keskiviikko 9. huhtikuuta 2014


To 6.2.1992

Nukkavieruja kohtalonlapsia saa tökätä silmään ken paremmaksi itsensä tuntee. Todeksi kolahti tämä ihmispiirre päivällä Kuopiossa kun puliukko tuiskahti suojatiellä auton eteen ja kolhaisi ohimonsa puskuriin. Tukkalakalla jäykäksi tupruteltu akka sieltä ratin takaa hyppäsi kiljumaan, että toi saatanan törkymooses kolhii mun autoo. Jäi siihen ajovalonpesimen suuttimeen vähän verisiä hiuksia ja likaa kun muovikassimies könysi ylös ja raahusti tiehensä Sokoksen kongin suuntaan. Sen puhkikulunut hanska jäi auton renkaan alle. Akka kaasutteli kiukuissaan tiehensä eikä me muutkaan töllistelijät sitä estetty onnettomuuspaikalta karkaamasta. Istuin sitten Trubessa pitkään ja katselin ihmisiä joita tuli ja meni. Yhtä valkeahapsista miestä jututin. Sanoi kaikki viime sodat kolunneensa, mutta yhä näkö on hyvä. Tarkoitti kaikenlaista "näkemistä".

Ostin Anttilan ruokapuolelta paljon kananmunia kun olivat tarjouksessa. Ne säilyvät huoneenlämmössäkin kun  kääntää kennot joka toinen päivä. Jostain kirjasta luin tästä merellä viikkojakin kalastavien konstista.

Kyliltä pitää vielä toistaiseksi käydä soittelemassa ja se maksaa. Meni satasen edestä kolikoita kun soitin Kittilään asianajaja Raija Ylikoskelle. Menen ensi viikolla Eskon kanssa itsekin sinne.

Yöllä pomppasin petistä lattialle kun luulin, että mökki palaa. Unessa hehkui punainen tuli tuvan päätyseinään ja sitä säikähdin. Ajauduin seuraavaksi syömään vasikanleikettä isän kanssa Seutulan lentokenttäravintolaan. Minulla leike oli pöytälevyn kokoinen, mutta isällä kuin suuri kanootti ja sen laitaa isä joutui nakertamaan toisella puolella salia. Oksetti. Hyppäsin leikkeeni päälle ja liu´uin teräskaidetta pitkin ovelle jossa oli kumisia, ilmalla täytettyjä mustia kuplia lattiassa ja niitä polkemalla lasiovien olisi pitänyt avautua. Olin liian kevyt, eikä mitään tapahtunut vaikka hypin tallukoinen päällä. Isä venytti jalkansa ravintolan puolelta, polkaisi kerran ja ovet luiskahtivat kahtaalle edestäni. Sitten olinkin vessassa jonka lattialla oli niitä samoja mustia kuplia. Oksensin pisuaarin täyteen, sitten toisen ja kolmannenkin, mutta taas, kun piti painaa huuhtelukuplaa, mitään ei tapahtunut. Jälleen isän jalka ilmestyi ovenraosta painelemaan ja kohta vesi kohisi pisuaareissa ja lattialle kuohahdelleet oksennuksetkin hävisivät.

Herättyäni muistin, kuinka pikkupoikana, kun isän kanssa kävin Seutulassa, ihmettelin liukuovien avautumista lattiaan sijoitettuja kumisia kuplia polkaisemalla. Kokeilin varmaankin aika monta kertaa sitä ihmettä.

Pe 7.2.1992

Erno Paasilinna kirjoittaa Pohjoisen maisemista ja sen ihmisistä kuin olisi kovasti ylpeä omista lappilaistaustoistaan. Komea suku hänellä molemmin puolin päätä onkin, ja maisemat, vaikka karuja ovatkin, ovat luoneet siellä henkiin selvinneistä sukujen jatkajista sitkeitä, henkisestikin usein päätä pidempiä kuin muut "lantalaiset".

Miksikähän minä en osaa olla ylpeä taustastani? Miksi en ole ylpeä tästä pikkupitäjästä, jossa olen syntynyt? Yhtä saatanan sitkeitä täälläkin selvinneiden on täytynyt olla. Tai sitten ketunviekkaita kuin ankarasti kidutettujen mustalaisten suvut, joita on vainottu tällä saatanallisella planeetalla jota ilman rajojen rajoitteita kotipaikkakunnaksemme voisimme kutsua.

Eilen pari uteliasta kyläläistä, Koivurinteen Matti ja Hyvös Olli pistäytyivät. Ollin muistan jo lapsuudesta, kun se ajeli Minillä vaikka sillä ei ole toista kättä, ja että se käy metsälläkin. Oli täällä joskus sodassa kätensä menettänyt mies haudankaivajanakin ja se asui muistaakseni Rapakkolan rinteessä.

Kävin Juhanilassa. Siellä oli kotoisaa, navetalle haisi ja emännän juuri uuniin laittamat ruisleivät paistuessaan loivat samaa henkeä, kuin mitä lapsuuden tuvissa oli. Juholle oli tehty äskettäin vaikea ohitusleikkaus, mutta ryhdikkäänä se sängyllän istui ja muisteli sotareissujaan Kannakselle ja Lappiin. Lauri oli kylillä linkoamassa ihmisten teitä ja pihoja.

Huomenna, tai sunnuntaina lähden Kittilään. Tytöille ja huushollille siksi aikaa huoltaja vielä varmistettava.

44 kommenttia:

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Minulla nyt aukeaa sanainen arkku, vaikken sitä erityisemmin pyytänyt avautumaan, kun vastaan tuli tuo Erno Paasilinnan nimi. En minä Ernoa paljon ole lueskellut – mitä nyt muistan joitakin hänen ajatelmiaan, kuten erään jota mieluusti siteeraan: Suomessa "älymystö" on yleensä tarkoittanut samaa kuin "ylimystö". Kyllähän sen paikkaansapitävyys tulee monta kertaa mieleen, kun törmää valtamediassa joidenkin yhteiskunnan kellokkaiden näkemyksiin. Heidät esitellään tärkeinäkin ajattelijoina, vaikka oikeasti älyllisempiä ajatuksia tapaan blogeissa ja Twitterissä suunnilleen joka päivä.

