torstai 8. joulukuuta 2011

Sepeteuksen hyvästit

Sunnuntai-aamuaikainen 1.9.2002 Hostel Hampurg

Ruokasalin syvennyksessä syön ranskanpullan tapaista sämpylää jonka sisässä on kolme pitkää bratwurstin pötköä, väliin haukkaan paistettua kananmunaa, sipulirenkaita ja juon isosta lasista appelsiinimehua. Otin lautaselle myös hapankaalia ja salaattia, mutta hapankaali ei ole makuuni. Salaatti menettelee vaikka sekin maistuu hieman etikkaiselle ja kuin hiekanjyviä olisi ratissut hampaissa jotka totesin kuitenkin pippurinmurusiksi. Niiden jäljiltä kieli ja poskilihas on nyt vähän turta. 

Vastapäisen seinän puoleksi peittävä mustavalkoinen valokuvasuurennos esittää vuoden 1968 neuvostoliittolaista 408-mallin pohjalta paranneltua Moskhvits tonniviissatasta. Jasper kertoi tämän tietonsa eilisellä aamiaisella ja lisäsi siihen: Taitaa hotellinjohtaja haikailla neuvostoajoneuvojakin takaisin. Tai sitten kaikki on ironiaa, säpsäytti raskaiden samettiverhojen punasävyyn häivyttäytynyt, puheitamme kuunnellut Larsleevi.

Ilkeä, toistuva painajainen vaivasi yöllä. Unessa Tätisiillman potkaisi kissaansa kun se ei syönyt munakokkelia, kirnupiimässä uitettuja, eltaantuneessa margariinissa paistettuja ranskanleipäsiivuja ja sankollista ahvenkeittoa jonka pinnalla suomustamattomat, kuumaan veteen heitetyt ahvenet vaalennein silmin, auki viilletyt mahat ylöspäin kelluivat. Potku lennätti keltamustan kissan kukkalaudan kulmaan pää edellä josta se vonkaisten syöksähti sohvan alle kuolemaan. Sitten Tätisiillman tarjosi samaa ruokaa minulle. Oksensin sohvalle ja siitä suuttuneena Tätissiillman nappasi luisilla sormillaan minua tukasta, retuutti makuuhuoneeseen, avasi vyöni ja työnsi luisen kouransa housuihini. Sitten se läähätti pahanahajuista hengitystään korvaani, kiemurteli ja voivotteli päälläni heittäytyen viimein selälleen lattiamaton päälle kuola suupielistä valuen.

Oikeasti tämänkaltainen tapahtuma oli totta kun kolmannen luokan aikoihin odotin Tätisiillmanin luona koulukyytiä kotiin. Sen kissan muumioitunut karvakasa löytyi sohvan alta kuitenkin vasta kun Tätisiillman muutaman kuukauden kuluttua oli kuollut verenmyrkytykseen ja asuntoa siivottiin. Siihen tädin tarjoamaan ruokaan ei kylläkään kuulunut se ahvenkeitto, muu kaikki oli unessakin aikatavalla paikkansapitävää. 

Satamassa täytyy olla viimeistään kymmeneltä. Ajattelin livahtaa muiden tietämättä matkoihini, mutta Raumanjenny kävi jo äsken sanomassa, että lähtee saattelemaan. Larsleevi ja Jasper menevät junalla (kunhan saavat Hampurista tarpeekseen) Belgian Antwerbeniin ja sieltä  Ranskaan maistelemaan viinejä ja Marseillen kautta Välimerellä seilaaviin aluksiin. Kysyin Larsleeviltä, että eikös sen pitänyt Portugaliin mennä uutta vaimoa hakemaan, niin se sanoi hurvittelevansa ennen kuin aloilleen asettuu. Jos asettuu. Kuiskasi vielä, että Jasper on mainiota matkaseuraa kun se osaa kaikkialla sinne, missä kypsää lihaa liikkuu. Ovat joka ilta täälläkin kulkeneet "Irwinin jalanjäljissä, vaikka mikään ei olekaan niin kuin Köpiksessä ennen".

Raumanjenny nousee sellaiseen rahtilaivaan joka pysähtelee Englannin kanaalin satamissa, Espanjan rannikolla ja Portugalissa ennen kuin suuntaa Atlantin ylitse vinosittain Brasiliaan. Samoja vesiä seilataan siis, hän sanoi kun kertoi suunnitelmistaan. Raumanjenny oli kirjoittanut paperilappuselle kännykännumeronsa ja sähköpostiosoitteensa. Jos vaikka satut tietotekniikkaa vielä hankkimaan, niin otahan yhteyttä, se sanoi kun survaisi paperin kouraani.

Klo 19.30 San Nicolaus

Perävanaan tässä katselen. Koetin etsiä yhtä hyvää tarkkailuasemaa kuin Hughessilla oli, mutta en ole vielä löytänyt. Tämä alus on kolmanneksen suurempi kuin Red Hughes ja niin täyteen lastattu tyhjiä, kolhiintuneita kontteja kuin vain voi kuvitella. Varsinaisia matkustajia ei Hampurista lähtenyt lisäkseni kuin yksi nainen ja kaksi miestä, kaikki nuoria kaveruksia keskenään. Ovat virolaisesta pikkukaupungista Raplasta ja matkalla jonnekin: kui ainult kuhugi, ei eesmärki, sanoi nuorin kaveri kun tulivat puhuttelemaan laiturilla siinä Raumanjennyä hyvästellessäni. 

Eestinuoret sijoittuivat hytteihin, jotka ovat keskiosaston takana. Minun iso hyttini kaikkine mukavuuksineen on taas keskiosaston etupuolella kapteenin kajuuttaan rajoittuen jos osasin sen sijainnin oikein hahmottaa. Aluksen päällikkö puhuu eloisasti, mutta englanti ontuu yhtä pahasti kuin minulla. Siloposkisen kapteenin nimi on Martein d´Arghives ja hän on lähtöisin Ranskan länsirannikolla sijaitsevasta, pienestä kaupungista La Rochellesta. Hän on hyvin ystävällinen samoin kuin musta kokkistuertti Ibrahim Brahima jonka kotimaa on Norsunluurannikko. Yhteenkään muuhun miehistönjäseneen en ole vielä ehtinyt tutustua. Luettelon mukaan laivan henkilökuntaan kuuluu kahdeksantoista jäsentä. Ibrahimin lisäksi keittiössä ja siivoustehtävissä on kolme naistakin.

