sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

49. Nurmoilan Ivan

2.7.2014 klo 18 Aunus
 
Pankin elementtiseinässä, katolta tulevan peltisen rännin vieressä on pistorasia ja pistorasiassa on nyt kännykkäni latautumassa. Katselen, kun hoikka, turkkilaisentumma kaveri rassaa ruosteenhakkaamaa autonrotteloaan kerrostalon pihamaalla. Jokin sähkövika siinä on kun pojalla on ratin alta vedeltyjä, erivärisiä piuhoja kourassa, ja kun yrittää välillä käynnistää, niin tupse vain pakoputkessa käy. Auki reuhottavassa takakontissa on kaksi rengasta ja takapenkillä toiset kaksi. Alla olevat ovat sileät kuin vauvan poski ja siellä täällä niissä paistaa vahvikekankaat lävitse. Katossa on ilmiselvä reikä, kuin sisältä päin olisi haulikolla pamautettu; ehkä onkin. En uskalla ottaa valokuvaa, on niin vittuuntuneen oloista liikettä pojan olemuksessa kun se välillä potkaista jymäyttää auton kylkeen.
 
Mutta sivallanpa muistiin ensin Nurmoilan lenkin ennen kuin unohdan.

Hiekkaisia kankaita, palo-ojia, vanhoja rakennuksia, mauttomassa alustassaan hitaasti kasvavaa, matalaa männikköä, kesantopeltoja ja lampi, jonka rannoille kylä kiertyi. Muutamassa pihassa koiria liekaansa riuhtomassa, yhtään irtaallan hutalehtavaa kinttuuntarttujaa en tavannut. Ja kaiken yllä taivas harmain, satamattomin pilvin; yleiskuva Nurmoilasta jossa aivan kylän perillä kääntymässä  käväisin. Useamman talon liepeillä oli myös pienimuotoista viljelyä, lähinnä perunaa ja kasviksia. Kuinka lienevät puhtaita ja kalaisia ympäristön lammet ja järvet? Karjaa, kanoja tai sikoja en nähnyt.
Kylän perillä, pellonpientareelta, ja sitten myöhemmin pois tullessa hiekkakankaalla keräilin kourakuppitolokulla kypsymään yltyneitä metsämansikoita. Aunuksen tienhaarassa oli pari kyllästyneenoloista, isoa pojanvötkylää istumassa autossa ja konepellille oli pantu tarjolle niinikään metsämansikkakippoja, puolikypsiä lakkoja isoissa lasipurkeissa ja muovisankkoihin pikkuisia tattikikkeleitä.

Nurmoilankylän tässä päässä tapasin Ivanin joka oli ylittämässä kylätietä ämpärissä vesi loiskuen. Kysyin, sanotaanko trastuit vain huomenta, niin siihen vedenhakija vastasi "Ka, Suomipoika". Käteltiin sydämellisesti, kutsui sitten vaatimattomaan parakkiinsa ja pani tsajuveden kiehumaan.

Ivan on syntynyt 1940 Säämäjärvellä. Evakossa Äänisen takana kun suomalaiset valtasivat Säämän. Sodan jälkeen muutto Ihatsulaan. Armeija 1950-luvun lopulla rakennuspataljoonassa, joka oli komennettu korjaamaan maanjäristyksen järkyttäviä tuhoja Kazakstaniin. Armeijan jälkeen työelämä oli kulunut rakennushommissa siellä täällä, mutta Nurmoila on ollut vakituisempi kotipaikkakunta. Nykyisin, kun Ivanin vaimo on Petroskoissa hammaslääkärinä, niin siellä hänkin viettää talvikaudet. Eläke pieni, kasvimaata täytyy viljellä ja kyllä hänellä porkkana, sipuli ja pottu olikin kovassa kasvuvaiheessa vihottamassa.