Oulussa on tavattu muistella niitä aikoja, kun Erno Paasilinna oli vaikuttamassa radikalismillaan kaupungin kulttuurielämään. Samanlaisessa hengessä muistellaan myös Hannu Taanilaa. Hänet sentään olen kerran tavannut yhteisen tuttavan luona Oulussa. Pentti Linkola ei tietääkseni ole vaikuttanut Oulussa, mutta hänen nimensä tuli äsken vastaan, kun yritin luntata Erno-tietoutta Wikipediasta. Taanila ja Linkola ovat sentään vielä hengissä (vrt. "Reiskahan elää vielä"). Tulipa tässä vain mieleeni, että Erno Paasilinna, Hannu Taanila ja Pentti Linkola ovat ihan oikeasti maininnanarvoisia, radikaaleja ajattelijoita. Missä ovat tämän ajan Ernot, Hannut ja Pentit? Blogeissa ja Twitterissä?

Valto-Ensio kirjoitti...

Keiju

Anna sana-arkun saranoiden vain aueta.

EP on mulle ollut jostakin 1980 vuodesta lähtien vakituinen seuralainen, siis hänen kirjallisuutensa. Seurassaan ovat vaihtelevasti Silvasti ja Parosen Samuli. Myöskään Linkolaa en vieroksu enkä Matti Wuorta. Monta muutakin on tietenkin, mutta nämä päälimäisinä.

En twittereitä sun muita jaksa juurikaan sillä kritisoitavat asiat yhteiskunnassa eivät ole muuttuneet. Ainakaan jalustat ja perustat joista käsin, ja miksi, ihminen tekee kuten tekee. Pintaliitoa on vain enemmän, tykkäämistä ja leveitä Stubb-hymiöitä. Hetkestä toiseen vaeltamista kuin duracellpupuilla.

Ihmettelen alati, kellä on aikaa ja jaksua kaivella ja analysoida esim. twitterin jokainen sekunti vaihtuvista "viisauksista" ne oikeat? Mihin aivomme muka venyvät enempään kuin 20 vuotta sitten? Missä käytännön töissä se näkyy?

Mitä se on, kun sekunti sekuntilta on mahdollisuus vaihtaa viisaus toiseen viisauteen?

Joutaako siinä niitä viisauksia jalostamaan ja niiden mukaan jotenkinkaan elämäänsä hyödyntämään?

Kuka kohta lehmät lypsää ja potut maahan panee?

Nyt jos joku aikoo samankaltaiseksi äänitorveksi nousta tämän tiedotus- ja sananvapaussaastan lävitse, saa tehdä enemmän hartiavoimin töitä kuin edellä mainitsemani henkilöt vaikka ei heillläkään aikanaan olleet mahdollisuudet kovinkaan korkealla. Se johtui suuresta vastustuksesta, jonka heidän sanansa aiheuttivat, mutta nythän sillä ei ole väliä, mitä suustaan somessa päästelee. Ei edes äänilajilla tai taidolla.

Sana on viimeinkin vapaa, mutta täysvapaus on tuhonnut sen merkityksen.

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Valto:

Onhan se näinkin tavallaan. Minulle oleellisin hälytyskellon sointi kuuluu kuitenkin silloin, kun törmään siinä ihan ohimenevässä (tosin talteen jäävässä; Twitter ei ole "chatti", jossa viestit vain katoavat) virrassa paljon viisaampiin ja älyllisempiin kommentteihin kuin mitä meidän kaikkitietävistä sanoma- ja aikakauslehdistämme saa koskaan lukea. Ja tätä tapahtuu päivittäin, mikäli käytän Twitteriä säännöllisesti.

Blogit ovat siinä mielessä parempi viisauksien julkaisupaikka, etteivät ne katoa virtaan vaan jäävät jämptisti paikoilleen. Toisaalta harvempi löytää ne sieltä.

Riku Riemu kirjoitti...

Valto,

kun ajatuksesi ja kirjoituksesi usein liikkuvat kovin synkissä asioissa, minua ilahdutti tuo musta huumori alusssa, törkymooseksen tapaus oli luonteestaan huolimatta hyvin hauska. Vähän samanlaista huumoria, kun joskus olen vieressäni etupenkillä matkustavalle vihjannut: "tässä on muuten kauhean kallis tuulilasi" tai "kurjaa sinua raaputtaa tuosta tuulilasista ruuvimeisselin terällä irti".

Minä olen ylpeä omasta kylästä, vaikka vaikeaa se on, usein tätä enemmän vihaa kuin rakastaa. Ja jos joku kysyy, mikä siellä niin hyvää on, en siihen pysty tai edes halua vastata. Ei mikään muu kuin täällä asuvat muistot. Niissä paikoissa ja kadunkulmissa, jotka vielä ovat jäljellä, muutokset ovat kylästä tehneet suurelta osin täysin vieraan.

mikis kirjoitti...

... Ainakin hyvin, hyvin turhautunut koska tunteen tasolla jotenkin "näen" kaiken paskan ylitse historian aamusta tulevaisuuden illankoittoon. ...

Tykkään Sinusta Valto. Mutta en tästä lauseesta. Vaikka luin sen kahdesti. (Ja siteeratessani kolmannen kerran.)

Filosofiaa olen lukenut hyvin vähän. Mutta mitä enemmän olen sitä lukenut, sitä enemmän olen ihmetellyt: mitä ihme p-skan jauhamista tämä on? Aikuiset ihmiset (?) haukkuvat toisiaan ettei termi "erzenhold" tarkoita "holderzensiä". Ja sitten siihen tulee kolmas - kuin kokki johonkin soppakilpailuun - ja sanoo että "zenerzhold" on ainoa oikea termi? - No, johan on vittua!

Ei, kun oikeasti: tällainen amatööri on hämillään kun filosofit palloilevat termeillään kuin jönglöörit. Ja väittävät mitä tahansa, mitä joku toinen ei ole väittänyt todeksi, todeksi. - Kummallista, erittäin kummallista?

Tykkään mielipiteistäsi, Valto, siitä mitä sanot. Mutta... meitä vaani vaara, että mitä oikeammassa olemme, sen enemmän voimme erehtyä? - Tämän opin, kun olin nuori. (Juuri muuta en nuorena oppinutkaan. Paitsi miten puunappulat liikkuvat shakkilaudalla. Ihan turhaan.)

