maanantai 28. lokakuuta 2013

Mirja

Lumi puissa, mättäillä, polulla ja maantiellä. Kaikkialla lunta vain. Roudattomaan maahan sataessaan ensilumi häipyy pian pois kuin mies, joka aikoinaan pistäytyi siittämishetken ja tupakan verran, hävisi yönpimeän taivasrailona kajottavalle tielle. Äiti ensilumeen kustuun reikään Mirjalle isää vertasi.

-Viimonen mahollisuus kai se mullen oli, sanoi äiti.

Äiti oli samoinkeinoin alkunsa saanut, ja hänen äitinsä. Sen kauemmas sukua ei selvitelty. - Sukuvika, jatka tahi ole jatkamatta, sievempää testamenttia en ossaa laatia minäkään.

Mökki metsän keskellä oli äidin työsuhdeasunto. Hän oli tilanomistajalle kelpo karjakko, lujanäppinen lehmänlypsäjä ja lastenvahti varma. Oppi äkkiä koneetkin eikä traktorinrattiin tarvinnut erikseen nohittaa. Isäntä omisti satojen hehtaarien alat maita ja mantuja. Kilometrin mittaisen, pitkulaisen järven hiekkaisten kangasmaidensa keskellä, suuren huvilan saunoineen ja venevajoineen sen rannalla ja korkealla mäenpäällä keltaiseksi maalatun kartanon jossa itse asui ja sen yhteydessä sadan nautaeläimen navetan, laajat laitumet ja viljavat pellot. Pitäjän merkittävin mies muutenkin.

Äkkiä äiti kuoli. 

Mirja laati lukion filosofian tunnilla kuolinilmoituksen paikallislehteen.

Olga Tertsunen

s. 22.10.1953
k. 22.10.2011

Äiti, olisit ollut vielä.
Mun on nyt ikävä sua.

Mirja

Äidin hautajaisiltana yhdeksän ikäinen Sauli toi viestin: Olga Tertsusen vuokrasopimus päättyy hänen kuolemaansa. 

Mirja kirjoitti paperin kääntöpuolelle, että jos hän saisi jäädä talven ylitse, lakkiaisiinsa saakka. Vastaus tuli Saulin juoksuttamana tunnissa: Ei käy se, ei. Viikko aikaa itsesi ja irtaimen poistoon. Hyvästi.

Oli sunnuntai. Mirja istui äidin sängyllä. Mittaili mielessään tilaa, jonka mökin ja sen kahden kamarin tavarat veisivät jonnekin toiseen paikkaan sijoitettuna, mietti, miltä ne vieraassa paikassa tuntuisivat. Pihasaunassa ja aitassa olisi myös tavaraa, räystäslipan alla kaksi polkupyörää, äidin potkuri ja skootteri sekä kanootti puutarhakeinuun pressun alle talveksi säilöttynä.

Mitä äiti sijassani tekisi?

Niinpä tietysti. 

Mirja pani uuninranssilta tulitikut taskuunsa ja lähti ulos.

23 kommenttia:

Keiju kirjoitti...

Voi luoja. Huikea.

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju

Faabelit on, jos onnistuvat.

Kiitos.

Riku Riemu kirjoitti...

Kehun minäkin, tästä on upeasti karsittu kaikki turha pois, silti se jättää ajatuksille tilaa!

Anonyymi kirjoitti...

valto

äitiä ja sotilasta voisi verrata toisiinsa: molemmat antavat ruumiinsa yhteiskunnalle ja saavat siitä kunniamerkkejä. mutta ihailun rinnalla kulkee kontrolli. armeijassa on kurinsa, äidit taas ovat joko hyviä tai huonoja. jos äitiyden tilalle vaihtaa vaikkapa kotiarestin, puoluekurin tai konkurssin, näkee että ihan yleisinhimillisestä tematiikastahan tässä on kyse.

t. meri

Valto Ensio kirjoitti...

Riku

Kissa kehuilla ellää, hyvä vasikka juomallae. :-}

Valto Ensio kirjoitti...

Meri

Minulla äiti esiintyy usein tarinoissani. Isäkin, mutta heikompana.

Minusta nainen, äiti, on tähän saakka ollut ihmiselämän selkäranka. Miehet vain puhuvat selkärangasta tai -rangattomuudesta.

Myös armeijassa, tai oikeastaan juuri armeijassa: Miehen selkärankaisuus on siellä käskytyksen alainen, kovalla koulutuksella ja alamaisuuden ikeessä rakennettu, ulkopuolisen määrittelemä, hammasta purren, purnaten tienattu: Rynnäri on morsian, äiti ja sotilaan lapsi, jumalakin.