Hampurin satamassa oli melkoinen sumpliminen sen jo Suomessa sinetöidyn ja sisältöluettelon mukaisen vanerilaatikkoni kanssa. Paikalliset tullimiehet tutkivat suomeksi ja englanniksi kirjoitettuja asiakirjoja ja valokuvia jotka olin kaikeksi varmuudeksi omaisuudestani ottanut. Ne kyselivät reittiä ja määränpäätä ja piti esittää kaikki mahdolliset paperit koska olen poistumassa shengenalueelta ja maihin, joihin minulla täytyy olla matkustusasiakirjat ja viisumit kunnossa. Onkin ne muuten, mutta rokotustodistus oli ensin hukassa, jonka kuitenkin löysin matkalaukkuni pohjallisen välistä kun levittelin ensin koko sisällön tullimakasiinin lattialle. Ihmettelin kyllä, kuinka se sinne oli joutunut koska minulla on kaikki paperini muuten niin hyvässä järjestyksessä niille varaamassani salkussa.

Raumanjenny halusi tietää myös, mitä laatikossani on. Näytin luettelon ja valokuvat. Se tutkaili niitä aikansa ja sanoi sitten vakavana, että oletpa sinä hyvin matkaasi varustautunut, ei minulle tulisi mieleenikään tuollainen tarkkuus ja suunnitelmallisuus vaikka enemmän olen matkoja tehnytkin.

Kun tavarat oli nostettu laivaan, tuli hyvästien aika. Ensin Raumanjenny lähestyi varovasti käsi ojossa minua, mutta kapsahti äkkiä kaulaan kuin hengenhädässä. Hänen nyyhkytyksensä oli hillitöntä, kuin ei olisi enää toivoakaan, että koskaan kohtaamme. Minullakin jotain liikahteli mielessä, enkä ihan kuivin silmin Raumanjennystä irrottautunut. Sanoin, että ehkä me tosiaan kohtaamme siellä Singaporessa, mutta aikaa siihen menee, matkani on vasta alussa.

Sitten suutelin hänen suolaisia huuliaan ja sanoin hiljaa, että olet mukava ihminen, kiitos tähän astisesta.

47 kommenttia:

Keiju kirjoitti...

"Irwinin jalanjäljissä, vaikka mikään ei olekaan niin kuin Köpiksessä ennen."

Tämä on minulle kevyen musiikin harrastajana hykerryttävä kohta. Siinä menee vähän Goodmania ja vähän Vainiota mukavaan siillsalaattiin. Saksalaiset salaatit muuten oikeasti maistuvat aina vähän etikkaisilta.

Riku Riemu kirjoitti...

Tässä tuli selitys Sepeteuksen laimeaan seksi-intoon, Tätisiillmanin kuolaisesta kauhukourinnasta tuli varmasti riittävästi tyydytystä pitkäksi aikaa.

Sitä sopii hymyillä, minäkin hymyilen, mutta lapsuudenmuistoihini kuuluu tuollaisen Mossen tonniviissatasen ihailu, kun yhdessä pihassa sen näimme kiiltäväpeltisenä ja uudenkarheana. Olihan siinä melkoinen ero siihen vanhempaan pyöreälinjaiseen Mosseen.

Muistan, että ilman muuta oletimme autojen kulkevan niin kovaa, kuin niiden mittarissa oli lukemia, sen aina tarkastimme. Enää en Mossen näyttämää muista(varmaan satakakskymppiä), mutta "pitrlun lujaa sillä pääsee!"

Joskus vuosien päästä Sepeteus soittaa raumanjennylle, vihaisen kuuloinen miesääni vastaa. Jenny on puhelimessa etäisen ja jäykän oloinen. Puhelu päättyy muodollisiin: "Kiitos, kuulemiin!"-tervehdyksiin.

Ripsa kirjoitti...

Kamalaa kun Riku on inhorealistisen pessimistinen!

Eiköhän siitä kehity vuosisadan rakkaustarina, ja Singaporessa, missä ainut luontoa muistuttava ovat linnut, joita on kaikenlaisia. Ihmiset ovat siistejä ja purukumit kiellettyjä.

Tai en tiedä olivatko ne kiellettyjä jo silloin. Minulla oli kamera jonka joku ystävä parikymmentä vuotta sitten osti minulle Singaporesta, Canon, ihan hyvä, paitsi että nyttemmin linssin peili ei ihan toista niin kuin pitäisi.

Ehdin kuunnella isoisän tarinoita merimiesajoiltaan, hän oli kahdesti pitemmän aikaa purjelaivoilla, ensin vuosisadan vaihteessa, sitten kävi koulua välillä, sitten meni uudestaan. Meni kyllä myös kolmannen kerran, mutta sitten jo höyrylaivalla.

Jossakin on myös kortti isoisältä äidille, jossa hän väittää istuvansa makaronipuun alla Sisiliassa.

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju, tuttuja ovat minullekin kaikki tällaiset "renkutukset", kuten niistä niiden pinnallaolon aikoina sanottiin. Aivan kuin rillumareitäkin vähän aiemmin. Siksipä niitä voi vaikka useampiakin juolahduksia samaan lauseeseen sekoittaa jos tahtoo. Taidan vain nuo "-merkit poistaa, mitäpä ne siinä.

Saksalaisista ruuista on jonkinlainen perstuntuma kirjallisuudessa kerrottujen kautta. Mutta yhtään yksittäistä kertomusta en äkkiä kysyttäessä, suoralta kädeltä osaa mainita.

Itse muistan Travemunde-Hampurin reissulta joka paikassa esillä olevat bratwurstit ja etikkaiset salaatit, myös sämpylät ja kitkerät, maidottomat, sokerittomat kahvit.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku, juuri tuo, suuri mustavalkoinen kuva Mossesta roikkuu lastenhuoneen seinällä. Löysin niitä tämän talon vintinseinien välistä peräti kolme kappaletta ja olen pyöritellyt niitä keksimättä paikkaa, minne muuallekaan kuin seinille ripustaa. Voisin myydä jos joku ostaisi, mutta yhden jätän kyllä itselleni. Retuseerattavaa niissä kyllä on; naulanreikiä.

Areenan arkistosta löytyy vielä enemmän hymyilyttävä autoesittely po. kamppeesta: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/moskvitsh_elite_esittelyssa_46028.html#media=46036

Toi Raumanjennyn ja Sepeteuksen mahdollinen myöhempi vaihe voi olla aivan kuvaamasi kaltainen. Niin monelle elämässä on käynyt näin, ja tulee käymään.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, Riku on inhorealistinen -siis niin tosi. Tulee mieleen jonkin tv-ohjelmassa vilahtanut Custave Courpetin maalaus "Maailman alkuperä" 1800-luvulta joka sopisi ehkä tähän yhteyteen. Vähän niin kuin ajatuksella, että "mihin kaikki loppujen lopuksi aina palautuu".

