2. Kostamuskokemus

Ma 9.6.2014 klo 23.22

Leiri nro 1 Venäjän puolella Kostamuksen piirissä. Mäen alla lampi jossa kelluu pieni saari rannan tuntumassa. Nuorehkon petäjikön seassa soranottoharju jonka monttuihin on ajettu roinaa. Yhdessä montussa läjä kuin asbestisidosta sisältänyttä, Varttikatteeksi nimetyn näköistä kattolevyä.

Uralilla on asbestia louhittu ainakin sata vuotta ja louhitaan edelleen, Suomessa panivat Paakkilan kaivoksen toiminnan jäihin kun kylän ukkoja alkoi kuolla tilastoennätyksellisesti keuhkosyöpään ja asbestoosiin. Tällä puolella rajaa ei taideta asbestilakeja duumassa säätää. Montakohan miljoonaa kurjaa pakkotyöhön tuomittua onkaan kuollut niillä myrkkylouhoksilla jo Stalinin aikana ja kuinka monta miljoona köhii asbestoosivaivojaan kuolinvuoteilla tällä hetkellä? Ja kun asbestia sisältäneitä rakennusmateriaaleja puretaan uusien tieltä, niin metsiinkö jäte joutuu? Entä minne sieltä? Purkajilla ovat tietenkin hengityssuojaimet ja muut asiaankuuluvat vetimet päällä niin kuin Suomenkin työsuojelulainsäädäntö edellyttää?

Eilen sateet tulivat ennen kuin olin majapaikassa. Polvisilla oli ruuat, kahvet ja sauna kuin lähtiäisiksi järjestetyt. Saunoessa ja jutellessa meni puolilleöin, mutta aamulla olin tullissa heti yhdeksän jälkeen. Rajakontin kahviossa eräs rekkakuski ja kahvionpitäjä neuvoivat Kostamuksen kaupunkikartasta rahanvaihtopaikan jossa oli sen hetken paras vaihtokurssi. Päälle 46:n se olikin, mutta kuittia tympeänoloinen, pyöreänhikinen muija viinatiskinsä takaa ei antanut.

Suomen tullissa passia vaivauduttiin juuri ja juuri vilkaisemaan, mutta naapurimaan puolella se tarkistettiin neljä tai viisi kertaa muutamien satojen metrien matkalla. Valmiiksi täytetyt tullauskaavakkeet se rekisteröimätöntä polkupyörääni ihmettelevä toimistomuori repi ja nakkasi roskiin. Suomenkieltä hieman taitava mies päästi ainoana pari hymynkaretta kasvoilleen kysellessään mitä pyöräni laukut sisältävät. Muut olivat kuin ilmeettömät vahanuket Mikkelin kabinetissa. Jos Vartius onkin kansainvälinen rajanylityspaikka, niin syrjäkorvalla kuunnellessani eivät englanninsanaa suustaan päästäneet autojen takakontteja penkoessaan vaikka joku turisti tuntui englanniksi jotain tivaavan.

Heti mutkan taakse päästyäni otin muutamat kuvat kunnioittamatta rajavyöhykkeen valokuvauskieltoa. Panin merkille majavapatojen tulva-alueet, tien päälle kaartuvien pensaikkojen raivaamattomuuden, kapean ja mutkaisen asvalttitien teräväreunaiset kuopat sekä ketun joka sujahti viistosti tien ylitse. Kohta myös tumman, melkein mustan, kultakurkkuisen näädän hipsimässä sulavasti vastaan asvaltinreunaa ja sitten yhdellä loikalla piiloon pensaikkoon kun pysäytin ja tavoittelin kameraa.

Kostamus oli äiläkkä kokemus. Venäjää koskaan aiemmin kokemattoman kulttuurishokiksi sitä kai voisi kuvata. Heti kaupungin laidalle saavuttaessa rakennusten järkälemäisyys, keskeneräisyys ja eräs tienvarren näky raskaan kaluston taivaskattoisesta huoltotontista ravauttivat silminevalkuaisten verisuoniin kohjuja.

Siinä oli kaikesta päätellen huoltotoimintaa harjoitettu jo vuosikymmenien ajan. Öljyn mustaama kenttä ja aukean äärien maamassat, romujen ja autonraatojen laajat rykelmät, korjatut ja korjattavina olevat kuorma-autot, perävaunut, lavetit, hyljättyjen renkaiden moni-ilmeiset sijoittelut ja kaikkialla leijuva öljyjen ja dieselin katku. Lisäksi kun yrmeänoloisia äijiä liikuskeli alueella jakareita ja muita tarvekaluja rasvaisissa kourissaan ei tehnyt mieli valokuviakaan näpsiä. Yhdelläkään monttöörillä en nähnyt haalareita saatika muita turvallisuuteen tai työviihtyvyyteen liittyviä asusteita päällä. Kellä oli paksun lian laikuttamat villapaita, pusakka ja farkut, kellä kauluspaita ja tavalliset suorat housut tai golitsit, ja jaloissa nappaskengät tai korkeintaan lenkkarit. Joka ainoalla kärysi suupielessä tupakka. Töitä siinä ahkerasti tehtiin, mutta millaisissa oloissa ja millaisin ympäristöriskein ja henkilövahingoin, niin sen arvioinnissa olisi vastaavilla suomalaisilla viranomaisilla päänpyörittelyä kerrakseen.