Äidillä selkärankaisuus voi olla myös ihan itse ymmärrettyä, hankittua, ylläpidettyä: Äidin sylissä lapsi ei muutu rynnäkkökivääriksi.

Äitien kunniamerkit? On niitä, mutta ei niillä kovin suurta helinää aikaan saa kenraalien rintavarustuksiin verrattuna. Tai simo häyhien, tappajien mitaleihin.

Mikä lie äitien arvostus heidän itsensä tykönä tulevaisuudessa? Siitähän kaikki lähtee.

mikko kirjoitti...

Upeaa tarinaa. Ja kauniisti kirjoitettu. (Ja kaikki turha on poissa.) Sinä olet niin lahjakas sanankäyttäjä että uskallan antaa kritiikkiäkin.

Nimittäin, jos toisessa osapuolessa on KAIKKI paha, ja toisessa KAIKKI hyvä, uskottavuus kärsii. -Inhimillisintä ihmisissä on että toiset ovat enemmän pahoja ja toiset vähemmän hyviä, tai päinvastoin, mutta kumminkin he miettivät - kykyjensä mukaan - tekemisiään.

Ps. Eläviä henkilöhahmoja teksteissäsi riittää, vaikka kuinka. (Paljon.)

Valto Ensio kirjoitti...

Mikko

...niin, ja kuolleita.

Ei pahaa ilman hyvää, eikä elämää ilman kuolemaa ja näitä kaikkia niistä sanottuja.

Muuten: Tertsusia on vain 142 henkilöä olemassa. Eräältä kotipaikkakunnistani tiesin yhden. Suku muistaakseni lähtöisin kauniist Karjalast.

Anonyymi kirjoitti...

valto

mä tunnen yhden naispuolisen tertsusen. tultiin uskoon samaan aikaan 70-luvulla. meidät kastettiin kylpyammeessa, joka oli helsingin kallion porthaninkadun sisäpihalla.

nyt jälkeenpäin voin vain ihmetellä meitä hyväuskoisia. mutta ehkä koko jutun pointti oli yksinkertaisesti kosketetuksi tuleminen. sitähän joka ainut ihminen kaipaa. ja oli siinä sekin, että usko antaa ihmiselle mahdollisuuden rypeä niin perusteellisesti omassa itsessä kuin sielu sietää.

t. meri

Valto Ensio kirjoitti...

Meri

Enemmänkin se on tuota jälkimmäistä, "kosketetuksi tulemisen kaipuuta" kuin hyväuskoisuutta.

Ja aivot. Minkä me niille mahdamme? Varsinkaan kun kypsyysaste meidän ikäisillä 70-luvulla vielä oli mitä oli. Sillä vuosikymmenellä, ja aina, on tanssituu niin monen pillin tahtiin, ettei tartte ihimetellä. Jotkut aina jäävät koukkuun. Saarnaajat ja papit ovat kalastajia, sekä "uskossaan vahvat" muut.

Tiedän myös tunteen, on se hipaissut, mutta epäuskoni oli niin vahva jo lapsena, että olisi saarnaajien pitänyt kirveen kanssa jumalantaimi kallooni istuttaa, et olis onnistunut.

Rakastumisentunteessahan on aivan samat elementit, samat aineet aivoissa alkavat johdatella toisia aineita pippaloihinsa ja "hetken kestää humala, sitten koittaa se krapula".

Tertsunen on muuten hyväntuulisen kuuloinen sukunimi. Minusta.

Valto Ensio kirjoitti...

ps. helluntalainen kastamisoperaatio on suurta huumoria: Lammessa, lähteessä tai ammeessa, kuin Dannyn ja Armin laulussa: "Tule kanssani kylpyyn, tahdon samaan ammeeseen, vaahto välillämme yhtyy siihen piirrän sydämen..."

Siilinjärven Kuuslahdessa Koikanrannalla asui yksi uskovaisperhe ja heillä kun oli seurat, niin sinne Koikkalaiseen vaan kastettavat!

Anonyymi kirjoitti...

valto

elin jonkin aikaa porukassa, jonka kantavana henkisenä voimana oli helluntailaisuus. seurakunta yritti pitää entisen syntisen elämän houkutukset kaukana, mutta yksi jos toinenkin tunnusti hiljaa, että sielunvihollinen silloin tällöin luikahti siihenkin ihannetodellisuuteen.

minulle paradoksaalisinta kaikessa oli ehkä se, että jumalasta ei voinut puhua, mutta jumalasta ei voinut vaietakaan.

jos nyt jälkeenpäin tilittäisin nuoruuden fundamentalistista uskonratkaisuani, en näkisi sitä elämää kaventavana aikana, päinvastoin. tämä siitä huolimatta, että uskosta irti kasvaminen oli kivulias ja yhdessä mielessä päättymätönkin prosessi.

t. meri

Valto Ensio kirjoitti...