Ystäväperheen tyttäristä (kambodzhalaisia) yksi oli rakastunut Thaimaan pakolaisleirillä kiinalaiseen kaveriin, mutta koska sen pojan sijoittumismaa oli USA ja tämän tytön Suomi, eikä kumpikaan saanut alkuun viisumia oleskelumaihinsa, heidän "maitolaiturinsa", (tapaamispaikkansa) oli Singaporessa jonne pääsi pelkällä viisumilla matkustamaan molemmista maista.

Kun tuo tyttö olisi jotain tuomisia sieltä hankkinut, niin kävi kyllä selväksi, että Singaporessa kaikki on nykyisin äärettömän kallista ja lähinnä siksi, että elää pelkällä turismilla. Kuvista päätellen siellä on tosi siistiä, ei varmasti näy jalkakäytävillä purukumiklönttejä.

"Makaronipuusta" tulee mieleen vielä hullumpi juttu, jossa vanha merimies muistelee hankkineensa tuloja pestautumalla makaroonitehtaalle makaroonien reiänporaajaksi.

meri kirjoitti...

teimme kaarlen kanssa 80-luvulla matkan aran-saarille, jossa tutustuimme paikalliseen raumanjennyyn, dorothyyn. hän kertoi meille tarinansa:

dorothy näki päivittäin kotinsa ikkunasta kauniit laivat, ja koska hän elätti itsensä kirjailijana ja toimittajana, hän halusi kirjoittaa niistä. siihen aikaan tytölle ei ollut helppoa päästä laivalle töihin. ensin oli saatava lupa varustajalta, joka maksua vastaan suostui ottamaan lisäväkeä. sitten oli hankittava lupa vanhemmilta, mikä oli paljon vaikeampaa. 24-vuotias dorothy keräsi kaikki varansa maksaakseen matkansa ja sai mukaansa myös samanhenkisen ystävättären.

laivalle tulo ei ollut yhtään helpompaa, miehet suhtautuivat epäluuloisesti ja kolmas perämies halusi jopa jättää laivan. vähitellen suhtautuminen muuttui suvaitsevaisemmaksi.

dorothy osallistui töihin niin hyvin kuin osasi ja teki omat vahtivuoronsa. tytöt nukkuivat omassa hytissä ja söivät päällystön messissä.

seitsemän kuukauden jälkeen dorothy sai ylennyksen jungmannista matruusiksi. hänen mielestään parasta purjelaivalla oli siellä oleminen. valokuva-albumi todistaa, että hän kuvasi hurjiakin hetkiä, kun aallot huuhtoivat kannen yli. se oli märkää ja kylmää, mutta silti jännittävintä, mitä hän koskaan oli kokenut. ikävimmistä asioista muistui mieleen rankka kannen puhdistaminen guanosta.

seikkailu tuli myös siitä, kun nelimastoparkki joutui myrskyn kouriin matkalla australiasta englantiin. isomasto katkesi ja jouduttiin etsimään hätäsatama uudesta-seelannista takilan korjaamiseksi. silloin miehet eivät päästäneet tyttöjä vaarallisimpiin töihin, vaan nämä saivat tiskata ja kiillottaa messinkiä.

kotiin palattuaan dorothy suunnitteli uutta purjehdusta, mutta ei ehtinyt mukaan tehdessään kirjaa edellisestä matkastaan. kirjaa hän ei kuitenkaan koskaan saanut julkaistuksi, koska maailmansota ehti väliin.

Liisu kirjoitti...

Vähän pahaenteiseltä kuullosti tämän jakson nimi. Toivottavasti se ei tarkoita kertomuksen loppua, vaan jäähyväisiä matkaseurasta.

Tuosta saksalaisesta ruuasta. Meillä sitä syödään usein. Esim. saksalaiset nakit ovat paljon "lihaisampia" kuin suomalaiset. Saksalainen purkkikala monin verroin parempaa kuin missä-lie-purkitettu tonnikala. Ja mistä niitä sitten saa? No, Litlistä, sanoo naapurinmies.

Valto Ensio kirjoitti...

Meri, aioin kysyä, missä Aran-saaret sijaitsevat kun maapallo ei pyörähtänyt Google Earthissa mihinkään suuntaan sinne tekemälläni haulla. Kahta hotellia se kyllä ehdotti: Kuopiosta Kielikuu-nimisen ja Irlannista Hotel Meyrichin. Päättelen siis, Kuopion kun tunnen, Aran-saarien sijaitsevan Irlannissa.

Dorothy on ollut aikanaan harvinaisuus naisena, Minna Canthin veroinen jos heitä voi mitenkään toisiinsa verrata. Minnekähän hänen käsikirjoituksensa lie sittemmin joutunut?

Kävin kuitenkin hakukoneelle kirjoittamassa Aran-saaret ja sieltähän se Irlannin rannikolta löytyi. Mutta vähän oli tietoa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Aransaaret

Valto Ensio kirjoitti...

Liisu, en osaa nyt sanoa, vieläkö Sepeteus näillä sivuilla Kap Verdelle rantautuu, tai jopa Dominikaaneihin johon hänellä ainakin käsärin mukaan olisi varsinainen päämäärä tässä vaiheessa matkata. Sen jälkeen se on ajatellut Kuubaa ja Kaliforniaakin. Katsotaan nyt...

Ripsa kirjoitti vuosisadan rakkaustarinan mahdollisuudestakin, mutta taitaa se puoli olla minulla hakusessa kun en sellaisiin oikein usko raadollisessa maailmassa. Mielikuvitusmaailmassa kaikki tosin on mahdollista. Muistelen sellaista kirjaa kuin John Steinbecin Edenistä itään joka ensin näyttäytyi lukijan (luin sen hyvin nuorena isäni kanssa kilpaa) rakkaustarinana, mutta loppujen lopuksi taisi ollakin aikamoinen järkytys kun vastavoimat pääsivät lukukokemuksen myötä valloilleen. Eli siinäkin tarinassa voitti todellisuus, se, mihin rakkaudet useimmiten johtavat.

