torstai 14. toukokuuta 2015

53. Jättiputkikujaa pitkin Salmiin


La 5.7.2014 Salmi

Aurinko paistaa, lämmintä muuten, mutta kun pilvet peittävät sen ja tuuli käy, tuntuu kolealta.

Istun sammaloituneella hautakivellä jossa tököttää siihen joskus kiviporarin ahertamaan reikään upotetun valurautaristin juuritynkä kuin rajusta iskusta katkennut, leveä hammas. Samankaltaisia on tällä neuvostojoukkojen tuhoaman Salmin hautausmaan pusikoissa paljon. Joistakin kivistä erottuu suomalaiskarjalaisia nimiä, mutta myös venäläisperäisiä, joista ymmärtää sen, ettei hautausmaalle komennettu, särkemisvimmainen sotasankarijoukkio ole niitä erotellut humalapäissään paikalla temmeltäessään. Kauppaneuvos Hosainowin ja maanviljelijä  Gantsin kivissä nimet näkyvät selvimmin. Joitakin nimenpuolikkaitakin kun kivi oli särkeytynyt, ehkäpä räjäytettykin joku. Suurin osa kivistä ja niiden merkinnöistä on säiden vaihtelut syöneet tunnistamattomiksi, joitakin oli maalein töhritty. Suurimpia kivipaasia on tönitty nimipuoli alassuin maahan makaamaan. Särkemisen jälkeen kaikki on sitten jätetty sillensä. 70. vuoden ikäiset  sammalkerrostumat kertovat lopun. Kyseenalainen voitonmerkki nyt ajateltuna, samoin kuin tuo hirvittäväksi tiilirumilukseksi pommitettu kirkkokin. Valloittajan perusluonnetta tämä kaikki kuvastaa paremmin kuin voitonmerkkiä, joksi nämä on tänne päälle kuseksittaviksi ja häpäistäviksi Stalinin kätyreiden kuvitelmissa luultu jätettävän.
Suomalaisia matkailijoita joiden synnyinsijat ja sukujuuret ovat Salmissa, on käynyt usein tällä paikalla. Joitakin pieniä, puisia ristejä on kiviin käyty asentamassa, on kuihtuneita kukkia ja vielä värinsä säilyttäneitä muovisiakin siellä täällä. Isää, äitiä, setää, enoa, ja veljiä ja siskoja, ja ennen kaikkea kotia ja kotiseutua on käyty muistamassa. Ikävöity, vieritetty kyynel, kaksikin, tai tuhansia ja tunnettu avuttomuutta historian julmuuden edessä.

Kirkon viereen on nostettu korkea linkkitorni ja toinen vähän matalampi joka voisi olla vaikka tv-masto. Mäellä ovat nuorukaiset ajelleet autoilla rinkiä, joitakin mopojen mustia uria hoitamattomassa nurmikossa näkyy. Rakennushirvityksen sisäpuolelle ei liene menemistä sillä rosoiset tiilet sen seinissä näyttävät vaarallisen irtonaisilta. Montakohan päänsärkemää putoavat kivet ja sortuvat seinät lienevät paikallisen nuorison jäsenille kymmenien vuosien aikana aiheuttaneetkaan. Sisällä on  jatkuva ihmisvirta kulkenut polusta päätellen. Turistitkaan eivät taida aina vaaraa tajuta.
Kun yhdentoista paikkeilla saavuin Salmin kirkonkylään, törmäsin parikkalalaiseen sotahistoriaretkueeseen joka oli liikenteessä Kososen bussilla. Iloisia ihmisiä he. Kauhistelivat ja ihastelivat kovasti matkani ääriä ja määriä. Olivat seuraavaksi menossa Lunkulansaareen Laatokan rannalle.