Kun kysyin Ukrainan tilanteesta, Ivan oli niukkasanainen. Se kuva mulle jäi, että hänen mielestään Lännen media valehtelee. Niin kuin se tällä reissulla on muidenkin mielipide ollut jos kenen kanssa on asiasta puhetta ollut.
Ivan kertoi myös Nurmoilan yleisestä kyläelämästä, jatkosodan aikana Nurmoilassa sijainneesta lentokentästä ja viidestätoista sotakorvauselementtitalosta, joita suomalaiset olivat kylään toimittaneet. Hän on kirjoittanut Nurmoilan kylähistoriikin ja sai myytyä minulle yhden kipaleen oikein omistuskirjoituksen keralla hintaan 100 ru, eli n. 2 €, mutta harmi vain, se on venäjäksi. Ivan itse hallitsee suomenkielen loistavasti. Ei käynyt selville, miten hän on sen säilyttänytkään niin hyvänä kautta Neuvostoliiton eristyksen vuosikymmenten.
Kun olin lähdössä, Ivan halusi ottaa minusta valokuvia. Sitten hän kokeili polkupyörääni, mutta sanoi toivottomaksi yrittää hypätä sen selkään kun painaa niin julmetusti. Ihmetteli kovasti, miten minä sen kanssa selviän hurjilla ja kurjilla Karjalanteillä.
Lopuksi Ivan viitilöi minulle erään paikan, missä parin jäljellä olevan sotakorvausrakennuksen lahonneet raamit vielä ovat. On ne melkoisia "elementtejä" olleetkin: Runkotolpat kolmetuumaisia, tervapahvi ja laudoitus kahta puolen, eristeenä puru. Silkkaa huijausta, ei niissä ole kukaan talvella tarennut.
Tullessa kävin vielä kyykkypaskalla metsän valtaamalla, entisen lentokenttämaaston laitamilla, missä nousivat  hiekkavallien reunustamat montut. Aprikoin, että ilmeisesti niissä ovat sijainneet konesuojat, korjaamohallit ja ehkä majoitusparakitkin. Nyt niihin oli ajettu kotitalousjätteitä, muoviroinaa, huonekaluja ja autojen osia kuten niin olen jo tottunut näkemään kautta käenkukuntaa helskyvän Karjalanmaan.

10 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Valto,

Kyllikki Villa kirjoitti semmoisen kirjan kuin Tyttö sodassa. Villa oli lentokentällä jossain lottana, töitä oli paljon. Onkohan tuo ollut se lentokenttä missä hän oli?

Maisemat ovat varmaan muuttuneet paljon. Jostain syystä Villa ei kertonut missä hän oli lottana. Ei ollut pikkulottana, vaikka ikää ei ollut kuin 17 vuotta, vaikutti siltä että täyttä työtä teki.

Sitten muistan Nurmoilan myös Synkästä yksinpuhelusta. Mutta luulen että Paavolainen käväisi lentokentällä vain, hänen tehtäviinsä kuului miehitysalueelta kirjoittaminen.

Varmaan Ivan on sen verran vanha ettei ihan mettässä jaksa sitten enää talvia. Voisi olla yksin yksinäistäkin. Mutta on täytynyt tuntua hyvältä, että voit ihan puhua jonkun kanssa pitkästä aikaa.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa

Paavolainen kirjoittaa Synkässä yksinpuhelussaan Nurmoilassa käynnistään mm.:

"22.9.41 Todellinen kauneusaarteisto on aivan kasarmialueen vieressä oleva Nurmoilan kylä, jota pidetäänkin eräänä Aunuksen maalauksellisemmista. Sen tumma kalmistokumpu näkyy jo pitkän matkan päähän kasarmialueen ympärillä leviävän hiekkaisen, matalia mäntyjä kasvavan nummen takaa. Tuulet ovat muovanneet kalmiston tuuheita ja käkkyräisiä mäntyjä kuin saksilla leikaten; kalmiston tumma varjokuva on aivan säännöllinen puoliympyrä. Nurmoilan kylän harmaat ja muotopuhtaat talot ympäröivät pientä järveä tasaisin välimatkoin kuin helmet nauhassaan. Kylä ja kalmisto kuvastuvat järven pinnassa epätodellisen tyylikkäinä kuin jokin teatterikulissi."

Toisessa merkinnässä pari päivää myöhemmin hän iloitsee Nurmoilassa pienen tsasounan ehjänä löytymisestä.

J.Kemppinen on kirjoittanut myös Nurmoilasta koska hänen isänsä on ollut niissä lentojoukoissa joiden tukikohta Nurmoila on jatkosodassa ollut.

Kyllikki Villan (Tyttö sodassa-Kenttälotan kirjeitä 41-44) kirjeistä en muista, mistä paikasta hän niitä lähetti. Ei se kuitenkaan Nurmoila ollut, vaan jokin toinen paikka. Itsellä ei tuota kirjaa ole niin en voi nyt tarkistaa, mutta täytyypä käväistä kirjastossa.

Ivan on syntynyt siis 1940 joten 75 mittarissa hänellä on. Aika hyväkuntoinen mies ja Ladalla ajelee. Kuvistakin voi jotain päätellä jotka tuohon laitoin hänestä. Mukava hänen kanssaan oli jutella. Harmi vain, kun en nauhoittanut tuota keskusteluamme.

Ripsa kirjoitti...

Valto,

noita kuviasi katsellessa tulee mieleen se ikuinen JOS. Että jos Neuvostoliitto olisi ollut pienempi huonostihoidettu maa viime sotien aikaan, niin olisivatko suomalaiset saaneet nämä heimoalueet omikseen?

Tuskin Suomea olisi rauhanteossa rangaistu hyökkäyssodasta kumminkaan? Kun kerta rauhaa oli tekemässä muitakin maita kuin NL. Siis jos.