Minulla on selkä hirvittävän kipeä ja tämä istuminen on aivan kauheeta (iskias). Pitäisi varmaan päästä magneettikuvaukseen ja sitä tietä mahdollisesti vähän kirurgnkin veitsenterällekin... en tiijä, kun kaikki maksaa ja yhteiskunnan sairaanhoidonjonot ovat enenmmän kuin puoli kilometriä (vuotta) pitkiä, eivätkä nekään ilmaisia ole.

meri kirjoitti...

valto

unohdin aranista yhden ärrän pois. arran on saari skotlannin länsirannikolla. sitä tarkoitin. irlannilla on se yksiärräinen siellä länsirannikolla. dorothy on siis skotti.

britannian asukeista skotit nauttivat kiistatonta imagoetua. walesilaisia pidetään omituisina marmattajina. englantilaisuus yhdistyy englantilaisten itsensäkin mielestä turhan usein jalkapallohuliganismiin.

mutta skottilaisuus taas: urhoollisuutta, itsepäisyyttä, karaistunutta luontoa ja karvaisia miehiä kilteissä. sekä dorothyn kaltaisia vahvoja naisia.

skottilaisuus on nykyään muodikasta. englantilaisravintolat ja -klubit ovat haistaneet, että tuuli puhaltaa skotlannista. ja moni keksii itselleen skottilaisen esi-isän tai -äidin.

Valto Ensio kirjoitti...

Meri, yksi kirjain voi näköjään heittää aika paljon merivettä, maita, kallioita ja piikkilankoja paikkakuntien väliin:)

Dorothy ON siis skotti. Elääkö hän vielä? Ei kai jos ennen sotia on ollut jo 24 v.

meri kirjoitti...

dorothyn kuolemasta tuli kesäkuussa kuluneeksi 21 vuotta. se tässä on surullista, että näille dorothyille ei löydy jatkajaa. syynä voi olla se, että maailma on sittemmin addiktoitunut kaikkeen helppoon.

dorothy alistui elämään - ei aina niin onnelliseen, mutta mahdollisuuksien mukaan täydesti elettävään. ja kesken ei saanut heittää. se oli hänen tärkein viestinsä.

verkkokalvoilleni on juuttunut kuva dorothysta, jonka toisella olkapäällä roikkui kulkurin vakiojatke, reppu.

Valto Ensio kirjoitti...

Meri and kaikki "poikkeavat" (tiällä pistelehtijät). Olen sairaalassa, oikein 2 ambulanssia kurvasi aamulla hakemaan. Meni tuon selän kanssa elo ylen hankalaksi, ei oikein pidätyskykykään pelannut. Konttaamalla yritin keretä vessaan, mutta eihän sitä kerennyt. Kuvauslaitteet eivät KAKS:lla riittäneet näin vkloppuna, että odottelen Ouluun viemistä magneettikuviin, vievät vaikka yöllä jos jonosta aukkoa löytyy. On edelleen saatanan kipiä vaikka lääkettä ovat laittaneet suoneen ja suuhun. Toisaalta välillä on hyvin kevyt olo kun lisäävät tippaan kipulääkettä.

Lapset olivat vähän peloissaan kun lähdin, mutta kävivät jo tuossa katsomassa ja kun nyt tietävät, että olen hyvissä käsissä, niin jospa se siitä...

Raili kirjoitti...

Voimia sinulle ja perheellesi Valto. Olen minäkin täällä pistelehtinyt tarinoitasi ja vierailijoiden kommentteja lukemassa vaikka en olekaan itse aktiivisesti kommentoinut. Olen täällä pikkuisen tuulimyllyjä vastaan puhkunut. Hieno on tämä Sepeteuksen tarina.

Valto Ensio kirjoitti...

Kiitos vain Raili. Menee huomiseen magneettiin pääsyni. Kaduilla liukastuneita ja vanhuksia, joilla ovat nivelet nurin, riittää jonoiksi asti joka puolella. Täälläkin leikkaavat pyhäsä arkesa ja näin su-iltanakin tuosta veivät yhden leikkaussaliin.

Tropit eivät aivan kaikkia kipuja vie, mutta turruttavat ja tekevät olon höntiksi. Paha kun ei voi kävellä, vasen jalka ei ota lainkaan päälle ja lääkäri kielsi yrittämästäkään ennen kui tietävät tarkasti, mik´ on miehessä vialla.

Hyvät joulun odotukset, ja joulut Kuopijoon.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.studio55.fi/hyvaolo/artikkeli.shtml/1456657/tama-kivulias-vaiva-ilmenee---prosentilla-suomalaisista--pahimmillaan-voi-johtaa-halvaantumiseen

Pari kertaa iskias on iskenyt minuun. Siinä auttoi se että antoi ajan kulua, ei muu. Voi että, että oli selkä ensialkuun kipeä!

mikis

Valto Ensio kirjoitti...

Mikis, käsitin, että eilisten kokeiden ja tutkimusten perusteella minulla ei olisikaan iskiasta vaan jokin muu juttu. Siksi eivät laske liikkeelle ( en kyl kykenekään) ennen kuin ovat löytäneet syyn.

Iskiakseksi minäkin olen tätä aina luullut kun kipu on iskenyt ja humputellut vain menemään.

meri kirjoitti...

raili, valto, mikis

istun täällä rauhassa ja piirrän kuusenlatvoja sekä kantoja. tämä on ollut kummallinen kuukausi: ikkuna on särkynyt, sydän on sulanut ja viini on kuohunut. vein helsinkivieraani hienoon paikkaan syömään, metsään maistamaan soijamakkaraa. metsän takana oleva naapuri rähjäsi yhtenä aamuna pihalla ja huusi: mulla menee pasmat sekaisin! kaipaan kesää ja maailmaa, kumpikin on yhtä kaukana. jokainen kuukausi on varmasti tarpeellinen, kaikesta huolimatta. ja se, että vähän pelkää tulevaa tarkoittaa että elää ja tuntee. tajuan että olen onnellinen, niin tyytyväinen, että unohtuu asianmukainen nöyryys ja saavutusten vähättely. en välitä jos mehevä mielihyvä vaikuttaa riittoisalta rehentelyltä tai kepeältä mitättömyydeltä. minä välitän tunteesta: on ansaitun, arvoisen tunne. rakkaita terveisiä teille.

mikis kirjoitti...

meri, kesä - kaikki - on yhtä lähellä kuin lähin maa. Joillekin se saattaa olla Mariaanien hauta, ehkä harvalle. Ps. Olen nähnyt kerran kun yhdeltä ihmiseltä meni "pasmat sekaisin"... se oli portsari, jossain ylioppilaskapakassa, ja eteisen levarista soi juuri "Miljoona, miljoona ruusua" -laulu. (Laulajana tämä venäläinen ämmä eli Alla.) Portierin repiessä takkiani päältä, ja pannessa sen jonnekin, sanoi, että "jos mä vielä tänä iltana kerrankin kuulen ton miljoon-miljoon-ruusua niin mä saan raivarin". En ehtinyt edes tiskille kun kuulin (joku oli pannut kolikon levysoittimeen) Miljoona-Miljoona-Miljoona-Ruusua... Samalla eteisestä kuului kamala ARRGFH ARGH AAK.

mikis kirjoitti...

Anteeksi - äsken kirjoitin ihan skeidaa: meri/maa/mariaanien hauta. Mulla oli joku idea - se oli siis huono. (Itsekään en nyt käsitä mikä se oli?) Ihmiset, te joihin olen täällä tutustunut, olette mukavia. Arvatkaa, haluaisinko itse olla joku kehveli? En halua.

Linnut, linnut!

Ripsa kirjoitti...

Valto,

toivottavasti olet päässyt jo Ouluun asti. Miten hemmetissä ne antavat kirjoittaa?

Meillä oli eilen 42. viisumiavioliiton vuosipäivä. Onhan se kummallista: ei päässyt, eikä pääse vieläkään, muuttamaan omia aikojaan rakastettunsa kanssa minne haluaa, ennen kuin on propuska siitä että on virallisesti naimisissa. Hölmö juttu.

Poika on Bahama-saarilla, en tiedä millä niistä, oletan että niitä on useampia, mutta se ei näe kuin ruman teollisuusalueen ja sataman koko aikana. Ja paikka on täynnä upeita biitsejä. Lämpötila jotain 35 astetta C. Joutuu istumaan kokouksissa pari päivää. Ja matkapäivät eivät näillä ylemmillä toimihenkilöillä kuulu työaikaan. 12+12 tuntia, noin suunnilleen plus ehkä lentsikan vaihtoja.

Piti vain kertomani että serkullani oli juuri tuonkuuloinen selkäongelma ja ne leikkasivat ja se oli sen jälkeen kunnossa. Siis selkä. Ne osaavat tuommoiset hommat jo. Kirurgia paranee. Toivottavasti paranee myös ihminen. Onnea Valto!

Valto Ensio kirjoitti...

KAKS/osasto Nro 7/hytti Nro3

Vasemmalla käsileikkauksessa ollut 50-60 vuotias mies, nimeä vailla (en ole kysynyt vaikka on puheltu niitä näitä). Vastapäätä 78 vuotias kirvesmies evp Nike, polveen uusi nivel. Siitä vierestä meni jo yhden aikaan päivällä seitsenkymppinen Martiskainen lonkkaleikkaukseen, entisen korjausta hänelläkin. Martiskaisen viereen, päivällä lähteneen laihan, pitkän, 6-vuotiaasta saakka kirjoja lukeneen 74 vuotiaan lonkkaleikkauspotilaan tilalle tuli puolankalainen vanhus joka osaa sanoa 1 2 3, 1 2 3, mutta ei muuta. Hoitaja antoi hänelle kolme särkylääketablettia. Oikealta vierestäni vietiin Onnela-maatilamatkailun isäntä nilkkaleikkaukseen; on talven ensisatoa liukkailla.

Minä itse olen käynyt jo magneettihyrrässä ja odotan Oulusta diagnoosia. Kävin "mersuun" nojaten jo suihkussa ja vessassa. Jospa tästä jouluksi pääsee kotiin...

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, täällä saa lukea, kirjoittaa ja vaikka piirtää jos kykyjä on. Minulla on oma miniläppäri mukana ja hyvin tällä näkyy nämä pikkuasiat hoituvan kunhan vain lääkehuuruinen pää toimii. Sänkyä voi muokata mieleiseen asentoon ja siten lukeminen onnistuu mukavammin. Läppärin kanssa ei kyllä helppoa ole koska joutuu jännittämään ruppiaan liikaa.

Luin Likaisen enkelin loppuun ja nyt vaimo toi postissa saapuneen Mellerin Pääkallolipun alla jättiläisen tavattavakseni. Se tuli juuri sopivaan saumaan sillä täällä on häiriöttömiä tunteja lukea sitä.

(Kiitos tässä yhteydessä sille jolle kiitos tästä joululahjasta kuuluu)

Ripsa kirjoitti...

Hyvä kun sait kirjan ja just nyt!

Saat ajatukset johki muualle. Saat olluksi rauhassa. Hulluinta rauhassa onkin aina se, että itteltään rauhaan pääsy on kaikkein hankalinta...

Pidän edelleen peukkuja sulle!

Valto Ensio kirjoitti...

Jeps, Ripsa selkävaivan syyt ovat nyt selvillä ja muutaman päivän aikana seleviää, onko leikkaushoito tarpeen vai yritetäänkö muuten mennä eteen päin. On vaarallisessa paikassa, joten harkitsevat tarkoin sitä leikikaushoitoa.

Kiitos peukuista, mutta varo, ettei tule jännituppitulehdusta peukalonjuureen:)

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=B0RAdfrQwvo&ob=av2e

http://www.youtube.com/watch?v=ZXYC5Sv_fOQ

Alemmassa linkissä Robert Flahertyn "dokkari" Aran-saarilta v. 1934 kokonaisuudessaan. Ylemmässä pätkä uudella musiikilla.

t. Samuli

Valto Ensio kirjoitti...

Samuli, aika hurja musiikkivideo.

1934 esitystä en saanut katsotuksi täällä sairaalassa koska koko ajan pätki ja tauot olivat pitempiä kuin mitä kerkesi aina katsoa. Pittää sitten kotona uusia.

Kiitos linkistä. Meri varmaan tykkää kovasti meri-ihmisenä tuosta.

Iines kirjoitti...

Valto, toivottavasti kaikki käy hyvin. Äläpäs kirjoittele liikaa sillä miniläppärilläsi, sillä tiedän kokemuksesta, että se kiristää selkälihaksia, kun kirjoittaa pienellä näppiksellä. Itsekin tänään hierojan pöydällä irroteltiin jumiutuneita selkälihaksiani..

Tuo Melleri on minullakin odottamassa lukemista, Pääkallolipun alla, samoin Mellerin elämäkerta. Mukavaa lukemista, kun ottaa hyvän lukuasennon.

Paranemisia!