Kiva olisi tavata Sinut. Asut Kajjjaaniissa. (Ex-vaimonikin asuu. Itse asuin aikani Otanmäessä. Sen kaivostornin juuressa.) Tavattaisiinko?
Sinä et juo viinaa. Mutta saanko minä? (osaan käyttäytyä)

Ps. Jalkani, eli alaraajani, eivät aina osaa käyttäytyä. Niillä on sellainen tapa että ne lähtevät joskus itsekseen kävelemään. Huh, huh! (Mutta yl. saan ne aina kiinni ennen kun ne ehtii ulos.)

Anonyymi kirjoitti...

Minun logiikkani on... jota en pyydä anteeksi sinultakaan, valto... huteraa. En harrasta logiikkaa. Mutta vaistoan, paremmin kuin Pesusieni, kuka puhuu totta kuka ei.

Ps. Muutenkin tykkään itsestäni kuin kissa. Joka ihmettelee että minkäs takia mun häntä heiluu..? (Tämä oli vitsi :) tai miten näitä hymiö möhkäleitä tehdään, en oikein tiedä.)

mikis kirjoitti...

Anonyymi = vahinko, mikis

Valto-Ensio kirjoitti...

Keiju

Twitter (ja esim. fb) ovat vain näkymättömien käsien ohjailemaa verkostomarkkinointia, eräänlaista pyramidipeliä. Wincapita oli leikkipeliä näihin verrattuna.

Perustelen tämän katalan aatokseni kysymällä, minkä arvoisia nämä juuri tällä hetkellä ovat jos ne myyntiin laittaisivat? Ja tällä hetkellä? ja tällä...? 60 sekunnin päästä? 60 minuutin päästä? Vrk:n kuluttua? jne.

En halunnut lähteä 20 vuotta sitten erään kaverini houkuttelemaan verkostomarkkinointiin (Golden-joku) jossa myytiin pesu- ym. aineita koska epäilyni oli yhtä syvää kuin helluntalaisten telttakokouksissa. Sehän paljastuikin myöhemmin rankaksi, maailmanlaajuikseksi rikolliseksi huijaustoiminnaksi, pyramidirikollisuudeksi josta Kailajärvikin kai mallia otti.

Nyt nämä samat rikolliset päät ja niiden jälkeläiset ovat keksineet paremmat systeemit ja saaneet siihen lankaan koko maailman. Näennäisesti ei ole mitään kaupan, mutta rahavirtoja kummasti niiden ympärille syntyy. Eipä heitä siis enää leivättömän pöydän ääereen saakaan kun kaikki stubbitkin (=hubotit, melkein ihmiset) siihen mukaan on saatu. Keijukin Tampereelta.

Elä ota henkilökohtaisena keljuiluna. Minulla vain on niin hillitön tämä mielikuvitus joskus ja se haluaa välillä esiintyäkin. :) (Mutta mietipä asiaa viisaammalla päälläsi.)

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku

Eihän mulla NYT ajatukset kovin synkissä asioissa liiku. Entisiä synkkyyksiä vain kaivelen. Nyt ajattelen tulevaa kesää ja Karjalan retkeäni niin kovasti, että housuissani en meinaa pysyä. Olen siis aika optimistisella mielellä lähitulavaisuuden suhteen vaikka vittu rahat ovat taas ihan kaikki ja elääkin pitäisi; muidenkin minusta riippuvaisten!

Toki, kun lueskelen päiväkirjojani ja yritän päättää, mitä siitä tuhottomasta tekstinmäärästä tänne laitan, meinaa hankalimpien ylöskirjattujen päivien kohdalla itku päästä.

Ajattele, tuolloin minulla ei näille asioille oikeasti kuuntelijaa ollut, tai en olisi ehkä kyennyt kertomaankaan. Jokunen nainen, äiti ja Hante sekä Esko, mutta en heillekään kertonut näitä, mistä nyt voin kirjoittaa ihan kaikille.

Kynä ja vihko, ne olivat aika elottomia kavereita. Vaan selvisinpä siitäkin. Ehkä juuri niiden avulla. Ja ehkä ne auttoivat tyttäriänikin selviämään ikään kuin välillisesti.

Paljon ikävää piti kuitenkin vielä vuonna 1992 tapahtua, ennen kuin edes vähän helpotti.

Valto-Ensio kirjoitti...

Mikis

Saat tykätä lauseista joita maailma tuottaa (ja minäkin siinä sivussa), tahi et. Mitäpä siitä miten se kenenkin kohdalla sana aivoihin kulkee ja kuinka pahaa jälkeä ne mellastaessaan saavat aikaan. Toisten sanat varsinkin.

Usein sinunkin sanomisiasi epäilen, mutten sano sitä välttämättä ääneen. Tarkoitan, etten kovin syvällisesti luota moneenkaan esiintyjään jolla kyky on sanoja tuottaa. Itseänikin pitää kovasti välillä epäillä ja nyrkkiä sille peilin edessä heristellä.

Kerran, kun kerroit jossain yhteydessä ajelevasi tähän suuntaan, houkuttelin sinua pistäytymään meillä. Oveni onedelleen ystävällismielisille kulkijoille aina vähintään raollaan. Joskus siitä on käynyt ängryjäkin sisään, mutta smile-miehinä ja -naisina ovat saattaneet pois lähteä.

Humalassakin saa vieraat olla kun ovat sitä omassa päässään. Viina on tuttu juttu, ja viinamäen ihmiset, mutta nykyään se omaan suuhun kaadettuna ei huvita.

mikis kirjoitti...

Ymmärrän,
että et ymmärrä mitä sinulle sanoa halusin; olen paljon sinua ujompi ihminen. (Vittuilun aiheena en sitä halunnut käsitellä.)

Valto-Ensio kirjoitti...

Mikis

Ei vittuiluina vaan mielipiteinä näitä minäkin sanelen. Ihan samalla tavalla, ja joskus enemmänkin, osun harhaan, kuin kuka tahansa, mutta nykyään olen yhä vähemmän ja vähemmän edes pahoillani.

Kai se johtuu juuri siitä, jota tässäkin olen tolokuttanut monta kertaa, kuinka turhalta kaikki nämä valtavat lausemäärät täällä helvetissä tuntuvatkaan.

Valto-Ensio kirjoitti...

Mikis

"Äiti" ja poliisi Hokkanen, joka kouluilla käy internetin vaaroista puheita pitämässä, ovat valistaneet minua epäilemään kaikkea, mikä netissä liikkuu, ja jopa niitä, jotka (virukset ja vitukset) paikallaan liikkumatta kyttäävät.

Ja minähän epäilen. Joskus epäilyni on sattunut kohilleenkin. Vaan mitäpä haittaa tai hyötyä yhden tai kahden epäilyllä enää on.

Rehelliset kuitenkin aina jotenkin jossakin vaiheessa paljastuvat siksi, mitä myös sanovat olevansa ja myös ovat. Muullahan, kuten elämässä kaikessa, ei lopussa olekaan väliä.

mikis kirjoitti...

Tiedän, Valto, että oon väärässä. Sen mä oon tiennyt viimeiset kymmenvuodet.

Mua paleltaa.

Ps. Vähän yli kymmenen vanhana luin "Äänetön kevät" kirjan, se teki minut surulliseksi. (Tai surullinen olin ennen sitäkin, se teki minut vain entistä surullisemmaksi.) Luin runoja, keräsin perhosia, ajattelin että maailma tuhoutuu. Olin ajatukseni yksin: tykkäsin olla yksin.

Mutta... tajusin että perhosia riittää, samoin runoja, ja maapallo kiitää avaruudessa omaa rataansa... kiitti vaan, Mikko!

Ps. Ei musta kyynikkoa saa, ihmiset on tärkeä osa elämää jolla on merkitystä, biologisesti.

Valto-Ensio kirjoitti...

Mikis

Minä olin suurin piirtein samassa iässä surullinen (tai erittäin haikeiden tunteiden viemänä) siitä, kuinka Robin Hoodille lopulta kävi. Samoin Täällä Pohjantähden alla-sillä kohtaa, kun se vanha Koskela kuoli.

Samoin surin meidän mustaa kissaa kun se piti tappaa ja matoja, jotka jäivät Unimäkeen kun muutimme pois: kävin hakemassa niitä sinkkiämpärillisen ja vein sen asuinpaikan pottupeltoon jonne muutettiin. Tämä oli freudilaisittain arvioituna oikeasti ikävän potemista kotiin, yrittämistä selvitä siitä vaikka matojen avulla.

Ymmärrän siis biologiaa kai minäkin. Ja myös ihmistä. Pakkohan se on koska on osallinen lajin lisääntymiseenkin.

Kyynisyyteni yritän kohdistaa ihmisen toimintaan joka ei ole ihan siitä viisaammasta päästä vaikka se viisaalla päällään niin yleisesti ottaen luulee.

Olen siis usein toista mieltä siitä, että ihmiset ovat kivoja. Lapsena vain ne sitä ovat.

Minä en ole kiva.

mikis kirjoitti...

En minäkään osaa olla kiva. Vaikka kyllä tahtoisin! Mutta mulla on aina niin paljon sumua silmissä, kummassakin mun silmässä, että mä näe!

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Valto, mitä Twitteriin, Facebookiin ynnä muihin tulee, olet isolta osin oikeassa. Ne moninkertaistavat kaikenlaisten ylhäältä ohjailtujen trendijuttujen tehon (usein myyntiartikkeleineen), kun kohdehenkilöt alkavat levittää niitä itse. Olen tästä asiasta tietoinen, ja kun olen tietoinen, se ei kohdallani enää pädekään. Käytän Twitteriä siinä tarkoituksessa, jossa ylhäältä ohjailijat väittävät sitä käytettävän, mutta jossa he eivät toivo sitä kenenkään käyttävän: kirjoitan ja keskustelen. Kukaan ei ole sataprosenttisen immuuni markkinoinnille, mutta minä, kaikesta huolimatta, olen melko immuuni.

Valto-Ensio kirjoitti...

Keiju, katsoitko eilenillalla Teemalta elokuvan, joka kertoi Wall Streetin erään romahduksen synnystä?

Vaikka se maailma kaukana minusta onkin, tunsin luissa ja ytimissä sen, kuinka samassa paskassa rämmitään. Vain se erona, että minä en tuosta paskaläjästä osaa sellaista hyötyä, jonka rahassa voisi mitata irti ottaa.

Kun loppupuolella elokuvaa se pääjehu lohkaisi kylmästi, että tästä paskasta (romahduksesta) tahkotaan vielä isot rahat, niin asia oli selvä: niille siellä emme mitään mahda olimmepa järjestelmistä mitä mieltä tahansa. Ja kävipä siellä miten tahansa.

Kaikki siis kietoutuu kaikkeen. On kietoutunut jo 200 vuotta -vähintään. Eikä rahamaailma ole enää erillinen sektori missään toiminnoissa jossa ahneet mellastavat. Ne kuppaavat kaikkia; Sinun mielipiteistäsikin twittereissä ne puristavat hippusen kultaa tileilleen ja vitut välittävät siitä, mikä muu sanoma sanoihisi sisältyy.

Erno Paasilinnalla on miete jossa hän kirjoitti (en sanatarkasti muista): 50 penniä yhdeltä köyhältä otettuna tekee paljon rahaa mitä enemmän köyhiä on.

Internet-maailman taustajehut ovat oivaltaneet tämän sanantarkasti.

Meitä on maailmassa nyt reilusti yli 7 miljardia ja sen massan pennosvirtoja hallitsee lopulta vain muutamien porhojen kerhot, eli joidenkin maiden wallstreetit kaikkialle yltävine lonkeroineen, New Yorkin "rahakatu" etunenässä. Todella hyvinvoivia hyötyjiä ja huolettomia löytyy tuosta luvusta ehkä Suomen väkiluvun verran ja loput ovat niitä, joilta vain otetaan. Mitään turvaa heille (meille) ei pahan päivän varalle kerry luovuttamiensa pennosten (=yleissana senteille ym.) vastineeksi, vain kädestä suuhun elämistä.

Juuri kukaan ei karkuunkaan järjestelmää ja rahan pakkovaltaa enää pääse. Pari luonnonkansan ripentä jossakin pienentyvien sademetsäsaarekkeiden sydämissä.

Miten säilyttää täällä enää minkäänlaista Toivoa joka aiemmin ihmiskunnan, köyhimmistä köyhänkin, voimavarana on ollut kun sekin on vain kauppatavaraa?

Valto-Ensio kirjoitti...

Keiju, olen ihan oikeasti masentava tyyppi, ymmärrän sen. Mutta todellakaan ei mitään henk.kohtaista sinun suuntaasi. Asiat asioina ja yksittäiset ihmiset yksittäisinä ihmisinä. Olet hyvä kaveri omine mielipiteinesi ja jos jaksat omassa elämässäsi taistella, niin taistele. Minä alan luovuttaa kokonaan vaikka pitäisikin jaksaa kun on niin paljon vielä vastattavaa=lapsia.

Jokke Karjalainen kirjoitti...

En katsonut. En juuri katso televisiota.

Teeveen ja muun joukkomedian seuraamisen sijaan, eräitä internetin käyttömuotoja lukuun ottamatta, mietiskelen hahmottelen asioita itse omassa päässäni ja olen näin ollen vapaampi tästä kulttuuri-imperialistifasismista kuin länsimaiden kansalaisten valtaosa. Kuten sanottua, en luule olevani täysin vapaa siitä, mutta tiedostan aika hyvin nekin asiat missä en ole siitä vapaa. Ja edelleen näin ollen, toivoa on.

Ja tämänkin olen sanonut jo aikaisemmin, mutta Sinä Valto lohduttomuudessasi ja luovuttajan aikeissasi olet paljon enemmän sitä, mitä edellä mainittu kulttuuri-imperialistifasismi ihmisistä haluaa. Ellei ihminen ole ostettavissa, hän on nujerrettavissa. Terävin piikki sitä järjestelmää vastaan on ihminen, joka ei ole ostettavissa eikä nujerrettavissa. Sellainen on aika yli-inhimillistä, niinpä täytyy tyytyä tällaiseen nykytilaan, jossa olen "ikään kuin" pieneltä osin ostettavissa ja jossa elän näennäisesti nujerrettuna. Mutta heti, kun lipsautat tällaiselle ihmiselle tilaisuuden vapauteen ja voimaan, hän käyttää sen. Siispä pää pystyyn! Kyllä tämä vielä tästä, jos ei omalla työlläsi niin toisten työllä. Tai tekemättömyydellä.

Anonyymi kirjoitti...

Painavia ajatuksia. on Keijulla.

mikis kirjoitti...

Rakastan sanoja. Minulle ne on kuin taikinaa. Veivaan tai vaivaan niitä. Puhun paljon sellaista, mitä en tarkoita, Valto, koska tykkään pistää sanoja peräkkäin. Rakastan sanoja. Ja minusta hyvä lause on kuin hiilijuna, Daugavpils'ista Ventspils'iin. Junat, junat jyskyttävät!

Sitä syvällisyyttä, mikä sinulla teksteissäsi on, ei minun kirjoitelmistani löydy. (Mutta sydämestäni löytyy. Takulla.)

"takuulla", sanoi tampereen plikka

Anonyymi kirjoitti...

valto, keiju

jossakin vaiheessa andy warholin idea 15 minuutin julkisuudesta toteutui, ja siitä lähtien media on ollut auki kenelle tahansa, joka osaa puhua sen kielellä: dynaamisen yksinkertaisesti. dynaamisen yksinkertainen puhuminen taas on suurelta osalta pölinää, jota on kiva esittää kun tietää, ettei joudu koskaan vastaamaan sanoistaan vastuunalaisena toteuttajana. viestintä on sosiaalisessa mediassa enemmän tai vähemmän päähänpistoja ja pölinää, m.o.t.

puhetta on tar­jol­la tol­kut­to­mas­ti, to­tuut­ta ja mer­ki­tys­tä pal­jon vä­hem­män. pu­he­sfää­ri tur­suaa pu­het­ta, jo­ka ei tar­koi­ta mi­tään. jonninjoutavasta höpötyksestä te­ki­si mie­li sa­noa, et­tä per­ke­le. jos nyt ajattelen vaikka kaikkea sitä, mitä olen yhden vuorokauden kuluessa lukenut netistä, niin mie­leen ei jää oi­kein mi­tään, enin­tään vas­taa­mat­to­mia ky­sy­myk­siä. harvan ihmisen sanomisesta jää muis­ti­jäl­ki.

komppaan keijua ja sanon, että näistä sinun kirjoituksistasi, valto, jää se jälki. ne ovat maanläheisiä, vaikka liikkumatilana on joskus koko avaruus. niistä kirpoaa ironiaa ja itseironiaa, kritiikkiä ja filosofiaa. ja niillä on taatusti puheen rytmi - mikä tarkoittaa ennen kaikkea sujuvaa rytmiä - eivätkä ne silti yleensä kutistu pelkäksi puheeksi. tuntuu kuin niillä olisi melkein joka sivun varalle pieni koukku, jolloin laaja ongelma on äkisti sijoitettu avaraan maisemaan. vaikka aiheet ovat minäkeskeisiä, niin onneksi ne joskus vetävät mattoa myös liian vakavia pohtivan minän alta.

meri

Valto-Ensio kirjoitti...

Keiju

Olenkohan? Vastarannan kiiski pysyy vastarannankiiskenä vielä kidusten katkaisun jälkeenikin; minulla on perillisiä, jotka jatkavat siitä, mihin iskä uupuu.

Valto-Ensio kirjoitti...

Anon.

Asiallisesti ottaen kyllä.

Valto-Ensio kirjoitti...

Mikis

Sanojen rakastaminen menee edelle sanojistakin.

Sanojen jata on miljardeja kertaa maailman ympäri keritty kuin äidin villalankavyyhti kerälle. Täällä sen sisässä on hyvä meidän raskautettujen uinua.

Asiasta sananmuunnoksiin: Päivällä etsin kutistesukkaa kun kairasin seinälevyyn jakorasian reikää ja sen takana olikin kaksi sähköjohtoa (pikkuvaurio piti siis korjata ja siinä tarvitsin ko. tarviketta)ja kysyin pojiltani, missä se sutisten kukka on? (Tiedäthän sinä, mikä on kutistesukka? Ja Sutisenkin tunnet?)

Rakennuksilla kuulin joskus sähkömiehen mutisevan "mikä ihana asia se jakorasia".

Valto-Ensio kirjoitti...

Meri

Minä tuossa pölisinkin Mikikselle takaisin koska osaan sen homman.

Vihjaisin varsin myös rakennksillaoloni suuntaan sillä tarkoituksella, että siellä se suu jatkuvasti kävikin useimmilla. Muutamat jäyhät aina hermostuivat meille hölöttäjille.

Kaipaan toisinaan kovastikin telineille takaisin. Siellä oltiin asillisen asian (käsin ahkeroinnin) kanssa jatkuvasti tekemisissä, mutta hölinällä ja huulenheitolla pidimme kontaktia ympäristöömme yllä. Myös jaksamiseen suun laulattaminen antoi puhtia; huumoria tuskin maailmassa liikaa on.

Viestittimme siis, että kaikki on ihan ok niin kauan kun suu ja vasara yhtäkalketta kävi.

Jos suulas kaveri yht´äkkiä alkoikin hiljaiseksi, ja varsinkin jos se jatkoi mökötystä päiväkausia, niin silloin osasi ajatella, ettei nyt kaikki olekaan kaverilla reilassa. Tuli sitten joskus kysyttyäkin, että mikäs se tuota nuin vaevovvaa? Vastaus saattoi olla: "Akka lähti..." "Äet kuelj´... "Veli mäni hirteen..." "Pienin kekara on pahasti kippeenä..." "Löyty keohkoesta kasvaen..."

Netin pölinä käypi ihan oikeasti mielen päälle jos sitä alinomaan mieleensä "päivittää". Lihallista ihmistä sen paljoudesta on vaikea tavoittaa.

Jokainen pitempään täällä "kuljeskellut" voi laskeskella vaikka mielessään, kuinka monta käsipäivää hyvänkin rupattelukaverin kanssa on käynyt todellisuudessa lopsauttamassa.

Niin kuin nyt tuo Mikiskin, että vaikka täällä päin ajelee, niin ei passaa kahville pistäytyä vaikka olen sille semmoisen luvannut.

Ja kuka tahansa saa tulla kun ei puukoinkirvein ole varustautunut -paitsi jos metsäretkelle lähdetään.

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Valto,

olet. Ja sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi, he ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. (Kahlil Gibran)

Valto-Ensio kirjoitti...

Keiju

Ollaan sitten niin; teuraan asemaan olen itseni aina kokenut.

Gibranin lohkaisuja ei silti miten sattuu kannata viljellä.

Esimerkkisikin voidaan tulkita muutoin kuin tarkoituksesi on.

Ainahan lapset kaipaavat tuoreeseen äpäreeseen, oman sukupolvensa "oikeassaolemiseen".

Täytyy sitten elää vanhaksi, että tajuaa, ettei sitä nyt kovin paljon uutta tullutkaan tehdyksi. Samaa tolskaamista tuli jatkettua, mistä isä varoitti.

Minun isäni muunteli tunnetun laulun sanoja ironia suupielessään "teit isäin elekkee männä astumaan".

Mutta mitä vielä! Sitä tekevät tuolla Ukrainan-Venäjän rajalla aikansa lapset nytkin eikä se paljoa entisten nuorten, eli isiemme ja äitiemme touhista eroa.

Omaakin "jatkavat siitä mihin isä uupui" tarkoitin siis luettavaksi vähintään kaksimielisesti.

Ripsa kirjoitti...

Valto & al

Sukupolvista. Tunnen paljon lapsen ikäisiä ihmisiä, jotka nyt sitten alkavat olla 40-vuotiaita, vähän yli tai ali. Silmät seuraavat mitä sen ikäpolven ihmiset tekevät.

Siellä on paljon ajattelutyötä meneillään, myös tekemistä. Ihmiset useimmiten hankkivat ammatin tai kaksikin, sitten perustavat perheen ja jäävät sitten siihen.

Semmoisia yksilöitä jotka eivät oikein tyydy olemiseensa, on ehdottomasti vähemmän. Luulen että niitä on kaikissa sukupolvissa vähemmän.

Vastarannan kiiskien homma on hankalaa, mutta minusta kannattaa olla ennemmin kiiski kuin lohi, pääsee vikkelämmin liikkeelle.

Lasten suhteen pitäisi olla niin, että lapset näkevät että mahdollisuuksia on aika paljon ja että oppivat kehittymään. Se ei ole niitä helpoimpia asioita, koska valmiina tarjotaan niin kamalan paljon nykyään.

Köyhyyttäkin tarjoan, koska se ei lihota. Mutta tässä isoäiti-vaiheessa ei juuri auta kuin seurailla ja siunailla. Välimatkat ovat kamalan pitkiä ja lähteminen jonnekin on ponnistamisen tulos.

Vaikuttaa siltä, että mieluiten luen kirjoja ja odotan leikkausta että kaihi saadaan pois ja jatkan niiden kirjojen lukemista. Paasilinnaakin luin vähän aikaa sitten. Se ruoja ei ole vanhentunut lainkaan!

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa

Poliittisen näyttämön (meille tässä ns. demokratiassa eduskunnan) pitäisi olla siis läpileikkaus yhteiskunnasta. Sitä seuraamalla sellaisenkin ihmisen, jolla ei ole seurattavaa lähipiirissään, täytyisi kai pysyä kärryillä siitä, missä mennään.

Ja kai se niin on kuin miltä Arkadianmäellä näyttää olevan: näpyttelemistä näyttää riittävän, tai iltalehtien lukemista. Sitä tekevät laidasta lukien kaikki eikä iälläkään ole juuri asian kanssa merkitystä enää.

Kai se sitten maailma näpyttelemälläkin oppii ihmisen kohdalla pyörimään, mutta todellisuus, asiat todellisuudessa, onko se kourissa tuntuvana läsnä?

Yhtä lailla sotapropaganda näkyy päitä kääntävän kuin entiseenkin aikaan. Ehkä jopa tehokkaammin mitä valveutuneemmaksi ihminen itsensä tuntee, tai sellainen väittää olevansa.

Natohöyryt esimerkiksi menevät parhaillaan Suomessakin eräiden päihin niin että kihelmöi. Sen puolesta argumentoinnin yksisilmäisyys on suurin hämmästykseni aihe, ja pelottavin.

Minäkin luen kirjoja mieluummin. Nyt menossa ajankohtaiseksi osoittautuva Ville Laamasen tutkimus Olavi Paavolaisesta ja ajasta, jota edustaa. "Suuri levottomuus", eikö jo nimi viittaa tähänkin aikaan, jossa niin sanottuun kulttuuriin kyllästyneet haluavat senkin etuliitteeksi sota-?

Ripsa kirjoitti...

Valto

Siinä oliskin se viisasten kivi, jos tiedettäisiin että mitä se levottomuus on. Se on vähän enemmän kuin tyytymättömyys.