Sitten aattelen että jos suomalaiset olisivat jääneet, ne olisivat panneet Nurmoilan yhtä lailla tasaseks niin kuin muunkin Suomen maaseudun ja kaikki harmaasilmät olisivat jääneet lahoamaan. Eikä kun pantu tasaseks puskutraktorilla.

Siitä kauneudesta josta Paavolainen puhuu, ei olisi kummassakaan tapauksessa jäänyt mitään.

Sitten lopulta olen kaikesta huolimatta sitä mieltä, että omasta pidetään huolta. Jos alkuperäiset olisivat saaneet asua tuolla, niin olisi se saattanut säilyä. Tuo Ivan-ystäväsi oli joutunut asumaan muualla, evakuointi usein oli vuoskymmenten mittainen. Stalin siirsi kansoista prosenttimäärissä ehkä eniten kuin mitään muita kansoja.

Suomi on siis ollut hirveän vaarallinen.

Nimenomaan sitä Villan kirjaa lukiessani etsin sitä paikkaa missä Tyttö sodassa oli. Eikä sitä sanottu. Voi olla yksinkertaisesti niin että Villa oli päättänyt painaa päiväkirjansa niin autenttisina kuin mahdollista, eikä siis sotasensuurin vuoksi maininnut paikkakuntaa ollenkaan.

Mutta jostain sieltä Itä-Suomestahan se likka oli kotoisin, en tiedä mistä, koska sitäkään hän ei kertonut. Mutta kävi kyllä ylioppilasluokan tenteissä sieltä lentokentältä aina välillä, niin että tuskin se kovin kaukana oli. En muuten edes tiedä mikä on Kyllikki Villan tyttönimi.

Unohdin Kemppisen ja sen lentäjäisän. Vaikuttaa tuo paikkakunta siltä, että se on Aunuksen ohella ollut niitä isompia paikkoja siellä päin.

Ripsa kirjoitti...

Siis jäi sana puuttumaan: "Stalin siirsi suomalaisia eniten kansoista", tuo on ilman muuta tarkistamaton tieto, mutta ilmeisesti siitä maasta ei saa tuommoisia tietoja kyllä tarkistetuksikaan.

Jostakin olen sen kyllä lukenut, historiankirjasta ehkä.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa

Epäilen minäkin, etteikö Karjalassa olisi paikkoja laitettu sileäksi ja kyliä autioitettu vaikka suomalaiset sitä olisivat hallinneet sotienkin jälkeen. Kylien autioituminen olisi tapahtunut ilmeisesti vielä nopeampaan tahtiin jos 1960-luvun "rakennemuutos" olisi niin vaatinut. Mutta olisivatko suomalaiset sitten lähteneet Ruotsiin niin sankoin joukoin vai siirtyneet vain rehevimmille maille Laatokan Karjalaan ja sen ympäristöön, Viipuriin jne.?

Ja sitten nämä järkyttävät ympäristörikokset, olisivatko ne ilman neuvostosysteemiä jääneet tekemättä? Kaikki öljysaasta, radioaktiiviset aineet, kaivostoinnoista aiheutuneet ymp.katastrofit ja metsien paljaiksi hakkuut... Kuola esimerkiksi on kerta kaikkiaan menetetty kun ajattelee sitä luonnon perspektiivistä. Ihminenhän näköjään kykenee melkoisen radioaktiivisen saastankin keskellä elämään -ainakin lyhyenmmän elämän ja sillä nimenomaan ei liene suurvaltiossa, eli Venäjällä hallitsijoiden mielestä mitään merkitystä: Ihmislihaa riittää kidutettavaksi.

Entä tuleeko enää koskaan aika, jolloin vaikkapa Laatokasta uskaltaa ottaa kourakupilla vettä janoonsa?

Kyllikki Villa oli omaa sukuaan Wehanen, Helsingistä, mutta käynyt koulua myös täällä Kajaanissa. Oli puhelinlottana Tiiksjärvelle rakennetussa lentotukikohdassa, eli lähellä Ontrosenvaaraa, Tiiksan kylää ja Rukajärveä jossa isäni oli sotimassa. Kyllikin isä on ollut tiedustelu-upseerina samassa 14. divisioonassa kuin minun isäni.

Kävin tänään hakemassa mainitun kirjan kirjastosta ja kyllä siinä paikat on mainittu, mutta en ole lukenut vielä muuta kuin sisällysluettelon ja valokuvat katsoin.

Aiemminhan meillä on ollut puhetta hänen laivareissuja kuvaavista kirjoituksistaan jos muistat.

Ripsa kirjoitti...

Valto

No, olin lukenut huonosti, että ei olisi sanonut lentokenttää. Joka tapauksessa Villan kirjoista mielestäni juuri tuo Tyttö sodassa oli ylivoimaisesti mielenkiintoisin. Kai se on kiinnostanut senkin vuoksi kun äiti ja isä olivat kumpikin sodassa, äiti tosin vain ilmatorjuntalottana.