Valto Ensio kirjoitti...

Kiitos varoituksesta Iines.

Täällä on kyllä niin loistavan mukautuvainen sänky, että sen kun muokkaa noilla nappuloilla, jotka lähettävät signaaleja sängyn monimutkaisiin niveliin, niin hartiat ja kaikki MINUN liikkuvat sekä liikkumattomat jäsenet lepäävät sen varassa kuin olisin syntynyt siihen. Jonkun verran tietysti pitää kyynärpäistä sormenkärkiin rasittaa käsiä, mutta se on siinä. Tässä on hemmetin hyvä lukeakin, haluaisin viedä kotiin mokoman!

Monta viikkoa tässä paranemiseen varmasti menee ja jos (pieni mahdollisuus) leikkauspöydälle joudun, niin koko talven saan sitten vain hissutella (en tissutella).

Pitää muuten täydentää tuota muuatta edelläolevaa kommenttiani, jossa olopaikkaani kuvasin. Siihen loppuun pitää lisätä sängynpaikan numero jolla minua kutsutaan: Hra Nro 6

Ripsa kirjoitti...

Selän ollessa kyseessä (olipa hirveää kieltä) kirurgin veitsi on nykyään parempi kuin hipsuttelu. Mutta ne paikat legurit tietävät aika hyvin mistä voi leikata ilman että tulee sorkituksi niitä pahimpia kohtia selkäytimessä. Ilman sitä me ei ainakaan vielä osata liikkua.

Ei, en usko että Mellerin kanssa tulee ikävä. Se oli ihmisenäkin hyvä tyyppi, ennen kuin se rupesi vehkeilemään erinäköisten aineiden kanssa. Mutta ennen auto-onnettomuutta sillä kumminkin pää toimi ihan terävästi vielä.

Viimeksi, kun sen runoista tehty näytelmäntapainen sai ensi-iltansa täällä Vaasassa, käytiin kummiski istumassa jossain. Se kysyi Leolta että kuka on Amerikan paras runoilija. Leo sanoin että Walt Whitmanin Leaves of Grass ja kysyi onko hra jenkkimme lukenut Turtiaisen suomennoksen nimeltä Ruohoa. Ei ole.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, aamulla kirugit, toinen virolaislähtöinen, selvittivät lisää selkäongelmaani. Nykyisin tuollaiset vaikeat paikat operoidaan mikrokirurgialla joten juurikaan ei ole halvautumisen tai muunkaan vakavan vammautumisen vaaraa olemassa: Tässä sairaalassa näillä nykymenetelmillä ei ole yhtään vahinkoa vielä päässyt tapahtumaan.

Nyt tapauksessani yritetään ensin kivunpoisto, lääkkeitä vaihdetaan ja vahvennetaan. Kotiin pääsen kun nämä asiat alkavat olla hallinnassa enkä enää kompastele kävellessäni lahkeisiini (lyhennetään lahkeita). Saattavat kuvatakin vielä, että onko pullistuma alkanut "sulaa".

Viime yönä en nukkunut niiden (kivun ja lääkkeiden) takia kuin pari tuntia; luin pari-kolmesataa sivua Melleriä ja myös sen Leif Fägeringin runot kertaallee kaikki lävitse. Yhden tarttuvamman sivulta 100 useampaan kertaan jonka alle piirsin ukon kuvia voimistelemassa ja päiväyksen sekä olopaikkani. Sitten lopuksi kirjoitin uuteen päiväkirjaani yhden tarinasynopsiksen ja pari aiheen pätkää muistiin, jotka täällä ovat syntyneet. Uinahdin ehkä viiden-kuuden välillä, mutta herätys tapahtuikin sitten jo seitsemän huitteilla kun alkoivat hoitajat touhuta potilaiden kanssa.

Että tämmöstä pujottelua tämä on kun kotonakin olisi hommia vaikka kuin. Vaimokin lähtee huomenillalla sinne Vaasaan kun on perjantaina tentit sillä. Mummo vissiin tulee katsomaan muksuja.

Ripsa kirjoitti...

Valto,
jos ei nyt, niin joskus voisi vaimosi tulla käymään meilläkin - tai vaikka koko konkkaronkka joku kerta. Me asutaan aika keskustassa. Minä en useimmiten kuule puhelinta, mutta tekstarilla saa yhteyden. Tarkoitan siis että en jatkuvasti kulje induktiosilmukka kaulalla, olen muutaman kerran sotkeutunut siihen pahan kerran.

Kerropas semmoisia terveisiä! Ja mummuko tulee? Jos on tarvis, niin ottakoon vaimos poijat mukaan ja tuokoot tänne tentin ajaksi. Tarkoitan mitä sanon. Ja kyllähän meillä tilaakin on.

Ai että mikrokirurgia. No nyt lopetin huolestumisen. Serkkuni leikattiin varmaan jotain 30 vuotta sitten, jolloin ei mitään uusmuotisia juttuja vielä ollut. Huh. Tämä oli ihan oikea helpotuksen huokaus.

Valto Ensio kirjoitti...

Kiitos Ripsa tarjouksesta. Seija lähteekin vanhimman pojan kanssa matkaan, mutta poika jää Kokkolaan kun sen kummi asuu siellä.

Olisi kyllä hienoa tehdä retki Vaasaan koska en ole kovin usein siihen kaupunkiin matkaa tehnyt, pari lyhyttä pyrähdystä vain.

Jospa sitä tänään tai huomenna viimeistään pääsen pois täältä lasaretista. Lumitöihin en kuitenkaan kykene,mutta varmaankin potunkuorinta ja leivän leikkaaminen jo sujuvat ja siitähän lapsiperheessä on aina tärkeimpänä kyse. Onneksi ei vaipanvaihtoja enää ole...

Leikkaushoitoa en silti toivo vaikka kuinka olisi millikirurgiaa. Se kun sitten useamman viikon makuuttaa mahallaan eikä istumaan kärsi ruveta.

Isä muuten on maannut mahallaan 7. kuukautta täällä Kajaanissa sotasairaalassa haavoituttuaan selkään Rukajärvellä 4.8.1944 vaikka ei kainuulaisia ollutkaan. Ehkä silloin tyrkkäsivät sinne, missä tilaa oli.

Ripsa kirjoitti...

Valto,

OK, jos ei nyt niin sitten joskus. Sano Seijalle, että on tervetullut joka tapauksessa, ja tottakai koko porukka samaten!

Miten ihmeessä ne voivat noin pian päästää poies? Onko se välilevy todella asettunut oikealle paikalleen? Ovatko näyttäneet ne kuvat sulle ittelles kans?

Istuminen on niillä välilevyillä kyllä tuskaa. Mutta ehkä opit uudet konstit miten selän kanssa olla.

Vai oli isäs ollut Rukajärvellä? Antti Tuurihan siitä kirjoitti sen kirjan että Rukajärven tie. Siitä kirjasta on kyllä jo kauan.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, välilevy ei ole liikahtanut mihinkään, mutta pullistuma toisen nikaman (alhaalta käsin) välissä ollessaan ja sisäpuolella vielä on niin hankale leikata, ettei sitä välttämättä eka kerralla edes yritetä. Muuten on selkä hyvässä kunnossa kunhan alan lihaksia vahvistamaan. Istumista ei passaa harrastaa pitkään aikaan, mutta ehkä kotona keksin kirjoitusasennonlle jonkin konstin.

Lääkkeitä ensin pitkähkö kuuri ja sitten itsestään huolta pitämään, se kai se olisi paras lääke näihin vaivoihin.

Antti Tuurin Rukajärventien luin ja siellä vilahteli tuttuja nimiä syntymäkunnastanikin. Isä oli ihan vain pikakiväärimiehenä siellä ampumassa naapureita eikä sen kummemmaksi "sankariksi" ylennyt. Nuorikinhan se vielä oli: 17 vuotiaana lähti sille reissulle ja päälle 20 oli, kun siipirikkona sieltä palasi.

Ripsa kirjoitti...

Kuulostaa siltä että on kyse työperäisestä vammasta. Ei kuulosta myöskään yhtään kivalta paikalta. Toinen nikama on niin alhaalla, että ethän sinä pysty ajamaan edes autoa.

Oikeastaan minä jään toivomaan, että kuntoudut siihen kuntoon että se voidaan leikata. Ajattele, jos kivut häviäisivät lopuksi elämää, no, ainakin siis ristiselästä!

Minulla ei ikinä ole ollut mitään noin vakavaa, pieniä kulumia vain, isompiakin, mutta niistä selviää liikkumalla paljon. Jos ei liiku, niin kivut tulevat. Tosin ne tulevat aina myös matalapaineella, olen siis ilmapuntari. Leo-parka ja raukka: se näkee jo mun naamasta onko matala-vai korkeapaine!

Mun serkku oli sen verran nuori, että sillä on voinut olla samantyyppinen ongelma. Se kertoi heränneensä kesken leikkauksen ja nähneensä leikkaussalin täynnä valoja kuin joulukuusi ja sairaalassa oli sen luokkakaveri joka huomasi että se oli hereillä ja pani sen uudestaan nukkumaan.

No jos vaikka menetkin kotio, niin elä sitten urheile!

Isäparkasi. Kaikkien meidän isille tapahtui jotakin, jos ei ruumiillista niin sitten psyykkistä.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, se välilevytyrä on siitä kumma sairaus, että paranee miltei itsestään mitään tekemättä ja on aimemmin minultakin asettunut, mutta nyt meni liian pitkälle ennen kuin hakeuduin hoitoon juuri sen vuoksi, koska luulin edelleen niin käyvän.

Selän kunnossapitäminen, jumpat ja venyttelyt sekä käveleminen olisivat paras lääke sen kurissapitämiseen. Mutta tahdonvoima, mistä sitä saa?

Pahassa paikaassa se kyllä on ja alku voi tosiaan olla jossain työmaalla sattuneessa kolhaisussa. Esimerkiksi (kerroinkohan sen jo?) Kittilässä 1999 talvella putosin kolmesta metristä betonilattialle niin, että vasarankuva oli kauan kankussa. Silloin oli perjantai-ilta vähän ennen töistä poislähtöä ja kun minut vietiin terv.keskukseen, röngtenit ja muut oli sammutettu jo. Makuuttivat yön ylitse siellä, vähän tuli verta virtsasta, mutta kun huomenna kykenin jo kävelemään sekä taivuttelemaan selkääni, ei minua toimitettu Rovaniemelle tai Ouluun kuvattavaksi. Menin maanantaina normaalisti töihin ja asia unohtui. Nyt taisi siellä olla häntäluussa jotain merkkejä siitäkin tapauksesta magneettikuvissa jos ymmärsin oiken, mutta mitäpä niille enää mitään mahtaa. Vakuutuskorvausten vuoksi pitäisi työntekijä aina pienenkin onnettomuuden satuttua tutkia perusteellisesti...

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa vielä. "Isäparkani" ei lapsena miltään "paralta" tuntunut. Hän oli iso, vahva, pelkäämätön eikä koskaan niin paljon koskenkorvaa juonut, etteikö hän pää pystyssä raitilla kulkenut. Mutta jälkeenkäsin olen usein ajatellut toisin päin.

Iines kirjoitti...

Valto,

ihan vaan arkinen kommentti tästä selänhoidosta.

Käyn itsekin juuri parhaillaan fysikaalisessa hieronnassa niskajumituksen vuoksi. Vaiva on viheliäinen huimauksineen ja pahoine oloineen.

Sen olen oppinut, että parhaiten tähän toistuvaan vaivaan auttavat juuri säännöllisesti toistetut venytys- ja jumppaliikkeet.

Toivottavasti sinäkin saat lopuksi lähetteen fysikaaliseen, jossa sinulle laadittaisiin oma ohjelma, tarkat venytysohjeet, joita sitten toistat tunnollisesti päivittäin, vaikka poikien kanssa yhdessä. Mikään muu ei ole niin tärkeää nyt kuin oma kuntoutumisesi. Ja ikävä kyllä, se on usein kiinni omasta jaksamisesta ja viitsimisestä.

Sinulla tosin on pohjalla kuvaamasi putoaminen, siis fyysinen vamma, mutta kun se siellä kerran on, niin ei muuta kuin selkää jumppaamaan, tunnollisesti. Raadollinen on ihmispolo.

Ripsa kirjoitti...

Kun minun selkäni vammautui vuonna-85, niin silloin eivät tehneet mitään, makuuttivat. Lopulta viiden viikon kävelemättömyyden jälkeen menin hammasta purren ihan itse autolla jäsenkorjaajan luo, joka pani nivelen paikoilleen 10 minuutissa.

Vamma kuitenkin jäi, kun ei terkkarilegureilla ja jäsenkorjaajilla ole yhteyttä toisiinsa. Terveyskeskusten - jo nimensäkin mukaan - pitäisi olla ennaltaehkäisevän hoidon antaminen, mutta juuri sitä ei ei tehdä.

Itse on löydettävä konstit. Ehkä teilläkin on siellä jäsenkorjaajia? Semmoinen on luotettava, jolla on ammatti kulkenut suvussa.

Valto Ensio kirjoitti...

Iines, minun pitäisi kyllä nämä venyttely- ym asiat tietää koska olen niin paljon joutunut eri vammojen takia sairaaloissa tramppaamaan ja ohjeita on haettu kuntoutuspaikoistakin jotka ovat kestäneet parhaillaan useamman viikon, viimeksi olkapäitten takia Karkun (Sastamalassa) k.keskuksessa, mutta kyllä ne vain jäävät vähemmälle sitten, kun ei enää koske ei kolota.

Nyt sairaalasta ohjailtiin "selkäryhmään" terveyskeskukseen, mutta mitään varsinaista lähetettä lääkäri ei kirjoittanut. Juttelin fysioterapeutin kanssa asiasta. Sitten olisi vesijumppaan uimahallilla mahdollista osallistua, mutta kaikista näistä peritään joka tapauksessa aina jonkinlainen maksu ja se minua aina mietityttää kun muutenkin ovat sentit vähissä.

Nyt on ensin saatava se pullistuma "sulamaan", "kuivumaan" ja mitä ilmauksia sille nyt sitten on annettukaan ennen kuin voi edes venytellä. Tulehduskin siellä on ja siksi kova lääkitys joka kestää kuukauden. Kävely on hyvä aluksi ja pikkulenkiltä (3km/sivu) kirjastoon G:n kanssa juuri tulinkin.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, näihin välilevytyrä-iskias vaivoihin en kyllä jäsenkorjaajaa uskalla suositella itselleni enkä toisillekaan. Nyt, kun vaiva on paikannettu, niin luotan kyllä ihan yleiseen sairaalahoitoon, lääkitykseen ja sitten viime kädessä leikkaukseen kun muut tiet on käyty lävitse. Tulehdus joka iskiaksessa on yleistä, niin mistä joku jäsenkorjaaja sen tunnistaa kun ei näe sinne sisälle? Eikä silloin mekaanista murjomista voi missään nimessä mennä tekemään.

Eli ei tulehtuneeseen välilevypullistumaan "niksauttaja" voi mitään. Pahentaa vain asiaa.

Kerran sain pukinkontista muutamia hoitokertoja sisältävän lahjakortin osteopaatille, mutta täytyy kyllä sanoa, etten epämiellyttävämpään hoitokokemukseen ole koskaan törmännyt kuin siellä. Mulle riitti yksi kerta itse "osteopatiaa", mutta koska se hoitajasetä oli myös hieroja, käytin lahjakortin loppukäynnit pelkkään puolivartalon hierontaan ja se oli sitten aivan hyvä.

Alaselän lihasten kunnossapitäminen on varmasti ainoa "itsehoito" näihin vaivoihin. Kuten se on kaikkien muidenkin kehonosien kanssa.

Ei kun humpalle vaan kunhan täsät tokenen:)

Ripsa kirjoitti...

Joo, tanssiminen on aika voimallinen lääke. Toissaviikonloppuna onnistuin jysäyttämään polven kunnolla jenkkaillessa...

Minä olen aina varonut näitä osteopaatteja ja naprapaatteja ja mitähäntänyt onkin, mutta jäsenkorjaajilla on sukupolvien kokemus. Se ihminen pitää vain tuntea ja sen suku myös.

En minäkään usko että tulehtuneeseen tilanteeseen jäsenkorjaaja saa mitään. Mutta vaikka olisinkin ajanut suoraan Kaustiselle kun selkä jysähti, niin se kaveri olisi tiennyt sanoa että ei nyt voi tehdä mitään.

Jos nimittäin on rehellinen. Mutta kyllä tällä oli aikaa keskustella, kun kysyin miten hän on oppinut.

Kummallista kyllä, täällä ei ole yhtäkään sellaista.

Kunhan katsot että kipu nyt pysyy poissa, niin hyvä. Ja jos kirjoitat, niin vähän kerrassaan vain.

Raili kirjoitti...

Hyvää ja Rauhaisaa Joulua teille kaikille hienoille, rakkaille tutuille tuntemattomille ihmisille jotka täällä Kivaniemessä viihdytte kuten minäkin. Valtolle suuri kiitos tämän vuoden tarinoinnista; paranemisia ja Ihanaa Joulua sinullekin toivon!

Valto Ensio kirjoitti...

Kiitos paljon Raili.

Sinulle myös Hyvää Joulua!

(Ja kauttasi kaikille kuopiolaisille;D.)

(Mutta Kuopion "päättäjille" käy vaikka torilla, siinä kalahallin purkutyömaalla hihkaisemassa, että "taateli minkä joululahjan taat annoitte meille kun päätitte tuon pujkaa!")

meri kirjoitti...

valto ja raili

silloin ennen vanhaan, minun lapsuudessani joulua joutui odottamaan kyllästymiseen asti, erityisesti joulupukkia, sattuneesta syystä. silloin helsingissäkin pääsi heti joulunpyhinä kokeilemaan uusia suksia ja luistimia laduille tai luistinradalle.

nykyisin joulu syöksyy tajuntaan yllättäen, tuossa se on muutaman päivän päässä, mitään valmisteluja ei ole tehty, ei mitään ostettu. vaikka meillä on ostaminen verissä, mitään sykähdyttävää ei monikaan keksi enää lahjaksi antaa. itsetehdyt lahjat ja lähes kaikki muukin saatava tavara on jo komerossa erivärisinä versioina edellisiltä vuosilta.

urheiluvälineiden ja -vaatteiden värit vaihtuvat vuosittain. nykyisin näistä ihanuuksista vain pääsee aniharvoin nauttimaan täällä etelä-suomen kasvihuonetalvissa. näpyteltäviin sisäleluihin onneksi saa uusia ohjelmia ja pelejä, joten sisätiloissa joululomaa voi sentään viettää musaa kuunnellen ja namuja napostellen.

monilta joulun viettäjiltä on jo unohtunut miksi meillä on nämä muutamat ylimääräiset vapaapäivät, mutta toivottavasti jossain on joku, joka viettää joulua antamalla jotain itsestään; muistaa yksinäisiä ja vähäosaisia, joita hyvinvointiyhteiskunta tuntuu synnyttävän vain lisää.

tämä muistilappuna erityisesti itselleni.