Minä kuulun pariin murre-/pitäjäseuraan ja niissä on usein valokuvia, skannattuja lehtijuttuja ja muuten vain muistelmia tsaarinajasta. Se on ollut ainakin täällä monille jostain syystä tärkeää aikaa. Ainakin kansakoululaitos perustettiin. Ihmisillä on kuvia isoisovanhemmistaan koulun päättäjäisissä tai rippikuvissa.

On siinä varmaan nostalgiaa, mutta on myös tahtoa vetää yhteen oma sukuhistoria. Suurin osa noissa seuroissa roikkuvia taitavat olla munikäisiäni. Sodanjälkeen syntyneitä, ihan siinä hetikohta.

Sen lisäksi tietysti ovat ne tavalliset faktat: jostain syystä kansallismielisyys on nousussa. Olen miettinyt että miksi nyt, esimerkiksi Venäjällä tai sitten Unkarissa. Unkarista tuli raporttia tänään Ajankohtaisessa Ykkösessä, radiossa.

Ilmeisesti Euroopankin vaiheet menevät sykleisssä, ehkä ne ovat aina menneet? Viime viikolla katselin ajatuksella läpi meidän tsaarinvallan ajan Euroopan historiaa. Grimbergin historiassa tsaariperheet käytiin aika tarkkaan läpi, yritettiin tehdä selkoa siitä, minkälaisia ne keisarit olivat ihmisinä.

Mun Grimberg-sarja on vuoden 1963 julkaisu ja ilmeisesti silloin päivitetty. Järkyttävää että sekin alkaa olla vanha opus!

Nyt luen Tammsaarea. Sitä virolaisten kansalliskirjailijaa. Aaattelin että kun kerran katselen virolaisia sääksiä, niin pitää sitten lukea virolaisten suurta kirjailijaa. Tammsaare on lukemisen arvoinen, suosittelen! Totuus ja oikeus-sarja (5 osaa) on nyt menossa kolmannessa kirjassa.

Sitten välillä aina kirjoitan muistiinpanoja. Terveisiä siis virolaisista maisemista! Mielikuvitusreissut ovat parhaita!

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa

Onko ihmiskunta viisastenkivensä löydettyään kerennyt sitä milloinkaan kunnolla hyödyntämään kun sillä jo on vesilintua nakattu?

Eurooppalainen rauhanpolitiikka luultavasti olisi sellainen jos se nyt käsissä pysyisi. Ongelmallisen käsissäpideltävän ja hyödynnettävän siitä tekee Nato. Joko sen olemassaolo tahi sitten se, ettei sitä olisi olemassakaan.

Jos Nato olisi purkautunut yhtärinnan Varsovanliiton kanssa, niin... ???

Nykyajan kulttuuri on krääsäkulttuuria. Ja sekin ennen aikaan arvokkaksi koettu kulttuuri on hirvittävällä krumeluurilla kirjailtu ja kuorrutettu.

Sota/krääsä, kumpi komeammalta kalskahtaa? Lentääkö armeijamme krääsähorneteilla? Mihin panostetaan kestävyyttä ajatellen?

Miettiä passaa vaikka valokuvataidetta.

Mihin suuntaan on ooppera luisunut? Entä teatteri? Televisio?

Maalaus- ja veistotaide?

Niinsanotut perhearvot?

Kimpoaako näkyviimme enemmän kuin telinejulkisuuden hetkeksi mitään, missä olisi "sitä jotain"?

Ainoastaanko sotateollisuudesta löytyy se kestokulttuuri joka on aina ja kaikissa tilanteissa taloudellisten ja muiden panostusten arvoinen?

Kaikki muut mahdollisuudet on luultavasti koluttu ja kertakäyttökulttuuri on vienyt ihmisen karvoineen päivineen.

Olihan tästä eilenillalla taas kerran koottu dokumenttikin aiheesta, jonka me, tiedostavammat olemme tienneet tietenkin jo kauan aikaa.

Siinä käsiteltiin elektronikkateollisuuden harjoittamaa bisneshuijausta rakentamalla laitteista tahallaan vain tietyn ajan kestävää; sen aikaa, kun edellisen xxx-mallin mainosten liisterit on tauluista riivitty pois ja uusia xxzzy-mallin väriloistetta tialle laitettu.

Tällaiseen ahneuden ilmenemismuotoihin ja/tai sotiin, viimeistään sortuu esimerkiksi ilmastonmuutokseen vaikuttamismahdollisuutemme.

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa vielä

Mulla on myös Tammsaaren kirja "Kotiinpaluu" avoinna tuossa pöydällä, mutta en ole ehtinyt alkua pitemmälle lukea: kevät on touhun aikaa ja siksi kirjoittamaankin, jos tarvetta tuntee, on noustava näin aikaisin kuin nyt.

Anonyymi kirjoitti...

hyvää nimipäivää, valto! kivaa on se, että olet valto, etkä esimerkiksi formulakuski kimi. nyt taitaa etunimissä jyrätä sekä yksilöllisyys että perinteisten nimien renessanssi: pientä helmiä ja onnia kuulee taas huudeltavan pihoilla. ja robertit ovat muuttuneet roopeiksi, edvartit ja evertit eetuiksi. minusta henkilökohtaisesti on kivaa, että suomalaisuus näkyy etunimivalinnoissa. moni ajattelee, että lapsella on vierasperäisen nimen tai nimiasun kanssa helpompaa, kun elämä on nykyään niin kansainvälistä. suomalainen nimi on kuitenkin keino erottua maailmalla. muodit menevät ja tulevat, mutta matit, timot, maijat ja tertut toivottavasti jäävät.

meri

Valto-Ensio kirjoitti...

Kiitokset Meri nimpparionniteluista. Pojatkin muistivat piirroskortein aamulla. Elias oli oikein sarjiksen ahkeroinut (hän on taitava Ankka-fani).

Nimiasiat alkavat olla vaikeita maailmassa. Menee tuhat vuotta jos radallamme pysytään, että Maan kansoilla on nimistä yksimielisyys. Äh, ei siihen riitä tuhat vuotta ja tarvinneeko täydellistä yksimielisyyttä ollakaan. Kunhan on nimiä, joita jakaa.

