sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Aborttivastuu


I

Jänis, perkele!

Auton alla kolisi, taustapeilistä mies näki, kuinka kesäruskea karvamytty pitkine koipineen ja korvineen kieppui holtittomasti maantien pölypilvessä ja jäi reuhottamaan keskelle tietä kuin karvahattu.

Taisi se kuolla, ajatteli mies, mutta pysähtyi kuitenkin, peruutti jäniksen ruumiin kohdalle ja nousi autosta. Mies tökkäsi kengänkärjellä henkensä heittänyttä, astui sitten muutaman askeleen auton ravinpuoleiselle sivulle ja kusi pitkän kaaren maantienojaan huitoen toisella kädellään mäkäriä kasvoiltaan. Katseli harvaa männikköä ja kuunteli pikkulinnun tirskutusta. Ravisti, laittoi elimen housuun ja vetäisi vetoketjun kiinni.

Sitten mies meni jäniksen luo, otti sälöisiä luita törröttävästä takajalasta kiinni ja kantoi rennon lihäläjän kivenjuureen raviojan taakse. Ei tällaista paistia olisi lapsuudessani korpille jätetty. Näki mielessään äitinsä liemuhellan hiilloksen edessä laittamassa perunoita kiehumaan ja jäniksenlihoja sianihraan käristymään.

II

Vaattojärven rantapaviljongin kesälomatanssit olivat alkaneet. Ruotsinlomalaiset pörräsivät humalaisina parkkipaikalla. Ottivat pitkiä ryyppyjä pulloistaan ennen kuin horjuivat lippuluukulle. Makkarankäry, tupakansavut, ölähtelyt ja mölähtelyt ja tanssinjytke täyttivät pohjoisen kesäillan.

Kauko Simosen tango satu ruskeista silmistä helähti juuri soimaan kun mies astui kaljaa kittaavia lomalaisia täynnä olevan kahvion kautta lavan ovensuuhun. Yksi pariskunta kompastui nurin heti lihavan miehen jalan nuljahdukseen alkutahdissa. Toinen  pariskunta jäi nojaamaan toisiinsa orkesterikorokkeen edessä. Kuusi muuta pariskuntaa rymysi seinänvierustan penkeillä. Jokunen selvempipäinen pari meni sulavasti heti alkutahdeilla pitkin liukasta lautalattiaa. Ja vain yksi yksinäinen nainen istui kauimmaisessa lavannurkkauksessa.

Mies ei aikaillut. Haki. Sai luvan. Vetäisi tottuneesti vaalean kauniin itseään vasten ja alkoi viedä.

Huh, olipas se, huokaisi nainen kun Simonen lopetti laulamisen.

Näinhän sitä meillä, sanoi mies ykskantaan.

Ja alkoi viedä seuraavankin pelin päännyökkäyksellä ja kädellä lanteelta puristaen merkin antaen.

Koko illan siinä tanssivat. Ei paljoa puhetta tarvittu.

Kummatkin tiesivät miten jalkaa laittaa ja lannetta taivuttaa. Laittaako posken poskea vasten vai nopeammalla irti toisistaan.

Rumballa mies sitten sanoi, tanssitaanko niin kuin turkulaiset?

No miten, nainen kysyi.

Mies painoi otsansa naisen otsaan ja alkoi viedä.

Kiva tyyli niillä, sanoi nainen pelin lopussa.

Sitten hän suuteli miestä suulle.

Mennään sitten minun  majalleni kun tanssit on tanssittu, sanoi nainen.

No sepäs, sanoi mies.

Keskiyöllä hämärsi hieman. Aurinko ei kuitenkaan hävinnyt täysin taivaanrannan taa. Järvenrannassa oli pikku tappelu, mutta kukaan ei puuttunut asiaan kun molemmat tappelijat nojasivat vain toisiinsa ryysyjä kiskoen, kaatuillen ja kierien. Joku lähikatselija nauroi ja huusi hyvä Teuvo, pane se syömään ruohoa, hähäää.

Väki alkoi väsyä, taksit suhasivat, autot hävitä parkkipaikalta. Sääskiparvet takoivat hikisiä kasvoja, kaljujen kupeita, paitojen lävitse ja naisten paljaita sääriä, polvia, reisiä.

Naisen Volvon luona mies kysyi, ajanko perässä.

