torstai 3. huhtikuuta 2014

Menneiden päiviemme värit: Ruuti on mustaa, niin myös ihmisen mieli


Pe 31.1.1992

Sydänalaa kourii. Päivällä allekirjoitettiin Iisalmessa paperit ja elokuussa ero astuu voimaan. Niin kuin meidän yhteinen taival elokuussa 1976 alkoi niin samassa kuussa se myös päättyy, jopa päivälleen. Sattumaako?

Eilen Kempeleessä käytiin psykologin juttusilla. Minä istuin ovensuutuolilla kuunnellen tyttösen monologia muistilehtiönsä takana. Satu itki toisella puolen pöytää eikä sanaa suustaan saanut. Enkä minäkään, paitsi sen, että olemme päättäneet erota. Tuli haudanhiljaista. Terapiaistunnon käsikirjoitus kellastui ja hapertui siihen nuoren naisen pöydälle kuin jo kauan sitten lakastunut krysanteemi nurkkapöydällä.

La 1.2.1992

Luen Erno Paasilinnan esseitä ja kaikkea, mitä hän on kirjoittanut. Yritän käydä huomiseen yhtä järkevästi kuin hän, mutta minulla tunteet lyövät järjen nurin. Lama ja EY, päivän puheenaiheet, sotkeutuvat nyt oman elämänlamani liejuun. Hihani ovat aivan tyhjät. Paskat välitän vaikka tämä päivä olisi koko maailman viimeinen. Mutta kukapa minun välittämisistä tai välittämättä jättämisistä välittäisi. Pakko lähteä minne tahansa.

Su 2.2.1992

Keleperi täyttää 60 vuotta Iisalamessa. Luin siitä lehdestä. Klo 14 alkavat kummitätini hautajaisseremoniat.

Eilenillalla menin Varkauden Torpalle humpalle erään Ninan kanssa. Siilistä sinne ja takaisin ajettiin sen farmarivolvolla. Minä ajoin. Tulin vasta äsken tänne Unimäkeen, klo nyt 08. Tytöt tulevat mummolasta äidin kyydissä Siljan hautajaisiin.

En osaa nukkua, tai jos, niin painajaisiin herään. Eilen päivällä nukahdin tuohon pirtinpenkille. Iski taas se kohtaus, jossa luulee heräävänsä, yrittää nousta, mutta putoaa makuuksensa ja lattian puoliväliin  johon jää ilmaan vaikeroimaan. Samalla jokin kammotushahmo uhkaa selän takana aseiden kanssa, mutta mitään ei voi tehdä koska lihakset eivät enää tottele. Se on kuolemankauhua kai. Tai voi olla myös toive siitä, että loppuisi jo tämä kaikki. Iske se puukkosi selkääni senkin pelkuri perkele!

Ti 4.2.1992

Hirveesti kirjoja kaikkialla ympärilläni. Avonaisia ja kiinni olevia, nuriniskoin huonekalujen alle potkittuina ja tyynyjen allakin joku. Luen kuin hengenhädässä nyt. Yritän ymmärtää elämää ja sen ilmiöitä, että tästäkin selviäisin. Tai takoa ajatukseeni, että on olemassa syitä selviämiseen.

Aamulla, tyttöjen jälleen lähdettyä maantien varteen lojahti mieleeni muisotojenryväs jonka ylitse enkä ohitse kyennyt kömpimään. Eritotenkin Satu sellaisena kuin  se joskus oli. Mustien vuosien peitosta tyrskähteli esiin onnellisiakin päiviä, nuoruuden huimat hetket joita yhdessä vietettiin ja erään valssin sävelet joka niin monasti tanssittiin Maaningan Kasinolla ja missä milloinkin. Itkua parahdellen koiranpentu sylissä, tuvan lattiaa kiertäen ja tanssien lauloin joka säkeistön:

elokuussa kun kaunis on ilta
elokuussa kun lämmin on yö
meren pinnalla kuun kirkas silta
syttyy kaduille valojen vyö
tule kanssani elokuun kuutamoiltaan tummentuvaan
taas kun kukkivat puistojen punaiset ruusut kauneimmillaan

... .... ....

joka ainoan kujan ja kadun hämy sininen romantisoi
arjen keskelle kauneimman sadun ilta elokuun loihtia voi
tule kanssani elokuun kuutamoiltaan tummentuvaan
taas kun kukkivat puistojen punaiset ruusut kauneimmillaan

... ... ...

varjot vanhojen lehmusten piirtyy veden kalvosta  heijastumaan
tämä iltakin muistoihin siirtyy
arki saapuva on aikanaan
tule kanssani elokuun kuutamoiltaan tummentuvaan
taas kun kukkivat puistojen punaiset ruusut kauneimmillaan

... ... ...