Meri

Oikeastaan voisin kadehtia sinun porukkaasi ja porukoitasi. Niissä on kuitenkin myös keskusteltu ja siksikin moni on tullut toisiin aatoksiin. Ja jos on ollut hetken hyvä ja turvallista olla, niin keneltä se on pois tapahtuipa illuusionväre sitten minkä nimissä tahansa?

Minun porukat ovat aina olleet enimmäkseen työporukoita jossa ei ole puhuttu juuri muusta kuin.. no, ne jutut tiedetään; töistä tietenkin, kaikenlaisista töistä.

Jumalasta voi aina puhua, mutta mulle se on satuolento ja silloin käsittelenkin aiheen ympärillä vellovaa sanatavaraa saagoina. Aika ikävä ihminen siis. Keskustelusta ei tule mitään.

Mutta halveksunta pois minusta niitä kohtaan joilla jumalansa on. Vain pahat teot joita Hyvään Jumalaan uskovat (väittävät uskovansa) ihmiset tekevät, saavat ankaraa karsastusta minussa aikaan; oppinsa ovat sitten käsittäneet väärin.

Väitän, että oma moraalikoodini on niin kohillaan kuin olla voi ilman kymmentä käskyäkin, tai niitä soveltaen.

Millainen lie telkkarin Islam-ilta (kesksutelu) ollut? Näkyisi olevan Areenalla -kun jaksaisi niin katsoisi.

Keiju kirjoitti...

Tule kanssani kylpyyn on muuten Bamperos-yhtyeen kappale, jolla tietääkseni ei ole mitään tekemistä neiti Aavikon ja herra Lipsasen kanssa.

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju

Olipa hyvä että teit virheenoikaisun. Pitäisi aina muistaa itsekin tarkistaa eikä lonkalta huitoa. Vaan vakavaakos tämä. :)

a-kh kirjoitti...

Tertsuset (tai Tertsusia) tuli evakkoina lähinnä Suojärveltä). Suojärveläiset asutetiin lähinnä Valtimolle ja Egyptinkorpeen. Kuopion korttelimuseossa toimii restauroijana Jari tertsunen. Pitäjäseuran seuvuilta löytyy seuraava maininta;

Kun sitten vielä ohitettiin Tertsusten veljesten, Paussun ja Ivanin talot rannan puolella ja Paavon ja Filipin mantereen puolella, saavuttiin Gauril Tertsusen mökille, joka oli rakennettu jokseenkin Jesan lesken mökin paikalle. Jesan leski oli myös runonlaulajana tunnettu. Aikanaan kylän pruasniekkaa vietettiin Tertsusen mäellä, jolla luultavasti tarkoitettiin veljesten talojen kohtaa.

a-kh kirjoitti...

PS. Anteeksi lyöntivihreet.

Valto Ensio kirjoitti...

Kalevi

Mainioita nämä sukujen asutustiedot.

Siilinjärvellä oli/on Paussoi-nimisiä, ja happoja, pantzareita (tv:n taloustoimittaja Minna Pantzar mm. on tietääkseni Roope P:n sukulaisia, lapsenlapsi ehkä) ja miskaloita . Ja jos vähän muistelisin, niin tulisi vaikka kuinka paljon mieleen, Butilkin esimerkiksi.

Se on ollut sellaista hajasijoittamista karjalaisten asuttaminen sotien jälkeen. Miksikähän se ei toimisi nykyisinkin kauempaa tulevien pakolaisten kanssa? Joskus olen pohtinut tätä kysymystä aiemminkin.

Ps. Ohi menivät lyönnit. Siis virhe-.

a-kh kirjoitti...

Rautavaaraltahan ei ole kuin kirveenheitto Valtimolle ja Nurmeksen tienoille. Valtimolla olen käynyt koulua, mutta Tertsusia en kylältä muista, mutta Nurmeksen tienoilta kyllä.

Lapinlahdelle asutettiin parituhatta salmi- ja suistamolaista ja Alapitkältä löytyy Salmista evakoituneitten naimattomien Mureen sisarusten tilalle perustettu asutusmuseo. Asukkaat olivat keränneet talteen kaiken mahdollisesti tulevaisuudessa hyödyllisen, puotinarut ja puoliksi palaneet tulitikutkin, mutta turhankerääjiä he eivät olleet, säästäväisiä vain.