Pyöräilykokemus kaupungin kaduilla oli karmaiseva. Jos kevyenliikenteen väyliä missä oli ne saattoivat aivan äkkiä päättyä kokonaan tai katketa kaivinkoneen tekemään monttuun ilman suoja-aitoja tai ennakkovaroituksia. Eräälläkin osuudella oli kipattu selittämätön kasa hiekkaa koko väylän leveydeltä ja jonkun rikkonaisen asvaltin ylitse oli naulattu lautainen silta vain nämä pari outoutta mainitakseni.

Kun sitten kevyenliikenteen väylän yhtyessä risteyksessä katuun ja kiveyksen reuna oli vähintään 20 senttiä korkea niin juolahti mieleen kotimaiset debatit vammaisten ja vanhusten liikkumisten vaikeuksista julkisilla paikoilla. Millaisin konstein kostamukselaiset kalle könkkölät pyörätuoleillaan asioilleen voivat kulkea? Entä vanhukset joiden jalan nousu on puolesta sentistä korkeintaan kolmeen senttiin?

Kostamusta on hehkutettu moderniksi kaupungiksi jolle pikavauhtia revittiin Suomi/Neuvostoliitto-yhteistyöllä laaja temmellyskenttä kaivoksineen keskelle puhdasta, koskematonta selkosta, mutta nyt tekisi mieli mennä räjäyttämään palasiksi Kekkoselle ja Kosyginille valettu muistomerkki ja repiä molemmat herrat haudoistaan valvomaan insfrakruktuurin rakentaminen ja huoltaminen loppuun saakka.

Peruskiviä voi kuka tahansa käydä liimailemassa ja millaisiin korpiin tahansa ja sitten unohtaa koko koominen pelleily, mutta niin paljon kuin maan uumenista rikkauksia ovat Kostamuksessakin ympäristöä sumeilematta haaskaten riistäneet niin ei se edes paikallisessa elämässä kaupunkiviihtyvyytenä näy. Kuka ja millaiset oliogargit ovat uusiutumattomien luonnonvarojen hyödyntämisistä suurimmat saaliit taskuihinsa rosvonneet?

Sotkamon Talvivaaran kaivoksen ongelmatkin voisivat tarkemmin asioita syynätessä osoittautua minimaallisiksi Kostamuksen rautamalmion hyödyntämiseen verrattuna. Mihinkäs suuntaan alueen vedet valuvatkaan? Joko Kostamuksen kohdalla maailma viettää Vienaan sekä Ääniselle ja niitä reittejä pitkin kaikkialle? Ilmaan päässeet myrkkyhöyryt ja muut saasteethan ovat kuin taivaan linnut ja liuhuavat ilmasiltoja pitkin joka ainuan elonkehän eliön iholle kaikkialla ja tuulen suunnasta kulloinkin riippuen.

Luonnon puhtaus, veden- ja ilmanlaatu: kyseleekö näillä perillä kukaan niiden perään? Kuinka on Kostamuksen viemäröinti- ja jätehuolto järjestetty? Metsiin, soramonttuihin, järviin ja järvien rannoilleko kaikki ihmisen tuottama paska, saasta ja jäte lopulta päätyy kuten näin jo lyhyellä matkalla Vartiuksesta Kostamukseen?

Kostamuksen kaupungin sisällä tuli siis heti tunne, että äkkiä pois. Pois holtittomiin mittoihin kasvaneiden puluparvien paskomilta, epäsiisteiltä kaduilta ja toreilta, irtokoirien, -kissojen ja alkoholistien kehästä. Pois siitä ahdistavasta tunteesta jonka aiheuttaa ajatus tiedollisessa pimeydessä vaeltavista ihmisistä, jotka tällaiseen tyytyvät samaan aikaan kun piirien, kaupunkien ja koko maan johtotroikat kiillottavat sotimiensa ja vireilläolevien sotien muistomerkkejä orastavan uusnationalismin tuoreessa huumassa huomioimatta edelleenkään sitä, ketkä heille rikkaudet luonnosta kaivelevat, millä hinnalla ja mitkä noiden kaameiden kaivannaisten tulos on; eikä yksin ihmiselle vaan koko elonkehälle.