Se oli myös meidän häävalssi.


Ke 5.2.1992

Kälyperkele tuli Ossinsa kanssa tänne jo aamuhämärissä. Niillä oli asiana Sadun ja minun ero. Tai se, että minä olen sen kaiken aiheuttanut. T pillaroi avonaisen oven suussa, mutta Ossin vullukka istui autossa rappukivien edessä kynsiään pureskellen. Jos sillä akalla olisi ollut pyssy, se olisi ampunut minut niin leimusi silkka viha sen silmistä. "Ei Satu oikeesti saeras ole, sinä sen hulluksi teit ja Harjamäkkeen hommasit että suat huorata ja ellee niinku huoripukit ellää..." En kyennyt vastaan sanomaan. Nousin vain sängyltä jossa olin lukemassa ja otin uuninranssilta hiilihangon. Ehkä olisin lojauttanut jos se ei olisi älynnyt viskautua pellolle. Ennen autonoven läimähdystä se kuitenkin huusi vielä, että tytöt hän kyllä hommaa sitten pois minulta, saat nähdä senkin saatanan piru. Hakkipoloinen luikahti häntä koipien välissä sängyn alle sitä äkkinäistä pauhinaa.

On jo ilta pitkällä, tytöt tekevät parvella läksyjään, piirtelevät ja kikattelevat. Koiruliini kiipesi sinne portaita pitkin ja kellottaa tyttöjen välissä selällään. Minä koetan tunkea pahoja aavistuksiani kalloni pohjalle muun rojun alle. Koetan olla kuin en olisikaan, mutta oltavahan minun on. Isän.

9 kommenttia:

a-kh kirjoitti...

Tunnetko lähemmin Keleperiä? Olen vaihtanut muutaman sanan Kuopiossa Pohjois-Savon kulttuuripäivillä. Kirjailevia Kelepereitä on Iisalamessa enempikin.

a-kh kirjoitti...

Eino Antero edesmennyt.

Valto-Ensio kirjoitti...

Kale

Kyllä minä Aarno Anteroon tutustuin joissakin kirjallisuusjutuissa jo Siilinjärvellä asuessani, mutta en tietenkään sen lähemmin. Yhtä huonosti tunsin henkilönä kuin Eino Säisänkin, mutta eihän kirjallisia ihmisiä itseään tartte tuntekaan, jos lukee heidän sanojaan. Savolaisen antelias suustaan hän. Punakka ja hanakka suorastaan siihen toimeen. Kirjoitti sanomisiaan myös lehtiin. Taitaa olla nyt jo vanhuuden taittama, ettei paljoa kirjoita ei esiinny. Kuolemastaan ei ainakaan wikissä mainita.

Tapsa kirjoitti...

Huomasin, että tuolla edellisessä jaksossa vaihdoitte Mikiksen kanssa pari sanaa siitä "Kemppilän kahakastamme", joka ei tietenkään mikään inttäminen tai erimielisyys sinänsä ollutkaan - totesit siinä vaan lopuksi, että elän pumpulissa ja palvelen pirua, noin hieman kärjistäen.

En viitsinyt siinä julkisesti avautua, että vaikka sana "mainonta" herättää varmaan monessa kielteisiä tuntemuksia, niin oikeastaanhan sitä on hyvin monenlaista, "viestintä" ehkä kuvaisi paremmin sitä mitä nykyään teen.

Merkittävä asiakkaani on tällä hetkellä eräs kansalaisjärjestö, joka mm. auttaa vanhuksia tuetussa asumisessa, tekee monikulttuurista työtä maahanmuuttajien olosuhteiden parantamiseksi, auttaa syrjäytyneitä nuoria opiskelussa, tekee päihde- ja huumetyötä sekä kriisityötä vaikeissa elämäntilanteissa olevien hyväksi sekä paljon muuta vähäosaisten hyväksi.

