Peiliin katsoessani minä en ole minä. Oma nahka lähinnä ei ole totta.
Näin on ollut jo kauan.
Ei se ole transsukupuolista tunnetta. Leikata tätä ei voi eikä se hormonihoidoilla parane.
Lopuksi ikää tässäkin pohtimista riittää. Samapa se sille kun elämänkieppini alkaa olla jo loppurölähdystä vailla.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~Ö
... lauantaina
Luonnonsuojelujärjestöt huhkivat pelotta merillä ja metsissä. Heräteltäväkseen he ovat ottaneet maailman suuret.
Kuitenkin jokaiseen yksityisautoon (Tojotanrottelooni myös) kuuluisi rohkean aktivistin nousta vauhdissa ja mangnetisoida itsensä kattoon kiinni.
Mökkini 11 kg:n nestekaasupullon nostoripaan yksi rohkea Sini Saarelan kollega.
Kotitaloni sähköpääkeskukseen ainakin kolme.
Viisi aktivistia päälle makaamaan jos aikomukseni on lähteä "shoppailemaan mielenvirkistykseksi".
Jokaisen kaupungin ja kyläpahasen jakeluautomaateille pataljoonan verran päivystäviä greenpeacelaisia. Jaettavaksi litra bensiiniä viikkoa kohti per paikalle kurvaava kansalainen.
Ja maailman kulutusmyllyn alasajokampeen kaikki joita nykyinen meno hirvittää.
Vai hirvittääkö ketään oikeasti?
Ö~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
...sunnuntaina
Unessa opetin kiinalaiselle pikkupojalle suomenkieltä (ja savon-).
Li oppi kysymään äkkiä "Mitä?" tai "Mittee?"
Ja "Mitä kuuluu?"
Tai "Miten männöö?"
Sanomaan illalla "Mänen muate."
Ja aamulla "Olipa tuas uni." Unen sisällön hän kertoi kiinankielellä jota minä en taida sanaakaan; edes unissa.
"Ein" merkitystä hän ei oppinut ymmärtämään.
"Kyllän" kyllä.
Tästä päättelin, että tavalliset kiinalaiset ovat oppineet siirtämään alamaisuutensa seuraavalle sukupolvelle jo geeneissä.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~Ö
Ja tänään
Sain kirjastosta Heikki Aittokosken Narrien laivan. Jo heti alkulehdiltä tavoitin lauseen, jonka eteen polvilleni lankesin: "On parempi, että ihmiset kulkevat luotijunissa kuin kuljettavat luoteja junissa."
9 kommenttia:
Minua nauratti, kun Keiju edellisessä bloggauksessa leikillään sanoi sinun tulleen hulluksi. Minä olin tekstin aiemmin lukenut, mutta olin tosi väsynyt eikä järki kulkenut yhtään. Suljin sivun ja ajattelin, että antaa olla seuraavaan kertaan, ehkä se siitä avautuu. Olisin minä kai silloin toisella kertaa ymmärtänyt, että unista on kysymys.
Mutta on ne unet välillä villejä minullakin, kaikki koettu, nähty, luettu ja vielä jotain muutakin iloisessa tai vähemmän iloisessa sekamelskassa.
Silloin avaa silmänsä väsyneen tuntuisena, kun herää siihen, että unessa pohtii ankarasti jotain pulmaa. Herätessä ei välttämättä enää muista mikä se oli, mutta olo on kuin olisi töitä tehnyt. Stressaantuneena sellaisia näkee useammin.
Unien sisältöjen tulkinnasta en kauheasti perusta; mukavia unia nähtyä on mukava herätä.
En kyllä noiden uniesi sisältöä paljoa tajunnut, mutta ei kai se ole tarkoituskaan. Sellaisia ovat kuin unet usein ovat: sirpaleita sieltä täältä.
Riku
Keiju ei pahasti väärässä ole. Aika hulluhan minä olen.
Unien tulkinta, ja vieläpä psykologisin termein maustettuina ja kansien väliin väkerrettynä on yleensä huuhaata. Ainakin, jos käydään asialle ennustusmielessä.
Ihmisunienselitys on hyvin yksinkertainen vaikka jotkut (esim. Freud muun ohessa) käyttävät aiheen tutkimiseen ja kirjojen kirjoittamiseen koko elämisenkaarensa: Ihminen purkaa niissä sen hetkistä elämäänsä ("...unessa pohtii jotain ankaraa pulmaa.")