Olin kuvaamassa talon mailla olevan ladon pärekaton kattamista. Tertsusen Jari kävi virkansa puolesta naulaamassa muutaman päreen.

a-kh kirjoitti...

valto

Luterilaisen kirkon opetuksessa tähdennetään kasteen peruuttamattomuutta: kerran kastettu aina kastettu. Jumalan voit hylätä, mutta kasteenreppu sinulla on aina harteillasi (jos sinut on kastettu) ja se sisältää kaikki pelastuksen välineet: syntien anteeksisaamisen ja Pyhän Hengen, joka on samaa olemusta Kristuksen ja Jumalan kanssa. Se kaikki on selässäsi tiukasti kuin räkä Junttilan tuvan seinässä aina kasteen hetkestä viimeiseen hengenvetoosi.

Jos olisit kalvinisti, uskoisit kaksinkertaiseen predestinaatioon, jonka mukaan Jumala on edeltäkäsin määrännyt osan ihmisistä pelastukseen, osan kadotukseen. Kalvinisteilla on taipumus ajatella, että Jumala osoittaa mielisuosionsa pelastuville suomalla heille menestystä jo täällä ajassa. Vaikka puhutaan luterilaisesta työmoraalista, niin kyllä kalvinistien selkänahalla piiska lujemmin viuhuu.

Luterilainen kirkko horjuu yksinkertaisen predestinaation reunalla ja opettaa kirkkokansaa selittämällä, että Jumalan pelastumissuunnitelma on salainen ja ihmisjärjen tavoittamattomissa. Kuitenkin opetetaan, että kadotus ansaitaan, mutta pelastus saadaan yksin armosta.

Körttiläisen herätysliikkeen teologiseen käsitteistöön ei pelastusvarmuus kuulu. Evankelisen sakramenttiuskovaisuuden mukaan ihminen ei voi omilla valinnoillaan vaikuttaa pelastukseensa, mutta pelastuakseen täytyy olla oikein uskomassa. Lestadiolaisuudessa uskotaan kirkkaasti Raamatun ohi. Pääsuunnan mukaan heikäläisillä on pelastus vain Rauhayhdistyksen puitteissa. Lestadiolaisuus ei ole hengellisesti ihan monoliittinen, vaan on jakaantunut moniaalle.

Erilaiset vapaat suunnat ovat luku erikseen. Joissakin saa omata pelastusvarmuuden, mutta esim. Jumala puhuu -seurakunnissa vallitsee tiukka kaksinkertainen predestinaatio.



Valto Ensio kirjoitti...

Kalevi

Kovasti pitää kirvestä heittää kirkolta kirkolle: Mäniskö tuo sellaisen kauko-ohjattavan lennokkipommin (kirvespommi) kyydissä helpommin? Mutta jos meneee jonnekin Lotman seutuville ja heiluttelee siinä rajan kahta puolen kirvestä niin ei tartte heitellä. :)

Tiedät paljon mielenkiintoisia asioita minullekin tutuista paikoista ja niiden paikallishistorioista.

Tulee isä mieleen, ja yleensä isän puolen suku jossa oli henkilöitä (joku elossa vieläkin), jotka osasivat luetella suvun, ja monen vieraankin suvun/kyläläisen sukukaaria kuin vettä vaan; aivan kuten oikeiden muslimeiden täytyy osata luetella oliko se nyt seitsemänteen sukupolveen saakka edesmenneensä. (Hämmästyin, kun eräs somalityttö (20 v) omiaan luetteli muiden sukurönsyjen lisäksi.)

Äidin puolen tuovisistakin sain tässä kesällä tietää erään tansseissa tapaamani Varpaisjärven Tuovisen (oikein mukava nainen) kautta kun hän kertoi mulle, että heistä oli vastottain sukukirja julkaistu. Äidin isästä sainkin aivan eri valaisun kun luin sitten kirjaa kirjastossa.

Ja kerran tuli eteen hassussa limissä sattuamtapaaminen sukulaisen kanssa, kun vakuutusyhtiön minulle määräämä tutkimus tehtiin lääkärin toimesta, jonka suku oli Nilsiän puolelta (Alaluosta-Kari), Rautavaaran rajalta ja nimi oli Ahonen ja oli samoja ahosia kuin minun äitini nuorena kuollut äiti.

Tuosta "pelastus"jutskasta: kysymys kuuluu mistä minut pitäisi pelastaa?