Joo, aja. Ja nainen suuteli vielä kerran miestä suulle.

III

Olipas se makiaa, sanoi nainen.

Niin oli, mies siihen.

Lämmitetäänkö sauna?

Tuo rannalla olevako?

Niin.

Jeps. Minäpä lähen tuhraamaan tulta.

Juotko kahvit sitten?

Jeps.

Mies meni Muonionjoen rantaan. Katsoi hetken leveänä, rauhallisena vuolteena kulkevaan veteen. Kusaisi koivunvänttyrän juureen lyhyesti. Huuhtaisi kätensä ja naamansa joen viileässä vedessä. Meni vasta sitten hirsiseinäiselle saunalle joka oli joskus ammoin vuoltu kahden ison kiven väliin  ja alkujaan ollut sisäänlämpiävä, mutta remontoitu uloslämpiäväksi. Kiukaassa vesilieriö, paneloidut seinät ja haapapuusta leveät lauteet.

Hyvin syttyi, sanoi mies kun palasi.

Niin. Löysit sytyketuohet?

Jeps. Kaikki tarvittavat ja kannoin joesta vedet.

Otahan kahvia. Tykkäätkö kun olen ihan vain näin, alasti tässä?

Jeps. Olenhan minäkin.

Naitaisko nyt uudestaan?

Jeps.

Ja sitten saunaan. Uimaan. Saunaan. Uimaan. Naimaan. Aamuun asti.

IV

Minäpä tästä lähden Kittilään, sanoi mies iltapäivällä.

Niin. Tykkäisin jos voisit jäädä.

Olisi se vain...

Onko huomenna töitä?

On. Iso työmaa ja vähän miehiä.

Tuota, soitellaanko kuitenkin?

Soitellaan joo.

Suutelevat. Puristelevat miehen auton luona toisiaan.

V

Kuukausi on kulunut. Mies saapuu töistä kämpälleen. Huomaa tutun näköisen Volvon vierasruudussa parkkipaikalla.

Yllätyitkö? kysyy nainen.

Jeps, vähän.

Minun piti tulla, kuiskatessaan tämän nainen halaa miestä hellästi.

Miks?

Voitaisko mennä sisälle?

Jeps.

Keitänkö kahvit?

Joo.

Käyn suihkussa. Kaapissa on kupit. Leiponut en ole.

Joo.

Juovat kahvia vaiti ollen. Mies ritustelee sokerinpalat kahvikuppiin, hämmentää. Ikkunassa pörrää yksinäinen kärpänen.

Niin mikä asia sulla oli?

Tuota... rakasteltaisiinko ensin?

Jeps.

Kaidan sängyn pussijousitettu patja ottaa vaimeasti huokaisten alastomaksi riisuuntuneen pariskunnan syleilyynsä. Mies katsoo kuvioita seinätapetissa ja näkee orgasminhetkellä lapsuutensa ahonlaidan mansikoineen siinä. Naine valittaa hiljaa, itkeekin vähän. Hänelle hetki on vain suurta tunnetta, ei kuvia, ei kimaroita, ei ääniä, ai hajuja.

Voi että olen tätä kaivannut, huokaisee nainen.

Niin. Minäkin. Mutta tämänkö vuoksi..?

Ei. Mulla on...

No, kakaise pois vain. Mies minä olen enkä hiiri.

Minä olen raskaana.

Niinkö?

Niin.

No jopas.

Jopas jopas.

Molemmat nauravat.

Mutta en voi pitää lasta.

Niinkö.

Niin.

En jaksa.

Minulla on semmoinen sairaus.

Jaa.

Ja luulin, tai siis lääkäri on sanonut, etten koskaan voisikaan tulla raskaaksi.

Jaa. Oletkos ennen tullut?

Joo. Kaksi kertaa, mutta molemmilla tuli heti kesken.

Ehkä nytkin?

Ei vaikuta siltä.

Joko kävit lääkärissä?

Ensi viikolla.

Missä?

Rovaniemellä

Pitkät matkat.

Niin.

No. Sinä tiijät itsesi.

Niin tiedän.

Nainen alkaa itkeä. Mies ottaa hänet syliinsä. Lohduttaa hiljaisin silityksin.