Tasaisina päivinä ei juuri unia näe, ei ainakaan muista niitä. Kiperinä aikoina jatkaa elämäänsä öisin mitä moninaisien painajaisten ja unien matkassa.
Damesus Elisse Lot-unta en sen vuoksi ylös kirjannut, että sitä tarvitsee ymmärtää kukaan. Olipahan jälleen kerran pyrkimys osoittaa, kuinka kummallisia asioita sitä nukkuessaan näkee ja kuinka helekutin vaikeaa niiden vähänkään johdonmukainen tarinaksi kirjoittaminen pahimmillaan on.
Tämän unen näin Oulunkylässä vieraassa paikassa nukkuessani ja aika kovassa päänsäryssä. Siitä havahduttuani laitoin pääkohtia ja noita merkillisiä nimiä muistikirjaani ylös. Tarinan valokuva on Kajaanin Lunkankorttelin purkulupaa haetusta (suojeltavaksi aiotusta)lahotalosta ja se vastaa lähinnä unenmiljöötä kolkkoudellaan.
Kun havahduin teini-iässä siihen, että ihmiselämässä on muitakin nyansseja kuin senaikainen keskiluokkainen koti ja keskinkertaistava koulu olivat opettaneet, halusin aivan ehdottomasti olla hullu. Sittemmin päädyin potemaan pienimuotoisia mielenterveysongelmia, joiden keskellä sitten pohdin hulluusfantasioitani tuumien, etten minä nyt tällä lailla hulluksi tainnut haluta.
Hulluutta on monenlaista. Se hulluus, jonka vallassa on kun luo jotakin tavanomaista pidättelemättömämpää tekstiä, on myönteistä lajia. Pitäisiköhän noita omiani joskus julkaista vaikka blogiformaatissa?
Unia näen aika paljon. Lempiuniani ovat sellaiset, joista olen herännyt nauraa hohottaen. Nykyään, kun jakaa naisystävän kanssa saman sängyn, sellaisella käyttäytymisellä voisi olla vähän kiusallinen sivuvaikutus.
Tästä uusimmasta blogimerkinnästä voi vain sanoa, että kiinnostavaa luettavaa jälleen ja edelleen.
Keiju
Hulluus vaatii paljon harrastajaltaan (joka ei oikeasti hullu ole). Näyttelemisen kykyjä ja tarkkaan harkittua käsikirjoitusta ainakin.
Mutta miksi sitä pitäisi "hulluksi heretä" näin hullussa maailmassa?
Ehkä siksi, ettei erottuisi joukoista. Meillä urospuolisilla joskus aiemmin siksi, etteivät olisi armeijaan kelpuuttaneet vaikka se se vasta hulluja aina on täynnä ollut.
Tekstit, joita joskus vuosia sitten on tullut rutaisseeksi, eivät jostain syystä itseäni ainakaan enää viehätä, mutta niinhän saattaa olla jo viikon vanhojenkin laita. Riippuu aiheista, eli onko luonut ajatonta tekstiä vai vain ajassaan asiansa ajavaa.
Lähen tästä Unimäkeen kun on Puutarhuri kotona lapsia katsomassa ja koska on niin helekutin hyvä ilima.
Kävin taimitarhasta hakemassa alennuskorista Mortti-runkoviinimarjapuskia ja istutan ne vielä tälle syksylle. Tuleepahan kokeiltua sekin laji ja saa ainakin suorilta seljin kerätä marjat talteen.
Kun ei tule juuri koskaan huomioitua lukijoitaan paljon mitenkään, niin nyt ja tässä: Hyvää ja kaunista syksyä edelleen kaikille.
Valto, Riku
Olen mahtanut joskus aiemmin kertoa, että kun luin Sigmund Freudin Unien tulkinta-opuksen (aika paksu kirja), niin kesti yli kuukausi ennen kuin pystyin muistamaan yhtään unta.
Siitä päättelen että unilla on oikeasti jotain sanottavaa. Taatusti Freud tuli sanoneeksi jotain unista joita itse olen nähnyt, ei se muuten olisi purrut niin että unimuisti meni.
Joskus vuoskymmeniä sitten kokeilin sellaista temppua, että jos ennen nukkumistaan, siinä unen ja valveen rajalla, onnistuu käskemään itseään että tärkeät unet on muistettava, niin ne muistaa kans.