Minut on kuulema kastettu srk:n tstossa samalla reissulla kun isä oli Pakuran taksilla hakenut Nurmeksen laitokselta minut ja äidin. Isähän oli eronnut kirkosta pian sotareissunsa jälkeen, mutta äiti kuului seurakuntaan ja sen mukaanhan sitä lapsetkin sitten rekisteröidään kuten nykyäänkin.

Itse erosin kirkosta täysi-ikäiseksi tultuani Siilinjärvellä. Jumalastahan en ole voinut erota, koska en ole tavannut enkä tuntenut enkä mennyt sellaisen (kuvittellisenkaan) kanssa naimisiin tai muitakaan, oman tahdon mukaisia sitoumuksia minulle olemattoman kanssa tehnyt.

Ja koska enää en ole yhtään märkäkään, en sisältä enkä ulkoa, niin olen kyllä siitä luvattomasta kasteestakin jo päässyt eroon sanotaanpa sitten asiasta ihan mitä tahansa ja missä puamuskassa hyvväänsä.

Minulla on oma pää ja siinä oma järki (riittävä tällaisiin päätelmiin) ja jos se järki olisi ollut sanomassa, että vettä eivät papit päähäni lotraa niin ei olisi sitäkään kastetta ollut riesana.

Ripsa kirjoitti...

Valto

Ja on kyllä myös hyvän tarinan tunnusmerkki että se kirvoittaa näin julmetun määrän hienoja kommentteja! Ihan noita Tertsusia myöten.

Yhdestä asiasta kuulin tai luin jotain tänään, tuosta hajasijoittamisesta ja sekoittamisesta. Joo, Hesarissa oli siitä, että suomalaiset muuttavat pois lähiöistä joissa asuu paljon maahanmuuttajia. Hölmöjä ne ovat.

Suuri osa tämän hetken palkolaisia on muslimimaista. Syyrialaisia vissiin tulee seuraavaksi. Muslimeissa on yksi hirveän hyvä puoli: juuri maahanmuuttaneet seuraavat vielä aika tarkkaan koraanikoulujen opetuksia (en tiedä onko nitä terroristeja oikeasti täällä kuten pelotellaan) ja yksi on siis viinin käyttökielto.

En ole kertaakaan meidän korttelissa tavannut humalaista muslimia. Rähinät ovat alkaneet suomalaisten humalaisten toilailusta. Sen sijaan olen kuullut monien maahanmuuttajien kiivassanaistakin väittelyä - suomeksi, joskus jopa sekaantunut keskusteluun. Kyse on ollut aika yksinkertaisesti vain temperamentista.

Suomalaiset harvoin uskaltautuvat väittelemään naapurien kanssa paitsi jos ovat humalassa. En pidä humalaisista yhtään, siis sen tietyn pisteen jälkeen, jolloin juopunut ei tarvitsisi enää pisaraakaan.

Tässä korttelissa olen tullut jopa tuntemaan häpeää maanmiesten ja -naisten puolesta. Itse yrmyilevät maahanmuuttajia, mokomat.

Ei elämä tietenkään ihan näin mustavalkoista ole. Uskonnot ilmeisesti kyllä tuovat jotain aivan perustavaa ihmisten elintapoihin.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa

Minäkin luin Anna-Mari Sipilän kolumnin Valkoinen pako. Kärjistettyä, mutta pienestä purosta kaikki alkaa.

Mikään maailmassa ei ole mustavalkoista, sehän me ollaan opittu.

Kyllä muslimit viinaa osaavat ottaa siinä missä muutkin. Ja tehdä sitä mitä kuka tahansa. Mutta ehkä se rähinäviina jää vähemmälle. Tosiaan se viinankäytön täyskielto uskonnon mukaan on yksi rajoittava, mutta ei poissulkeva asia. Eihän meilläkään uskovaisperheet ole ikinään juoneet, mutta kaappijuoppous ja ovien takana perheen pieksäminen on onnistunut silti.

Jonkun afrikkalaispojan olen täällä nähnyt sortuneen rantojenmiesten remmiin, mutta he jostakin syystä häipyvätkin aika pian kuvioista.

Hillitympää viinankäytön seuraukset joka tapauksessa ainakin näin alkuvuosikymmeninä on. Sadan vuoden kuluttua sulautuminen siinäkin suhteessa on jo täydellistä. Toivottavasti kuitenkin lievempään suuntaan.

Tai se menee siten, kuin maissa joissa maahanmuuton historia on pitkä (Amerikka jne.), että kaikkia aineita käyttävät kaikki. Kaikkia jumalia kumartavat kaikki.