Mukana on satoja vapaaehtoisiakin, mutta itse joudun valitettavasti toistaiseksi perimään pienen korvauksen työstäni, yhteiskunnalliset velvollisuuteni mm. Kelaa ja verottajaa kohtaan täyttääkseni. Olen kyllä ajatellut, että kunhan muutaman vuoden kuluttua jään eläkkeelle, niin liityn muihin vapaaehtoisiin.

(Kerron tämän nyt siksi, että koen olevani silmissäsi kuin se raamatun publikaani, jota kansa halveksi hänen työnsä takia.)

Valto-Ensio kirjoitti...

Niinpä, Tapsa

Ristiriitaiset ajatukseni sinusta henkilönä ja nimimerkkinäkin tässä tekomaailmassa, jossa mielipiteiden tulvaa ei säätele mikään, eivät johdu yksin ammattialastasi. Jotain muutakin on, mutta en erittele. Itse sinä ne "kanssakäymisestämme" löydät jos löydät. Jos et, niin sillepä sama. Tänne kaikki hukkuu eikä sillä käytännön elämään laajemmassa mitassa tule olemaan vaikutusta: Kaksi kukkopoikaa siinä vain kinastelee kummalta pääsi kimakampi pieru. Mutta henkilökysymyksistähän me päästäänkin itse aiheeseen kätevästi.

Seuraavassa 2. osaisessa "esseessä" tiivistelmä siitä, mihin kaikki mainostaminen perustuu ja jonka sinä siis tiedät, mutta toisin sinuun istutettuna.

Olikohan Matti Wuoren lausuma, että "mainostaminen on rikkaiden laajalti hyväksytty tapa kerjätä"?

Elämänikäinen kokemus itselläni mainosmaailmasta on kielteinen vaikka se ei tietenkään siihen käsitteenä itse ole syyllinen.

Jokainenhan tämän yhä värikkäämmäksi käyvän ulosteen rahoitamme, jota jonkun ahneen perse postilaatikoihimme ja muihin välineisiimme koko ajan paskantaa.

Jotain viallaolevaa siis voimme jo tästä brutaalista ilmaisustani arvella ajattelemalla kysymystä, jonka lääkäri vatsahaavapotilaalle esittää: Onko ulosteessasi verta?

Mainostamisen ja sen taustavoimien funktiot me kaikki siis hiljaisesti hyväksymme. Perusteluina esitämme itsellemme vakavin naamoin valisemiemme poliitikkojen suilla, että suuri osa elinkeinoelämästä saa tuottonsa juuri tällaisen systeemin avulla ja kylkiäisinä, työläiset työtä, valtio verotuloja jne. jne.

Mainosmaailmaa ei ilman meitä, laihemmankin kukkaron omistavaa olisi; miljoona kymmensenttistä niille siellä tekee jo huiman summan päivittäisostoksistamme jotka kyllä löytäisimme ilman aivan mainostamistakin.

Mutta ahneudellahan ei rajoja ole; edes pelkän tarpeellisen hyödykkeen vaatimattomaan mainostamiseen ei tyydytä.

Krääsäsonnalla ja sen mainostamisella alkaa olla niin mittava volyymi arjessamme, että se häiritsee jo monen normaalia elämää aivan mielenterveyden terveenä säilymisen rajoille saakka.

Kuluttajiksi meidät kaikki luetaan ja kuluttajat kuluttavat sitä, mikä on kaupan, ja mitä siis mainostetaan. Ja kaikkihan kaupan on. Mielipiteetkin; niitäkin mainostetaan. Ja toistemme mielenterveydellä rahastaminen se vasta valtava busines onkin.

Joten maapallon luononvarojen, ja mitä vain se päällään ja uumenissaan kantaa, riistoon olemme me jokainen syyllisiä. Tämän, jokaisen hyväksymän riiston rinnalla Pentti Linkolan ns. ekofasistiset, pelkät kymmenille vuosille ulottuvat mielipiteiden julistukset kalpenevat.

Tätä kaikkea elonkehän riistokaivannaisalaa myös surutta mainostetaan; haitalliset päästötkin ovat kauppatavaraa valtioiden välillä.

Eräs yksittäinen Tapsakin on vain vaatimaton pelinappula sillä laudalla. Ja vaikka työnkuvaan kuuluisikin muutamia eettisesti hyvämaineisia mainoshankkeita kun niiden ympärillä olevia syitä, että miksi niitä täytyy olla olemassa, ei ruveta syvemmmin pohtimaan, ei sillä ole mitään merkitystä.