Kun ulkomaalaisia alkoi tulla tuttavapiiriini, niin kaikki Abdirahimit, Itimadit, Rupalimbut, Naomoenit, Kangasubbat, Dambarbhombot, Yahyat, Zabulizenzet jne menivät kyllä aika lahjakkaasti sekaisin. Mutta kyllä niihinkin tottuu ja alkaa löytää ihmiset nimiensä takaa. Eräällä tuhdilla somalirouvalla oli kyllä ihan suomalainen nimi jo tullessaan: Naima.

Useimmille heistä kotimaissaan annetut nimet ovat pyhiä ja arvokkaita. Monelle ne kertovat (muistuttavat) sukujen perinnöistä, somaleilla aina seitsemänteen polveen taakse päin saakka jos vain ovat läksynsä opetelleet.

Joskus minusta tuntui, kun haastattelin jotakuta jolla oli koti-ikävä, että nimien muistaminen auttoi edes vähän siinä.

Niinhän se on ollut meilläkin. Joskus.

Minustakin tuntuu mukavalta, kun ajattelen, että suvuissani on Juhania, Adamia, Aabrahamia, Ananiasta, Ukko-Villeä, Annia, Karukkaa (Karoliina), Elisabethia, Ottoa, Kustia, Ierikkaa...

Ripsa kirjoitti...

Valto

Taidan kannattaa sitä, että Nato lopetetaan samalla kuin Varsovan liitto. En uskoa että Varsovan liittoa on lopetettu, koska Venäjällä on edelleen vallassa se sama oligarkkien jengi kuin Neuvostoliitossakin.

Saman tien luin jostain että oikeastaan Suomessa pitää olla hiljempaa mistään venäläisistä jutuista, koska venäläisten mielestä YYA on edelleen voimassa.

En käsitä mistä näitä keskiaikaisia maailmankäsityksiä tursuaa. Paitsi että tuo sanonta on loukkaus keskiaikaa kohtaan, joka oli aikamoista eteenpäinmenoa monella tapaa, eikä silloin liiemmin rähinöity.

Se on kyllä selvä että varmaan meihin suomalaisiinkin jo vaikuttaa monella tapaa ilmaston muuttuminen. Kansainvaellukset eivät ole vissiin ikinä aivan loppuneetkaan, mutta nyt kyllä tuntuu että kasvavat.

Ei Suomessa, mutta muualla. Tuon toivottoman kehnon kuulon takia minä joudun aina kirjoittamaan ylös ihmisten nimet. Suurin osa tuttuja on ei-suomalaisia. Ei siis tarvitse mennä ulkomaille!

Jaa, että nimipäivä! Minulla ei ole kalenteria ja jos olisikin, olisin unohtanut katsoa sitä. Toivottavasti poijat tekivät sinulle kakun! Se olisikin ollut hieno juttu keskellä Pitkäperjantaita.

a-kh kirjoitti...

Olet ottanut kommenttien valvonnan käyttöön. Siihen on varmaan ilmennyt syitä.

Valto-Ensio kirjoitti...

Kale

Kommenttienvalvonta astuu voimaan kun edellisen kirjoituksen julkaisusta on kulunut (muistaakseni) 2 viikkoa. Sen laitoin joskus siksi, kun joihinkin vanhoihin kirjoituksiini tuli kommenteja (törkyäkin) enkä niitä tietenkään heti hoksannut, jos hoksasin lainkaan.

Nyt on kaikenlaista tekemistä niin paljon, etten kerkeä ennen Karjalaan lähtöä varmaan omia kirjoittelemaan, ja kommentointikin tulee olemaan satunnaista -jos en jostain aiheesta innostu housujani kastelemaan. Pyöräretken valmisteluvaiheista voisin tietysti postauksen laatia, tai kaksikin.

Yksi mieltäni kiihdyttävä uutinen (negatiivinen) pamahti kartalle eilen:

Toi metsäteollisuuden uusien tehtaiden rakentelukaaviot menevät lähtitulevaisuudessa ennustukseni mukaan: metsät alkavat olla jälleen parturoitavassa kunnossa Suomessakin ja kun pienensivät vielä latvaläpimitat olemattomiksi, niin alkavat kelvata ne Linkolan marjapuskatkin kattiloihin.

Uusi metsälaki lupaa mytös, että metsänomistaja voi laittaa metsänsä sileäksi sitä mukaa kun kaljarahaa tarttee. Siis ilman harvennustakin paljaaksi asti kerralla perkule. Ei mitään jarruja siis enää.

Riku Riemu kirjoitti...

Valto, kirjoita ihmeessä valmistautumisestasi, vaikket sitä blogissa julkaisisi. Matkastasi ja aatoksistasi sieltä saa loistavan kirjan, paremman kuin muut ilmestyneet dokumentäärit.

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku

Koko ajan sormet syyhyää kirjoitteluunkin, mutta on kevät ja paljon tekemistä ennen lähtöä.

Sitten reissunaikaisista kirjoittelu näkyy jälejestä päin jos on näkyäkseen. Parempi tämänmallisen ihmisen, kuin minä, on olla isoja lupailematta.

Ehdottomasti muistiinpanoja ja valokuvia tallentelen.

Mutta pitäähän sieltä hengissäkin pois selvitä.

Tässä joku päivä selvitän tähänastiset tänne, mutta en nyt ehdi kuin piipahtaa koneella ja viikonloput olen melkein näitä vältellyt.

a-kh kirjoitti...

Kapitalisti on häikäilemätön. Se koskee myös valtiokapitalismia.

Anonyymi kirjoitti...

kullihullu punikin poika lähtee polupyörällä naimaan karhuja petsamoon. tai mene minne mene. toivottavasti sun saatanan polupyörissä riittää ilmaa ettet huohota kyrpä jooses. terveoisiä hiltulta sano jos näät anselmin.

Valto-Ensio kirjoitti...

Anonyymin kommentti kaipaisi äidinkielenopettjan punakynää, mutta kun en ole opettaja, tyydyn sanomaan kanille siellä puskassa, että lumpsii lattakäpälineen vetelälle suolle uppoamaan.

Kaljuni menee pahasti pykimille siitä, että jos ihmisellä kerta on sanottavantapaistakaan, vaikka ikävääkin, niin sen oikeakieliseen sanomiseen ei panosteta v:nkarvan vertaa. Edes sen verran, että luettavaan tasoon pyrkivä yritys näkyisi.

Kommentin sisältö sinällään ei rasvanahkaani edes lautumaa aikaan saa.