Niin. Surkeinta varmasti on se, että ei ole näköpiirissä porukkaa joka Venäjällä rupeaisi vähitellen myös siivoamaan. Jos Karjala on siivoton niin paljon pahempi on varmaan Kuola. Onhan siitä ollut lehdissä kuviakin. Aina joku sinne pääsee ottamaan kuviakin.

Ihminen osaa siivota jälkensä jos haluaa. Mutta tuskin Kuolan niemimaalla juuri on juuri enää alkuperäisiä asukkaita, siis lähinnä kolttasaamelaisia tai samojedeja.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa

Ei kai muistamiset huonosti lukemisesta johtune vaan siitä, että luemme niin paljon. Minä sen sijaan en ole koskaan, edes vähälukuisimpina kausinani muistanut lukemiani kauaakaan. Jotain tietenkin aina jää poimuihin, mutta eri tavalla kuin monella.

Maankuoren päälle vuosien mittaa kertyvät uudet kerrokset tietenkin peittävät ja häivyttävät vaarallisikin saasteita, mutta säteilyjen puoliintumisaikaa ne eivät muuta. Lisäksi kun sitä lisätään koko ajan, niin sekin on turhaa toivetta vain, ja tarkoitan tällaisella "lisäämisellä" juuri Kuolan kaltaisia keskittymiä joita on maapallolla ihmisen toimesta tuhansia. Ellei jopa kymmeniä tuhansia. Oli siitä telkkarissa jälleen kerran ohjelmaakin muutama aika sitten.

Kuola on valokuvattu monen toimijan toimesta, ilmasta ja maasta, ettei sitä totuutta kukaan pakoon pääse. Lisäksi muutkin nykyaikaiset mittaukset tuhojen laajuuden todistavat edes alueelle menemättä, jopa satojen kilometrien päässä toisten valtioiden alueilla.

Minä en siis usko, että sellaisia tuhoja ihminenkään kykenee siivoamaan koskaan. Eikä haluakaan, niin pöljä se on.

Geoogisen tutkijat ovat tienneet ja varoittaneet jo ennen Talvivaarankin aukaisemista alueella olevan mustakiviliuskeen säteilevät vaarat, mutta varoituksistaan huolimatta toiset lurjukset alkoivat suurimittaiset tuhotyönsä. Ja nyt sekin on peruuttamattomassa vaiheessa: Saasteen purkuputkea hitsaavat suurista muoviputkista jo Nuas-järven suuntaan jonne on leveitä linjoja metsiin raivattu. Eikä purkuputken tarkoitukseen edes lupaa ole vielä saatu.

Ripsa kirjoitti...

Valto

Joka kerta kun Talvivaara mainitaan, sydän menee pois sijoiltaan ja alkaa hakata ja vihastuttaa hirvittävästi.

Kaivosihmiset eivät aivan ilmeisesti välitä ympäristöstä ja ihmisistä senttiäkään. Syyksi sanotaan että ihmiset sielläpäin saisivat töitä.

Mutta eihän siellä ennenkään ole kaivoksia ollut, sitä Vuolijoen antrasiittikaivosta lukuunottamatta. Siellä olen käynyt kun siellä asui sukulaisia.

Murheellisen näköisiä mustia kasoja kaikkialla. Siitä on siis jo aika kauan aikaa.

Olen arvaillut että uraanista on tottakai tiedetty. Kai ihmiset geiger-mittaria osaavat käyttää?

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa

Uraanin olemassaolo ei ole arvailujen varassa ollut ennen eikä jälkeen kaivoksen avaamisen. Tarkoitin jo edellisessä, että geologisen tutkimuskeskuksen koeporaajat ja maaperäainespötköjen analysoijat ovat tienneet jo kauan sitten sen, mitä maankamara juuri Talvivaaran seuduilla sisältää. Ja eritotenkin huom: He ovat myös kertoneet tietonsa kaivossuunnittelijoille, sekä myös mustaliuskeen myrkkyjen muut, hallitsemattomat vaarat jos ne miljardien vuosien rauhassaoloaikansa jälkeen vapautetaan.

Asiantuntijoita kyllä kerrotaan kuunnellun, mutta ensin on valittu itse ne asiantuntijat, joita on sopivaa kuunnella.

Hirvittää sekin, kun kaivos- ja patoallaspuolue kepu pääsee valtaan...

Valto Ensio kirjoitti...

Ja Ripsa vielä: geigermittaria ei ole tarvittu eikä tarvita muuta kuin nyt ja huomenna ja näissä tapahtuneen rikoksen kirjausvaiheissa, ja siinäkin vain marginaalissa. Mutta eihän siitä enää mitään hyötyä ole.