Välttämättä ei kyllä heti tajua että ne ovat tärkeitä, siis ne jotka muistaa.Aivothan tekevät työtä koko ajan. Kukaan ei vielä ihan varmaan tiedä miksi unia on. Mutta ne ovat niitä ensimmäisiä aivokerrostumia, joissa sitä unennäköä esiintyy.
Suurin osa muinaisliskoista kuoli kun se meteoriitti putosi Jukatanin niemimaalle, mutta osa säilyi hengissä ja niistä kehittyivät meidän linnut. Yksi älykkäimpiä pihalintuja on talitintti. Ne pahukset tietävät että me olimme niitä ihmisiä, jotka ripustivat niille talipalloja talvella ja nyt ne nokkivat parvekkeen ikkunaa. Ei ole kyllä yhtään kylmä vielä.
Ne ovat vain niin paljon viisaampia otuksia kuin me, että ne osaavat ennustaa kylmien tulon. Taitaa olla viisasta onnahdella viemään talipallo puuhun.
Keiju
On ihan tosi että hauska uni tekee päivästä valoisan. Ellei nyt ole kipeä, jolloin kipu voi viedä sen fiiliksen pois, mutta usein nähdyn leffan, sori, unen kipulääkkeenomainen vaikutus kestää pitkälle päivään.
Siis Keiju: tykkäsin tuosta sinun hulluuden pienoisanalyysistani! Itse olen ollut oikein tyytyväinen siitä, että en näytä potevan (koputtaa puutuolia) depista, mutta melankolia on tuttu vieras.
Sitä ei ole vielä ainakaan tautiluokiteltu!
Kiitän.
Laitoin muuten sitten kuitenkin tuon novelliblogin pystyyn. Sen nimi on "routa proosan kotiin ajaa" ja osoite http://mumproosa.blogspot.fi. Merkitkääpäs ylös, jos viitsitte. Tämän viestin lähetyshetkellä sivulla on yksi kirjoitelma, mutta lähipäivinä on tarkoitus julkaista siellä muitakin (lue: muutkin).
Niin Ripsa
Totta kai unilla on näkijälleen kerrottavaa, mutta ei enne-omaisesti jota tarkoitan "huuhaallani" ja jonka ympärille ennustajaeukot ja -ukot bisneksiään hierovat hyväuskoisia höynäyttääkseen.
Juuri mitään satavarmaa me emme voi ennustaa huomisesta saatika että huominen tulisi kertomaan unessa sisällöstään.
Tietenkin joitakin faktoja aina tiedetään ja säitä ennustetaan kohdalleenkin jopa, sekä todennäköisyyksistä ollaan tietoisia jotka toistuvat, ovat kenties toistuneet jo vuosia ja vuosikymmeniä yksilön elämässä, mutta ei se/ne mitään (unen)ennustuksia ole.
Valtioviisaiden talousennusteetkin ovat joskus enemmän unennäköä kuin faktaa.
Mtta jos kukaan ei tiedä varmasti, miksi unia nähdään, niin ainakin melko varmaa on se, johon useat tutkijatkin viittaavat viisauksissaan, että niiden avulla puretaan valveillaolon aikana tapahtumia, isoja ja pieniä, hyviä ja pahoja. Unien näkeminen on siis psykologiselta kannalta tarkasteltuba hyvin tärkeä osa ihmisen elämää. Tämän voi jokainen ymmärtää ihan itsekseenkin.
Kun mulla oli ne eräät ikävät vuoteni niin uniennäkeminen oli erittäin vilkasta. Muistin niitä pitkät pätkät koska opettelin kirjoittamaan painajaisiani päiväkirjoihini.
Nykyäänkin muistan uneni pitkälle päivään ilman mihinkään kirjaamistakin jos tahdon tai on ollut sellainen uni, jonka haluankin muistaa.
Keiju
Minä siis kommentoin vanhoista teksteistäni vain omalla kohdallani olevia tuntemuksia, etten niitä kaikkia hyvällä silmällä enää katselisi.
Huvittaa kyllä ne tarinat, joita vuosia tein kun toimitin eräässä lehdessä lastenpalstaa... :)
Sinusta en siis tiedä. En ole vielä orientoitunut käymään mumproosassasi kun just palasin kotiin Unimäestä ja puran muutamia asioita joita kertynyt on.
Lähetä kommentti