...

Raili, mitteepä Kuopijjoon kuuluu muuta kun että Tori on kohta ontto alustaltaan kuin tyhjäksi koverrettu kalakukko?

Niin, enpä usko, että minusta varsinaiseksi "aivopesijäksi" (aivopesijä, heh, se voisi tarkoittaa sen nimistä lintuakin kolopesijän malliin) lasteni suhteen, mutta totta kai pyrin johonkin suuntaan ohjailemaan.

Vanhempiaan harva lapsi nykymaailmassa kauaa auktoriteettinaan pitää, eikä tarvitsekaan. Eri asia ovat uskonlahkot, Pohjois-Korean malliset diktatuurit ja jotkut muuten fundamentalistiset valtiot joissa sellaista edellytetään jo lakiin kirjatuin pykälin. Nirri pois jos et tottele!

Olen huomannut vanhemmissa lapsissani (28 ja 30 v), jotka nyt ainakin ajattelevat omilla päänsä varusteilla, että paljon he ovat minultakin omineet tietyissä jutuissa vaikka niin paljon olivat vastaan alkaessaan olla irtaantumisiässä "ikeeni" alta.

Toivon tietenkin, että ottavat oppia nämä nuorimmaisenikin sekä virheistäni että käypäsistä nouvoistanikin jos niitä ylipäätään osaan antaa.

Jos minua tarvitaan, niin olisihan se hyvä, mutta kuinka sellaiseen saan uskoni säilytettyä kun välillä kaikki seinänsaakelit (ei kaakelit pelkästään) lankeavat joka puolelta päälleni?

Raili kirjoitti...

No Kuopijossa souvetaan ja huovataan ja valitetaan ja oikastaan ja souvetaan ja huovataan ja valit.....ja torimonttua kaivetaan....ei oo mikkään muuttunu, eikä kai muutu ihan lähivuosina....

Valto Ensio kirjoitti...

Raili, minäpä tässä tulevana perjantaina (18.2)ajelen toria kahtommaan...

Raili kirjoitti...

Vai kuoppaa torin paikalla....? Sinä varmaan alan ammattilaisena tuosta mylläkästä jotain ymmärrätkin...minä vaan yritän pähkäillä kuinka siellä pääsisi paikasta A paikkaan B. Tervetuloa Kuopijoon...elä puttoo monttuun!