Valto-Ensio kirjoitti...

Se, että rahoitettavia ja mainostettavia auttamisjärjestöjä pitää olla sekä niiden kautta miljardeittain autettavia ihmisiä, on suurelta osin kaiken sen toiminnan seurausta, jota sillä toisella, riistävämmällä kädellä ihmiskunta harjoittaa kaikenaikaa.

Vanhusväetön asema, ja kuinka heitä kohdellaan on taas kunkin maan poliitinen päätös. Siinä ei pitäisi olla muilla voimilla rahastettavaa työsarkaa kuin siihen ajankäyttönsä väljyyden puitteissa totisenhyvyyden harrastajilla ilmaistyönä. Sekä tietenkin vanhusten omilla omaisilla ehdottomasti.

Ilmastonmuutos ja siitä johtuva pakolaisuus on ihmiskunnan päättömien toimintojen yksi syy-seuraussuhde jonka laajeneminen on vasta alkutekijöissään.

Sodat vielä toistaiseksi suurin ja näkyvin pakolaisuutta aiheuttava. Niiden seurauksista kuitenkin moni konsulttifirma, yksityinen ja julkinen järjestö sekä koulutuskeskus on poiminut jo huomattavat pääomat muihin rahapeleihinsä.

Läheltäni esimerkiksi löytyy sellaisia ihmisiä ja firmoja ja kouluja, kuntia ja kaupunkeja joille kaikenlaiset pakolaiset ovat tuottoisa liiketoimi.

Kaikkea tätä mainostetaan, jos ei röyhkeän näkyväisesti niin piilosta käsin.

Kun kaduilla taivaltaessani silmissäni välkkyvät jonkun avustusjärjestön mainostaulun värikylläiset valot jonka kuvaan on suurennettu kyynelehtivä lapsi kolhuinen emalimuki kädessään ja teksti ilmoittaa isosti AUTA, SOITA NROON xxx xxxx xxxx: YKSI PUHELU MAKSAA 10,90 €, niin kysyn kyllä sen taulun edessä useita kysymyksiä ja sen ajattelun tuloksena en kykenisi houkuttelevaan numeroon soittamaan vaikka minulla rahaa olisikin.

Pakolaisuus on kuin internetin turvallisuus: ilman uhkia niitä eivät turvallisuuskonsultit ja -firmat menestyisi; molemmat tarvitsevat toisiaan; molemmat tahkoavat rahaa toistensa olemassaolosta.

Kysymys siis kaiken edessä kuuluu: Miksi tällaiseen kierteeseen maailma kaikilla sektoreilla on päästetty?

"Me" kyllä vastaus siihen ainakin takaraivossamme tiedetään, mutta sitä vastausta eivät valomainokset päihimme koskaan tule tuputtamaan kuten vaikkapa uuden Hybriditojotan mullistavaa autoilun maailmanparannuskonseptia: sen valtavan erehdystentien, jolla nyt vaellamme, massatajuaminen veisi lyhytnäköiset bisnestenteonmahdollisuudet kerralla.

Kukaan ei kulutuksen hallitunkaan alasajon mainostamista rahoita eikä kukaan sitä kykene siis markkinataloudessa ilmaiseksi tekemään. Ja rahoitettuna se söisi itsensä kuin laulussa käärme häntänsä. Niin kuin tekee nykyisten avustusjärjestöjenkin mainoksin silattu työ.

Massavalaistumista ei siis ole odotettavissa kuin viimeisessä välähdyksessä maailmojen rannalla. Sekin "me" tiedetään. Ja tämän tietävät myös ne, jotka jatkavat tekosiaan ja niiden ylevää mainostamista kuten ovat tähänkin saakka hyväksi ja helpoksi itselleen havainneet; siitähän siunautuu pelimerkkejä pörsseihin.

Tapsa kirjoitti...

Onhan me joskus rähisty blogeissa eri asioista, mutta et ole tainnut juuri jäädä häviölle niissä mittelöissä? Nytkin heitit sellaisia vuodatuksia, että pohjoisen pojalla on pää ihan pyörällä...

Siksi keskityn vain pariin asiaan. Ensinnäkin myönnän, että krooninen valituksesi on joskus ärsyttänyt minua ja saanut ilkeilemään. Kadun sitä.

Toiseksi ihmettelen käsitystäsi mainonnasta. Taidat sekoittaa sen kapitalismiin ja markkinatalouteen?

Entisessä sosialismissa ei tarvittu mainontaa, koska ei ollut tavaraakaan. Mainonnaksi riitti huhu, että jossakin on tavaraa ja jono oli valmis.

Nykyään kauppiaat ja tavaranvalmistajat kilpailevat keskenään kuluttajan suosiosta. Siinä kisassa mainonta on vain yksi työkalu.

Kauppias ja valmistaja tarvitsee mainontaa siksi, että Valto ostaisi ruokansa, bensansa, vaatteensa, autonsa, kaljansa ja polkupyöränsä juuri häneltä eikä kilpailijalta. Ellei osta, niin konkurssi tulee.

Mainonta on työkalu siinä missä kirveskin. Ei sen parempi eikä pahempi.

Valto-Ensio kirjoitti...

Tapsa

En ota kilpailujuttuna näillä areenoilla esiintymistä ja siksi en jaksa ajatella, että onko joku häviöllä vai ei. Jos yritän näkemyksiäni esiin tuoda, niin siinä ovat totiset ajatukset asian puolesta liikkeellä. Ihmisiä niiden esiintuojian, välineinä siis, pidän aika mitättöminä koska harvoin me mitään näillä debateillamme aikaan saadaan. Jotkut kuluttavat vain ylimääräisen tuntuiselta tuntuvaa aikaansa, elämäänsä siis, täällä kiistellessään. Niin myös minä itse huomaan niin tekeväni vaikka koetan rajoittaa osallistumistani.

Ehkä on kerrassa niin, ettei mistään, mitä mekin kirjoitettu on, ole ollut koko aikana missään mitään hyötyä.

Ja on varmasti sieltä "sisältä" vaikea ymmärtää miltä mainonta täältä "ulkoa" näyttää.

Siinä mitassa, jossa sitä tänäpänä esiintyy, mainonta on mitä raskaimmassa mielessä kapitalismia ja markkinataloutta ja nyt en minä ymmärrä, miksi se sinulle on epäselvää? Vai juuri siksikö, koska siitä leipäsi tienaat etkä halua vaarantaa urasi loppumetrejä epäilyjen esittämisellä?

Itsekin murisin vain hihaani silloin, kun kirvestä (tai no moottorishaa, naulapyssyä, vasaraa jne) rakennuksilla heilutin, kun kiireellä pilataan rakentamista, mutta ääneen harvoin. Sen leipää söin jonka kättä, tai reilusti sanottuna persettä nuolin. Nyt sitten viimeisten vuosikymmenten virheiden tuloksista kärsii monet home- ym ongelmina.

Ja mehän olemme tässä elämässä muotoutuneet, siis sinä ja minä tahoillamme, toistemme vastakohdiksi muutenkin. Kun kerrot, että sitten kun jäät eläkkeelle, alat mahdollisesti harrastaa hyväntekeväisyyttä tai vastaavaa. Mutta senkin teet vasta sitten "josksu, koska et todellakaan kykene laskelmointikykysi vuoksi heittäytymään mihinkään ilman, että turvaat selustasi.

Minä taas olen heittäytynyt koko elämäni ajattelemattomuuksiin, mutta myös kohtalo on kourinut niin, etten ole edes kyennyt harkintaan ja totta kai tässä on sitten tuloskin näkyvissä: minulla ei periaatteessa ole selkäni takana minkäänlaista taloudellista turvaa. Ihan sama, heittäydynkö edelleenkin vai jäänkö aloilleni makaamaan.

Pesukone menee rikki, niin siinä nurjahtaa koko perheen arki pitkäksi aikaa yhä epävarmempaan asentoon.

Vaan tuskinpa meidän näistä kannattaa tämän enempää...

Valto-Ensio kirjoitti...

Lainaanpa kommentiksi Erno Paasilinnan sanallisen kirveeniskun kun se keskustelun aiheeseen sopii, ja varsinkin illallisen Wall Street-elokuvan (Margin gall) jälkitunnelmaan:

"Markkinavoimat markkinoivat lopulta markkinoijatkin. Toisin sanoen: Mankeli mankeloi mankeloitsijatkin. Se tulee olemaan suuri helpotus."