VII

Kännykkä helähtää soimaan haalarin taskussa. Mies laittaa vasaran raksiinsa ja siirtyy kuukulkijan toiseen laitaan, kauemmas työparistaan.

Niin.

Minä täällä.

Terve.

Nyt se varmistui.

Niinkö?

Niin.

Milloinka menet?

Huomenna.

Millä?

Taksilla.

Se on kallista.

Joudatko viemään?

En millään.

Niin.

Mulla on rahat vähissä.

No, minä maksan puolet kuluista.

Hyvä.

Soitatko sitten sairaalaan?

Joo. Lähetä numero tekstarilla.

Minua niin itkettää koko ajan.

Elähän nyt.

Olisitpa mukana koko ajan.

Niin.


VIII


Haloo.

Minä.

Terve.

Miten se meni?

Pahasti.

Nainen itkee hillittömästi puhelimeen. Miehenkin on vaikea olla.

Niin. En pysty kättä ojentamaan.

Niin et pysty. Anteeksi.

Sattuuko sinuun?

Sattuu. Mieleen eniten, mutta muutenkin. Ja verenvuoto ei meinaa talttua. Joudun olemaan täällä ainakin viikon.

Niin. No. Jos olet vielä perjantai-iltana, tulen käymään.

Hyvä.

Miten minä maksan oman osuuteni?

Annan tilinumeron.

Entä summa?

Tiedän sitten lopullisen kun pääsen täältä pois.

Joo.

Pärjäätkö sinä? Voin lähettää rahaa jo arviolta.

Niin. Tiukkaahan se on.

Pane se tilinumero tekstarilla niin käyn illalla maksuautomaatilla.

Laitan. Kiitos.

Riittääkö 500?

Riittää.

Hyvä. Yritä pärjäillä. Käy sairaalapastorin tai sosiaalihoitajan luona vaikka.

En tiedä niistä. Minua vain itkettää kuitenkin.

Niin.

17 kommenttia:

Raili kirjoitti...

No jo tässä kyynel hiertää silmäkulmassa lukijallakin...ainakin minulla. Koskettavaa.

Anonyymi kirjoitti...

railin sanat ja vielä jufenauta päälle.

Valto-Ensio kirjoitti...

Raili, Meri. Kohta joku ilkiö kutsuu minua naistenitkettäjäksi.

Mutta tässä, kuten edellisessäkin tarinanjuuri on vannomattakin tosi. Miljöökin. Ja tositarinat joskus itkettävät.

Huumorikirjoittajat ovat erikseen, mutta heilläkin on totuudensiemen aina mukana. Niin kuin Huovis-vainaalla.

Mutta muuten selittelemättä paras.

Jokke Karjalainen kirjoitti...

No niin. Valto alkaa päästä rohkaisevien kommenttien myötä ajatuksista toimintaan. Kyllähän tällaista voisi lukea muualtakin kuin nettiblogista.

Juu, Veikko Huovinen, niinpä. (Yritin pinnistellä, miten tästä jatkaisin tätä kommenttiani, mutta en saa aikaiseksi.)

Anonyymi kirjoitti...

Tässä Valton tarinassa oli jotain samaa kuin loisteliaassa "Miesten vuorossa". Miehekästä puhetta olennaisuuksissa pysyen. Eikä tällaista keksitä, se eletään.

van V.

Ripsa kirjoitti...

Valto, ennen tällaisesta sanottiin että "Se tavallinen tarina", se on myös jonkun mieskirjailijan romaani. Mutta nyt en muista kenen. Veijo Meren, Hannu Salaman?

Joka tapauksessa muistaakseni 1960-luvun alussa ilmestynyt, juuri tällaista niukkaa ja vähäpuheista tekstiä. En muista tuliko romanssin lopputulema romaanin nimeksi vai päinvastoin.

Joka tapauksessa: elämää, ehdottomasti. "Miesten vuoroa" en ole vielä ehtinyt näkemään, eilen se olisi tullut toistamiseen. Mutta kyllä sen varmaan vielä näkee.

Valto-Ensio kirjoitti...

Elähän mittään Keiju, tässä vaudissa olen vissiin ollut jo kolmekymmentä vuotta. Tämä teksti on näyte siitä, millaista todella tykkään kirjoittaa.