Lunkulansaaren suunnalta olivat myös ikäiseni äiti, hänen tyttärensä ja tyttären 2 vuotias tytär joita jututin autotarvikeliikkeessä ja sitten vielä ulkopuolella kun olin ostanut ketjuöljyä ja jättänyt kännykkäni sisälle latautumaan. Aikuinen tytär osasi joltisenkinlaista suomea. Kertoi asuneensa useita vuosia Kouvolassa suomalaisen miehen kanssa, mutta eronneensa ja muuttaneensa takaisin kotikylään Karkkuun, n. 10 km:n päähän Salmista Lunkulansaareen päin. Meinasin kysyä teltanpaikkaa pihastaan jos tekisin minäkin mutkan turistien perässä sinne. Kysymättä kuitenkin jäi vaikka ne sanoivat, että Lunkulansaaressa kannattaa kyllä käydä ja Karkunkin kylä on vielä entisessä rakennuskannassaan vaikka asukkaita on vain muutamia. Sanoin, että Karkku-niminen kylä on myös Suomessa, entisessä Vammalassa, nykyisessä Sastamalassa, mutta ei niillä luettelemistani paikoista ollut hajuakaan. Oli mukava jutella, nekin tykkäsivät ja käsipäiveäh ja terveyttäh he toivottihe kun erottiin.
Torinlaidan baarissa kävin kahvilla. Juoma ei ollut kaksista siinäkään paikassa. Iloinen leirikoululaisryhmä sattui samaan aikaan paikalle ja ruokailtuaan ne esittivät jonkun "ketjureaktionäytelmän" baarin pöytien ja tuolien välissä. Kovin ketteriä nuoria ne eivät olleet. Kai se yleismaailmallista limujen ja sipsien turvottamalle lajillemme alkaa kaikkialla olla. Torille oli vähän aiemmin kurvannut puutavaralastisssa olevia rekkoja ja kuskit tulivat myös ruokailemaan baariin. Annokset olivat suuria ja ruokaisan näköisiä. Kun poistuin, harmittelin, etten itsekin syönyt koska hinta ei ainakaan olisi hirvittänyt. Ulkona jututin vielä leirikoululaisia ja niiden melkein yhtä nuorta ohjaajaa. Muutaman sanan joku taisi suomea, englantia olisivat enämpikin hallinneet, mutta tietäähän tämän minun onnettoman kielentaivutteluni. Kartasta piti heillekin näyttää kulkuni ääret ja määrät.  Mongersin lähtiessäni heille welcome to Finland by bike joka heitä suuresti huvitti. Tarkoitin ainakin, että tervetuloa Suomeen pyöräilemään.
Edellisen Rajakonnun leirin jälkeen tuli pieni Räimälä kylä jossa kävin heti alkajaiseksi kaupassa.  Kauppaan pölähti myös kuusi nuorehkoa miestä ja kaikki ostivat aamiaisekseen ison pullon vodkaa. Monella oli silmät punaisia ja olo krapulaisen hilpeä jo ennestään. Heti siinä ulkona kirskahtelivat ja narahtelivat pullojen sinetöidyt korkit ja ennen kuin miehet ladoillaan paikalta pois kurvasivat, teki muutama heistä itsensä tykö ja kyseli, mikä mies, mistä ja minne matka. Kerroin, kuljetin kartalla ties monennettako kertaa pykinyttä etusormeani ja taas sain iloisia läimäyksiä hartioihini ja käsienvatkausta erotessa. Triittailivat ladojen epävireisiä äänitorviakin paikalta pois rämistessään.
Kävin mutkan Räimälän kylän muutamien satojen metrien mittaisen pääväylän päässä. Kaukolämpöverkkoa rakensivat, pihat ja maisema oli mullinmallin muutenkin.Värikkäin kiipeilytelinein varustettu lasten liikuntapuisto näytti apealta kaiken keskellä, vaikka kai se pitäisi toisin päin olla. Yhdenkään asujaimiston ilmiasu ei silmää viehättänyt. Taito tehdä siistiä jälkeä puuttuu suurelta osalta seutujen ihmisiltä. Saatikka että paikat osattaisiin pitää kelvollisessa kunnossa jos niitä rakennetaankin ja kohennellaan. Ehkä suurin syy on miesväen ilmiselvä juoppous. Eräänkin kerrostalon nurkalla oli puolenkymmenen käheäkurkkuinen ukkorahjustokka kilisemässä ja kolisemassa pulloineen.

Jättiputkien valtaamia, entisiä maatilojen viljelyksiä ja pusikoituneita peltoja sain ihmetellä rajakonnusta Salmiin saakka koko matkalta. Laajoja olivat tämän vaarallisen kasvin valtaamat alat. Jossakin vanhan pellon laidalta kun katsoi, niin näytti jättiputkimetsä ulottuvan silmänkantamattomiin. Luulen, että tuon kansanvihollisen invaasio on peruuttamaton Venäjän maaperällä.

Ei kommentteja: