sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Sipellystä

Unessa keväisen järven jäällä saarnaan vaalealle naiselle:

alussa jumala taivaan
loi vasaran
mutta ennen kuin laatimansa käyttöohjeet tavasi
tempaisi sillä peukaloonsa

jumalattomasti suuttui jumala
imi peukaloaan
perkeleitä
saatanoita suupielestänsä paiskoi

vihassa suuressa
ryhtyi taikasauvaansa heiluttelemaan
ja
loi ilmakehän
loi meret, mantereet
loi luonnon
loi eläimet
loi paratiisin
sinne naisen, miehen,
istutti omenapuun
pyöräytti nurmelle
käärmekiepin

kuudessa päivässä valmista tuli

seitsemäntenä ryhtyi levolle
yhä särkevän peukalon
sujautti perseeseen
toisen suuhunsa
köllähti pilvipatjalle
käänsi maailmalle selkänsä
unohti luomistulokset
ja
-tuskat

Nousen istumaan sänkyni reunalle. Selkää, jota jo pari viikkoa kipu on repinyt, pitää varoa ja nousta asteittain ylös. Kietaisen kylpytakin alastoman itseni verhoksi ja hiihtelen keittiöön, lasken puurokattilaan vettä, kattilan liedelle ja lieden tehot isoimmilleen.  Napsauten vielä vedenkeittimen päälle ja jatkan matkaani jonka päämäärä on vessa.

Kusaisun jälkeen (kyllä äiti: huuhtaisin kätöseni kraanan alla) vapautan ulko-oven lukostaan ja avojaloin hipsin aamupostin hakuun kadun varren laatikkorivistölle. Veden ripse on kuin syyskuussa: lämmintä. Iso rusakonvötkylä naapuritolosten kohdalla ojassa ja toinen kauempana Klemetin tiensuulla. Joskus muinoin tuollaiset lihakimpaleet pihojen läheltä poksautettiin hengiltä ja pantiin pataan. Nuori mies ajaa polkupyörällä ohitse, sivuilleen vilkuilematta musta huppu pään ylitse vedettynä. Arvolla ja Anelmalla näkyy valonkajoa kaihtimen alta, piipposilla on vielä pimeää. Kuolleen Eemelin autiota taloa katsellessa apeus häivähtää mielessä, mutta vanhan Jorman katoksessa uusi Tojota odottaa vielä perinnönjakoa. Jorman luokse eivät lapset eivätkä lasten lapset vierailumatkoja tee, vain maksettu kotiapu ja joku helluntalainen jonka vierailufunktioita voipi miettiä.

Tiilitaloissa asuvat onnelliset perheet, sanottiin jo 70-luvulla.

Hipsin puiseen huusholliini. Lapset nukkuvat. Puutarhuri nukkuu. Paavovainaa kummittelee yläkerrassa ja kellarissa käynnistyy pohjavesiuppopumppu joka syöksee vesisuihkunsa kauas takapihalle: En ole vielä kääntänyt talviasentoon rossipohjan alla olevaa liittymää. Tällä järjestelmälläni otetaan kesällä puutarhaan ilmaiset kasteluvedet.

Vesi kiehuu hellalle. Ripottelen kaurat, lirautan maitoa sekaan ja hämmennän. Pienennän haudutusasentoon, suodatan kahvia kuppiin, ja toiseenkin. Kuuntelen kuuden uutiset. Levitän Hesarin pöydälle josta luen Talvivaaraa, Pekka Himasta ja Kongon mahdollista rauhanprosessia koskevat jutut tarkoin. Näistä artikkeleista havannoin yhtäläisyyden: Taloudellisten vahinkojen mittaaminen.

Puoli seitsemältä lapan kolmelle lautaselle puuroa. Panen kahteen voisilmän. Tarjolle leipää, voita ja maitoa. Kannan nuorimman pöydän ääreen ja herättelen isommat. Pörröiset päät ja uniset silmät; vielä niitä muutamat vuodet saan katsella jos edes kohtalaisesti elämä menee.

Déjà-vu; ihan kuin olisin elänyt jo kerran samankaltaisten kasvujen ylitse?

Missä olin, kun vanhimmat tyttäreni täyttivät 6 ja 8?

Tampereella.

Sonja lähti aamuisin Koivistonkylän ala-asteelle jonne oli vajaan kilometrin matka ja vain kolme rauhallista tienristeystä ylitettävänään. Soila jäi kotiin; esikouluun ei häntä viety, olikaanko sellaista? Silloinkin tein töitä kotoa käsin, olin läsnä, paitsi kun harrastajateatteri ja Tillikka tai Wienerwald kutsui.

On perjantai ja lapsilla lyhyet koulupäivät.

Puutarhurin Rellunpippanasta katsastussonni sanoi, että nelospytyn kohdalla tekee piikin päästömittauksessa. Vein auton Alille. Hän vaihtoi sytytyspuolan ja kun sen sai kuntoon, tilttasi lambda-anturi. Se olla vitumaisessa kolossa, sanoi Ali. Vaihdettiin myös ilmansuodatin ja öljyt.

Puhuttiin Alin kanssa Irakin asioista. Jos Bagdadissa räjähtää pommi ja jostain syystä vain kymmenen-kolmekymmentä kuolee, ei se ole mitään. Mutta jos 300 tai 500 kuolee, pommin lähettäjät taputtavat käsiään ja rukoilevat kuolemaa lopuillekin. Näitä karkuun Alikin joskus on lähtenyt; hänen elämässään lambda-anturiongelmat ovat pikkujuttu.

Kun kysyin sydän kylmänä korjauksen hintaa, Ali sanoi, antaa Valto viiskymppiä. Elä ny, sinähän olet tehnyt tämän kanssa töitä vaikka kuinka monta tuntia. "Ei mittä haitta, me kaikki tietä sinut, sinä auttaa monta mamu, tämä sulle hyvän kosto siitä." Ja sitten Ali nauraa kuin tuhannen ja yhden yön kaima Baba saatuaan rosvojen aarteet itselleen.

Minä siinä poskiani pyyhin kun pois loittonin.

9 kommenttia:

syysmyrsky kirjoitti...

Olen lukenut näitä sun juttujasi aika ajoin,vaihdellen.Kommentoinut en ole,koska tuntuu,että kommentoitavaa ei ole.Joitakin asioita voi vain katsella ja kuunnella,kuunnella ja katsella.Miten vain.
"Jokainen yksinään maan sydämmellä
Auringon säteen lävistämänä.
Ja äkkiä on ilta"
Tämä S.Quasimodon runo,minulle rakas,kertokoon.

Valto-Ensio kirjoitti...

syysmyrsky

Vastaan Quasimodoon Kurt Vonnegutilla:

"Halusin nähdä kaikessa tässä
jotain järkeä, jotta jokainen meistä
olisi iloinen eikä niin tärkeä.
Ja niin minä puhuin mitä sylki suuhun toi, ja kaikki kivasti
yhteen soi ja kurja maailma paratiisin
illuusion soi."

Blogeissa vierailuihin ja niiden keskusteluihin pätee sanonta: "Talo ellää tavallaan, vieraat kulkee ajallaan." :)

Anonyymi kirjoitti...

valto

'sinä auttaa monta mamu'. kuka meistä voi sanoa samaa? en minä ainakaan.

kyllä me olemme kummaa sakkia, me ihmiset. meillä on omat havaintomme, tietomme ja kokemuksemme ympärillä vallitsevasta kaaoksesta: oma kuvamme maailmasta, emmekä koskaan voi olla varmoja siitä, missä määrin nämä kuvat milloinkin yhtenevät.

toisaalta me ihmiset kuitenkin muistutamme kovasti toisiamme, meillä on lajiominaisuutemme. se perimmäinen päämäärä on saada tuntea lajitovereiden ja yhteisön kunnioitus ja rakkaus. sitä hakee gangsteripomo ja sheriffikin valkokankaalla.

tarpettomuuden tunne on yhtä kuin hylätyksi tulemisen tunne.

t. meri

Valto-Ensio kirjoitti...

Meri

Tämä on kai sitä oman hännän nostoa, mutta paljonhan sitä itsesäälissäkin rypee, että jos joskus...

En ole ajatellut mamujen kuin muidenkaan tarvitsijoiden kohdalla sen enempää saanti- kuin menopuoliakaan. Paitsi niin, että on minuakin autettu ja siksi olen valmis siihen itse kun tarvista on.

Rahallista se apu ei ole ollut koska mulla ei milloinkaan sitä jakaa asti ole. Mutta onhan tuhansia muita asioita joita ihmiset tarvitsevat. Vaikka naulakoiden ja taulukoukkujen ruuvaamista seiniin, huonekalujen kantamista, painavien tavaroiden hakemista peräkärryllä, suomenkielen opiskelussa auttamista, koulutus- ja työpaikkahakemuksissa avustamista, yöpaikan tarjoamista...

Esimerkkinä pienestä tekosesta tähän käy vaikka se, kun pysähdyn alkujaan kongolaista perheenisää jututtamaan aamuisin kun hän vastaan kävelee (menossa kielenopiskeluun. Tällaisessa huomioimisessa näkee ihmisen olemuksesta, kuinka myönteisesti se vaikuttaa.Ja tunne on tietenkin molemminpuolinen. Ei varmaan kukaan arvaakaan, mitä monasti siinä mietin kun jatkan matkaani...

Samalla näitä pikkutoimia tehdessä tulee paikatuksi vajaana olevaa, tarpeelliseksi tuntemisen tarvettakin. Vaikka tarpeellinenhan minä ainakin lapsilleni olen, että pärjäisi kai sitä silläkin.

Näin sitä tehtiin (tekivät) maalla ennen ihan luontojaan, numeroa tekemättä kenellä sellainen mieli oli. Kaikilla ei silloinkaan ollut.

mikko kirjoitti...

Tietysti teot ovat merkittävämpiä kuin ajatukset, ihmisten teot toisilleen. Mutta sinua tykkään lukea kirjallisuutena:

"Hipsin puiseen huusholliini. Lapset nukkuvat. Puutarhuri nukkuu. Paavovainaa kummittelee yläkerrassa ja kellarissa käynnistyy pohjavesiuppopumppu..."

tämmöiset lauseet ovat häkellyttäviä. Koska niissä on ilmaistu arkisia asioita runona. Ja vaikkei blogikirjoitustesi pointti tämä olisikaan - runoileminen - käytät kieltä... vastaansanomattomasti.

Valto-Ensio kirjoitti...

Mikko

Olet vieraillut täälläkin! Ei se mitään, ovet ovat aina lukoittapielin.

Kiitos ystävällisistä sanoistasi, niitä aina tarvitaan.

mikko kirjoitti...

Inhoan sanaa 'pointti'. Se on jonkun teknoapinan keksimä, ei se ole suomenkieltä. (tuhahtaa närkästyneenä) Suomenkieli on vaikeaa, myös suomalaisille.

Valto-Ensio kirjoitti...

Mikko

Eikös pointista ole väännelty myös nykyisin paljon käytetty asian ytimen ilmaus "focus"?

Pointillismista muistan, että se on jokin taidesuunta, mutta ei liene tässä meidän tarkoittamallemme pointille edes sanasukua.

On paljon sanoja, joita itsekin inhoan. Varsinkin jos ne valehtelevat. Vai oletko joskus yrittänyt paistaa leipää puu-uunissa? (Leipomo Pekka Heikkisen mainos: Myydään puu-uunileipää 8€ kg)

Valto-Ensio kirjoitti...

Vaihdoin otsikon. Tajusin, kun luin Knausgårdia, etten samalle hehtaarillekaan hänen tekstinjuoksuttelussaan voi itseäni tunkea.