Ja kuten vanV tuossa murjaisee, niin elämää täytyy olla takana, että on mistä kirjoittaa. Joillakin kyllä mielikuvitus lähtee liikkeelle keinutuolissakin ja lukemalla&omaksumalla lukemisistaan muiden kokemia. Heitä ei voi kuin kadehtia; halvaksi tulee.

Muuten tällaiseen kirjoitukseen kommentiksi varmaan riittääkin pinnistelemättä se, mikä ensiksi mieleen juolahtaa.

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa, Hannu Salaman "Se tavallinen tarina" ilmestyi 1961 kuten siihen suuntaan muistelit.

Salama on ollutkin taas esillä jonkun verran, mutta jos ei ihmeitä tapahdu, ei hän kovin mullistavaa tekstiä ehkä tule tekemään. Tai mistäpä pirusta sen tietää! Kirjoittihan Helvi Hämäläinenkin melkoisen opuksen sukupolvensa unesta vielä melko iäkkäänä (80v) ja aikamoisen äläkän sai aikaan. Tyylillä ja ammattimaisesti.

Minullakin miesten vuoro on jäänyt katsomatta, mutta tuossa se Areenalla vielä pari päivää väikkyy, että jos tässä jaksaisin valvoa niin katsoisin.

Taitaa vain se oksennusmahatauti nyt alkaa muksuilla...

Valto-Ensio kirjoitti...

Tästä ”tavallisesta tarinasta” yleisesti:

Uusia näkökulmia ihmisen pariutumiskäyttäytymisestä tai niihin johtavista hakuammunnoista ja retkistä tuskin voidaan tarinoida. Tyylikeinotkin lienevät kirjallisuudessa ja elokuvien teossa loppuunkaluttuja.

Seuraukset voivat kyllä olla kertomisen arvoisia joskus. Kuten ehkä tarinassani, jossa mieskin joutuu jonkinlaiseen vastuuseen aiheutuneiden kulujen puolittamisessa.

Miestä ei siis saisi unohtaa näissä tarinoissa. Tai että hänet aina muistetaan mainita vain roistona, joka kulkee ympäriinsä paneskelu mielessään välittämättä seurauksista.

Ei se aina niin mene.

Kipeä paikka hänellekin joskus mieleen jää, vaikka ei ehkä niin syvää haavaa kuin naiselle.

Mutta kuinka muuten mies olisi voinut ajanpuutteen ja välimatkojen vuoksi yhden illan tuttavuuden kanssa toimia? Empatia ja raha, lohduttaminen puhelimessa ja muut huolehtimisenhalun ilmaisut. Pelkkä henkinen tuki, olemassaolo.

Mielipiteet aborttia kohtaan ovat toki väljentyneet länsimaisissa kulttuureissa enemmän ja enemmän, mutta uskon, että ahdistavuusefekti siitä henkilökohtaisella tasolla poiskitkeytyy koskaan.

Onneksi kuitenkaan paavit tai muut timoteit eivät siitä asiasta enää kovin suuressa mittakaavassa pääse määräämään.

Ripsa kirjoitti...

Eipä anna bloggeri panna kommenttia taaskaan.

Pohdiskelin perheen osuutta yhteiskunnalliseen olemiseen. Ja sitä että III maailmassa nimenomaan naisten pitäisi oppia lukemaan ja käydä kouluja, koska he vastaavat seuraavan sukupolven kasvatuksesta.

Jotenkin sellaista. Pitäisi olla yhteiskuntia joissa abortteja ei enää tarvita!!! Eli se on yhteiskunnallinen ongelma ennen kaikkea. Tottahitossa miehen aivoituksia pitää kuunnella siinä missä naisenkin.

Valto-Ensio kirjoitti...

"Kolmannen maailman" (ovat heittämässä tämän ilmaisun kohta romukoppaan kuulema) ongelmat ovat valtavia niin ruokahuollon kuin väestön lisääntymisenkin kannalta. Se on pitkä tie, että päästään lähellekään sitä, missä vaikkapa täällä Pohjolassa on oltu jo vuosikymmeniä. Joissakin "entisissä" kehitysmaissa tieto on kyllä alkanut lisääntyä ja mennä perillekin, mutta aina sota tai jokin muu mullistus katkaisee sen etenemisen.

Mutta Ripsa, luin aivan vasta jonkinlaisen yhteenvedon nykykäyttäytymisestä suomalaisten nuorten keskuudessa näiden ehkäisyjen suhteen ja minusta ainakin oli hätkäyttävää raportissa se, kuinka suuri osuus näillä "katumuspillereillä" oli jälkiehkäisynä.

Minä olen luullut, että täällä osataan lukea ja että lukemisella olisi vaikutuksensa seurusteluasioissakin. Vai onko se niin, että kaikki huolet kipujen lailla aletaan oppia hoitelemaan pillereillä?

La kun yhä nuorempana aloitetaan, niin teorian tieto ei käytäntöön asti uletu.

Tiedon puute ei ainakaan vaivaa.

Varmaan aikuisten naisten varovaisuus on jo toista luokkaa.

Mutta huimia ovat aborttien määrät silti: "THL:n tietojen mukaan vuonna 2008 tehtiin 10 423 raskaudenkeskeytystä." Ja kun katsoin muita tilastoja, niin kovin suuria heittoja ei ikäryhmittäinkään ollut. 20-24 vuotiaat ovat kärjessä, sitä nuorempien ja taasen vanhempien osuus näyttäisi olevan tasaväkistä.

Anonyymi kirjoitti...

Luin tuossa äsken uudelleen kuvailujasi nuoruudesta, kuinka nukuttiin lattialla ja kuinka tukka jäätyi kiinni seinään.
Noista ajoista on helkkarin lyhyt aika ja monille kylmä asentopaikka on totta vielä nytkin. Huomasin ajattelevani, että näinhän noista menneistä ajoista juuri pitääkin kirjoittaa, tiputtelee vain lauseen toisensa jälkeen tavallisella arkikielellä. Ei siinä mitään erikoisia tyylikeinoja tarvita.
Olen lukenut monia sotapäiväkirjoja, tahriintuneita ja repeilleitä vihkoja, joihin on kaikessa kiireessä tuherrettu päivän tapahtumia. Oman isäni vihosta luin: "Naapurikorsuun kuusituumaisen täysosuma. Kahdeksan poikaa siinä meni. Illalla sain paketin kotoa."
Kahdeksan nuorta elämää yhdessä lauseessa. Ja nyt voi verkossa lukea pitkän vuodatuksen siitä, kun nettitikku hidastelee...
Joka ajalla on omat murheensa.

van V.

Liisu kirjoitti...

"Se korutont' on kertomaa..."

Tulin, luin ja tykkäsin.

Valto-Ensio kirjoitti...

vanV ja Pikkuliisu. Enpä juuri kommenteihinne osaa mitään lisätä. Tähän postaukseen sopivia. Kiitos niistä.

Minulla on vissiin tarinajakso menossa kun kumpuaa kaikenlaisia muistoja mieleen... uutta laitoin juuri tulkemaan.

Valto-Ensio kirjoitti...

..."tulkemaan"... tulemaan!

Tapsa kirjoitti...

Jo vain, Valto, olet lahjakas kirjoittaja, tarinan kertoja.

Eikä se mitään Salamaa ollut, tunnen kyllä Salamani, ei sinne päinkään, eikä ainakaan Huovista, vaan ehtaa Valto Ensio Heikkistä se oli.

Myös tuo uusin, jota moni jo luuli Valton omaksi elämäkerraksi, on taitavaa tekoa.

Ei nämä tarinat häpeäisi yhtään kansienkaan välissä, mutta olisiko niin, ettei aihepiiri muka oikein istu tähän aikaan?

Vai oletko edes tarjonnut novellikokoelmaa mihinkään? Sinulla on kyllä selvästi näissä jutuissasi taiteellisia pyrkimyksiä.

Valto-Ensio kirjoitti...

Na killa se siitä, Tapsa.

Mulla on ollut aina "kirjallisia pyrkimyksiä". Tekstejä olen hárvakseltaan tarjoillut kustannettavaksikin, mutta vielä ei ole tärpännyt. Rojua löytyy. Joutaisi vain hioskelemaan.

Onhan se romaanikäsärikin käynyt kustantajilla ja saanut samassa kirjeessä sekä kiitettävää, että kirjoittajan näkökulmasta julmaakin kritiikkiä ("valokatkaisija" on puuttunut; synkkää, toivotonta).

Olen hidas kuin Midas kultieni kanssa.